Vapaalasku

Elämäni paras laskukausi huipentui Pyhätunturin helteiseen vappuun

Julkaistu: 03.5.2016

Ajellessani Pyhätunturia kohti viime viikon lopulla olo oli epätodellinen. Loputtomalta tuntuva kausi olikin yhtäkkiä huipennusta vaille paketissa. Mielessä rullasivat erilaiset laskupaikat, sadat skinien vaihtamiset ja erimalliset vuorenhuiput, jotka kulloinkin olivat siintäneet horisontissa. Keskitalven lumihanget olivat huomaamatta vaihtuneet ruskeankirjaviin tienpenkkoihin, ja vappua kohti mentäessä lämpömittari oli alkanut kivuta ennätyslukemiin.

Vappuviikonlopusta tuli käsittämättömän hieno päätös kaudelle. Kävimme auringonlaskurandolla, laskimme teepaidoissa, joimme kuohuviiniä ja loikoilimme auringon lämmössä. Pyhän terassit pursuilivat iloisia ihmisiä. Iltaisin tanssimme hotellilla yömyöhään.

Kauden 100. laskupäivä osui vappupäivään eli sunnuntaille, jolloin myös Pyhätunturilla laitettiin hissit kiinni. Minäkin pakkasin auton tällä erää viimeistä kertaa ja käännyin nelostien risteyksestä etelään. Kun olin jättänyt ystävät Rovaniemen lentokentälle, jouduin vähän aikaa kuivailemaan silmäkulmia. Auton trippimittari kertoi, että puuterin perässä tuli kuljettua yli 16 000 kilometriä. Viisi kuukautta lajin parissa, jota rakastan kaikista eniten, viisi kuukautta lumisia maisemia. Viisi onnellista kuukautta.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Sain vappuviikonlopuksi vielä testiin Haltin ensi kauden Vuolu-laskuasun sekä Olos-repun. Kuva: Miia Alapeteri

Haltin reppu oli varsinainen tilaihme, sinne mahtui koko vapun tarvikkeet kerralla! Kuva: Miia Alapeteri

Vappua edeltävänä torstaina käytiin auringonlaskurandolla, jonka päätteeksi maistui lasilliset kuohuvaa. Kuvassa Miia.

Kävin myös laskemassa banked-slalom -radan! Lisäksi vappuna laskettiin telemarkin cup-kisa Gs-radalla. Olen laskenut rataa ehkä kolme kertaa elämässäni, joten kakkossija oli melko mukava yllätys! Ensi vuonna pitää lähteä muihinkin tellukisoihin mukaan. Kuva: Miia Alapeteri

Vappuaattona aurinko jatkoi porottamista. Tunturiseepra, alppitiikeri ja Napapiirin yksisarvinen paistattelevat päivää.

Wurstin terassilla kelpasi viettää vappua.

J-P:n nappi vaatevalinta tunturivappuun: farkkusortsit ja hawaii-paita.

Wurstin lämpömittari ei taida olla mukana virallisissa listauksissa? Jos olisi, niin tämä olisi varmaan vapun lämpöennätys.

Japadapaduu! Kävin tottakai testaamassa myös allaslaskua. Harmi, että surffisortsit jäi kotiin.

Selvisin kaatumatta! Kuva: Miia Alapeteri

Vappuaamun auringonnousu Pyhätunturilla.

Se oli sitten siinä. Kauden päätöslaskut laskettu, mieli on haikea mutta silti onnellinen.

Kyllä ne hissit taas ens talvena aukeaa. Eikä siihen oo kuin kuusi kuukautta <3

Kuva: Miia Alapeteri