Rinnepesueen kauden aloitus etelän lämmössä

Julkaistu: 26.12.2013

Rinnepesue on useampana vuotena päässyt avaamaan laskettelukauden itsenäisyyspäivän tienoilla eikä tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta. Koska Peuramaa ei ollut vielä lumettanut rinteitään, suuntasimme Vihtiin, jossa oli auki ruhtinaalliset kaksi rinnettä. Peuramaalta oli toimitettu lista kausikorttilaisista Vihtiin, joten pääsimme jo nauttimaan Peuramaan ja Vihti Skin kausikorttiyhteistyön eduista.

Tänä vuonna meillä oli kauden aluksi poikkeuksellisen paljon uusia varusteita. Molemmille pojille oli hankittu liivimalliset  lasten selkäpanssarit (Atomic Live Shield Vest Jr), joiden istuvuutta hieman jännitimme etukäteen, mutta kumpikaan pojista ei tuntunut edes huomaavan selkäpanssareita rinteessä ja pelkomme siitä, että selkäpanssari hinautuisi laskiessa ylöspäin kohti niskaa, osoittautui onneksi turhaksi. Nuorempi pojista vaihtoi myös 20 cm aiempaa pidempiin suksiin ja vanhempi puolestaan siirtyi laskemaan ensimmäisillä temppusuksillaan ja -monoillaan. Kun tähän vielä lisätään Jorman uudet sukset, nippu uusia sauvoja, kypärä sekä lasit, voi suorastaan hämmästyneenä todeta, että kaikki uudet varusteet todettiin toimiviksi ja hyvin istuviksi.

Kaiken huipuksi rinteet olivat erinomaisessa kunnossa, hissijonoa ei ollut nimeksikään, kahvilan kaakao oli hyvää ja koko rinnepesue oli varustettu positiivisella mielellä, jota edes ajoittainen räntäsade ei päässyt latistamaan. Kausi siis alkoi loistavissa tunnelmissa ja paluumatkalla autossa suunniteltiin innolla jo kauden myöhempiä reissuja.

Aamiaispöydästä 10.12 näkyi viimein taivaanrannassa näky, jota oli perheessämme odotettu varmasti yhtä suurella hartaudella kuin valkoisen savun kohoamista Vatikaanin Sikstuksen kappelin piipusta; puiden latvojen yläpuolella Peuramaan suunnalla oli kirkas valoilmiö ja lumipölly havaittavissa!

Lumetus havaittavissa!

Me ehdimme Peuramaalle rinteeseen kuitenkin ensimmäisen kerran vasta 15.12. Rinteet olivat Peuramaallakin erinomaisessa kunnossa nollakelistä huolimatta ja vaikka nuoria temppulaskijoita olikin kohtuullisen paljon rinteessä, ei hissijonoja ehtinyt muodostua. Auki oli vasta päärinne (ankkuri- ja sompahissi käytössä), mutta lastenrinnekin oli jo lumetuksessa.

Peuramaalla oli tapahtunut uudistuksia edelliseen kauteen verrattuna. Lastenrinteessä oli kaksi pitkää mattohissiä, vanhan yhden sijaan, mikä ilahduttanee aivan pienimpiä laskijoita. Lisäksi kahvila oli entistä avarampi ja valoisampi sekä varustettu uusilla, isommilla WC-tiloilla. Nuorin lapsistamme tosin liukastui heti WC-tiloihin astuttuaan suoraan selälleen (onneksi oli kypärä päässä), joten tilojen lattiamateriaalin valinta jättää ehkä hieman toivomisen varaa.

Tämähän näyttää jo talvelta! (15.12.2013 Peuramaa)

Etelää kiusanneista vesisateista huolimatta suuntasimme suurin odotuksin Peuramaalle heti aamusta 22.12. Sateet olivat kuitenkin jo ehtineet tehdä rinteille tuhoja ja suureksi hämmästykseksemme +5 C:een lämpötilasta huolimatta rinteet olivat myös jäässä. Jorma pääsi laskemaan ekat laskut jo Peuramaa Slalomin masters -ryhmässä (tästä lisää myöhemmin), muun perheen yrittäessä saada laskutekniikan jotenkin kokoon jäisillä rinteillä. Emme loppujen lopuksi viihtyneet rinteessä kuin reilun tunnin.

Näkymä Peuramaalta 22.12.2013

Tapaninpäivänä oli kuitenkin taas päästävä rinteeseen mm. testaamaan joulupukin tuomaa GoPro -kameraa. Hieman kauhulla odotimme mitä sää oli rinteille ehtinyt tehdä, mutta rinteet olivatkin olosuhteisiin nähden varsin hyvässä kunnossa eikä jäästä ollut enää harmia. Olisimme viihtyneet pidempäänkin, elleivät muut velvollisuudet olisi kutsuneet. Valitettavasti Peuramaan nettisivuilla oli illalla tieto, että leudon sään takia rinteet suljetaan toistaiseksi.

Tämän verran lunta oli jäljellä tapaninpäivänä.

Nyt täytyy toivoa pakkasia ja mielellään myös sitä luonnonlunta, ettei hyvin alkaneeseen kauteen tule pitkää taukoa! Joululomalle suunnitellut pitkät rinnepäivät Peuramaalla ja Vihdissä jäävät suureksi harmiksemme vain haaveeksi. Pitänee käyttää vapautunut aika hyödyksi ja tutustua esim. GoPro -kameran ominaisuuksiin.

R & J

Rinnepesue esittäytyy

Julkaistu: 11.12.2013

Tarinoita nelihenkisen lapsiperheen lasketteluseikkailuista pääasiassa eteläisen Suomen hiihtokeskuksissa. Blogia kirjoittavat neljääkymppiä lähestyvät Jorma ja Riikka. Vanhempien lisäksi pesueeseen kuuluvat -04 ja -07 syntyneet pojat.

Rinnepesueen blogissa tarkastellaan elämää lasketteluharrastuksen ympärillä lapsiperheen näkökulmasta. Ainakin talvella 2013-14 toiminta keskittyy aika vahvasti läntiselle Uudellemaalle, koska pesue on hankkinut Peuramaan ja Vihti Ski:n yhteisen kausikortin. Tavoitteena on jakaa harrastuksen parissa saatuja hyviä ja huonojakin kokemuksia muiden kanssa. Tulemme miettimään miten perhe ruokitaan rinteessä, kuljetetaan kotoa rinteen juurelle  tai majoitetaan lähelle rinteitä sekä hyvien palveluiden äärelle menemättä konkurssiin, sillä lapsiperheillä ei yleensä ole liiemmin ylimääräistä rahaa. Lisäksi pohdimme mm. mitä lähirinteet voivat tarjota lapsiperheille.

Pesueen muodostavat vuonna -74 syntyneet vanhemmat ja vuosina -04 ja -07 syntyneet pojat. Vanhemmilla on jo aika pitkä, mutta hetkittäin passiivinen tausta laji(e)n parissa.

Jorma hyppäsi suksille noin 7-vuotiaana, kokeili lukioiässä lautaa – totesi sen olevan varmasti ihan kiva, jos osaisi käyttää – eikä koskaan halunnut uhrata hyvää suksipäivää laudan opetteluun. Riikka kävi muutaman kerran suksilla rinteessä ala-asteiässä ja aloitti lautailun Peuramaalla Sims ratalaudalla 80-luvun loppupuolella. Opiskeluaikana ei ollut aikaa tai varsinkaan rahaa kaikkeen, joten rinneaktiviteetit jäivät laitesukellusharrastuksen varjoon. Lasten synnyttyä sukeltaminen väheni hetkeksi ja Jormalla oli lopulta aikaa opetella lautailua, opettelu onkin sitten jatkunut viimeiset vuodet. Riikka puolestaan vaihtoi laudan viime kaudella suksiin ja tämän talven tavoitteena on oppia paremmaksi laskettelijaksi. Lasten innostuttua laskettelusta perheessä alkoi uusi aktiivinen kausi alppilajien parissa.

Usein esim. lehtikirjoituksissa näkee vinkkejä, kuinka lapsia voi viihdyttää laskettelureissuilla rinteiden ulkopuolella, kun laskettelu kyllästyttää. Missään ei sen sijaan varoiteta lapsista, joita raitisilmamyrkytyksestä kärsivät vanhemmat  joutuvat houkuttelemaan rinteestä tauolle kaakaon avulla 🙂 Pesueeseen kuuluu kaksi rinnekärpäsen puraisemaa poikaa. Pojista vanhempi aloitti suksilla noin viisivuotiaana ja on nyt kaksi talvea ollut mukana Peuramaan Lumitiikerien ratalaskuryhmässä. Kaudelle 2013-14 ryhmäksi vaihtuu freeride.

Kuvassa vanhempi pojista hiihtolomalla 2012 Rukalla.
Kuvassa vanhempi pojista hiihtolomalla 2012 Rukalla.

Nuorempi  hylkäsi pulkan ja ilmoitti itse haluavansa rinteeseen suksilla juuri kolme vuotta täytettyään ja ensimmäiset kaudet laskettiin valjaita apuna käyttäen. Nyt alkavalla kaudella hän menee ensimmäistä kertaa mukaan ohjattuun toimintaan, Peuramaan Lumitiikereihin.

Kuvassa nautitaan aurinkoisesta kevätkelistä Himoksella 2011 ja lasketteluvaljaat ovat jyrkemmissä rinteissä vielä käytössä.

Laskettelumatkailua rinnepesueen kanssa on harrastettu toistaiseksi vain kotimaassa, Suomen  ja Ruotsin kohteissa vaikuttaisi riittävän kokemista vielä vähäksi aikaa.  Takana on jo hiihtoloma- ja pääsiäisreissuja Tahkolle,  Rukalle ja Himokselle. Ja koko porukka odottaa innolla helmikuista hiihtolomareissua Leville. Tulevaisuuden haaveissa häämöttää alppimatka.