Perhehuoneesta päivää!

Julkaistu: 29.1.2014

Tiedättehän tunteen? Pitkä päivä rinteessä takana tai koko päivä kierretty ihanassa uudessa lomakohteessa, vatsa täynnä paikallisia herkkuja ja jalat väsyneinä päivän laskuista tai patikoinneista. Olisiko mukavampaa tunnetta kuin heittäytyä hotellin tai mökin pehmeään sänkyyn, uinua mukavasti ja herätä virkeänä runsaalle hotelliaamiaiselle? Niin olisihan se mukavaa, mutta siinä ei kuulkaa paljon aamiaispöytien lomassa kiertelevät muumit tai muut nisäkäseläimet hymyilytä perheen äitiä, jos yö on mennyt nostellessa puuvillasatiinilakanoiden välistä lattialle luiskahtaneita lapsia takaisin sänkyyn. Lasten syntymä nimittäin herkistää äidin unta niin, että pehmeisiin putoamisääniinkin herää. Ja yhtään siis vähättelemättä isien unen herkistymistä. Puolisonikin unensyvyys on keventynyt niin, että isyyden myötä arvelisin hänen jopa heräävän palovaroittimen ääneen.

Jotta yöstä hotellihuoneessa tulisi siis kutakuinkin levollinen, on ensin tutustuttava tarkemmin lapsille varattuihin sänkyihin. Yleensä tilanne on niin kauan hyvä, kun lapsi mahtuu nukkumaan pinna-/matkasängyssä tai nukkuu sopuisasti (lue poikittain, vain kevyesti vanhempien kylkiluita potkien…) parisängyn keskellä. Jos jälkeläisen pituukasvu uhkaa neuvolan kasvukäyriä, ollaan kuitenkin pian tilanteessa, jossa kaikkien kannalta on miellyttävämpää, että nukutaan omissa sängyissä.

Lasten unessa on kokemusteni mukaan havaittavissa selkeä poikkeama aikuisten uneen verrattuna; kun aikuinen rankan rinnepäivän jälkeen nukahtaa, liike kutakuinkin pysähtyy. Kun lapsi rankan laskupäivän jälkeen nukahtaa, liike ei pysähdy. Tästä johtuen hotellien yleensä vuodesohvaan pedatut sängyt voivat olla haasteellisia. Ensinnäkin sängyn päätypuolessa on lähes aina rako, jonne sopivasti mahtuu lapsen käsi tai vähintäänkin rakas unilelu, joskus lähes koko lapsi. Mitä tasokkaammasta sängystä on kyse, sitä todennäköisemmin rako on täynnä erinäisiä jousia, jotka kutakuinkin odottavat pääsevänsä nappaamaan kiinni lapsen pikkurilliin tai unipupun käpälään. Tämä rako on yleensä helposti tukittavissa huoneesta löytyvillä ylimääräisillä tyynyillä.

Jos sängyn joku sivureuna on seinän vieressä tai seinää vastan työnnettävissä, on pieniä toiveita siitä, että vauhdikkaampikin nukkuja pysyy vuoteessaan yön ajan. Mutta jos seinistä ei saada apua, niin huoneen yleensä ainoalla tuolilla voi pyrkiä luomaan jonkinlaisen putoamisesteen sängyn viereen ja ne loput ylimääräiset tyynyt, sängynpeitteet ja pehmeät vaatekassit voi kasata vaimentamaan mahdollisia tipahtamisia. Muutaman huonosti nukutun hotelliyön jälkeen vanhempien luovuus alkaa näissä asioissa olla huipussaan ja lähes mistä vaan sängystä saa kehiteltyä lapsiystävällisemmän.

Tätä alla olevaa ahvenanmaalaisen hotellin perhehuoneen kerrossänkyä, kutsuisin sanoilla ”hyvä yritys”. Teini-ikäinen lapsi varmaan arvostaa yläpetiä, jos hänet on ylipäätään saatu raahattua viikonloppulomalle Maarianhaminaan vanhempiensa kanssa, mutta aikuisten oikeasti, laittaisitko laidattomaan yläsänkyyn nukkumaan touhukkaan taaperon tai energisen eskarilaisen? Vai onko tämä sittenkin ”anopinsäilytyshyllykkö”. Kyseisen sänkyratkaisun hyvä puoli oli se, että patja oli sen verran laadukas, ettei isän selkä ollut aivan jumissa yläsängystä herättäessä…

Valitettavasti tilanne mökeissä ei välttämättä ole parempi. Varsinkin pienissä (esim. 4 hengen) mökeissä on yleensä kaksi vuodepaikoista sijoitettu parvelle. Parvi on epäilemättä tosi näppärä ratkaisu, jos perheen lapset ovat vähintäänkin kouluikäsiä, mutta ajatus siitä, että alle kouluikäinen unenpöpperöinen lapsi lähtee parvelta yöllä vanhempiaan tai vessaa etsimään ei ole kovin miellyttävä. Mökkiä varatessa kannattaa siis luoda muutama silmäys mökistä otettuihin kuviin; miltä parvelle menevät portaat näyttävät ja onko parvella lapsiporttia. Jos mökissä on varattu lapsille kerrossänky, on syytä ottaa huomioon, että niissäkään ei yleensä ole alasängyssä minkäänlaista laitaa.

Huhtikuussa 2013 testasimme Himoksen viikonloppureissun yhteydessä Rantamotelli Patalahden ja kuten kuvasta näkyy parvelle johtavat liukkaat portaat olivat mallia ”stairway to heaven”. Kun tähän vielä yhdistettiin parvella olevat laidattomat joustinpatjat, katsoimme parhaimmaksi majoittaa lapset alakertaan.

Tässä toisessa Himoksella olevassa mökissä oli kaksi makuuhuonetta alhaalla, mutta tarvittaessa parveakin olisi voinut hyödyntää, sillä rappusratkaisu oli lapsiperheen kannalta ihanteellinen. Parvesta kehittyikin lasten suosikkileikkipaikka lomallamme.

Perhehuonetta varatessa kannattaa siis olla tarkkana ja etsiä oman perheen nukkumistarpeisiin paras ratkaisu. Varsinkin mökeistä löytää kyllä lapsiperheille hyvin sopivia ratkaisuja. Valitettavasti osassa hotelleista tuntuu kuitenkin yhä olevan vallalla käsitys, että lapsiperhe on tyytyväinen, jos lapsi saa hotelliin tullessaan pienen värityskirjan. Henkilökohtaisesti toivoisin kyllä, että hotellit panostaisivat enemmän hotellihuoneiden käytännölliseen kalustamiseen, sillä nukkumaanhan sinne hotelliin pääasiassa tullaan.

Kun rinnepesue on löytänyt sopivan majapaikan ja suuntaa kohti uutta laskettelureissua, mukaan pakataan nykyään aina myös yksi ylimääräinen lakana. Miksikö? Se onkin sitten jo toinen tarina…

Niin makaat kuin petaat perhehuoneessa, konkreettisesti.

Levollisia unia! R

Lumitiikerit ratalaskukoulun ja freeridekoulun aloitus

Julkaistu: 10.1.2014

Tällä viikolla Peuramaalla käynnistyivät Lumitiikerien harjoitukset. Varsinkin vanhempi poikamme on odottanut freeridekoulun alkua kuumeisesti ja hän lähti innoissaan harjoituksiin, vaikka ryhmä joutui aloittamaan kauden keskiviikkona 8.1 lumettomissa olosuhteissa. Lapsille ja heidän huoltajilleen pidettiin ensin yhteinen infotilaisuus, jossa käytiin läpi mm. tarvittavat varusteet. Selväksi tuli, että harjoituksiin ei pääse mukaan ilman kypärää ja selkäpanssarin käyttöä suositeltiin. Nämä varusteet meillä onneksi ovat jo kunnossa.

Alkuinfon jälkeen vanhemmat siirtyivät kahvittelemaan ja freeridekoululaiset lähtivät ulos kuivaharjoittelemaan mm. erilaisia hyppyjä. Freeridekoulun vastuuvetäjänä toimii kansainvälisissä kisoissakin hyvin menestynyt kumparelaskija Minna Karhu ja hänen apunaan toimii pari nuorempaa ohjaaja, jotka kuulemma tuntevat paremmin ”viimeisimmät temput”. Kurssin aikana käydään läpi perusteita kaikista freestylehiidon lajeista ja tavoitteena on, että lapset oppisivat heti aluksi oikeat ja turvalliset tekniikat. Ainakin rinnepesueen vanhempien tärkeimpänä toiveena on, että lapsi oppisi nimenomaan turvallisuusnäkökohdat ja pystyisi kurssin jälkeen jatkamaan harjoittelua itsenäisesti, oman taitotasonsa ja sen asettamat rajat ymmärtäen. Ja lisäksi tietenkin toiveena on, että lapsi saa mukavia liikuntakokemuksia ja hauskoja hetkiä rinteessä uusien laskukaverien seurassa!

Vanhempi pojistamme on käynyt kaksi edellistä kautta Lumitiikerien ratalaskukoulua ja kokemuksemme ovat olleet ainoastaan hyviä. Mukavien ja kannustavien ohjaajien ansiosta poikamme laskutaito kehittyi viikottaisten treenien ansiosta nopeasti ja saimme mm. viime hiihtolomalla ihailla hänen leikkaavia käännöksiään Rukan rinteissä (tämä ei vielä rinnepesueen äidiltä tahdo luonnistua…). Tällä kaudella myös nuorempi poikamme siis liittyi ratalaskukoululaisiin ja ensimmäinen harjoitus oli torstaina 9.1. Jälleen aloitettiin lyhyellä toiminnan esittelyllä lapsille ja heidän huoltajilleen, jonka jälkeen lapset aloittivat jumpan sekä mm. laskuasennon harjoittelun sisätiloissa. Vanhemmat puolestaan siirtyivät kahvin ääreen kuuntelemaan, kun Janne Uotila esitteli lasketteluvarusteita sekä vastaili vanhempien varusteita koskeviin kysymyksiin. Ensi viikolla harjoitukset jatkuvatkin jo rinteen puolella.

Rinnepesueen kokemukset lasten ohjatusta lasketteluharjoittelusta ovat siis olleet hyviä. Tavoitteena on ollut oikean laskutekniikan ja turvallisen rinnekäyttäytymisen oppiminen pienestä pitäen sekä mukavien liikuntakokemusten saaminen kavereiden seurassa. Lumitiikereissä lapset jaetaan ryhmiin iän mukaan. Ratalaskukoulu ei korvaa perinteistä hiihtokoulua, vaan ryhmäläisiltä edellytetään peruslaskutaitoa. Esim. 5-6 -vuotiaiden tulee vähintään osata käyttää sompahissiä sekä laskea rinteestä itsenäisesti alas. Ratalaskukouluun voi lähteä mukaan, vaikka kilpaura ei kiinnostaisikaan. Ryhmistä on toki mahdollista siirtyä slalomseuran tavoitteellisemman junioritoiminnan pariin, jos kipinä kilpailemiseen herää. Meidän perheessä tämä ei kuitenkaan ole ollut tavoitteena.

Ohjatuissa harjoituksissa on se hyvä puoli, että myös vanhempien tulee lähdettyä rinteeseen, vaikka takana olisi miten rankka työpäivä ja räntää tulisi vaakasuoraan. Säännöllinen harjoittelu lähirinteessä kauden aikana takaa myös sen, että pidemmälle suuntautuneilla laskettelureissuilla koko porukka on ensimmäisestä päivästä lähtien hyvässä laskukunnossa, jolloin laskeminen on kaikin puolin mukavampaa ja turvallisempaa. Onko muilla vastaavia kokemuksia hiihtokeskusten lasten tai nuorten harjoitteluryhmistä?

Tämän viikon Lumitiikeri-treeneissä oli sen verran harmaata ja synkkää, että kuvia ei kannattanut ottaa. Nämä kuvat on otettu viime huhtikuussa Peuramaalla ratalaskukoulun päätöskisoissa.

R & J

P.S. Peuramaan ystäville tiedoksi, että oli siinä turistirinteessä vielä vähän lunta nähtävissä ja lumitykit jo valmiina paikoillaan, joten eiköhän kohta päästä taas rinteeseen, kun pakkastakin on viikonlopusta alkaen taas ennustettu.

Varustetäydennyksiä talvea odotellessa

Julkaistu: 04.1.2014

Marraskuinen Skiexpo taitaa olla varma talven merkki, jos luonto joskus onkin hiukan myöhässä. Skiexpo kuului rinnepesueen ohjelmaan tänäkin vuonna, koska se on oivallinen tapahtuma kohteiden kartoittamiseen ja varusteiden täydentämiseen. Tyhjin käsin ei tälläkään kertaa messuilta lähdetty, vaan kassiin päätyivät mm. uusi laskettelukypärä ja -lasit, pari kerrastoa sekä pino kiinnostavien kohteiden esitteitä. Lisäksi Hestran kolmisormiset Heliski-rukkaset muuttivat vihdoin Scandinavian Outdoor Storesta messuhintaan meille. Edellinen käsinehankinta ei ollut vielä kovin vanha, olikohan vuoden tai korkeintaan kaksi. Tuolloin tuli ostettua saman tehtaan halvemmat käsineet, mutta pihiys taisi kostautua, sillä kumisen kämmenosan ja tekstiilisen päällisen sauma meni puhki. Vanhat käsineet toimivat hyvin vielä kevätkeleillä ja suojasäässä, mutta keskitalvelle on nyt sitten kunnon nahkakäsineet.

Messujen tarjonnassa hämmästytti lasten/ nuorten kokojen puuttuminen kaikista käymistämme monojen sovituspisteistä (emme muuten olleet ainoita, jotka messuilla kysyivät erityisesti nuorten temppumonojen perään, toivottavasti tilanne jatkossa kohenee). Strategianamme oli hankkia sukset ja siteet viime kevään alennusmyynneistä (mikä onnistuikin), mutta monoja ei kasvavalle lapselle uskaltanut keväällä vielä ostaa jalan nopean kasvuvauhdin takia. Messuilta ei monoja siis löytynyt, mutta Intersport Suomenoja onneksi pelasti tilanteen. Sitten tarvittiinkin enää siteiden asennus suksiin. Käännyimme Mankkaan Suksihuollon puoleen, jossa palvelu oli tuttuun tapaan ystävällisen asiallista ja nopeaa ja siteet luvattiin kiinni vuorokaudessa, kun oli ruuhkaa. Oma logistiikka ei tähän taipunut, joten suksien nouto siirtyi seuraavaan viikkoon.

Samalla kerralla tehtiin käyttöönottohuolto omille suksilleni, jotka olivat vielä tehtaan jäljiltä. Nyt huoltoon vieminen vähän jännitti, sillä keväällä kauden päättyessä tehdyn huollon yhteydessä suksen kantit ja rungot päättivät irtaantua toisistaan, kts. kuva.

Mankkaan Suksihuolto oli törmännyt samaan vaivaan Atomicin suksien kanssa aiemminkin, kyseessä oli siis mitä ilmeisimmin valmistusvirhe. Asiakas pääsi nyt helpolla; huolto reklamoi Amerille ja kahden viikon kuluttua minulta tiedusteltiin, suostuisinko ottamaan vuoden 2014 malliset vastaavat sukset tilalle. En suinkaan pahastunut tästä tarjouksesta. Toivotaan, että uusi suksipari kestää pidempään.