Laskettelu, Majoitus, Matkustus, Yleinen

Lasten kanssa Ukko-Kolilla

Julkaistu: 15.3.2014

Yhteistyössä Break Sokos Hotel Kolin ja Kolin rinteiden kanssa.

Rinnepesue sai maaliskuussa mahdollisuuden vierailla Kolilla, joka valittiin vuoden retkikohteeksi ja Kolin rinteet vuoden hiihtokeskukseksi vuonna 2013. Odotuksemme olivatkin korkealla ajaessamme kohti palkittua kohdetta, jossa perheestämme ainoastaan Jorma oli aiemmin käynyt laskettelemassa n. 30 vuotta sitten.

Saavuimme Kolille matkalla ilmenneiden mutkien vuoksi vasta myöhään perjantai-iltana 7.3. ja majoituimme Break Sokos Hotel Kolin tilavaan huoneeseen. Vanhempien toiveissa oli saada nukkua lauantaina pitkään, mutta pojilla oli selvästikin muita suunnitelmia ja he heräsivät jo ennen seitsemää kurkkimaan hotellihuoneen ikkunasta avautuvia maisemia.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Break Sokos Hotel Koli

Olimme jo illalla nähneet hotellihuoneemme ikkunasta rinnekoneen valot, mutta vasta aamulla näimme kunnolla, että Ukko-Kolin rinteet aukenivat suoraan ikkunamme edessä ja taustalla näkyi Pielinen. Todella kaunista!

Näkymä hotellihuoneemme ikkunasta.

Aikaisen heräämisen hyvä puoli on toki se, että ehtii ajoissa rinteeseen, joten ei muuta kuin reippaasti aamiaiselle. Ja minkälaiselle aamiaiselle! Valinnanvaraa oli todella paljon ja erityismaininta täytyy antaa herkullisille karjalanpiirakoille. Hotellissa oli selvästikin ajateltu myös perheen pienempien makuhermoja, sillä lasten aamiaisen kruunasivat vaahtokarkit, joiden päälle saattoi kauhoa suklaalähteestä sulaa suklaata. Tämän matkan jälkeen lasten totuttaminen takaisin aamuiseen kaurapuuroon, voi olla haastavaa. Aamiainen tarjoiltiin Grill it! Kolin avarassa ravintolasalissa, jossa oli poikkeuksellisen kiireetön tunnelma ja koko perhe jaksoi nauttia pitkästä aamiaisesta ja ikkunoista avautuvista näkymistä Pieliselle.

Aamiaisen jälkeen hissit olivat jo avautumassa ja pääsimme tositoimiin noudettuamme sukset hotellin suksivarastolta, josta oli rinteisiin vain parinkymmenen metrin matka. Tässä vaiheessa taivaalta satoi jo aika reippaasti lumen ja rännän sekoitusta, mutta onneksi sää on vain pukeutumiskysymys.

Joko mennään?

Ukko-Kolin rinteet ovat jyrkkien rinteiden maineessa. Itse Ukko-Koli nimeä kantava musta rinne kuuluu Suomen haastavimpiin rinteisiin. Ja kyllä se livenäkin niin vaativan näköinen oli, että Riikka ja perheen kuopus päättivät jättää sen suosiolla väliin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Ukko-Kolilla olisi tarjottavaa myös kokemattomammille laskijoille. Ipatin kierto on leppoisa sininen rinne, jonne pääsee laskemaan ankkurihissiltä. Riikan, joka laskee suksilla vasta toista kauttaan, suosikkirinne oli kuitenkin Pielinen. Pielisen kumpuilevan profiilin ansiosta laskureitin valinnalla pystyy vaikuttamaan siihen ottaako laskun rennommin vai vauhdikkaammin. Eteläisen Suomen korkeimmilta rinteiltä on myös niin komeat näköalat Pieliselle, että välillä on pysähdyttävä ihailemaan maisemia. Poikamme pärjäsivät kaikissa rinteissä ongelmitta, mutta on toki huomioitava, että 6-vuotiaammekin viihtyy suksien päällä jo neljättä kautta. Aivan aloitteleville junioreille Loma-Kolilta löytyy aluksi paremmat rinteet.

Maisemien ihailua.

Ukko-Kolilla kaikilta rinteiltä voi laskea sekä ankkuri- että tuolihissille. Näin perhe voi helposti hajaantua eri rinteisiin taitotason mukaan ja tavata sovitulla hissillä uutta nousua varten. Hissihenkilökunta oli tavattoman ystävällistä ja jos lapsen pituus ei riittänyt tuolihissin kyytiin nousemiseen, hissihenkilökunta avusti nostamalla hänet tuoliin. Tällaista palvelua emme ole missään aiemmin nähneet. Hissijonoja ei Ukko-Kolilla aamupäivän aikana ehtinyt muodostua ja rinteet olivat hyvässä kunnossa. Lämmin sää ja räntäsade tekivät laskemisesta hieman raskasta, mutta jalat saivat onneksi levätä rauhallisesti etenevän tuolihissin kyydissä.

Välillä on suunniteltava minne seuraavaksi lasketaan.

Ukko-Kolin ala-asemalla sijaitsevat rinneravintola Rinnetupa, vuokraamo, Ski Shop, hiihtokoulu, lipunmyynti sekä nuotiopaikka. Emme itse ruokailleet Rinnetuvassa, mutta se vaikutti hyvin viihtyisältä ruokailupaikalta lapsiperheen näkökulmasta.

Nuotiopaikka, vuokraamo ja rinnekahvila sijaitsevat tuolihissin ala-aseman vieressä.

Me suuntasimme aamupäivän laskujen jälkeen syömään kotiruokalounasta Break Sokos Hotel Kolin Grill it! ravintolaan. Iltapäivä kuluikin Loma-Kolin rinteillä. Siitä enemmän seuraavassa blogikirjoituksessa.

Rinnepesue sai majoituksen, hissiliput sekä kylpyläliput yhteistyökumppaneilta Break Sokos Hotel Kolilta ja Kolin rinteiltä.