Olemme tänä talvena saaneet hieman sääliviä katseita osaksemme, kun olemme kertoneet, että koko perheellä on kausikortit lähirinteeseen eli Peuramaalle. Oletus on selvästikin ollut, että näin vähälumisena talvena kausikortista ei ole ollut sanottavaa iloa. Joulukuussa tilanne jo vaikuttikin hieman toivottomalta, kun lämpimät kelit sulkivat jo kerran avautuneet rinteet sekä Peuramaalla että Vihdissä eikä joululomalla siis päässytkään nauttimaan kausikortin eduista. Tammikuun pakkasten ansiosta lunta kuitenkin saatiin myös etelän rinteisiin ja oli hienoa päästä laskettelemaan, kun muiden talvilajien harrastaminen oli lähes mahdotonta.

Meidän perhe kävi viimeisen kerran lähirinteessä lauantaina 5.4 upeassa auringonpaisteessa eikä rinteiden kunnossakaan ollut moittimista. Ensimmäistä kertaa koko kauden aikana ehdimme jopa nuotiopaikalle grillaamaan makkaraa. Peuramaa sulki rinteensä seuraavana päivänä. Syynä taisi kuitenkin olla pikemminkin laskijoiden kuin lumen puute. Nyt kun lähirinteeseen ei enää pääse, on aika pohtia kannattiko kausikorttihankinta.

Riikka kävi Peuramaalla 25 kertaa ja kolme kertaa Vihdissä. Jorma puolestaan ehti Peuramaalle 29 kertaa ja kaksi kertaa Vihtiin. Peuramaan kausikortti käy myös Vihdissa, mutta siellä tuli käytyä huomattavasti harvemmin kuin kuvittelimme. Tähän vaikuttivat viikonloppujen muut menot sekä vanhemman pojan toinen liikuntaharrastus keskellä sunnuntaipäivää. Poikien laskettelukerroista emme pitäneet kirjaa, mutta todennäköisesti molemmille heistä kertyi vielä enemmän rinnekertoja kuin vanhemmille, sillä työkiireiden takia jompikumpi aikuisista joutui välillä jättämään laskettelukerran väliin. Näillä laskettelumäärillä kausikortit tulivat taloudellisesti ajateltuna kannattaviksi.

Kausikortin suurin hyöty oli kuitenkin ehdottomasti se, että saimme koko perheen liikuntaharrastuksen talven ajaksi ja poikien kanssa tuli vietettyä tavallista enemmän aikaa myös arki-iltaisin. Harvassa urheilulajissa 6-vuotias pysyy aikuisen vauhdissa mukana, mutta laskettelussa tämäkin on mahdollista. Pojatkin tuntuivat pitävän siitä, että saivat harrastaa yhdessä vanhempien kanssa. Koska pojilla oli eri iltoina omat harrastusryhmänsä (ratalaskukoulu ja freeridekoulu), sai kumpikin heistä vuorollaan myös vanhemman jakamattoman huomion rinteessä.

Kausikortin ansiosta rinteeseen tuli myös lähdettyä. Saatoimme esim. ilman suurempaa ennakkosuunnittelua lähteä perjantai-iltana ihan vain tunniksi laskettelemaan. Tuskin olisimme lähteneet ilman kausikorttia. Suorittamisen maku jäi myös pois, kun ei tarvinnut yrittää haalia mahdollisimman montaa laskua kasaan esim. kolmessa tunnissa.

Kun tähän päälle vielä lisää Riikan harppauksella parantuneen laskutaidon, Jorman kehittyneen kyvyn kiertää rinteeseen laitettuja keppejä, poikien kasvaneen lasketteluvarmuuden sekä koko perheen hyvän laskukunnon, josta oli iloa esim. hiihtolomareissulla, jäimme reilusti plussan puolelle. Todennäköisesti hankimme kausikortit siis ensi vuonnakin.

Jos jotain negatiivista haluaa hakea, niin miinuspuolelle laskettakoon pieni notkahdus aerobisessa kunnossa. Tämä ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, sillä lasketteluaika napattiin lenkkeilystä. Ensi talvena pitänee silti sisällyttää viikkoon edes yksi kunnon juoksulenkki. Tosin laskettelu räntäsateessa on huomattavasti motivoivampaa kuin juoksulenkki vastaavassa kelissä…

Olivatko talven kelit huonot? Ehkä olivat, mutta ei sitä rinteessä huomannut.

R & J

P.S. Vaikka lähirinne meni jo kiinni, ei kausi suinkaan tähän vielä päättynyt. Pääsiäisreissu Tahkolle on jo varattuna. 🙂