Aamulla taivaan peittäneet tummat pilvet olivat väistyneet ja auringon säteet heijastuivat veden pinnasta suoraan silmiini estäen katsomasta kunnolla eteenpäin. Olin kaulaani myöten vedessä, eivätkä jalkani ylettäneet pohjaan. Toinen käteni hapuili kontaktia kylmästä kaakelipinnasta. Sydämeni pamppaili ja tunnelma oli odottava. Jossain takaraivossa jyskytti ajatus ”miten minä tänne olen joutunut”. Yhtäkkiä sireenin ääni halkoi ilmaa ja ympärilläni oleva vesi alkoi kuohua kuin piraija-altaassa ruokinta-aikaan. Mutta ei, tämä ei ollut painajainen. Tämä oli Helsinki City Triathlon!

Reilu vuosi sitten Chiquita Minimarathonin jälkeen suuntasimme koko perheen voimin uimastadionille uimaan ja huomasimme triathlon-tapahtuman mainoksen portin pielessä. Heitin tuolloin pojalleni, että tuonne tulemme ensi vuonna ja asia oli sillä sovittu. Sunnuntaina 24.8.2014 osallistuimme siis uimastadionilla triathlonin vanhempi-lapsi sarjaan, jossa vanhempi ja lapsi suorittavat yhdessä 100 metrin uinnin, 5 km:n pyöräilyn sekä 1,5 km:n juoksun.

Triathlonin lähtö tapahtui yhteislähtönä altaasta ja matkaan säntäsi yhtä aikaa 30 oranssilakkista lasta  ja 30 sinilakkista vanhempaa. Kisatunnelma sai sukeltajapoikani kroolaamaan hämmästyttävän nopeasti ja sadan metrin uinti oli nopeasti ohi. Virallinen uintiaikamme oli 2:51. Altaasta nousemiseen jälkeen juostiin vaihtoalueelle, jossa vuorossa oli huomattavasti vaativampi osuus: sukkien kiskominen märkiin jalkoihin. Tätä on selvästikin treenattava lisää, sillä saimme kulutettua pyöräilyvarusteiden pukemiseen paljon enemmän aikaa kuin uimiseen! Tosi triathlonisti olisi toki jättänyt ne sukatkin pukematta, mutta sallittakoon aloittelijoille pieni luxus. 🙂

Kun varusteet oli puettu ja kypärä tukevasti päässä, pyörät talutettiin juosten ulos uimastadionilta ja lähdettiin pyöräilemään hyvin merkittyä reittiä pitkin. Reitti eteni mukavan vaihtelevassa maastossa ja matkaan mahtui pari jyrkempää ylämäkeäkin. Reitin varrella ei paljoa yleisöä ollut, mutta tapahtumajärjestäjien sekä kanssakilpailijoiden kannustus matkan varrella huikeaa!

Pyöräilyn jälkeen jouduimme kiristämään juniorin kengännauhat, joten vaihtotekniikkaa pitänee todellakin hioa ensi vuotta varten. 😉 Juoksun aikana kylkipistos kiusasi junioria, mutta sitkeästi hän kiristi vauhtia, kun reitin varresta kuului kannustushuutoja. Ja itseäkin hymyilytti, kun kisajärjestäjät huutelivat meille, että ”Nyt näyttää askel hyvältä! Ja äitikin jaksaa vielä!” 😀 Maaliin saapui siis iloinen ja suoritukseensa tyytyväinen kaksikko. Kaikki maaliin saapuneet saivat kaulaansa mitalit. Pojan mitalin takana luki ”Teräspoika 2014”.

Tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty ja kaikki ohjeistus oli laadittu niin hyvin, että ensikertalainenkin osasi toimia oikein. Ja jos jotain olisi jäänyt vielä epäselväksi kirjallisten ohjeiden, netistä löytyvän ohjevideon tai kisainfon jälkeen, olisi neuvoa voinut kysyä toimitsijoilta. Helsinki City Triathlon on mukavan rento tapahtuma, jossa jokaiselle löytyy sopiva sarja iästä, kunnosta tai varusteista riippumatta. Altaassa nähtiin kaikkia mahdollisia uimatyylejä sammakosta krooliin ja pyöräreitillä etenivät niin kilpapyörät kuin jopotkin. Varoituksen sana kuitenkin kaikille osallistumista harkitseville: tähän voi jäädä koukkuun! Ensi vuonna me taidammekin osallistua Helsinki City Triathloniin koko perheen voimin. Uskaltaisikohan sitä myös keväällä käydä kokeilemassa kuntoaan Vantaan triathlonin kuntosarjassa…

R