Laskettelu, SkiExpo, Varusteet, Yleinen

Skiexpo 2014

Julkaistu: 31.10.2014

Ulkona sataa parhaillaan vettä taivaan täydeltä, mutta onneksi Skiexpo avasi tänään ovensa ja pääsimme ottamaan tuntumaa alkavaan hiihtokauteen. Skiexpossa on tänä vuonna uutuuksia, joita ei ole aiemmin nähty. Laskukauden voi esimerkiksi aloittaa Maxxtracks hiihtosimulaattorilla. Kyseisellä simulaattorilla voi mm. Belgiassa tai Hollannissa opetella laskettelemaan ennen alppimatkaa, mutta laitteessa riittää haastetta myös kokeneemmalle laskijalle, sillä hihnan nopeutta voi säätää. Jos rohkeus riittää, voi Skiexpossa suunnata myös suoraan Talma Cable parkiin.

 

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Tänä vuonna kotimaan laskettelukeskukset esittelevät toimintaansa ja kauden uutuuksia yhteisellä hiihtokeskusalueella. Keskukset muodostavat kylämäisen alueen ja keskelle jää tori, jossa voi mm. koeistua Levin uuden lämmitetyn tuolihissin. Perheen pienimmät voivat myös kokeilla lumilautailua Burtonin Riglet Parkissa ja kiivetä aidon rinnekoneen ohjaamoon. Taisi sinne ohjaamoon kyllä useampi aikuinenkin kiivetä. Hiihtokeskusalueen vieressä on Peuramaan tarjoama leikkialue pomppulinnoineen lapsille.

Skiexpon BaseCampissa suksien maahantuojat esittelevät kauden uutuussuksia sekä myös muita välineitä kuten erilaisia turvavälineitä vapaalaskijoille. Suksien kehitys on viime vuosina johtanut siihen, että aiemman yhden suksiparin sijaan, moni laskettelija hankkii nykyään useamman suksiparin. Erilaiset välineet tarvitaan esim. rinnelaskuun, parkkiin tai vapaalaskuun. Mielenkiintoisia uutuksia olivat mielestämme sekä Headilla  että Elanilla esittelyssä olleet todella kevyet naisten suksimallistot.  BaseCampin vierestä löytyy monotestikeskus, jossa eri valmistajien monoja pääsee sovittamaan ja monesta mallista näytti olevan hyviä messutarjouksia. Monoja voi myös testata Skier’s Edge laitteiden avulla.

Myös vanha tuttu Lumisetin Kamapörssi on Skiexpossa ja sieltä voi löytää varusteet itselle tai vaikkapa lapselle edulliseen hintaan. Tarjolla oli myös lähes käyttämättömän näköisiä varusteita. Jos sopivaa settiä ei löydy Lumisetin Kamapörssista, kannattaa tutustua myös liikkeiden tarjontaan.  Ainakin viime kauden suksista saa hyviä alennuksia.

Huomenna suuntaammekin takaisin Skiexpoon, tällä kertaa koko perheen voimin!