Squaw Valley – kiitospäivä kalifornialaiskeskuksessa

Julkaistu: 26.11.2016

Oleskellessani San Franciscon alueella (Berkeleyssä) viime syksynä tulin käyneeksi kahdessa vetovoimaisessa kalifornialaiskeskuksessa. Kiitospäivä vierähti Tahoejärven pohjoispuolen legendaarisessa Squaw Valleyssä ja lumivaipan lisääntyessä käväisin Tahoenjärven eteläpään puuterimekassa Kirkwoodissa. Seuraavassa reissumuistelu Squaw Valleystä.

Palmujen alta kohti lunta

palmujen alta lumille…

Matkaanlähtöni torstaina oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Olin bongannut kyydin snowpals.org forumilta, jossa kyytejä kaipaavat ja kyytejä tarjoavat laskettelijat ja lautailijat kohtaavat – osallistumalla matkakustannuksiin, pääsee kätevästi vuorille. Olin siis onnistunut hankkimaan kyydin ja sopinut samaan suuntaan autoilevan ladyn kanssa tapaamisen minua lähellä olleen ostoskeskuksen parkkipaikalle. Lady oli noin tunnin myöhässä, mutta se ei ollut ihan niin justiinsa, minä odottelin laskukamojen kanssa palmun katveessa noin 20 asteen lämmössä auringosta nauttien. No viimein tämä lady kurvasi parkkipaikalle, minä heitin kamat Audiin ja tien päälle. Koska oli thanksgiving viikonloppu, oli muuten pari muutakin autoilijaa liikenteessä!

Squaw Valley here we come!

Matka meni kuitenkin nopeasti (n.3 tuntia), sillä mitäänpelkäämätön pohjolan poika oli ratissa – tarjoutumalla ajamaan sain kätevästi kuitatuksi bensakulut. En muuten ole kenellääkään kuullut puhelimen piipittävän niin tiuhaan kun tällä ladyllä – varmaan siksi hänelle sopi, että olin ratissa, sillä hän pystyi keskittymään non-stop robaamiseen, eikä minun puolestani tarvinnut pelätä kuolevani kalifornialaisella freewayllä sen takia, että joku hullu akka ajaa kolarin vastaillesaan whatsapp -viesteihin (tai mitä lie olivat).

Jäin kyydistä Tahoen pohjoispuolella Truckee nimisessä kylässä. Aivan huippumesta ja ihmiset hyvin ystävällisiä outoa matkailijaa kohtaan (USA:n sykäjoukkueen laskijat Tracy Cook ja Travis Ganong ovat muuten sieltä kotoisin). Truckeesta jatkoin paikallisbussilla Tahoe Citystä varaamaani motelliin – kyllä motelliin. Ihan aitoon, sellaiseen hyvin epämääräiseen joita näkee indieleffoissa. Squaw Valleyn mökit olivat ihan himppusen tyyriitä ja sitä paitsi paikallisbussi kulki Tahoe Cityn ja hiihtokeskuksen välillä kuin skibussit konsanaan Alpeilla.

Squaw Valleyn keskus

Squaw Valleyn hiihtoalue jakautuu seitsemään sektoriin, jotka eurooppalaisen mittapuun mukaan ovat kuitenkin suhteellisen pieniä. Alueen suurin korkeusero on 870m. Hissejä on 33 ja rinteitä, laskutavasta riippuen n.109 (lukuisat rinteet ovat enemmänkin linjoja ja reittejä, kuin varsinaisia rinteitä). Hiihtokeskuksen kylä on uudisrakennettu joitain vuosia takaperin ja se muistuttaa hieman Rukan Ski Villagea. Kylästä löytyy hotelleja, Starbucks, pari ravintolaa ja välinekauppoja. Hinnat ovat korkeat. Päivälippu maksaa 90 dollaria eli about 84 euroa.

Tahoe Citystä on hieno näkymä Tahoejärven eteläpään Heavenlyn hiihtokeskukseen.

Vuonna 1960 Squaw Valleyssä järjestettiin talviolympialaiset, mutta mitään viitteitä ei tapahtumasta ole näkyvillä. Hyppyrimäet ja jäähalli purettiin pian kisojen jälkeen.Nykyisellään mäkihyppymäkien paikalla on erittäin herkullisen näköinen harvan kuusimetsän suojaama laskulinja. 1980-luvulla hiihtokeskus nousi silloisen “extremelaskun” erääksi kulttipaikaksi, jossa Warren Miller loi laskuvideokulttuuria ohjaamalla huimia pätkiä. Maineeseen nousi erityisesti KT-22 ja sinne vapaalaskijoita kiikuttava saman niminen tuolihissi, joka on muuten Jackson Holen Tram-kabiinin ohella yksi mantereen tunnetuimpia hissejä. Mutta kun kyseessä oli kuitenkin alkutalvi (loppusyksy), vain osa rinteistä oli auki, ja pettymyksekseni myös KT-22 oli suljettu. Maybe next time.

No vuoden ensimmäisenä laskupäivänä tuli kuitenkin suhattua pitkin poikin avoinna olevia mäkiä, lähinnä “Red Dog Facea” (jossa muuten maaliskuussa 2017 lasketaan naisten suurpuikan maailmancuppia) sekä Squaw Creekin (upeat näkymät Tahoejärvelle) ja Gold Coastin sektoreita. Puuterin laatu tuli todettua hyväksi, mutta marras-joulukuun vaihteessa sitä ei vielä ollut kovin paljoa. Siitä huolimatta rinteiden ulkopuolella oli innokkaita laskijoita vähintään yhtä paljon kuin rinnealueilla. Parit hyvät puuteripätkät tuli kuitenkin löydettyä – ei kai hullummin näin marraskuun lopulla!

Seuraava päivä oli samojen rinteiden koluamista, mutta nyt löysin jo laskuseuraa. Hissijonossa aloin jutteleemaan vierustoverini kanssa. Kävi ilmi, että tällä Brianilla on ruotsalaiset sukujuuret. Laskimme yhdessä ja päivän päätteeksi otettuamme yhdet after ski bisset, hän jo lupasi heittää minut sunnuntaiaamuna kotiin, kun oli itse lähdössä samaan suuntaan San Francisco 49ersin jenkkifutismatsiin.

Kiitospäivän jenkkifutista

Meillä oli aamutreffit motellillani klo 7:30. Brian pöhäytti paikalle, heitin kamat kyytiin ja tien päälle. Vartin ajomatkan jälkeen tajusin, että monot perkele jäivät motelliin. Hups. Nopea uukkari, monot messiin ja uusi yritys. Matka sujui rattoisasti, erityisesti kun pysähdyttyämme aamupalalle Brian kysyi, että olisinko kiinnostunut tulemaan 49ersin matsiin. Hänellä kun sattui olemaan yksi ylimääräinen lippu. No totta mooses! Tahoen lumet vaihtuivat kuivan kumpuilevaan kalifornialaismaisemaan ja reilu kolme tuntia myöhemmin olimme ihan helvetin isolla parkkipaikalla Santa Clarassa Piilaakson sydämessä, jossa 49ersin varsin pramea Levi’s stadium sijaitsi. Minä hain kaupasta 49ersin lippiksen ja juomapisteeltä parit viskikolat. Peli alkakoon! Voisi sanoa, että varsin täydellinen pitkä viikonloppureissu!

Laskureissun päätös kalifornialaiseen tyyliin. Go niners!

Kaliforniasta ei välttämättä ensimmäisenä tule mieleen laskutouhut, mutta Tahoelta sain hienon kokemuksen. Noin kolmessa tunnissa (liikenteestä riippuen) Tyynenmeren rannan palmujen alta pääsee vuorille, jossa talvessa sataa keskimäärin n.10 metriä lunta. Ei paha. Päästyäni kämpilleni aloin suunnitella seuraavaa reissua.

-ante-

Uusien (ja vanhojen) suksien voitelu

Julkaistu: 16.11.2016

”Miten voitelen uudet sukset?…Entä kesän yli kanahäkissä pölyttyneet?” Nämä ovat varsin yleisiä mietteitä, jotka askarruttavat näin uuden kauden kynnyksellä. Seuraavassa siis pari ajatusta suksien voitelusta – siitä miten uudet sukset kannattaa voidella ja miten myös kesän yli levänneet sukset on hyvä valmistella uuteen kauteen.

likainen pohja

Kesän yli levänneet sukset ovat hieman likaiset…

Uskallan väittää, että suurin osa meistä laskukansasta heittää välineet nurkkaan kauden loputtua ja juuri näihin aikoihin niitä aletaan sitten kaivaa kerros- ja rivitalojen kanahäkeistä, autotalleista, vanhempien varastoista – kuka mistäkin. Varmaa on, että yleensä pohjat ovat sekä likaiset että harmaksi kuivuneet.

Suksien luisto on (ainakin omasta mielestäni) kaikista merkittävin yksittäinen välineasia, joka vaikuttaa laskunautintoon: Kanttien terväyys on lähes yhtä tärkeä, mutta kun parkissa ja puuterissa sillä ei ole niin suurta merkitystä, suksien luisto vie 1. sijan. Totuus on, että maailman paras, kallein ja komein suksi (myös lumilauta) on kuitenkin ihan paska, mikäli se ei luista. Ja päin vastoin: vuokraamon lärpysköillä voi myös nauttia laskettelusta mikäli ne luistavat.

voitelukalustoa

Harja, puhdistusaine, silitysrauta, pohjustusvoide, sikli, luistovoide ja puhdistusliina. Niillä meidän kaltaiset perusjäbät pääsee jo pitkälle.

Mielipiteitä voitelusta on yhtä monta kun on voitelijoita. Kisasuksia huoltaville faijoille voitelu on rakettitiedettä monimutkaisempaa matematiikkaa eikä aikarajoitteita ole, kun pikku Jykästä tehdään uutta Palanderia. Laskettelupiireissä on myös rotu, jota voimme vaikka nimittää “kaikkien laskuasioiden besserwissereiksi”. He tekevät kaiken aina paremmin kuin sinä (tai minä), eli jos kerrot tehneesi niin-tai-näin, saat ilmaisen oppitunnin siitä, miten a) olet tehnyt kaiken väärin ja b) miten hän tekee asiat ja miten sinun tulisi nyt alkaa tehdä asiat. No niin, sitten tämän alkuhikoilun jälkeen itse asiaan, joka muuten perustuu omiin hyväksi havaitsemiini tapoihin ja terveeseen maalaisjärkeen.

Näillä välineillä pääset kiitettävään lopputulokseen:

• Silitysrauta (ks. Lisäteksti alla)
• Voiteet (pohjustusvoide, kelivoiteet)
• Akryylisikli
• Kombiharja (messinki+nylon)
• Kuituliina
• Voitelupenkki on kiva, mutta ilmankin pärjää (kuten allekirjoittanut kuvassa)…

suksen huoltoo

Tarvittaessa hommat hoituvat ilman voitelupöytääkin.

Uusien suksien voitelu (ja vanhojen)

Jos olet niin onnekas, että käsissäsi on uudet sukset, on näistä asioista hyvä aloittaa: tehtaalta tuleva suksi on yleensä varsin hätäisesti viimeistelty. Tosin mitä kalliimmat sukset ja mitä enemmän niihin on uhrattu oikeaa käsityötä sitä valmiimmat ne ovat. Useimmiten pohjat olisi hyvä ajaa koneellisesti, mutta keskitytään nyt vain voiteluun. Tehtaalla suksiin sipaistaan suojavoide, jonka tehtävänä on estää pohjan liiallinen kuivuminen siihen asti kunnes suksi löytää tiensä uuden omistajan hoteisiin. Toisin sanoen siinä vaiheessa, kun saat uudet sukset käsiisi ne ovat todennäköisesti olleet jo jonkin aikaa kaupan hyllyllä ja siten valmiit voiteluun. Eli sinun ei tarvitse lähteä laskemaan ”suojakalvoa” pois, kuten monet uskovat. Mutta jos polte on hirveä päästä saman tien mäkeen, niin et myöskään pilaa suksiasi, jos painelet suoraan rinteeseen kunhan muistat, että ne kannattaa kuitenkin voidella mahdollisimman pian. Mitä enemmän suksia voitelet sitä luistavimmaksi ne lopulta saat, mutta tyydyttävään lopputulokseen pääset näin (sama malli toimii myös kesälaitumella olleisiin suksiin):

  1. Puhdista tehtaan/kaupan/varaston pölyt pois pohjan puhdisaineella: Kaada litkua kuituliinaan ja puhdista pohjat (voi olla myös aerosol-suihketta, jonka suhautat suoraan suksen pohjaan). Jätä muhimaan väh. 5 min.
  2. Tässä vaiheessa minä siklaan pohjat varmuuden vuoksi… ei ole pakko.
  3. Sulata pohjustusvoide (BW eli base wax) suksen pohjaan. Voidepaketin kyljestä näet tehtaan suosittelemat sulatuslämpötilat (yleensä n.110-130 astetta). Itse käytän fluoritonta. Levitä väh. yksi kerros, hifistelijät oman halun mukaan. Oleellista on, että rauta on sopivan lämpöinen. Jos voide savuaa ja käryää on rauta liian kuuma.
    Levitä voide siksakkina pohjaan.
  4. Siklaa pohjustusvoide lämpimänä akryylisiklillä. Siklaa kärjestä kantaan. Kun minä toistan käsittelyn, annan voiteen jäähtyä ennen toista siklausta.
  5. Harjaa messinkiharjalla, jotta saat huokoset auki ja pohjan puhtaaksi.
  6. Sitten kelivoitelun kimppuun: jos käytät kovaa voidetta (esim. vihreä), siklaa lämpimänä. Pehmeämmät voiteet (suunnilleen -2…-8): anna pohjan jäähtyä ennen siklausta.
  7. Harjaa messinkiharjalla
  8. Lopuksi viimeistele pohjat nylonharjalla ja sipaise pölyt pois kuituliinalla
  9. Onnittele itseäsi ja nauti luistavista suksista

Sananen silitysraudoista…

  • Vanhanaikainen rauta, jossa pohja ei ole teflonia on paras, mutta nykyisellään varsin harvinainen. Nämä vanhat raudat saa yleensä säädettyä myös kuumemmiksi.
  • Hanki voitelukäyttöön oma rauta (osta vaikka kirppikseltä), en suosittele raudan lainaamista puolisoltasi (etenkään salaa), sillä voidejämät lakanoissa, paidoissa tai verhoissa tuskin parantaa parisuhteen laatua (sama pätee myös siihen, jos käytät kaikki yöt suksien hinkkaamiseen muiden aktiviteettien kustannuksella).
  • Jos käytössäsi on uudenmallinen vesihöyryrauta, jossa pohjassa on reikiä, niin silläkin pärjäät, kunhan olet varma, että raudassa ei ole vettä! Pohjan reiät eivät itsessään haittaa voitelua.
  • Jos joku lukijoistani on suksia voiteleva nainen, niin uskon, että yllämainitut pointit ovat sinulle itsestään selviä.

Sananen voiteista – fluoria vai ei?

Fluorittomat voiteet ovat halvempia ja tavallinen laskija pärjää niillä aina. Fluorista on eniten hyötyä silloin kun kelit lämpenevät ja sekä lumen- että ilmankosteusprosentit kasvavat – kevään viimekeleillä siis. Eli mikäli innostut voitelutouhusta enemmän ja haluat fluorivoidetta kehiin, suosittelisin ostamaan palan korkeafluoripitoista (HF) voidetta, kuten Rexin keltaista (HF11 +2…-2) tai Swixin punaista (+4…-4). Peruslaskijan on turha näperrellä matalapitoisilla fluorivoiteilla (LF), koska ihan yhtä hyvin voi sitten käyttää fluorittomia voiteita. Fluoripulvereita en ole itse kokeillut, minulla ne menee kategoriaan väkisinhiihtäjien hifistelykama. Ja muuten, näin harvemmin paloja sulatellessa ei fluori ole hengityselimille vaarallista, mutta voitelutila kannattaa pitää hyvin tuuletettuna. Varman päälle voi aina pelata ja hakea Biltemasta hengityssuojaimen.

 Luistavia laskuja,

-a-

Uuden kauden kynnyksellä – mietteitä Skiexpo 2016 -messuilta

Julkaistu: 09.11.2016

Skiexpo on monelle meistä alkusysäys uuteen kauteen – tosin tämä talvi näyttää alkavan myös lumella varsin pian (jippii). Etelä-Suomea myöten hiihtokeskukset lumettavat täysillä ja ensimmäiset rinteet aukeavat ihan näillä näppäimillä. Kotikulmilla Jyväskylän Laajiksessa junnut ovat jo rakentaneet reilisettiä. Mutta nyt vielä hetkeksi Skiexpossa tekemiini havaintoihin.

Skiexpon kuihtumisen valituksesta on tullut jokavuotinen mantra. Alaa tuntevan lähes odotetaan sanovan että “ei ne enää ole läheskään yhtä hyvät kuin ennen”, vaikka sama sanottiin viime vuonna ja toissa vuonna ja monena muunakin vuonna. Saman huomion teki muuten myös Eetu Kaakolla blogissaan. Siitä huolimatta Skiexpo porskuttaa edelleen ja me raahaamme itsemme messukeskukseen pällistelemään välineitä ja tapaamaan tuttuja. Ja aina haaviin tarttuu jotain – jos ei muuta niin älytön laskupistos. Olipa Skiexpo sitten kuihtumassa tai ei, asia on ymmärrettävä myös niin, että koko tapahtuma heijastelee suomalaisen laskukulttuurin trendejä ja suuntauksia, ei ainoastaan suksien ominaisuuksina ja rättien kuoseissa, vaan paljon laajemmin.vapaalaskua

Minun number one messuhavainto on se, että suomalainen lasku- ja hiihtokeskusala on alkanut tosissaan panostaa maailmalla jo hyvän tovin vallinneen vapaalaskutrendin jalkauttamiseen kotimaahan. Toki meillä on puuteria tahkottu jo kauan aikaa ja aamulennoilla on suhauteltu Geneveen. Mutta nyt näyttäisi olevan hieman aikaisemmasta poikkeava ote. Vapaa-/offarilasku ei enää näyttäydy ainoastaan nuorten rämäpäiden tai elämäntapaseikkailijoiden touhuna, vaan lisääntyvässä määrin myös maksukykyinen 30+ laskukansa on alkanut kääntyä kohti takamaastoa. Matkantarjoajien ja hiihtokeskusten näkökulmasta tämä on varmasti tervetullut asia, sillä lisääntyvä kiinnostus mahdollistaa uusien aktiviteettien kehityksen ja tuotteistamisen, ja tähän virtaan on nyt myös suomalaiset hiihtokeskukset tarttumassa kiinni. Oma veikkaukseni on, että se mitä Huippu on tehnyt vuodesta 2013 alkaen ja mikä on aiemmin ollut meidän hiihtokeskuksissa suhteellisen marginaalista touhua (toki myönnän, että Vihdin, Talman jne. suunnalta löytyy hyvin rajoitetusti offareita) tulee kuitenkin siirtymään huomattavasti lähemmäksi keskivertolaskijan ajatusmaailmaa – samoin kuten on jo tapahtunut Ruotsissa, Norjassa ja alppimaissa, jenkkilästä nyt puhumattakaan

Onko offarilaskun siirtyminen kohti mainstremea (tai ehkä olisi parempi puhua valtavirran siirtymisestä kohti offarilaskua) hyvä vai huono asia, on tietenkin makukysymys, jota varmasti tulen sivuamaan myös myöhemmissä kirjoituksissa. Mutta vapaalaskun arkipäiväistyminen on kuitenkin tosiasia, jonka huomaa esimerkiksi koti- ja ulkomaisessa matkatarjonnassa. Länsinaapurin keskuksista esimerkiksi Riksgränsen ei ollut saapunut paikalle mainostamaan itseään perheparatiisina (Hemavan&Tärnäby täyttää paremmin sen kohdan). Samoin vapaalaskuun vihkiytyneet ovat jo pitkään tienneet, että Japani on takuuvarma puuterikohde ja tätä viestiä japanilaiset olivat taas kertomassa messuyleisölle. Siinä, että kansainväliset kohteet promoavat putskua ei ole sinällään mikään yllätys. Heille se on ihan normisetti.

Siksi se kaikista mielenkiintoisin huomio aiheen piiristä liittyy kotimaan tarjontaan. Se on nimittäin alkanut tuotteistaa vapaalaskua. Tässä suhteessa Pyhä on kiistaton ykkönen. Suomalaisen vapaalaskun kehdolla on tällä hetkellä pitkä etumatka muihin (minun nuoruudessani puhuttiin Pyhästä ja Jackson Holesta jonkinlaisena käsiteparina). Free’kend -tapahtumien määrä on lisääntynyt, lähioffareille ja randolle pääsee kansainväliseen tyyliin hiihtokoulun opastamana. Myös Antti Autilta tuli oivaa vetoapua hänen hehkuttaessaan Pyhää ihan kilpailukykyisenä offaripaikkana. Samaan aikaan Levi rakentaa siirtymää offari-tyyliseen laskemiseen. Koillisrinteille tulee tällä kaudella “freeski alue”. Matalan lähtökynnyksen alue, minne kuka tahansa laskettelun perustaidot omaava voi luikahtaa kuulostaa ihan järkevältä idealta – erityisesti kun tavoitteena on offarilaskemiseen tutustuttaminen. Myös Ylläs on parhaillaan kehittämässä jonkinlaista takamaasto/randopakettia, joka ilmeisesti putkahtaa markkinoille tämän talven aikana, viimeistään seuraavana talvena. Minä jään mielenkiinnolla seuraamaan mitä tuleman pitää…

Mutta lopuksi, kaikesta expohumusta ja markkinointiponnistuksista huolimatta ilmasto taisi olla viikonlopun paras markkinointimies. Mikään ei kirvoita laskuhaluja yhtä hyvin kuin pieni pakkanen ja kevyesti leijuva lumi.

Uuden kauden kynnyksellä,

-ante-