huhtikuu – 2017 – En Route Stoke

Joskus ihminen tulee kipeäksi. Yleensä juuri huonoon aikaan. Oli se sitten raskaan viikon jälkeen juuri ennen viikonloppua ja mukavia menoja. Tai sitten kesken vajaan parin viikon reissun Norjassa. Kuitenkaan moisen luonnollisen epäonnen ei pidä antaa pilata fiilistä. On vain annettava keholle oma aikansa levätä ja palautua, jotta se jaksaa taas ottaa vastaan uudet haasteet.

Sunnuntai 16.4. Norjan tripin puolen välin lepopäivä jatkui vielä flunssaisena toiselle päivälle. Onneksi olin pakannut hyvän setin Sveitsistä ostettuja hieman tujakampia flunssalääkkeitä. Päivän suunnitelmat Mika Fältin kanssa menivät siis uusiksi. Mika tuli kuitenkin käymään Tamokissa Husetissa ja juttelimme pitkän tovin niitä näitä sekä suunnittelimme tulevaa.

Jäin Tamokiin alkureissun jätkien lähtiessä takaisin Helsinkiin. Onneksi jäin Husetiin! Mesta täynnä hyviä tyyppejä yhteisellä lumisella asialla. Flunssaiset välipäivätkin menevät siivillä tutustuessa uusiin ihmisiin ja ihan vain hengaillessa. Hyvää ruokaa, leffailtoja ja miksei tietenkin myös jousiammuntaa!

JJ nakuttelemassa napakymppejä

Samppa suolailemassa hirven ja poron sydämiä

Tamok Huset alavasemmalla pinkissä iltavalossa

Maanantai 17.4. Olo oli kohentunut huomattavasti. Ajattelin, että suon itselleni rauhallisen päivän suksilla. Ajattelin lähteä Husetin pihalta etelään kohti laakson perukoita kuullessani siellä olevan vielä muutamassa kurussa/bowlissa hyvää kylmää lunta. Mukaani sain Ullan, Husetin asukin, ja lähdimme matkaan. Vaihtoehtona olisi ollut mennä laakson koillispuolen harjannetta pitkin, mutta päätimme nautiskella aurinkoisen päivän lämmöstä tuuletonta laaksonpohjaa pitkin puurajan jälkeen.

Meikäläisen sukset turvassa pihalla Edda-koiran pitäessä vahtia

Pohjoisen koivujen valoshow

Laakson perällä avautui mieletön leikkikenttä. Sopiva paikka monelle nousulle ja laskulle muutaman sadan vertikaalin bowleissa. Lähdimme skinnamaan ylös, mutta Ulla joutui kääntymään aikaisemmin ja lähtemään Lyngeniin kohti uusia seikkailuja. Minä jatkoin ylös. Ilman suksicramponeja hommasta ei olisi tullut mitään. Suht jyrkkä ja ajoittain miltei peilijäässä oleva seinä oli haastava. Huipulla odottava palkinto auttaa silti aina jaksamaan. Ylhäällä aukesikin mieletön maisema ja valinnan vaikeus.

Leikkikenttä. Teemun ja Kaisan träkit edellispäivältä keskellä.

Valitsin omasta mielestäni hyvän linjan katsojan vasemmalla olevaa kuru pitkin jatkaen katsojan oikealle mukavalle droppilinjalle. Parasta lunta koko reissulla! Nopeaa ja kylmää lunta noin kymmenen sentin kerros. Hymy huulilla luisuttelin joen vartaa loivaa alamäkeä takaisin suoraan kämpille. Easy access sanon minä!

Iloisen miehen jäljet ja näkymä Blåbärfjelletille, Sjufjelltille ja Hattavarrelle

Upeita näkymiä huipulta silmänkantamattomiin

Husetin saunalla saa pehmeät löylyt ja hurjimmat voi dipata joen avantoon

Tiistai 18.4. Pilvet saapuivat laaksoon. Näykyvyys oli huono. Olin ollut tyytyväinen reissuun jo ensimmäisten päivien jälkeen. Ei siis ollut stressiä huonosta kelistä. JJ ehdotti, että lähtisimme laskemaan ”Super Bowlin” jonka pitäisi olla hyvällä lumella ja näkyvyyttä toisi laskeminen puurajan alapuolella. Otimme matkalta muutaman tyypin mukaan ja pienen ajomatkan jälkeen jätimme autot tiensivuun ja aloimme skinnata ylös. Tuuli alkoi voimistua huomattavasti saavuttaessame puurajaa ja olikin hyvä aika laskea bowli ennen säätiedotuksen lupaamaa myrskyä. Lumi oli napakkaa muttei jäistä ja lasku oli erittäin mukava! Kiitos JJ siitä!

Hi-Ace tiensivuun ja menoksi

Matka ylöspäin kävi joutuisasti

Takaisin Husetille ja ruoat tulille. Nälkä ei lähtenyt syömällä ja ajattelin, että ehkä tämä vielä vaatii viimeisen päivän kunniaksi pienen iltaskinnauksen. Myrsky oli keskipäivällä kova ja tavarat lentelivät pihalla. Myrsky kuitenkin laantui hieman ja noin kahdeksan aikaan lähdin vajaan parin tunnin reissulle. Ajattelin käydä tsekkaamassa edellisenä päivänä näkemäni asuntovaunun keskellä ei mitään. Vaunua kutsutaan Toppenöliksi ja se osoittautui erittäin kotoisaksi varustettuna muutamalla istumapaikalla ja kaminalla – upeata näköalaa unohtamatta. Hetken tusatessani kolmijalan ja amatöörikuvaustaitojeni kanssa jatkoin vielä hieman matkaa ja sain mukavan loivan losottelun takaisin Husetille.

Toppenöl toimii puilla

Keskiviikko 19.4. Matka kohti alkoi kohti Helsinkiä. JJ ja hänen tyttärensä Aino olivat ystävällisiä ja heittivät minulle Tromssaan kentälle ja lähtivät viettämään päivää kaupungille. Pienellä suksipussin lisämaksulla pääsin koneeseen ja Oslon kautta Helsinkiin. Helsingissä oli luvassa vain yhden yön pysähdys, jotta pääsisin jättämään yhdet sukset ja muita tavaroita jo Suomeen. Seuraavana aamuna torstaina 20.4. lähdin takaisin Innsbruckiin kämpille ja tyttöystäväni Mirvan luo.

Hattavarre toivotti minulle hyvää kotimatkaa ja näkemiin

Päivittäinen punainen ja onnellinen naamani suksilla

Nälkä kasvaa syödessä. Pohjois-Norja antoi minulle paljon ja aion ehdottomasti tulla takaisin. Löysin paljon linjoja mitä haluan tulla laskemaan. Ensimmäisellä kerralla en olettanutkaan saavan välttämättä ihan kaikkea irti. Välillä on hyvä vain tutkailla mestoja ja ottaa iisisti. Nyt olen ollut muutaman päivän Innsbruckissa suunnittelemassa vielä jotain loppukeväälle ennen Suomeen palaamista. Pysykää linjoilla!

LATERS

HEMU

Kirjoittelen makuupussissa luurilla tarinaa. Pahoittelen mahdollisia omituisuuksia tekstissä! Pakko silti vähän välittää fiiliksiä! Postaus tulee online kunhan saan wifiä tulille! Anyway:

Elämäni ensimmäisen Pohjois-Norjan reissuni on nyt puolessa välissä. Ei mennyt kuitenkaan kuin ajomatka Tromssasta Nord Lenangeniin, että tajusin miksi tämä paikka on lopputalven ehdoton ykkönen.

Mukavat iltapäiväkahvit lautalla matkalla Lyngeniin

Lähdin Itävallasta Fügenistä viime viikon keskiviikkona autolla kohti Helsinkiä. Viikonloppu meni ystäviä tavatessa ja varustautumisessa Norjaa varten. Maanantaina lentoni lähti Tromssaan ja juuri ennen laskeutumista minua piti jännityksessä maisemia peittävä pilviverho. Kentällä minua oli vastassa hyvä ystäväni Kuju” sekä uudet tuttavuudet Ile ja Kaide. Ajoimme Tromssasta Nord Lenangeniin, jossa leiriydyimme. Kuju ja Ile nukkuivat autossa ja Kaide sekä minä omissa teltoissamme. Leirimme sai myös ensimmäiseksi yöksi lisää majoittujia mm. Tiken teltallaan, Viirun autollaan, Hepun pakullaan sekä Antin ja kumppaneiden kahdella asuntoautolla. Äijät ottivat meikän ainoana suksijätkänä lämpimin mielin vastaan! Hyvä jengi!

Iltasnäkin laittoa teltassa

Ensimmäisenä päivänä (Ti) skinnasimme Lyngenin pohjoispäässä Storgaltenin ja laskimme laskijan vasemman puoleiset rännit alas. Toppiin ei tarvitse tetsata yksin, sillä reitillä kuhisee kohtuu paljon. Kuitenkin oma laskureittivalintamme toi omaa rauhaa. Illalla Hiacen takakontti muuttui fine dining -kyökiksi jossa loihdittiin safkat jaksamiseen. Kupit pysyi myös yllättävän hyvin pystyssä Lyngenin töyssyisillä teillä ja aamuiset riisithän voi lämmittää seuraavankin päivän aamuna ihan hyvin.

Kuju ja Viiru matkalla Storgaltenin toppiin

Ristorante Hi-Ace

Toinen päivä (Ke) meni Stetindenillä jälleen aurinkoisessa säässä. Matkalla sovittiin, että lähden puolilta päivin heittämään Tiken Tromssaan kentälle. Tämä tarkoitti sitä, että luvassa olisi suhteellisen nopea nousu. Kerkesin kuitenkin hyvin huippuharjanteen alapuolella olevalle ensimmäiselle rännille, josta sain sopivan jäisen runin automatkan pohjille. Palatessani leiriin nuotio loimusi ja iltatoimet alkoivat.

Kamat valmiiksi ylämäkeen

Kolmas päivä (To) lähdimme Nord Lenangenista etelään laaksoon katsomaan edellisenä päivänä Kujun topista näkemää aallon muotoista featurea. Matkalla otimme kopin Tapsasta ja hänen koirastaan Milosta. Tapsa ja Milo olivat leiriytyneet reilu viisi kilometriä parkkipaikalta, johon jätimme auton ja aloitimme skinnaamisen. Leiri oli viimeisen päälle ja kahvit nautittuamme jatkoimme matkaa laaksoon. Tarkoituksena oli ehtiä ”pinkin” iltavalon aikaan mestoille ja saada hyvät kuvat, mutta aalto jäi hieman varjoon. Ile ja Kuju jatkoivat lähemmäs katsomaan aaltoa ja minä, Tapsa ja Milo lähdimme kiipeämään laakson länsiseinää. Tapsa ja Milo kääntyivät jäisen osuuden alkaessa ja Milon voimien hiipuessa alas. Minä jatkoin hakulla ja jääraudoilla ylös ränniä. Ylhäällä saavutin täydellisem valon ja laskin kohtuullisella lumella alas. Alhaalta alkoi vielä melkein 10km pitkä traverse takaisin, osa kävellen. Matkaa tuli siis 20km gps:n mukaan, reilu 1000m vertikaalia päälle. Autolla olimme yhdeksän paikkeilla ja leirinuotio syttyi iltaan pimenevään.

Tapsan ja Milon leiri

Hakulla ja raudoilla hyvä naputella ylämäkeen

Neljäs päivä (Pe) arvoimme sitä, mihin lähtisimme kipuamaan. Päätimme käydä etenkin maiseman vuoksi Russelvfjelletillä Lyngenin aivan pohjoispäässä. Lähestyimme huippua normaalista reitistä poiketen pohjoispuolta. Jäinen rinne johdatti meidät upealle huipulle. Näkymä merelle ja saarille oli upea. Myös eräs kuru ja siihen laskeutuminem pistettiin mieleen lumisempaa tulevaisuutta varten. Lasku alas pohjoisseinää oli jäinen ja vähintäänkin huvittava. Lopussa pieni bowli tarjoili mukavaa pöllytystä jälkiruoaksi. Alhaalta kävelimme ilta-auringossa merenrantaa pitkin autolle ja lähdimme ajamaan Tamokkiin. Matkalla pysähdyimme nälänhädässä Lyngseidetiin ja pitäjän ainut avoinna oleva mesta tarjoili tuoretta turskaa potuilla nälkäisille ukoille. Myöhään illalla saavuimme Tamokin Husetille väsyneinä ja onnellisina. Koko matka mielessä ollut ensimmäinen lämmin suihku kuuteen päivään olikin yllättävän pääsiäisruuhkan ja suhteessa pienen lämminvesivaraajan ansiosta niin sanotusti freshi ja virkistävä ja RAIKAS! Mutta ai että: lämmin kämppä ja hyvät yöunet.

Ylös Russelvfjelletille

Ile nautiskelee topissa

Nyt makailen sängyssä viettäen lepopäivää pienessä orastavassa flunssassa. Huomenna toivottavasti tuorein voimin lyöttäydyn yhteen Mika Fältin kanssa ja suuntaamme kohti uusia haasteita. Pysykää linjoilla!!

LATERS

HEMU

Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2017

Huono ajoitus reissussa

Mietteitä makuupussista Jäämeren rannalta.