valokuvat, video

Pääsiäinen pohjoisessa

Julkaistu: 13.4.2015

aakenus

Jaa morjenstaa pitkästä aikaa! Kävimme tässä pääsiäisen tienoilla vaimoni kanssa hieman lomailemassa pohjoisessa ja tarkemmin Äkäslompolossa. En nyt sanonut että Ylläksellä, koska reissumme ajatus oli keskittyä koluamaan rinnelaskun ohessa myös tunturilappimme mukaviin tuntureihin.

aakenus

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Anni Aakenuksen viimassa, mutta hyvä buugi!

Kahdeksan päivän reissussamme laskupäiviä koitui seitsemän kappaletta, joista kolme ”huilasimme” Ylläksen rinteillä ja sitten neljä kappaletta tourailimme pitkin Pallas- Yllästunturin kansallispuiston törmiä. Kävimme ensimmäisenä tarkastamassa Ylläksen lähitörmän Kesängin, jossa olemme ennenkin vierailleet. Tällä kertaa keli oli varsin ok, mutta lumi taas ei niinkään. Kesängin reissu jäi hieman tyngäksi heikon laskettavuuden vuoksi lumen olleessa sellaista kunnon ”polvenvääntö tavaraa” – 7-10cm murtuva kansi ja alla sohjoa… Hieno päivä kuitenkin skinnailla ja touhun kruunasin Kesängin keitaalla lättykestit ennen paluuta autolle.

aakenus

Aakenukselta Ylläksen suuntaan, vasemmalla Isoylläs, Kellostapuli, keskellä Kesänki ja oikealla Lainiotunturi

Seuraavana valloituksen kohteena oli hieman Yllästä tuonnempana sijaitseva Aakenustunturi. Aakenukselle lähdimme Totovaaran kodalta nitkuttelemaan ja reissullamme kiipesimme Moloslaen lealle ja suoritimme pari kappaletta maisemaan istuvaa lunkia laskua. Pallilaella emme käyneet (hihii). Lumi oli jo laskettavissa ja kovan tuulen ohella pääsimme hieman nauttimaan myös auringosta. Reissun kohokohta tosin oli noustessamme metsän siimeksessä, kun törmäsimme soidinmenoilla olleeseen ukkometsoon. Siinä ei skinnaaja tohtinut edes jäädä kuvaa ottamaan kun Ukko osoitti eleillään, että olisi hyvä jatkaa matkaa vaan enempää ihmettelemättä! Ja niin tuntui koppelon huutelot toimivan, että lähipusikoista emäntäkandidaatteja pyrähtikin tuonnempana ilmaan parikin kappaletta.

aakenus

jokeripokeri (11 of 11)

Rinnehuilia jokeririnteessä!

Keimio (2 of 27)

Keimiöltä Jerisjärven suuntaan ei maisemista voi juurikaan valittaa!

Kolmanten valloituksen kohteen oli jo minulle tuttu Pallaksen Pyhäkuru. Naisväki ei näin hurjassa mäessä vielä ollut käynytkään, mutta aurinkoinen ja leuto keli rohkaisi lähtemään koitokselle ja menestyksekkäine seurauksin! Kiipesimme hotellin parkkipaikalta Taivaskeron satulaan, josta suihkasimme juuri sopivasti TAAS meikäläistä varten pehminnyttä Pyhäkurua alas. Naisväen suoritukseen olin varsin tyytyväinen ja ylpeä moisesta, koska kurussa nähtiin jopa ehtoja telemark-käännöksiä jännästä mäestä huolimatta! Poistuminen suoritettiin pitkän kaavan mukaan Pyhäkero kiertäen, hieno päivä tämäkin kaikin puolin!

Videonäyte tämän kertaisesta Pyhäkurusta:

Keimio (15 of 27)

Meikäläinen ja taustalla Sammaltunturi, Pallaksen törmät, sekä Lommoltunturin laet oikealla

Keimio (23 of 27)

Telesbögkurvi Keimiön pohjoisella rinteellä järvelle päin!

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä suoritteena kävimme valloittamassa Keimiötunturin! Kartalla mukavasti pohjoiseen jyrkkenevä profiili kun rohkaisi lähtemään tutkimaan tätä uutta törmää ja kaverinin pari päivää aikaisemmin suorittaman käynnin innostamina päätimme tarttua tuumasta toimeen. Nousu Keimiölle on melko sutjakka heti tien varren levikkeeltä ja tunturi on korkeuseroltaa melko soppeli. Nousupuolella ei profiili juurikaan innostanut ja lumikin oli melkoista koppuraa, mutta kun huipun jälkeen sipaisimme karvat pois suksistamme, niin kuten sanottu, pohjoisen seinä järvelle päin olikin todella positiivinen yllätys. Tasaisen mukavaa viettoa ja puurajakin melko alhaalla, joten tällä seinällä pääsi oikein laskemisen makuun! Voin siis kaikille innostuneille suositella paikkaa vailla ennakkoluuloja! Ja yllä olevaasa kuvassa juurikin meikäläisen pääkopan ylöpuolella on kämppä, jossa voi vaikka käydä makkurit paistelemassa.

Keimiön takaa nousimme hieman ylös pois tullessamme ja poistumislasku olikin sitten korppulumella melkoista suksirallia, ihan hauskaa sellaista!

Keimio (19 of 27)

Anni koittaa arktisen pyydän leikkauspitoa.

pyhakuru (3 of 22)

Matkalla Pyhäkurulle, taistalla Liisansatula

pyhakuru (12 of 22)

Anni Pyhäkurun koitoksessa.

pyhakuru (17 of 22)

Jee, emme valita!

pyhakuru (22 of 22)

Pyhäkurusta pääsee myös skinnaamalla pois, tosin kilometrejä tulee hieman reilummin näin kuin suoraan ylös kiipeämällä…