Vastaa aiheeseen: Korkeakankaan hiihtokeskus

Foorumit Kohteet Etelä-Suomi Korkeakankaan hiihtokeskus Vastaa aiheeseen: Korkeakankaan hiihtokeskus

17.10.2015 klo 23.19 #168295

simovunn
Administrator

Korkeakangas katsastettiin helmikuun puolivälin aikoihin 2015. Kahdesta rinteestä oli saatu auki vain toinen, ja hieman kaupungin omistuksen vaikutus tuntui näkyvän. Henkilökunta oli kuitenkin rinnekahvilassa palvelualtista ja ystävällistä.

Rinne vastasi muuten sinistä, mutta yläosa oli jykkyydeltään sinipunainen. Eli kohtuullisen vauhdin mäessä sai kuitenkin kerättyä. Joka tapauksessa keskus sopii paremmin aloittelevammalle laskijalle. Kurjaa kapulahissiä ei onneksi ole mitään syytä käyttää, koska ankkurihissi vie samaa linjaa mutta pidemmälle.

Muutamia pikku hyppyreitä ja reilejä oli käydessämme tehty, mutta varsinaisesta parkista ei voinut puhua. Kokonaisuutena ok lähimäki kuitenkin, mutta pidempää tulevat ajavat todennäköisesti mieluummin kohtuullisen lähellä sijaitsevalle Sappeelle.