-Niin, minäkin olin St Antonissa oppaana 80-luvun alussa
-Tuota, siis, työskentelen vuoristo-oppaana..
-Joo, hiihto-oppaana minäkin olin, oli se aika hurjaa aikaa….

Yritän turhaan selittää ravintolassa keski-ikäiselle miehelle työtäni.

Nimeni on Rasmus Krogerus ja työskentelen vuoristo-oppaana. Olen usein joutunut selittämään ammattiani. Vuoristo-oppaan ammatti ei ole suomessa kovinkaan tunnettu, itsestään selvistä syistä. Suomessa ei ole vuoria.

Mikä ihmeen ammatti tämä vuoristo-opas sitten on? Voiko hiihtää ja kiivetä töikseen? Voiko tätä rehellisesti kutsua työksi?

Alpeilla vuoristo-oppaita on käytetty jo 1700 luvulta saakka. Alussa ”oppaat” olivat paikallisia farmareita, mutta 1821 perustettiin Chamonixiin maailmaan ensimmäinen opasyhdistys. Suomen ensimmäinen vuoristo-opas Pette Halme valmistui vuonna 2003. Olemme tässä suhteessa melkein 200 vuotta Ranskan perässä. Ei siis ole ihme, ettei Suomessa tunneta vuoristo-oppaan ammattia.

Suurin syy siihen että Compagnie des guides de Chamonix perustettiin oli vuonna 1820 Mont Blancin rinteillä tapahtunut onnettomuus, jossa kolme paikallista opasta kuoli. Tämä ja vuoristoturismin lisääntyminen johtivat siihen, että nähtiin tarve ammattimaisille oppaille.

Alkuaikoina  käytettiin oppaita koska ei tunnettu vuoria,  eikä karttoja ollut olemassa. Kauppiaat halusivat päästä turvallisesti perille seuraavaan laaksoon. Nykyään on karttoja GPSiä ja opaskirjoja, mutta syy oppaan palkkaamiseen ei ole muuttunut: Turvallinen kotiinpaluu.

Vuoristo-opas on kansainvälisen sertifikaatin omaava opas, joka on käynyt läpi 3-5 vuoden koulutuksen. Itse kävin koulutukseni Ruotsissa, missä toimii SBO (Svenska Bergsguide Organisationen). SBO kuuluu IFMGA yhdistykseen,  (International Federation of Mountain Guides Associations ) ranskalaisittain UIAGM (Union Internationale des Associations de Guides de Montagnes).

Nykyään siis kaikki UIAGM-auktorisoidut oppaat ovat ammattilaisia . Oppaalle ei ole kunnia-asia tuottaa vain turvallinen päivä, vaan myös mahdollisimman hieno päivä. Tämä onkin toinen hyvä syy palkata opas. Lomapäivien laatu paranee merkittävästi, kun ammattilainen on mukana. Paikallistuntemuksella ja kokemuksella löytyy aina paras mahdollinen lumi.

Aloitin koulutukseni vuonna 2008 ja valmistuin 2011. Näinä kolmena vuotena kävin läpi koulutusviikkoja ja koeviikkoja kaikilla eri vuoristo-oppaan työ-alueilla Euroopassa; kalliokiipeilyä, alppikiipeilyä, jääkiipeilyä, offpiste-laskettelua ja hiihtovaellusta . Tämän lisäksi on harjoittelutöitä, pakollisia kiipeilyreittejä sekä harjoittelua, harjoittelua ja lisää harjoittelua.

Opaskoulutuksen talvikiipeilykurssi, La Grave.

Koulutus keskittyy opastyöhön, eikä ole mikään kiipeily -tai laskettelukoulutus. Ne taidot on hankittava etukäteen. Tie vuoristo-oppaaksi on siis pidempi kuin kolme vuotta. Minun tapauksessa päätin lähteä tälle tielle vuonna 2004, seitsemän vuotta ennen valmistumistani. Silloin olin jo lasketellut ja kiipeillyt aktiivisesti useita vuosia.

Kyllä tätä voi kutsua työksi. Joskus työpäivät ovat upeita, mutta työpäiviä kuitenkin. On ihan eri asia olla laskettelemassa töissä kuin vapaalla. Vuoristo-opas on vastuussa asiakkaistaan ja heidän turvallisuudestaan. Tämä asettaa tietenkin jonkin verran paineita, mutta sen kanssa tulee oppia elämään. Kuten kaikissa ammateissa, tässäkin on hyvät ja huonot puolensa.

Tavataan ski-expossa, k2-ständillä pe 12-18 ja la 12-15.

Hyvää viikonloppua!

-R