Grandvaliran hiihtokeskusta kääpiövaltio Andorrassa oli hehkuteltu korviimme usealta suunnalta. Kohde oli siksi odotellut jo pitkään todo-listallani. Lisäksi halusimme kokeilla miten hiihtoreissu onnistuisi 6-vuotiaan pojan kanssa kahdestaan. Lätsäytimme molemmat kärpäset samalla kertaa ja buukkasimme valmiin matkapaketin.

Matka

Suoritimme ensin nopean vertailun omatoimimatkan ja valmiin vaihtoehdon välillä etenkin kustannusten ja kätevyyden osalta. You Travelin paketti vaikutti molemmilla osa-alueilla kilpailukykyisemmältä. Koska olimme lähdössä kahdestaan uuteen kohteeseen, laskimme arvoa myös matkanjärjestäjän kohdekokemukselle ja mahdolliselle lisäseuralle mikäli meillä loppuisivat omat hiihtojutut kesken.

Reitti oli selvä: Suora lento Barcelonaan, josta oli keskivertoa pidempi, reilun 3 tunnin transfer kohteeseen. Parisenkymmentä suomalaislaskijaa mahtui bussiin väljästi. Koska koulujen hiihtolomat alkoivat vasta seuraavalla viikolla, ei matkassa ollut muita lapsia. Eniten kyydissä näytti olevan pariskuntia. Puolimatkassa kun maasto alkoi jo rypistymään vuoristoisemmaksi, stopattiin kahvittelemaan vielä Espanjan puolella.

Piskuisen Andorran raja ylitettiin vasta puoli tuntia ennen perille saapumista. Vuorien koot kasvoivat lupaavasti maalina olleen Soldeun kylän lähestyessä, ja lumiraja saavutettiin vasta ensimmäisten hiihtoalueiden tullessa vastaan noin 1500 metrin korkeudessa.

Maasto

Ensimmäinen laskupäivä paljasti hiihtoalueen puuttoman yläosan miinuspuolen. Tuuli pääsi hönkimään sellaisella voimalla, että useimmat ylähissit pidettiin kiinni. Tilanne muuttui nopeasti hyvin positiiviseen suuntaan kun tuulipäivän päättänyt yö toi vuorille parisenkymmentä senttiä tuoretta lunta.

Aurinkoinen sää ja täytenä avautunut hissivalikoima paljastivat Grandvaliran mittakaavan. 210 rinnekilometriä jakautuu kuuteen laaksoon tai vuorenkylkeen, jotka jokainen oikeastaan vaativat tai paremminkin ansaitsevat oman päivänsä. Viikko alkoi jo tuntumaan lyhyeltä, ja tajusimme ettei jokaista 110 rinteestä ehditä laskemaan. Maisemallisesti ympäröivät vuoret olivat sen verran vaikuttavia, että päätin kuljettaa järjestelmäkameraa joka päivä laskurepussa.

Näkymät ja tuntuma suksien alla kertoivat maaston olevan alppimaista. Lähimpänä mieleen tulivat Itävallan lempeänpyöreät muodot. Huomasimme puuston alkavan harventumaan ja madaltumaan selkeästi 2000 metrin jälkeen. Puuraja tuli vastaan kohdasta riippuen 2100 ja 2300 metrin korkeuden välissä. Maasto näytti sopivan sekä helppoon että kohtuullisen haastavaan offarihiihtoon. Kuvasta puuttuivat vain hurjimmat rännit ja hiihtoelokuvien sankaritekoihin tarvittavat seinämät.

Rinteet

Grandvaliran sini-punaisesti painottunut rinteiden haastetaso sopi meille kuin sauva suonsilmään. Poika rohkaistui kokeilemaan myös erästä mustaa rinnettä, mutta jämähti kuitenkin jännityksestä keskelle jyrkintä kohtaa. Onneksi sain napattua hädän yllätettyä pojan kainaloista ilmaan jolloin tästä ja muutamasta muusta hankamammasta kohdasta selvittiin ilman itkuja.

Muutaman päivän suksimisen jälkeen hahmotimme rinnekartalta toisistaan erottuvat laskualueet vasemmalta oikealle: 1) Pas de la Casa Ranskan rajan kupeessa, 2) useaan suuntaan avautuva ja monipuolinen Grau Roig, 3) Llac del Cubilin alueen lumilaakso, 4) Soldeun kylän yläpuoliset rinnealueet, 5) El Tarterin kylästä huipulle saakka nouseva alue ja 6) Canillosta käsin tai rinteitä pitkin pienellä vaivalla tavoitettava pieni mutta hieno El Forn. Rinnekarttaan nämä alueet oli merkitty enemmänkin majoittumisnäkökulmasta ja siten muutamilta osin poikkeavalla jaottelulla. Rinnekartan oikean reunan matalammalla sijaitsevaan Encamp-kylään ei päässyt laskemalla, mutta kylästä nousi jättipitkä gondoli suoraan keskeiselle yläasemalle.

Hissihankintoihin oli Grandvalirassa sijoitettu sellainen summa, että pääsimme liikkumaan lähes pelkästään moderneilla ja nopeilla tuoleilla tai gondoleilla. Silti muutamilla hissiasemilla oli hidasteena pahimmillaan vartin jonoja. Huonohermoisija jonottelijoina opimme nopeasti välttelemään näitä pullonkauloja. Rinteiden puolella ruuhkaongelmia ei näkynyt missään vaiheessa. Iltapäivän kyläänlaskutkin pääsimme suorittamaan leppoisasti leveitä ja vähäkumpareisia rinteitä pitkin. Grandvaliran rinteillä tuli tiuhasti vastaan miellyttäviä mutta keskenään hyvin eri tyyppisiä rinneravintoloita ja -terasseja.

Kylä ja hotelli

Ehdimme vilkaisemaan kaikki Grandvaliran hiihtoalueen sisällä olevat 6 erillistä kylää. Niiden välillä pääsi liikkumaan kätevästi tiuhaan kulkevalla busseilla. Niitä hyödyntämällä eri hiihtoalueiden väliset siirtymät onnistuivat suksimisen lisäksi alakautta kumijaloin. Kylät olivat keskenään melko samaa kokoluokkaa, mutta luonteeltaan varsin erilaisia.

Majoituskylämme Soldeu oli ennakkoon pinttynyttä mielikuvaa pienempi. Ravintoloita ja baareja oli kylän tarjonnassa riittävästi, mutta valitsemamme puolihoito illallisella osoittautui silti kokoonpanollemme sopivaksi ratkaisuksi. Kodikas Xalet Montana -hotellimme sijaitsi kätevän parinsadan metrin matkan päässä hissiasemasta. Parvekkeelta näkyi kutsuvasti hiihtoalueita. Hotellin alakerrasta löytyneet sauna ja poreallas tarjosivat juuri meille sopivat jälkihiihdot. Illan peruskaavaksemme muodostui siirtyä kylpyläosastolta muutama askel illalliselle ja nousta sieltä hissillä huoneeseen vain sänkyyn kaatumaan.

Aurinkoisella rinteenreunalla sijaitsevan nauhamaisen Soldeun rakennuksiin oli yhdistetty tyylikkäästi kiveä ja puuta. Yleisilme oli eri ikäisten rakennusten kesken yhtenäinen ja maisemaan sopiva. Aivan rauhallinen kylä ei ollut, koska sen läpi kulkevalla tiellä näytti olevan jonkin verran trafiikkia.

Oheisohjelmat

Reissun tavoitteenamme oli laskemisen lisäksi tehdä muutamia hankintoja edukkaaksi väitetystä kohteesta. Soldeu ja muut hiihtoalueen kylät näyttivät olevan rajallisempia putiikkivalikoimiltaan. Isommille ostoksille kannatti laskeutua puolisen tuntia paikallisbussilla pääkaupunkiin Andorra la Viellaan. Loputtoman pitkältä näyttäneellä ostokadulla kaipaamamme ostettavat löytyivät nopeasti eikä operaatiossa totta tosiaan pahemmin köyhtynyt.

Pääkaupunkivisiitin toisena kohokohtana oli suuri, terävän pyramidimainen Caldea-kylpylä. Sen useissa upeissa ulko- ja sisäaltaissa polskiessa vierähti useampi tunti. Kuumana höyryävistä ulkoaltaista oli mukava katsella kaupunkia ja sitä ympäröiviä vuoria. Oman kylämme muista ilta-aktiviteeteista poimimme biljardin. Se olisi ollut helpompaa, jos poika olisi ylettänyt lyömään kunnolla. Rakensimme myös mukaan otetulle lelumäkihyppääjälle oman hyppystadionin ja haimme molemmat innosta puhisten mäkiennätystä.

Soldeussa after ski painottui rinnepäivän päätteeksi ensin hissiaseman viereiselle suurelle aurinkoterassille ravintoloineen. Illemmalla kekkerimusiikkia näytti olevan ainakin muutamassa paikassa hissiaseman lähistöllä. Kurkkasimme sisään vanhaan navettaan rakennettuun, menostaan tunnettuun Fat Alberts -ravintola/baariin limullisten verran bändin vasta viritellessä soittimiaan. Lisäjuhlinnan perässä oli mahdollista hypähtää bussilla Pas de la Casaan tai El Tarteriin. Jälkimmäisen teimmekin liittyessämme viimeisenä iltana muiden suomalaisten retkikuntaan, jonka kohteena oli legendaarinen l’Abarset -ulkoilmayökerho. Isän reppuselästä jättimäisen ulkoilmatanssilattian näkeminen oli 6-vuotiaalle ainakin jotain aivan uutta.

Uudet kokemukset

Oli mukava huomata, että hiihtoreissut onnistuvat 6-vuotiaan kanssa kahdestaan yhtä helposti kuin aiemmin kokeillut rantalomareissut. Saimme kunnolla yhteistä isä ja poika -laatuaikaa ja tätä sopivasti täydentävää laskuseuraa You Travelin superpirteästä Tuuli-oppaasta ja muista reissussa olleista suomalaisista. Jos olisimme rakentaneet omatoimiloman, ei alle kouluikäinen olisi vain suomea puhuvana saanut reissuun muuta juttu- lasku- ja iltaohjelmaseuraa. Oppaan vinkeillä parhaat rinteet, rinneravintolat ja oheisohjelmat löytyivät helpoimmin.

Iloinen yllätys oli, että poikakin jaksoi laskea useimpina päivinä aamusta hissien sulkeutumiseen. Ehkä yksi pieni lisätauko tuli otettua päivän aikana jaksamista varmistelemaan. Tulipa pojalta kerran jopa pikkuitkut hissien mennessä kiinni kesken parhaiden laskufiilisten. Pikkulaskijalle iso merkitys oli Grandvaliran hiihtokeskuksen panostuksella erilaisiin lasten teemalaskualueisiin. Pojan suurin suosikki oli El Fornin alueelle rakennettu Mont Magic -metsäreitti lukuisilla taikateemaisilla lisähärveleillä. Toinen suosikki oli El Tarterin alueelle oli tehty sirkusteemainen mutka- ja kumpurata mielikuvituksellisilla koristelulla ja sirkusmusiikilla.

Poika pääsi ensimmäistä kertaa elämässään kokeilemaan hieman rinteiden ulkopuolella laskemista tuoreella pehmeällä lumella. Alun molempia naurattaneen kaatuilun jälkeen puuterilaskun ensiaskeleet oli otettu. Kohteestakin tykkäsimme kummatkin kaikin puolin kovasti. Laskullisesti Grandvalira vastasi parasta alppitasoa, johon Andorrassa yhdistyi lisäksi oma leppoisa lisämausteensa. Andorran ja Grandvaliran hintataso tuntui kaikilla osa-alueilla vähintään kohtuulliselta ja pääkaupungin ostoksissa monelta osin jopa halvalta. Viisi aurinkoista ja hyvälumista laskupäivää kuudesta ei tietenkään vaikeuttanut Andorra-kokemuksemme nostamista niiden parhaimpien joukkoon.

Kokemus videona

Teksti ja kuvat: Simo Vunneli