Isäpoikaretki Lappiin

Julkaistu: 27.11.2019

Etelä-Suomessakin on ollut jo muutamia pakkaspäiviä ja somesta on voinut seurata kuinka lumitykit yksi toisensa jälkeen ovat alkaneet suihkuttamaan talven iloa piipuistaan kohti rinteitä. Hiihtokeskusten somepäivityksiä seuratessa mieli palaa muistoihin ja edellisen kauden laskuihin. Lupailin loppukesästä laittaa juttua viime kevään reissuista, joten tässä sitä tulee.

Auran kanssa tehtiin isäpoikaretki Lappiin maaliskuussa 2019. Mukana oli myös kaverini poikansa kanssa. Jokainen lapsista olisi halunnut reissuun, mutta majoituksen saatavuus asettivat rajoitteita henkilölukuun ja muutoinkin on hyvä välillä antaa aikaa yhdelle lapselle kerrallaan. Sovin lasten kanssa, että jokaisen kanssa tehdään joku reissu jonnekin. Lapset sopivat kuka pääsee reissuun ensimmäisenä sekä marssijärjestyksen tuleviin reissuihin.

Lähtöpäivä meillä oli keskiviikkona. Suksiboksi oli ajoissa laitettu auton katolle ja laskukamat boksiin odottamaan lähtöä. Työpäivän päätteeksi keitettiin termarimukeihin kahvia ja asettauduttiin autoon kukin omalle paikalleen. Kun auton moottori murahteli käynnistämisen jälkeen tasaisesti ja Spotifysta laitettiin soimaan matkaa varten luotu soittolista (johon jokainen sai laittaa mieleisiä biisejä), alkoi tunne hyvästä reissusta vahvistumaan entisestään. Ensimmäinen etappi meillä oli matkan puolivälissä Kärsämäellä, johon jäimme yöpymään.

Torstaina noustiin hyvissä ajoin yöpuulta ja nautittiin aamiainen, jonka jälkeen matka jatkui kohti Luostoa ja mökkiä. Auto nieli asfalttia päivän valjetessa ja pojat saivat käskyn jatkaa läksyjä, joita opettajat olivat antaneet vastineeksi koulutyöstä saatua vapautusta. Pojat hoitivat mallikkaasti kaikki koulutehtävät jo menomatkan aikana. Kannustimena toimi hyvin se, että koko muu osa reissusta voidaan olla rinteissä koulutöiden sijaan. Matkalla pistäydyttiin moikkaamassa Joulupukkia pohjoisella napapiirillä ja jätettiin parit vinkit tulevan joulun lahjoista.

Luostolle saavuttiin hyvissä ajoin ja ehdittiin vielä reiluksi kahdeksi tunniksi mäkeen. Torstaina rinteiden vierustoilla olikin pehmeää lunta ja päästiin nauttimaan puuterista ja se olikin reissun paras lumi. Tämä oli Auran ensimmäinen kerta Lapissa ja kyllä tuntureiden koossa riitti ihmeteltävää. Illalla kurvattiin kaupan kautta takaisin mökille ja tehtiin iltasapuskat, saunottiin ja mentiin hyvissä ajoin nukkumaan seuraavan päivän laskut mielessä.

Iltapalaksi lettuja.

Perjantaina lähdettiin katsomaan Pyhätunturin meininkiä. Torstain plus asteet ja yön pakkaset muuttivat lumen koostumusta ja nyt oli pehmeys kadonnut. Pyhällä uusin tuolihissi oli pois käytöstä kovan tuulen vuoksi. Ensimmäiset pari tuntia nautittiin hyvästä säästä ja pitkistä rinteistä, kunnes Lappiin iski laaja sähkökatkos ja hissit olivat pois käytöstä vajaan pari tuntia. Koska oli sopivasti lounasaika, hyödynsimme tilanteen ja paistettiin makkarat grillikatoksella. Hissitkin lähtivät pyörimään ruokailun päätteeksi ja hetken aikaa rinteillä oli todella hyvin tilaa laskea. Sähkökatkosta seurasi räntämyräkkä, joka oli paikoitellen, niin sakea ettei laskiessa nähnyt juurikaan eteensä. Lumikin alkoi tarttumaan laudan pohjaan ja meno oli todella tahmeaa. Jossain jyrähti sen kuuloisesti, että joltain seinämältä tuli lumet alas. Käytiin juomassa kuumat kaakaot ja todettiin, että päivän laskut on laskettu ja palattiin mökille. Fiilikset Pyhän päivästä jäi sään ja sähkökatkon vuoksi vähän nihkeiksi, vaikka hyviäkin hetkiä oli. Tuolihisseihin tykästyneenä jäin kaipaamaan tuolihissiä myös Pyhän pohjoisrinteille. Perheseikkailualueseen tutustuttiin pahimman räntämyräkän aikana, mutta se vaikutti oikein hauskalta alueelta viettää aikaa lasten kanssa. Pyhän kuuluisia hissioffareita me ei tällä kertaa lähdetty tutkimaan, mutta ehkäpä senkin aika koittaa joku kaunis päivä.

Illalla sauna lämpesi erillisessä rakennuksessa, jossa oleva uima-allas oli erityisesti poikien mieleen. Ja mukavahan se oli saunan jälkeen hypätä altaan viileään veteen. Saunoessa pohdittiin, että lähdettäisiinkö katsomaan joku kolmaskin keskus ja iltapalan yhteydessä suoritetun nettisurffailun lopputuloksena päätettiin ajaa aamulla Suomulle.

Suomutunturille saavuttiin hyvissä ajoin ja jouduimme odottelemaan kolme varttia paikkojen availua. Onneksi hotellin ravintolasta löytyi virvokkeita odottajille. Suomun rinteet olivat totaalisen jäässä ja laskeminen oli hieman haastavaa. Aurinko oli pilvessä ja laskulasien linssillä kontrastit toimi ylhäällä, mutta ei alhaalla. Parin laskun jälkeen pojat olivat ihan valmiita vaihtamaan maisemaa. Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan päätettiin pitää lounastauko ja katsoa mihin tilanne kehittyisi sen aikana. Laavulla oli tulet valmiina ja tehtiin lounaaksi hodareita ja tikkupullia jälkiruuaksi. Tikkupullat herättivät ihailua kanssaruokailijoissa. Ruokailun aikana pilvipeitekin vähän rakoili ja aurinko pääsi esiin. Rinteet pehmenivät hieman ja laskut alkoi maistumaan paremmin. Suomun vihreissä ja sinisissä rinteissä olikin yllättävän jyrkkiäkin paikkoja ja niistä sai mukavasti vauhtia laskuun. Jäiset punaiset rinteet jätettiin suosiolla väliin ja nautittiin leppoisempien rinteiden laskuista. Käytiin myös Suomulla kokeilemassa rinteiden vierustoja puiden välissä pujottelua.

Tikkupulla jälkkärinä.

Nuotio oli vähän nihkeä, mutta kyllä siinä nakki käristyi kärsimättömällä.

Sunnuntaina noustiin aikaisin siivoamaan huone ja pakkaamaan tavarat. Aamupalan jälkeen lähdimme odottelemaan hissien aukeamista, koska suunnitelma oli lähteä lounaan jälkeen kohti etelää. Päästiin Auran kanssa korkkaamaan rinteet ja rikkomaan raitaa omassa rauhassa. Rinteiden vierustoilla lumi oli kovaa, mutta päällä parin sentin uusi lumi, joka vähän pehmensi laskua. Luostollakin pääsee aika helposti kokeilemaan rinteiden vierustoille puuteria ja poika etenkin tykkäsi Luostolla laskemisesta. Luostollakin näkisin mieluusti tuolihissejä kuljettamassa laskijoita tunturia ylös. Lounas nautittiin jälleen tulilla ja lounaan jälkeen auto keula suunnaattiin kohti Oulua. Yövyimme Oulun Edenissä, jossa käytiin vielä nauttimassa kylpylän altaista ja päivän päätteeksi illallista. Televisiosta tuli joku Star Wars leffa, mutta uni vei voiton jo ennen leffan puoliväliä.

Pikapyrähdys pohjoiseen oli oikein onnistunut. Pääsimme nauttimaan tuntureiden pitkistä rinteistä ja Lapin upeista maisemista. Ja mikä parasta Aura sai täyden huomioni ja koki uusia elämyksiä. Samalla reseptillä tehdään toisen kaksosen kanssa reissu ensi keväänä.

Nokian puhelimessa on hauska ominaisuus, jolla saa kuvan etu- ja takakameralla yhtäaikaa.

Kesä kuulumiset

Julkaistu: 23.8.2019

Kesä alkaa olemaan kolisteltu ja Aknestikin kipaletta hyräillessä (Mä muistan sen kirkkaan päivän, sen kesän ja sen valon häivän) juolahti mieleeni blogini päivittäminen tai oikeastaan päivittämättömyys. Sisään kirjautumisen jälkeen totesin, että maaliskuussa olen viimeksi julkaissut juttua ja monista kevään reissuista on jäänyt kirjoittaminen kesken. Lupaankin tarinoida meidän Levin reissusta ja isä-poika reissusta Luostolle jossain kohtaa syksyä. Mutta kevät sikseen ja kesän kuulumisiin.

Sain töissä sovittua poikkeuksellisen kesän itselleni. Tein koko kesän etänä töitä pois lukien kolme viikkoa jotka lomailin. Ei tarvinnut koko kesänä käyttää aikaa työmatkoihin. Ihan parasta. Kesä lähti rokkaavasti käytiin, kun otettiin irtiotto lapsista ja käytiin Tallinnassa katsomassa Bon Jovin keikka. Oltiin kaksi yötä Tallinnassa ja nautittiin vapauden tunteesta. Ja siihen ne reissut ja rokkaamiset sitten jäikin.

No moro moro.

Koko kesä oltiin mökille saaressa. Kunnostettiin vanhaa aittamökkiä lasten omaksi piilopirtiksi ja kalastettiin ja kalastettiin ja kalastettiin. Opettelin verkoilla pyytämistä, mutta aika laihoin tuloksin, kun lahnan lättyjä nousi kerta toisensa jälkeen. Kerran oli kolme kuhaa ja vieläpä mittakaloja. Lapset pyysivät kalaa katiskoilla. Ja saatiinkin ahvenia savustettavaksi. Ahven on kyllä erinomainen ruokakala. Käy keitoksi, pannulle ja savuun. Mun suosikki näistä on savustus. Mä savustan ahvenet leppähakkeella johon laitan pari katajanoksaa kaveriksi makua antamaan sekä pari sokeripalaa väriä tuomaan.

Savustettuja ahvenia iltapalaksi.

Kuhavartaat olivat herkullisia.

Mökiltä käsin tehtiin reissuja lähistölle. Kävimme mm. Kuopiossa Puijon tornia katsomassa ja ihastelemassa maisemia. Ja Peurajärvellä kalassa. Eräänä hellepäivänä tehtiin veneretki Bomban kylpylän hiekkarannalle. Tuosta reissusta jäi kytemään ajatus matkaveneestä. Joku sellainen kompaktin kokoinen, jonka saa itse vedettyä trailerin päälle, mutta jossa voisi kuitenkin nukkua. Merten mosseksi haukuttu Bella 530 voisi olla ihan sopiva vene meille kiireettömään veneretkeilyyn ja saarimökin yhdysveneeksi. Olisi mukava tehdä retki Kolille veneellä.

Puijontornin maisemaa.

Heinäkuun lopussa sää kylmeni ja viikko siinä vielä odoteltiin lämpimien säiden paluuta. Lämpöä ei näkynyt eikä kuulunut ja päätettiin laittaa mökki talviteloille ja lähteä kotiin. Oltiin poikkeukselliset 47 yötä omalla mökillä ja muutam yö vierähti muidenkin mökeillä kyläillessä. Tälläistä mökkikesää ei välttämättä ihan heti tule toista.

Viimeisenä hellepäivänä uitiin auringonlaskun aikaan isolle kivelle uimahyppyjä tekemään.

Kummallisesti vain kalastus poltteli kotonakin mieltä jatkuvasti. Netistä tutkittiin lähialueen kalavesiä ja päätettiin lähteä kokeilemaan kirjolohen pyyntiä Evolta. Kyllä meillä on Suomessa upeat mahdollisuudet harrastaa luonnossa liikkumista. Evon Niemisjärveltä löytyy perus setit kuten laavut, polttopuut ja keittokatos savustuspöntöllä. Savustusmahdollisuuteen en muista aeimmin törmänneeni vastaavissa paikoissa.

Ensimmäisellä Evon retkellä saatiin yksi hauki ja kirjolohet jäivät haaveeksi. Seuraavana päivänä heitettiin lasten kanssa puoliso koulun penkille Hämeenlinnaan ja paineltiin Evolle uudestaan. Tällä kertaa kohteena oli Vähä Koukkujärvi eli lasten lampi, jossa kalastus sallittu vain alle 12 vuotiaille. Opeteltiin pohjaonki tekniikalla kirjolohen pyytämistä ja pojat saivatkin saaliskiintiön täyteen eli kolmen kirjolohen kanssa lähdettiin kotiin. Tykästyttiin Evoon kovasti ja viikonloppuna palattiin teltan kanssa paikalle yöpymään ja kalastamaan. Evolla on useampi laavu, joiden lähistöltä löytää telttapaikkoja. Tuona viikonloppuna oli jonkun verran porukkaa liikenteessä, mutta löydettiin yksi laavu läheltä parkkipaikkaa, jossa ei ollut muita. Tulilla grillattiin oman maan uuniperunoita sekä vasta pyydettyä kirjolohta iltaruuaksi. Mukavaa oli ja mustikat piirakkaankin tuli kerättyä.

Kirjolohi ja uuniperunat kypsymässä hiilloksella.

Maisema teltalta.

Kirjolohi ja haavitsija.

Evon Niemisjärven maisema laavulta.

Sveitsin hiihtokeskus tarjoaa mainion oppimisalustan

Julkaistu: 25.3.2019

Mä päätin nimetä meidän lapset teille lukijoille, että olisi selkeämpi seurata kenestä on milloinkin kyse (ja jotta mun olis helpompi kirjoittaa). Blogissa lapset eivät esiinny omilla nimillään vaan Valion juustot ovat inspiroineet minua keksimään heille lempinimet. 10-vuotiaat esikoispoikani esiintyvät nimillä Aura ja Edam. 9-vuotias keskimmäinen poikani nimellä Oltermanni ja ainoa tyttäreni 3-vuotias kuopukseni nimellä Ilves.

Tällä kaudella meidän oli tarkoitus kiertää mahdollisimman paljon lähikeskuksia ja miettiä mikä niistä olisi meille mieluisin kausikortteja ajatellen. Ihan kiva ajatus sinänsä, mutta eipä ole päästy edes Sappeelle, vaikka se eniten kiinnostikin. Minulla alkuvuosi on aina kiireistä työrintamalla ja se vähän verottaa menemisiä, kun töitä pitää tehdä viikonloppuisinkin. Ei duunien lisäksi oikein ehdi lähteä pidemmän matkan päähän laskureissulle. Koko kauden on vähän harmittanut, että ei päästä laskemaan niin usein, kuin olisi tehnyt mieli. Näitä pohtiessa laittoi Sveitsin hiihtokeskus 20 v juhlatarjouksen, josta en voinut kieltäytyä: kausari 19-20 vain 175 euroa ja kaupan päälle sai laskea tämän kauden loppuun. Ostin siis kausiliput ensi vuodelle ja tämä hankinta kyllä avasi ihan uuden luvun meidän perheen laskuihin.

Maaliskuussa ollaan ehditty rinteisiin jo yhdeksän kertaa erinäisillä kokoonpanoilla. Näiden käyntien aikana olen huomannut miten loistavasti Sveitsin hiihtokeskus tarjoaa oppimisalustan meidän perheelle. Mattohissillä varustettu lastenmaailma on pieni verrattuna Rukan kaltaisiin keskuksiin, joissa on isot lastenmaailmat useammalla hissillä. Sveitsin lastenmaailman mäkin on kuitenkin sopivan loiva, että lapsi voi harjoitella itsekseen laskemista ilman, että vauhti kasvaa liiaan suureksi. Meidän kolme vuotias Ilves oppi tässä mäessä lopulta laskemaan itsenäisesti ihan parissa päivässä (toki tässä oli paljon harjoitusta tehty jo aiemmin). Lastemaailmassa on myös karuselli, jossa kävimme harjoittelemassa laudan kanssa etenemistä.

Ilves lastenmaailmassa harjoituksissa.

Perherinne ja lastenrinne kulkevat sompahissin molemmin puolin. Mielestäni näitä molempia voisi kutsua perherinteiksi, mutta niille on jostain syystä ajateltu antaa omat nimet. Lastenrinteen puolella on vähän kumpua ja muutama kikkailupaikka parkkilaskemisen harjoitteluun. Nämä on nopeasti saavutettavissa lyhyen hissimatkan ansiosta. Reiliä, putkea, pressiä ja hyppyriä on sopivasti eikä tarvitse laskea tyhjää mäkeä ellei itse halua. Täällä olemme treenailleet Suomen lumilautaliiton parkkikoulun videoiden opein flättitemppuja, ollieta ja niin edelleen. Perherinne tarjoaa hyvän paikan aloittelijoiden harjoitteluun sekä taitojen hiomiseen, koska tässä mäessä vauhdit pysyvät sopivan hitaina. Molemmat rinteet ovat mielestäni sopivan pitkiä ja profiililtaan parempia kuin monessa paikassa olevat suorat ja lyhyehköt rinteet.

Ankkurihissin ja lastenrinteen väliin jää turistirinne sekä lautailurinne. Lautailurinteessä näyttäisi minusta olevan hyvät mahdollisuudet treenata hyppyjä sekä temppuiluja isommista hyppyreistä. Meillä niihin ei ole vielä asiaa, mutta ehkä vielä joku kaunis talvi mekin niitä hyödynnetään. Turistirinteen jyrkempi yläpää antaa mukavat vauhdit mäkeen. Perherinteen loivemmassa mäessä harjoiteltuja kikkoja voikin kokeilla vähän kovemmissa vauhdeissa turistirinteessä.

Oltermanni ja Aura ensimmäistä kertaa ankkurilla pystyssä ylös asti.

Kilparinne on merkitty punaiseksi, mutta mielestäni se sopii meidän pojille loistavasti mustien rinteiden harjoittelukohteeksi. Rinteen lopussa on jyrkempi pätkä, jota olen kuullut sanottavan Etelä-Suomen jyrkimmäksi, mutta tätä en tosiaan varmaksi tiedä. Joka tapauksessa tässä mäessä olemme käyneet harjoittelemassa jyrkän mäen laskemista. Vinkkejä mustan mäen valloitukseen olemme katsoneet Snowboardprocampin videoista, joita on kyllä tähänkin aiheeseen useampi.

Sveitsin hiihtokeskuksen mäet sopivat siis mainiosti meidän perheen tarpeisiin. Läheisen sijainnin ansiosta keskus on tavoitettavissa meille arki-iltaisinkin helposti ja nopeasti. Siellä me voimme harjoitella uusia taitoja, niin rinnelaskua kuin parkkiakin ajatellen. Jokainen meistä on muutaman laskureissun jälkeen kehittynyt lautailijana.

Pirskatti, Perskatti ja Himskatti, hiihtoloma osa 2

Julkaistu: 20.3.2019

Hiihtoloma alkoi ja päättyi Kolin rinteisiin. Välipäivinä oleiltiin mökillä ja käytiin kahdesti Vuokatissa. Mökillä oli myös siskoni perheineen ja hyvin viihdyttiin, vaikka tupa oli täynnä. Lapset rakenteli lumilinnoja ja olivat lumisotaa. Pulkat oli myös ahkerassa käytössä. Käytiin lasten kanssa katsomassa paikallisessa leffateatterissa Risto Räppääjä ja pullistelijat. Isä oli ostanut moottorikelkan ja reen. Sillä hän kyyditsi lapsia järven jäällä. Lapset pääsivät mukaan myös kokemaan verkkoja ja kotiin viemiseksi saatiin kuhaa, haukea ja matikkaa.

Mutta asiaan eli lautailuun. Lapsista Vuokatin rinteiden nimet ovat hauskat ja hauskaa oli myös rinteillä kurvailla. Laskukavereina oli jälleen serkkuja. Vaimo laski ensimmäisenä päivänä lasten kanssa, kun itse opetin tytärtä ja veljen poikaa laskemaan. Kolmen tunnin jälkeen tehtiin vaihto ja vaimo suuntasi tyttären ja veljen pojan kanssa kylpylään muiden lomalaisten seuraan. Itse jäin neljän lapsen kanssa rinteisiin. Kello oli jo neljä, kun suuntasin kohti huippua räntäsateessa. Sää oli plussan puolella ja meno vähän tahmeaa. Hauskaa meillä silti oli. Lapsista parhaimmat rinteet olivat Pirskatti, Perskatti ja Himskatti ja ihan mukavathan ne on laskea. Alakatin punainen reitti on minun mieleeni myös. Tenavarinteissä lapset kävivät harjoittelemassa reilejä ja hyppyreitä. Pingviinikävelyä pojat ovat harjoitelleet myös ahkerasti ja se alkaa jo sujumaan.

Vauhdin hurmaa.

Vauhti hiipui, mutta käy se näinkin.

Seuraavana päivänä lähdin poikieni ja heidän kahden serkun eli viiden lapsen kanssa yksin rinteisiin. On nämä jo sen verran isoja ja taitoakin alkaa löytymään, että hyvin sujui laskut paria kommellusta lukuun ottamatta. Isommat laskivat jo vähän keskenäänkin ja itse laskin pienimmän tahtiin. Päivä oli todella tuulinen ja paikoitellen lapsista tuntui etteivät meinaa päästä eteenpäin mäessä tuulen puuskien vuoksi. Perskatti, Himskatti ja Pirskatti olivat parhaiten tuulelta suojassa. Kun siellä meni hissit kiinni, siirryttiin länsirinteiden puolella, mutta sitten kylmä ja väsymys alkoi viedä voiton ja lähdettiin kuuden aikoihin ajamaan takaisin mökille.

Molemmat laskupäivät olivat aika pitkiä, noin kuusi-seitsemän tuntisia, mutta lapset saavat kummasti lisää energiaa kavereista. Oman perheen kesken ollessa yleensä kolmen-neljän tunnin jälkeen alkaa ensimmäiset puheet kotiin lähdöstä.

Meillä lapset innokkaasti kokeilevat taitojaan ja aika usein siinä käy niin, että kaatuvat. Ja uusia taitoja harjoitellaan just niillä tasaisemmilla osuuksilla ja kaatumisen myötä vauhdit hiipuu. Aika paljon mä jouduin näiden päivien aikana odottelemaan ja se vähän rassasi mun väsyneitä hermojani. Pitää kuitenkin antaa tilaa ja aikaa lapsille harjoitella uusia taitoja. Noiden kaatumisten myötä pakka myös helposti hajoaa. Se on välillä vähän stressaavaa, kun ei tiedä missä mukulat ovat menossa. Olen yrittänyt sitten huutdella ja ohjeistaa odottamaan hissin ylä- tai ala-asemalla. Toki lasten kaatumiset säikäyttää joka kerta oli ne pieniä tai suuria. Sitä kelaa päässään, että kuinka nyt kävi ja meniköhän luita poikki. Nyt kun vauhtia alkaa olemaan enemmän ja uskallusta laskea jyrkempiä ja haastavampia mäkiä niin ne kaatumiset säikäyttää vielä enemmän. Pari aika hurjankin näköistä kaatumista oli, mutta niistä on selvitty ihan mustelmilla.

Ollaan myös sovittu tapaamispaikka eksymisten varalle. Kuulin mielestäni hyvän vinkin, että kannattaa laittaa lasten hihataskuun vanhempien puhelinnumerot. Oli sitten kyse onnettomuudesta tai muusta avun tarpeesta niin voivat pyytää henkilökuntaa soittamaan tarvittaessa vanhemmille.

Lauta lähtee alta ja poika saa melkein pelastettua tilanteen, mutta meni nurin kuitenkin ja liukuu useamman metrin rinnettä alas.

Kaatuminen ohi ja lapsi keräilee itseään rinteessä. Muut lapset jatkavat matkaa eivätkä tiedä tapahtuneesta mitään.

Kolilla oli myös sellainen tilanne, että pieni alle kouluikäinen lapsi oli jäänyt tasolleen liiaan jyrkkään rinteeseen jumiin. Ei uskaltanut laskea sitä alas eikä oikein liikkua mihinkään. Vanhempi oli jo alhaalla ja huuteli neuvoja. Paikkakin oli sellainen etteivät ylhäältä tulevat näe onko mäessä joku edessä vai ei. Jäin siihen päivystämään ettei kukaan laskisi lapsen päälle. Silti kävi läheltä piti tilanne, kun hetkeksi katsoin omien lasteni perään. Lapsi oli sillä välin liukunut keskeltä rinnettä kohti sivua ja samaan aikaan tuli hurjaa vauhtia toinen laskija rinnettä alas. Kaverilla oli onneksi taitoa ja sai täpärästi väistettyä lapsen. Oli ihan senteistä kiinni ettei laskenut lasta päin. Vanhemman olisi aina hyvä pyrkiä varmistamaan ylhäältä käsin, että lapsi uskaltaa ja osaa laskea rinteen. Ja kanssa laskijoiden rohkeasti auttaa pulaan joutunutta lasta/vanhempaa. Näitä tilanteita vain sattuu, koska elämä ei ole mustavalkoinen.

Pitkän laskupäivän päätteeksi on ihan parasta raahata viluinen kroppa hirsisaunan lämpöisiin löylyihin. Ennen löylyjä tulee kuitenkin tehdä tulet kiukaaseen ja pataan sekä nostaa saunavedet järvestä. Mökillä elämä on aina jotenkin kiireetöntä ja näistä askareista nauttii ihan eri tavalla kuin arjessa. Saunassa olutta hörpiessä olen pohtinut, että voisikohan noilla Karjalan vaaroilla lähteä laskemaan offareita. Lumikengätkin löytyisi varastosta. Lomakolin pari vuotta sitten suljettuihin rinteisiin ainakin voisi mennä kokeilemaan. Vai pitäisikö hankkia suosiolla liukulumikengät vaaroilla samoilua varten?

Saunavesien hakuun tehty avanto.

Löylyä lissää, eihän täällä tunnu vielä missään.

Saunajuoma.

Ukko-Koli ja Ipatin jyrkkä, hiihtoloma osa 1

Julkaistu: 16.3.2019

Vuosi sitten aloitimme hiihtoloman Kolilta ja harrastuksen olin aloittanut uudestaan vain pari viikkoa aiemmin. Silloin Kolin huipulle päästyäni jäin hetkeksi nauttimaa kauniista maisemista ja jännittämään, että mitenhän täältä pääsee alas laudan kanssa. Eihän siellä muu auttanut, kuin kääntää rohkeasti nokka kohti alamäkeä. Osasinhan minä vielä tulla sieltä alas ilman mustelmia. Päivä menikin laskiessa punaisissa rinteissä löytäen unohdettuja lihaksia. Mustiin rinteisiin ei ollut silloin asiaa. Päivän päätteeksi jalat olivat muusia ja mutisin tuuleen lupauksia itsekseni, että ensi vuonna lasken myös Ukko-Kolin ja Ipatin jyrkän.

Pystyssä tuuletukset!

Ja nyt oli hiihtolomalla tilaisuus lunastaa omat mutinansa mustista mäkilöistä. Heti hiihtoloman kärkeen suuntasin kaksosten ja veljeni kanssa Kolille. Tuuli suhisi korvissa ja jäätiellä pöllysi lunta niin paljon, että välillä koko tie hävisi näkyvistä. Tuulen suunta oli kuitenkin sellainen, että se ei Kolin rinteisiin juurikaan vaikuttanut ja lasku sää oli oikeastaan aika mukava. Nautittiin huikeista maisemista harjoiteltiin laskemista hyppyreistä, reileistä ja presseistä. Taukoa pidettiin huipulla ja käytiin syömässä pizzaa. Poikia järkytti, että pizzeriassa ei ollut lainkaan saatavilla ananasta ja normi pizzeriakinkkua. Kyseinen ravintola oli selkeästi profiloitunut kotipizzan yläpuolelle. Tilasivat sitten pizzan ilmakuivatulla kinkulla, päärynällä, tupaljuustolla ja barbecue kastikkeella. Itse söin Frutti di Pielisen, jossa mm. kylmäsavustettua lohta. Pizzat on tehty ruispohjalla eli karjalaisuus näkyy Kolin pizzoissa. Ruokaillessa pohdin itsekseni, että kumpi se nyt olikaan jyrkempi, Ukko-Koli vai Ipatin jyrkkä? Päädyin siihen tulokseen, että jyrkkä on nimensä mukaisesti Ipatin jyrkkä ja Ukko-Koli on se josta aloitan.

Ruokailun jälkeen jatkettiin laskemista ja kävin kokeilemassa Ukko-Kolin. Tovi tuli istuttua ja nautittua maisemista. Eli jännitäessä, että mitä tästä tulee. Pitäisikö kuitenkin ottaa jalat irti siteistä, nakata lauta olalle ja lampsia välirinteelle. Toisaalta pojat odottaa, että nyt se iskä sen tekee. Ja mähän lupasin, että sitten kun olen itse laskenut sen niin voidaan alkaa harkita pääseekö lapsetkin kokeilemaan. Ei muuta kuin takamus ylös lumesta ja aika lunastaa mutinansa. Hengissähän siitä selvisi ja ehjin nahoin. Fiilis nousi, kun huomasi taitojen kehittyneen edellisestä vuodesta. Ipatin jyrkkä jäi vielä kokematta sinä päivänä, koska hissi ehti mennä kiinni.

Hiihtoloman päättäjäisiksi lähdettiin uudestaan Kolille. Nätti päivä silloinkin ja laskukavereina jälleen kaksoset, mutta myös poikien serkkuja vanhempineen. Nyt olikin vuorossa lähteä Ipatin jyrkkään ja mitkä maisemat sieltä avautuikaan ja miten mukava rinne laskea. Tässä vaiheessa minulle myös valkeni, että Ukko-Koli taitaa olla näistä kahdesta se jyrkempi. Ipatin jyrkkä todellakin on mäki minun makuuni. Tavoitteet tuli saavutettua ja lupaukset lunastettua. Oikein onnistuneet laskureissut siis.

Koli on muutoinkin keskuksena minun lempipaikkojani. Tietysti kotiseutujen upeat maisemat vaikuttaa tähän, mutta pidän myös keskuksen rinteistä todella paljon sekä siitä rauhallisesta tunnelmasta joka keskuksessa vallitsee.

Ipatin jyrkän maisemat.

Himos, Sveitsi ja MeriTeijo Ski

Julkaistu: 13.2.2019

Piipahdin eräänä viikonloppuna Himokselle ilman perhettä. Himoksella olen käynyt edellisen kerran varmaan 15 vuotta sitten, mutta ei minulla ole juurikaan mielikuvia, että mimmoiset mäet siellä ovat. Harmikseni vain länsirinteet olivat auki ja pohjoisrinteet jäi nyt kokematta. Oli kyllä siistiä laskea ihan oman tahtiin ja pääsinpä kokeilemaan vähän jyrkempiäkin mäkiä vaihteeksi. Tuli samalla kokeiltua kirpputorilta löydetty Salomonin forecast 159 vuoden 2003 mallia. Yllättävän vähän noista vanhemmista laudoista löytää tietoja, vaikka netin aikakaudalle onkin valmistettu. Ehkä mä en olisi tuohon lautaan edes tarttunut, mutta siinä oli alkuperäiset hintalaput vielä kiinni sekä lankku oli täysin käyttämätön (ainakin oman arvioni mukaan) ja hinta ei ollut oikeastaan mitään. Joten ostin, kun halvalla sain. Siteiksi kokeilin näihin Völklin pikasiteitäni, mutta täytyy sanoa etteivät ne ole minulle kovinkaan mieluisat siteet. Siteet painavat jalkaterän ulkosyrjää laskiessa ikävästi. Ihan mukavaltahan tuollakin laudalla laskeminen tuntui. Tuntuu hiukan jäykemmältä kuin Ride Antic seriesin lauta, mutta enpä osaa sanoa onko tunne vai fakta. Kyllä noista laudoista Ride on minulle sopivin. Pitäisi ottaa asiakseen käydä joku kerta esim. Burton testipäivänä kokeilemassa erilaisia lautoja, mutta kiire ei ole kun ajatukset laudan tyypistäkin on vielä hakusessa. Himoksella sää suosi laskijaa!

Vietettiin myös koko perheen voimin Meri-Teijossa viikonloppuloma. Meri-Teijostakin löytyy laskettelurinteitä ja niitä käytiin lauantaina kokeilemassa vajaa miehityksellä, kun yksi lapsi makasi koko viikonlopun kuumeessa ja vaimoni jäi häntä hoitamaan. Tyttären kanssa harjoiteltiin lauantaina aamupäivä lumilautailua ja mietin, että onkohan mun puheet ihan hepreaa hänen mielestään. Toisaalta ollaan jo aikaisin syksyllä käyty läpi lumilaudan kantit, siteet ja niin edelleen ja tasapainon pitämistä on harjoiteltu kotona. Nyt tuntuu, että taitoa ehkä olisi jo hieman, mutta rohkeus puuttuu ja odottaa minun pelastavan tilanteen kuin tilanteen. Treeniä vain lisää, niin eiköhän se tästä lähde käyntiin.

Meri-Teijossa olikin ihan kivat metsäreittitarjonnat jo lasten mäessä ja sinnehän pojat suuntasivat lautoineen. Kiva, että alkavat jo pärjäämään itsekseenkin rinteissä. Helpottaa huomattavasti, kun on yksin useamman lapsen kanssa liikenteessä. Pojista oli myös kova juttu laskea paikan jyrkin rinne, joka rinnekarttaan on merkattu mustaksi. Rinteitä oli Meri-Teijossa on 10 ja löytyy myös streetit. Ihan ok paikka, mutta ehkä enemmän tämä oli lasten makuun kuin omaani. Voisin kuitenkin lähteä uudestaankin viikonlopun viettoon Meri-Teijoon.

Eräänä pakkaspäivänä kävimme myös palelemassa poikien kanssa Hyvinkään Sveitsissä muutama tunti. Pojat pääsivät harjoittelemaan hyppyreitä, reilejä sekä kumpuja. Mielestäni tuolla Sveitsin hiihtokeskuksessa on loistavasti otettu eri taitotasot huomioon ja monet muut paikat voisivat ottaa mallia. Lapset eivät välttämättä kaipaa pitkää mäkeä ja isoja hyppyreitä vaan muutama pienempikin juttu, joissa pääsee kokeilemaan omia taitojaan ja kehittymään kohti seuraavia haasteita.

Jouluviikko Rukalla

Julkaistu: 10.1.2019

Pakkaaminen lomaa varten oli aloitettu jo keskiviikkona. Ja torstaina töiden jälkeen se jatkui täydellä tohinalla. Iltasella irrottelin lumilaudoista siteet ja laitoin ne nipussa lautapussiin ja suksiboksiin. Lautojen lisäksi sinne sujahti myös kengät ja parit siteet sekä vaimon sukset, sauvat ja monot. Sen jälkeen lapset unille ja joululahjat säkkeihin ja autoon. Siihen kaveriksi vielä vaatekassit ja muita varusteita. Tavarat sidoin parilla mustekalalla, jotta eivät putoa maahan luukkua avatessa. Siihen vielä kiinnittelin jokaisen kypärän ja auto oli viimeistä kassia vaille pakattu.

Pitkä odotuksemme päättyi, kun lähdimme kohti Rukaa perjantaina 21. päivä joulukuuta koulun joulukirkon jälkeen. Olimme päättäneet ajaa Rukalle yhden yön pysähdyksen taktiikalla. Yövyimme Pohjois-Karjalassa vanhempieni mökillä. Lauantaina syötiin vanhempieni kanssa runsas brunssi ennen matkan jatkumista. Vatsat täynnä hyvää jouluruokaa oli leppoista taittaa nelisen sataa kilometria Rukalle. Sää tiedotukset olivat alunperin luvanneet kohtuullisen pientä pakkasta, mutta tilanne oli ehtinyt jo muuttua. Matkan aikana auton mittari osoitti pakkasta olevan jopa -23,5.

Hiljattain uutisoitiin, että Rukalla oli käynyt joulukuussa 70 000 laskijaa. Olimme osaltamme mukana kasvattamassa tätä lukua, kun koimme Rukan rinteet ensimmäistä kertaa aaton aattona, jolloin pakkanen oli laskenut jo -13 asteeseen. Tuolloin rinteitä taisi olla auki 15. Koko kuusi henkinen perheemme oli ensimmäistä kertaa yhtäaikaa rinteessä. Ensin oltiin porukalla hetki family parkissa, mutta sitten jakauduimme. Vaimo ja pojat lähtivät kokeilemaan isompia mäkiä ja itse jäin tyttären kanssa opettelemaan lumilautailua family parkkiin. Tunnin jälkeen tulikin jo stoppi ja lähdettiin tutkimaan family parkin muita viihdykkeitä. Tunti vierähti jälleen ja muu perhe saapui paikalla eväiden syönti mielessään. Evästauon jälkeen tehtiin vaimon kanssa vaihto lapsista ja pääsin kokeilemaan miten lankku kulkee Rukan rinteissä. Ja hyvinhän se luisti.

Vauhdin hurmaa ilman laskemista.

Lasten väsyessä vietiin heidät takaisin mökille isovanhempien tykö ja lähdimme vaimon kanssa kaksistaan rinteeseen. Pari tuntia nautiskeltiin laskemisesta ja sitten kävimme ostamassa pienen joulukuusen mökille tuomaan tunnelmaa. Illalla saunan jälkeen koristeltiin kuusi porukalla suklaakoristeilla ja soodataikinasta tehdyillä koristeilla. Näppäriä nuo suklaakoristeeta, kun ei tarvitse kotiin raahata vaan ne voi syödä yksikerrallaan pois.

Pukki olikin käynyt meillä jo aattiyönä ja paketit oli jätetty kuusen alle. Tämä oli varsin järkevä ratkaisu pukilta, sillä paketeista löytyi mm. laskusukkia ja rukkasia sekä pojille uudet housut mäkeen. Pakettien tutkimisen jälkeen nautittiin aamupala. Jälkiruuaksi napattiin kuusesta suklaat suuhun ja suunnattiin family parkkiin. Family parkin rinteiltä taukotuvan luota löysimmekin joulupukin. Siinä tovi ihmeteltiin joulupukkia ja tervehdittiin pikaisesti. Joulupukin moikkaamisen jälkeen suunattiin vasta avattuun tubing mäkeen. Vauhtiahan tuossa sai ihan mukavasti ja turvaverkkojen kiinnitys tuli testatattua. Seuraavissa laskuissa ymmärsin jo jarruttaakin kantapäillä ettei vauhti kasva liiaksi. Aattona rinteet olivat auki vain kahteen, mutta hyvin ehdittiin käydä laskemassa pari tuntia.

Poikia Rukan tuolihissit ja Gondoli jännitti, koska kulkevat korkealla. Ei kai nuo Rukan hissit sen korkeammalla kulje kuin muuallakaa Suomessa. Ja samat kaverit kuitenkin uskaltavat uimahallissa hypätä jopa 10 metristä altaaseen. Houkuttelun jälkeen aattopäivänä kuitenkin rohkaistuivat jo gondolin kyytiin ja siitä muodostuikin poikien lempparihissi. Ja hyvinhän uudet gondolit kulki. Jonoa niihin muodostui välillä aika paljon ja kerran jonotettiin puolisen tuntia hissiin. Tuolihissit vetivät laskijoita nopeammin rinteiden huipulle.

Gondolit tulloo!

Joulupäivänä tytär jäi mökille isovanhempien hoitoon ja päästiin poikien kanssa mäkeen porukalla. Laskettiin läpi Maston, Vuosselin ja Saaruan rinteet sekä pyörähdettiin Streetissä ihastelemassa näyttäviä temppuja. Streetissä oli väkeä tosi paljon ja meillä tuli vähän sellainen olo, että ollaan siellä muiden jaloissa pyörimässä tiellä. Niinpä suuntasimme kohti Vuosselia ja hyppelimme hissilinjan alla kulkevissa kummuissa.

Toinen esikoisista halusi kokeilla myös suksia ja ne vuokrattiinkin keskiviikkoiltana ja niinhän siinä kävi, että suksien kanssa onnistui kolhimaan polvea. Seuraava päivä menikin polvea lepuuttaessa ja viimeisenä päivänä laski taas lumilaudalla. Myös tytär harjoitteli yhden päivän suksien kanssa. Uhmaikäisen kolmevuotiaan opettaminen ei olekaan ihan helppoa oli alla sukset tai lumilauta. Ehdottamasti pitää ottaa tytölle jossain vaiheessa hiihto-opettajan auktoriteetti, jos kävisi vaikka niin ettei aika mene vanhempien kanssa kinatessa.

Käytiin myös tutustumassa Kuusamon uistimen tehtaanmyymälään ja parit vieheet lähtivät mukaan kuhan ja hauen pyynti mielessä. Sen näkee sitten kesällä osuiko poikien valinnat oikeaan. Loma painottui laskemiseen ja yhdessä oleskulaan ja siksi muut Ruka-Kuusamon aktiviteetit suunnitteluista huolimatta jäi nyt kokeilematta. Olisihan siellä ollut vaikka ja mitä tekemistä Angry birds puistosta kylpylään ja huskysafariin.

Omaksi yllätyksekseni pojilla oli hieman motivaatio-ongelmia laskemisen osalta päivittäin. Kovin olisivat vain halunneet lojua sisätiloissa kännyköiden ruutujen tuijottaen, vaikka ovatkin kovasti odottaneet Rukalle lähtöä. Pienellä suostuttelulla lähtivät kuitenkin mukaan rinteeseen ja joka kerta hyvällä fiiliksellä takaisin mökille. Ehkä olisi pitänyt lapsille kehittää enemmän muutakin tekemistä. Rukasta jäi kyllä hyvä fiilis ja helposti voisin sinne lähteä uudestaankin.

Rukalta ajoimme vanhempieni mökille, jossa vietimme kolme yötä mukaan lukien uuden vuoden aaton. Isä oli saanut verkoilla kuhaa ja pari matikkaa. Olin lukenut matikkakeiton olevan talven herkkua ja pyysinkin äitiä sitä valmistamaan meille, kun en sitä lapsuuden jälkeen ole syönyt. Ja herkullistahan se oli. Pielisellä saimme nauttia auringosta, joka ei Rukalla näyttäytynyt lainkaan. Tehtiin kävelyretkiä Pieliselle ja saunottiin hirsisaunan lempeissä löylyissä joka ilta. Vuoden alkajaisiksi ajettiin lumipyryssä kotiin.