Sveitsin hiihtokeskus tarjoaa mainion oppimisalustan

Julkaistu: 25.3.2019

Mä päätin nimetä meidän lapset teille lukijoille, että olisi selkeämpi seurata kenestä on milloinkin kyse (ja jotta mun olis helpompi kirjoittaa). Blogissa lapset eivät esiinny omilla nimillään vaan Valion juustot ovat inspiroineet minua keksimään heille lempinimet. 10-vuotiaat esikoispoikani esiintyvät nimillä Aura ja Edam. 9-vuotias keskimmäinen poikani nimellä Oltermanni ja ainoa tyttäreni 3-vuotias kuopukseni nimellä Ilves.

Tällä kaudella meidän oli tarkoitus kiertää mahdollisimman paljon lähikeskuksia ja miettiä mikä niistä olisi meille mieluisin kausikortteja ajatellen. Ihan kiva ajatus sinänsä, mutta eipä ole päästy edes Sappeelle, vaikka se eniten kiinnostikin. Minulla alkuvuosi on aina kiireistä työrintamalla ja se vähän verottaa menemisiä, kun töitä pitää tehdä viikonloppuisinkin. Ei duunien lisäksi oikein ehdi lähteä pidemmän matkan päähän laskureissulle. Koko kauden on vähän harmittanut, että ei päästä laskemaan niin usein, kuin olisi tehnyt mieli. Näitä pohtiessa laittoi Sveitsin hiihtokeskus 20 v juhlatarjouksen, josta en voinut kieltäytyä: kausari 19-20 vain 175 euroa ja kaupan päälle sai laskea tämän kauden loppuun. Ostin siis kausiliput ensi vuodelle ja tämä hankinta kyllä avasi ihan uuden luvun meidän perheen laskuihin.

Maaliskuussa ollaan ehditty rinteisiin jo yhdeksän kertaa erinäisillä kokoonpanoilla. Näiden käyntien aikana olen huomannut miten loistavasti Sveitsin hiihtokeskus tarjoaa oppimisalustan meidän perheelle. Mattohissillä varustettu lastenmaailma on pieni verrattuna Rukan kaltaisiin keskuksiin, joissa on isot lastenmaailmat useammalla hissillä. Sveitsin lastenmaailman mäkin on kuitenkin sopivan loiva, että lapsi voi harjoitella itsekseen laskemista ilman, että vauhti kasvaa liiaan suureksi. Meidän kolme vuotias Ilves oppi tässä mäessä lopulta laskemaan itsenäisesti ihan parissa päivässä (toki tässä oli paljon harjoitusta tehty jo aiemmin). Lastemaailmassa on myös karuselli, jossa kävimme harjoittelemassa laudan kanssa etenemistä.

Ilves lastenmaailmassa harjoituksissa.

Perherinne ja lastenrinne kulkevat sompahissin molemmin puolin. Mielestäni näitä molempia voisi kutsua perherinteiksi, mutta niille on jostain syystä ajateltu antaa omat nimet. Lastenrinteen puolella on vähän kumpua ja muutama kikkailupaikka parkkilaskemisen harjoitteluun. Nämä on nopeasti saavutettavissa lyhyen hissimatkan ansiosta. Reiliä, putkea, pressiä ja hyppyriä on sopivasti eikä tarvitse laskea tyhjää mäkeä ellei itse halua. Täällä olemme treenailleet Suomen lumilautaliiton parkkikoulun videoiden opein flättitemppuja, ollieta ja niin edelleen. Perherinne tarjoaa hyvän paikan aloittelijoiden harjoitteluun sekä taitojen hiomiseen, koska tässä mäessä vauhdit pysyvät sopivan hitaina. Molemmat rinteet ovat mielestäni sopivan pitkiä ja profiililtaan parempia kuin monessa paikassa olevat suorat ja lyhyehköt rinteet.

Ankkurihissin ja lastenrinteen väliin jää turistirinne sekä lautailurinne. Lautailurinteessä näyttäisi minusta olevan hyvät mahdollisuudet treenata hyppyjä sekä temppuiluja isommista hyppyreistä. Meillä niihin ei ole vielä asiaa, mutta ehkä vielä joku kaunis talvi mekin niitä hyödynnetään. Turistirinteen jyrkempi yläpää antaa mukavat vauhdit mäkeen. Perherinteen loivemmassa mäessä harjoiteltuja kikkoja voikin kokeilla vähän kovemmissa vauhdeissa turistirinteessä.

Oltermanni ja Aura ensimmäistä kertaa ankkurilla pystyssä ylös asti.

Kilparinne on merkitty punaiseksi, mutta mielestäni se sopii meidän pojille loistavasti mustien rinteiden harjoittelukohteeksi. Rinteen lopussa on jyrkempi pätkä, jota olen kuullut sanottavan Etelä-Suomen jyrkimmäksi, mutta tätä en tosiaan varmaksi tiedä. Joka tapauksessa tässä mäessä olemme käyneet harjoittelemassa jyrkän mäen laskemista. Vinkkejä mustan mäen valloitukseen olemme katsoneet Snowboardprocampin videoista, joita on kyllä tähänkin aiheeseen useampi.

Sveitsin hiihtokeskuksen mäet sopivat siis mainiosti meidän perheen tarpeisiin. Läheisen sijainnin ansiosta keskus on tavoitettavissa meille arki-iltaisinkin helposti ja nopeasti. Siellä me voimme harjoitella uusia taitoja, niin rinnelaskua kuin parkkiakin ajatellen. Jokainen meistä on muutaman laskureissun jälkeen kehittynyt lautailijana.

Pirskatti, Perskatti ja Himskatti, hiihtoloma osa 2

Julkaistu: 20.3.2019

Hiihtoloma alkoi ja päättyi Kolin rinteisiin. Välipäivinä oleiltiin mökillä ja käytiin kahdesti Vuokatissa. Mökillä oli myös siskoni perheineen ja hyvin viihdyttiin, vaikka tupa oli täynnä. Lapset rakenteli lumilinnoja ja olivat lumisotaa. Pulkat oli myös ahkerassa käytössä. Käytiin lasten kanssa katsomassa paikallisessa leffateatterissa Risto Räppääjä ja pullistelijat. Isä oli ostanut moottorikelkan ja reen. Sillä hän kyyditsi lapsia järven jäällä. Lapset pääsivät mukaan myös kokemaan verkkoja ja kotiin viemiseksi saatiin kuhaa, haukea ja matikkaa.

Mutta asiaan eli lautailuun. Lapsista Vuokatin rinteiden nimet ovat hauskat ja hauskaa oli myös rinteillä kurvailla. Laskukavereina oli jälleen serkkuja. Vaimo laski ensimmäisenä päivänä lasten kanssa, kun itse opetin tytärtä ja veljen poikaa laskemaan. Kolmen tunnin jälkeen tehtiin vaihto ja vaimo suuntasi tyttären ja veljen pojan kanssa kylpylään muiden lomalaisten seuraan. Itse jäin neljän lapsen kanssa rinteisiin. Kello oli jo neljä, kun suuntasin kohti huippua räntäsateessa. Sää oli plussan puolella ja meno vähän tahmeaa. Hauskaa meillä silti oli. Lapsista parhaimmat rinteet olivat Pirskatti, Perskatti ja Himskatti ja ihan mukavathan ne on laskea. Alakatin punainen reitti on minun mieleeni myös. Tenavarinteissä lapset kävivät harjoittelemassa reilejä ja hyppyreitä. Pingviinikävelyä pojat ovat harjoitelleet myös ahkerasti ja se alkaa jo sujumaan.

Vauhdin hurmaa.

Vauhti hiipui, mutta käy se näinkin.

Seuraavana päivänä lähdin poikieni ja heidän kahden serkun eli viiden lapsen kanssa yksin rinteisiin. On nämä jo sen verran isoja ja taitoakin alkaa löytymään, että hyvin sujui laskut paria kommellusta lukuun ottamatta. Isommat laskivat jo vähän keskenäänkin ja itse laskin pienimmän tahtiin. Päivä oli todella tuulinen ja paikoitellen lapsista tuntui etteivät meinaa päästä eteenpäin mäessä tuulen puuskien vuoksi. Perskatti, Himskatti ja Pirskatti olivat parhaiten tuulelta suojassa. Kun siellä meni hissit kiinni, siirryttiin länsirinteiden puolella, mutta sitten kylmä ja väsymys alkoi viedä voiton ja lähdettiin kuuden aikoihin ajamaan takaisin mökille.

Molemmat laskupäivät olivat aika pitkiä, noin kuusi-seitsemän tuntisia, mutta lapset saavat kummasti lisää energiaa kavereista. Oman perheen kesken ollessa yleensä kolmen-neljän tunnin jälkeen alkaa ensimmäiset puheet kotiin lähdöstä.

Meillä lapset innokkaasti kokeilevat taitojaan ja aika usein siinä käy niin, että kaatuvat. Ja uusia taitoja harjoitellaan just niillä tasaisemmilla osuuksilla ja kaatumisen myötä vauhdit hiipuu. Aika paljon mä jouduin näiden päivien aikana odottelemaan ja se vähän rassasi mun väsyneitä hermojani. Pitää kuitenkin antaa tilaa ja aikaa lapsille harjoitella uusia taitoja. Noiden kaatumisten myötä pakka myös helposti hajoaa. Se on välillä vähän stressaavaa, kun ei tiedä missä mukulat ovat menossa. Olen yrittänyt sitten huutdella ja ohjeistaa odottamaan hissin ylä- tai ala-asemalla. Toki lasten kaatumiset säikäyttää joka kerta oli ne pieniä tai suuria. Sitä kelaa päässään, että kuinka nyt kävi ja meniköhän luita poikki. Nyt kun vauhtia alkaa olemaan enemmän ja uskallusta laskea jyrkempiä ja haastavampia mäkiä niin ne kaatumiset säikäyttää vielä enemmän. Pari aika hurjankin näköistä kaatumista oli, mutta niistä on selvitty ihan mustelmilla.

Ollaan myös sovittu tapaamispaikka eksymisten varalle. Kuulin mielestäni hyvän vinkin, että kannattaa laittaa lasten hihataskuun vanhempien puhelinnumerot. Oli sitten kyse onnettomuudesta tai muusta avun tarpeesta niin voivat pyytää henkilökuntaa soittamaan tarvittaessa vanhemmille.

Lauta lähtee alta ja poika saa melkein pelastettua tilanteen, mutta meni nurin kuitenkin ja liukuu useamman metrin rinnettä alas.

Kaatuminen ohi ja lapsi keräilee itseään rinteessä. Muut lapset jatkavat matkaa eivätkä tiedä tapahtuneesta mitään.

Kolilla oli myös sellainen tilanne, että pieni alle kouluikäinen lapsi oli jäänyt tasolleen liiaan jyrkkään rinteeseen jumiin. Ei uskaltanut laskea sitä alas eikä oikein liikkua mihinkään. Vanhempi oli jo alhaalla ja huuteli neuvoja. Paikkakin oli sellainen etteivät ylhäältä tulevat näe onko mäessä joku edessä vai ei. Jäin siihen päivystämään ettei kukaan laskisi lapsen päälle. Silti kävi läheltä piti tilanne, kun hetkeksi katsoin omien lasteni perään. Lapsi oli sillä välin liukunut keskeltä rinnettä kohti sivua ja samaan aikaan tuli hurjaa vauhtia toinen laskija rinnettä alas. Kaverilla oli onneksi taitoa ja sai täpärästi väistettyä lapsen. Oli ihan senteistä kiinni ettei laskenut lasta päin. Vanhemman olisi aina hyvä pyrkiä varmistamaan ylhäältä käsin, että lapsi uskaltaa ja osaa laskea rinteen. Ja kanssa laskijoiden rohkeasti auttaa pulaan joutunutta lasta/vanhempaa. Näitä tilanteita vain sattuu, koska elämä ei ole mustavalkoinen.

Pitkän laskupäivän päätteeksi on ihan parasta raahata viluinen kroppa hirsisaunan lämpöisiin löylyihin. Ennen löylyjä tulee kuitenkin tehdä tulet kiukaaseen ja pataan sekä nostaa saunavedet järvestä. Mökillä elämä on aina jotenkin kiireetöntä ja näistä askareista nauttii ihan eri tavalla kuin arjessa. Saunassa olutta hörpiessä olen pohtinut, että voisikohan noilla Karjalan vaaroilla lähteä laskemaan offareita. Lumikengätkin löytyisi varastosta. Lomakolin pari vuotta sitten suljettuihin rinteisiin ainakin voisi mennä kokeilemaan. Vai pitäisikö hankkia suosiolla liukulumikengät vaaroilla samoilua varten?

Saunavesien hakuun tehty avanto.

Löylyä lissää, eihän täällä tunnu vielä missään.

Saunajuoma.

Ukko-Koli ja Ipatin jyrkkä, hiihtoloma osa 1

Julkaistu: 16.3.2019

Vuosi sitten aloitimme hiihtoloman Kolilta ja harrastuksen olin aloittanut uudestaan vain pari viikkoa aiemmin. Silloin Kolin huipulle päästyäni jäin hetkeksi nauttimaa kauniista maisemista ja jännittämään, että mitenhän täältä pääsee alas laudan kanssa. Eihän siellä muu auttanut, kuin kääntää rohkeasti nokka kohti alamäkeä. Osasinhan minä vielä tulla sieltä alas ilman mustelmia. Päivä menikin laskiessa punaisissa rinteissä löytäen unohdettuja lihaksia. Mustiin rinteisiin ei ollut silloin asiaa. Päivän päätteeksi jalat olivat muusia ja mutisin tuuleen lupauksia itsekseni, että ensi vuonna lasken myös Ukko-Kolin ja Ipatin jyrkän.

Pystyssä tuuletukset!

Ja nyt oli hiihtolomalla tilaisuus lunastaa omat mutinansa mustista mäkilöistä. Heti hiihtoloman kärkeen suuntasin kaksosten ja veljeni kanssa Kolille. Tuuli suhisi korvissa ja jäätiellä pöllysi lunta niin paljon, että välillä koko tie hävisi näkyvistä. Tuulen suunta oli kuitenkin sellainen, että se ei Kolin rinteisiin juurikaan vaikuttanut ja lasku sää oli oikeastaan aika mukava. Nautittiin huikeista maisemista harjoiteltiin laskemista hyppyreistä, reileistä ja presseistä. Taukoa pidettiin huipulla ja käytiin syömässä pizzaa. Poikia järkytti, että pizzeriassa ei ollut lainkaan saatavilla ananasta ja normi pizzeriakinkkua. Kyseinen ravintola oli selkeästi profiloitunut kotipizzan yläpuolelle. Tilasivat sitten pizzan ilmakuivatulla kinkulla, päärynällä, tupaljuustolla ja barbecue kastikkeella. Itse söin Frutti di Pielisen, jossa mm. kylmäsavustettua lohta. Pizzat on tehty ruispohjalla eli karjalaisuus näkyy Kolin pizzoissa. Ruokaillessa pohdin itsekseni, että kumpi se nyt olikaan jyrkempi, Ukko-Koli vai Ipatin jyrkkä? Päädyin siihen tulokseen, että jyrkkä on nimensä mukaisesti Ipatin jyrkkä ja Ukko-Koli on se josta aloitan.

Ruokailun jälkeen jatkettiin laskemista ja kävin kokeilemassa Ukko-Kolin. Tovi tuli istuttua ja nautittua maisemista. Eli jännitäessä, että mitä tästä tulee. Pitäisikö kuitenkin ottaa jalat irti siteistä, nakata lauta olalle ja lampsia välirinteelle. Toisaalta pojat odottaa, että nyt se iskä sen tekee. Ja mähän lupasin, että sitten kun olen itse laskenut sen niin voidaan alkaa harkita pääseekö lapsetkin kokeilemaan. Ei muuta kuin takamus ylös lumesta ja aika lunastaa mutinansa. Hengissähän siitä selvisi ja ehjin nahoin. Fiilis nousi, kun huomasi taitojen kehittyneen edellisestä vuodesta. Ipatin jyrkkä jäi vielä kokematta sinä päivänä, koska hissi ehti mennä kiinni.

Hiihtoloman päättäjäisiksi lähdettiin uudestaan Kolille. Nätti päivä silloinkin ja laskukavereina jälleen kaksoset, mutta myös poikien serkkuja vanhempineen. Nyt olikin vuorossa lähteä Ipatin jyrkkään ja mitkä maisemat sieltä avautuikaan ja miten mukava rinne laskea. Tässä vaiheessa minulle myös valkeni, että Ukko-Koli taitaa olla näistä kahdesta se jyrkempi. Ipatin jyrkkä todellakin on mäki minun makuuni. Tavoitteet tuli saavutettua ja lupaukset lunastettua. Oikein onnistuneet laskureissut siis.

Koli on muutoinkin keskuksena minun lempipaikkojani. Tietysti kotiseutujen upeat maisemat vaikuttaa tähän, mutta pidän myös keskuksen rinteistä todella paljon sekä siitä rauhallisesta tunnelmasta joka keskuksessa vallitsee.

Ipatin jyrkän maisemat.