Taustaa

Julkaistu: 25.5.2017

No nyt hieman niitä taustoja joista aioin kertoa seuraavaksi. Olen siis oululainen (kempeleläinen) Helsingissä vuonna -75 syntynyt mies. Lasketteluharrastus käynnistyi Levillä isän serkun perheen välineillä joita saimme lainata ja käydä kokeilemassa laskettelua. Vuosi oli -80. Kiinnostus syntyi ja omat kamat hankittiin. Aluksi käytiin Iso-Syötteellä muutamat kerrat mutta sitten Pikku-Syöte aukaistiin ja meillä oli asuntovaunu siellä ensimmäisenä vaunualueella kausipaikalla. Tämä oli 80-luvun ihan alkua. Pikkusyötteellä oli hyvä treenailla laskettelua, siellä oli hyvä porukka ja paikka oli mukavan pieni, joten lähes kaikki vakioasukkaat olivat tuttuja. Hiihdonopettajat, hissipojat, vuokraamon työntekijät jne. ja hyviä laskukavereita sieltä löytyi myös.

 

Oivon Skipe oli myös hiihdonopettajana siellä ja olikin innokas viemään porukkaa takamaastoihin. Silloin ei kyllä vapaalaskusta vielä puhuttu. Eikä ollut skinejä, eikä randositeitä.

 

Syötteellä oli myös Syötekylän Sytyke niminen seura jonka mukana tuli ratalaskua harrastettua ja treenattua. ”Ratalasku-uraan” kuului yksi reissu Rukalle, olisikohan ollut Pohjoispohjanmaan piirinmestaruuskisat tms. Sieltä tuliaisina oli neljäs sija sekä suur- että erikoispujottelussa. Lisäksi oli Syötekyläcup lähes joka viikonloppu johon aina osallistuttiin ja siinä menestystäkin tuli jonkin verran. Kilpailu ei kuitenkaan pahemmin kiinnostanut.

 

Muistaakseni vuonna -87 vaunumme siirrettiin Rukan uudelle Saaruan puolella olleelle vaunualueelle. Aika pian tämän jälkeen vaihdoin myös sukset lautaan jolla kuluikin noin kymmenkunta vuotta.

 

Rukalla tuli laskettua paljon! Kuusamolaisten ja kempeleläisten kavereiden kanssa. Joskus 15-17 vuotiaana tuli käytyä Kempeleessä Köykkyrissä laskemassa viikolla, tai siis hyppimässä ja viikonloput sitten Rukalla laskemista. Valtavaaralla käytiin ja muita Rukan offareita kierrettiin.

 

Alpeilla käytiin vanhempien kanssa muutamia kertoja, samoin Riksulla, muuten pääosin Rukalla ja silloin tällöin Pyhällä. Myöhemmin myös Norja on tullut kuvioihin mukaan ja Lyngen on ollut kohteena useampaan otteeseen jo, ei tosin perheen kanssa kuin kesällä. Jossain vaiheessa kun carvingsukset tulivat vaihtui lauta takaisin suksiin ja siitä lähtien sukset ovat olleet kulkuväline.

 

Kuusi vuotta sitten käytiin perheen kanssa Pyhällä hiihtolomalla asuntoautolla ja heti perään pääsiäisenä ja sitten jo varattiinkin seuraavaksi kaudeksi kausipaikka ja ostettiin oma vaunu. Nyt on siis viisi kautta laskettu Pyhällä ja ensi kaudeksi on vaunupaikka taas varattu. Pyhä on vienyt sydämen, kun sinne pääsee niin tuntuu kuin kotiin tulisi.

 

Tämän blogin aiheena tulee näillä näkymin pääosin olemaan meidän perheen yhteiset retket/reissut. Lapset (Aleksi ja Heidi) ovat skinnailleet jo pari talvea ja vaimokin (Johanna) on yhden randon käynyt vuokravälineillä kokeilemassa. Myös kesäreissuista olisi tarkoitus kirjoitella. Katsotaan nyt mistä juttua tulee. Muita harrastuksia ovat koripallo ja maastopyöräily nyt ainakin. Jos hyviä maastopyöräreissuja tulee niin niistäkin voisi yrittää kirjoitella. Tässähän tuntuu, että voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, varmaan tämän verran mitä nyt olen kirjoittanut myös tuhosin tekstiä, kun olisi mennyt jo ehkä turhan nippelitiedoksi 😀

 

Vielä loppuun kuvia vuosien varrelta:

 

Pikku-Syöte, Skipen rakentama hyppyri, n. -84

 

Pikku-Syöte n. -85

 

Pyhä, n. -87

 

Ruka, n. -87

 

Ruka, n. -90

 

Stryn -90 luvan alku

 

Ruka 90-luvun alku

 

Pyhä, 90-luvun alku

 

Lyngen, kesä -15

 

Pyhä, -15 (Aleksi)

 

Pyhä, -15 (Aleksi ja minun isä)

 

Lyngen Trollvastinden, -17

 

 

Pyhä, koko perheen eka yhteinen rando, -17

Kommentoi

Kauden 16-17 loppu

Julkaistu: 25.5.2017

Aloitetaan lopusta. Tai ainakin kauden lopusta.

Kausi 2017 ei tuntunut oikein loppuvan kunnolla, kun ei missään vaiheessa päässyt laskemaan kunnon loskakumpareikkoa. Siksi olikin hienoa kun vielä osui muista jutuista vapaa viikonloppu toukokuun puolenvälin jälkeen ja päästiin vielä Pyhällä käymään, missä kausi tuntui somekanavien mukaan jatkuvan vielä täyttä päätä. Lunta ja pakkasta riitti ja näytti siltä, että Kuorinkikurun reissu voisi hyvinkin olla mahdollinen. Ennusteet lupailivat hyviä yöpakkasia ja vieläpä lauantaille aurinkoa. Viikonlopun lähestyessä ennusteet kuitenkin rupesivat muuttumaan lämpimämmän suuntaan ja yöpakkaset vaihtuivat pluskeleihin. No olihan toki jo toukokuu pitkällä. Tämä ei sinällään haitannut, pääasia kuitenkin oli, että päästäisin koko perheen voimin retkeilemään. Jos vielä laskemaankin pääsee, niin se olisi jo suuri plussa.

 

Perjantaina kävin töiden jälkeen hakemassa Johannalle Partioaitasta 365-klubilaisille ilmaiseksi lainattavat lumikengät ja sitten kamat kasaan ja kohti Pyhää. Tosi loistava juttu tuo lainauspalvelu, meinasi vaan päästä unohtumaan, mutta onneksi tuli torstaina mieleen, että semmoinenkin palvelu on olemassa. Ei muuta kuin klubiin liittymään ja tarkistamaan lainattavat tavarat. Johannalla ei siis ole skinejä ja randositeitä, niin hän lähti lumikengillä reissuun, muiden skinnatessa.

 

Pyhälle ajeltiin sateisessa ja sumuisessa säässä ja kun perille päästiin yhdeksän jälkeen illalla ja lämpötila oli +7, niin alkoi tuntumaan selvältä, että laskuhommat takamaastoissa saa unohtaa. Aiemmin viikolla olin saanut jo viestiä, että mastolta kohti Karhunjuomalampea lumi oli ollu ns. ”läpimätää”, eli se ei kanna enää yhtään vaan sukset uppoavat pohjaa myöten rakkakivikolle. Tämä tosin oli ollut lämpimän päivän puolen päivän jälkeen, joten mahdollista olisi ollut, että hyvien yöpakkasten kanssa aamupäivästä vielä lumi kantaisi.

 

Aamulla sade oli lakannut ja aurinko pilkisteli välillä varovaisesti kohtuu pilviseltä taivaalta. Retkelle tottakai lähdettiin kun keli oli aivan hieno, lämmintä oli ehkä noin 5 astetta ja kevyt tuuli puhalteli. Pakattiin kamat autoon ja ajeltiin pohjoisrinteiden parkkipaikalle mistä lähdettiin kohti Karhunjuomalampea. Pohjoisrinteeltä lähtee huoltotie kohti huippua jota pitkin lähdettiin skinnaamaan jotta päästään Karhunjuomalammelle vievälle vaellusreitille. Ajattelin, että se kantaa varmasti kun se on talvellakin ihan kovassa käytössä. Huoltotieltä ajateltiin oikaista hieman metsän poikki tuolle reitille. Siinä sitä läpimätää lunta sitten saatiin aivan omiin tarpeisiin riittävästi. Kanervikko kynnettiin esiin ja etenemin oli melko hidasta. Matkassa ehkä joku sata metriä säästettiin, ajassa ehkä muutama minuutti hävittiin, mutta eipä sillä niin väliä. Rauhallisessa luonnossa saatiin sentään vaeltaa ja muita ei näkynyt.

Matkalla kohti Karhunjuomalampea

 

 

 

Kun päästiin vaellusreitille matkanteko nopeutui kun reitti tosiaan kantoi loistavasti ja Karhunjuomalammelle mentäessä ei paljon tarvitse nousta, senkun lätkyttää menemään tasamaata. Reilun tunnin jälkeen päästiinkin tuttuun ”pihapiiriin” ja valittiin oikean puoleinen laavu majapaikaksi. Tässä vaiheessa oli jo päätetty, että jäädään tulistelemaan ja syömään eväitä tuonne, eikä lähdetä edes yrittämään Kuorinkikuruun. Sen verran upottavaa oli metsän lumi polun ulkopuolella.

 

No kun tämä päätös oli tehty, niin tietenkin Aleksin kanssa sitten lähdettiin kuitenkin ”vähän katsomaan” että minkälaista se lumi ois kauempana. Sehän oli melko upottavaa. Laskin itse kuitenkin aivan Kuorinkikurun alkupäästä, ennenkuin edes ollaan Pikkukurun kohdalla, yhden pätkän kurun pohjalle. Yllättävänkin hyvää lumi oli vähän jyrkemmissä kohdissa ja kävipä jopa mielessä, että ehkä siellä olisin voinut olla vähän laskettavaa… Mutta ehkäpä sitten ensi talvena. Rämmittiin takaisin laavulle ja alettiin paistelemaan nakkeja ja syömään leipiä ja kahvia ja kaakaota ja suklaata ja karkkia ja mitä sitä nyt olikaan… Evästä pitää olla.

Karhunjuomalammella laavulla.

 

Pari tuntia kaikkinensa meillä taisi aikaa kulua siinä tulistellessa ja eväitä nauttiessa. Lopulta kuitenkin ajateltiin, että ehkä sitä takaisinkin pitäisi alkaa siirtymään. Johannalla ja Heidillä on ollut vähä flunssan poikasta niin he päättivät, että menevät autolle ja minä ja Aleksi taas päätettiin skinnata Kultakero ylös, että päästään laskemaan Polar alas. ”1.6 Karhunjuomalampi” lukee kyltissä jonka kohdalta lähtee linja kohti Kultakeron huippua. Samaa linjaa on muutamat kerrat talvella laskettu alas. Ei tosin ihan tuonne polulle asti, vähän ylempää pääsee poikkarilla takaisin Pohjoisrinteille.

 

Tässä siis polut erkanivat. Minä ja Aleksi lähdettiin ylös ja Johanna ja Heidi jatkoivat pohjoisrinteille ja autolle. Tuossa linjalla lumi kantoi kohtuullisen hyvin, välillä joissakin kohdissa upotti, mutta kohtuu helpolla skinnauksella päästiin ylös asti. Aurinkokin rupesi paistelemaan ja maisemathan paranee kun pääsee vähän nousemaankin. Aleksikin totesi jossain välissä, että kuinka paljon hauskempaa on skinnata ylöspäin kuin vain tasamaata. Ylöspäin mennessä maisemat paranee ja tietää, että myös lasku on odotettavissa. Tasamaan skinnaus on melkein kuin murtomaahiihtoa 😉

Maisemat paranee. Taustalla Noitatunturi ja se Kuorinkikuru on tuossa oikealla tunturin kupeessa.

 

Huipulle päästiin ja kamat vaihdettiin laskumoodiin Expressin yläaseman suojassa. Huipulla kuitenkin tuuli jonkin verran.

 

Aleksin kanssa Expressin yläasemalla

 

 

Aivan yläosassa lumi oli vieläkin vähän jäistä, mutta aika nopeasti se muuttuin oikein mukavaksi kevätfirniksi ja vauhti kasvoi sitä mukaa. Erittäin hauskaa! Calletalon kohdalta huoltotie oli kaivettu esiin ja siinä piti vähän taiteilla, että pääsi hiekkatien yli ja sitten vielä loppuliuku Huttu-uulan viereen. Oikein mukava kauden viimeinen lasku!

 

Kuva kertoo kaiken

 

 

Tässäpä ensimmäinen kirjoitus kaaaaaaaaauuuan harkitusta blogin aloittamisesta. Seuraavassa postauksessa voisin kirjoittaa hieman itsestäni ja ehkä vähän miksi tämmöistä blogia kirjoittaa yms.  Katsotaan nyt. Aihepiiri tulee kuitenkin pyörimään ulkoilun parissa. Kesällä on tarkoitus mennä käymään asuntoautolla Lofooteilla ja SyöteMTB:hen (60km) on lippu ostettu, että niistä nyt ainakin varmaan jotain voisi kirjoittaa. Päätarkoitus toki kaikella tällä on, että talvella jaksaisi laskea mahdollisimman paljon ja laskettelu se pääharrastus onkin. Toivottavasti jollekin tästä iloa on, jos ei ole, niin itselle ainakin, koska en hetkeen olekaan kirjoitellut paljon mitään.

Kommentoi