mayrhofen93

Talven suunnitelmia, Zillertal! Ja vähän kesän muistelua.

Julkaistu: 27.8.2017

Alkaa pikkuhiljaa illat pimenemään ja kelit kylmenemään, toivottavasti muutamia lämpöisiäkin päiviä vielä tulee. Minä kyllä tykkään syksystä kovasti, että ei haittaa vaikka pikkuhiljaa jo alkaakin kylmenemään ja pimenemään. Kesä on ollut hieno! Kesän suunnitelmat on toteutuneet aika lailla kaikki ja ainakin Pyhä – Luosto MTB tuli siihen vielä ekstrana lisää. Lofootit oli mahtava paikka, Huttujärven vuokratupa oli tosi hieno, Syöte MTB oli rankka ja hieno, samoin Pyhä – Luosto MTB. Uimassa ei montaa kertaa tullut käytyä, että vissiin vähä vilpoisempi kesä oli kuin joskus.

Talveksi suunnitelmat alkoivat hahmottumaan jo joskus viime keväänä. Johannan kanssa puhuttiin ja mietittiin, että voitaisiin jotain siistiä tehdä. Lopulta suunnitelmat rupesi selkenemään ja todettiin, että nyt on se hetki kun voidaan joko tehdä jotain vähä repäisevämpää tai jäädä miettimään ja harmittelemaan kun hyvä idea oli ja ei sitä toteutettu. Onneksi päätettiin toimia ja niinpä tammikuussa lähdetään koko perheellä Zillertalin alueelle kahdeksi kuukaudeksi laskettelemaan! Kämppä on sieltä hommattu ja vuokrasopimus kirjoitettu, lasten koulujen kanssa on asiasta sovittu ja omien työnantajien kanssa myös. Kaikki meni tosi hienosti ja joka suunnassa oltiin innoissaan meidän suunnitelmista. Koulujen rehtorit olivat heti myötämielisiä suunnitelmille (Aleksi on siis kasilla ja Heidi kuutosella) ja ei tarvii kuin itsellä enää hommata se karttakeppi… Opettajien kanssa pitää joulun lähestyessä käydä läpi suunnitelmat tuon ajan opetuksista ja ottaa kirjat mukaan ja sitten opiskellaan porukalla siellä. Saa nähdä miten se esimerkiksi tuo kasiluokan matikka rupeaa mieleen palailemaan. Toisaalta esim. saksan opiskeluun tästä on varmasti hyötyä ja toisaalta tästä saa paljon semmoista oppia mitä koulusta ei saa.

mayrhofen93

Mayrhofenissa talvella -93. Kuvaajana toimi isä.

Asetumme asumaan Zillertalin laaksoon Schwendaun kylään jonka lähin keskus on Mayrhofen. Zillertalin alueella on monia keskuksia joissa kaikissa voi laskea samalla hissilipulla. Mayrhofenissa olen käynyt 90-luvun alussa ja silloin siellä oli yhdet parhaista puuterikeleistä missä olen päässyt laskemaan, eli varmaan nytkin on myös 😉 Tässä varmaan muutamakin postaus tulee syksyn mittaan tästä aiheesta.

Tuota reissua ennen on myös toinen ulkomaan laskettelureissu, kun joulu vietetään vähän erilaisissa maisemissa kuin yleensä. Johannan serkku asuu Ruotsissa ja menee naimisiin tapaninpäivänä ja häitä vietetään Vemdalenin laskettelukeskuksessa, pari sataa kilometria Åresta etelään, noin Sundsvallin korkeudella. Menemme sinne jouluaatoksi ja olemme vajaan viikon siellä. Sitä ennen toivottavasti muutama kerta keretään Pyhällä käymään, ainakin 8.-10.12. Free’kend-avajaisissa.

Mutta sitä ennen vielä on toki monenlaista, esimerkiksi viikon päästä minä ja Aleksi lähdetään Helsinkiin katsomaan koriksen EM-kisoja. Susijengi auuuu!

2 kommenttia

pyhä luosto mtb lähtö

Pyhä – Luosto MTB reitin avajaiset 19.8.2017

Julkaistu: 20.8.2017

Sopivasti Pyhä – Luosto MTB reitin avajaisviikonloppua edeltävällä viikolla julkaistiin uusi Pyhä Luosto kansallispuiston järjestyssääntö. Siinä avattiin melkein kaikki polut maastopyöräilylle uuden Pyhä-Luosto reitin lisäksi. Mahtava homma!

Itse avajaistapahtumaa edeltävänä yönä heräilin muutaman kerran asuntovaunussamme aika kovaankin vesisateen ropinaan vaunun kattoon. Joskus aamuyöstä piti ruveta tarkistamaan puhelimesta uudestaan sääennustuksia ja todeta, että edelleen luvataan, että sade loppuu kymmeneen mennessä ja päivän mittaan aurinkokin tulisi paistamaan. Näillä tiedoilla sitten vielä hetki unta.

Edeltävä viikko oli menny pääosin lepäillessä, yhden pyörälenkin kävin edellisen viikonlopun patikoinnin päälle, mutta muuten otin rennosti. Nettiä selailin ja lueskelin, että mites niiltä krampeilta vois yrittää välttyä. Jossain vaiheessa sitten päätin, että vettä en ota mukaan ollenkaan, pelkällä urheilujuomalla mennään (2 litraa juomapussissa ja 0.75 litraa juomapullossa) ja juomapulloon lisäsin vielä pari hyppysellistä merisuolaa. Lisäksi Syöte MTBn ihan ok kokemuksien perusteella päätin uskaltautua luottamaan pääosin energiageeleihin energian lähteenä. Joskus aiemmin sain mahani aika lailla sekaisin kun energiageeliä söin, niin en hirveästi ole niitä uskaltanut käyttää viime aikoina. Lisäksi vielä pari energiapatukkaa mukaan.

Meillä oli kavereina reissussa sama porukka joiden luona oltiin Syöte MTBn aikoina vieraina, eli Samin ja Kirsin perhe, omassa asuntoautossaan toki, ei sentään kaikki meidän vaunuun mahduta. Sami ja minä ajoimme 81km matkan ja Kirsi 45km matkan ja Johanna oli lasten kanssa taas kannustusjoukoissa. Tuo 81km ei tainnut ihan tulla reitillä täyteen. Samilla Polar näytti 74km ja minulla Sports tracker 77km. Eli sovitaan matkan olleen noin 80km… Joskus kymmenen jälkeen polkaistiin ylös Calletalon edustalle vaunualueelta ja haettiin numerolaput. Ilmoittautuneita oli loppujen lopuksi 60. Ennakkoon taisi olla noin 50 ilmoittautunutta. Ihan mukava määrä siis ensimmäistä kertaa järjestettyyn tapahtumaan. Lucky Ranch oli ennakkoluulottomasti ottanut riskin ja lähtenyt tapahtumaa järjestämään.

callen pihalla

Lähdön odottelua Kirsin ja Samin kanssa Callen pihassa. Jupe piilossa Väylän 11 takana.

Lähtöalueella näkyikin tuttuja naamoja, tosin enimmäkseen laskettelupiireistä tuttuja. Maastopyöräily on kyllä monen laskettelua harrastavan suosima kesätreeni, että sinällään ei ollut yllätys nähdä tuttuja ja oltiinhan nyt ”kotitunturissa”.

Itse reitin aloitus oli ehkä hieman yllätys. Olin olettanut, että reitti lähtee Calletalon pihasta hotellin ohi ja tietä alas ja Naavan vierestä latupohjalla, mutta reitti lähtikin Callen pihasta kohti Tajukangasta ja sinistä rinnettä suoraan alas kohti Expressin ala-asemaa. Vähän ennen ala-asemaan sitten vasemmalle ja mökkien vierestä tietä pitkin latupohjalle ja kohti Pohjoisrinteitä. Aluks joitakin kilometrejä latupohjaa ja sitten poluille. Reittiä on enemmän kuvailtu aiemmassa kirjoituksessa. Tuo lasku oli kyllä vauhdikas ja öisen sateen jälkeen vähän se märkä nurmikko hirvitti. No katsoin kun kärkeen lähtenyt Rovaniemen junnukolmikko paahtoi menemään, että ei kait se auta kuin antaa mennä vaan.

pyhä luosto mtb lähtö

Lähtö on tapahtunut. Johansenin Jani ainakin hyvillä fiiliksillä 🙂

Matka lähti hyvin käyntiin ja fiilis oli hyvä. Pidemmälle matkalle lähtijöitä oli lopulta parikymmentä ja suurin osa olikin siinä yhdessä nipussa. Kärkimiehet (-pojat) menivät kyllä menojaan aikalailla saman tien. Samoin Sami katosi horisonttiin Rovaniemen poikien peesissä. Tämä nyt ei minulle yllätyksenä tullut, hävisinhän Syötteellä Samille noin tunnin. Joka tapauksessa oma ajokin tuntui aivan mukavalta ja yritin muistaa ajoissa ruveta myös niitä geelejä syömään, ettei energiat pääse loppumaan. Parin kymmenen kilsan paikkeilla oli huoltopiste ja olinkin ihmeissään kun sinne tulin ja aikaa ei ollut mennyt kauhean paljon yli tunnin. Siitä sitten Luostoa kohden ja Luostollekin saavuin reilusti yli tunnin nopeammin kuin edellisellä kerralla. Kun lyhyt ja pitkä reitti erosivat eri poluille ajoin toista tuntia aivan yksin. En nähnyt ketään edessä, eikä ketään näkynyt takana. Se oli vähän jännä tunne ja kun Luostolla oli pitempi pätkä latupohjaa ajaessa, että ei ollut mitään opasteita, niin tottakai jo rupesin miettimään, että olenko enää oikealla reitillä. No kun tiesin, että Luosto on vasemmalla puolella ja oikealla puolella on autotie, niin ei siitä oikeen minnekään eksymäänkään pääse ja jatkoin matkaa. Kun sitten tultiin Luoston perälle niin tulikin tuttuja nuolimerkintöjä eteen ja jatkettiin pikkuhiljaa takaisin päin. Puolimatka rupesi olemaan käsillä ja aikaa ei ollut mennyt kuin reilu kaksi tuntia. Rupesin miettimään, että kuinkahan paljon liian lujaa olen aloittanut, milloin iskee krampit ja milloin sippaa ukko. No tiesin kyllä myös, että suurin osa pidemmän matkan ajajista oli edelläni, että en minä yksin ollut mitenkään erityisen lujaa aloittanut. Reitti oli kyllä huomattavasti kuivempi kuin edellisellä kerralla ja rengasrikoilta oli säästytty ja kuviakaan ei pahemmin tullut otettua. Nopeasti noista pikku tauoista kertyy lisää aikaa.

luoston takana

Jossain vaiheessa Luoston kierroksella oli aikaa ottaa selfie

Lopulta jonkun mutkan takaa ilmestyi muita kilpailijoita eteen. Siellä oli pyörä nurinniskoin ja viimeiset kumin pumppaamiset käynnissä. Pysähdyin siihen juttelemaan ja jatkettiin yhtä matkaa kunnes iloisesti jutteleva kaksikko katosi kevyesti pyöritellen mutkien taakse. Vähän tämän jälkeen tuli myös ensimmäiset kramppitunteet. Oikea sisäreisi taas. Ei kuitenkaan pahasti krampannut vaan varoitteli vaan, että äläpä unohda. Pian tultiin Ametistikaivoksen kahvilan pihaan ja Luoston kierros oli suoritettu. Tätä pätkää en viimeksi ajanut ja tuo oli kyllä mukavan helppo latupohja ajella. Kilsoja tuli ihan reippaasti, mutta toisaalta se oli helppoa ajelua ja Luoston valtavia rakkapeltoja kerkesi myös ihailla. Kahvilalta lähteekin sitte pitkä lasku Pyhälammen laavulle. Sitä oli mukava päästellä menemään. Sitten Latvavaaran kierros ja reitin jyrkin nousu takaisin huoltopisteelle. Siinä taas suklaata, banaania, pähkinää ja juotavaa naamaan ja kohti Kapustan nousua. Siinä jo krampitkin olivat päässeet valloilleen ja piti talutella pitkiä pätkiä nousua ylöspäin. Kapustalta sitten kivikkorytyytystä alaspäin ja Huttutunturia ylöspäin ja pitkä lasku Huttujärvelle. Siitä hiekkatietä pitkin ja sitten kohti Kiimaselkää. Kiimaselän jälkeen polkupätkät kulki tosi hyvin huoltopisteen suklaiden ja vielä niiden jälkeen syödyn geelin voimalla, mutta kun tultiin latupohjalle ja tuli pari nousua niin taas rupesi kramppaamaan reidet. Taluttelua mäet ylös ja varovaista pyörittelyä muuten ja matka eteni pikku hiljaa. Jo aiemmin jossain siellä Luoston takana kun en ketään ollut nähnyt aikoihin rupesin juttelemaan itselleni ja taas oli sen aika. ”Tuosta nuin ja taas mentiin kymmenen metriä, näin se matka etenee ei muuta ku eteenpäin, onha tämä rankkaa, vaan etenee kuitenkin”. Tuntuu tuo melko hölmöltä välillä, mutta kun yksin taistelee itseään vastaan, niin kai sitä jotenkin täytyy tsempata. Kaverin kanssa ajaessa voi jutella toiselle. Eikä tämä ollut eka kerta tosiaankaan. Olen puhunut paljonkin itselleni, se tässä nyt paljastettakoon 🙂 No mutta yhtäkkiä oltiin Pohjoisrinteillä ja siitä hetken päästä jo lähdettiin taas sinistä rinnettä ylöspäin ja kohti loppuliukua. Ei mitään mahdollisuutta ajaa tuota sinistä rinnettä, enkä usko että kukaan sitä ajoikaan. On se kuitenkin sen verran jyrkkä pyörälle. No siitä taluttelun jälkeen loppuliuku Callen pihaan ja reitti oli taitettu ajassa 5h35min. Oli kyllä yllätys tuo aika itselle! Olin ajatellut, että jos alle seitsemän tunnin yrittäisi ja kuusi ja puoli tuntia on jo kova saavutus.

maaliin

Parikymmentä metriä maaliin.

Voittaja, eli Rovaniemen kova junnukuski, Niko Heikkilä (15-v) taittoi reissun aikaan 3h41min! Siinä on pyörä saanut kyytiä. Sama poika pärjäsi myös Syöte MTB miesten 60 kilometrin matkalla sijoittuen siellä neljänneksi. Hän on junnujen maajoukkuekuski ja näyttää kyllä, että sieltä voi tulla vaikka minkälaista menestystä! Onnea voittajalle ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!

Sitten vähän pyörän huuhtelua ja lohikeittoa ja palauttava juoma Callen terassilla. Pikku hiljaa rupesi tuntumaan taas ihan mukavalta siinä tuttujen kanssa matkaa kertaillessa. Saunominen Kuusirannan elämyssaunassa olisi kuulunut myös osallistumiseen mukaan, mutta meillä oli siinä vähän muuta suunnitelmaa, niin emme sinne kerenneet. Huttu-uulassa pitsat ja sitten vielä illalla takaisin Calleen palkintojen jakoon, mutta arpaonni ei tällä kertaa meitä suosinut, vaikka Heidi pääsikin voittonumeroita sanomaan. Jääkiipeilylahjakortti ja Pyhän kausikortti menivät muille, mutta eipä sille voinut mitään, hieno päivä takana joka tapauksessa. Siitä vielä varovainen kävely pimenevässä illassa alas vaunualueelle ja ei paljon unta tarvinnut houkutella.

Mietteitä, palautetta, ajatuksia

Tapahtuma oli tosi mukava ja omalla kotikutoisuudellaan myös lämminhenkinen. Kuitenkin kun ensimmäistä kertaa tapahtu järjestettiin, niin muutamia asioita jäi mieleen. Ensinnäkin reittimerkinnät, vaikka niitä olikin monissa paikoin ja hyvin, niin kuitenkin jokainen risteys olisi hyvä merkata erikseen. Kun tottuu joissakin risteyksissä näkemään sen nuolen, niin sitten seuraavassa risteyksessä ei osaa katsoa sitä pelkkää maastopyöräreitin merkintää, vaan olettaa, että jos pitäisi kääntyä, niin se olisi erillisellä nuolella merkattu (Kiimaselällä taisi olla ainakin tämmöinen merkkaamaton risteys). Samoin joissakin risteyksissä se maan rajassa oleva merkintä olisi hyvä saada ylemmäs. Ainakin siinä kun lyhyt ja pitkä reitti erosivat ja tultiin Luoston suunnasta takaisin niin yksi kaksikko lähti väärään suuntaan ja kiersi aika paljon ylimääräistä. Toisen kaksikon kerkesin huutaa kääntymään ympäri, hekin olisivat lähteneet kiertämään Latvavaaraa väärinpäin.

Jos tapahtuma jatkossa kerää enemmän porukkaa, niin kannattaa kyllä miettiä sitä Lampivaaran nousua Ametistikaivokselle. Nyt porukkaa oli sen verran vähän ja jollain tasolla samavauhtista, että kohtaamisia siinä ei tainnut pahemmin tulla. Mutta jos nopeita ja hitaampia kuskeja molempia tulee reilusti lisää, niin siinä on semmoinen paikka jossa saattaa olla kisavauhdilla alaspäin tulevia ja retkivauhdilla ylöspäin meneviä ja ettei sitten tulisi siinä kolareita.

Loppunousu olisi minun mielestä kiva, ja muutaman muunkin mielestä joiden kanssa juttelin, pystyä edes yrittää ajaa. Nyt se oli selvyys, että täytyy taluttaa. Joko tien kautta kiertäen tai sitten rinteeseen pitäisi nauhoilla tehdä reitti jota pitkin sen voisi ajaa siksakkia rinne ylös. Jotenkin mukava tunne olisi kun siinä lopussa pääsisi ajaen ylös asti.

Joka tapauksessa tosi hieno reitti ja toivottavasti se löytää ajajia myös kisan ulkopuolella. Ja toivottavasi myös tämä kisa saa jatkoa ensi vuonna. Itse ainakin aion osallistua.

No mutta näin se alkaa olla ”kisakausi” tältä kesältä paketissa! Ja muutenkin vauhdilla mennään kohti syksyä. Talvea tässä jo mietitään kovasti ja suunnitelmat etenee hienosti.

————

Kuvat otti selfietä lukuunottamatta Johanna.

1 kommentti

huttujärven vuokratupa

Huttujärven vuokratupa Pyhällä

Julkaistu: 13.8.2017

Lapset aloitti kouluvuoden torstaina, niin johan sitten perjantai piti ottaa vapaaksi, ettei liian rankka aloitus tule. Torstaina lähdettiin illalla ajelemaan Pyhälle, Huttujärven vuokratupa oli meille varattu perjantain ja lauantain väliseksi yöksi. Sääennusteet lupailivat oikein mukavaa keliä, n. 15 astetta lämmintä ja pilvipoutaa, lauantaille vähän lämpimänpääkin. Keskiviikkona kotona pakkailtiin jo kamoja reppuihin, jottei vaunulla tarvitsisi reppuja enää paljon availla. Oli taas vähän hankala miettiä mitä kaikkea voisi tarvita tuommoselle reissulle. Otettiin siis varmasti ihan liikaa tavaraa. Vaatetta ainakin oli myös kylmän ja sateen varalle, onneksi kumpaakaan ei tullut.

Perjantaina Noitatunturin ja Peurakurun kautta Huttujärvelle

Perjantaiaamuna syötiin vaunulla aamupala ja pakattiin vielä loput tavarat reppuihin. Johanna otti reppuun pienen kylmälaukun ja sinne yhden kylmäkallen niin saatiin makkarat ja voi pysymään hyvinä ainakin mökille asti.

Huttujärven vuokratupa on siis Metsähallituksen ylläpitämä tupa jonka voi luontoon.fi sivun kautta vuokrata itselleen. Hintaa oli 50 euroa. Pyhän alueelta löytyy toki myös monia ilmaisia tupia, mutta haluttiin tuommoinen saunallinen mökki, jossa saadaan rauhassa olla oman perheen kesken.

Pyhällä Metsähallituksen paikka on Luontokeskus Naava. Mentiin sinne kymmenen aikoihin aamulla ja kuitattiin mökin avain itsellemme. Sitten Naavan kahvila Loimuun vielä aamukahville ja pullalle, että jaksaa lähteä patikoimaan.

Aamupullat kahvila Loimussa luontokeskus Naavan tiloissa

Isokuru ja Oravanlampi

Suunnitelmana meillä oli, että menemme Huttujärvelle Noitatunturin yli ja ns. yläpolkua pitkin Peurakurun kautta kiertäen. Raskaampi matka siis ensin ja palataan sitten ns. alapolkua Karhunjuomalammen ja Isokurun kautta takaisin. Ensiksi siis suunta kohti Perherinteitä ja siitä vanhan tuolihissin ala-aseman vierestä kansallispuistoon ja polkua pitkin Isokurun kodalle. Tuo polku on todella helppokulkuinen ja Isokurun kodalle asti pääsee vaikka lastenvaunujen kanssa jos haluaa. Se on semmoinen leveä sorapolku jota pitkin on tosi helppo kulkea. Kodan viereen oltiin rakentamassa uutta rakennusta, epäilisin, että puuvarasto siitä tulee, siltä se ainakin näytti. Emme jääneet tähän sen kummemmin ihmettelemään kun tuossa on tullut käytyä niin usein ja matkaakaan ei oltu tultu kuin vähän reilu kilometri vasta. Ei muuta kuin portaita alas Isokurun pohjalle.

Isokurun portaat

Isokurun pohjalla kulkee leveät pitkokset. Ei ne oikein ole edes pitkokset, enemmänkin kuin laituri ja sitä pitkin on helppo liikkua. Jos lähtee oikealle portailta pääsee koko kurun läpi Pyhänkasteenputoukselle ja sieltä portaita ylös Uhriharjun kautta Karhunjuomalammelle. Tuo on oikein mukava ja helppo päiväretki. Karhunjuomalammella on kaksi laavua joissa makkarat saa paistettua. Meidän tarkoitus oli kuitenkin mennä sinne Noitatunturille joten lähdimme portailta vasemmalla ja hetken päästä portaita ylös toiselle puolelle Isokurua Ukonhatun alarinteille ja kohti Oravanlampea. Oravanlammen polku on perinteisempää metsäpolkua, välillä melko kivikkoista ja juurakkoista. Jopa melko hankalakulkuista välillä. Tuolle polulle talvella lasketaan kun on käyty Ukonhatulla (eli Kakkosella) skinnaamassa.

Oravanlammen polulla

Aleksi matkalla Oravanlammelle

Ukonhatun metsää

Ukonhatun metsää. Kuvan otti Aleksi

Oravanlammella pidettiin pikku tauko ja syötiin eväsvoileivät ja vähän pähkinää ja suklaata ja vähän juotavaa. Muutama muukin retkeilijä nähtiin laavulla, mutta ei siinä samanlaista ruuhkaa ollut kuin keväällä aurinkoisena päivänä kun toistakymmentä takamaastojen kiertäjää voi olla makkaraa paistamassa.

oravanlampi

Oravanlampi

Noitatunturi, Kuorinkikuru ja Peurakuru

Oravanlammelta alkaa reitin vaikein osuus, nousu Noitatunturille. Aluksi nousu on mukavaa metsäpolkua, mutta aika nopeasti nousu alkaa jyrkkenemään ja puurajan jälkeen kiipeilläänkin sitten rakassa.

Ylöspäin

Se oli ainakin oman rinkan kanssa kohtuu raskasta ja kun olin köyttänyt rinkan päälle kaksi makuupussia jotka veivät painopistettä vähän taaksepäin niin sai olla tarkkana tasapainon kanssa. Tuuli oli aika kova, mutta onneksi etelän suunnasta, niin t-paidalla tarkeni oikein mukavasti.

Rakkaa

Pakko tähän väliin vähän kehua merinovillaa. Xxlstä alennuksesta löytyi Devoldin merinovilla t-paitoja ja se oli kyllä tällä reissulla aivan loistava vaate. Selkä kastui rinkan kanssa läpimäräksi, mutta kun rinkan otti pois, niin ei mennyt kauankaan kun paita oli taas kuiva ja ei missään vaiheessa tuntunut kylmän märältä niinkuin normi t-paita tuntuisi. Ja eihän normaali puuvillainen t-paita kuivukaan kyllä tauon ainaka mihinkään. Noniin, jatketaan matkaa. Rakkaa pitkin siis noustaan Noitatunturin huipulle. Talvella ei kestä kauankaan laskea tuota pätkää alas, mutta kyllä sitä nyt hetki jos toinenkin kiivettiin ylös. Kellosta en katsonut, mutta varmaan lähemmäs tunti kiivettiin. Huipulla oli tosiaan sen verran kova tuuli, että muutamat kuvat siinä vaan otettiin ja jatkettiin toiselle puolelle Noitatunturia. Heidille tämä oli ensimmäinen kerta Noitatunturin huipulla, Aleksi on käynyt nyt kesällä ja talvella ja Johanna kahteen otteeseen kesällä. Itse olen käynyt nyt kahdesti kesällä ja suunnilleen kerran talvessa siellä ihan huipulla tulee käytyä. Yleensä laskuun lähdetään talvella jo ennen huippua, kun ei tuosta huipulta kovin hyvää laskua saa. Paras lasku on Pikkukurun seinämillä vähän alempana.

Noitatunturin huipulla

Huipulla

kultakero

Kultakero, eli ykkönen Noitatunturilta nähtynä

luosto

Luosto, toisessa päässä tunturiketjua

Huiputuksen jälkeen lähdettiin laskemaan alas kohti Anninkinlampea ja Kuorinkikurua. Kuorinkikurun paikkeilla tuuli oli tyyntynyt jo sen verran, että todettiin keittimen käytön olevan siinä jo mahdollista ja nälkäkin alkoi olla, eli lounastauon paikka. Kuorinkikuru on jyrkkäreunainen kuru ja siinä varmaan pisimpään keväällä/kesällä pysyy lumi, jos haluaa käydä kesähiihtoa kokeilemassa. Juhannuksen aikoihin siinä on kuvien mukaan usein hiihdelty. No nyt ei enää lunta ollut ja onneksi myös hyttyset loistivat poissaolollaan. Ja ei niitä viime reissulla kiusaksi asti olleita paarmojakaan enää näkynyt. Keitin tulille ja veden lämmitys. Meillä oli muutamia pussilounaita mukana ja syötiin niitä tuossa kaksi. Minä ja Johanna syötiin pasta carbonara puoliksi ja lapset söi pasta bolognesen puoliksi. Leipää syötiin jo Oravanlammella niin todettiin, ettei enempää nyt ruveta vettä lämmittämään, kun kuitenkin aika hikistä hommaa oli matkanteko ja monta kilometriä vielä jäljellä eikä vedenottopaikkaa ennen Huttujärveä olisi. Jälkikäteen ajateltuna litra lisää vettä olisi ollut paikallaan, vaikka oli meillä nytkin melkein neljä litraa yhteensä vettä.

kuorinkikuru

Kuorinkikuru

Veden kiehumista odotellessa. Kuvan otti Heidi.

Sormi näyttää Huttujärven sijainnin. Kuvan otti Johanna.

Kuorinkikurusta lasketaan vielä hetken matkaa alas ja tullaan risteykseen josta pääsee oikealle lähtemällä Noitatunturin kierroksen loppupätkän Karhunjuomalammelle ja vasemmalle lähtee jo aiemmin mainitut yläpolku ja alapolku. Me lähdettiin nyt siis yläpolkua Laakakeron alarinteitä kohti Peurakurua.

Tämäkin reitti on tuttu talvelta skinnausreittinä kun Peurakurulle on menossa. Reitti kulkee kohtuullisen tasaisesti, mutta nousee kuitenkin pikkuhiljaa ylemmäs. Koko retken ajan mustikoita oli aika hyvin tarjolla polun varrella ja usein kun käännyin taaksepäin katsomaan, oli näkymä tämä:

mustikoita

Mustikkaa evääksi

Aivan Peurakurun reunalla ei tämä polku käy, vaan täytyy itse olla tarkkana jos haluaa sen käydä katsomassa, ettei mene siitä ohi. Kuru ei polulle oikein hyvin näy, mutta kyllä sen kohdan huomaa milloin ollaan lähellä.  Me jätettiin reput polulle ja poikettiin katsomaan kurua lähempää. Talvella kun olen siellä ollut, on ollut aina aika sumuista, eikä oikein kunnolla ole nähnyt kurua ja siksikin se kiinnosti. No eipä sitä nytkään tuosta nähnyt oikein kunnolla, mutta kyllä se jylhältä näytti tuostakin sen mitä sitä näki.

peurakuru

Peurakuru

Muita ei kiinnostanut niin paljon, että olisivat lähteneet kiertämään tuonne reunoille, vaan jäivät ihailemaan maisemaa lähemmäs kurun päätä.

Peurakurulta jatketaan vielä vähän ylöspäin, mutta Peurakeron huipulle asti ei polku kuitenkaan nouse. Pikkuhiljaa sitten lähdetään laskemaan alas kohti Huttulomaa, jossa on myös tupa ihan yleisessä käytössä. Seuraavan päivän Tunturimaratonin puolikkaan kääntöpaikka oli tuossa Huttuloman kohdalla. Maratoonarit juoksivat ensin sitä alapolkua ja sitten takaisin päin tätä yläpolkua. Olipa reitin varteen laitettu muistutus juoksijoille:

Huttujärvi

Huttuloman jälkeen tullaan hiekkatielle jota pitkin loppumatkan Huttujärven vuokratuvalle pääsee. Hiekkatie tuntuikin jo ihan mukavalta kun rupesi jo jaloissa painamaan. Itse asiassa tuo laskeutuminen Peurakerolta alas oli tämän päivän rankin pätkä. Polvissa ja pohkeissa alamäki tuntui rankalta. Oikein tervetullut näky oli tupa kaivoineen! Heidi halusi heti testata kaivon ja pumppasi meille juomapullot täyteen raikasta vettä. Tuvan pihapiirissä oli erillinen saunarakennus jossa oli myös puuvarasto ja erikseen myös yleisessä käytössä oleva grillikatos ja ulkohuussi. Illalla joku pariskunta tulikin pyörillä grillikatokselle ja pystyttivät teltan sen viereen. Me taas käytiin tutkimassa ranta ja laituri jonne pääsee suon yli pitkospuita pitkin. Hillaa näytti suolla olevan ihan mukavasti. Laiturin vieressä oli myös soutuvene jota olisi myös saanut käyttää, mutta meillä ei nyt sille ollut tarvetta. Johanna alkoi kahvinkeittoon ja minä lähdin laittamaan saunan pesään tulia.

huttujärven vuokratupa

Huttujärven vuokratupa

sammakko

Sammakko pitkospuiden varrella

Hilla

Laiturilla

Kahvi maistui hyvältä ja saunassa puut syttyivät helposti. Lapset kantoivat järvestä vettä pataan. Aleksi nosti veden järvestä ja toi puoleen väliin pitkoksia ämpärin josta Heidi toi sen saunalle ja vei tyhjän ämpärin Aleksille täytettäväksi. Ja me juotiin Johannan kanssa kahvia ja syötiin keksejä! Loistava työnjako!

Vedenkantoa

Sauna lämpeni aika nopeasti, joten ei muuta kuin löylyihin. Aivan loistavan pehmeät löylyt oli tässä saunassa ja päivän suorituksen jälkeen tuntuivat mukavilta. Matkaa tuonne tuvalle tulee noin 12km. Vähän tuntui vaihtelevan reitin varrella olevissa kylteissä tuo ilmoitettu matka, mutta tuo voisi olla aika lähelle osuva keskiarvo. Ja kun järvi oli lähellä niin pitihän se uimassa käydä saunasta päin. Saunan jälkeen ruvettiin ruuan laittoon, meillä oli mukana perunoita ja säilyketölkkilihapullia. Samoja mitä myös Lofooteilla Kvalvikan rannalla syötiin. Hyvältä maistuivat taas, mutta edelleen todettiin, että kotona kyllä syödään itse tehtyjä lihapullia, eikä koiteta noita säilykeversioita. Ruuan jälkeen lapset lähtivät poimimaan suolta hilloja, jotta saadaan jälkkärilätyille marjoja. Oli meillä hilloakin mukana, mutta kyllähän tuoreet hillat on parempia. Lätyt paistettiin ja syötiin ja siinä vaan istuttiin ja juteltiin ja kulutettiin aikaa ja sitten nukkumaan. Tuvassa oli neljälle sängyt ja meillä makuupussit ja tyynyliinat mukana. Peitotkin tuvassa on, mutta otettiin mieluummin makuupussit kuin kauheasti lakanoita. Tuvassa oli myös kaasuliesi ja takka sekä kamiina. Näistä me ei käytetty kuin kaasuliettä. Sen verran lämmin oli, että lämmitystä ei kaivannut. Peruskeittovälineet löytyy myös, eli ei tarvitse kuin omat astiat.

hillat

Parinkymmenen minuutin marjanpoiminnan tulos

Launtaina takaisin Karhunjuomalammen ja Isokurun kautta

Yö nukuttiin hyvin ja aamulla heräiltiin aikoinaan. Lauantaina oli myös Tunturimaraton päivä ja odotettavissa oli, että poluilla on muitakin liikkujia. Täysmaratonin reitti kulki ihan tuvan vierestä, mutta me kerettiin siivoukset tehdä jo ennen kuin ensimmäisiä juoksijoita rupesi tuvan vierestä juoksemaan. Tupa oli tullessamme erittäin siistissä kunnossa jotain siistiksi mekin se jätettiin tottakai. Mukava sinne oli itsellä saapua kun paikat oli siistit ja järjestyksessä.

Tunturimaraton, Karhunjuomalampi ja Isokuru

Huttuloman vieressä alkoikin kuhina, juoksijoita oli tulossa siihen jo paljon. Täysmatkan juoksijat jatkoivat ylös Huttutunturiin ja puolikkaan juoksijat kääntyi takaisin kohti Pyhää. Me lähdettiin kävelemään kohti Karhunjuomalampea ja väisteltiin juoksijoita ja kannustettiin toki kovasti. Mukavasti oma matka kului siinä juoksijoita tsempatessa. Suurin osa oli erittäin iloisia kun saivat kannustusta, joillakin oli ehkä juoksun hankala hetki menossa siinä noin 10 kilometrin jälkeen ja ei paljon naurattanut. Meillä matka kulki aika mukavasti ja tuo alapolku onkin huomattavasti helpompaa käveltävää kun ei ole nousua juurikaan. Heidiä vähän välillä rupesi matkanteko tympäisemään, mutta ei mitenkään mahdottomasti. Välillä vähän suklaata ja pähkinärusinasekoitusta, niin taas jaksoi.

muurahaiskeko

Kohtuu iso muurahaiskeko oli polun varressa.

poseeraus

Hyvällä huumorilla matka taittuu, vaikka välillä vähän väsyttääkin.

Jossain vaiheessa juoksijoiden vastaantuleva virta lakkasi ja pian sen jälkeen ruvettiinkin jo lähestymään Karhunjuomalampea. Tässä vaiheessa juoksijoita rupesikin sitten tulemaan selän takaa kun he olivat oman lenkkinsä käyneet kiertämässä ja palasivat nyt kohti maalia. Karhunjuomalammella pidettiin lounastauko ja paistetiin makkaraa ja nakkeja.

karhujuomalampi

Karhunjuomalammella

Karhunjuomalammelta on mahdollista palata Pyhälle Isokurun läpi tai sitten reittiä joka kiertää Pohjoisrinteiden kautta ja Tajukankaan ohi. Me mentiin Isokurun läpi, Karhunjuomalammelta Uhriharjua kohden ja pitkät portaat alas Isokuruun ja toisesta päästä Isokurua ylös kodalle ja sitten enää vähän toista kilometriä niin ollaan takaisin Naavassa.

Pyhänkasteenputous

Pyhänkasteenputous

Kultakeron masto

Kultakeron masto ja Isokurun pohjaa

Tosi hieno reissu ja voin kyllä suositella muillekin. Tai joku muu Metsähallituksen mökeistä. Niitä näyttää olevan aika pitkä lista tuolla luontoon.fi sivuilla. Tämä meidän retki ei ihan pienten lasten kanssa ole varmasti kovin kiva koska varsinkin tuo Noitatunturin ylitys on kohtuu haastava. Toki tuonne Huttujärven mökin lähelle pääsee myös autolla jos haluaakin niin mennä sinne yöpymään. Joka tapauksessa tosi hieno viikonloppu ulkona mahtavissa maisemissa. Ja kelit suosivat kyllä viimeisen päälle.

Ensi viikonloppuna sitten Pyhä-Luosto MTB reitin avajaiset. 70km kisa on pidentynyt jo 81km reissuksi, eli kramppeja on kyllä odotettavissa. Toivottavasti keli suosii ensi lauantaina ja jaloissa on voimaa.

 

Kommentoi

Syöte MTB

Syöte MTB 2017

Julkaistu: 06.8.2017

Syöte MTB on tältä kesää ajettu. Rankka oli kierros taas kerran, mutta on tuo kyllä hieno reitti. Ajoin 60km nyt kolmannen kerran, eka kerralla aikaa meni n. 6 tuntia, vuosi sitten n. 5.5 tuntia ja tänä vuonna 5h11min. Kehitystä on siis tapahtunut. Ihan suoraan aikoja ei ehkä voi verrata kun täksi vuodeksi reitti oli hieman muuttunut. Soratiepätkiä oli poistettu ja näin ollen lisää uutta polkua tuli reittiin mukaan. Myös muutamia muita pikku muutoksia oli ja mielestäni ne olivat hyviä. Kuten ennen loppunousua olevan Pärjänjoen rantabulevardin soraistus.

Valmistautuminen

Viime talvena jostain syystä työmatkapyöräily jäi pois lähes kokonaan enkä sitten keväänkään tullen jaksanut alkaa pyörällä matkaa kulkemaan. Tuon sijaan koripalloa tuli talvella pelattua enemmän kuin viime vuosina ja randoreissuja tuli myös tehtyä aika paljon. Toukokuussa aloitin maastopyöräilykauden ja maastossa kilometrejä kertyi aika tasaiseen tahtiin pari kertaa viikossa. Yhdessä välissä pyörä oli pitempään huollossa ja silloin kävin jopa juoksemassa pari kertaa, mutta en onneksi enempää. Koripalloa on myös kesällä tullut noin kerran viikkoon pelattua ja lisäksi satunnaiset patikoinnit/vaeltelut ja Norjassa vuorille kiipeilyt. Sports trackeriin olen laittanut tavoitteeksi 5 tuntia liikuntaa per viikko ja kyllä se on yleensä aika helposti tullut täyteen. Kaksi viikkoa ennen Syötettä oltiin Pyhällä ja siellä ajoin Pyhä-Luosto reitin ja muutenkin vähän enemmän ja kun tultiin kotiin kävin vielä pari aika kovaa lenkkiä, viimeisen viikkoa ennen Syötettä ja sen jälkeen aika lailla lepäilin.

Suoritus

No miten se sitten meni? Kaippa sitä voi olla aivan tyytyväinen kun aika parantui ja maaliin pääsi, mutta kyllä ne 40 kilometrin kohdalla alkaneet reisikrampit vähän tunnelmaa söi. Ilman niitä aika olisi ehkä mennyt alle 5 tunnin.

Reittihän alkaa Iso-Syötteen juurelta parkkipaikalta ja ensin ajetaan vähän matkaa alkukiihdytystä asfaltilla josta poiketaan pikku pätkälle metsään ja jatketaan taas tietä pitkin Pikku-Syötteen huipulle. Vastoin aikaisempia vuosia lämmiteltiin jopa hieman, ettei tuossa heti eka nousussa olisi aivan hapoilla ja ehkäpä se tosiaan vähän auttoikin. Olemme ajaneet samalla kolmen hengen porukalla joka kerta reissun. Tuo on kyllä aika hyvä luulotpois-aloitus. Pikku-Syötteen päältä lähdetään laskemaan alaspäin ja siinä on aika hankaliakin alaspäin meneviä pitkoksia missä itse tein kunnon ilmalennon. En muistakkaan milloin olen mennyt noin hienosti tangon yli. Jotenkin vaan tipahdin pitkoksilta ja saman tien lähti ukko tangon yli. Oli onneksi pehmeä mätäs mihin mäjähdin niin ei käynyt kuinkaan. Hyvä muistikuva vaan on jäänyt mieleen kun lensin selälleen niin näytti hienolta kun pyörä oli vielä polkimesta jalassa kiinni ja lensi kaaressa minun yli 🙂 No pyörä ja ukko ylös ja matka jatkui. Jarrukahva kääntyi alaspäin tangossa mutta sen sai käännettyä takaisin oikeaan asentoon laskun jatkuessa.

Tämän jälkeen jatkettiin matkaa kohti ensimmäistä huoltopistettä. Matkalla olevat juurakko- ja kivikkopätkät tuntuivat helpommilta kuin aiemmin. Enskaexpertti Setämies Reunan perässä ajetut kymmenet ellei sadat kilometrit Oulun ”vastaavissa” paikoissa olivat olleet avuksi. Ajolinjat löytyivät helpommin ja maastoa osasi hyödyntää paremmin. Ensimmäinen tauko n. 17 kilometrin kohdalla pidettiin aika lyhyenä, suolat, sipsit, banaanit, urheilujuomat vaan vauhdilla tuulensuojaan ja kohti Pumppaamoa.

Pumppaamo on hauska pätkä jossa ylitellään pikku ojia ja muita monttuja ja kumpareita ja siinä pystyy kuivalla kelillä menemään pitkän matkaa vain pumppaamalla vauhtia lisää pyörittämättä polkimia ollenkaan. Tässähän oli myös jossain kohtaa sitten uutta polkua joka oli myös pumppaamotyylistä melko mutkikasta pikku polkua ja myös kallistettuja mutkia sisältävää alamäkeä. Mutta vähän on nämä uusia polkujen paikat menneet sekaisin muistoissa, sen verran rajoille suoritus kuitenkin vetää. No keli oli hyvä ja meno tuntui mukavalta. N. 30 km kohdalla oli taas huoltopiste mistä taas evästä tankattiin, mutta ei jääty turhia seisoskelemaan. Kolmas huolto oli jossain 40 km kohdilla ja sen jälkeen oli edessä 10 km lenkki joka tulee samaan pisteeseen takaisin viimeiseen huoltoon. Tuolla lenkillä oli se etukäteen ehkä pahimmat muistot aiheuttanut juurakkopätkä (loppunousua ei lasketa, se on omassa kategoriassaan), mutta sekin sujui ilman ongelmia tällä kertaa, onneksi on niitä kivikoita ja juurakoita tullut jynssättyä kesän mittaan. Ongelmat alkoivat ennen sitä, Pytkynharjun nousuissa. Oikea takareisi rupesi kramppaamaan ja kun yritin sitä verrytellä taluttamalla rupesi kävellessä etureidet kramppaamaan todella kivuliaasti. Hetken siinä seisoskeltuani ja ihmeteltyäni, että mitenkäs eteenpäin, sanoin kavereille, että lähtevät vaan jatkamaan kun minun oli pakko hidastella ja talutella ja heilutella jalkoja yms. Välillä pystyi ajamaan ja onhan siinä mahtavaa maisemaa ja mukavaa alamäkeäkin tarjolla Pytkynharjulla.

Pytkynharju

Pytkynharjun päällä. Kramppeja vastaan taistellaan rauhallisesti pyöritellen. Kuvan otti Teemu Hostikka.

Krampit vähän hellitti ja tosiaan se juurakkopätkäkin tuli ja meni ja saavuin viimeiseen huoltoon. Siinä yritin vähä etureittä venyttää mutta se aiheutti kauhean krampin takareiteen ja taas taiteiltiin siinä välillä että missä asennossa jalan pitää olla, jottei kramppaa. Pikkuhiljaa matkaan ja kohti loppunousua. Tästä oli tosiaan rantabulevardi soraistettu lähes kokonaan mikä kyllä helpotti matkantekoa ja olin siitä kiitollinen. Välillä meni hyvin, välillä yhtäkkiä iski kramppi, näin taitettiin matkaa. Lopulta laskettiin aivan pohjalle suon reunaan ja loppunousun kyltti tuli eteen. 5 km maaliin, ja on noustava Iso-Syötteen huipulle. Tosi rauhallisesti pyörittelin menemään ja pikku hiljaa matka eteni. Luontokeskuksen kohdalla oli taas jotkut markkinat, niinkuin siinä on ollut joka vuosi. Välillä oli jyrkkää ja välillä tasaisempaa, välillä talutettiin, välillä yritettiin selvitä krampeista. Siinäpä se loppunousu minun osalta. Ei siinä näyttänyt muillakaan helppoa olevan. Pitkän uurastuksen jälkeen tultiin viimeisen mutapätkän jälkeen asfaltille ja viimeinen kierros melkein hotellin pihaan ja siitä huippupolkua vielä ihan huipulle ja lopulta pikku lasku maaliin! Voi elämä mitä hommaa! Hetki piti siinä toipua, mutta oli jo onneksi huoltojoukkoja paikalla. No lopulta pyörän pesuun ja ukkokin hotellin saunaan ja sitä kautta syömähommiin hotellin ravintolaan.

Syöte MTB

Viimeinen lasku kohti maalia, huipulla on jo käyty. Kuvan otti Johanna.

Palkinnot menivät nopeimmille ja arvontakaan ei osunut kohdalleen, niin ei muuta kuin mökille ja uudestaan saunaan. Siinä sitten ilta spekuloitiin suorituksia, mutta aika nopeasti rupesi väsy painamaan ja uni tulikin pahemmin houkuttelematta. Oltiin siis kaveriperheen mökillä, josta myös isäntäväki ajoi tapahtumassa, Sami 60km ja Kirsi 32km. Johanna oli lasten kanssa kannustusjoukoissa ja kun 32km reitti menee siitä ihan mökin takaa pitkoksia pitkin niin olivat siellä kannustaneet kovasti. Olipa sieltä joku, ehkä kenties kannustusta hieman säikähtäessään, mätkähtänyt suoraan suohon pitkoksilta.

Loppuverryttely

Aamulla nukuttiin niin kauan kuin nukutti ja syötiin aamupala ja siihen päälle vielä kunnon lättykestit, että saa ne kulutetut kallisarvoiset kalorit nopeasti takaisin! Sitten lähdettiin Pytkynharjun reunoille Kellarilammen laavulle makkaran paistoon. Autolla mentiin kuitenkin niin lähelle, ettei juuri kilometriä enempää tarvinnut kävellä. Siinäkin oli ihan tarpeeksi hommaa tällä kunnolla. Kierrettiin kuitenkin maisemareittiä Pytkynharjun päältä mistä siis edellisen päivän reittikin meni ja keräiltiin hieman talkooapuna reittimerkkejä pois. Maisemat on kyllä hienot tuolta ylhäältä. Nyt niitä kerkesi vähän katselemaan. Tuo oli sitä pätkää missä edellisenä päivänä oli ne pahimmat krampit ja hankalimmat hetket.

pytkynharju

Siitä sitten samaa polkua alas lammen rantaan jolla kolme vuotta aikasemmin katkaisin solisluun hienon ilmalennon päätteeksi. Tulipa käytyä sekin paikka nyt tarkistamassa. Laavulla oli muitakin makkaran paistossa, niin ei tarvinnut ruveta itse tulia tekemään. Yksi talkoolainenkin kävi siinä yhden makkaran syömässä kun keräsi reittimerkkejä pois. On siinä kyllä kova homma talkoolaisilla merkata tuo reitti ja sitten kerätä merkit pois! Hatun nosto ja suuri kiitos heille! Muutamia hillojakin saatiin siihen makkaroiden jälkiruuaksi ja sitten kotia kohden.

kellarilampi

Kellarilammen laavun pitkoksia. Kuvan otti Aleksi.

kellarilampi 2

Kellarilampi. Kuvan otti Aleksi.

Tosi hyvä reissu oli taas. Mahtava tapahtuma ja loistavat polut joille reitti on merkattu todella hyvin, eksymisen vaaraa ei ole. Pakko kai se on myöntää, että mäkiä pitäisi vaan ajaa enemmän, että tuolla jaksaa painaa. Tai sitten muuten vaan ajaa enemmän. Nyt jo huomasi, että tekniikka on kyllä parantunut, mutta pelkkä tekniikan parantuminen ei vielä riitä kaikkiin mäkiin. Matkalla mietin moneen kertaan, että ensi vuonna en kyllä enää 60 kilsaa aja, mutta nyt näin seuraavana päivänä, niin saapa nähdä. Ehkä sitten kuitenkin…

2 kommenttia