Lumiturvallisuus ja lapset

Julkaistu: 24.9.2017

Olen miettinyt otsikon aihetta aika paljon viime vuosina ja viime aikoina aihe on pyörinyt sen verran mielessä, että koin tässä olevan hyvä aihe blogitekstiksi. Minä olen lasten kanssa Pyhällä pyörinyt lähimaastoissa ja vähän kauempanakin, mutta aina on menty paikoissa jotka olen kokenut itse turvallisiksi. En ole tästä lasten kanssa sen suurempaa numeroa tehnyt, vaan aina vähän ohimennen olen pyrkinyt kertomaan että mistä lasketaan ja miksi. Ja myös miksi ei laskettaisi jostakin toisesta kohdasta jos semmoinen paikka on ollut minkä olen kokenut vyöryalttiiksi. Lumiturvallisuudesta on puhuttu ja piipparin käyttöä harjoiteltu. Kuitenkin yleensä lasketaan semmoisissa paikoissa, että ei meillä ole kellään piipparia ollut edes mukana, saatikka lapiota ja sondia. Nyt sitten kun Itävallan reissu lähenee on aihe pyörinyt enemmän ja enemmän mielessä. Minne kaikkialle voi mennä niin, että sen kokee vielä perustelluksi riskit huomioonottaen?

Lumivyöry

Vapaa Lasku -kirja (kirjoittaneet Matti Verkasalo ja Jarkko-Juhani Henttonen) kertoo hyvin tarkkaan lumivyöryn taustoista ja lumen eri muodoista ja kerrostumisista. En niihin tässä rupea paneutumaan, ne kannattaa tarkastaa tuosta kirjasta itse. Kirjan mukaan lumivyöryonnettomuuksissa kuolee vuosittain yli 250 ihmistä, näistä 70 hiihtäjiä ja 20 lumilautailijoita. Kirja kertoo myös, että ”merkittävä osa vyöryihin kuolleista joko ei tiennyt lymivyöryvaarasta tai ei osannut tai välittänyt varustautua vyöryjen varalta”. Omalla käytöksellään voi siis vaikuttaa tottakai hyvin paljon riskien määrään ja niiden toteutumiseen. Itse olen kerran Rukalla joutunut lumivyöryyn, joka ei onneksi ollut kovinkaan iso. Revenneillä housuilla ja verisellä haavalla takamuksessa selvittiin. Tosin kaikkien housujen repeäminen selvisi vasta illalla vaunussa, eli päivä oli menty sitten persaus hieman vilkkuen…

Reitti ja ryhmä

Laskureitti kannattaa suunnitella etukäteen. Toki joskus tulee yllätyksiä ja reittiä joudutaan muuttamaan, mutta jos reittiä on miettinyt etukäteen, todennäköisesti myös tämä vaihtoehtoinen reitti on tullut esiin ja se ei niin suuri yllätys olekaan. Tottakai samoin nousureittiä pitää miettiä etukäteen, olettaen, että ei olla hissioffareilla. Nousun aikana mahdollisella lumivyöryalueella ollaan yleensä paljon kauemman kuin laskiessa, joten sitä kannattaa todellakin miettiä. Vapaa lasku -kirjassa on myös reitin valinnasta paljon asiaa johon kannattaa perehtyä. Toki myös muualta löytyy paljon tietoa, netti on tietoa pullollaan ja vaikka youtubesta löytyy paljon hyviä videoita aiheesta. Reitin valinnasta ja lumiolosuhteiden arvionnista on paljon asiaa. Kuinka tehdään ryhmässä päätöksiä ja kuunnellaan muiden ryhmän jäsenten mielipiteitä sekä myös kuinka ryhmää johdetaan. Kokeneet kaverit yhdessä eivät välttämättä tarvitse varsinaista johtajaa, mutta ryhmässä voi olla myös vaikkapa vuoristo-opas joka tekee päätöksiä ja sitä varten hänet yleensä on myös palkattu.

Lapset ja takamaasto

Vapaalaskun suosio on kasvanut ja vaikuttaa kasvavan koko ajan. Ja miksipä ei, hauskaahan se on. Tosin itse miellän vapaalaskuksi lähes tulkoon kaiken muun laskemisen paitsi keppien kiertämisen, se kun on ratalaskua. Aikuiset suuntaavat enemmän takamaastoihin ja tottakai pikkuhiljaa myös lapset. Itse olen laskenut rinteiden ulkopuolella lähes aina kun laskemista olen harrastanut, eli kasarin alkuhämäristä lähtien. Ei siitä kyllä sen kummemin vapaalaskuna silloin puhuttu. Vanhempieni kanssa minäkin sinne takamaastoihin siirryin, Pikkusyötteen takamaastoihin siis ensimmäisenä. Ja Skipe, eli Oivon Kimmo, oli hyvänä ”oppaana” monella reissulla. Rinnettä laskettiin kuitenkin edelleen paljon ja keppejäkin kierrettiin ja laskutaitoa kerättiin.

No kuinkas sitten kun omien lasten kanssa on lähdössä takamaastoon laskemaan. Jos nyt ajatellaan, että ei olla vuoristo-oppaan kanssa liikenteessä. Olen itse ollut ainakin Arto Majavan ja Jussi Muittarin pitämillä lumiturvallisuusluennoilla ja yksi asia mikä on jäänyt mieleen on se, että kun mietitään riskejä ja sitä, että mennäänkö laskemaan niin pitää pystyä itselleen perustelemaan miksi lähdettiin laskemaan jos vaikka kuitenkin huomattiin joitakin riskin paikkoja. Ajateltiin, että vaikkapa tällä puolella vuorta/mäkeä ei ole yhtä suurta vyöryriskiä kuin oli toisella puolella tms. mutta jos kuitenkin jotain tapahtuu, niin kuinka voit asiasta kertoa sitten muille. Jos vaikka kaveri jää lumivyöryyn ja käy huonosti niin kuinka menet sanomaan, että näin kävi. Pystytkö kertomaan, että yhdessä mietittiin asiaa ja todettiin, että kyllä on turvallista mennä vai etkö pysty? Ja kuinkapa sitten jos mukana on omat lapset? Pitääkö silloin olla minkä verran lapsilla sananvaltaa kun mietitään laskemaan lähtemistä? Minun mielipiteeni on, että ei juurikaan. Jos en anna heidän päättää edes omasta nukkumaanmenoajastaan, niin miksi antaisin heidän päättää mahdollisesti hengenvaarallisesta laskusta? Ja minne silloin uskaltaa mennä, jotta pystyy perustelemaan itselleen ja muille, että sinne oli turvallista mennä?

Lapset ovat tottakai viisaita ja kun heidän kanssaan käy lumiturvallisuusluennolla, tai missä vaan tämmöisessä tapahtumassa, niin on suorastaan uskomatonta kuinka paljon he pystyvät muistamaan asioita. Joten tottakai heidän kanssaan kannattaa keskustella paikasta minne ollaan menossa laskemaan. Heiltä saattaa tulla yllättäviä muistoja kursseilta kuinka vaikkapa kivien taakse tuulen keräämästä lumipakasta voi päätellä yleisen tuulen suunnan ja mitä siitä sitten voi päätellä. Ehkä sen jälkeen itse voi taas lisääntyneillä tiedoilla miettiä enemmän laskun turvallisuutta. Kuitenkin itse mietin sitä, että kun pysyy lasten kanssa tarpeeksi loivalla rinteellä niin homma on turvallisempaa. Mutta kun joskus vaan se jyrkempi rinne on parempi.

Lumiturvallisuusvälineet

Lasten kanssa tottakai kannattaa ja pitää harjoitella käyttämään piipparia ja lapiota ja sondia. Ainakin se on sitten avuksi kun he ovat vanhempia ja ovat jo vuosia opetelleet välineiden käyttöä, niin ehkäpä se tulee silloin aika hyvin selkäytimestä, että kuinka niitä käytetään. Mutta, että he joutuisivat niitä käyttämään… Se tuo yhden hankalan kysymyksen äärellä, laskenko ensin itse vai laskenko itse viimeisenä? Jos lasken ensin itse, on kenties suurin mahdollisuus, että itse jään mahdolliseen lumivyöryyn ja lapset joutuvat käyttämään lumiturvallisuusvälineitä. Jos taas laittaa lapset ensin niin on valmiina heitä pelastamaan jos jotain tapahtuu. Välttämättä ei toki kyseessä ole lumivyöry, vaan joku muukin, esim. kaatuminen. Itse olen ainakin myös huomannut, että vaikka itse aina kaipaakin sitä koskematonta lunta niin ei se lapsille ole aina niinkään välttämätöntä, vaan heille voi olla helpompaa ja mukavampaa laskea kun voivat seurata jo tehtyä jälkeä.

Laskutaito

Tämä on yksi asia joka välillä mielestäni nykypäivänä jää vähän vähemmälle huomiolle. Niin aikuisten kuin lasten kohdalla. Sieltä mäen päältä olisi hyvä päästä myös pois. Välillä tuntuu, että aloitetaan suoraan uutena harrastuksena takamaastoissa laskeminen. Minun mielestä kuitenkin sitä ennen pitäisi osata laskea aika hyvin ja myös treenata laskua muutenkin kuin vain rinteiden ulkopuolella. Vaikka itse rakastan laskea rinteiden ulkopuolella, niin varmaan aika hurjan paljon enempi tulee laskettua kuitenkin rinteessä. Kun sitten lasten kanssa ollaan siirrytty rinteiden ulkopuolelle, niin minun mielestä vanhempien, tai sen kuka siellä lasten kanssa onkaan, pitäisi pystyä laskemaan kaikki ne paikat aika lailla ongelmitta, mihin lasten kanssa ollaan menossa. Jos joku menemätön paikka lapselle tulee, niin kuinka siitä päästään sitten kuitenkin alas? Lapsethan ovat myös siitä mahtavia, että he kyllä uskovat vanhempiaan ja aikuisia kuitenkin aika hyvin kun ollaan totisessa paikassa. Ja he pystyvät uskomattomiin suorituksiin kun aikuinen vaan osaa opastaa. Eli lapsi kyllä selviää vaikeastakin paikasta kun aikuinen vaan osaa opastaa ja valaa uskoa lapseen, että kyllä se siinä onnistuu. Mutta jos aikuinen ei itse pääse alas, tai ei osaa lasta opastaa, niin aika vaikeaksihan se menee.

Eli siis mitä?!?

Kysymyksiä on siis paljon. Aikuisten kanssa kun lähtee, niin kaikki kuitenkin ovat pääosin itsestään vastuussa ja tekevät omia päätöksiä joista voidaan sitten keskustella ja päätyä ryhmän mielestä parhaaseen päätökseen. Mutta kuinkas lasten kanssa? Pienemmissä mäissä on turvallisempaa ja kun siirrytään isoille mäille tai vuorille tulee riskejä lisää. Kuinka niiden kanssa pitäisi toimia? Vaikeita kysymyksiä. Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin mietteitä aiheesta. Kommentteihin saa kirjoittaa tai facebookissa kommentoida. Mielenkiintoista olisi kuulla myös oppaiden mielipiteitä, ajattelevatko he erilailla jos ryhmässä on mukana lapsia? Eikä toki tarvitse olla laskemisesta kyse

Loppuun vielä pari kuvaa meidän junioreiden vapaalaskuista.

Isokurussa lähdössä kiipeämään Ukonhatulle (kakkoselle)

Heidi eka kertaa Ukonhatun huipulla

Aleksi skinnaamassa eka kertaa. Soutajalle noustaan.

Jacksonissa, kohti Isokurun kotaa

Aleksi Pyhällä, hotellin yläpuolella

Heidi Pyhällä, Saunakurun takapuolella, eli tuttavallisesti mäen nimi on Perse

 

1 kommentti

Melomassa Pyhäjoella

Julkaistu: 23.9.2017

Tätä on monta kertaa syksyllä tullut mietittyä, mutta eipä ole saanut aikaiseksi, joten kyllä nyt oli jo aikakin lähteä melomaan Pyhäjoelle. Pyhäjoki lähtee Pyhäjärvestä ja laskee lopulta Kemijokeen. Joki ei ole kovinkaan iso ja melkoisen matala se oli monin paikoin mikä huomattiin kyllä. Meillä ei kauheasti melomiskokemusta ole, joten meille joki oli aivan passeli. Välillä virtausta oli ja vähän kiviä sai väistellä ja välillä sitten pitempää suvantokohtaa.

No mutta lähdetään alusta. Otin yhteyttä Lucky Ranchiin, että olisiko heiltä mahdollista vuokrata kanoottia ja saada kyyditystä joelta pois. Ja kyllähän se onnistui, niin ei muuta kuin perjantaina lasten kanssa kohti Pyhää. Johannalla oli oma reissu Rokualle, joten hän ei nyt melomaan lähtenyt. Ruska oli kyllä mahtavan näköinen kun kohti Pyhää ajeltiin ja aurinko paisteli. Lauantaiaamuna oli sitten vähän pilvisempää, muttei kuitenkaan satanut joten ei muuta kuin retkelle. Ajeltiin Lucky Ranchin pihaan Pyhäjärven toiselle puolelle ja sieltä saatiin Antilta ohjeet miten kanooteille löydetään ja että kun tullaan reitin päätepisteeseen niin soitetaan hänelle, niin hän tulee hakemaan meidät sieltä. Siispä kohti kanootteja.

Kanootit Pyhäjoen rannalla 

 

Pyhäjoki

Jokihan lähtee tosiaan Pyhäjärvestä, mutta me lähdimme vähän lähempää Harjulan lähettyviltä. Aluksi oli oikein mukavasti virtaavaa vettä ja heti pääsi melomisen makuun. Harvoin kun tulee tätä harrastettua, niin kyllä siinä vähän adrenaliiniäkin taisi erittyä kun ohi kivien ohjailtiin. Vettä oli vähän ja monta kertaa pohjakosketuksia otettettiin. Aleksi oli keulassa, Heidi keskellä ja minä pidin perää. Aleksi pyrki huutelemaan jos isoja kiviä näkyy, mutta ei niitä kaikkia kyllä sieltä nähnyt ja välillä oltiin vähän jumissakin.

Melomassa

Yksi kolmekuuskymppinenkin tehtiin, jotta päästiin jatkamaan matkaa. Mitään varsinaisia läheltä piti tilanteita ei kuitenkaan ollut. Semmoinen puolitoista tuntia kun oli melottu tultiin kodalle joka on pystytetty nimenomaan melojia varten. Käsittääkseni sen kummemmin polkuja ei tuolle kodalla tule, joten ihan rauhassa saatiin siinä tulistella ja makkarat paistaa. Tuo kota tuli, ehkä tätä pätkää ajatellen vähä aikaisin, ehkä kun kolmasosa oli melottu, mutta jos tosiaan lähtisi Pyhäjärveltä liikkeelle, niin silloin tuossa vaiheessa jo varmasti taukoa kaipaisi. No joka tapauksessa kanootti maihin ja nuotioon tulet.

Kota Pyhäjoen varrella

Joki menee tuosta koivun edestä. Aika korkeat kasvillisuudet oli suurimman osan matkasta joen reunoilla.

Lämpimiä voileipiä.

Tauon jälkeen jatkettiin matkaa ja tässä vaiheessa joessa onkin pidempi suvantokohta. Ei se auttanun kuin meloa eteenpäin. Heidi meni tässä vaihteeksi eteen ja Aleksi oli keskellä. Varmaan reilu tunti oli melottu kun tuli sopiva kohta vähän rantautua ja Aleksi siirtyi taas eteen ja Heidi keskipaikalle. Tässä suvantovaiheessa joki oli myös reilusti syvempi. Yksi kalastajaparikin siinä rannalla nähtiin, harria kuulemma voisi saada, mutta ei ollut kala ollut syönnillään. Tämä suvantopätkä rupesi jo tuntumaan vähän pitkältä, mutta pikkasen suklaata, niin kyllähän sitä taas jaksoi ja vihdoin joki rupesi taas muuttumaan matalammaksi ja huomasi, että veden pinnalla lehdet taas selkeästi liikkuivat vauhdikkaammin virran mukana.

Kohta olikin taas ihan kunnon virtausta ja kummasti jaksoi taas paremmin kun oli vähän tekemistä ja ohjailemista. Taas oli matalaa ja pohjakosketuksilta ei vältytty, mutta mitään ongelmia ei kuitenkaan ollut. Minä ohjailin ja lapset meloivat 🙂 No meloin minäkin, ainakin välillä. Loppupäässä reittiä on tosi paljon mutkia ja olipa yllätys kun yhden mutkan takaa käännyttiin ja parikymmentä metriä meidän edestä lähti joutsenpari melkoiselle metakalla lentoon! Hieno näky! Vielä viimeiset metrit ja tultiin sillalle jolle oli tarkoitus retki lopettaa. Lucky Ranchin Antti oli arvioinut aika hyvin meidän vauhdin ja oli valmiina odottamassa rannassa. Kanootti peräkärryyn ja takaisin päin. Käytiin viemässä kärry tilan pihaan ja lapset jäivät katselemaan ja syöttämään hevosia ja me käytiin hakemassa Antin kanssa meidän auto vielä lähtöpaikalta. Tosi hieno reissu oli ja voin kyllä suositella kaikille. Myös semmoisille jotka eivät ole ennen juurikaan meloneet. Välillä on vähän virtausta, välillä ei ollenkaan. Ruska oli upean näköinen ja eväät maistuivat aivan loistavilta!

Lopuksi käytiin vähän vielä tutustumassa Lucky Ranchin tarjontaan. Siellä on tosiaan hevosia useita joiden kanssa järjestetään ratsastusretkiä lähimaastoihin. Ennenkaikkea lännenratsastustaitoja hiotaa täällä. Ja myös majoitusmahdollisuus on talon alakerrassa. Snowsurffista kiinnostuineille löytyy Ilahun lautoja ja läheisen Soutajan rinteille pääsee helposti laudoilla laskemaan. Pitäisi käydä itsekin testaamassa tuo Snowsurf, se voisi vanhalle lumi- ja rullalautailijalle olla mukavaa hommaa.

Heidi syöttämässä hevosia.

Mustangin sukuisia ”lännenhevosia” ja taustalla Soutaja, jonne voi tehdä retkiä sekä hevosilla, että snowsurffin kanssa.

 

 

 

 

 

Kommentoi

EM-koris 2017

Julkaistu: 05.9.2017

Susijengi Auuuuuu!

Käytiin Aleksin kanssa viime viikonloppuna katsomassa Hartwall areenalla 6 peliä koripalloa. Olihan hieno reissu! Lauantai-aamuna lähdettiin Oulusta ja ensin mentiin käymään sukulaisten luona ja sitten yhden aikaan junalla kohti Hartwall-areenaa. Meillä oli päiväliput sekä lauantaille, että sunnuntaille niin saatiin katsoa korista ihan reilusti. Molempina päivinä 3 peliä ja päivät huipentui aina Suomen trillereihin.

Ensimmäisenä pelinä oli Puola – Islanti. Islanti vaikutti olevan ainoa maa Suomen lohkon joukkueista joka ei oikein pysynyt vauhdissa mukana, mutta sen kyllä korjasivat Islannin fanit! Hyvä tunnelma oli hallissa heti alusta alkaen ja faneja paikalla paljon. Heille oli järjestetty hieno päivä kun heti pelin jälkeen pääsivät ylimääräisellä junavuorolla Tampereelle katsomaan jalkapalloa, MM-karsintapeliä Suomea vastaan. Islannin HU-kannatus jäi mieleen jo edelliseistä jalkapallokisoista ja kylläpä tuo toimi hienosti myös sisähallissa.

Päiväpeleissä ei ollut halli lähellekään täynnä, niin istumaan pääsi aivan huippupaikoille. Suomen peleissä meidän paikat oli aika korkealla, mutta ei se haitannut ollenkaan. Korista kyllä näkee noilta kaikilta paikoilta tosi hyvin, ei ole kaukaloa ja pleksejä näkymää peittämässä ja pelivälinekin on iso verrattuna vaikkapa jääkiekkoon. Puola joka tapauksessa voitti reilusti Islannin ei niin kovin korkeatasoisessa pelissä. Tuttujakin oli paikalla ja siinä yhdessä pelejä katseltiin. Eka pelin jälkeen käytiin vähän jaloittelemassa Pasilan viihtyisässä miljöössä, mutta kun ei kahvilaa löytynyt, niin palattiin areenalle kahville ja odottamaan Ranska – Kreikka pelin alkua. Tämä toinen peli olikin jo korkeatasoista korista ja kovaa vääntöä. Ranska siinä lopulta nousi voittoon vajaalla kymmenellä pisteellä. Vähän Ranskan pelissä näkyi takamiehen puute, Tony Parkeria olisi kentälle kaivattu. Tämän pelin jälkeen koko halli tyhjennettiin, koska Suomen peliin oli erilliset liput. Hetkeksi siis ulos ja sitten takaisin halliin ja vähän syömään roskaruokaa.

Suomen peli Sloveniaa vastaan olikin sitten kunnon trilleri, joka ikävä kyllä päättyi tappioon. Tunnelma hallissa oli aivan mieletön ja meteli korvia huumaava. Aivan mahtavaa! Nyt oli kunnolla urheilujuhlan tuntua! Itse pelistä on varmasti kirjoitettu muualla jo tarpeeksi, mutta sanotaan nyt vielä, että olihan ne Dragicin 24 pistettä eka puoliskolla aika kova määrä. Pelin lopun Markkasen loukkaantumisen hämmentäminä siirryimme juna-asemalle ja siitä kohti Espoota ja yöpaikkaa joka oli siellä sukulaisten luona.

Aamulla ei ollutkaan mihinkään kiire vaan rauhassa vietettiin aamupäivää ja nautittiin vieraanvaraisuudesta. Sitten yhden aikoihin taas junalla Pasilaan ja kohti areenaa. Ranska – Islanti ja Slovenia – Kreikka olivat iltapäivän ohjelmassa. Islantilaisilla faneilla oli taas hyvä meno, vaikka joukkue ei Ranskan perässä pysynytkään. Slovenia – Kreikka oli hyvää vääntöä ja varsinkin Slovenian 18-vuotias juniori kiinnitti huomiota. Varmasti on kova pelaaja tulossa. Slovenia ottikin niukan voiton Kreikasta. Ja taas halli tyhjäksi ja odottelemaan Suomen peliä. Ja minkälainen peli se olikaan! Siitä on lehdet kirjoittaneet ja kaikki hehkuttaneet. Ei voi muuta kuin olla onnellinen, että pääsi seuraamaan tuommoisen jännitysnäytelmän paikan päällä. Aivan käsittämätön tunnelma ja jännitys. Ääni lähti huutamisesta, kämmenet hellänä taputtamisesta ja korvat soi metelistä. Ja pää pyörällä Susijengin taistelusta! Uskomaton kahden jatkoajan voitto.

suomi vs puola

Näkymät meidän paikoilta Suomi – Puola peliin. Muuta kuvamateriaalia ei kerennytkään Suomen peleistä ottaa.

Toiseksi yöksi mentiin Aleksin kanssa Pasilaan hotelliin ja aamulla sitten kotia kohden. Oli kyllä oikein kunnon miniloma. Töihin kun pääsi niin tuntui kuin olisi ollut pitkäänkin pois ja pitäisi kysellä työkavereilta, että mitäs kaikkea on tapahtunut sillä aikaa kun olin pois. Missasinhan kuitenkin jopa 3 tuntia työaikaa. Mutta niin paljon kerkesi tapahtua parissa päivässä, että monesti ei viikon lomallakaan tapahdu niin paljoa. Siellä areenalle jotenkin siirtyi toiseen aikaan ja paikkaan. Siellä vaan katsottiin korista ja välillä vähän syötiin ja juteltiin ja vietettiin aikaa ja yhtäkkiä koko päivä oli taas mennyt.

Ensi viikonloppuna Aleksi pääseekin pelaamaan omia pelejään, kun B-poikien SM-sarjan karsintaturnaus pelataan Oulussa. Etelästä tulee kovia joukkueita Oulun hornankattilaan Urheilutalolle mittaamaan oululaisten tasoa. Toivotaan hyviä pelejä ja kovaa taistelua.

Mutta sitä ennen vielä tänään Suomi – Kreikka. Kova peli on taas odotettavissa!

 

1 kommentti