E-Fatbike ja talven eka rando

Julkaistu: 30.12.2017

Suunnitelmat muuttuu oli tämän joulun ajan teema. Meidän piti olla Ruotsissa Johannan serkun häissä, mutta mahatauti tuli ja muutti suunnitelmat. Samoiten mahatauti muutti suunnitelmia, että milloin päästiin sitten Ruotsin sijaan lähtemään Pyhälle ja sitten se mahatauti vielä muutti suunnitelmia, että kuinka pitkään ollaan Pyhällä. Mahatauti ja asuntovaunu ei nimittäin ole kaikkein mukavin yhdistelmä ja siksi päädyttiin mieluummin kotivaihtoehtoon. No, kerettiin sitä siellä Pyhällä harrastaakin, vaikka nyt sitten ollaankin uusi vuosi kotosalla.

E-Fatbike, Bliss Adventure

Bliss Adventure on Pyhä-Luoston alueella toimiva seikkailuyritys, joka ainakin itselle eniten on Pyhällä näyttäytynyt Tajukankaan jääkiipeilyseinällä. Lisäksi olen Instagrammista heitä seuraillut ja läskipyöriä on näkynyt kuvissa ja he niitä vuokraavatkin. Tällä talvelle tein havainnon, että oli tullut myös sähköläskipyöriä heidän valikoimaansa ja kun tästä mainitsin muulle perheelle, niin kaikki olivat saman tien halukkaita niiden testaukseen. Pistin mailia Bliss adventurerille ja niin saatiin perjantaiaamulle aikataulut natsaamaan ja päästiin ajelemaan e-fatbikeilla.

Perjantaiaamuna oli treffit hotellin respassa, missä ensin käytiin mukavasti sisätiloissa pyörien toiminta läpi, ennen kuin lähdettiin ajelemaan. Pyörät olivat Mondrakerin Panzer sähköpyöriä. Laitoin meidän pituudet siinä varausmailissa, niin sopivan kokoiset pyörät olivat kaikille valmiina. Itse sähköpyöräosuuden hallitseminen oli pyörissä helppoa. Vasemmalla kädellä oli ohjain, josta valittiin eri vahvuinen avustus, Eco, Tour, EMTB ja Turbo, jos nyt oikein muistan nuo. Ecolla oli mukava ajella tasamaalla ja Turbolla taas pääsi kaupalta hotellille semmoista vauhtia ylämäkeen, että ei voinut kuin nauraa ajaessaan. Lisäksi pyörissä oli Walk-moodi, eli jos joudut pyörää taluttamaan, niin sen sai avustamaan siinäkin. Pyöräthän ovat melko painavia moottorin ja akun johdosta, eikä niitä hauska ole työnnellä vaikka ylämäkeen ilman avustusta.

Teimme pienet testilenkit hotellin pihassa, säädimme penkkien korkeudet, testailimme ohjauslaitteet yms. ja sitten matkaan. Ajoimme ensin perherinteiden poikki ja siitä Isokurulle vievälle polulle, joka on varsin hyvin tamppaantunutta ja sinällään helppoa ajaa. Mutta oli kyllä yllätys kuinka hauska noilla oli ajella siinäkin. Kun itse ei tarvinnut juuri muuta kuin vähän pyöritellä polkimia ja matka taittui melko vauhdikkaasti. Avustuksena tuommoisella tasaisemalla pätkällä se Tour riitti aivan hyvin.

Kohti Tiaislaavua. Taustalla Isokurun laavu

Isokurun laavulta lähdimme kohti Tiaislaavua, jonne meno on aika hyvää alamäkeä ja siis hyvin helppoa. Mukava oli päästellä polkua pitkin menemään. Muutamia pikku nousuja tuli vastaan ja aina välillä sitten sen mukaan sääteli vähän lisää avustusta pyörästä, ettei nyt sentään aivan hikoilemaan tarvinnut ruveta 🙂

Tiaislaavulla pidettiin pikku tauko, mutta ei mitään sen kummempaa kuin meillä oli pyörät vuokrattu vain 1.5 tunniksi. Tiaislaavulta takaisin päin onkin pari oikein kunnon nousua ja siinä oli kyllä ihmettelemistä, että miten riitti renkaissa pito ja kuinka sitä vaan pääsi ne mäet ylös kun laittoi Turboa silmään. Melkoisia kapistuksia! Muutama pikku lenkki siinä vielä ja ajettiin myös vielä sieltä kaupalta takaisin hotellille se ylämäki ja kaikkia hymyilytti meno, tosi hauskaa!

Kokonaisuutena sanoisin, että tuommoisena koko perheen retkeily ja maisemienkatselu-liikkumisvälineenä aivan loistava. Varmasti jossain mäkisessä maastossa vaikkapa työmatkailuun aivan mahtava kampe. Mutta sitten vaikka itselle maastopyörää korvaamaan, niin ei kuitenkaan. Mutta juuri tuommoisena vuokrattuna kamppeena oikein mukava ja toimiva! Kannattaa ehdottomasti kokeilla joskus jos mahdollisuus tulee.

Talven eka rando ja samalla vuoden viimeinen

Lauantai-aamuna otettiin Aleksin kanssa melkein ensimmäinen tuoli klo 9:30 ja lähdetiin kohti Ukonhattua, eli kakkosta talven ekalle randolle. Edellisenä päivänä ja yöllä oli satanut vähän uutta lunta, niin pehmeitä käännöksiäkin oli kenties odotettavissa. Lähdettiin sen verran aikaisin, että otettiin otsalamputkin mukaan ja ne oli kyllä ihan mukava lisä kun Jacksonin yläosan rakkapellon läpi suunnistettiin. Ei ollut vielä hirveästi lunta joka kohdassa.

Valoista oli hyötyä alun kohtuu hämärässä rakkaetenemisessä

No rakkakivikoista selvittiin ja Isokurun pohjalla pistettiin skinit suksien pohjiin ja lähdettiin kohti kakkosta. Normaalinousureitti, joka lähtee siis siitä Isonkurun portaiden läheltä, oli aika selkeänä jo näkösällä ja joku kerkesikin vähän meitä ennen latua jo avaamaan, niin eipä siinä ollut muuta kuin läniä menemään. Huipulle asti ei viitsitty mennä juuri noiden kivikoiden takia, vaan siinä puurajan tuntumassa vaihdettiin kamat laskumoodiin. Keli oli niin sumuinen, että maisemia ei tällä kertaa paljon nähnyt, mutta hienothan ne olisivat olleet jos jotain olisi nähnyt.

Aleksi Ukonhatulla. Taustalla voisi näkyä Isokuru, mutta ei nyt näy.

Pehmeitä käännöksiä haettiin ja saatiin

Laskettiin vähän nousujäljistä laskijan oikealle, jossa on alussa vähän viettävämpää, mutta aika nopeasti se tasoittuu loivaksi metsiköksi. Lunta oli ihan mukavasti ja niitä odotettuja pehmeitä käännöksiäkin saatiin. Katsottiin laskureitti sillä lailla, että päästiin aika helposti takaisin Isokurun pohjalle ja siitä aina yhtä ihania portaita ylös laavulle ja siitä hiihdellen takaisin keskukseen. Oikein mukava parin tunnin pyrähdys ennen lounasta ja lounaan jälkeen sitten ajeltiinkin kotiin.

Tässä saa aina hyvät loppulämmöt

Nyt olikin sitten viimeiset laskut Pyhällä ennen maaliskuuta. 10 päivää ja minä lähden ajelemaan kohti Itävaltaa.

Aleksi torstaina Jacksonissa, kun pakkasta oli vielä parikymmentä astetta.

1 kommentti

Lumivyöry, lapiointiharjoitus

Julkaistu: 15.12.2017

Viime päivinä on Alpeilta tullut uutisia kuinka lunta on tullut todella paljon ja samoin esimerkiksi Pyhällä on lunta satanut reippaasti. Samalla kun se on hienoa, niin lumivyöryvaaratkin on olleet korkealla ja onhan niitä Alpeilla tapahtunutkin.

Tässä on itsellä tullut viime aikoina luettua lumiturvallisuudesta aika paljon ja treenailtua piippareillakin useampaan otteeseen, niin ajateltiin nyt vielä tehdä tuommoinen pienimuotoinen lapiointiharjoituskin. Ja kun olen jo muutamaan otteeseen täällä blogissakin aihetta sivunnut, niin looginen jatkumo oli kirjoittaa tästäkin pikku juttu. Pääosin kuvina, koska niistä saa paremmin selville mitä me tehtiin. Mukava koko perheen ulkoilu samalla, suosittelen.

Lunta on Oulussakin satanut aika mukavasti ja etupihalle on kertynyt kolauksista jo ihan kunnon kasa. Ensiksi vähän vielä sitä kasaa korotin ja sitten semmoinen reipas 10-15 minuuttia koko perheen voimin vuorenvalloitusta niin kasa tamppautuu vähän tiiviimmäksi.

Meidän vyörymaasto vuorenvalloituksen jälkeen ja johan siihen on tehty uhrillekin vähän paikkaa.

Ensiksi testailtiin sondausta. Tuotakin kannattaa kokeilla, että miltä se tuntuu kun sondi menee lumesta läpi ja osuu ihmiseen. Lumessakin oli semmoisia jänniä kerroksia joita olisi voinut vaikka luulla ihmiseksi, mutta ne oli kuitenkin vähän kovempia kuin se kun sitten oikeasti osui ihmiseen. Sen hoksasi, että sondi pysähtyi liian äkkinäisesti siihen jäiseen kerrokseen ja siitä piti vaan lyödä läpi. Sitten kun sondi osui ihmiseen, niin se oli joustavampi. Mutta kuitenkin ihan erituntuinen kuin se kun sondi osui maahan.

Heidi uhrina ”vyöryn” alla.

Aleksi löysi Heidi sondilla. Aika napakasti tuo sondi käy kun se osuu kehoon. Ei nyt varsinaisesti kipeää, mutta kuitenkin kun sitä pitää aika voimalla tuosta lumesta lyödä läpi ja sitten kun se osuu vartaloon, niin kyllä se napsahtaa.

Seuraavaksi kokeiltiin vielä lähietsinnän tarkkuutta. Pistettiin piippari vyöryn alle ja tehtiin lähietsintä kasan päältä.

Lähimmillään piippari näytti 1.5m etäisyyttä. Siihen kohtaan merkki.

Kun sondi lyötiin merkin kohdalta läpi, niin se osui parinkymmenen sentin päähän piipparista. Jos piippari olisi ollut ihmisellä niin todennäköisesti ensimmäisellä sondauksella uhri olisi löytynyt. Sondi upposi hieman yli metrin hankeen ja piipparin lukema oli siis 1.5m.

Sitten se itse kaivaminen. Tässähän ideana on, että kun uhri on sondilla löydetty, niin sondi jätetään siihen kohtaan mistä uhri löytyi. Sitten ruvetaan lapioimaan alarinteen puolelta ja edetään niin, että yksi kaivaa keulalla ja muut siirtävät takana lunta pois. Näin päästään suoraan uhrin luokse ja saadaan samalla alusta johon uhri voidaan siirtää lumen alta.

Kaivuuhommissa. Tuo on varmasti rankkaa hommaa jos vähänkään enemmän pitää kaivaa. Ja vyörylumi on todella kovaa. Tuo meidän vuorenvalloituksella tamppaama lumikin kuitenkin sai sykkeen nousemaan ihan mukavasti.

Aleksi ja Heidi siirtää lunta eteenpäin sitä mukaa kun minä sitä saan kaivettua kasasta irti.

Uhri löytyi!

Uhri saatiin vyörystä tasaiselle alustalle helposti, kun tällä lailla kiilana kaivettiin käytävä.

Tämmöinen perjantai-illan koko perheen ulkoilu meillä. Kyllä tämäkin oli hyödyllinen treeni. Ei noita laitteita opi käyttämään, jos niillä ei treenaa!



1 kommentti

Pyhä Free’kend -avajaiset

Julkaistu: 12.12.2017

Avajaiset Pyhällä kulkivat nimellä Free’kend-avajaiset. Kuten jo useampana vuonna nytkin avajaiset sijoittuivat itsenäisyyspäivän lähettyville. Näin monet ottivatkin pitkän viikonlopun siihen. Me emme nyt ottaneet vapaaksi kuin perjantain, eli torstaina lähdimme kohti Pyhää. Niin vain ovat ajat muuttuneet, että kun ennen odoteltiin minua tai Johannaa töistä saapuvaksi, niin nyt odoteltiinkin Aleksia, jolla koulu loppui vasta neljältä ja viimeisellä tunnilla vielä kokeet, niin ei päästy livistämään ollenkaan aikaisemmin.

Olin jo aiemmin saanut kutsun kirjoittaa Pyhän #tunturifiilissivulle kokemuksia avajaisista meidän perheen näkökulmasta, joten tämä blogipostaus keskittyy nyt lähinnä muutamiin kuviin.

Kirjoittamani juttu löytyy täältä: #tunturifiilis

Ja nyt niitä kuvia.

Aleksi Piste Palanderissa

Keli oli aika pilvinen koko viikonlopun ja lunta tuli tuulen kanssa ja sitä kerääntyikin kohtuudella rinteen reunoihin. Tässä Aleksi laskee Piste Palanderin reunaa perjantai-iltapäivällä.

Ja Heidi saman rinteen reunustalla, myöskin perjantai-iltapäivänä.

Aleksi Huttu-Ukkoa laskemassa lauantaiaamupäivänä. Tuuli oli tyyntynyt niin, että Express-hissi oli auki, joten huipulle asti pääsi ja näin ollen myös Huttu-Ukkoon.

Pohjoisrinteiden puolella huoltotiellä. Kello on ehkä noin 3 iltapäivällä ja pimeys on laskeutunut. Huipun päällä ollut sumupilvi kuitenkin loisti valoa takaisin alaspäin niin, että valottomillakin rinteillä näki laskea.

Heidi Kultakerorinteessä launtaina iltapäivällä.

Aleksi ja Heidi Kultakerorinteessä. Perherinteen valot taustalla.

Hauska viikonloppu oli taas. Saa nähdä oliko se nyt viimeinen Pyhällä ennen Zillertaliin lähtöä. Vähän on mietitty, että kun Ruotsin puolelta tullaan joulun vietosta, niin ajettaisiinko suoraan Pyhälle uudeksi vuodeksi, vai tullaanko kotiin siinä vaiheessa. No se jää nähtäväksi.

Joka tapauksessa alle kuukausi, että minä starttaan auton kohti Itävaltaa! Kyllä tässä vähän meinaa jännittää!

Olisi hauska kuulla minkälaisia juttuja olisi hauska lukea! Kommentoikaa ihmeessä alle, tai laittakaa mailia osoitteeseen alanko.ulkoilee@gmail.com tai jos on muuta asiaa, kysyttävää tai kommentoitavaa niin antaa palaa vaan. Ja alta vielä sähköpostilistalle mukaan, niin et missaa tärkeitä tiedotuksia 🙂



Kommentoi