Aika kuluu kuin siivillä!

Julkaistu: 29.1.2018

Jotenkin tuntuu, että päivät täällä nivoutuvat toisiinsa niin, ettei niiden vaihtumista oikein edes huomaa. Juuri äsken oli oltu täällä pari päivää, sitten olikin kulunut reilu viikko ja kävin viemässä vanhempani Munchenin kentälle kun he lähtivät takaisin Suomeen ja nyt siitäkin on taas kulunut jo viikko! Paljon on lasketeltu ja offareistakin on päästy nauttimaan. Hissilipun voi rekisteröidä skiline.cc palveluun ja juuri katsoin, että minulla on tällä hetkellä 16 laskupäivää, 177 hissinousua, 69 892 metriä vertikaalia, eli n. 4 40o metriä keskimäärin per päivä. Tuo nyt on toki vain suuntaa antava koska eihän se tiedä miten pikkuhaikkaukset yms rinteiden ulkopuolella pyörimiset ovat tapahtuneet, mutta suuntaa se antaa tosiaan kuitenkin.

Puuteritreeniä

Reilu viikko sitten tuli reissun ensimmäinen kunnon lumisade, eli dumppi. Lunta tuli laakson eri osiin hieman vaihtelevia määriä, mutta semmoinen puoli metriä lienee aika lähelle osuva keskimääräinen arvio. Me olimme Mayrhofenin keskukessa Finkerbergin alueella silloin treenaamassa koko perheelle syvän lumen laskua. Tuota voi kyllä suositella aloittelevalle pyydanmetsästäjälle treenipaikaksi jos täällä päin sattuu olemaan lumisateen aikaan. Etsi Katzenmoos hissi ja sen yläasemalta lähde laskijan oikealle mustaa rinnettä. Se lähtee siirtymäreittinä ja melkeimpä heti sen alusta voit tiputtaa sen reunan yli ja laskea alas leveää kenttää. Mitä aiemmin lähdet pois rinteestä sen enemmän on metsää. Jos lasket hieman pidemmälle, kääntyy rinne myös leveänä kenttänä alamäkeen ja sen reunassa on pari kertaa rinnettä leveämpi kenttä johon mahtuu kyllä jälkiä piirtämään. Jyrkkyys on passeli, että vaikka lunta olisi tullut vähän reilumminkin, niin vauhti ei heti pysähdy, muttei kuitenkaan harjoitteluun liian jyrkkää. Ja sitten rinnettä pitkin takasin hissille ja uudestaan. Helposti paljon toistoja ja kokemus karttuu.

Aleksi Katzenmoosin rinteessä

Muita mäkiä

Parina päivänä olen ollut muutaman kaverin kanssa tutkimassa alueiden muitakin offareita. Saanut itsellä kokemuksia ja samalla päässyt tutustumaan ympäristöön, että josko sieltä löytyisi koko perheellekin sopivia offaripätkiä. Spieljochissa on oikein mukavaa metsälaskua, mutta oikein hyvällä lumella en vielä sinne ole päässyt. Eka kerran kun mentiin, niin lumisateen jälkein lämpöaalto rupesi juuri puskemaan päälle ja mistään ei oikein uskaltanut laskea, kun vyöryriski oli niin suuri. 20 asteista rinnettä ei meinannut alas päästä lumen määrän takia ja sitä jyrkemmät rinteet olivat tosi pelottavan tuntuisia ja tuntuivat, että voivat vyöryä milloin vaan. Toisella kerralla saatiin muutama hyvä käännös, mutta myös yläosassa todella ikävää korppua.

Zillertal Arenan Gerlosin puoleisia mäkiä olen päässyt jo pariin kertaan kokeilemaan ja sieltä on löytynyt tosi hyviä mäkiä. Tosi helposti saavutettavia ihan vaan suoraan rinteestä laskien, tai pahimmissa tapauksessa sukset reppuun ja vartti tai puoli tuntia kävelyä ja on mäen päällä. Ongelmana noiden mäkien laskemisessa voi olla pois pääseminen, jos et tiedä mitä polkua seurata tai mille puolelle mitäkin notkoa mennä, niin aikaa voi kulua aika kauan, että takaisin hisseille pääsee. Siksi olisikin hyvä, että on joku joka vähän maastoa tuntee mukana kun tuonne lähtee. Toki sieltä voi hyvän seikkailun saada rakennettua 🙂 Vinkkinä Krimml-Xpress hissi ja siitä kohti Kreuzjochin huippuristiä.

Zillertal Arenan takamaastoja. Kuvan otti Jani Hujanen.

Tuo Zillertal Arenan alue on niin suuri, että vielä ei ole sitä edes aivan päästä päähän keretty hiihtää. Pitää joku aamu lähteä Zellistä aikaisin liikkeelle, niin ehkä lounaalle kerkeää alueen toiseen päähän ja sitten after-skille takaisin Zelliin.

Zillertal Arenan takamaastojen lisäksi kenties mielenkiintoisin alue on Hochfugenin alue (ainakin tällä tietämyksellä). Sieltä löytyy helposti hissiltä saavutettavaa sivumaastoa jota Aleksin kanssa käytiin vähän laskemassakin ja lisäksi hieman suuremmalla vaivalla (reilun tunnin skinnauksella) todella mielenkiintoinen Gilfertin huippu, josta tänään saatiin hyvä lasku alas. Tuonne en vielä Aleksia kuitenkaan uskaltanut mukaan ottaa. Tuo on kuulemma monena talvena ollut semmoinen mäki, ettei sitä oikein uskalla edes laskea, mutta tänä talvena lunta on niin hyvin, että nyt se oli laskukunnossa. Ja tosi hyvä se olikin. Gilfertin huippuristiltä kun katsoo laskun lähtöä, niin se pistää muutaman ylimääräisen lyönnin kyllä sydämeen. Rinne katoaa parin kymmenen metrin jälkeen täysin näkyvistä ja onkin syytä tietää laskureitti, ennen kuin lähtee suinpäin liikenteeseen. Matkalla on paljon kallioita ja pieniä kuruja, joista kaikki eivät mene läpi asti, vaan päättyvät isompaan tai pienempään pudotukseen. Lasku on kohtuullisen jyrkkä, mutta ei mitenkään mahdottoman. Me olimme aamulla ajoissa liikkeellä ja se oli hyvä, koska päivästä tuli erittäin lämmin ja oli syytä olla ajoissa pois mäestä. Ei niinkään tällä hetkellä vyöryvaaran takia, vaan ihan loskapallojen sun muun mukana valuvan slaffin takia. Aika hyvin nytkin rinteen pinnasta loskaa lähti valumaan. Rinne oli jo aiemmin vyörynyt itseksiin lumisateiden jälkeen.

Gilfertin huippuristillä

Kannattaa tarkistaa myös @alanko.ulkoilee instagram tili. Sieltä löytyy videoita laskuista ja lisää kuvia!

Noin yleensä ottaen, niin on kyllä ollut hienoa, että on saanut opastusta täällä enemmän olleilta ja laskeneilta. Ei noihin paikkoihin aivan tuosta vaan itseksiin löydä, eikä uskalla lähteä laskemaan jos tietoa ei ole.

No mitäs muuta sitten?

No tähän kysymykseen ei vielä ole kauheasti vastauksia 🙂 Tuossa meidän lähellä menee mukava kävelyreitti joka on useampana iltana käyty kiertämässä. Johanna on käyny joka maanantai Mayrhofenissa joogassa. Ja nyt huomenna lähdemme käymään ihan Innsbruckissa asti. Ihan aiheeseen tulee nyt yksi välipäivä, jaloissa tuntuu aika hyvin laskut. Noin muuten, niin ruuan hinta ei aivan kauheasti Suomesta eroa. Syytä on miettiä vähän välillä mitä sieltä kaupasta ostaa. Varsinkin kun yleensä sinne tulee mentyä nälkäisenä suoraan rinteestä, niin sittenhän heräteostosten vaara on suuri 🙂 Lounas on yleensä syöty rinneravintolassa. Gulassikeitto on aika varma valinta, nälkä lähtee sopivasti, eikä se maksa kauheasti. Kunnon currywursti ranskanpotuilla, niin loppupäivän laskut alkaa olla laskettu kun makkara pyörii mahassa ja tuntuu ettei jaksa mitään (testattu on). Kaiserschmarrn kyllä vie kielen mennessään ja energiatasot ovat taas tapissa!

Lisävinkkinä, jos olet täällä päin, niin kannattaa käydä testaamassa ravintola Goglhof, Fugenin kylän yläpuolella. Melkoisen serpenttiinitien päästä löytyy viihtyisä majatalo ja hyvää ruokaa, jota saa riittävästi. Ekstralisävinkkinä perjantai-iltana klo 18 jälkeen ribs-annos n. 12e. Oli hyvää ja maha tuli täyteen!

Tämmöistä täältä tällä kertaa. Hienoja päiviä on jo monta takana ja toivottavasti vielä enemmän edessä!

Servus!



Kommentoi

Ekat laskut Zillertalissa

Julkaistu: 17.1.2018

Ekat laskupäivät on takana ja tässä lyhyesti fiiliksiä niistä. Tarkemmin keskuksista kirjoittelen, kunhan niihin on tullut tutustuttua tarkemmin.

Hochfugen 13.1.

Ensimmäiseksi laskupäiväksi keskukseksi valikoitu Hochfugenin alue. Lähdimme aamulla tästä meidän asunnolta kohti Kaltenbachia, josta kabiini vie ylös lumen keskelle. Ensin ostettiin Tirol Snow Cardit koko kaudeksi. Passit oli mukana, joista lipunmyyjä tarkisti lasten iät ja otti passikuvasta kuvan myös lippuun. Porukkaa oli aurinkoisena lauantaina ihan mukavasti liikenteessä, mutta kun tässä nyt eletään sesonkien välissä, niin mitään hirveää ruuhkaa ei kuitenkaan ollut.

Aika nopeasti kun laaksosta lähdetään nousemaan muuttuu keli talviseksi ja lumiseksi. Ja kun itse Hochzillertalin alueelle päästiin niin tunnelma oli jo varsin talvinen. Tai ehkä jopa hieman keväinen näin suomalaisittain ajateltuna. Pakkasta oli kuitenkin, eli lumi oli oikein mukavaa, paikoitelleen rinteen olivat hieman jäisiä, mutta pääosin oikein mukavia. Meillä oli onneksi oma paikallinen guido mukana, niin oli helppo mennä hänen perässä ja kuunnella ohjeita, että mistä mitäkin tuleville viikoille voisi löytyä. Siirryttiin keskuksen perimmäiseen nurkkaan ja siellä olikin mukavia pikku offaripätkiä. Lumi oli säilynyt varjoisella seinällä oikein hyvänä, vaikka siinä jo aika paljon laskujälkiä olikin.

Lounaan jälkeen otettiin pikku haikki, minä, isä ja guido-Jouni viimeiseltä hissiltä naapurihuipun toppiin ja sieltä oli hyvä lasku takaisin keskukseen. Keskukseen kun päästiin, niin tunnelma latistui, kun kuultiin, että yksi tuttu oli kaatunut ja loukannut olkapäätään. Myöhemmin illalla paljastui olkaluun murtuma röntgenkuvissa :(. Tosi hieno päivä, mutta harmillinen päätös sille.

Minun isä Hochfugenin offareilla

Mayrhofen/Penken 14.1.

Seuraavana päivänä otettiin edelleen auringonpaisteessa, nyt omalla porukalla, lähikabiini ylös varsinaiselle Mayrhofenin alueelle. Aivan en ole vielä selvillä miten nuo alueiden rajat menevät, mutta Penkenin aluetta tuolla ainakin on 🙂 eiköhän tässä kerkeä vielä selvitä nämäkin rajat tarkemmin ja nimet jäävät mieleen.

Mayrhofen/Penken

Porukkaa oli taas ihan kohtuullisesti liikenteessä, mutta ei hirveästi. Siirryimme aurinkoisille rinteille 150 hengen kabiinilla ja sieltä löytyi oikein mukavaa ja leppoisaa laskettavaa. Niin aurinkoisella puolella kuitenkin oltiin, että rinteet vierustat olivat jo aika lailla kumpareikolla, eikä sen kummempaa lumen pöllytystä ollut tarjolla. Lounaan jälkeen kun käytiin vähän toisen puolen mäellä, niin taas varjoiselta puolelta löytyi pöllyävämpää lunta. Hieno päivä taas ja mukavia laskuja täyden päivän edestä.

Johanna kurvailee Penkenin alueella

Aleksi Eggalmin puolella

Heidi samassa mäessä

Hintertux 15.1.

Näkymät Hintertuxista

Sääennusteet sanoivat, että vielä tämä päivä pitäisi olla aivan aurinkoista, niin lähdimme käymään Hintertuxin jäätiköllä. Keli jäätiköllä oli melko kylmä, mutta aurinkoinen ja maisemat olivat loistavat. Myös rinteet olivat aivan erinomaisessa kunnossa. Jouni oli taas meitä hieman opastamassa, niin selvittiin helpolla. Sen verran jo rupesi jaloissa painamaan, että pidettiin vähän lyhyempi päivä ja lähdettiin mäestä jo kahden aikoihin pois.

Lounaalla Hintertuxissa

Mayrhofen 16.1.

Keli meni sen verran tukkoiseksi, että Johanna ja Heidi päättivät pitää välipäivän tässä kohtaa. Minä, Aleksi ja minun vanhemmat mentiin uudestaan tuohon ”lähikeskukseen” katsomaan miten keli kehittyy. Lähdettiin jo heti kahdeksan jälkeen liikenteeseen ja laskettiin muutama tunti tehokkaasti nyt vähän heikommassa näkyväisyydessä. Mutta hyviä pätkiä löytyi taas. Lunta rupesi hieman satelemaan puolen päivän aikoihin, mutta ei vielä kovin kovasti. Itävallan jyrkin rinne ”Harakiri” käytiin laskemassa, mutta eipä se nyt kovin kummoinen ollut. Tykkilumella oleva kovahko ja kohtuu lyhyt pätkä. Toki siinä oli ihan jyrkkääkin pätkää, mutta ei mitään mahdotonta. Kovasti sitä mainostettiin kuitenkin ja aina perjantaisin siellä on kuvaaja paikalla kuvaamassa rinteen laskijoita. Jyrkkyydeksi rinteelle kerrotaan 78%, eli 37.95 astetta.

Spieljoch 17.1.

Keskiviikolle luvattiin jo lumisadetta ja lännestä tulevaa rintamaa. Vinkiksi saatiin, että Spieljochissa voisi olla hyvää metsälaskua vaikka näkyväisyys olisikin vähän heikompi. Spieljochia kohti kun ajettiin, niin laakson pohjallakin lumimäärä rupesi lisääntymään. Itse keskuksessa kävikin melkoinen myräkkä. Lunta oli tullut 20-30 senttiä ja lisää tuli koko ajan melkoisella tuulella. Hieno oli lunta pöllytellä, mutta kun käytiin äärettömän pitkältä tuntuneella istumahissillä huipulle, niin rupesi hymy hyytymään. Lunta tuli tuulen kanssa niin voimalla, että naamassa oli melkoinen jääkerros kun ylös päästiin ja kun vielä melko täydellin whiteout tuli kun ylhäällä oltiin, ettei alas meinannut löytää, niin oli aika mennä sisätiloihin ihmettelemään keliä. Tuossa kun alas laskettiin, niin yhdessä kohdassa rinteessä seisoskeli nainen yksin vähän ihmetteleväisen näköisenä ja liittyi saman tien meidän junaan, että löysi alas mäestä. Oli kyllä melkoinen kokemus tuo ”pikku pyry”.

Vähän harmaampaa keliä välillä

Syötiin lounas ja kokeiltiin vielä vähän keliä, mutta todettiin, että tullaan myöhemmin uudestaan ja ajaltiin takaisin kämpille, mistä vielä lähdin tunniksi käymään lähikeskuksessa missä ei niin kova tuuli ja pyry ollut. Siinä pari mäkeä vielä ja näin olikin jo viisi laskupäivää takana. Nopeasti päivät kuluvat!

Mitäs muuta?

Illat menee tässä asunnolla vähän korttia ja lautapelejä (saksankielinen monopoli) pelaillessa ja muuten vaan lepäillessä. Pikku kävelyitä on tehty ja ruokaahan pitää aina laittaa ja kerran on käyty pitsalla. Oli hyvä ratkaisu tuoda oma auto tänne, vaikka bussilla ja junallakin pääsee, niin on tuo oma auto tuossa varsin näppärä. Varsinkin kun on pidemmän aikaa täällä.

Maanantai-iltaisin on Mayrhofenissa joogaa tarjolla, Johanna kävi sen jo testaamassa ja aikoi mennä taas ensi maanantainakin. Aamulla Aleksi ja Heidi ovat jo pariin otteeseen käyneet aamupalaksi hakemassa naapurin leipomosta tuoreet sämpylät.

Nyt on satanut ihan tänne laaksoonkin maan valkoiseksi, saa nähdä kuinka paljon lunta tulee. Aamulla kenties lähdemme uudestaan Spieljochin suuntaan katsomaan mikä siellä on näkyväisyys ja lumitilanne. Mutta suunnitelmat voivat muuttua vielä. Lomalla on helppo muuttaa suunnitelmia!

Muistakaa seurata myös instassa: @alanko.ulkoilee ja Facebookissa: https://www.facebook.com/alankoulkoilee/



Kommentoi

Zillertalissa ollaan!

Julkaistu: 13.1.2018

OULU-HELSINKI

Tiistaiaamuna lähdettiin Oulusta liikkeelle klo 6:30. Laivahan Helsingistä lähtee vasta klo 17, mutta sisäänkirjautuminen pitää hoitaa 2 tuntia ennen laivan lähtöä. Keli oli hyvä ja eipä siinä muuta kuin ajella menemään. Lähdimme siis isäni kanssa kahdestaan tupaten täyteen pakatulla autolla liikenteeseen. Autossa oli kuuden hengen kamat, joten se oli tosiaankin aivan täynnä.

Lounasta syötiin Vaajakoskella ja taukoja pidettiin sen lisäksi muutama ja niinpä Vuosaaren satamaan saavuttiin klo 14:30. Muutama auto oli meitä ennen jonossa ja ehkä puolen tunnin odottelun jälkeen ajettiin saattueena sisään laivaan.

HELSINKI-TRAVEMUNDE

Matkustajia ei paljoa ollut näin tammikuussa, vaan pääosin rekoista ja niiden kuskeista koostui kyydittävät. Hytti meillä oli ikkunaton koppi, mutta se oli aivan tarpeeksi hyvä. Sängyt olivat hyvät ja niissä sai nukuttua.

Mainos, sisältö jatkuu alla

Mainos, sisältö jatkuu alla

Hintaa tuolle laivamatkalle kertyi kaikkinensa 544e. Hytti 155e, ateriat 73e per henki, matkustusmaksu per henki 80e ja ajoneuvomaksu 83e. Ja kun nuo ajoissa tilas, niin niissä oli aika hyvät alennukset, normihinta olisi ilmeisesti vielä enemmän. Finnlinesin sivuilta lisätietoa.

Etukäteen olimme jo ostaneet ruokailupaketin johon kuului päivällinen lähtöiltana, brunssityylinen aamupala & lounas, joka alkoi 9:30 ja loppui muistaakseni yhdeltä ja siellä sai käydä kahteen kertaan syömässä ja sitten vielä päivällinen ennen maihin tuloa. Ruuat olivatkin tosi hyvät ja ruokaa sai ainakin tarpeeksi. Hyvin jaksoi mennä aina päiväunille kun oli ensin syönyt mahan täyteen. Laiva siis saapui satamaan noin 30 tunnin seilaamisen jälkeen keskiviikkoiltana klo 21:30 paikallista aikaa ja sen jälkeen oli tarkoitus lähteä suoraan ajamaan, joten oli syytäkin lepäillä päivän mittaan.

Laivassa oli pieni kauppa ja kuntosali, sekä sauna ja näiden lisäksi kahvila ja baari ja ravintola. Ruotsinlaivatyylinen mutta yhdelle kannelle kutistettuna.

Aurinko nousee merellä

Ties kuinka monien päiväunien jälkeen, Netflixistä offlineen ladatun Unabomber sarjan katsottua, Jo Nesboa kymmeniä sivuja luettua saavuttiin lopultakin perille Saksaan. On tuo matka melko pitkä, mutta lyhentäähän se ajomatkaa kuitenkin aika hurjan määrän. Ja sitten ei kun ajamaan.

TRAVEMUNDE-SCHWENDAU

Ajomatka alkoi pilkkopimeässä kun ilta jo pitkällä oli. Katuvaloja ei autobaanoilla pahemmin harrasteta joten pimeässä oli yö ajettava. Matka eteni ihan mukavasti ja ajeltiin jonnekin puoli kolmeen asti. Kasselin mäet pimeässä rupesivat sen verran väsyttämään, että jossain siellä tienoilla mentiin huoltamon pihaan P-paikalle levähtämään. Rekkoja oli aivan valtavasti joka p-paikalla ja tuollakin henkilöautojen paikat oli täysin rekkojen valtaamat. No sieltä yksi väli löytyi mihin auto laitettiin ja vähän untsikkaa päälle ja pipoa päähän ja unta tavoittelemaan. Hetken siinä saikin torkahdettua kun pari tuntia kului aika nopeasti, mutta eipä vielä ollut päivä kuitenkaan ruvennut valkenemaan. 24h auki olevasta kahviosta ostettiin kahvit ja juotiin ne ja lähdettiin jatkamaan.

Rekat oli aika hyvin vallanneet henkilöautojenkin p-paikat

Ajettiin pari tuntia ja todettiin, että toiset tirsat ovat paikallaan. Nyt saatiin reilu tunti nukuttua ja taas takaisin tien päälle. Päivä oli ruvennut nyt jo valkenemaan ja rekkojen määrä vaan lisääntyi moottoritiellä. Aivan käsittämätöntä kuinka paljon rekkoja tuolla liikkuu. Välillä tankattiin autoa ja ukkoja, mutta sen isompia ei syöty, vähän sämpylää yms. Keli oli kohtuullisen hyvä, pilvipoutainen, oikeastaan koko matkan. Mitään kauheita ruuhkia ei ollut. Yhdessä kohdassa oli autobaanan reunapusikoiden karsinta menossa ja yksi kaista oli suljettu mikä aiheutti ruuhkan, mutta se oli ainoa isompi hidastus.

Munchen ohitettiin ja kohta jo lähestyttiinkin Itävallan rajaa. Viimeiseltä huoltoasemalta ennen rajaa käytiin ostamassa kahden kuukauden vignette autoon. Eli jonkin sortin tiemaksu, jonka suuruus kahdeksi kuukaudeksi oli 26,20e. Tuon tarran voisi tilata myös valmiiksi kotiin, jolloin ei tarvitsisi tuosta enää huolehtia. Myös digitaalinen versio olisi nykyään saatavilla, mutta me käytimme ihan perinteistä analogista versiota. Täältä lisätietoa. Tarra tuulilasiin ja kohti Itävaltaa.

Siitä ei enää pitkä matka ollutkaan ja käännyttiin Zillertalin laaksoon ja lähdettiin ajamaan kohti Schwendauta missä meillä asunto on. Minun vanhemmat ovat siis reilun viikon myös täällä ja heillä on oma kämppä ehkä noin kilometrin päässä meidän asunnosta. Olisiko puolisen tuntia kestänyt ajella Zillertalin pohjaa alppimaisemia ihmetellessä kun saavuttiin määränpäähän. Asunto löytyi googlemapsilla helposti ja pian tulikin meidän tuttu joka täällä asuu pidempään tuomaan avainta asuntoon. Laivasta oli päästy liikenteeseen noin klo 22 ja perillä, semmoinen vähän reilu 1000 km myöhemmin, oltiin klo 12:30. Ehkä jopa yllättävän kivuttomasti meni ajomatka.

PERILLÄ!

Asunto oli juuri niin hieno kuin kuvista oli nähtykin. Maisemat parvekkeelta/olohuoneen ikkunasta on aivan loistavat. Ja kaikki oli muutenkin niinkuin oli sovittu. Mentiin käymään ostamassa perusruokatarvikkeita ja sitten päiväunille. Sen kummempia ei siinä hommailtu, vähän ruuanlaittoa illalla ja ajoissa yöunille joita riittikin aivan aamuun asti.

Maisema asunnosta etelään

LOPUTKIN PERHEESTÄ SAAPUU PAIKALLE

Johanna, lapset ja minun äiti tulivat sitten perjantaina lentokoneella Muncheniin, joten siinä perjantaina ei vielä mäkeen lähdetty. Vietiin kamppeita minun vanhempien asunnolle ja vähän lisää kaupassa käyntiä ja hyvissä ajoin lähdin taas vähän autoilemaan. Kävin hakemassa Munchenista muut tänne perille. Kone laskeutui vähän myöhässä ja joskus yhdeksän aikoihin illalla oltiin lopulta koko perhe kasassa meidän asunnolla! Tosi mahtavaa! Siinä piti sitten ihmetellä jonkin aikaa, mutta nukkumaankin piti keretä, koska tuttuni Jouni oli lupautunut lauantaina lähtemään meille oppaaksi Hochfugenin alueelle, että päästään vähän käsitykseen paikoista.

Ja niinpä sitä launtaina lähdettiin mäkeen, mutta jospa siitä lisää seuraavassa jutussa.

Kommentoi