Arkirutiineja, laskemista ja vähän sairastelua

Julkaistu: 20.2.2018

Kuusi viikkoa Zillertalissa tulee täyteen ylihuomenna. Vielä on siis kaksi viikkoa reissua jäljellä. Tässä vähän juttua miten päivät täällä kuluvat ja minkälaisia rutiineja on muodostunut.

Koulunkäynti

Lapset tekevät siis koulutehtäviä täällä opettajien antamien ohjeiden mukaisesti. Pääosin yksi kokonainen päivä viikossa on ollut koulupäivä ja sen lisäksi iltaisin on välillä ollut kouluhommien tekemistä. Heidi on opiskelujen lisäksi tehnyt kolme koetta täällä. Nuo on sovittu muutamia päiviä etukäteen, että minä päivänä ja moneltako koe on. Tulee vähän koetuntua kun se on etukäteen sovittu ja sitten Heidi on tuossa keittiön ruokapöydän ääressä kokeen tehnyt ja me muut olemme sen aikaa olleet hiljaa ja antaneet keskittymisrauhan.

Aleksilla ei kokeita täällä ole, vaan hän on niitä tehnyt jo etukäteen ja jokunen pitää tehdä sitten kun kotiin on palattu. Aleksi on täällä tehnyt koneella esitelmätyylisiä tehtäviä muutamia ja mediapäiväkirjaa eri medioiden uutisista ja sitten ihan vaan koulukirjoista käynyt eteenpäin annettuja alueita. Lapset ovat hyvin hoitaneet itse kouluhommat, eikä niistä pahemmin ole tarvinnut muistutella. Ihan joka päivä nyt ei muutenkaan mäessä jaksa olla, niin tuommoinen koulupäivä tulee aika luonnostaan aina välillä.

Ruokailut

Meillä on tuossa reilun sadan metrin päässä leipomo/kahvila joka aukeaa aikaisin aamulla ja aika monena aamuna lapset ovat käyneet hakemassa sämpylät tai croissantit tms. sieltä tuoreena aamupalapöytään. Aamupala meillä on yleensä kohtuu aikaisin, koska rinteeseen on hyvä lähteä mielellään ennen yhdeksää jos haluaa välttää vähän ruuhkia. Ja ovat rinteetkin paremmassa kunnossa aamupäivästä.

Lounas syödään yleensä jossain rinneravintolassa. Suurimmassa osassa rinneravintoloista periaate on, että mahdollisimman paljon porukkaa ja mahdollisimman nopeasti läpi ruokailun. Mitään mielettömiä gourmet-elämyksiä ei siis ole tarjolla, mutta varsin maistuvaa ruokaa kuitenkin. Gulassikeitto on aika varma valinta minulla ja Johannalla ja lapsilla monta kertaa jotain linjalta kananugetit/nakit ja ranskalaiset tai spaghetti bolognese tai jotain vastaavaa.

Laskupäivän jälkeen sitten ”kotona” jotain välipalaa (monta kertaa iltapäivällä rinteessä menee jo vähän suklaata välipalaksi) ja illaksi tehdään yleensä ruoka itse täällä. Heidi on innostunut pariin otteeseen jo tekemään kasvisruokaa, josta hän on kiinnostunut. Kasviswokkia ja avokadopastaa on ainakin jo saatu nauttia. Kasvisruoka on kovasti pinnalla ja kyllähän sitä pitäisi vähän enemmän yrittää suosia. Heidi on tehnyt hyvän aloitteen meidän perheessä sinne suuntaan! Kalaa on tehty muutamia kertoja ja sitten myös ihan perinteistä makaroonilaatikkoa ja jauhelihaperunasoselaatikkoa ja toki myös pihvejä, kanaa, pitsaa yms.

Päivän kulku

Minä kun olen vähän vähäuninen, niin herään monesti jo viidenkin aikoihin ja olen täällä esimerkiksi kerennyt aamuisin sängyssä katsomaan Silta-sarjan neljännen tuotantokauden kun odottelen muiden heräämistä.

Siinä seitsemän, puoli kahdeksan aikoihin sitten noustaan kaikki ja aamupalalle ja muuten aamutoimille. Kamat kasaan ja autoon ja auto starttaa pihasta kohti illalla päätettyä keskusta ehkä puoli yhdekän aikoihin. Eka hissinousu siis noin yhdeksältä. Laskemista muutama tunti ja syömään lounasta yleensä vähän ennen kello 12, jolloin alkaa ruuhka kun kaikki ryntäävät syömään. Sitten taas muutama tunti laskemista ja ehkäpä joskus kolmen aikoihin takaisin kohti autoa ja siitä paikalliseen MPreissiin ruokaostoksille.

Sitten takaisin kämpille ja suihkut ja ehkä päivän kuvien tai videoiden katselua ja editointia tai muuten vaan lepäilyä ja somettamista ja sitä välipalaa. Sitten joskus viiden jälkeen ruuanlaittoon ja ruokailu kuuden, seitsemän aikoihin. Ruuan jälkeen seuraavan päivän sääennusteiden tutkailua ja mietintää että mitä tehdään ja minne mennään seuraavana päivänä.

Sen jälkeen ehkä vähän kortin peluuta, neljän tuppea on lapsille opetettu, myös Uno-kortit on, tai koneelta jonkun elokuvan tai sarjan (siis Simpsonien) katsomista (meillä ei ole täällä telkkaria ollenkaan) tai ehkä saksankielistä Monopolia hetken aikaa. Meillä on useammalla reissulla ollut jo tapana tehdä yhteinen Spotify soittolista johon kaikki voivat lisätä kappaleita ja sitä sitten kuunnellaan monesti iltaisin kun pelataan.

Vähän riippuen mihin aikaan päivällinen syötiin niin vielä erillistä iltapalaa jos siltä tuntuu ja itsellä varsinkin hyvinkin ennen kymmentä alkaa silmä luppasemaan ja aika usein jo kymmeneltä nukunkin, ei kai siis mikään ihme että herään sitten viideltä :). Toki päivittäin tulee ulkoilua varmaan keskimäärin ainakin 3-4 tuntia, niin väsyttäähän se.

Sitten jos lapsilla on koulupäivä, niin olen monesti käynyt omien kavereiden kanssa jonkun vähän erityisemmän mäen laskemassa ja silloin usein olen jo kahdeksan aikaan hissillä, jotta kerkeää aamusta ennen kuin keli lämpenee mäkiä jo laskemaan. Muutamia mäkiä on vielä kiikarissa jotka olisi mukava käydä, katsotaan nyt sitten miten aikataulut ja kelit osuvat kohdalleen.

Mitäs muuta?

Kirjoja ovat kaikki lukeneet aika paljon. Minulla taitaa nyt olla menossa viides kirja. Iltaisin käydään välillä kävelyllä ja venyttelyäkin tulee satunnaisesti harrastettua. Kerran on katsottu Aleksin kanssa Chicago Bullsin peli, kun semmoinen sattui sopivaan aikaan tulemaan ja kotoisesta ykkösdivarista olen myös pari Ynnin peliä netin välityksellä seurannut.

Johanna on nyt harmillisesti vähän sairastanut flunssaa ja ollut useamman päivän pois mäestä. Nyt kuitenkin tauti näyttäisi olevan menossa ohi ja kuumetta ei eilen eikä tänään ole ollut. Tänään pidettiin kaikki välipäivää ja käväistiin toista kertaa Innsbruckissa. Muuten ei olekaan kauempana käyty vaan pysytty ihan täällä Zillertalissa. Huomenna sitten ehkä taas koko porukalla mäkeen pitkästä aikaa.

1 kommentti

zillertal hintertux

Zillertal ja sen eri laskettelukeskukset

Julkaistu: 08.2.2018

Zillertal on laakso Innsbruckista kolmisenkymmentä kilometriä itään. Varmaan helpoin tapa saapua tänne on lentää Müncheniin ja siitä jatkaa joko julkisilla yhteyksillä Zillertaliin, taikka vuokrata auto ja saapua sillä. Münchenin lentokentältä matkaa tulee parisataa kilometriä. Myös Innsbruckiin voi toki lentää, mutta vaikkapa Finnairilla on sinne huomattavasti vähemmän vuoroja kuin Müncheniin, niin valinnanvapaus pienenee huomattavasti. Myös pakettimatkoja laakson eri keskuksiin on tottakai saatavilla. Silloin uskoisin, että lento on usein juuri Innsbruckiin josta on enää lyhyt siirtymä Zillertalin laaksoon.

Laakson pohjalla virtaa Ziller-joki, josta laakson nimi tulee. Laakso on aikalailla pohjoiseteläsuuntainen alkaen Inn-joen laaksosta, eli Inntalista ja päättyen Hintertuxin jäätiköllä reilun kolmen kilometrin korkeuteen. Laakson pohja on siellä 500-600 metriä merentason yläpuolella, joten ei ole ollenkaan sanottua, että laakson pohjalla asti olisi lunta. Nyt meidän täällä olon aikana on lumien kanssa ollut erittäin hyvä tilanne ja ensimmäisen viikon jälkeen laakson pohjakin on ollut lumipeitteinen koko ajan. Kun laakson pohjaa ajaa, voi vähemmän lumisena aikana tullakin mieleen, että eihän täällä ole edes lunta, missä täällä voi lasketella. Laakson pohjalta ei kuitenkaan näe itse keskuksia juurikaan. Zillertalin pohjalta nousevat vuoret peittävät näkymän itse keskuksiin, jotka ovat ensimmäisten mäkien takana piilossa. Ei siis syytä huoleen vaikkei laakson pohjalla lunta olisikaan, itse keskukset sijaitsevat lähes kilometrin korkeammalla.

Keskukset

Kun laakson pohjoispäästä lähdetään ajamaan tulee ensimmäisenä vastaan Fügenin / Spieljochin keskus, jonne vie Spieljochbahn. Fügenistä pääsee autolla tietä pitkin myös kauemmas vuorille Hochfügenin keskukseen. Fügenin jälkeen tulee Kaltenbach / Hochzillertal. Kaltenbachin kabiineilla pääsee siis ylemmäs Hochzillertaliin josta taas pääsee rinteitä pitkin tuonne Hochfügenin alueelle. Nämä keskukset sijaitsevat laakson länsipuolella. Kun jatketaan laaksoa pitkin etelään tulee Zillertalin itäreunalla vastaan Zillertal Arena, Zell am Zillerin kaupungissa. Zillertal Arena on alueista suurin, sisältäen Zellin, Gerlosin ja Königsleitenin alueet. Edelleen etelään jatkettaessa seuraavana tulee vastaan Mayrhofen ja Ahorn. Molempiin pääsee Mayrhofenin keskustasta kabiineilla, Mayrhofen länteen ja Ahorn itäisemmällä reunalla. Nämä ilmansuunnat ovat hyvinkin suuntaa antavia, ehkä helpompi olisi puhua vain laakson vasemmasta ja oikeasta reunasta, mutta mennään nyt näin. Mayrhofenin jälkeen tie lähtee nousemaan ylöspäin ja vastaan tulee Finkerbergin ja Eggalmin kabiinit. Molemmat alueet yhdistyvät rinteiden ja hissien kautta Mayrhofeniin. Vielä kun jatketaan nousua, niin lopulta vastaan tulee Hintertuxin jäätikkö, joka onkin auki sitten koko vuoden. Ylimmäisen hissin nostaessa aina 3250 metriin. Koko laakson mitta lienee jotain 30 ja 40 kilometrin väliltä. Mutta jos vaikka Hintertuxiin lähtee, niin aikaa on kuitenkin syytä varata, koska melkoista serpenttiinitietä sinne ajetaan. Samoin tuo Hochfügenin tie on varsin kiharaista ajeltavaa ja kovilla lumisateilla se voi olla poikkikin, vyöryjen tai vyöryriskin takia.

Spieljoch / Fügen

Tämä kohtuullisen pieni keskus tarjoaa varsinkin hyvää metsäoffaria sitä kaipaaville. Pilvisellä ja sateisella kelillä täältä voi löytää paremmin kontrasteja kun metsääkin on lähellä. Spieljochbahn kuljettaa ylös Fügenin kylästä. Parkkipaikat eivät tässä ole kauhean isot, mutta Zillertalissa on kyllä myös hyvin toimivat skibuss-yhteydet joten pakko ei ole omalla autolla liikkua. Spieljochbahn on aika uusi kabiini. En tiedä valmistumisvuotta, mutta veikkaisin, että ei se montaa vuotta tuommoisena ole tuossa ollut. Yläaseman tilat vaikuttavat vähän vielä rakenteilla olevilta. Ainakin siellä jotain johdonpätkää yms. vielä törrötti seinästä kun kävimme siinä kerran syömässä. Kenties miellyttävämpi ruokapaikka sijaitseekin väliaseman vieressä, perinteisempi majatalo, jossa ilmeisesti majoitustakin oli tarjolla. Kannattaa huomioida kuitenkin, että alas kylään vievä rinne ei kulje väliaseman kautta, vaan jos tuolla ravintolassa käy, niin siitä pitää mennä joko kabiinilla kylään taikka sitten takaisin ylös laskettelualueelle ja sieltä mahdollisesti rinnettä pitkin alas kylään.

zillertal spieljoch lumisade

Ekan viikon lumisade iski voimalla kun oltiin Spieljochissa käymässä eka kertaa.

Oikein hyvällä kelillä emme vielä ole päässeet noita metsäoffareita laskemaan, mutta sen verran niihin on tutustuttu, että mukavilta vaikuttavat kunhan keli vielä suosii kun sinne taas mennään. Kabiinin yläasemalta pääsee vielä ylöspäin ankkurihissillä tai sitten voi laskea alaspäin ja nousta tuolihissillä takaisin kabiinin yläaseman tasolle tai toisella tuolihissillä ihan huipulle, minne myös tuo aiemmin mainittu ankkurihissi vie. Kenties vähän hiljaisempi keskus kuin suuremmat keskukset täällä, mutta hyväprofiilinen pitkä mäki tulee kun tuolta huipulta laskee tuolihissille. Toki täytyy tässä ja muissakin keskusesittelyissä ottaa huomioon, että tämä kuukausi minkä olemme täällä olleet on ollut hiljaista aikaa täällä. Joulu/uusivuosisesonki on ohi ja hiihtolomat eivät ole vielä alkaneet, joten ruuhka-aikoina tilanne voi olla toinen.

zillertal spieljoch

Spieljochin metsäoffareilla. Taustalla Fügenin kylä.

Hochfügen

Hochfügenin alueeseen olemme kaikki tykästyneet. Tai ehkä pitäisi sanoa, että kokonaisuuteen johon kuuluvat sekä Hochfügen, että Hochzillertal. Joka tapauksessa Hochfügenissa on hyvää mäkeä ja hyvää offaria. Tuolla myös järjestetään Freeride World Tourin karsintakilpailusarjan osakilpailu Big Mountan Hochfügen, joka on itseasiassa ensi lauantaina 10.2. Kilpailu järjestetään heti laskettelualueen vieressä kohoavalla komean näköisellä Ostwandin seinällä. Tänä vuonna runsaiden lumisateiden jälkeen seinämän alaosaan on tullut melkoisia repeämiä kun lumi on heinikkopohjalla revennyt ja valunut joitakin metrejä alaspäin. Saa nähdä minkälaisia ongelmia tämä aiheuttaa itse kilpailulle.

zillertal hochfugen

Hochfügenin viimeiseltä hissiltä helposti saavutettavaa sivumaastoa.

Hochfügenin alueella on yksi kabiini ja muutamia tuolihissejä. Hisseiltä pääsee tosi helpolla harjanteen laskemisella mukaville offaripätkille ja myös rinteiden väleissä on aivan mukavia pätkiä joissa on helppo vaikka harjoitella pehmeän lumen käännöksiä. Toki laskijoita on sen verran, että kaikista helpoimmat paikat ovat nopeasti laskettu kumpareikolle. Tuota viimeiseltä hissiltä lähtevää harjannetta pitkin voi sitten jatkaa vaikka Gilfertille asti, josta onkin oikein hyvä lasku alas. Mutta mukana on syytä olla paikat tunteva opas joka osaa opastaa kallioiden ohitse. Tuonne Gilfertille kesti noin tunnin skinnata hissin yläasemalta (video laskusta löytyy @alanko.ulkoilee insta-tililtä). Hochfügenin parkkipaikalta lähtee myös suosittu Sonntagsköpflin randoreitti, jonka kävimme myös retkeilemässä. Tuo Sonntagsköpl, samoin kuin Gilfert, näkyvät mainiosti kabiinista kun katsoo noususuunnassa oikealle. Sonntagsköpfl on edessä ja sen tunnistaa runsaasta määrästä lumiaitoja huipun lähellä ja Gilfert on sen takana hieman korkeampana.

Kaltenbach / Hochzillertal

Hochfügenista kun lähtee poispäin, niin Zillertalin alueen toiseksi pisin lasku on nimenomaan Kaltenbachiin. En tiedä tarkkaa kilometrimäärää, mutta kun sen yhtä soittoa laskee, niin kyllä se jaloissa tuntuu. Kaltenbachista lähtee kaksi kabiinia vierekkäin ylös kohti laskettelualuetta. En osaa sanoa onko jompikumpi näistä kannattavampi, molempia olemme käyttäneet. Kaltenbachin parkkialueella on semmoinen erikoisuus kuin parkkihalli, joka varsinkin lumisateisella kelillä on aika kiva. Parkkialueet ovat muuten ilmaisia täällä kaikki. Ahornin parkkis on ainoa jossa pitää mennä puomin taakse ja ottaa lippu, kun se sijaitsee aivan Mayrhofenin keskustassa. Mutta tuon lipun hinnan saa kuitattua käytyään Ahornbahnilla yhden kierroksen ja lähtiessään menee parkkilipun ja hissilipun kanssa lipunmyyntiin, niin he tarkistavat, onko Ahornbahnia käytettyä ja kuittaavat sitten lipun maksetuksi. Muilla parkkiksilla vaan parkkeerataan sinne minne mahtuu. Takaisin Hochzillertaliin…

Kun kabiinilla on päässyt ylös aukeavat laskettelumaisemat. Hissejä on kohtuu paljon ja minulla on niistä monia vielä käymättä, kun yleensä olen siirtynyt vain muutaman hissin kautta kohti Hochfügenia. Yksi aamu lähdimme aikaisin liikenteeseen koko perheellä ja muu perhe jäi tutustumaan tarkemmin Hochzillertalin tarjontaan kun itse menin laskemaan yhden offarin Hochfügenin puolelle (niin sanotun videopeliseinän, video tuosta laskusta löytyy ainakin @alanko.ulkoilee insta-tililtä). Johanna ja lapset kehuivat, että oikein mukavia mäkiä oli tuollakin alueella. Kenties huomenna menemme siellä käymään uudestaan, jotta minäkin pääsen ne mäet tarkistamaan. Noin yleisesti ottaen minusta tuntuu, että eniten on punaisia rinteitä. Toki yleensä sitten löytyy ne siniset kiertotiet, mutta ei niinkään ihan vaan sinisiä rinteitä. Mustia rinteitä on myös jonkin verran, mutta monta kertaa ne ovat vaan haarautumia punaisista rinteistä eivätkä juuri muuten eroa punaisesta puolesta kuin, että siellä on vähemmän laskijoita. Niinpä yleensä olemme valinneet aina mustan rinteen jos rinne jossain haarautuu erikseen punaiseen ja mustaan versioon. Mustalla rinteellä saa laskea enemmän rauhassa.

Hochzillertalin alueella on myös mukavan näköisiä offaripätkiä, mutta nekin ovat niin helposti saavutettavissa, että ne on aika nopeasti laskettu puhki. Mieluummin on sitten mennyt niistä ohi kohti Hochfügenia ja sen offareita.

Zillertal Arena

Zillertal Arena on alueena valtavan kokoinen. Yksi päivä lähdimme aikaisin aamulla liikenteeseen, ensimmäinen hissinousu oli 8:34 ja lähdimme suoraan siirtymään kohti alueen toista reunaa ja söimme lounasta siellä noin 11:30, emmekä vielä olleet edes kauimmaisilla hisseillä. Laskimme siinä muutaman mäen ja lähdimme siirtymään takaisin ja autolla olimme noin 14:30 ja tosiaan emme juuri muuta tehneet kuin menimme alueen suunnilleen päästä päähän ja takaisin. Harmillisesti keli oli niin pilvinen, että aivan alueen toisessa reunassa emme nähneet juurikaan mitään, että missähän sitä käytiin 🙂 Tuolla suunnalla on myös Krimmlin vesiputoukset joka on erittäin suosittu nähtävyys. Noin 380 metrin kokonaispudotuksella ne ovatkin yhdet Euroopan suurimmista vesiputouksista.

Zellin kylästä lähtee jälleen kaksi kabiinia kohti laskettelualuetta. Paikallistiedon mukaan noususuuntaan katsottuna vasemmanpuoleinen on vähemmän ruuhkainen ja jos on siirtymässä kohti Gerlosin aluetta, niin se vie sen verran ylemmäs kuin oikean puoleinen, että välttyy pieneltä tasamaahiihtelyltä :). Zellin puolella on mukavia rinteitä, joita kuitenkin on tullut vähemmän laskettua kuin Gerlosin puolen rinteitä. Gerlosin puolelle ehkä aurinko paistaa mukavammin ja myös paremmat offarit löytyvät siltä puolelta. Kreutzjochin harjanteen Gerlosin puolella on yleensä parempi lumi kuin Zellin puolella. Kreutzjochin harjanteelle Gerlosista nostava hissi onkin perimätiedon mukaan Zillertalin kylmin hissi. Siihen puhaltaa vastainen tuuli yleensä ja tämä aiheuttaa myös sen, että lumi kerääntyy juuri tälle Gerlosin puolelle paremmin kuin Zellin puolelle. Kreutzjochin harjanteelta on monenlaisia offarivariaatioita (näistäkin löytyy instasta videoita @alanko.ulkoilee tililtä). Mutta kuten aikaisemminkin jo sanottu, paikat tunteva opas on syytä olla mukana. Kreutzjochin harjanteelta lähtee myös se Zillertalin pisin lasku. Tästä pääsee suoraan kylään käyttämättä hissejä. Tämänkin kun yhtäsoittoa laskee, niin varmasti alhaalla jaloissa tuntuu.

Gerlosin kylään pääsee laskemaan ja sinne pääsee myös autolla Zillertalista kun lähtee kohti Gerlospassia. Gerlosin kylä on jostain syystä erittäin suosittu hollantilaisten keskuudessa ja siellä monissa ravintoloissa ja hotelleissa he saavatkin äidinkielellään palvelua. Yhden hollantilaisen miehen kanssa kun hississä juteltiin, niin hän vaan kertoi, että näin se on aina ollut, että hollantilaiset tulevat sinne, hän ei tiennyt syytä.

Gerlosin puolelta kun laskee ihan viimeisen hissin ala-asemalle, niin pääsee nousemaan vastakkaiselle seinälle ja sen takaa aukeaa taas uusia maastoja. Sielläkin oli oikein mukavaa metsäoffaria ja kivoja rinteitä. Ja kun tuolta laski laakson pohjalle, niin oli silta tien yli ja taas aukesi uutta maastoa 🙂 Tuon pidemmälle ei enää silloin lähdetty tutkimaan, katsotaan nyt jos joku vähän kirkkaampi päivä lähdettäisiin vielä lisää tutkailemaan maastoja, tai katsomaan maisemia pidemmälle.

zillertal

Todellin ski-in/ski-out mökkikylä Königsleitenissa. Rinne meni tuossa mökkialueen keskellä ja portaat mökeistä suoraan rinteeseen.

Mayrhofen

Mayrhofen lienee alueista se tunnetuin, Hintertuxin ohella. Itse olin vanhempieni kanssa viikon Mayrhofenissa 90-luvun alussa, mutta eipä siltä reissulta oikein muistikuvia ole, muuta kuin että puuteria saatiin joku päivä reilusti. Mayrhofen on myös lähin tästä meidän asunnoltamme tällä hetkellä, Horbergbahnin ala-asemalle ei ole kuin vähän reilu kilometri.

Mayrhofenin alueelle pääsee nousemaan kylästä useammalla eri kabiinilla. Meitä lähin on siis Horbergbahn, Mayrhofenin keskustasta lähteen Penkenbahn ja sitten vielä hieman kauempaa pääsee Finkenbergerbahnilla, taikka Eggalmbahnilla. Ja taitaapa vielä olla Rastkogelbahn yksi joka alueelle porukkaa kuskaa. Monesta suunnasta siis pääsee ylös ja sen jälkeen voi suunnistaa myös moneen suuntaan.

Horbergbahnilla ja Penkenbahnilla pääsee suunnilleen samoille paikoille ja tätä aluetta kutsutaan Penkenin alueeksi. Alueella on myös Itävallan jyrkimmäksi mainostettu rinne ”Harakiri”. Se on kohtuu lyhyt ja onhan se aivan jyrkkä, mutta itse suosittelen, jos jyrkkää rinnettä haluaa, lähtemään Schneekar hissillä toiselle toisen puoleiselle seinällä ja siitä hissin vieressä kulkeva musta rinne. On mittaa ja jyrkkyyttä ja profiilia ja taatusti mielestäni enemmän hauskuutta kuin Harakirin tykkilumiluikautuksessa. Harakirin puolella laaksoa on sitten taas lumisateen jälkeen oikein mukavaa metsää paljon saatavilla. Harakirin puoli on varjossa ja lumi säilyy näin parempana.

zillertal harakiri

Harakiriä mainostetaan kovasti ja kylläpä se aikamoinen turistimagneetti näyttää olevan. Hissistä näkee monenlaista laskijaa siinä, sanoisinko jopa, että taitotasojensa ylärajoilla…

Kun Harakirin puolelta nousee harjanteen yli on vastassa Katzenmoos-hissi jonka mustan rinteen vieressä oli tosi hyvää ja helppoa treenimaastoa lumisateen jälkeen. Leveää kenttää johon mahtui koko perhe treenaamaan.

zillertal katzenmoos

Aleksi Katzenmoosin puuterikentällä. Mahtuu tekemään vaikka isompaakin käännöstä.

Kun taas siirtyy Harakirin puolelle harjannetta pääsee laakson pohjalta 150 hegen kabiinilla ylös huipulle josta aukeaa Rastkogelin rinteet. Siellä on oikein mukavia ja leppoisia rinteitä laskettavaksi. Aurinko paistaa mukavasti ja rinneravintoloissa riittää porukkaa.

Rastkogelin puolelta pääsee siirtymäreittiä vielä Eggalmin puolelle joka on vaikuttanut olevan hieman hiljaisempi puoli. Hyviä rinteitä sieltäkin löytyi, mutta tosiaan vähemmän porukkaa. Tuo Eggalm onkin sitten jo aika kaukana, eli kannattaa pitää huoli, että on ajoissa kabiinilla joka vie takaisin Rastkogelin puolelle, jotta kerkeää vielä ne muutamat hissinousut jotka vaaditaan, että pääsee taas laskemaan Route 66:tta pitkin takaisin Penkenin alueelle ja sieltä kabiinilla takaisin kylään. Jonkinlainen laskureitti kylään on myös merkattu, mutta eipä ole sitä vielä kertaakaan laskettu. Se ei ole lumetettu reitti niinkuin nuo muut kylään tulevat rinteet.

zillertal penken rastkogel

Rastkogelin alueen rinnettä

Ahorn

Ahorn on selkeästi pienempi ja ”helpompi” keskus kuin nämä muut. Ylhäällä on tosi leppoisia ja loivia rinteitä, mutta kyllä sieltä myös ihan mukava punainen rinne löytyi.

zillertal ahorn

Heidi Ahornissa rinteen reunoilla.

Ahornilta on myös hienot näkymät läheiselle Ahornspitzelle, sekä sieltä kylään tulevan rinteen varrelta on hieno näkymä Mayrhofenin yli koko Zillertalin laaksoon.

zillertal ahorn mayrhofen

Näkymä yli Mayrhofenin

Hintertux

Hintertuxiin pitääkin sitten ajella jo hieman kauemman aikaa, mutta kyllä se kannattaa. Tosi hyvät rinteet, jotka meidän tähän mennessä ainoalla käyntikerralla, olivat aivan priimakunnossa. Tuolla noustaan sitten yli kolmeen kilometriin, joten kannattaa myös varautua, että saattaa olla kylmempää kuin muissa keskuksissa. Myös täältä löytyy monia hyviä offareita, mutta niihin en vielä itse ole päässyt tutustumaan. Rinteiden ulkopuolelle kun siirtyy, niin täytyy myös tietää mitä on tekemässä, sillä silloin liikutaan jäätiköllä jossa on railoja. Ylin yläasema on 3250 metrissä ja siellä näköalatasanteelta on hienot näkymät joka suuntaan. Varsinkin vieressä, lähes 3500 metriin, kohoava Olperer on massiivisen näköinen ja sen edessä on hyvä ottaa muutamat ryhmäkuvat.

zillertal hintertux

Hintertuxin rinteitä

Tässäpä yleiskatsaus Zillertalin keskuksiin. Toivottavasti joku näistä löytää vinkkejä omaa reissuaan varten ja jos kysyttävää tulee, niin siitä vaan kommentoimaan ja kysymään!



Kommentoi

Eka rando Alpeilla: Sonntagsköpfl Hochfügenissa

Julkaistu: 05.2.2018

Vaikka täällä Tirolissa ei tarvitsekaan mäkien takia skinnata kun hisseiltä pääsee niin helposti tosi hyviin paikkoihin, niin päätettiin kuitenkin tämä maanantai viettää retkeillen Sonntagsköpflillä. Ihan googlettelemalla aluksi löysin tuon helpoksi merkatun reitin ja kun sitten kuulin vielä täällä paikan päällä sen olevan aivan mukava reitti, niin päätettiin lähteä tutkimaan.

Hochfügen sijaitsee, nimensä mukaisesti, tuolla vähän ylempänä. Tästä meiltä kun lähtee niin ajetaan ensin reilu kymmenen kilometriä laakson pohjaa ja sitten serpenttiinitietä ylös Hochfügenin keskukseen, toiset reilu kymmenen kilometriä. Suunnittelemamme reitti lähtee heti parkkipaikan vierestä hiihtolatua pitkin. Alku oli siis erittäin helppoa. Heti ladun alun vierestä olisi myös lähtenyt skinilatu metsään, mutta kun reittiohje opasti, että parikymmentä minuuttia ensin latua pitkin, niin noudatimme sitä ohjetta. Latu nousi tasaisesti ylöspäin ja kun ylitettiin Marchbach joki, tai mikä lie puro lieneekään, varmaan lumien sulamisaikaan melko vauhdikas koski, nyt luminen sola, niin ruvettiin katselemaan ylös metsään lähteviä skinilatuja. Kohta semmoinen vastaan tulikin ja sitä pitkin metsään ja vuoren rinteitä ylöspäin.

Johannalle tämä oli vasta elämän toinen randoreissu, joten tuommoinen vähän puiden alta jäässä oleva latu, kohtuu jyrkässä metsässä oli paikoittain hankala, mutta hyvin selvittiin. Aika nopeasti metsä loppuikin ja maisema aukeni aurinkoisessa kelissä hienosti. Sekä ylöspäin, että ympärille nousi metsän sijaan vuoria. Upean näköistä!

Ruvetaan siirtymään metsästä avoimemmille rinteille.

Hetken matkaa noustiin nyt aika mukavasti suoraan ja nopeasti metrejä keräten. Sen jälkeen tuli hieman jyrkempi kohta ja latu rupesi tekemään siksakkia. Päästiin treenaamaan kick turneja 🙂 Pikku hiljaa paremmin ne alkoivat sujumaan, mutta kyllähän ne harjoittelua vaativat. Ja luottoa välineisiin. Niinkuin nyt skinnaus yleensäkkin. Paino kantapäillä ja rentoa etenemistä. Tuo jyrkempi kohta söi sen verran Johannan ja Heidin voimia, että kun sen jälkeen tuli sopiva painanne, tai sola, niin he jäivät siihen odottelemaan kun minä ja Aleksi jatkoimme kohti huippua. Huipulla oleva sääasema tms. näkyi kyllä, mutta hankala oli arvioida kuinka kauan sinne vielä menisi aikaa, niin sovittiin, että soitellaan kun me on hieman edetty ja katsotaan käydäänkö me huipulla asti.

Heidi oli kaivanut mukavan lumikuopan, missä oli tuulensuojassa hyvä syödä eväitä.

Aleksin kanssa lähdettiinkin aika vauhdilla länimään eteenpäin. Matka eteni sopivan jyrkkää skiniträkkiä aika mukavasti. Aivan tarkkaan en ajassa pysynyt kärryillä, mutta sanoisin, että noin tunti meillä meni vielä huipulle siitä mihin Johanna ja Heidi jäivät pitämään perusleiriä. Pari tyyppiä tuli laskien vastaan ja lumi näytti kyllä erinomaiselta niinkuin oli siinä jo vähän testailtukin. Servusit ja schöne daget tms. siinä huudeltiin kohdatessa. Tai niin minä ainakin luulisin kuulleeni 🙂 Viimeiset metrit tuntuivat vielä kohtuu pitkiltä kun sääaseman masto näkyi aina välillä jonkin harjanteen takaa, mutta tuntui, ettei kuitenkaan oikein lähesty. Ja samalla jo vähän vaivasi, että kuinka siellä perusleirissä palellutaan. Pari tarkistussoittoa ja sitten todettiin Aleksin kanssa, että kyllä me nyt huippuristillä käydään kun niin lähellä ollaan!

Ja eihän siinä enää kauhean kauaa mennyt niin viimeinen harjanne ylitettiin ja ristillä oltiin. Loistavasti Aleksi kyllä pisteli tulemaan niinkuin vanhat tekijät. 770 metriä sanoi reittiohje korkeuseroksi  tuolle reitille. Kyllä siinä Noitatunturi jää nopeasti toiseksi. Huipulla perinteiset valokuvaukset joka suuntaan ja poseeraukset ja vähän suklaata ja juotavaa.

Aleksi huippuristillä. Taustalla muuten Gilfert jonka kävin laskemassa viikko sitten maanantaina.

Ja yhteiskuva tottakai myös!

Kuvien jälkeen kamat laskuasentoon ja kohti perusleiriä.

Aleksi matkalla kohti laaksoa. Lumi oli loistavaa!

Minä matkalla alas. Aleksilla on kyllä silmää valokuville. Tosi monta hyvää otosta on tullut tälläkin reissulla.

Perusleirissä oli kamat aika lailla kasassa joten siinä ei sen enempiä aikailtu vaan jatkettiin matkaa alaspäin. Vielä oli monta hyvää käännöstä edessä. Tuo meidän laskusuunta oli hieman idän puolelle joten aurinko ei puuteria siltä seinältä päässyt juurikaan lämmittämään, joten hyvä laskun kannalta.

Heidi viimeisillä avoimilla pätkillä ennen metsää.

Metsään kun päästiin niin lumi muuttui vähän korppuisemmaksi ja väsyneillä jaloilla pääasiana vaan kaikkien ehjänä takaisin ladulle pääseminen. Ja näin tapahtuikin. Rauhassa kurvailtiin ladulle ja latua pitkin pääsikin laskemalla takaisin parkkipaikalle. Sitten vaan kamat autoon ja kämpille suihkuun ja ruuan laittoon. Hauska päivä oli!

Aleksi kuvaili päivän mittaan videota ja sen voi katsoa tästä.

Paluumatkalla napattu kuva. Etualalla Sonntagsköpfl ja taustalla Gilfert.



4 kommenttia