Zillertal

Eka rando Alpeilla: Sonntagsköpfl Hochfügenissa

Julkaistu: 05.2.2018

Vaikka täällä Tirolissa ei tarvitsekaan mäkien takia skinnata kun hisseiltä pääsee niin helposti tosi hyviin paikkoihin, niin päätettiin kuitenkin tämä maanantai viettää retkeillen Sonntagsköpflillä. Ihan googlettelemalla aluksi löysin tuon helpoksi merkatun reitin ja kun sitten kuulin vielä täällä paikan päällä sen olevan aivan mukava reitti, niin päätettiin lähteä tutkimaan.

Hochfügen sijaitsee, nimensä mukaisesti, tuolla vähän ylempänä. Tästä meiltä kun lähtee niin ajetaan ensin reilu kymmenen kilometriä laakson pohjaa ja sitten serpenttiinitietä ylös Hochfügenin keskukseen, toiset reilu kymmenen kilometriä. Suunnittelemamme reitti lähtee heti parkkipaikan vierestä hiihtolatua pitkin. Alku oli siis erittäin helppoa. Heti ladun alun vierestä olisi myös lähtenyt skinilatu metsään, mutta kun reittiohje opasti, että parikymmentä minuuttia ensin latua pitkin, niin noudatimme sitä ohjetta. Latu nousi tasaisesti ylöspäin ja kun ylitettiin Marchbach joki, tai mikä lie puro lieneekään, varmaan lumien sulamisaikaan melko vauhdikas koski, nyt luminen sola, niin ruvettiin katselemaan ylös metsään lähteviä skinilatuja. Kohta semmoinen vastaan tulikin ja sitä pitkin metsään ja vuoren rinteitä ylöspäin.

Johannalle tämä oli vasta elämän toinen randoreissu, joten tuommoinen vähän puiden alta jäässä oleva latu, kohtuu jyrkässä metsässä oli paikoittain hankala, mutta hyvin selvittiin. Aika nopeasti metsä loppuikin ja maisema aukeni aurinkoisessa kelissä hienosti. Sekä ylöspäin, että ympärille nousi metsän sijaan vuoria. Upean näköistä!

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Ruvetaan siirtymään metsästä avoimemmille rinteille.

Hetken matkaa noustiin nyt aika mukavasti suoraan ja nopeasti metrejä keräten. Sen jälkeen tuli hieman jyrkempi kohta ja latu rupesi tekemään siksakkia. Päästiin treenaamaan kick turneja 🙂 Pikku hiljaa paremmin ne alkoivat sujumaan, mutta kyllähän ne harjoittelua vaativat. Ja luottoa välineisiin. Niinkuin nyt skinnaus yleensäkkin. Paino kantapäillä ja rentoa etenemistä. Tuo jyrkempi kohta söi sen verran Johannan ja Heidin voimia, että kun sen jälkeen tuli sopiva painanne, tai sola, niin he jäivät siihen odottelemaan kun minä ja Aleksi jatkoimme kohti huippua. Huipulla oleva sääasema tms. näkyi kyllä, mutta hankala oli arvioida kuinka kauan sinne vielä menisi aikaa, niin sovittiin, että soitellaan kun me on hieman edetty ja katsotaan käydäänkö me huipulla asti.

Heidi oli kaivanut mukavan lumikuopan, missä oli tuulensuojassa hyvä syödä eväitä.

Aleksin kanssa lähdettiinkin aika vauhdilla länimään eteenpäin. Matka eteni sopivan jyrkkää skiniträkkiä aika mukavasti. Aivan tarkkaan en ajassa pysynyt kärryillä, mutta sanoisin, että noin tunti meillä meni vielä huipulle siitä mihin Johanna ja Heidi jäivät pitämään perusleiriä. Pari tyyppiä tuli laskien vastaan ja lumi näytti kyllä erinomaiselta niinkuin oli siinä jo vähän testailtukin. Servusit ja schöne daget tms. siinä huudeltiin kohdatessa. Tai niin minä ainakin luulisin kuulleeni 🙂 Viimeiset metrit tuntuivat vielä kohtuu pitkiltä kun sääaseman masto näkyi aina välillä jonkin harjanteen takaa, mutta tuntui, ettei kuitenkaan oikein lähesty. Ja samalla jo vähän vaivasi, että kuinka siellä perusleirissä palellutaan. Pari tarkistussoittoa ja sitten todettiin Aleksin kanssa, että kyllä me nyt huippuristillä käydään kun niin lähellä ollaan!

Ja eihän siinä enää kauhean kauaa mennyt niin viimeinen harjanne ylitettiin ja ristillä oltiin. Loistavasti Aleksi kyllä pisteli tulemaan niinkuin vanhat tekijät. 770 metriä sanoi reittiohje korkeuseroksi  tuolle reitille. Kyllä siinä Noitatunturi jää nopeasti toiseksi. Huipulla perinteiset valokuvaukset joka suuntaan ja poseeraukset ja vähän suklaata ja juotavaa.

Aleksi huippuristillä. Taustalla muuten Gilfert jonka kävin laskemassa viikko sitten maanantaina.

Ja yhteiskuva tottakai myös!

Kuvien jälkeen kamat laskuasentoon ja kohti perusleiriä.

Aleksi matkalla kohti laaksoa. Lumi oli loistavaa!

Minä matkalla alas. Aleksilla on kyllä silmää valokuville. Tosi monta hyvää otosta on tullut tälläkin reissulla.

Perusleirissä oli kamat aika lailla kasassa joten siinä ei sen enempiä aikailtu vaan jatkettiin matkaa alaspäin. Vielä oli monta hyvää käännöstä edessä. Tuo meidän laskusuunta oli hieman idän puolelle joten aurinko ei puuteria siltä seinältä päässyt juurikaan lämmittämään, joten hyvä laskun kannalta.

Heidi viimeisillä avoimilla pätkillä ennen metsää.

Metsään kun päästiin niin lumi muuttui vähän korppuisemmaksi ja väsyneillä jaloilla pääasiana vaan kaikkien ehjänä takaisin ladulle pääseminen. Ja näin tapahtuikin. Rauhassa kurvailtiin ladulle ja latua pitkin pääsikin laskemalla takaisin parkkipaikalle. Sitten vaan kamat autoon ja kämpille suihkuun ja ruuan laittoon. Hauska päivä oli!

Aleksi kuvaili päivän mittaan videota ja sen voi katsoa tästä.

Paluumatkalla napattu kuva. Etualalla Sonntagsköpfl ja taustalla Gilfert.



Kommentoi blogikirjoitusta

  • Mika Alanko sanoo:

    Kiitoksia vinkeistä, pidetään mielessä. Tuolla Hochfügenin alueella kyllä tuntuu olevan varsin mukavasti leikkikenttää!

  • Mika Alanko sanoo:

    Mukavaa, että viihdyit! Terveisiä Tampereelle!

  • Anneli Tampereelta sanoo:

    Kiitos tosi kivasta nojatuolimatkasta kanssanne. Varsinkin video oli mahtava!

  • viikonloppusoturi sanoo:

    Hieno paikka! Suosittelen myös Hochfügenissä traversea Zillertal Shuttle -hissiltä etelään, ja sieltä skinnausta mökkien pihasta eteläharjanteen huipuille. Ei tarvi ihan laaksosta asti naputella ylös. Huipulta saa sitten makean laskun lännen suuntaan takas laakson pohjalle ja sieltä pääsee aina poikkarilla takas hissille. Kovat pojat ottaa myös suoraan hissiltä harjannepoikkarin, mutta traversen jälkeen on jo kauempana hisseiltä ja muiden jälkiä on sen vuoksi vähemmän. Täällä kuvia ja video mestalta:
    https://mcfrisk.kapsi.fi/skiing/posts/Hochf%C3%BCgen%20sidecountry.html

  • Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *