Suksiterminologiaa – laskettelusuksen rakenne ja muoto

Julkaistu: 31.8.2018

Mikä on rocker? Mikä on camber? Mikä on reverse camber? Mikä on sandwich rakenne? Mikä on sidewall rakenne? Mikä on semi-cap rakenne? Mikä on sidecut?

Listaa voi jatkaa pitkään…

Laskettelusuksia valitessa voi törmätä semmoiseen termiviidakkoon, että jos aiheeseen ei ole ollenkaan tutustunut, saattaa moni asia jäädä pimentoon. Olen itsekin tähän monesti törmännyt. Tässä kirjoutuksessa yritän hieman avata tuon termiviidakon ovea, jotta seuraavan kerran kun etsit suksista tietoa ja luet speksejä niin pysyt kärryillä lukemassasi ja saat siitä kenties enemmän irti. Olen jättänyt joihinkin paikkoihin englanninkieliset termit näkyviin, jotta termit olisi helpompi yhdistää, yleensä, englanninkielisiin esitteisiin ja kuvauksiin.

Suksen käyttötarkoitus tottakai vaikuttaa suksen muotoon, rakenteeseen ja mittoihin. Samoja juttuja suksista löytyy, mutta ne voivat olla hieman erilailla tehtyjä, jotta jokin tietty ominaisuus saavutetaan.

Tämmöisiä juttuja olisi tarkoitus käsitellä:

  • Käyttötarkoitukset
  • Materiaalit
    • Pinta, ydin, pohja, reunat, kantit
  • Muodot
  • Mitat

Lopuksi käyn vielä oman sukseni rakenteen läpi näiden termien perusteella ja koitan vähän analysoida löydänkö speksien ilmoittamista tiedoista asioita jotka mahdollisesti vaikuttavat suksen ominaisuuksiin, niinkun itse olen ne laskiessa kokenut.

Käyttötarkoitukset

Suksiahan käytetään vähän vaikka mihin, mutta pääosin käyttötarkoitukset voisivat olla ratalasku, vapaa-lasku (rinteessä, tai rinteen ulkopuolella), parkki ja hypyt, kumpareikko, rando ja vaellus. Kaikissa näissä suksi pääperiaatteiltaan näyttää suunnilleen samalta, mutta eroja toki on. Ehkä lähinnä tämän jutun asioissa mietin nimen omaan vapaalaskusuksea. Vapaalaskuksi lasken lähes kaiken muun kuin ratalaskun, tai muun vastaavan jossa käännöksen paikka on ikäänkuin valmiiksi merkattu. Omaan vapaalaskuuni kuuluu erittäin paljon rinteen laskemista. Mutta tottakai samoja materiaaleja ja muotoja on muissakin suksissa. 

Materiaalit

Ydin (core)

Ydin vaikuttaa yleensä eniten suksen pituussuunnan voimiin, eli suksen jäykkyyteen. Ydin valmistetaan usein erilaisista kovista puulaaduista tehdyistä laminoiduista rimoista, tai suikaleista.

Yleisiä puulajeja ovat esimerkiksi:

  • Pyökki (beech)
  • Koivu (birch)
  • Haapa (aspen)
  • Keisaripuu (paulownia)
  • Saarni (ash)
  • Kuusi (fir, spruce)
  • Vaahtera (maple)
  • Poppeli (poplar)
  • Bambu (bamboo)

Puu antaa hyvän vaimennuksen tärinälle ja eloisan fiiliksen. Se pitää muotonsa kohtuullisen hyvin, eikä resonoi paljoa. Myös muita materiaaleja käytetään ja monet valmistajat käyttävätkin eri puulajeja ja muita materiaaleja keskenään, sekoittaen niitä keskenään ja käyttäen eri kohdissa suksea eri laatuja saaden näin aikaan sukselle halutut ominaisuudet, kuten voimat, jäykkyydet ja paino eri osiin suksea. Esimerkkinä vaikkapa titaanilevy jalan alle vahvistamaan siteen kiinnitystä. Laminoidut puurimat liimataan yhteen ja lopuksi työstetään CNC koneella oikeaan muotoon. Joissakin suksissa on myös erilaisia harjanteita ja muotoja, jotka usein erottaa pintamateriaalin muodoista. Näillä erilaisilla muodoilla pyritään myös vaikuttamaan suksen ominaisuuksiin.

Muita yleisiä materiaaleja kuin puu:

  • hiilikuitu: kevyttä, eloisaa, vahvaa, kallista
  • kevlar: vahvaa, kohtuu kevyttä, hyvät vaimennus ominaisuudet
  • alumiininen hunajakennorakenne: erittäin kevyttä ja vahvaa, mutta kallista ja ei niin hyvät vaimennusominaisuudet
  • lasikuitu: kohtuullisen vahvaa, kevyttä ja halpaa
  • titaani: erittäin kevyttä ja vahvaa ja hyvät vaimennus ominaisuudet, mutta kallista
  • ilma: voi vähentää oikein käytettynä ytimen painoa, ilman, että ytimen vahvuus vähenee huomattavasti

Reunat (sidewall)

Suksen reunat voidaan rakentaa erilaisilla tavoilla. Yleisimmät tavat ovat ABS reunamateriaali (sandwich rakenne) ja “capped” tekniikka.

Sidewall (sandwich rakenne)

Tässä rakenteessa suksen ytimen eri kerrokset ovat tasaisia ja reuna suojataan erityisellä materiaalilla. Esimerkiksi ABS materiaali on erityisesti suksia varten kehitettyä materiaalia joka on jäykkää ja kohtuullisen painavaa ja joka tukee suksea hyvin ja antaa sukselle enemmän voimaa käännökseen ja käännöksestä ulos  tulemiseen. Tämä materiaali tekee suksesta myös kiertojäykemmän. ABS reunamateriaali tulee siis suksen reunoille suojaamaan ydintä. Samalla se jää näkäsälle ja voi vaurioitua helpommin  vaikkapa suksien mennessä ristiin. ABS reunamateriaalia käytetään usein ratasuksissa, mutta myös muissa suksissa. Se siirtää voimaa hyvin kanteille ja antaa näin sukselle hyvän pidon. Reunamateriaalina voi olla myös muista materiaaleista tehtyä.

Cap rakenne

Tässä rakenteessa suksen komposiittikerrokset ja pintamateriaali taitetaan reunoilta alas kanttiin asti suojaamaan suksen ydintä. Tällä lailla suksesta saadaan hieman kevyempi ja yleensäkin suksea suojaataan enemmän vaurioilta kun  reunan muoto on pyöreämpi. Tämä tekniikka ei anna sukselle yhtä paljon kiertojäykkyyttä eikä pitoa kanteille, joten suksea voi olla hankalampi hallita kovissa vauhdeissa.

Yhdistelmiä

Ja kuten aina, nämä eivät ole ainoat mahdolliset tavat, vaan on myös näiden yhdistelmiä. Voi olla, että suksen keskikohdassa on ABS reuna, mutta kärjestä ja kannasta se puuttuu. Tai rakenne voilla ns. semi-cap, jolloin ABS reuna on matalampi ja pintakerros ja komposiittikerrokset kääntyvät vähän alaspäin. Yhdistelemällä eri tekniikoita saadaa halutut ominaisuudet paremmin esiin.

Komposiittikerrokset

Komposiittikerrokset ovat ytimen ylä- ja alapuolella olevat kerrokset jotka samalla suojaavat ydintä ja antavat erilaisia voimia ja ominaisuuksia sukselle. Yleisin komposiittimateriaali on varmaankin lasikuitu, mutta taaskin usein käytetään montaa materiaalia, jotta saadaan erilaisia ominaisuuksia. Termejä joihin usein törmää vaikkapa suksiesitteissä ovat biaxial ja triaxial wrap. Ne tarkoittavat tapaa miten lasikuitusäikeet on sidottu yhteen, tai ladottu voisi olla oikeampi sana, keskenään antaen erilaista jäykkyyttä ja voimaa. Triaxial wrap on jäykempää biaxialiin verrattuna.

Pinta

Pintamateriaali on se missä suksen grafiikat ovat ja samalla se suojaa suksea. Pintamateriaali on vain muutamin millin paksuista. Grafiikat voidaan printata jollekin materiaalille ja se laitetaan kirkkaan pintamateriaalin alle, tai grafiikka voi olla sulautettuna pintamateriaaliin, joka on monesti nailonia, lasikuitua, muovia tai komposiitteja.

Kantit

Kantit valmistetaan teräksestä tai ruostumattomasta teräksestä. Ne kiinnitetään sukseen T-kirjaimen muotoisilla inserteillä jotka ovat alempien komposiittikerrosten ja pohjamateriaalin välissä.

Pohja

Pohja on usein sintrattua polyeteeniä joka tunnetaan paremmin sen alkuperäisen valmistajan tuotenimellä P-tex.

Kuvaa näistä on erittäin hankala piirtää, ja en viitsi sukseakaan poikki sahata, niin käykää vaikkapa täältä kurkkaamassa näitä eri kerroksia: http://www.mechanicsofsport.com/skiing/equipment/skis/ski_construction.html

Muodot

Suksella on muoto sivulta katsottuna ja ylhäältä katsottuna. Keskitytään ensin sivulta katsottuna nähtyyn muotoon.

Camber

Camber on perinteinen suksen muoto. Kun asetat camber suksen tasaiselle alustalle koskettaa se kärjestä ja kannasta alustaan ja keskikohta jää ilmaan. Tällä rakenteella sukseen saadaan voimaa käännökseen. Kun suksea painetaan rinteeseen se taipuu ja koskettaa koko pituudeltaan lumeen, kun käännös loppuu ja vähennetään painetta sukselta se ikäänkuin ponnauttaa laskijan ulos käännöksestä. Samalla se on tehokas ja voimakas suksi varsinkin kovalla lumella laskettaessa.

Rocker

Rockerista käytetään myös joskus nimeä reverse camber. Eli kun suksi asetetaan tasaiselle alustalle niin suksen keskikohta on kiinni alustassa ja kärki ja kanta ilmassa. Tämä aiheuttaa sen, että syvässä pehmeässä lumessa suksi kelluu lumen pinnalla. Suksea on myös helppo kääntää pehmeässä lumessa, mutta toisaalta kovalla lumella ja rinteessä sen kääntäminen on vaikeaa. Rocker on yleensä ominaisuus jota halutaan leveältä sukselta, mutta se on nykyään tullut myös rinnesuksiin helpottamaan käännökseen lähtöä. Rocker suksi hankitaan yleensä hieman pidempänä kuin camber suksi.

Yhdistelmät

Ja taas kerran, yksi tapa ei ole ainoa oikea. Suksessa voi olla rocker keula, camber keskikohta ja taas rocker kanta, tai suora kanta. Rocker keula kelluttaa tällöin suksea pehmessä lumessa, mutta camber jalan alla antaa käännökseen voimaa ja kanteille pitoa. Jos vaikka lasket jyrkkää kurua, niin on hyvä, että suksen kantit saa pitämään hyvin, mutta voi olla samalla mukava, että sitten kun kurusta on päästy pois avoimelle puuterikentälle, niin rockerkeula helpottaa siinä laskemista. Kannan osuus vaikuttaa myös käännöksiin. Jos siellä samassa kurussa on suksella jossa on voimas rocker kannassa voi suksi helposti karata alta käännöksen lopussa kun kannassa ei ole pitoa. Juuri tätä kuvaa monissa esitteissä ja mainoksissa oleva “tail washout” termi.

Sivuleikkaus eli sidecut

Ylhäältä päin suksea katsella huomaa suksen sivuleikkauksen, eli sidecutin. Sivuleikkauksesta riippuu kuinka tiukasti suksi kääntyy. Suksille ilmoitetaan yleensä kääntösäde, eli mitä pienempi kääntösäde niin sitä suurempi on sivuleikkaus, eli kärjen, keskikohdan ja kannan erot ovat suuret ja suksi on tiimalasin muotoinen. Aikoinaan kun carvingsuksi kehitettiin oli tämä sivuleikkaus juuri se mitä ruvettiin kasvattamaan, kun aiemmin sukset olivat paljon suorempia. Kun sukselle annetaan mitat vaikkapa tyyliin 128-98-118mm takoittaa se juuri tuota sivuleikkausta. Nuo mitat ovat tip-waist-tail leveyksiä, eli kärki-keskikohta-kanta. Näistä eniten itse kiinnitän huomiota tuohon keskimmäiseen mittaan, eli paljonko suksen leveys on keskeltä. Kun leveämmät sukset rupesivat yleistymään, niin tämä mitta kasvoi valtavasti. Nyttemmin on taas tultu ehkä hieman maltillisempiin lukemiin ja Suomen olosuhteissa harvoin tarvitsee todella leveitä suksia. Japanin ja Kalliovuorten puuterit ovat toki oma lukunsa. Rinnesuksissa kääntösäde on monesti paljon pienempi kuin taas takamaastoon tarkoitetuissa suksissa.

Suksen pituus taas on monesti paljon henkilökohtaisesta mieltymyksestä kiinni. Toiset tykkäävät laskea pidemmällä suksella ja toiset lyhyemmällä. Pääsääntöisesti lyhyempää suksea on helpompi käsitellä ja käännellä ja se on ketterämpi. Kannattaa testailla erimittaisia suksia löytääkseen itselle sopivan.

Samoin näitä on omilla piirustustaidoilla hankala kuvata, joten netistä löytyy apu tähänkin: https://theskimonster.com/blog/posts/ski-technology-camber-vs-rocker/

Oman suksen analysointi

Oma sukseni on Black Crowsin Corvus freebird. Se on kohtuullisen iso suksi 188cm pitkänä. Suksen leveydet ovat 139-109-122, kääntösäteen ollessa tällöin 21 metriä. Nettisivu ilmoittaa puuytimen olevan paulowniaa ja poppelia. Komposiittikerrokset ovat triaxial ja biaxial lasikuitua ja lisäksi hiilikuitua. Reunan rakenne on ABS sidewall ja semicap. Lisäksi sivu kertoo, että kantit ovat kevyet. Mitä näistä siis voisi päätellä? Vaikuttaisi, että suksi on kohtuullisen jäykkä lasi- ja hiilikuitu kerroksineen. Lisäksi reunassa on ABS sidewall rakenne joka kertoo, että kiertojäykkyyttäkin pitäisi olla. Tämän kaiken allekirjoitan täysin. Vaikka suksi on kohtuullisen kevyt, niin se kestää vauhtia todella hyvin ja sillä voi runtata jäisessäkin rinteessä tosissaan ja kantti pitää. Tähän vaikuttaa myös suksen muoto, kuten nettisivulla kerrotaan: ”long classic camber: classic camber underfoot with extensive ski/snow contact for alpine-style turns.” Suksessa on myös hyvät laskuominaisuudet syvässä lumessa johon vaikuttaa tämä ominaisuus: ”progressive rocker in the tip”. Eli suksessa on kohtuullisen selkeä rocker keula jonka ansiosta se nousee pinnalle hyvin syvemmässä lumessa. Kannassa ei rockeria juurikaan ole joka helpottaa jyrkän laskua: ”progressive tail: less tail washout and easier pivot initiation.” Pivot initiation tarkoittaa usein jyrkällä käytettyä laskutyyliä jossa mennään suoraan alaspäin, niin sanotusti pitkin fall lineä. Eli kuvittele että pistät lumipallon pyörimään rinnettä alas. Se seuraa tuota fall lineä, eli menee suoraan alaspäin. Nyt kun lähdet laskemaan niin useinhan mennään pitkänkin matkaa sivulle käännöksissä, mutta jos lasket tuota fall linea (ilman että lasket straight linea) niin sinun pitää tehdä käännöksiä suoraan alaspäin menevässä linjassa. Tämä kannan muoto helpottaa tuon tyyliseen käännökseen lähtöä.

Tuon semi-cap rakenteen takia uskoisin, että suksen painoa on saatu alaspäin. Tosin kun kävin katsomassa tuota Corvuksen big mountain versiota, niin siinä on myös semi cap rakenne, mutta siinä puuydin on tehty pelkästään poppelista. Ja lisäksi siinä on paksummat kantit. Nyt pitäisi sitten jo lähteä tutkimaan puiden painoja, että tietäisi mikä puu on keveintä, mutta ehkäpä se jää halukkaiden kotiläksyksi. Kyllä tunnistan suksen ominaisuuksia tuosta nettisivun kuvauksesta.

Ja jälleen kerran suosittelen käymään testaamassa eri suksia kun talvi taas alkaa ja suksiesittelyitä eri keskuksissa järjestetään. Siellä suksien esittelijät osaavat kertoa suksista ja sitten voit vaikka kiinnostavia suksia käydä tutkimassa netistä lisää.


Toivottavasti tämä avaa hieman termejä ja on jollekin apuna suksia valitessa. Toisaalta kun menet asiansa tuntevaan kauppaan, niin saat varmasti sieltä apua ja tietoa juuri näistä käsitellyistä aiheista. Oulussa suosittelen kääntymään Lajikumppanien puoleen.

Tykkäsitkö jutusta? Jaa ihmeessä kavereillesikin somessa ja saa käydä tykkäämässä Facebook ja Instragram sivuistani myös!

Facebook: https://www.facebook.com/alankoulkoilee/

Instagram: https://www.instagram.com/alanko.ulkoilee/

Palautetta otan mieluusti vastaan! Joko tuohon alle, taikka vaikka sähköpostilla.

Tiedot tähän tekstiin ovat tulleet vuosien varrella suksia tutkimalla, lehtiä lukemalla, kavereiden kanssa juttelemalla, suksiesittelijöiltä kyselemällä, nettiä surffaamalla ja ties miten. Alla olevia lähteitä käytin pääosin tarkistaessani eri juttuja.

Lähteet:

http://www.mechanicsofsport.com/skiing/equipment/skis/ski_construction.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suksi

4 kommenttia

Pyhä – Luosto MTB 2018

Julkaistu: 19.8.2018

Kotitunturin maastopyörätapahtuma!

Syöte MTB:n jälkeen piti muutama päivä palautella ja huilailla, perjantaina oli vielä työpaikan kesäjuhlat ja käytiin Oulujärvellä risteilemässä höyrylaiva Koutalla. Hieno laiva ja iso on Suomen suurin järvenselkä, Ärjänselkä, jonka reunalla käytiin kääntymässä. Sunnuntaina sitten vähän pidempi, mutta kevyt maantielenkki ja keskiviikkona vielä kevyt maastolenkki, niin johan sitä olikin valmis Pyhän koitoksiin.

Perjantaina töiden jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti Pyhää, sääennusteet lupailivat hyvin epävakaista säätä lauantaille. Melkein kaikkea muuta oli luvassa paitsi lunta. Aamuyöstä piti ukkosen alkaa, mutta semmoista ei kuulunut, muuten kuin, että aamulla jyrisi kyllä jossain päin, mutta ei aivan Pyhällä. Maakin oli kohtuu kuiva Pyhällä, että ainakaan paljon ei ollut satanut. Luoston suunnalla taas näytti olevan erittäin synkkiä pilviä. Vähän meni siinä arpomiseksi, että minkä verran laittaa vaatetta, kun sateen uhka vaikutti olevan ilmassa. Toisaalta keli oli ihan lämmin, reilu 15 astetta jo aamulla. Lopulta päädyin laittamaan ohuen pitkähihaisen paidan jonka päälle lyhythihainen ajopaita jonka selkätaskuihin saa näppärästi geelit ja patukat ja oman suola-astiankin. Jalkaan tottakai sortsit, ne riittää pyöräillessä melko kylmillekin keleille. Ja sukiksi laitoin taas vedenpitävät Sealskinzit, niin ei varpaat pääse niin kylmettymään.

Illalla vielä viimeset treenit. Kuvan otti Aleksi.

Pyhä – Luosto MTB 2018

Kymmenen aikaan lähdin ajelemaan hitaasti ylös hotellille ja kohti Calle-taloa jonka edestä lähtö tapahtuisi klo 11. Aurinko paisteli lämpimästi ja vähän tuuli, mutta ei mitenkään pahasti. Calle-talolta sai numerolapun ja sitten vähän ihmettelyä ja kevyttä lämmittelyä. Aleksi ja Heidi olisivat pitäneen kunnon lämmittelynkin minulle, mutta tyydyin aika reilusti kevennettyyn versioon Aleksin korispelejä ennen tekemästä lämmittelystä. Lopulta aurinko lämmitti sen verran, että aurinkolasit piti kaivaa repusta ja sen pitkähihaisen paidan jätin pois myös. Keli vaikutti erinomaiselta ja sitä se olikin koko kisan ajan.

Vähän ennen yhtätoista Keskitalon Antti Lucky Ranch -yrityksestä kertoi hieman kisan kulusta. Antti ja Lucky Ranch ovat siis tämän tapahtuman järjestäjiä, mistä kiitos heille. Lähtöä ja maaliin tuloa oli helpotettu niin, että enää ei menty sinisen rinteen kautta, vaan Calle-talolta lähdettiin toiseen suuntaan ja mentiin Skiway-rinnettä pitkin alas, myös maaliintulo tapahtuisi tuota kautta, joten mahdollisuuksien rajoissa olisi ajaa myös maaliin. Muuten reitti tulisi olemaan sama kuin vuosi sitten, Luoston päähän oli lisätty yksi vesipiste. Muuten huolto olisi vähän ennen kuin 40 ja 80 kilometrin reitit erkanevat toisistaan, eli kaikki pääsevät siihen kaksi kertaa kun reitti osittain on edestakaista saman polun ajamista.

Startti ja sykkeiden seurailua

Kello 11 lähti porukka yhteislähtönä matkaan, sekä pidemmän että lyhemmän reitin kiertäjät. Tuota pidempää reittiä kutsutaan kisasarjaksi, mutta itse kyllä lähdin siihen ihan vaan kisaamaan itseäni vastaan. Muutenkin tämä tapahtuma on rento kisa ja kenenkään ei pitäisi pelästyä kisasarja nimitystä. Sinne vaan mukaan jos haluaa koko matkan ajaa. Ensiksi siis tuo uusi osuus, eli Skiway. Hyvät vauhdit siinäkin sai, ei kyllä lähtö juurikaan vauhdissa hävinnyt vuoden takaiselle. Pyörä sai kyytiä ja tarkkana piti olla, ettei vähän kapeammissa kohdissa aja ulos radalta. Skiwayta rinteen reunaan ja sitten koko rinnealueen yli toiselle puolelle, jonka jälkeen oltiin samalla reitillä kuin vuosi sitten.

Porukka alkaa ryhmittäytyä starttiin. Kuvaajana Aleksi.

Seuraavaksi edessä oli pehmeää pururataa joka suorastaan imee renkaan sisälleen ja ajaminen on todella raskasta. Syötteen reissusta olin oppinut, että nyt pitää oikeasti aloittaa rauhallisemmin ja seurailla sykettä. Porukkaa meni ohi oikealta ja vasemmalta, mutta maltoin kuitenkin mennä rauhassa eikä syke aivan valtavan korkealle päässytkään nousemaan. Toki se korkealla kävi, mutta oltiinhan nyt kisassa, että pitäähän sitä silloin vähän enemmän itsestään irti ottaakin. Meno tuntui mukavalta ja kunhan tuosta pururatapätkästä selvisi ja pääsi polulle vähän Pohjoisrinteiden jälkeen, niin mikäs siinä oli ajellessa.

Ensimmäinen etappi polkuja pitkin on Kiimaselälle ja sen mökkialueen läpi ajetaan alueen sorateitä pitkin. Sitten taas polulle ja reitin märimmät kohdat jotka vievät Huttuloman lähelle ja taas on vähän soratietä tarjolla, ensin nousua ja sitten vauhdikasta laskua. Sitten käännytään aika pitkään Huttutunturin nousuun. Tässä pätkällä alkoi yhtäkkiä tulla reilusti nopeampia ajajia takaa ohi ja vähän ihmettelin, että ovatpas he aloittaneet hitaasti, mutta sitten kävi ilmi, että kärki oli ajanut harhaan siinä kun pururadalta käännyttiin polulle. Siinä oli kyllä maahan spraylla piirretty nuolet, mutta ehkä se olisi voinut olla selkeämminkin merkattu. Kuusi kilometriä tuli kärjellä ylimääräistä ajoa. Takaa tuli nyt useampi ajaja jotka katosivat aika nopeasti horisonttiin. Itse jatkoin omaa rauhallista tahtiani. Seurailin sykkeitä ja ajo tuntui aivan mukavalta.

Huttutunturilta on pitkä lasku alas jossa on paljon terävää kiveä. Tuossa laskussa tuli takaa taas yksi harhaan ajaneista ohi semmoista vauhtia ja aivan yhtäkkiä, että olisi kyllä ollut mukava kun olisi vähän huutanut, että on ohi menossa. Hyvä etten itse kaatunut kun pelästyin yhtäkkiä kanervikon kautta oikaissutta ohittajaa. Yleensähän porukka huutelee kyllä hienosti jos on ohi menossa, niin osaa itsekin vähän väistää ja ohitus onnistuu molempien kannalta mahdollisimman sujuvasti. No eipä siinä sen kummempia kuitenkaan. Huttutunturin ylityksen jälkeen edessä on Kapustan ylitys ja sen jälkeen tullaankin huoltopisteeseen.

Huolto ja kohti Luostoa

Noin 20 kilometriä on tällöin ajettu. Huollosta suklaata ja sipsejä ja vähän suolaa. Yhden oman geelin olin aiemmin jo soratiepätkällä ottanut. Huollosta alkaa pitkä soraistettu lasku latupohjaa pitkin. Kolme kilometriä taitaa olla mittaa tällä laskulla ja siinä mennään välillä lujaa. Vähän se hirvittää kun kohtuu kapeaa soraistettua polkua päästellään menemään, mutta täytyyhän siitä kaikki ottaa irti kun helposti kertyy kilometrejä. Laskua seuraa tottakai nousu. Nyt siis Lampivaaraan. Tämän nousun päältä lähtee pitkä reitti taas laskemaan alas ja lyhyempi kiertää Lampivaaran takaisin huoltopisteeseen ja siitä takaisin kohti Pyhää. Tuo Lampivaaran lasku on yksi mukavimmista tällä reitillä. Se on singletrackia ja sopivasti mutkittelevaa, mutta ei niin kivistä kuin monet muut laskut. Alas kun on päästy niin edessä on suon ylitys metallista verkkopitkosta pitkin ja sitten piiiiitkä nousu Latvavaaraan. Huollosta ajoin yhden toisen kuskin kanssa yhdessä tänne ja menimme samaa tahtia. Nousu kulki hyvin ja kun se niin hyvältä tuntui, niin loppupuolella nousua vähän nostin tempoa ja toinen kuski jäikin sitten jälkeen. Eroa tulee ylämäessä vauhdilla ja kun hyvältä tuntui edelleen, niin annoin mennä. Siitä sitten taas vauhdikkaaseen laskuun ametistikaivoksen ja Latvavaaran kahvilan jälkeen kohti Luostoa.

Luosto kierretään latupohjaa pitkin ja vastapäivään. Tuossa on pitkä pätkä latupohjaa ja aikaa mietiskellä ja tunnostella, että miltä tuntuu. Tuntui hyvältä. Rauhallinen startti oli aiheuttanut sen, että ajaminen oli vieläkin mukavan ja kohtuu helpon tuntuista vaikka alettiin olla jo puolivälissä.

Jo perinteeksi muodostunut selfie Luoston kierroksella

Luoston takana on Torvisen maja, jonka pihassa oli pöydällä itsepalveluna toimiva vesitonkka josta täytin juomapulloni. Siinä oli toinenkin kuski joka oli kuulemma jo pidemmän aikaa miettinyt, että onko enää oikealla reitillä kun ketään ei näy ja tuossa mennään useampi kilometri niin, ettei reittimerkintöjä oikein ole. Eikä niille ole tarvettakaan, mutta rupeaahan se vähän epäilyttämään. Itselläni oli sama epäilys vuosi sitten. Siitä sitten taas latupohjaa eteenpäin ja takaisin kohti ametistikaivosta. Noissa viimeisissä nousuissa ennen ametistikaivoista viime vuonna tuli ekat krampin tunteet, mutta nytpä ei niitäkään tullut. Pystyin polkemaan mäen ylös ihan mukavasti ja edessä oli Latvavaaran pitkä lasku sinne suolle. Sitten suosta yli ja ylös Lampivaaraan ja taas samalle reitille lyhyempimatkalaisten kanssa. Reitillä ei toki tässä vaiheessa enää montaa kuskia ollut, että ei tuossa lyhyempimatkalaisia sentään päässyt näkemään, ehkä kärkikuskit on saattanut nähdäkin. Lampivaaran kierros loppuu erittäin jyrkkään nousuun Porontahtoman laavulle jonka lähellä myös huoltopiste on. Vuosi sitten jouduin taluttamaan jyrkimmät pätkät, mutta nyt nekin menivät ajamalla.

Huolto ja kohti Pyhää

Huollosta vähän syötävää ja eteenpäin. Kapustan nousukin meni kokonaan ajamalla, mutta rupesi kyllä jo painamaan jaloissa. Kapustan laskussa rupesi käsissä tuntumaan erityisesti ja siinä mietinkin, että taitaa olla liikaa ilmaa keulajoustossa. Tuntui, että tanko hakkaa käsille koko ajan niin kovasti ja kun katsoin, niin se o-rengas putken ympärillä ei ollut liikkunut kuin hyvä jos puoliväliin. Puolet joustosta oli siis käyttämättä. En kuitenkaan tuossa ruvennut ilmaan vähentämään kun iskaripumppua ei ollut mukana ja ilmaa on kuitenkin niin vähän siellä säiliössä, että jos sieltä varovasti vähän yrittää ottaa, niin todennäköisesti lähtee kuitenkin liikaa ja sitten jousto ei toimi senkään vertaa. Ennen Syötettä säädin nuo ilmanpaineet ja Syötteellä ne kyllä tuntuivat aivan hyviltä, mutta Pyhällä on enemmän kivikkoalamäkeä joka rytkyttää käsille. No Kapusta alas ja Huttutunturi ylös ja alas ja soratietä eteenpäin. Sitten vielä ne märät pätkät ja alettiin olla Kiimaselällä. Ja siitä ei enää kauhean kauaa mennyt niin jo oltiin pururadalla, eli viitisen kilsaa maaliin. Sen voimalla vaan eteenpäin. Lopulta pururatakin loppui ja viimeinen nousu edessä ja vieläkään ei ollut krampannut. Mutta kyllä nuo loivatkin laskettelurinteet ovat jyrkkiä pyörällä ylös ajettavaksi. Hitaasti vaan eteenpäin ja tulihan se tien ylittävä siltakin näkyviin. Juuri sitä ennen piti hetkeksi nousta pyörältä ja pikku pätkä työntää pyörää ja sitten taas ajaen loppumatka. Uusien rakennusten yläpuolelta pieni lasku ja sitten loppusuora Callen eteen.

Maalissa.
Kuvan otti Heidi.

Aikaa kului loppujen lopuksi vain 7 minuuttia enemmän kuin vuosi sitten, 5:42.11. Jos vertaa, että Syötteellä aikaa meni puoli tuntia enemmän viime vuoteen verrattuna (5:42.32), niin nyt kyllä vauhdin ja voimien jako oli huomattavan paljon parempi. Ja aika hauskaa, että tänä vuonna vain 21 sekuntia eroa näillä ajoilla 🙂 Ajaminen myös tuntui mukavalta jonnekin 50 kilsan paikkeille, sitten rupesi olemaan vähän taistelua. Syötteellä taas oli täyttä taistelua se ”viimeinen” 50 kilsaa.

Lopuksi

Kisan jälkeen sitten Callen terassilla oli tarjolla oikein maukas porokeitto ja hetken päästä myös palkintojenjako ja arvonta. Sarjojensa voittajat saivat palkinnot ja muuten palkinnot arvottiin. Mukavia palkintoja oli tarjolla Luoston yöpymisistä Bliss Adventurerin jääkiipeily lahjakortteihin, mutta eipä osunut arpaonni kohdalla. Ehkä ensi vuonna sitten! Tämän jälkeen olisi ollut mahdollista lähteä vielä Lucky Ranchille saunomaan, mutta me valitsimme nyt helpomman vaihtoehdon ja menimme vaunualueen saunaan ja siitä Huttu-uulaan pitsalle. Ja tulihan se kunnon vesisadekin sitten yöllä. Ei nukuttua meinannut saada kun sade niin hakkasi vaunun kattoa.

Tapahtuma oli taas oikein mukava. Onhan tämä aika erilainen tapahtuma vaikka Syötteen viimeisen päälle järjestettyyn ja mietittyyn tapahtumaan verrattuna. Tämä on vähän kotikutoisempi, jonka toki jo aiheuttaa se, että osallistujia on niin paljon vähemmän. Reittimerkinnät olivat viime vuodesta parantuneet, mutta ilmeisesti niitä voi vieläkin parantaa, kun ajattelee, että kärki ajoi 6 kilometriä ylimääräistä. Toisaalta tässä on myös tosi pitkiä pätkiä, että merkintöjä ei tarvitse, sen kun vain jatkaa suoraan eteenpäin.

Osallistujia oli tänä vuonna reilu 30, viime vuonna oli jonkin verran enemmän, ehkä viitisenkymmentä. Olisi mukava, että Antti ja Lucky Ranch tätä jatkossakin jaksaisivat järjestää, itse ainakin olen osallistumassa. Samaan aikaan järjestettävä Rokua MTB varmaan syö osallistujamäärää täältä, mutta eihän kaikkien tapahtumien toisaalta tarvitse mitään massatapahtumia ollakaan. Pyhälle sopii oikein mukavasti tuommoinen pienempi tunturifiilistely.


Aiheeseen liittyviä postauksia:

 



3 kommenttia

Syöte MTB 2018

Julkaistu: 05.8.2018

Niin se on kesä kulunut ja työt taas aloitettu ja nyt myös jo tämän vuoden Syöte MTB ajettu. Kovasti oli alkukesästä suunnitelmaa kuinka treenaan tätä varten suunnitelmallisesti, mutta kuinkas kävikään? No niinkuin odotin. Suunnitelmia ei pahemmin tullut noudatettua ja treenaaminen oli sitä, että kävi ajamassa niitä normaaleja lenkkejä. Eli reilun tunnin mittaisia, enemmän intervallitreeniksi sopivia kuin pitkään matkaan valmistavia. Ajokilometrejä on kyllä kertynyt ihan mukavasti, mutta tosiaan aiemmin kesällä Syötteelle suuntautunut ajoreissu antoi jo semmoisia tuntemuksia, että kunto ei paras mahdollinen ole.

Kisaa edeltävä viikko

Viimeisen pitkän lenkin kävin viikko ennen kisaa, silloin tuli jopa ajettua rauhallisesti semmoinen kolmisen tuntia. Sen jälkeen vielä maanantaina kävin kuntotestissä, jossa siis mitattiin aeronen ja anaerobinen kynnys ja kyllähän sekin aivan treenistä kävi kun maksimisykkeetkin otettiin irti. Näistä voit lukea enemmän täältä. Tämän jälkeen viikon aikana lähinnä kävin töissä ja lepäilin. Työmatka on viisi kilometriä suuntaansa ja sen kyllä ajelin pyörällä. Ja tottakai jonkinlaista tankkausta tuli tehtyä, sehän on hauskinta pitkän matkan suorituksissa 🙂 Torstaina sitten vielä pyörän pesu ja tarkistus ja jousituksen säätäminen. Oikein youtuben avustuksella kävin läpi, että on jousituksen palautuksen nopeuskin kohdallaan. Ja toki jouston esijännityksen säätö, tai mikähän se nyt ois suomeksi. Sagin säätö kuitenkin. Ja huomasin, että taas oli takavanteesta yksi pinna poikki, oliskohan jo viides katkennut pinna tässä pariin vuoteen. Pinna/vannesponsoreita etsitään!

Alunperin tarkoitus oli koko perheen lähteä Syötteelle, kuten olemme tehneet kahtena aiempana vuotena, mutta Johannalle tuli kesäflunssa, joten koko perheen reissu peruuntui ja lähdin käymään reissussa yksin päiväseltään.

Kisapäivä

Aamulla oli herätys 5:45 ja autossa olin 6:15. Matka Syötteelle meni hyvin. Aamukahvit otin huoltoasemalta matkan varrelta ja poroja sain väistellä ihan tarpeeksi. Olivat kovasti liikekannalla. Auton ajoin valmiiksi ylös hotellille, jotta kisan jälkeen on helppo hakea autosta vaihtokamppeet, eikä tarvitse ajaa pyörällä enää alas parkkipaikalle. Toki vaihtokamppeet olisi voinut jättää sinne ja ajaa autolla alas, mutta kun oli luvattu sadetta, niin ei kiinnostanut ajatus, että kisan jälkeen puhtaissa kamppeissa pitäisi ajaa vielä alas autolle vesisateessa. Ajokamat siis päälle ja ja pyörä alas auton katolta ja sitten alas tuttujen mökille jossa numerolappu jo odotti valmiiksi haettuna. Numerolappu pyörään kiinni ja pikkuhiljaa kohti lähtöpaikkaa katsomaan ensimmäisen ryhmän starttia. Omiksi eväiksi olin matkaan varannut neljä geeliä ja kaksi energiapatukkaa ja lisäksi juomarepussa oli 2 litraa vettä ja pyörän pullotelineessä juomapullossa 0.75 litraa urheilujuomaa. Vaatetusta mietin pitkään, että pitääkö laittaa pitkähihainen paita, mutta lopulta päätin, että lyhythihainen riittää ja laitoin reppuun ohuen kevyen takin. Lyhythihainen paita todellakin riitti hyvin.

Sää vaikutti erinomaiselta. Pilvistä ja hieman alle 20 astetta lämmintä. Vesisadetta oli kyllä lupailtu päivälle, mutta ei mitään kovin rankkaa, joten sekään ei huolettanut. Lopulta vettä ei kisan aikana satanut oikeastaan ollenkaan, muutama pisara taisi jossain vaiheessa tulla, mutta ei sillä lailla, että maa olisi siitä kastunut. Edellisenä päivänä ja ilmeisesti yöllä oli kyllä satanut mikä aiheutti sen, että joissain paikoissa oli vielä märkää ja jotkut juurakot olivat märkiä.

Itse kisa

Ensimmäinen ryhmä jossa oli 60 kilometrin kisakuskit ja 120 kilometrin ajajat lähti liikkeelle klo 9. Sen jälkeen vähän omaa lämmittelyä parkkipaikkaa ympäri ajellen ja pikku mäkiä nousten. Matkaan olin lähdössä taas samojen kavereiden kanssa joiden kanssa olen aina kisan ajanut. Tosin nyt tiesin, että he ovat kovemmassa kunnossa kuin minä. Ajatus oli kuitenkin lähteä heidän kanssa samaan matkaan.

Startti – ensimmäinen huolto n.17 km

Kohta mennään

Klo 9.30 tapahtui startti. Olimme ryhmässä puolivälin etupuolella ja lähdimme ihan hyvää vauhtia liikkeelle. Ensimmäisenä siis noustaan Pikku-Syötteen huipulle, aika rankka nousu. Pari kilometriä lähdöstä ja sykkeet oli aivan tapissa, näytin kavereilla jotka katselivat taaksepäin, että menkää vaan. Tuntui rankalta heti. Maanantaina mitattu maksimisyke 183 oli heti koetuksella kun syke kävi jo yhden lyönnin päässä siitä. Se siitä rauhallisesta startista. Tuossa alussa on toki hyötyä jos pääsee vähän sinne kärkipäähän ryhmää kun tullaan poluille, niin ei tarvitse sitten niin jonottaa aluksi. Mutta nyt lähdin ihan selkeästi omaa kuntoani ajatellen liian lujaa. Pikkusyötteen päällä tuntui pahalta, mutta eipä se auttanut kuin lähteä laskemaan alas aina yhtä mukavia alaspäin laskevia pitkoksia. Ja nyt kun ne olivat märät niin odotettavissa oli tiukkoja tilanteita. Jätin eteeni vähän tyhjää ennen pitkoksia, mutta joku pysähtyi sinne pitkoksille, niin siinä tuli sitten vähän puolella ja toiselle tippuvia kuskeja. Itse ajoin heti aika alussa pitkoksilta alas vasemmalle puolelle ja sieltä pääsikin kohtuudella ajamaan pitkosten vierestä polulle. Siitä sitten taas laskua eteenpäin ja hyvät vauhdithan siinä saa. Ehkä eniten minua tässä kisassa aina etukäteen huolettaa juuri tuo ensimmäinen nousu ja sen jälkeiset alamäkipitkokset. Olen niissä kaatunut ja niiltä tippunut ja koskaan ne eivät ole menneet hyvin. No nyt joka tapauksessa ne kohdat olivat ohi ja ajattelin, että vähän syke tasoittuu, mutta ei. Olin semmoisessa kohdassa letkaa, että muut kuskit olivat minua nopeampia ja kun letkassa yritin pysyä mukana, niin se meni repimiseksi. Roikuin letkassa mukana ja joissain kohdissa päästin takaa nopeampia ohitse. Yhtäkkiä tuli 10 kilometrin kyltti ja ajattelin, että no enää 7 kilsaa ensimmäiseen huoltoon, kyllä se tästä. Mutta ei se siitä. Pahalta tuntui koko ajan ja syke oli 160 paikkeilla ja yli koko ajan. Välillä kävi mielessä, että ei kai tässä ole järkeä ja sama lopettaa kun sinne huoltoon tulee. Mutta ei nyt oikeastaan kovin vakavasti käynyt lopettaminen mielessä. Kaippa ne ajatukset vaan tulee mieleen kun ei oikein kulje ja tuntuu raskaalta. Hommaa teki tottakai myös raskaammaksi se, kun olin vähän turhan nopeassa kohdassa ryhmää ja piti päästää nopeampia ohitse ja taas kiihdyttää liikenteeseen. Pahoittelut jos olen ollut tielläsi tien tukkona! Matka kuitenkin eteni ja lopulta lasketeltiin huoltoon. Siinä ensimmäinen geeli ja pöydän antimista suolaa, suklaata, sipsejä, urheilujuomaa ja vähän vettä.

Kohti toista huoltoa n. 31 km

Ei se auttanut kuin lähteä liikkeelle. Kun lähdin eka huollosta liikkeelle sinne tuli tosi paljon porukkaa ryppäänä ja ajattelin, että he varmaan sitten ottavat minut kiinni jossain välissä. Ehkä olisikin ollut hyvä odottaa ja lähteä heidän perään, mutta eipä siinä viitsinyt jäädä ylimääräistä huoltoon seisoskelemaan. Välillä sai ajella kaikessa rauhassa yksikseen ja välillä joku nopeampi tuli takaa ohi. Ei kuitenkaan mitään massaohittelua tapahtunut. Sykekin taisi käydä alle 140 tuossa eka huollon aikana, mutta lähti taas nousuun kun liikkeelle pääsi. Tästä etapista jäi parhaiten mieleen se uusi syherö joka oli merkkausnauhaa käyttäen merkattu metsään. Siinä mentiin kyllä niin moneen suuntaan kääntyen, että suuntavaisto oli totaalisen sekaisin sen jälkeen. Mentiin ylös ja alas ja oli rakennettuja kallistettuja kurveja ja porukkaa näkyi joka puolella menossa kuka minnekin suuntaan. Vähän ennen toista huoltoa tuli sitten semmoinen isompi rypäs joka meni ohitse ja he olivat vielä huollossa kun itsekin siihen saavuin. Joku siinä sanoikin, että viiden tunnin ruuhka tuli huoltoon. Katsoin kellosta, että aika lailla 2.5h oli ajettu ja puolimatka aika lähellä. Tämän vuoden 60 kilometrin lenkki oli siis aika tarkkaan 63km. Taas samaa evästä huollosta, suolaa, suklaata ja juotavia ja tällä kertaa myös banaania. Oma juomapullo oli myös tyhjentynyt niin täytin sen tuossa vähän yli puolilleen.

2. – 3. huolto

Nyt kun lähdin liikkeelle tuli se normaali tunne mikä Syötteellä on yleensä ollut. Tuntuu kuin ajaisit yksin siellä metsässä kun olet löytänyt sen oman vauhtisen ryhmäsi. Kukaan ei ole ohittamassa ja itsekään et saa muita kiinni. Pytkynharjun maastotkin rupesivat lähestymään. Ne ovat mielestäni tämän reitin mukavinta ja parasta antia. Maisemia nyt ei pahemmin kerkeä katselemaan, mutta hienoa kuitenkin ajaa siellä harjulla. Kun toisesta huollosta on ajettu muutama kilometri tulee aika pitkä tasainen nousu, jossa myös viime vuonna tuli ensimmäiset krampin tunteet ja samoin tänä vuonna. Se on tuo kolmen tunnin raja suorituksessa semmoinen maaginen. No sitä nousua siis olin nousemassa kun yhtäkkiä oikeassa takareidessä tuntuu tuttu tunne. Ei kuitenkaan krampannut kunnolla, varoitteli vaan ja kun rauhallisesti pyöritteli eteenpäin niin tilanne helpotti. Jotenkin tuo hetken seisoskelu huotopaikalla ja siitä uudestaan liikkeelle lähteminen aiheuttaa helpommin noita kramppeja. Sitten kun on taas päässyt vauhtiin niin on helpompaa. Tällä etapilla tuntui ajoittain ihan mukavalta meno, mutta sitten rupesi matkaa olemaan sen verran takana, että rupesi käymään jo oikeasti voimille ja tilanne muuttui takaisin normaaliksi. Pytkynharjulla käytiin ja laskettiin alas jonkinlainen lenkki tekemään ja tultiin takaisin Pytkynharjun juurelle Kellarilammen rantaan ja laavulle josta leveitä pitkoksia pitkin parkkipaikalle ja pikku pätkä tietä josta enää olikin lyhyt matka polkua pitkin kolmanteen huoltoon. Kolmas ja neljäs huolto ovat samassa pisteessä ja siinä näkee niitä jo sen seuraavan 10 kilometrin etapin ajaneita samaan aikaan huollossa toisella puolella pöytää. Moni kolmanteen huoltoon tullut siinä tuumaili, että olispa mukava oikaista ja lähteä kohti maalia. Mutta toisaalta tuo seuraava etappi on yksi parhaista pätkistä reitillä, että ei sitä kannata väliin jättää. On siinä kyllä melkoista juurakkoakin, mutta silti. Huollossa taas samat eväät, suolaa suolaa enemmän suolaa… Ja oman juomapullon täyttäminen taas.

3. – 4. huolto

Tällä etapilla noustaan oikein kunnolla Pytkynharjun päälle ja ajetaan siellä päällä vauhdikasta polkua. Toki siellä on tiukkoja nousuja, mutta myös vauhdikkaita laskuja. Taas vähän huollosta lähdön jälkeen tuli krampin tunnetta takareiteen, mutta ei taaskaan aivan krampannut. Pitkän matkaa piti kyllä ajella tarkasti ja välttää äkillisiä liikkeitä. Jyrkimmät mäet suosiolla talutin. Pytkynharjulta käännytään vasemmalle alas ja kohta suon ylityken jälkeen tuleekin makeaa juurakkojumppaa. Jos jaloissa on voimaa, niin ei tuo nyt ole kovinkaan paha pätkä, mutta nyt se tuntui kyllä hankalalta. Ei jaksanut oikein pyörittää, että olisi vauhti pysynyt yllä ja juurista päässyt helpommin yli. Meni taisteluksi ja taiteiluksi. Jollakin muullakin oli mennyt kun siellä polun sivussa kramppeja yritettiin parannella etureisistä. Tämä 10 kilometrin etappi meni kuitenkin kohtuullisen nopeasti, vaikka myös käsissä alkoi nyt tuntumaan toden teolla. Hanskat tuntui hiertävän kämmeniin ja kyynärvarsissa tuntui hankalalta ja reppu painoi olkapäitä ja muita mukavia tuntemuksia. Viimein taas kuitenkin huolto tuli näkyviin ja nyt viimeistä kertaa. Enää reilu 10 kilometriä maaliin! Ja taas suolat ja geelit ja suklaat ja juomapullon täyttö.

Kohti maalia ja Loppunousu

Ja taas mentiin alkumatka huollon jälkeen varovasti pyöritellen kun krampit olivat aivan hiuskarvan päässä. Vähän kun liian koukkuun jätti jalan kun liukui vapaalla niin meinasi krampata ja vähän kun joutui kovemmin polkaisemaan niin meinasi krampata. Mutta matka eteni. Taas mutkittelua, tällä kertaa aika tasamaalla reittimerkkien välissä ja Pärjänjoen rantapulevardi lähestyi. Ennen sitä on jyrkkä lasku, jota en ole koskaan aiemmin ajanut. Olen aina kramppien kourissa sen taluttanut. Olin miettinyt, että tällä kertaa sen kyllä ajan, mutta kun krampit oli koko ajan iskemässä niin rupesi mietityttämään. No törmän reuna lähestyi ja huomasin, että laskuun lähtö oli paranneltu tuomalla siihen lisää soraa ja hiekkaa, eikä siinä sen suhteen ollut mitään ongelmaa, niin ei muuta kuin alas vaan. Ja hyvinhän se meni, ei ongelmia, eikä krampannutkaan. Siitä sitten soraistettua rantapulevardia vaan eteenpäin.

Aika hitaasti matka eteni kun voimat oli melko lailla käytetty ja loppunousu kummitteli mielessä. Lopulta laskettiin viimeinen jontka suon reunaan ja loppunousun kyltti oli edessä. 5004 metriä huipulle ja siitä vähän matkaa maaliin. Todella rauhallisesti pyöritellen vaan eteenpäin ja matkahan eteni, hitaasti mutta varmasti. Suorastaan yllätyin kun ensimmäinen kilometrikyltti tuli vastaan. Eteenpäin vaan. Luontokeskus tuli vastaan ja siitä parkkipaikan läpi ja kun pääsi sinne polulle, niin tuntui että matka eteni paremmin kuin sillä soratiellä. Tien ylittävällä sillalla pikku tauko ja juotavaa. Muutamat siinä ottivat samalla viimeiset geelit vielä. Itse olin omani jo syönyt. Yllättävän hyvin nousu kulki. En ole noin paljon varmaan koskaan ajanut tuosta noususta. Mistä lie voimaa vielä löytyi. Toki välillä piti myös taluttaa aika pitkiäkin pätkiä, mutta ajoin myös paljon. Soinin suo tuli vastaan ja sitten jo asfaltti. Sitä pikku pätkä ja mutka polun kautta takaisin asfaltille ja viimeinen tosi jyrkkä nousu soratietä pitkin. Se tuntui kyllä rankalta ja meinasi taas krampata. Sitten hotellin takaa kiertäen kohti huippua.

Huipulta on ennen laskettu aika suoraan hotellille, mutta nyt olikin rakennettu vielä muutamat mutkat siihen mikä meinasi aiheuttaa epätoivon, mutta kyllähän siitä sitten hotellille käännyttiin ja Peltsi kuulutti maaliin tulleeksi! Huh! Eikä mennyt kuin ehkä 5 minuuttia kun 120 kilsan voittaja Henri Ojala saapui maaliin! Käsittämätöntä! Mutta ei saanut kierroksella kiinni. On uskomaton tuo vauhti mitä kärkiajajat ajaa.

Maalissa

Yhteenveto

Aikaa siis minulla kului 5 tuntia ja 40 minuuttia. Tähän asti olen aina noin puolella tunnilla parantanut aikaa joka vuosi, mutta nyt se sitten huononi viime vuodesta noin puolella tunnilla. Vettä ei repusta kulunut loppujen lopuksi kuin noin litra, mutta huolloissa join sitä useamman mukillisen samoin kuin urheilujuomaa. Jota siis myös usempaan otteeseen tankkasin juomapullooni. Yhteensä ehkä noin 2 litraa meni urheilujuomaa ja varmaan saman verran vettä. Suolaa monta hyppysellistä, tai kourallista ja suklaata varmasti ainakin levyllinen. Ja ne 4 omaa geeliä ja 1.5 patukkaa. Lisäksi muutama kourallinen sipsejä ja ehkä yks kokonainen banaani. Niitä kramppejakaan ei lopulta oikein oikeasti tullut ollenkaan. Lähellä oli kyllä, mutta säästyin. Viikolla söin vähän magnesiumia ja samoin aamulla otin magnesiumia ja suolaa söin joka huollossa. Olisko joku näistä auttanut. Huollot toimi loistavasti, ihmiset siellä oli kannustavia ja tankattavaa oli koko ajan saatavilla! Suuret kiitokset heille myös tätä kautta, vaikka aina huollosta lähtiessäni myös kiitoksen huikkasin.

Rata oli toimiva ja loistavasti merkattu. Kertaakaan ei tarvinnut miettiä, että minneköhän päin seuraavaksi. Se yksi silta (onkohan Naamangansilta tms.) jonka jälkeen mennään kisan ajonsuunnasta oikeasta reunasta pitkoksille oli kuulemma ollut vähän ongelmia aiheuttava kun siinä ohjattiin kuulemma yksi ”välikkö” liikaa vasemmalle niillä reittiä kaventavilla merkkauksilla. Itse en tätä niin huomannut, kun paikka oli tuttu ja tiesin miten mennä. Kuulin vain jälkikäteen siitä puhetta. Pärjänjoen rantaan laskeutuvan mäen alun fiksailu oli itselleni oikein mukava, koska nyt sitten eka kertaa uskalsin sen mäen ajaa.

En tiedä mistä johtui, mutta useammassa kohtaa reitillä oli nyt alamäkiin tullut yllättäviä pudotuksia. Ihan semmoisia oikeita droppeja. Yllättäen keula ylös ja painoa taakse, ettei ole sarvien yli naamallaan. Liekkö kuiva kesä olisi tätä jotenkin aiheuttanut, että hiekka olisi helpommin niistä jarrutettaessa irronnut. Ihan mukaviahan semmoset pikku dropit on, mutta vähän yllättäen tuli välillä vastaan niitä. Uskomatonta kuinka se polku vaan jatkuu ja jatkuu tuolla reitillä. Jotenkin helpottavalta tuntui kun 120km voittaja kisan jälkeen Peltsin haastattelussa sanoi, että hänellekin oli tullut ”seinä vastaan”. Ja että minkä tahansa muun kisan olisi keskeyttänyt, mutta ei tätä kun on niin hieno reitti. Peltsi siis kysyi tässä hieman johdattelevasti, että miltä reitti tuntui, kun monessa kisassa on pitkiä tiepätkiä joilla pääsee palautumaan, mutta Syötteellä se ongelma on poistettu 🙂

Järjestelyt muutenkin olivat taas hienosti hoidettu. Toki itse pääsin valmiiksi katettuun pöytään kun vaan tulin paikalle ja numerokin oli valmiiksi haettu. Kiitokset siitä Sami ja Kirsi! Peseytyminen onnistui helposti kisan jälkeen ja ruokaa oli heti saatavilla. Tärkeitä juttuja tuommosen rääkin jälkeen. Mikko ”Peltsi” Peltola osasi kuuluttajan hommat ammattilaisen kokemuksella ja toki hän myös maastopyöräilyn tuntee kuin omat taskunsa joten oli mies paikallaan. Kuitenkaan yhtään mitään aikasempien vuosien kuuluttajan Kankaisen Mikan ammattitaidosta pois ottamatta! Mies paikallaan myös hän.

Suuret kiitokset siis koko järjestävälle porukalle! Pitää olla taas tarkkana kun ilmoittautuminen ensi vuoden kisaan alkaa, että numerolapun saa. Tämän vuoden kisa myytiin siis loppuun ennätysajassa, 18 minuutissa, eikä ihme on tuo niin hieno tapahtuma.

Päivän aktiivisuuskin tuli täyteen

Mitäs seuraavaksi?

Kuntotesti on tehty, kisakausi avattu, kunto luultua heikommaksi todettu. Miten tästä eteenpäin? No tietenkin lähtemällä kohti kisakauden päätöstä, eli 18.8. Pyhä-Luosto MTB:tä. Se on pitempi rupeama, 81 km, mutta helpommassa maastossa. Aikaa kuluu suunnilleen saman verran minulla näihin molempiin. Siellä pitää muistaa aloittaa vähän alhaisemmilla sykkeillä, että jaksaa loppuun asti. Ja sen jälkeen sitten uudella innolla peruskunnon rakentamiseen kohti laskettelukautta. Eihän tässä ole enää kuin hetki, että Rukalla rinteet aukaistaan (5.10. klo 9.30)! Ensi vuoden Syöte MTBtä varten taas pitää hieman painoa pudottaa ja peruskuntoa kasvattaa. Josko sitä joskus vielä alle viiteen tuntiin tuon reitin ajaisi. Tavoitteita pitää olla, olkoon se ensi kerran tavoite!

 



2 kommenttia