MTB

Syöte MTB 2018

Julkaistu: 05.8.2018

Niin se on kesä kulunut ja työt taas aloitettu ja nyt myös jo tämän vuoden Syöte MTB ajettu. Kovasti oli alkukesästä suunnitelmaa kuinka treenaan tätä varten suunnitelmallisesti, mutta kuinkas kävikään? No niinkuin odotin. Suunnitelmia ei pahemmin tullut noudatettua ja treenaaminen oli sitä, että kävi ajamassa niitä normaaleja lenkkejä. Eli reilun tunnin mittaisia, enemmän intervallitreeniksi sopivia kuin pitkään matkaan valmistavia. Ajokilometrejä on kyllä kertynyt ihan mukavasti, mutta tosiaan aiemmin kesällä Syötteelle suuntautunut ajoreissu antoi jo semmoisia tuntemuksia, että kunto ei paras mahdollinen ole.

Kisaa edeltävä viikko

Viimeisen pitkän lenkin kävin viikko ennen kisaa, silloin tuli jopa ajettua rauhallisesti semmoinen kolmisen tuntia. Sen jälkeen vielä maanantaina kävin kuntotestissä, jossa siis mitattiin aeronen ja anaerobinen kynnys ja kyllähän sekin aivan treenistä kävi kun maksimisykkeetkin otettiin irti. Näistä voit lukea enemmän täältä. Tämän jälkeen viikon aikana lähinnä kävin töissä ja lepäilin. Työmatka on viisi kilometriä suuntaansa ja sen kyllä ajelin pyörällä. Ja tottakai jonkinlaista tankkausta tuli tehtyä, sehän on hauskinta pitkän matkan suorituksissa 🙂 Torstaina sitten vielä pyörän pesu ja tarkistus ja jousituksen säätäminen. Oikein youtuben avustuksella kävin läpi, että on jousituksen palautuksen nopeuskin kohdallaan. Ja toki jouston esijännityksen säätö, tai mikähän se nyt ois suomeksi. Sagin säätö kuitenkin. Ja huomasin, että taas oli takavanteesta yksi pinna poikki, oliskohan jo viides katkennut pinna tässä pariin vuoteen. Pinna/vannesponsoreita etsitään!

Alunperin tarkoitus oli koko perheen lähteä Syötteelle, kuten olemme tehneet kahtena aiempana vuotena, mutta Johannalle tuli kesäflunssa, joten koko perheen reissu peruuntui ja lähdin käymään reissussa yksin päiväseltään.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Kisapäivä

Aamulla oli herätys 5:45 ja autossa olin 6:15. Matka Syötteelle meni hyvin. Aamukahvit otin huoltoasemalta matkan varrelta ja poroja sain väistellä ihan tarpeeksi. Olivat kovasti liikekannalla. Auton ajoin valmiiksi ylös hotellille, jotta kisan jälkeen on helppo hakea autosta vaihtokamppeet, eikä tarvitse ajaa pyörällä enää alas parkkipaikalle. Toki vaihtokamppeet olisi voinut jättää sinne ja ajaa autolla alas, mutta kun oli luvattu sadetta, niin ei kiinnostanut ajatus, että kisan jälkeen puhtaissa kamppeissa pitäisi ajaa vielä alas autolle vesisateessa. Ajokamat siis päälle ja ja pyörä alas auton katolta ja sitten alas tuttujen mökille jossa numerolappu jo odotti valmiiksi haettuna. Numerolappu pyörään kiinni ja pikkuhiljaa kohti lähtöpaikkaa katsomaan ensimmäisen ryhmän starttia. Omiksi eväiksi olin matkaan varannut neljä geeliä ja kaksi energiapatukkaa ja lisäksi juomarepussa oli 2 litraa vettä ja pyörän pullotelineessä juomapullossa 0.75 litraa urheilujuomaa. Vaatetusta mietin pitkään, että pitääkö laittaa pitkähihainen paita, mutta lopulta päätin, että lyhythihainen riittää ja laitoin reppuun ohuen kevyen takin. Lyhythihainen paita todellakin riitti hyvin.

Sää vaikutti erinomaiselta. Pilvistä ja hieman alle 20 astetta lämmintä. Vesisadetta oli kyllä lupailtu päivälle, mutta ei mitään kovin rankkaa, joten sekään ei huolettanut. Lopulta vettä ei kisan aikana satanut oikeastaan ollenkaan, muutama pisara taisi jossain vaiheessa tulla, mutta ei sillä lailla, että maa olisi siitä kastunut. Edellisenä päivänä ja ilmeisesti yöllä oli kyllä satanut mikä aiheutti sen, että joissain paikoissa oli vielä märkää ja jotkut juurakot olivat märkiä.

Itse kisa

Ensimmäinen ryhmä jossa oli 60 kilometrin kisakuskit ja 120 kilometrin ajajat lähti liikkeelle klo 9. Sen jälkeen vähän omaa lämmittelyä parkkipaikkaa ympäri ajellen ja pikku mäkiä nousten. Matkaan olin lähdössä taas samojen kavereiden kanssa joiden kanssa olen aina kisan ajanut. Tosin nyt tiesin, että he ovat kovemmassa kunnossa kuin minä. Ajatus oli kuitenkin lähteä heidän kanssa samaan matkaan.

Startti – ensimmäinen huolto n.17 km

Kohta mennään

Klo 9.30 tapahtui startti. Olimme ryhmässä puolivälin etupuolella ja lähdimme ihan hyvää vauhtia liikkeelle. Ensimmäisenä siis noustaan Pikku-Syötteen huipulle, aika rankka nousu. Pari kilometriä lähdöstä ja sykkeet oli aivan tapissa, näytin kavereilla jotka katselivat taaksepäin, että menkää vaan. Tuntui rankalta heti. Maanantaina mitattu maksimisyke 183 oli heti koetuksella kun syke kävi jo yhden lyönnin päässä siitä. Se siitä rauhallisesta startista. Tuossa alussa on toki hyötyä jos pääsee vähän sinne kärkipäähän ryhmää kun tullaan poluille, niin ei tarvitse sitten niin jonottaa aluksi. Mutta nyt lähdin ihan selkeästi omaa kuntoani ajatellen liian lujaa. Pikkusyötteen päällä tuntui pahalta, mutta eipä se auttanut kuin lähteä laskemaan alas aina yhtä mukavia alaspäin laskevia pitkoksia. Ja nyt kun ne olivat märät niin odotettavissa oli tiukkoja tilanteita. Jätin eteeni vähän tyhjää ennen pitkoksia, mutta joku pysähtyi sinne pitkoksille, niin siinä tuli sitten vähän puolella ja toiselle tippuvia kuskeja. Itse ajoin heti aika alussa pitkoksilta alas vasemmalle puolelle ja sieltä pääsikin kohtuudella ajamaan pitkosten vierestä polulle. Siitä sitten taas laskua eteenpäin ja hyvät vauhdithan siinä saa. Ehkä eniten minua tässä kisassa aina etukäteen huolettaa juuri tuo ensimmäinen nousu ja sen jälkeiset alamäkipitkokset. Olen niissä kaatunut ja niiltä tippunut ja koskaan ne eivät ole menneet hyvin. No nyt joka tapauksessa ne kohdat olivat ohi ja ajattelin, että vähän syke tasoittuu, mutta ei. Olin semmoisessa kohdassa letkaa, että muut kuskit olivat minua nopeampia ja kun letkassa yritin pysyä mukana, niin se meni repimiseksi. Roikuin letkassa mukana ja joissain kohdissa päästin takaa nopeampia ohitse. Yhtäkkiä tuli 10 kilometrin kyltti ja ajattelin, että no enää 7 kilsaa ensimmäiseen huoltoon, kyllä se tästä. Mutta ei se siitä. Pahalta tuntui koko ajan ja syke oli 160 paikkeilla ja yli koko ajan. Välillä kävi mielessä, että ei kai tässä ole järkeä ja sama lopettaa kun sinne huoltoon tulee. Mutta ei nyt oikeastaan kovin vakavasti käynyt lopettaminen mielessä. Kaippa ne ajatukset vaan tulee mieleen kun ei oikein kulje ja tuntuu raskaalta. Hommaa teki tottakai myös raskaammaksi se, kun olin vähän turhan nopeassa kohdassa ryhmää ja piti päästää nopeampia ohitse ja taas kiihdyttää liikenteeseen. Pahoittelut jos olen ollut tielläsi tien tukkona! Matka kuitenkin eteni ja lopulta lasketeltiin huoltoon. Siinä ensimmäinen geeli ja pöydän antimista suolaa, suklaata, sipsejä, urheilujuomaa ja vähän vettä.

Kohti toista huoltoa n. 31 km

Ei se auttanut kuin lähteä liikkeelle. Kun lähdin eka huollosta liikkeelle sinne tuli tosi paljon porukkaa ryppäänä ja ajattelin, että he varmaan sitten ottavat minut kiinni jossain välissä. Ehkä olisikin ollut hyvä odottaa ja lähteä heidän perään, mutta eipä siinä viitsinyt jäädä ylimääräistä huoltoon seisoskelemaan. Välillä sai ajella kaikessa rauhassa yksikseen ja välillä joku nopeampi tuli takaa ohi. Ei kuitenkaan mitään massaohittelua tapahtunut. Sykekin taisi käydä alle 140 tuossa eka huollon aikana, mutta lähti taas nousuun kun liikkeelle pääsi. Tästä etapista jäi parhaiten mieleen se uusi syherö joka oli merkkausnauhaa käyttäen merkattu metsään. Siinä mentiin kyllä niin moneen suuntaan kääntyen, että suuntavaisto oli totaalisen sekaisin sen jälkeen. Mentiin ylös ja alas ja oli rakennettuja kallistettuja kurveja ja porukkaa näkyi joka puolella menossa kuka minnekin suuntaan. Vähän ennen toista huoltoa tuli sitten semmoinen isompi rypäs joka meni ohitse ja he olivat vielä huollossa kun itsekin siihen saavuin. Joku siinä sanoikin, että viiden tunnin ruuhka tuli huoltoon. Katsoin kellosta, että aika lailla 2.5h oli ajettu ja puolimatka aika lähellä. Tämän vuoden 60 kilometrin lenkki oli siis aika tarkkaan 63km. Taas samaa evästä huollosta, suolaa, suklaata ja juotavia ja tällä kertaa myös banaania. Oma juomapullo oli myös tyhjentynyt niin täytin sen tuossa vähän yli puolilleen.

2. – 3. huolto

Nyt kun lähdin liikkeelle tuli se normaali tunne mikä Syötteellä on yleensä ollut. Tuntuu kuin ajaisit yksin siellä metsässä kun olet löytänyt sen oman vauhtisen ryhmäsi. Kukaan ei ole ohittamassa ja itsekään et saa muita kiinni. Pytkynharjun maastotkin rupesivat lähestymään. Ne ovat mielestäni tämän reitin mukavinta ja parasta antia. Maisemia nyt ei pahemmin kerkeä katselemaan, mutta hienoa kuitenkin ajaa siellä harjulla. Kun toisesta huollosta on ajettu muutama kilometri tulee aika pitkä tasainen nousu, jossa myös viime vuonna tuli ensimmäiset krampin tunteet ja samoin tänä vuonna. Se on tuo kolmen tunnin raja suorituksessa semmoinen maaginen. No sitä nousua siis olin nousemassa kun yhtäkkiä oikeassa takareidessä tuntuu tuttu tunne. Ei kuitenkaan krampannut kunnolla, varoitteli vaan ja kun rauhallisesti pyöritteli eteenpäin niin tilanne helpotti. Jotenkin tuo hetken seisoskelu huotopaikalla ja siitä uudestaan liikkeelle lähteminen aiheuttaa helpommin noita kramppeja. Sitten kun on taas päässyt vauhtiin niin on helpompaa. Tällä etapilla tuntui ajoittain ihan mukavalta meno, mutta sitten rupesi matkaa olemaan sen verran takana, että rupesi käymään jo oikeasti voimille ja tilanne muuttui takaisin normaaliksi. Pytkynharjulla käytiin ja laskettiin alas jonkinlainen lenkki tekemään ja tultiin takaisin Pytkynharjun juurelle Kellarilammen rantaan ja laavulle josta leveitä pitkoksia pitkin parkkipaikalle ja pikku pätkä tietä josta enää olikin lyhyt matka polkua pitkin kolmanteen huoltoon. Kolmas ja neljäs huolto ovat samassa pisteessä ja siinä näkee niitä jo sen seuraavan 10 kilometrin etapin ajaneita samaan aikaan huollossa toisella puolella pöytää. Moni kolmanteen huoltoon tullut siinä tuumaili, että olispa mukava oikaista ja lähteä kohti maalia. Mutta toisaalta tuo seuraava etappi on yksi parhaista pätkistä reitillä, että ei sitä kannata väliin jättää. On siinä kyllä melkoista juurakkoakin, mutta silti. Huollossa taas samat eväät, suolaa suolaa enemmän suolaa… Ja oman juomapullon täyttäminen taas.

3. – 4. huolto

Tällä etapilla noustaan oikein kunnolla Pytkynharjun päälle ja ajetaan siellä päällä vauhdikasta polkua. Toki siellä on tiukkoja nousuja, mutta myös vauhdikkaita laskuja. Taas vähän huollosta lähdön jälkeen tuli krampin tunnetta takareiteen, mutta ei taaskaan aivan krampannut. Pitkän matkaa piti kyllä ajella tarkasti ja välttää äkillisiä liikkeitä. Jyrkimmät mäet suosiolla talutin. Pytkynharjulta käännytään vasemmalle alas ja kohta suon ylityken jälkeen tuleekin makeaa juurakkojumppaa. Jos jaloissa on voimaa, niin ei tuo nyt ole kovinkaan paha pätkä, mutta nyt se tuntui kyllä hankalalta. Ei jaksanut oikein pyörittää, että olisi vauhti pysynyt yllä ja juurista päässyt helpommin yli. Meni taisteluksi ja taiteiluksi. Jollakin muullakin oli mennyt kun siellä polun sivussa kramppeja yritettiin parannella etureisistä. Tämä 10 kilometrin etappi meni kuitenkin kohtuullisen nopeasti, vaikka myös käsissä alkoi nyt tuntumaan toden teolla. Hanskat tuntui hiertävän kämmeniin ja kyynärvarsissa tuntui hankalalta ja reppu painoi olkapäitä ja muita mukavia tuntemuksia. Viimein taas kuitenkin huolto tuli näkyviin ja nyt viimeistä kertaa. Enää reilu 10 kilometriä maaliin! Ja taas suolat ja geelit ja suklaat ja juomapullon täyttö.

Kohti maalia ja Loppunousu

Ja taas mentiin alkumatka huollon jälkeen varovasti pyöritellen kun krampit olivat aivan hiuskarvan päässä. Vähän kun liian koukkuun jätti jalan kun liukui vapaalla niin meinasi krampata ja vähän kun joutui kovemmin polkaisemaan niin meinasi krampata. Mutta matka eteni. Taas mutkittelua, tällä kertaa aika tasamaalla reittimerkkien välissä ja Pärjänjoen rantapulevardi lähestyi. Ennen sitä on jyrkkä lasku, jota en ole koskaan aiemmin ajanut. Olen aina kramppien kourissa sen taluttanut. Olin miettinyt, että tällä kertaa sen kyllä ajan, mutta kun krampit oli koko ajan iskemässä niin rupesi mietityttämään. No törmän reuna lähestyi ja huomasin, että laskuun lähtö oli paranneltu tuomalla siihen lisää soraa ja hiekkaa, eikä siinä sen suhteen ollut mitään ongelmaa, niin ei muuta kuin alas vaan. Ja hyvinhän se meni, ei ongelmia, eikä krampannutkaan. Siitä sitten soraistettua rantapulevardia vaan eteenpäin.

Aika hitaasti matka eteni kun voimat oli melko lailla käytetty ja loppunousu kummitteli mielessä. Lopulta laskettiin viimeinen jontka suon reunaan ja loppunousun kyltti oli edessä. 5004 metriä huipulle ja siitä vähän matkaa maaliin. Todella rauhallisesti pyöritellen vaan eteenpäin ja matkahan eteni, hitaasti mutta varmasti. Suorastaan yllätyin kun ensimmäinen kilometrikyltti tuli vastaan. Eteenpäin vaan. Luontokeskus tuli vastaan ja siitä parkkipaikan läpi ja kun pääsi sinne polulle, niin tuntui että matka eteni paremmin kuin sillä soratiellä. Tien ylittävällä sillalla pikku tauko ja juotavaa. Muutamat siinä ottivat samalla viimeiset geelit vielä. Itse olin omani jo syönyt. Yllättävän hyvin nousu kulki. En ole noin paljon varmaan koskaan ajanut tuosta noususta. Mistä lie voimaa vielä löytyi. Toki välillä piti myös taluttaa aika pitkiäkin pätkiä, mutta ajoin myös paljon. Soinin suo tuli vastaan ja sitten jo asfaltti. Sitä pikku pätkä ja mutka polun kautta takaisin asfaltille ja viimeinen tosi jyrkkä nousu soratietä pitkin. Se tuntui kyllä rankalta ja meinasi taas krampata. Sitten hotellin takaa kiertäen kohti huippua.

Huipulta on ennen laskettu aika suoraan hotellille, mutta nyt olikin rakennettu vielä muutamat mutkat siihen mikä meinasi aiheuttaa epätoivon, mutta kyllähän siitä sitten hotellille käännyttiin ja Peltsi kuulutti maaliin tulleeksi! Huh! Eikä mennyt kuin ehkä 5 minuuttia kun 120 kilsan voittaja Henri Ojala saapui maaliin! Käsittämätöntä! Mutta ei saanut kierroksella kiinni. On uskomaton tuo vauhti mitä kärkiajajat ajaa.

Maalissa

Yhteenveto

Aikaa siis minulla kului 5 tuntia ja 40 minuuttia. Tähän asti olen aina noin puolella tunnilla parantanut aikaa joka vuosi, mutta nyt se sitten huononi viime vuodesta noin puolella tunnilla. Vettä ei repusta kulunut loppujen lopuksi kuin noin litra, mutta huolloissa join sitä useamman mukillisen samoin kuin urheilujuomaa. Jota siis myös usempaan otteeseen tankkasin juomapullooni. Yhteensä ehkä noin 2 litraa meni urheilujuomaa ja varmaan saman verran vettä. Suolaa monta hyppysellistä, tai kourallista ja suklaata varmasti ainakin levyllinen. Ja ne 4 omaa geeliä ja 1.5 patukkaa. Lisäksi muutama kourallinen sipsejä ja ehkä yks kokonainen banaani. Niitä kramppejakaan ei lopulta oikein oikeasti tullut ollenkaan. Lähellä oli kyllä, mutta säästyin. Viikolla söin vähän magnesiumia ja samoin aamulla otin magnesiumia ja suolaa söin joka huollossa. Olisko joku näistä auttanut. Huollot toimi loistavasti, ihmiset siellä oli kannustavia ja tankattavaa oli koko ajan saatavilla! Suuret kiitokset heille myös tätä kautta, vaikka aina huollosta lähtiessäni myös kiitoksen huikkasin.

Rata oli toimiva ja loistavasti merkattu. Kertaakaan ei tarvinnut miettiä, että minneköhän päin seuraavaksi. Se yksi silta (onkohan Naamangansilta tms.) jonka jälkeen mennään kisan ajonsuunnasta oikeasta reunasta pitkoksille oli kuulemma ollut vähän ongelmia aiheuttava kun siinä ohjattiin kuulemma yksi ”välikkö” liikaa vasemmalle niillä reittiä kaventavilla merkkauksilla. Itse en tätä niin huomannut, kun paikka oli tuttu ja tiesin miten mennä. Kuulin vain jälkikäteen siitä puhetta. Pärjänjoen rantaan laskeutuvan mäen alun fiksailu oli itselleni oikein mukava, koska nyt sitten eka kertaa uskalsin sen mäen ajaa.

En tiedä mistä johtui, mutta useammassa kohtaa reitillä oli nyt alamäkiin tullut yllättäviä pudotuksia. Ihan semmoisia oikeita droppeja. Yllättäen keula ylös ja painoa taakse, ettei ole sarvien yli naamallaan. Liekkö kuiva kesä olisi tätä jotenkin aiheuttanut, että hiekka olisi helpommin niistä jarrutettaessa irronnut. Ihan mukaviahan semmoset pikku dropit on, mutta vähän yllättäen tuli välillä vastaan niitä. Uskomatonta kuinka se polku vaan jatkuu ja jatkuu tuolla reitillä. Jotenkin helpottavalta tuntui kun 120km voittaja kisan jälkeen Peltsin haastattelussa sanoi, että hänellekin oli tullut ”seinä vastaan”. Ja että minkä tahansa muun kisan olisi keskeyttänyt, mutta ei tätä kun on niin hieno reitti. Peltsi siis kysyi tässä hieman johdattelevasti, että miltä reitti tuntui, kun monessa kisassa on pitkiä tiepätkiä joilla pääsee palautumaan, mutta Syötteellä se ongelma on poistettu 🙂

Järjestelyt muutenkin olivat taas hienosti hoidettu. Toki itse pääsin valmiiksi katettuun pöytään kun vaan tulin paikalle ja numerokin oli valmiiksi haettu. Kiitokset siitä Sami ja Kirsi! Peseytyminen onnistui helposti kisan jälkeen ja ruokaa oli heti saatavilla. Tärkeitä juttuja tuommosen rääkin jälkeen. Mikko ”Peltsi” Peltola osasi kuuluttajan hommat ammattilaisen kokemuksella ja toki hän myös maastopyöräilyn tuntee kuin omat taskunsa joten oli mies paikallaan. Kuitenkaan yhtään mitään aikasempien vuosien kuuluttajan Kankaisen Mikan ammattitaidosta pois ottamatta! Mies paikallaan myös hän.

Suuret kiitokset siis koko järjestävälle porukalle! Pitää olla taas tarkkana kun ilmoittautuminen ensi vuoden kisaan alkaa, että numerolapun saa. Tämän vuoden kisa myytiin siis loppuun ennätysajassa, 18 minuutissa, eikä ihme on tuo niin hieno tapahtuma.

Päivän aktiivisuuskin tuli täyteen

Mitäs seuraavaksi?

Kuntotesti on tehty, kisakausi avattu, kunto luultua heikommaksi todettu. Miten tästä eteenpäin? No tietenkin lähtemällä kohti kisakauden päätöstä, eli 18.8. Pyhä-Luosto MTB:tä. Se on pitempi rupeama, 81 km, mutta helpommassa maastossa. Aikaa kuluu suunnilleen saman verran minulla näihin molempiin. Siellä pitää muistaa aloittaa vähän alhaisemmilla sykkeillä, että jaksaa loppuun asti. Ja sen jälkeen sitten uudella innolla peruskunnon rakentamiseen kohti laskettelukautta. Eihän tässä ole enää kuin hetki, että Rukalla rinteet aukaistaan (5.10. klo 9.30)! Ensi vuoden Syöte MTBtä varten taas pitää hieman painoa pudottaa ja peruskuntoa kasvattaa. Josko sitä joskus vielä alle viiteen tuntiin tuon reitin ajaisi. Tavoitteita pitää olla, olkoon se ensi kerran tavoite!

 



Kommentoi blogikirjoitusta

Päivitysilmoitus: Pyhä – Luosto MTB 2018 – Alanko ulkoilee

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *