Special Bike syyslenkki

Julkaistu: 29.9.2018

Kempele MTB kirjoistuksessa mainitsin useampaan otteeseen siitä ärsyttävästä kitinästä ja natinasta joka pyörästäni kuului ja paikallistui mielestäni keskiöön. Tilasin netistä uuden keskiön ja työkalun jolla tuommoisen kierteellisen keskiön voi vaihtaa (ja muuta tarpeellista pikku sälää). Sopivasti perjantaina paketti tuli kotiovelle ja kerkesin illalla keskiön vaihtaa ja käydä tunnin testilenkin ja kitinä ja natina loisti poissaolollaan! Yes!

Vanha keskiö

Special Bike järjesti lauantaille syyslenkin. Lähtö olisi klo 10 liikkeen edestä. Nyt kun pyörä oli kunnossa, niin tottakai lenkille mukaan. En tiedä onko tämä joka syksyinen perinne tämmöinen lenkki, mutta itselle tämä oli ensimmäinen syyslenkki. Keväällä kävin yhden Special Biken järjestämän lenkin kyllä ajamassa, mutta se oli lyhyempi pyrähdys. Nyt oli tarkoitus ajaa noin 40 kilometriä ja syödä Pilpakankaan laavulla Special Biken tarjoamat makkarat ja kahvit.

Lauantaiaamu valkeni kirkkaana ja pakkasta oli 4 astetta. Siinä saikin vähän mietiskellä, että minkäs verran vaatetta päälle, ja liekköhän ilma lämpenee  kovasti päivän mittaan kun aurinko paistaa. No vaatetus tuli valittua ja 9.30 lähdin kotoa kohti Oulun keskustaa ja lenkin lähtöpistettä. Pyörä oli edelleen hiljainen ja polkimien pyöritys oli kuin samettia nyt uuden keskiön kanssa. Mikäs siinä kirpeässä syysaamussa oli ajellessa.

Special Biken edessä oli jo parisenkymmentä pyöräilijää odottamassa kun paikalle saavuin. Kauppias otti siinä yhteiskuvat porukasta ja lupasi olla laavulla paistamassa makkarat meille kun sinne saavumme. Porukka jaettiin kahtia nopeampaan ja hitaampaan ryhmään. Vähän olisi tehnyt mieli lähteä nopeampaan ryhmään, mutta sain hillittyä itseni kun tässähän on nimenomaan ollut tarkoituksena lisätä pk-lenkkien määrää, jotta se ensi kesän Syöte sitten kulkee nopeammin ja hitaampi ryhmä vaikutti siihen juuri passelilta. Kello 10 nopeampi ryhmä lähti liikkeelle ehkä noin 10 ajajan voimin ja me odottelimme yhdet punaiset valot ja lähdimme sitten perään noin 20 ajajan porukalla. Letkan kärkeen vetäjäksi ja oppaaksi lähti Kaikkosen Hannu joka varmasti monille oululaisille maastopyöräilijöille on tuttu hahmo kisoista, kursseista, yhteislenkeistä ja ties mistä. Kun kävin kuntotestissä niin samainen IsoHoo sielläkin oli testiä minulle tekemässä. Minkälainen lie Special Biken ja Rokua MTB:n yhteistyö, mutta ansiokkaasti he ovat oululaista maastopyöräilyä edistämässä.

Kohti aurinkoa

Ensin ajettiin ehkä kilometrin verran pesäpallostadionin kupeeseen ja siitä pururadalle jota pitkin kohti Lämsänjärveä. Lämsänjärven jälkeen ylitettiin uutta Poikkimaantien siltaa pitkin Oulujoki ja siitä Saarelan polkuja pitkin eteenpäin. Vauhti oli rauhallinen ja sykkeet pysyivät alhaalla. Reitti oli valittu niin, että teknisiä pätkiä ei juurikaan ole, tai jos onkin, niin ne ovat lyhyitä ja ne voi taluttaa jos ei vielä ole ajokokemusta kovin paljoa. Vähän pumppaavaa oli vauhti paikoitellen, kun osa ajoi vauhdikkaasti kivikot ja osa talutti niitä. Mutta eteenpäin mentiin koko ajan. Uutta polkua oli itselle koko ajan, että sinällään oikein mukavaa. Saarelasta siirryttiin jossain vaiheessa kohti Hiukkavaaraa ja vanhoja juoksuhautojen ja poteroiden reunoja kierreltiin eteenpäin. Ja siitä kohti Sankivaaraa. Tuossa tuli oikein loistavaa uutta polkua itselle, jotka on helppo liittää tuolla suunnalla aiemmin ajamiini reitteihin. Kiekon majan parkkipaikan ohi ajettiin, Kiekon majahan on palanut jo ties kuinka kauan sitten, mutta vielä siitä puhutaan. Siitä jo kohta pieneläinhautausmaan vierestä Sankivaaran tien yli ja Sanginjoen rantaa pitkin golfklubille, sillasta yli ja kohti Pilpakangasta. Tuolla onkin jo tuttua polkua ja loistavaa polkua onkin. Vauhti kiihtyi kun makkarat pystyi jo melkein haistamaan. Jossain tuossa Hiukkavaaran ja Kiekon majan välillä se kitinä ja vinkuna sitten palasi pyörään. Voi että otti aivoon! Ei se auta kuin käydä pyörää lisää läpi. Polkimet nyt ekana.

Pilpakankaan laavulle tultiin reilun kahden tunnin ajamisen jälkeen. Siellä oli nopeampi ryhmä jo syönyt makkarat ja odotteli meitä paikalle, jotta saadaan yhteiskuva otettua ja he lähtivät sitten samantien paluumatkalle kuvan oton jälkeen. Päivä ei kauheasti ollut lämmennyt joten hiki kyllä kuivui nopeasti ja kylmä alkoi hiipimään paidan alle. Kauppias oli makkarat valmiiksi nuotiolla jo paistanut, joten päästiin suoraan valmiiseen pöytään. Makkara suodatinpaperiin ja sinapit päälle ja ääntä kohden. Kahvia, mehua, vettä ja keksejä oli myös tarjolla ja kyllähän ne maistuivat jo tuossa vaiheessa päivää. Yritin vähän kysellä, että mikähän se olisi hyvä paikka etsiä sitä vinkunan lähdettä. Kauppias meinasi, että sen kun tietäisi. Jos se vinkuna ei tule liian kuivasta ketjusta, niin sen jälkeen se voi olla melkein mikä vaan ja sitä jotuuu monesti etsimään kauankin. Oi voi…

Ei tullut otettua kuvia tällä reissulla pahemmin, niin tässäpä kuva reilun vuoden takaiselta yön yli reissulta Pilpakankaan laavulle. #nukuyöulkona 2017

Kovin pitkää taukoa ei pidetty, jottei porukka aivan kylmety, vaan syötiin makkarat ja juotiin kahvit ja lähdettiin paluumatkalle. Reitti oli sama mitä tultiin, eikä siinä sen kummempia. Vauhti oli nyt paljon tasaisempi kuin tulomatkalla mikä oli oikein mukava juttu. Loppupäästä vähän helpotettiin reittiä ja kierrettiin ne Saarelan pahimmat kivikot.

Loppumatkasta oli joku hieman harmistunut herra pesäpallostadionin kupeessa polulla koiran kanssa. Olin itse tässä vaiheessa aika loppupäässä letkaa ja hän oli sitä mieltä siinä vaiheessa kun pääsin hänen kohdalleen että turpaan pitäis lyödä tämmösiä tyyppejä. Vähän meinasi suorastaan naurattaa, että on se vaan vaikeaa  joillekin 🙂

Special Biken edessä todettiin, että reissu meni hyvin. Renkaita ei tarvinnut paikata eikä muutenkaan ihmeempiä haavereita. Lenkille matkaa tuli reilu 40 km. Itsellä oli vielä kotimatka edessä ja kotiin kun pääsin näytti mittari 56.5km ja aikaa oli mennyt vähän yli 5 tuntia. Keskisyke oli lopulta 115, eli oikein mainio pk-lenkki.

Suuret kiitokset Special Bikelle järjestelyistä ja makkaroista! Oli hauskaa! Ja kiitokset myös kaikille ryhmien vetäjille ja perän pitäjille, jotka huolehtivat, että meidän muiden ei tarvinnut muuta kuin nautiskella syksyisistä Oulun maisemista pyörän selästä. Ja pahoittelut omasta puolesta siitä hermoja riipivästä kitinästä mikä minun pyörästä lähti 🙂

Jos kiinnostaa, niin lisäsin reitin jalki.fi palveluun. Löytyy täältä: https://jälki.fi/reitit/2203-mika_alanko_2018-09-29_09-31-56-gpx

 



Kommentoi

Syöte MTB

Syöte MTB 2019 alle 5 tuntia!

Julkaistu: 19.9.2018

3.8.2019 järjestetään seuraava Syöte MTB ja siellä aion ajaa 60 kilometrin kisan alle viiteen tuntiin! Noin, nyt se on julkisesti luvattu ja sitä varten pitää ruveta tekemään töitä. Tästä alkaa säännöllisen epäsäännöllinen treenipäiväkirja ja katsaus vuoteen ennen seuraavaa Syöte MTB:tä. Tervetuloa mukaan.

Olen ajanut Syöte MTB:n nyt neljä kertaa ja kertaakaan en ole alle viiden tunnin sitä päässyt. Vuonna -17 oli lähimpänä kun aika oli 5:11.48. Tuohon asti aika parani joka kerta. Eka kerralla, vuonna -15, aika oli 5:51.31, eli tulihan siihen parin vuoden aikana ihan mukavasti parannusta. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että kärki menee 60 km alle kolmeen tuntiin ja suuri joukko alle neljään tuntiin. Mutta mitäs kävikään minulle tänä vuonna? Aika suorastaan romahti, ollen 5:41.29.

Mistä tämä sitten mahtoi johtua? Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni kuntotestissä vähän ennen tämän vuoden Syöte MTB:tä ja siellä kävi kyllä selväksi, että liian vähän on tullut tehtyä matalasykkeistä harjoitusta. Eli peruskuntotaso ei riitä pitämään riittävää vauhtia, syke nousee turhan korkealle ja teho/voimat loppuu. Ja kun minun massaa liikuttaa pyörällä mäkiä ylös vaatii se tehoja aika paljon.

Aiemmin olen ajanut enemmän työmatkoja pyörällä ja siinä on kenties tullut se matalasykkeinen harjoitus ja siihen päälle sitten muut treenit. Toisaalta ajattelin, että talven kahden kuukauden tehokausi Itävallassa olisi toiminut tämmöisenä peruskuntotreeninä, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi. Ja toisekseen Itävallasta kotiin tulon jälkeen myös painokäyrä lähti jostain syystä nousuun, eikä siihen tullut tartuttua saman tien. Ja niinpä painoa oli varmaan 10 kiloa enemmän kuin edellisen vuoden kisassa. Kuntotestin pitäjä näytti myös taulukkoa, että miten minun tehoilla jaksaisi, jos painoa olisi vain muutamakin kilo vähemmän ja aika hurjasti se paino vaikuttaa, varsinkin ylämäessä.

Tämän vuoden kisa jäi harmittamaan takaraivoon sen verran, että päätin, että tilanteeseen on tultava muutos. Tuo viiden tunnin raja ei todellakaan ole mikään kova tai mahdoton, mutta kyllä se minulta vaatii kovaa tsemppiä ja parannusta aikaan. Yli 40 minuuttia pitää kuitenkin aikaa parantaa tämän kesäiseen verrattuna.

No mitenkäs tähän sitten päästään? Aion lisätä reilusti peruskuntolenkkejä ja tiputtaa painoa. Sinällään nuo kaksi sopivat hyvin yhteen kun pitkässä rauhallisessa lenkissähän se rasvakin palaa hyvin. Mitään mieletöntä laihdutuskuuria en aio aloittaa, vaan yritän hoitaa homman pienillä muutoksilla. Keskittyä annoskokoon ja muistaa syödä riittävän usein. 

Lajit joita harrastan säännöllisesti ovat laskettelu, pyöräily ja koripallo. Pyörällä kuljen myös töihin tällä hetkellä, mutta kun matka suuntaansa on vain viisi kilometriä niin siitä ei kauheasti vielä treeniksi ole. Koripallo ei toimi pk-treeninä alkuunkaan. Laskettelussa kenties syke pääsee aina hississä laskemaan turhankin alas, että se kovin paljon peruskuntoa nostaa, mutta ylläpitää kuitenkin varmasti. Keväällä tottakai sitten pitkät randoretket takamaastoon toimivat hyvinä matalasykkeisinä lenkkeinä. Suuri ajatus on, että lisään reilusti murtomaahiihdon määrää. En ole vuosiin hiihtänyt säännöllisesti ja nyt ajattelin ottaa sen yhdeksi treeniksi. Se on kuitenkin koko kropalle hyvää liikuntaa. Jos siis ajattelisi niin, että kuljen päivittäin töihin pyörällä noin 15 minuuttia suuntaansa, sen lisäksi kerran viikossa 1.5h koripalloa, sekä pelit päällä silloin tällöin, niin murtomaalle jää kyllä hyvin aikaa ainakin se yksi 1.5 tuntinen viikossa. Ja sitten viikonloput laskettelemassa mahdollisimman paljon. Toki sekä laskettelu, että murtomaakauteen on vielä reilusti aikaa, joten pyöräily on tässä vielä ohessa pitemmän aikaa, varmaan tuonne marras-, joulukuulle. Ja se vaatii myös niitä pitkiä maantielenkkejä, eikä pelkästään maastoajoa. Maastossa minulla syke nousee niin helposti turhan korkealle.

Tämmöisillä ajatuksilla tästä kohti talvea. En toki aio lopettaa muista aiheista kirjoittamista, mutta tämä päiväkirja kulkee tässä blogin osana mukana. Pyrin varmaan vähintään kerran kuukaudessa, ehkä parin viikon välein, kertomaan miten homma etenee ja minkälaisia treenejä on tullut tehtyä ja lähteekö se paino laskuun. Tämän hetkinen paino on 111kg, että jos sitä sinne neuvolapainoihin, eli alle sataan, vielä joskus pääsisi, niin olisihan se hienoa. Suoraan sanottuna kyllä myös jännittää ja hirvittää tämmöistä kirjottaa. Mitäs jos ei huvitakaan panostaa ja paino ei tipu ja treeni ei kulje ja ja ja ja…. No mutta tämmöinen projekti on nyt edessä.

Jos jollakulla on hyviä vinkkejä treeneihin niin saa laittaa tulemaan, en itse kauheasti tiedä treenien teoriapuolesta. Miten yhdistää matasykkeistä ja korkeampisykkeistä treeniä yms. Toisaalta ne vähän niinkuin yhdistyy väkisin noissa omissa harrastuksissa. Ja jos osaat kertoa, että miten tuommoiset pyöräilyyn asetetut sykerajat toimii murtomaahiihdossa niin sekin kiinnostaa. Toimiiko samat rajat, vai pitäskö jotenkin niitä muuttaa? Kommentoi tuohon alle, tai laita mailia osoitteeseen alanko.ulkoilee@gmail.com

Jos aihe kiinnostaa niin tilaa ihmeessä alta ilmoitukset sähköpostiisi aina kun uusi kirjoitus tulee, niin et missaa mitään!



2 kommenttia

Mitä vaatetta randolle tai keskukseen?

Julkaistu: 14.9.2018

Sain erittäin hyvän kysymyksen suksiterminologiaa käsittelevän jutun yhteydessä. Kiinnostuksen kohteena kysyjällä oli vaatteet lasketteluun. Mitä keskuksessa rinnelaskuun, mitä randolle jne. Mielenkiintoinen aihe johon on vuosien varrella tullut paljonkin kokemusta ja mielipiteitä. Yritän tässä postauksessa avata vähän omia mielipiteitäni aiheesta. Käsittelyn alle pääsevät seuraavat aiheet:

  • Laskeminen keskuksessa, mitä päälle?
  • Rando, mitä päälle?
  • Toimiiko samat lapselle?

Keskuksessa

Jos laskisin vain ja ainoastaan laskettelukeskuksessa, rinteitä pitkin, käymättä juuri koskaan rinteen ulkopuolella, niin valintani olisi melko varmasti perinteinen toppa-asu. Onhan se nyt ylivoimaisen näppärä heittää alusasun päälle ehkä joku tyylikäs flanellipaita, jolla pärjää afterissa kuin afterissa ja sitten vaan toppatakki ja menoksi. Housuina riittäisivät merinokalsarit ja toppahousut. Kuinka kätevää ja helppoa! Pienen mutkan rinteen ulkopuolelle voisi heittää, mutta vähäinenkin kiipeäminen sukset olkapäällä aiheuttaisi nopeasti tuskastumista. Repun selkään laittaminen toppatakki päällä hiostaa jo ajatuksenakin.

Aika pitkään laskin toki itsekin toppakamppeilla. Ja monen monta randoa olen käynyt toppakamppeilla, vaikken tiennyt silloin edes randolla olevani. Oltiin vaan menossa laskemaan jotain mäkeä jossain 🙂 90-luvulla oli aivan normaalia käydä kiipeämässä Rukalla Saaruakukkuloille, tai Pessarin rinteen reunoja ja monta kertaa käytiin myös Valtavaaralla ja ihan toppakamppeissa. Valtavaaralla käytäessä saattoi jo sentään olla vaihtopaita mukana, että sai kuivan paidan päälle ennen laskua. Kun ei tiennyt paremmasta, niin niillä mentiin.

80-luvun lopun tai 90-luvun alun toppamuotia Pyhätunturilla Huttu-ukon alaosassa.

”Randolla” Pikkusyötteen takamaastossa 80-luvulla ja toppakamppeissa. Tuolta piti oikeasti tampata pois. Ei ollut skinejä eikä randositeitä. Hauskaa oli silti!

Entäs jos keskus ei riitä

No siinäpä se ongelma sitten onkin. Aamulla mietit vaatetusta. Pakkasta näyttää olevan -18 ja lisäksi tuuli on kohtuu navakka, eli suorastaan kaamean kylmä. Mitä päälle? Tarkoitus on laskea ensin rinnettä, sitten käydä vähän rinteen vierestä offaria ja jos näyttää hyvältä, niin laskea kauemmas rinteestä ja skinnata naapuritunturin päälle ja laskea sieltä takaisin kohti keskusta.

Paras tapa tähän on kerrospukeutuminen. Ensiksi hyvä alusasu, yleensä merinovillaa. Itselläni jalat pärjäävät kohtuu hyvin, mutta ehkä kuitenkin reisiin voisi noinkin kylmässä kelissä kaivata lisälämpöä varsinkin jos skinnaus ei tule olemaan kovin pitkä ja sitä ennen on myös tarkoitus laskea rinnettäkin. Eli polven yläpuolelle yltävät välihousut myös jalkaan. Ne antavat myös hyvän lisäsuojan takamukselle istumahississä. Yläosaan sitten merinopaita alimmaiseksi, siihen päälle oman maun mukaan ehkä joku paita, kenties flanellia tai fleeseä, sitten kevytuntsikka ja päälle kuoritakki.  Reppuun, jossa on lumiturvallisuusvälineet ja skinit, laittaisin mukaan softshelltakin ja ohuemmat hanskat ja pipo tottakai myös. Tällä vaatetuksella pärjäisi hyvin ensimmäisen tunnin rinteessä ja seuraavaan lähioffareilla. Vaihtoehtoisesti jos tarkenee hyvin, niin untsikan tilalle softshelltakki ja untsikka reppuun.

Lyngenissä Daltindenin huipulla. Koko nousu tuohon asti meni tuo softshelltakki päällä. Tuolloin myös huipulla oli niin lämmin, että lisälämpöä ei todellakaan kaivannut.

Sitten ehkäpä lounaan jälkeen lasku sinne jonnekin kauemmas ja skinien kiinnittämisen yhteydessä untsikka sekä kuoritakki ja kypärä reppuun ja softshell päälle, pipo päähän ja ohuemmat hanskat käteen.  Näin skinnaaminen onnistuu pahasti hikoilematta, varsinkin jos housuissakin on tuuletusmahdollisuus, eli reiden kohdalla vetoketjut, joista enimmät höyryt saadaan ulos. Itselläni kädet hikoavat todella helposti, joten paksut laskuhanskat kädessä skinnaaminen on todella tuskaa ja hanskat kastuvat eivätkä sitten laskiessa enää lämmitä. Usein skinnatessa pidän vaan ohuita työhanskatyylisiä nahkahanskoja, joissa ei ole mitään vuorta ja mukana on sitten ohuet merinosisähanskat jotka laitan nahkahanskan alle laskiessa. Skinnauksen jälkeen huipulla taukoillessa untsikka taukotakiksi päälle ja laskuun lähtiessä, jos on oikein kylmä niin ehkäpä kuori softshellin päälle. Jos todella kylmä niin suoraan untsikan päälle, etteivät oksat tai risut revi heikompaa pintamateriaalia olevaa untsikkaa hajalle ja lämmittäviä aineita sieltä ulos.

Aleksin kanssa Noitatunturin huipulla. Tuuli oli melkoinen, kuoritakit on vedetty softshellien päälle. Aleksi hikoaa kovasti päästä aina ja hiki/kosteus on ruvennut jäätymään jo pipon pintaan.

Kylmällä kelillä kannattaa huomioida myös, että johonkin väliin se kastepiste muodostuu usein. Voi siis olla, että jos untsikan päälle laitat kuoren, niin hetken päästä se kuoren sisäpinta ja untsikan ulkopinta ovat aivan märkiä, kenties jopa jäässä. 

Vielä kauemmas keskuksesta

Jos harrastaisi lähes pelkästään skinnausta, eikä keskuksessa laskupäiviä tulisi juuri lainkaan, niin panostaisin kyllä erityisesti kalvottomiin tuulen pysäyttäviin softshell housuihin ja takkiin. Laadukkailla kalvottomilla vaatteilla pärjää erittäin hyvin, ja niissä ei tosiaan ole sitä hiostavaa kalvoa. Toki jonkun kalvotakin siihenkin tarvitsisi kaveriksi, jos keli oikein pahaksi yltyy, mutta loppujen lopuksi aika usein ilman kalvoa pärjää ja hyvät softshell kamppeet ovat erittäin toimivat.

Murtomaahiihtokamppeista voi myös hyvin ottaa mallia randokamoihin. Siellä on usein esimerkiksi takissa etupuolella enemmän tuulenpitävää materiaalia ja selässä hengittävämpää. Toimii oikein hyvin reppu selässä randoilussa myös. Ei sieltä selän puolelta niin repun läpi tuuli pääse puremaan.

Monikäyttöisiä vaatteita

Myös yksi asia joka minun mielestä puhuu kerrospukeutumisen puolesta on eri kerrosten monikäyttöisyys. Itse ainakin käytän samaa softshell takkia joka vuodenaika. Talvella randolla, lumettomaan aikaan vaikkapa vaelluksella tai pyöräilemässä. Vedenpitävä kuoritakki on vähintään yhtä tärkeä vaelluksella sulan maan aikaan kuin rinteessä lumiseen aikaankin. Kevytuntuva taas puoltaa paikkaansa tosi usein syksyllä ja keväällä. Se on kevyt ja mukava ottaa reppuun mukaan varakerrokseksi, tai vaikka pimeänä syysiltana ulkona istuskellessa erittäin näppärä lämmittävä vaate. Toppavaatteita taas ei lumettomaan aikaan tarvitse juuri koskaan.

Nonstinedin jälkeen

Lofooteilla softshell-takit päällä kaikilla. Samat takit päällä käydään myös randolla. Vetta satoi tuossa välillä aika rankastikin, mutta vielä pärjäsi hyvin ilman kalvollisia kamppeita. Hupun hyötyä ei pidä myöskään koskaan aliarvioida.

Kuinkas nämä toimivat lasten vaatetuksena

Pienillä lapsille suosittelen toppavaatteita jotka pitävät lapset lämpöisenä. Lapsen lämmönsäätely ei vielä toimi samalla lailla kuin aikuisella, eikä hän ole randoilemaankaan heti lähdössä niin suosittelen laskettelun alkutaipaleelle toppavaatteita. Samat toppahaalarit millä kotonakin ulkoillaan toimivat hyvin aluksi. Niillä saa helposti suojattua kylmältä. Vähän vanhempana kunnolliset selästä korkeat ja olkaimilla varustetut housut ja hyvä toppatakki toimivat loistavasti. Ne toimivat myös paremmin keskitalven kouluvaatteina kuin kerrospukeutuminen. Ainakaan meillä lapset eivät halunneet pukeutua moneen eri kerrokseen koulupäivää varten joista osa sitten päivän mittaan ehkä pakataan reppuun tai repusta otetaan tarvittaessa uutta kerrosta jos päivä kylmenee. Eikä pieneltä lapselta voi toki vaatiakaan, että hän lämpötilan muutosten mukaan vaihtelee vaatetustaan pitkin päivää.

Heidi ja Aleksi Rukalla toppahaalareissaan.

Näillä on hyvä lasketella ainakin sinne teini-iän kynnykselle. Sitten onkin jo taitoa kertynyt ja jos kiinnostusta löytyy randoiluun niin voi ruveta miettimään, että kuinka pukeudutaan takamaastoon. Aluksi ne samat toppahousut toimivat kyllä. Niin hiki ei heillä vielä siinä iässä tullut, että olisi pitänyt miettiä niin paljon housujen tuuletusta ja paksuutta. Mutta takkiosastolle piti miettiä vaihtoehtoja. Ensimmäisillä lyhyillä randoilla oli minulla repussa monenlaista ylimääräistä kerrosta kaiken varalta, että jos kylmä iskee, mutta kyllähän periaate on aika lailla sama kuin aikuisilla, eli liike lämmittää, mutta liika lämpö pysähtyessä kylmettää. Yleensä minulla on repussa ollut ainakin yksi ylimääräinen fleesetakki kaiken varalta, vaikka periaatteessa jokainen randoilija onkin omassa repussa kantanut omat kamppeensa. 

Aleksi skinnasi eka randollaan tuommoinen syksyksi ostettu kevyttoppa päällä. Minulla oli repussa lisää lämmittäviä kerroksia. Tässä Aleksi on vielä ilman omaa reppua.

Tässä ollaan Heidin eka randolla. Aleksilla on jo oma reppu missä on oma kypärä kiinni ja varmaan vähän jotain vaihtovaatetta ja juotavaa. Heidi on vielä ilman reppua kun on ekat harjoittelut kyseessä.

Viime talven Itävallan reissulla lapset siirtyivät täysin pois toppakamppeista. Heidillä oli vielä mukana oikein kunnon toppatakki, joka päällä hän laski pari ensimmäistä päivää, mutta tuskastui sen kuumuuteen ja siihen kuinka painava se oli. Sen jälkeen loppureissu ja reissun jälkeen Pyhällä laskut sujuivat kuoritakilla ja sopivalla välikerroksella. Aleksi oli jo aiemmin jättänyt toppatakin pois. Se tapahtui varmaan joskus silloin kun randoilemassa ruvettiin käymään.

Eli siis mitä?

Itse suosin täysin kerrospukeutumista. Mieluummin muutama takki kuin vain yksi jota on käytettävä aina. Kevytuntuvatakkia käytän lumiseen aikaan pääosin käyttötakkina. Töihin voi mennä se päällä ja kaupassa on näppärä käydä se päällä yms. Talvisissa urheiluissa kuten murtomaahiihto ja luistelu softshell-takki toimii loistavasti. Samoin se toimii lämpimämmillä keleillä ulkoilussa ja retkeilyssä. Siellä myös kalvollinen takki on paikallaan jos vesisade yllättää.

Loppujen lopuksi pukeutuminen on erittäin henkilökohtainen asia ja siihen löytyy sopivat vaihtoehdot kokemuksen kautta. Tärkeintä on lähteä liikkeelle ja käydä kokeilemassa. Ei se ensimmäisellä randolla tai laskettelukeskusreissulla ole niin tarkkaa mitä on päällä, siitä se oma kokemuspohja alkaa karttumaan.

Tässä kuitenkin oli joitain omia näkemyksiä joista voi lähteä liikkeelle jos ei vielä kokemusta ole.

Jos kiinnostaa lukea lisää eri materiaaleista ja muusta semmoisesta niin ainakin Partioaitan sivuilta löytyy hyviä vinkkejä ja faktoja.

https://www.partioaitta.fi/oppaat/materiaaliopas/

https://www.partioaitta.fi/oppaat/materiaaliopas/10-kysymysta-untuvasta/

Ja muistathan myös:

Instagramissa @alanko.ulkoilee https://www.instagram.com/alanko.ulkoilee/

ja

Facebookissa https://www.facebook.com/alankoulkoilee/

Ja tilaa toki myös ilmoitukset uusista postauksista suoraan sähköpostiisi!



Kommentoi

Kempele MTB

Julkaistu: 09.9.2018

Kisakausi on tänä vuonna ollut oikein erityisen pitkä. Nyt jo kolmas kisa kaudelle, Kempele MTB.

Heti kun kuulin, että Kempeleessä järjestetään maastopyöräkisat, niin oli selvää, että sinne pitää lähteä ajamaan. Kempele on oma kotikunta ja Köykkyrin maastoissa on ala-asteella hiihdetty ja suunnistettu ja kun moottoritie rakennettiin ja sieltä kuskattiin maata mäen päälle ja siihen tuli laskettelukeskus, niin siellä on tullut myös lumilautailtua lukemattomia kertoja. Polvilumpiokin siellä murtui kerran. Tämän lisäksi lukioaikana kuvattiin elokuva nimeltään Opelman, jonka yksi vaikuttavimmista kohtauksista tapahtui juurikin Köykkyrin huipulla! Siellä Opelman antoi pahiksille kyytiä jotka mätkähtelivät kuka mitenkin päin alas Köykkyrin rinteitä 🙂 Lukion elokuvaäänestyksessä tämä leffa sijoittui vaatimattomasti kärkisijoille. Vastassa oli jotain Terminator kakkosta ja muuta b-luokan leffaa…

Kesän aikana on pyörinyt Sanerall MTB-cup, jonka päätöskisa tämä oli samalla. Siinä on ollut jo kolme osakilpailua aiemmin eri pyöräilyseurojen järjestämänä. Tämä päätösosakilpailu oli OTC:n  (Oulu Triathlon & Cycling) järjestämä. Tässä osakilpailussa oli aikuisille kuntosarja ja yleinen sarja, joka myös kilpasarjan nimellä kulki. Reitti oli 12 kilometriä pitkä ja kuntosarjassa se kierrettiin kahdesti ja yleisessä sarjassa kolme kertaa.

Lämmittelyt

Kaveri tuli autolla tähän meille ja hypättiin tässä fillarien päälle ja ajeltiin Köykkyriin. Aika tarkkaan 10 kilometriä tulee tästä matkaa, niin siinä sai lämmittelyä samalla. Juniorit ajoivat jo aiemmin ja yleinen (samalla kilpasarja) ja kuntosarja oli suunniteltu lähteväksi kello 11. Olimme Köykkyrissä vähän ennen puolta ja kävimme hakemassa numerolaput Pyrinnön majalta, missä oli kisakanslia. Vähän käytiin tutkimassa rataa ja todettiin, että ensimmäiseksi rata nousee Köykkyrin rinteen ylös siksakkia. Käytiin kerran se ajamassakin ja myös rinteen vierestä toinen pätkä, josta reitti myös meni. Kenties tuossa olikin se reitin teknisin pätkä, semmoinen kivikkoylämäki. Ei mitenkään vaikea jos yksin ajat, mutta myöhemmin kävi ilmi, että tungoksessa aika hankala. Vähän ennen yhtätoista tuli ilmoitus, että lähtö myöhästyy hieman ja on kello 11.10.

Ensimmäinen kierros

Kello 11.10 startti tapahtui. Ensin tasamaata pikku pätkä ja sitten suoraan nousuun.

kempelemtb_1

Vasemmalta metsästä kärki on jo tulossa nousuun, kun oikealta punaisen mökin pihasta vasta letkan loppupää on pääsemässä lähdöstä liikkeelle. Kuvan otti Johanna.

Jäin itse tarkoituksella kohtuullisen taakse kun tiesin, että sykkeet nousevat kuitenkin niin korkealle tuossa nousussa. Ehkä jäin vähän turhankin taakse, koska melkoiseen ruuhkaan siinä nousussa törmäsi. Aika paljon oli porukkaa jotka taluttivat pyärää ja yritin sitten kierrellä näitä ja sykkeet nousi vielä vähän ylimääräistäkin. Ohittelin eka nousussa aika paljon porukkaa, joista monet sitten ohittelivat minua kun mäestä päästiin tasaisemmille pätkille. 

kempelemtb_4

Aika ruuhkaista on eka nousussa. Itse kierrän hissitolppaa ruuhkan ohi päästäkseni. Kuvan otti Heidi.

Ensinousun jälkeen laskettiin mäen päältä latupohjaa pitkin alas takaisin lähes samaan pisteeseen mistä nousuun lähdettiin ja siitä lähdettiin eka kerran poluille. Polut ovat tuolla pääosin helppoja neulaspolkuja jotka mukavasti mutkittelevat pitkin mäntykangasta. Kovin vaikeita paikkoja ei ole. Siinä mielessä tämä kisa olisi ensikertalaisellekin sopiva kun semmoista kunnon kammokivikko/juurakkoa ei ole ollenkaan. Polku kierteli pitkin metsää ja kävi välillä pururadalla ja taas takaisin polulle. Tässä eka kierroksella oli aika paljon jarruttelua ja kiihdyttelyä. Tuntui olevan paljon porukkaa joilla kyllä kuntoa riitti tasaisella pururadalla ajaa tosi kovaa, mutta ehkä polulla ajamista oli tullut vielä vähän vähemmän treenattua niin sitten siellä tuli enemmän hidastelua. Muutama tuttu paikka siellä oli, jotka muistan ala-asteen suunnistuksista, mutta on tuo alue niin muuttunut, että eipä sitä oikeen tunnista.

Aikansa metsässä kierreltyään reitti palasi takaisin laskettelukeskuksen maisemiin. Taas noustiin lähes mäen päälle, nyt takaa ja sitten laskettiin mäen reunaa kiertäen etupuolelle josta käännyttiin jo sille aiemmin mainitsemalleni kivikkoylämäelle. Jouduin siihen melko ison porukan keskellä ja siellä tuli ongelmia kärjessä ja sitten porukkaa hyppi pyörän päältä pois ja lähti taluttamaan osa juosten, osa kävellen. Itse tykkään kuitenkin pyrkiä ajamaan nämäkin pätkät, niin yritin siinä taiteilla, mutta vähän hankalaa se oli, ja taas oli sykkeet tapissa. Tästä noustiin hiihtosillan päälle ja lähdettiin kohti Linnakangasta kierrokselle.

Kohti Linnakangasta mentiin vielä jonossa ja tässä tuli vähän soisempaa pätkää ja useampia siltoja. Pikku hiljaa letka venyi ja kun tultiin mukavasti mutkittelevalla polulle aikalailla kauimmaisessa pisteessä tuonne suuntaan olikin tullut itselle semmoinen sopiva väli jossa sitten ajelin yksistäni. Edellä lujempaa menevät olivat menneet ja takaa ei ollut kukaan hiillostamassa. Siinä sai vähän sitten sykkeitäkin tasattua kun rauhallisesti ajeli tuota pätkää menemään.

Siitä aika pian tultiinkin taas takaisin keskukseen ja vauhdikas lasku mäen alle ja uudelle kierrokselle.

Toinen kierros

Etunousu ylös ja kohti ensimmäistä noin viiden kilsan lenkkiä. Vähän matkaa kun olin ajanut niin jo jonkin aikaa ennemminkin vaivannut nitinä ja natina alkoi taas kuulua pyörästä. Olen yrittänyt selvittää mistä se kuuluu ja aluksi epäilin satulaputken kiinnitystä, epäilyksen kohteena on olleet myös pedaalit ja takajousto ja keskiö. Nyt ääni oli jotenkin erityisen voimakas ja tuntui erityisesti asettuvan keskiön suunnalle. Ääni on hermoja raastava nitinä ja rahina ja sen parissa nyt sitten ajeltiin yli puoli kisaa.

Nyt kun sai ajella itsekseen niin matka eteni mukavasti ilman, että tuli turhia jarrutteluja ja kiihdyttelyjä. Pian jo tulinkin takaisin keskukseen ja kisan puoliväli meni. Aikaa oli kulunut vähän reilu tunti. Toinenkin lenkki meni mukavasti ja aika rauhallista ajelua. Joitakin muitakin siinä näin, jonkun ohitin ja joku ohitti minut, mutta muuten ei sen kummempaa, nitinän ja natinan kuuntelua. Vähän ennen keskusta sitten tuli vielä Kangaskokon Juha, eli kisan voittaja ja pyyhkäisi kierroksella ohi pururatapätkällä. Katsoin mittarista, että mulla oli vauhtia noin 25kmh ja Kangaskokko katosi horisonttiin semmoista vauhtia, että eiköhän nelisenkymmentä ollut mittarissa hänellä. Vauhdikas lasku vielä kohti maalialuetta ja kohti viimeistä kierrosta. 

kempelemtb_2

Maalialuetta lähestymässä josta lähdettiin uudelle kierrokselle taikka käännyttiin maaliin. Kuvan otti Heidi.

Kolmas kierros

Viimeinen kierros kulki aika samaan malliin kuin toinenkin. Vähän ehkä yritin vauhtia kiristää ja myöhemmin Stravasta tarkistaessa kävi ilmi, että tämä oli nopein kierros, toisen kierroksen ollessa hitain. Nitinä ja rahina ei ainakaan hiljentynyt, mutta lisäksi tuli vielä semmoinen korkeampi “ulvahdus”. Oikein mukavaa…

Kun keskuksesta lähdettiin kierroksen puolivälissä oli edessäni jonkin matkan päässä selkä jota lähdin tavoittelemaan. Pikkaisen nostin vauhtia, mutta välimatka ei oikein lyhentynyt. Pari teknisempää pätkääkin mentiin aika lailla samaa vauhtia. Eroa oli se ehkäpä 50-100 metriä. Kun tultiin aika loppuvaiheessa pururadalle ajattelin kokeilla josko saisin vielä kiinni edellä menijän ja rupesihan se selkä lähenemään kun oikein runttasi. Pääsin aivan kantaan kiinni viimeisille polun pätkille. Sitten siinä tuli semmoinen hidas 90 asteen mutka ja edellä menijä meni sen vähän pitkäksi ja minä koitin iskeä sisäkautta, niin eiköhän joku risu mennyt takavaihtajaan ja oli pakko pysähtyä ottamaan se pois, ettei takavaihtaja hajoa ja siinä meni ohitusmahdollisuus. Mutta, vähän ehkä antikliimaksina, tämä edellä ajanut kääntyi harhaan ihan viimeisissä mutkissa ennen loppulaskua ja tulin sitten kuitenkin häntä ennen maaliin, mutta ei siitä loppukiritaistelua saatu aikaseksi kuitenkaan. Maalissa olin kun aikaa oli kulunut 2 tuntia ja 14 minuuttia ja matkaa siis oli 36 kilometriä. Olin aivan tyytyväinen aikaan, vaikka eipä sillä pärjää millään lailla noissa karkeloissa. Mutta omaa kuntoa kai tässä ollaankin mittaamassa.

kempelemtb_3

Maalissa. Kuvan otti Johanna.

Yleistä tapahtumasta

Tapahtuma toimi oikein mukavasti. En ollut tosiaan näkemässä ensimmäistä junnujen lähtöä, mutta tässä toisessa lähdössä ainakin kaikki sujui oikein mukavasti. Tuo määrä mikä siellä nyt oli tuntui omasta mielestä siihen alkunousuun aika lailla maksimilta. Jos enemmän on porukkaa, niin varmaan menee aika käveleskelyksi siellä mäessä. Ehkä silloin olisi syytä jotenkin porrastaa lähtöjä enemmän, mutta toisaalta sitten kärki joutuu ohittelemaan kauheasti kierroksella porukkaa. Tuo 12 kilometrin lenkki oli aika passeli, ja kun keskuksessakin käytiin siinä matkalla, niin se tuntui ihan mukavalta. Jos lenkki olisi lyhyempi, niin itsestä tuntuisi tympeältä ajaa useampaan otteeseen samaa lyhyempää reittiä. Vesihuoltokin olisi ollut tarjolla, mutta kun olin reppuun ottanut juomapussin, niin itsellä ei huoltoa tarvinnut käyttää ollenkaan. Empä minä juurikaan moitittavaa keksi, muusta kuin omasta kunnosta, sitä pitää parantaa ja toivottavasti ensi vuonna kisa järjestetään uudestaan!


Saman aiheisia juttuja:

 



1 kommentti

Minä ja Instagram-selfiet

Julkaistu: 07.9.2018

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka syyskuun teemana on Instagramin selfiet. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda ja Travellover.

En ole koskaan vielä osallistunut tämmöiseen blogikampanjaan, joten olihan se nyt kokeiltava kun tämmöiseen törmäsin. Aihekin on aivan kiinnostava, kyllähän Instagramin kuvia tulee selailtua aika paljon. 

Pääosassa omassa fiidissäni ovat laskettelu, lumilautailu ja rullalautailu, sekä kiinnostavat hahmot tai henkilöt. Näiden lisäksi seuraan joitakin hashtageja, joista en kyllä nyt muista muita kuin Pyhätunturiin liittyvät #pyhätunturi ja #tunturifiilis. Toki #tunturifiilis-tagilla tulee myös muista tuntureista kuvia ja Pyhätuntureitakin Suomessa taitaa olla aika monta.

Selfieitä en omasta mielestäni ota kovinkaan usein, mutta kun rupesin tätä varten omia kuvia käymään läpi, niin löytyihän niitä aika monta. Kävin tähän läpi sekä @alanko.ulkoilee tilin, joka ei ole vielä kovin vanha, että @mialanko tilin joka on oma henkilökohtainen tilini ollut jo useamman vuoden, mutta joka on aika vähällä käytöllä nykyään. Aika suuri osa selfieistä oli semmoisia joissa en ole yksin, vaan mukana on lapset ja vaimo tai jokin yhdistelmä näistä. Yleensä on aurinkolasit, tai kypärä, tai huppu päässä. Kuvat ovat siis yleensä ulkona otettuja jossain omasta mielestä siistissä ja jollain lailla erityisessä paikassa.

Eniten varmaan kuvaan kuitenkin lapsia eri tilanteissa ja jossain erityisissä paikoissa, tai sitten maisemaa. No mutta tässä on nyt kuitenkin näitä selfieitä pikku selostusten kera. Kelpuutin tähän lähes pelkästään perinteisiä itse käsivarren mitan päästä napattuja kuvia. Muutama poikkeus toki on. Instagramista löydät minut nimellä @alanko.ulkoilee. Kannattaa seurata 🙂

Koko perheen selfiet

Pyhä expressissä kauden 17-18 avajaisissa.

Koko perheellä eka kertaa talvella Noitatunturin huipulla, keväällä -17.

Ensimmäinen koko perheen yhteinen rando keväällä -16.

Matkalla Lofooteille, kesä -17

 

Minä ja lapset

Hochfügenin sivumaastoja laskemassa, talvi -18

Heidin kanssa vanhassa tuolihississä Pyhällä, menossa Tsokkaan vohveleille juhannuksena 2013

Festvågtindenin huipulla, Lofooteilla kesällä 2017

Aleksi kävi eka kertaa Noitatunturin huipulla ja tässä ollaan samalla reissulla Pikkukurun reunalla, keväällä -17

Aleksin eka rando. Pyhä, Soutaja, vuoden vaihde -14-15.

Minä itse

Iso-Syötteen parkkipaikalla, katse tulevaisuudessa

Iso-Syötteen huipulla Syöte MTB -18 maalissa

Lasketteluhommissa suksenkärkikuva on lähes yhtä yleinen kuin selfie, ehkä yleisempikin. Hochfügen talvi -18.

”Perinteinen” vapun auringonlaskumäki, Lyngen Store Koppangstinden, vappu -17

Eka reissu Lyngen-Tamok alueelle. Sorfjeltinden kevät -14

Keli tuli päälle Koppangenissa jäätikön reunalla keväällä 2015

13 kilometriä pyörällä -30 asteessa näyttää tältä. Tammikuu -16

Eväät maistuu hyvissä maisemissa. Holmbuktinden keväällä 2015.

Daltindenin topissa keväällä 2016

6 kommenttia