Mitä vaatetta randolle tai keskukseen?

Julkaistu: 14.9.2018

Sain erittäin hyvän kysymyksen suksiterminologiaa käsittelevän jutun yhteydessä. Kiinnostuksen kohteena kysyjällä oli vaatteet lasketteluun. Mitä keskuksessa rinnelaskuun, mitä randolle jne. Mielenkiintoinen aihe johon on vuosien varrella tullut paljonkin kokemusta ja mielipiteitä. Yritän tässä postauksessa avata vähän omia mielipiteitäni aiheesta. Käsittelyn alle pääsevät seuraavat aiheet:

  • Laskeminen keskuksessa, mitä päälle?
  • Rando, mitä päälle?
  • Toimiiko samat lapselle?

Keskuksessa

Jos laskisin vain ja ainoastaan laskettelukeskuksessa, rinteitä pitkin, käymättä juuri koskaan rinteen ulkopuolella, niin valintani olisi melko varmasti perinteinen toppa-asu. Onhan se nyt ylivoimaisen näppärä heittää alusasun päälle ehkä joku tyylikäs flanellipaita, jolla pärjää afterissa kuin afterissa ja sitten vaan toppatakki ja menoksi. Housuina riittäisivät merinokalsarit ja toppahousut. Kuinka kätevää ja helppoa! Pienen mutkan rinteen ulkopuolelle voisi heittää, mutta vähäinenkin kiipeäminen sukset olkapäällä aiheuttaisi nopeasti tuskastumista. Repun selkään laittaminen toppatakki päällä hiostaa jo ajatuksenakin.

Aika pitkään laskin toki itsekin toppakamppeilla. Ja monen monta randoa olen käynyt toppakamppeilla, vaikken tiennyt silloin edes randolla olevani. Oltiin vaan menossa laskemaan jotain mäkeä jossain 🙂 90-luvulla oli aivan normaalia käydä kiipeämässä Rukalla Saaruakukkuloille, tai Pessarin rinteen reunoja ja monta kertaa käytiin myös Valtavaaralla ja ihan toppakamppeissa. Valtavaaralla käytäessä saattoi jo sentään olla vaihtopaita mukana, että sai kuivan paidan päälle ennen laskua. Kun ei tiennyt paremmasta, niin niillä mentiin.

80-luvun lopun tai 90-luvun alun toppamuotia Pyhätunturilla Huttu-ukon alaosassa.

”Randolla” Pikkusyötteen takamaastossa 80-luvulla ja toppakamppeissa. Tuolta piti oikeasti tampata pois. Ei ollut skinejä eikä randositeitä. Hauskaa oli silti!

Entäs jos keskus ei riitä

No siinäpä se ongelma sitten onkin. Aamulla mietit vaatetusta. Pakkasta näyttää olevan -18 ja lisäksi tuuli on kohtuu navakka, eli suorastaan kaamean kylmä. Mitä päälle? Tarkoitus on laskea ensin rinnettä, sitten käydä vähän rinteen vierestä offaria ja jos näyttää hyvältä, niin laskea kauemmas rinteestä ja skinnata naapuritunturin päälle ja laskea sieltä takaisin kohti keskusta.

Paras tapa tähän on kerrospukeutuminen. Ensiksi hyvä alusasu, yleensä merinovillaa. Itselläni jalat pärjäävät kohtuu hyvin, mutta ehkä kuitenkin reisiin voisi noinkin kylmässä kelissä kaivata lisälämpöä varsinkin jos skinnaus ei tule olemaan kovin pitkä ja sitä ennen on myös tarkoitus laskea rinnettäkin. Eli polven yläpuolelle yltävät välihousut myös jalkaan. Ne antavat myös hyvän lisäsuojan takamukselle istumahississä. Yläosaan sitten merinopaita alimmaiseksi, siihen päälle oman maun mukaan ehkä joku paita, kenties flanellia tai fleeseä, sitten kevytuntsikka ja päälle kuoritakki.  Reppuun, jossa on lumiturvallisuusvälineet ja skinit, laittaisin mukaan softshelltakin ja ohuemmat hanskat ja pipo tottakai myös. Tällä vaatetuksella pärjäisi hyvin ensimmäisen tunnin rinteessä ja seuraavaan lähioffareilla. Vaihtoehtoisesti jos tarkenee hyvin, niin untsikan tilalle softshelltakki ja untsikka reppuun.

Lyngenissä Daltindenin huipulla. Koko nousu tuohon asti meni tuo softshelltakki päällä. Tuolloin myös huipulla oli niin lämmin, että lisälämpöä ei todellakaan kaivannut.

Sitten ehkäpä lounaan jälkeen lasku sinne jonnekin kauemmas ja skinien kiinnittämisen yhteydessä untsikka sekä kuoritakki ja kypärä reppuun ja softshell päälle, pipo päähän ja ohuemmat hanskat käteen.  Näin skinnaaminen onnistuu pahasti hikoilematta, varsinkin jos housuissakin on tuuletusmahdollisuus, eli reiden kohdalla vetoketjut, joista enimmät höyryt saadaan ulos. Itselläni kädet hikoavat todella helposti, joten paksut laskuhanskat kädessä skinnaaminen on todella tuskaa ja hanskat kastuvat eivätkä sitten laskiessa enää lämmitä. Usein skinnatessa pidän vaan ohuita työhanskatyylisiä nahkahanskoja, joissa ei ole mitään vuorta ja mukana on sitten ohuet merinosisähanskat jotka laitan nahkahanskan alle laskiessa. Skinnauksen jälkeen huipulla taukoillessa untsikka taukotakiksi päälle ja laskuun lähtiessä, jos on oikein kylmä niin ehkäpä kuori softshellin päälle. Jos todella kylmä niin suoraan untsikan päälle, etteivät oksat tai risut revi heikompaa pintamateriaalia olevaa untsikkaa hajalle ja lämmittäviä aineita sieltä ulos.

Aleksin kanssa Noitatunturin huipulla. Tuuli oli melkoinen, kuoritakit on vedetty softshellien päälle. Aleksi hikoaa kovasti päästä aina ja hiki/kosteus on ruvennut jäätymään jo pipon pintaan.

Kylmällä kelillä kannattaa huomioida myös, että johonkin väliin se kastepiste muodostuu usein. Voi siis olla, että jos untsikan päälle laitat kuoren, niin hetken päästä se kuoren sisäpinta ja untsikan ulkopinta ovat aivan märkiä, kenties jopa jäässä. 

Vielä kauemmas keskuksesta

Jos harrastaisi lähes pelkästään skinnausta, eikä keskuksessa laskupäiviä tulisi juuri lainkaan, niin panostaisin kyllä erityisesti kalvottomiin tuulen pysäyttäviin softshell housuihin ja takkiin. Laadukkailla kalvottomilla vaatteilla pärjää erittäin hyvin, ja niissä ei tosiaan ole sitä hiostavaa kalvoa. Toki jonkun kalvotakin siihenkin tarvitsisi kaveriksi, jos keli oikein pahaksi yltyy, mutta loppujen lopuksi aika usein ilman kalvoa pärjää ja hyvät softshell kamppeet ovat erittäin toimivat.

Murtomaahiihtokamppeista voi myös hyvin ottaa mallia randokamoihin. Siellä on usein esimerkiksi takissa etupuolella enemmän tuulenpitävää materiaalia ja selässä hengittävämpää. Toimii oikein hyvin reppu selässä randoilussa myös. Ei sieltä selän puolelta niin repun läpi tuuli pääse puremaan.

Monikäyttöisiä vaatteita

Myös yksi asia joka minun mielestä puhuu kerrospukeutumisen puolesta on eri kerrosten monikäyttöisyys. Itse ainakin käytän samaa softshell takkia joka vuodenaika. Talvella randolla, lumettomaan aikaan vaikkapa vaelluksella tai pyöräilemässä. Vedenpitävä kuoritakki on vähintään yhtä tärkeä vaelluksella sulan maan aikaan kuin rinteessä lumiseen aikaankin. Kevytuntuva taas puoltaa paikkaansa tosi usein syksyllä ja keväällä. Se on kevyt ja mukava ottaa reppuun mukaan varakerrokseksi, tai vaikka pimeänä syysiltana ulkona istuskellessa erittäin näppärä lämmittävä vaate. Toppavaatteita taas ei lumettomaan aikaan tarvitse juuri koskaan.

Nonstinedin jälkeen

Lofooteilla softshell-takit päällä kaikilla. Samat takit päällä käydään myös randolla. Vetta satoi tuossa välillä aika rankastikin, mutta vielä pärjäsi hyvin ilman kalvollisia kamppeita. Hupun hyötyä ei pidä myöskään koskaan aliarvioida.

Kuinkas nämä toimivat lasten vaatetuksena

Pienillä lapsille suosittelen toppavaatteita jotka pitävät lapset lämpöisenä. Lapsen lämmönsäätely ei vielä toimi samalla lailla kuin aikuisella, eikä hän ole randoilemaankaan heti lähdössä niin suosittelen laskettelun alkutaipaleelle toppavaatteita. Samat toppahaalarit millä kotonakin ulkoillaan toimivat hyvin aluksi. Niillä saa helposti suojattua kylmältä. Vähän vanhempana kunnolliset selästä korkeat ja olkaimilla varustetut housut ja hyvä toppatakki toimivat loistavasti. Ne toimivat myös paremmin keskitalven kouluvaatteina kuin kerrospukeutuminen. Ainakaan meillä lapset eivät halunneet pukeutua moneen eri kerrokseen koulupäivää varten joista osa sitten päivän mittaan ehkä pakataan reppuun tai repusta otetaan tarvittaessa uutta kerrosta jos päivä kylmenee. Eikä pieneltä lapselta voi toki vaatiakaan, että hän lämpötilan muutosten mukaan vaihtelee vaatetustaan pitkin päivää.

Heidi ja Aleksi Rukalla toppahaalareissaan.

Näillä on hyvä lasketella ainakin sinne teini-iän kynnykselle. Sitten onkin jo taitoa kertynyt ja jos kiinnostusta löytyy randoiluun niin voi ruveta miettimään, että kuinka pukeudutaan takamaastoon. Aluksi ne samat toppahousut toimivat kyllä. Niin hiki ei heillä vielä siinä iässä tullut, että olisi pitänyt miettiä niin paljon housujen tuuletusta ja paksuutta. Mutta takkiosastolle piti miettiä vaihtoehtoja. Ensimmäisillä lyhyillä randoilla oli minulla repussa monenlaista ylimääräistä kerrosta kaiken varalta, että jos kylmä iskee, mutta kyllähän periaate on aika lailla sama kuin aikuisilla, eli liike lämmittää, mutta liika lämpö pysähtyessä kylmettää. Yleensä minulla on repussa ollut ainakin yksi ylimääräinen fleesetakki kaiken varalta, vaikka periaatteessa jokainen randoilija onkin omassa repussa kantanut omat kamppeensa. 

Aleksi skinnasi eka randollaan tuommoinen syksyksi ostettu kevyttoppa päällä. Minulla oli repussa lisää lämmittäviä kerroksia. Tässä Aleksi on vielä ilman omaa reppua.

Tässä ollaan Heidin eka randolla. Aleksilla on jo oma reppu missä on oma kypärä kiinni ja varmaan vähän jotain vaihtovaatetta ja juotavaa. Heidi on vielä ilman reppua kun on ekat harjoittelut kyseessä.

Viime talven Itävallan reissulla lapset siirtyivät täysin pois toppakamppeista. Heidillä oli vielä mukana oikein kunnon toppatakki, joka päällä hän laski pari ensimmäistä päivää, mutta tuskastui sen kuumuuteen ja siihen kuinka painava se oli. Sen jälkeen loppureissu ja reissun jälkeen Pyhällä laskut sujuivat kuoritakilla ja sopivalla välikerroksella. Aleksi oli jo aiemmin jättänyt toppatakin pois. Se tapahtui varmaan joskus silloin kun randoilemassa ruvettiin käymään.

Eli siis mitä?

Itse suosin täysin kerrospukeutumista. Mieluummin muutama takki kuin vain yksi jota on käytettävä aina. Kevytuntuvatakkia käytän lumiseen aikaan pääosin käyttötakkina. Töihin voi mennä se päällä ja kaupassa on näppärä käydä se päällä yms. Talvisissa urheiluissa kuten murtomaahiihto ja luistelu softshell-takki toimii loistavasti. Samoin se toimii lämpimämmillä keleillä ulkoilussa ja retkeilyssä. Siellä myös kalvollinen takki on paikallaan jos vesisade yllättää.

Loppujen lopuksi pukeutuminen on erittäin henkilökohtainen asia ja siihen löytyy sopivat vaihtoehdot kokemuksen kautta. Tärkeintä on lähteä liikkeelle ja käydä kokeilemassa. Ei se ensimmäisellä randolla tai laskettelukeskusreissulla ole niin tarkkaa mitä on päällä, siitä se oma kokemuspohja alkaa karttumaan.

Tässä kuitenkin oli joitain omia näkemyksiä joista voi lähteä liikkeelle jos ei vielä kokemusta ole.

Jos kiinnostaa lukea lisää eri materiaaleista ja muusta semmoisesta niin ainakin Partioaitan sivuilta löytyy hyviä vinkkejä ja faktoja.

https://www.partioaitta.fi/oppaat/materiaaliopas/

https://www.partioaitta.fi/oppaat/materiaaliopas/10-kysymysta-untuvasta/

Ja muistathan myös:

Instagramissa @alanko.ulkoilee https://www.instagram.com/alanko.ulkoilee/

ja

Facebookissa https://www.facebook.com/alankoulkoilee/

Ja tilaa toki myös ilmoitukset uusista postauksista suoraan sähköpostiisi!



Kempele MTB

Julkaistu: 09.9.2018

Kisakausi on tänä vuonna ollut oikein erityisen pitkä. Nyt jo kolmas kisa kaudelle, Kempele MTB.

Heti kun kuulin, että Kempeleessä järjestetään maastopyöräkisat, niin oli selvää, että sinne pitää lähteä ajamaan. Kempele on oma kotikunta ja Köykkyrin maastoissa on ala-asteella hiihdetty ja suunnistettu ja kun moottoritie rakennettiin ja sieltä kuskattiin maata mäen päälle ja siihen tuli laskettelukeskus, niin siellä on tullut myös lumilautailtua lukemattomia kertoja. Polvilumpiokin siellä murtui kerran. Tämän lisäksi lukioaikana kuvattiin elokuva nimeltään Opelman, jonka yksi vaikuttavimmista kohtauksista tapahtui juurikin Köykkyrin huipulla! Siellä Opelman antoi pahiksille kyytiä jotka mätkähtelivät kuka mitenkin päin alas Köykkyrin rinteitä 🙂 Lukion elokuvaäänestyksessä tämä leffa sijoittui vaatimattomasti kärkisijoille. Vastassa oli jotain Terminator kakkosta ja muuta b-luokan leffaa…

Kesän aikana on pyörinyt Sanerall MTB-cup, jonka päätöskisa tämä oli samalla. Siinä on ollut jo kolme osakilpailua aiemmin eri pyöräilyseurojen järjestämänä. Tämä päätösosakilpailu oli OTC:n  (Oulu Triathlon & Cycling) järjestämä. Tässä osakilpailussa oli aikuisille kuntosarja ja yleinen sarja, joka myös kilpasarjan nimellä kulki. Reitti oli 12 kilometriä pitkä ja kuntosarjassa se kierrettiin kahdesti ja yleisessä sarjassa kolme kertaa.

Lämmittelyt

Kaveri tuli autolla tähän meille ja hypättiin tässä fillarien päälle ja ajeltiin Köykkyriin. Aika tarkkaan 10 kilometriä tulee tästä matkaa, niin siinä sai lämmittelyä samalla. Juniorit ajoivat jo aiemmin ja yleinen (samalla kilpasarja) ja kuntosarja oli suunniteltu lähteväksi kello 11. Olimme Köykkyrissä vähän ennen puolta ja kävimme hakemassa numerolaput Pyrinnön majalta, missä oli kisakanslia. Vähän käytiin tutkimassa rataa ja todettiin, että ensimmäiseksi rata nousee Köykkyrin rinteen ylös siksakkia. Käytiin kerran se ajamassakin ja myös rinteen vierestä toinen pätkä, josta reitti myös meni. Kenties tuossa olikin se reitin teknisin pätkä, semmoinen kivikkoylämäki. Ei mitenkään vaikea jos yksin ajat, mutta myöhemmin kävi ilmi, että tungoksessa aika hankala. Vähän ennen yhtätoista tuli ilmoitus, että lähtö myöhästyy hieman ja on kello 11.10.

Ensimmäinen kierros

Kello 11.10 startti tapahtui. Ensin tasamaata pikku pätkä ja sitten suoraan nousuun.

kempelemtb_1

Vasemmalta metsästä kärki on jo tulossa nousuun, kun oikealta punaisen mökin pihasta vasta letkan loppupää on pääsemässä lähdöstä liikkeelle. Kuvan otti Johanna.

Jäin itse tarkoituksella kohtuullisen taakse kun tiesin, että sykkeet nousevat kuitenkin niin korkealle tuossa nousussa. Ehkä jäin vähän turhankin taakse, koska melkoiseen ruuhkaan siinä nousussa törmäsi. Aika paljon oli porukkaa jotka taluttivat pyärää ja yritin sitten kierrellä näitä ja sykkeet nousi vielä vähän ylimääräistäkin. Ohittelin eka nousussa aika paljon porukkaa, joista monet sitten ohittelivat minua kun mäestä päästiin tasaisemmille pätkille. 

kempelemtb_4

Aika ruuhkaista on eka nousussa. Itse kierrän hissitolppaa ruuhkan ohi päästäkseni. Kuvan otti Heidi.

Ensinousun jälkeen laskettiin mäen päältä latupohjaa pitkin alas takaisin lähes samaan pisteeseen mistä nousuun lähdettiin ja siitä lähdettiin eka kerran poluille. Polut ovat tuolla pääosin helppoja neulaspolkuja jotka mukavasti mutkittelevat pitkin mäntykangasta. Kovin vaikeita paikkoja ei ole. Siinä mielessä tämä kisa olisi ensikertalaisellekin sopiva kun semmoista kunnon kammokivikko/juurakkoa ei ole ollenkaan. Polku kierteli pitkin metsää ja kävi välillä pururadalla ja taas takaisin polulle. Tässä eka kierroksella oli aika paljon jarruttelua ja kiihdyttelyä. Tuntui olevan paljon porukkaa joilla kyllä kuntoa riitti tasaisella pururadalla ajaa tosi kovaa, mutta ehkä polulla ajamista oli tullut vielä vähän vähemmän treenattua niin sitten siellä tuli enemmän hidastelua. Muutama tuttu paikka siellä oli, jotka muistan ala-asteen suunnistuksista, mutta on tuo alue niin muuttunut, että eipä sitä oikeen tunnista.

Aikansa metsässä kierreltyään reitti palasi takaisin laskettelukeskuksen maisemiin. Taas noustiin lähes mäen päälle, nyt takaa ja sitten laskettiin mäen reunaa kiertäen etupuolelle josta käännyttiin jo sille aiemmin mainitsemalleni kivikkoylämäelle. Jouduin siihen melko ison porukan keskellä ja siellä tuli ongelmia kärjessä ja sitten porukkaa hyppi pyörän päältä pois ja lähti taluttamaan osa juosten, osa kävellen. Itse tykkään kuitenkin pyrkiä ajamaan nämäkin pätkät, niin yritin siinä taiteilla, mutta vähän hankalaa se oli, ja taas oli sykkeet tapissa. Tästä noustiin hiihtosillan päälle ja lähdettiin kohti Linnakangasta kierrokselle.

Kohti Linnakangasta mentiin vielä jonossa ja tässä tuli vähän soisempaa pätkää ja useampia siltoja. Pikku hiljaa letka venyi ja kun tultiin mukavasti mutkittelevalla polulle aikalailla kauimmaisessa pisteessä tuonne suuntaan olikin tullut itselle semmoinen sopiva väli jossa sitten ajelin yksistäni. Edellä lujempaa menevät olivat menneet ja takaa ei ollut kukaan hiillostamassa. Siinä sai vähän sitten sykkeitäkin tasattua kun rauhallisesti ajeli tuota pätkää menemään.

Siitä aika pian tultiinkin taas takaisin keskukseen ja vauhdikas lasku mäen alle ja uudelle kierrokselle.

Toinen kierros

Etunousu ylös ja kohti ensimmäistä noin viiden kilsan lenkkiä. Vähän matkaa kun olin ajanut niin jo jonkin aikaa ennemminkin vaivannut nitinä ja natina alkoi taas kuulua pyörästä. Olen yrittänyt selvittää mistä se kuuluu ja aluksi epäilin satulaputken kiinnitystä, epäilyksen kohteena on olleet myös pedaalit ja takajousto ja keskiö. Nyt ääni oli jotenkin erityisen voimakas ja tuntui erityisesti asettuvan keskiön suunnalle. Ääni on hermoja raastava nitinä ja rahina ja sen parissa nyt sitten ajeltiin yli puoli kisaa.

Nyt kun sai ajella itsekseen niin matka eteni mukavasti ilman, että tuli turhia jarrutteluja ja kiihdyttelyjä. Pian jo tulinkin takaisin keskukseen ja kisan puoliväli meni. Aikaa oli kulunut vähän reilu tunti. Toinenkin lenkki meni mukavasti ja aika rauhallista ajelua. Joitakin muitakin siinä näin, jonkun ohitin ja joku ohitti minut, mutta muuten ei sen kummempaa, nitinän ja natinan kuuntelua. Vähän ennen keskusta sitten tuli vielä Kangaskokon Juha, eli kisan voittaja ja pyyhkäisi kierroksella ohi pururatapätkällä. Katsoin mittarista, että mulla oli vauhtia noin 25kmh ja Kangaskokko katosi horisonttiin semmoista vauhtia, että eiköhän nelisenkymmentä ollut mittarissa hänellä. Vauhdikas lasku vielä kohti maalialuetta ja kohti viimeistä kierrosta. 

kempelemtb_2

Maalialuetta lähestymässä josta lähdettiin uudelle kierrokselle taikka käännyttiin maaliin. Kuvan otti Heidi.

Kolmas kierros

Viimeinen kierros kulki aika samaan malliin kuin toinenkin. Vähän ehkä yritin vauhtia kiristää ja myöhemmin Stravasta tarkistaessa kävi ilmi, että tämä oli nopein kierros, toisen kierroksen ollessa hitain. Nitinä ja rahina ei ainakaan hiljentynyt, mutta lisäksi tuli vielä semmoinen korkeampi “ulvahdus”. Oikein mukavaa…

Kun keskuksesta lähdettiin kierroksen puolivälissä oli edessäni jonkin matkan päässä selkä jota lähdin tavoittelemaan. Pikkaisen nostin vauhtia, mutta välimatka ei oikein lyhentynyt. Pari teknisempää pätkääkin mentiin aika lailla samaa vauhtia. Eroa oli se ehkäpä 50-100 metriä. Kun tultiin aika loppuvaiheessa pururadalle ajattelin kokeilla josko saisin vielä kiinni edellä menijän ja rupesihan se selkä lähenemään kun oikein runttasi. Pääsin aivan kantaan kiinni viimeisille polun pätkille. Sitten siinä tuli semmoinen hidas 90 asteen mutka ja edellä menijä meni sen vähän pitkäksi ja minä koitin iskeä sisäkautta, niin eiköhän joku risu mennyt takavaihtajaan ja oli pakko pysähtyä ottamaan se pois, ettei takavaihtaja hajoa ja siinä meni ohitusmahdollisuus. Mutta, vähän ehkä antikliimaksina, tämä edellä ajanut kääntyi harhaan ihan viimeisissä mutkissa ennen loppulaskua ja tulin sitten kuitenkin häntä ennen maaliin, mutta ei siitä loppukiritaistelua saatu aikaseksi kuitenkaan. Maalissa olin kun aikaa oli kulunut 2 tuntia ja 14 minuuttia ja matkaa siis oli 36 kilometriä. Olin aivan tyytyväinen aikaan, vaikka eipä sillä pärjää millään lailla noissa karkeloissa. Mutta omaa kuntoa kai tässä ollaankin mittaamassa.

kempelemtb_3

Maalissa. Kuvan otti Johanna.

Yleistä tapahtumasta

Tapahtuma toimi oikein mukavasti. En ollut tosiaan näkemässä ensimmäistä junnujen lähtöä, mutta tässä toisessa lähdössä ainakin kaikki sujui oikein mukavasti. Tuo määrä mikä siellä nyt oli tuntui omasta mielestä siihen alkunousuun aika lailla maksimilta. Jos enemmän on porukkaa, niin varmaan menee aika käveleskelyksi siellä mäessä. Ehkä silloin olisi syytä jotenkin porrastaa lähtöjä enemmän, mutta toisaalta sitten kärki joutuu ohittelemaan kauheasti kierroksella porukkaa. Tuo 12 kilometrin lenkki oli aika passeli, ja kun keskuksessakin käytiin siinä matkalla, niin se tuntui ihan mukavalta. Jos lenkki olisi lyhyempi, niin itsestä tuntuisi tympeältä ajaa useampaan otteeseen samaa lyhyempää reittiä. Vesihuoltokin olisi ollut tarjolla, mutta kun olin reppuun ottanut juomapussin, niin itsellä ei huoltoa tarvinnut käyttää ollenkaan. Empä minä juurikaan moitittavaa keksi, muusta kuin omasta kunnosta, sitä pitää parantaa ja toivottavasti ensi vuonna kisa järjestetään uudestaan!


Saman aiheisia juttuja:

 



Minä ja Instagram-selfiet

Julkaistu: 07.9.2018

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka syyskuun teemana on Instagramin selfiet. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda ja Travellover.

En ole koskaan vielä osallistunut tämmöiseen blogikampanjaan, joten olihan se nyt kokeiltava kun tämmöiseen törmäsin. Aihekin on aivan kiinnostava, kyllähän Instagramin kuvia tulee selailtua aika paljon. 

Pääosassa omassa fiidissäni ovat laskettelu, lumilautailu ja rullalautailu, sekä kiinnostavat hahmot tai henkilöt. Näiden lisäksi seuraan joitakin hashtageja, joista en kyllä nyt muista muita kuin Pyhätunturiin liittyvät #pyhätunturi ja #tunturifiilis. Toki #tunturifiilis-tagilla tulee myös muista tuntureista kuvia ja Pyhätuntureitakin Suomessa taitaa olla aika monta.

Selfieitä en omasta mielestäni ota kovinkaan usein, mutta kun rupesin tätä varten omia kuvia käymään läpi, niin löytyihän niitä aika monta. Kävin tähän läpi sekä @alanko.ulkoilee tilin, joka ei ole vielä kovin vanha, että @mialanko tilin joka on oma henkilökohtainen tilini ollut jo useamman vuoden, mutta joka on aika vähällä käytöllä nykyään. Aika suuri osa selfieistä oli semmoisia joissa en ole yksin, vaan mukana on lapset ja vaimo tai jokin yhdistelmä näistä. Yleensä on aurinkolasit, tai kypärä, tai huppu päässä. Kuvat ovat siis yleensä ulkona otettuja jossain omasta mielestä siistissä ja jollain lailla erityisessä paikassa.

Eniten varmaan kuvaan kuitenkin lapsia eri tilanteissa ja jossain erityisissä paikoissa, tai sitten maisemaa. No mutta tässä on nyt kuitenkin näitä selfieitä pikku selostusten kera. Kelpuutin tähän lähes pelkästään perinteisiä itse käsivarren mitan päästä napattuja kuvia. Muutama poikkeus toki on. Instagramista löydät minut nimellä @alanko.ulkoilee. Kannattaa seurata 🙂

Koko perheen selfiet

Pyhä expressissä kauden 17-18 avajaisissa.

Koko perheellä eka kertaa talvella Noitatunturin huipulla, keväällä -17.

Ensimmäinen koko perheen yhteinen rando keväällä -16.

Matkalla Lofooteille, kesä -17

 

Minä ja lapset

Hochfügenin sivumaastoja laskemassa, talvi -18

Heidin kanssa vanhassa tuolihississä Pyhällä, menossa Tsokkaan vohveleille juhannuksena 2013

Festvågtindenin huipulla, Lofooteilla kesällä 2017

Aleksi kävi eka kertaa Noitatunturin huipulla ja tässä ollaan samalla reissulla Pikkukurun reunalla, keväällä -17

Aleksin eka rando. Pyhä, Soutaja, vuoden vaihde -14-15.

Minä itse

Iso-Syötteen parkkipaikalla, katse tulevaisuudessa

Iso-Syötteen huipulla Syöte MTB -18 maalissa

Lasketteluhommissa suksenkärkikuva on lähes yhtä yleinen kuin selfie, ehkä yleisempikin. Hochfügen talvi -18.

”Perinteinen” vapun auringonlaskumäki, Lyngen Store Koppangstinden, vappu -17

Eka reissu Lyngen-Tamok alueelle. Sorfjeltinden kevät -14

Keli tuli päälle Koppangenissa jäätikön reunalla keväällä 2015

13 kilometriä pyörällä -30 asteessa näyttää tältä. Tammikuu -16

Eväät maistuu hyvissä maisemissa. Holmbuktinden keväällä 2015.

Daltindenin topissa keväällä 2016

Suksiterminologiaa – laskettelusuksen rakenne ja muoto

Julkaistu: 31.8.2018

Mikä on rocker? Mikä on camber? Mikä on reverse camber? Mikä on sandwich rakenne? Mikä on sidewall rakenne? Mikä on semi-cap rakenne? Mikä on sidecut?

Listaa voi jatkaa pitkään…

Laskettelusuksia valitessa voi törmätä semmoiseen termiviidakkoon, että jos aiheeseen ei ole ollenkaan tutustunut, saattaa moni asia jäädä pimentoon. Olen itsekin tähän monesti törmännyt. Tässä kirjoutuksessa yritän hieman avata tuon termiviidakon ovea, jotta seuraavan kerran kun etsit suksista tietoa ja luet speksejä niin pysyt kärryillä lukemassasi ja saat siitä kenties enemmän irti. Olen jättänyt joihinkin paikkoihin englanninkieliset termit näkyviin, jotta termit olisi helpompi yhdistää, yleensä, englanninkielisiin esitteisiin ja kuvauksiin.

Suksen käyttötarkoitus tottakai vaikuttaa suksen muotoon, rakenteeseen ja mittoihin. Samoja juttuja suksista löytyy, mutta ne voivat olla hieman erilailla tehtyjä, jotta jokin tietty ominaisuus saavutetaan.

Tämmöisiä juttuja olisi tarkoitus käsitellä:

  • Käyttötarkoitukset
  • Materiaalit
    • Pinta, ydin, pohja, reunat, kantit
  • Muodot
  • Mitat

Lopuksi käyn vielä oman sukseni rakenteen läpi näiden termien perusteella ja koitan vähän analysoida löydänkö speksien ilmoittamista tiedoista asioita jotka mahdollisesti vaikuttavat suksen ominaisuuksiin, niinkun itse olen ne laskiessa kokenut.

Käyttötarkoitukset

Suksiahan käytetään vähän vaikka mihin, mutta pääosin käyttötarkoitukset voisivat olla ratalasku, vapaa-lasku (rinteessä, tai rinteen ulkopuolella), parkki ja hypyt, kumpareikko, rando ja vaellus. Kaikissa näissä suksi pääperiaatteiltaan näyttää suunnilleen samalta, mutta eroja toki on. Ehkä lähinnä tämän jutun asioissa mietin nimen omaan vapaalaskusuksea. Vapaalaskuksi lasken lähes kaiken muun kuin ratalaskun, tai muun vastaavan jossa käännöksen paikka on ikäänkuin valmiiksi merkattu. Omaan vapaalaskuuni kuuluu erittäin paljon rinteen laskemista. Mutta tottakai samoja materiaaleja ja muotoja on muissakin suksissa. 

Materiaalit

Ydin (core)

Ydin vaikuttaa yleensä eniten suksen pituussuunnan voimiin, eli suksen jäykkyyteen. Ydin valmistetaan usein erilaisista kovista puulaaduista tehdyistä laminoiduista rimoista, tai suikaleista.

Yleisiä puulajeja ovat esimerkiksi:

  • Pyökki (beech)
  • Koivu (birch)
  • Haapa (aspen)
  • Keisaripuu (paulownia)
  • Saarni (ash)
  • Kuusi (fir, spruce)
  • Vaahtera (maple)
  • Poppeli (poplar)
  • Bambu (bamboo)

Puu antaa hyvän vaimennuksen tärinälle ja eloisan fiiliksen. Se pitää muotonsa kohtuullisen hyvin, eikä resonoi paljoa. Myös muita materiaaleja käytetään ja monet valmistajat käyttävätkin eri puulajeja ja muita materiaaleja keskenään, sekoittaen niitä keskenään ja käyttäen eri kohdissa suksea eri laatuja saaden näin aikaan sukselle halutut ominaisuudet, kuten voimat, jäykkyydet ja paino eri osiin suksea. Esimerkkinä vaikkapa titaanilevy jalan alle vahvistamaan siteen kiinnitystä. Laminoidut puurimat liimataan yhteen ja lopuksi työstetään CNC koneella oikeaan muotoon. Joissakin suksissa on myös erilaisia harjanteita ja muotoja, jotka usein erottaa pintamateriaalin muodoista. Näillä erilaisilla muodoilla pyritään myös vaikuttamaan suksen ominaisuuksiin.

Muita yleisiä materiaaleja kuin puu:

  • hiilikuitu: kevyttä, eloisaa, vahvaa, kallista
  • kevlar: vahvaa, kohtuu kevyttä, hyvät vaimennus ominaisuudet
  • alumiininen hunajakennorakenne: erittäin kevyttä ja vahvaa, mutta kallista ja ei niin hyvät vaimennusominaisuudet
  • lasikuitu: kohtuullisen vahvaa, kevyttä ja halpaa
  • titaani: erittäin kevyttä ja vahvaa ja hyvät vaimennus ominaisuudet, mutta kallista
  • ilma: voi vähentää oikein käytettynä ytimen painoa, ilman, että ytimen vahvuus vähenee huomattavasti

Reunat (sidewall)

Suksen reunat voidaan rakentaa erilaisilla tavoilla. Yleisimmät tavat ovat ABS reunamateriaali (sandwich rakenne) ja “capped” tekniikka.

Sidewall (sandwich rakenne)

Tässä rakenteessa suksen ytimen eri kerrokset ovat tasaisia ja reuna suojataan erityisellä materiaalilla. Esimerkiksi ABS materiaali on erityisesti suksia varten kehitettyä materiaalia joka on jäykkää ja kohtuullisen painavaa ja joka tukee suksea hyvin ja antaa sukselle enemmän voimaa käännökseen ja käännöksestä ulos  tulemiseen. Tämä materiaali tekee suksesta myös kiertojäykemmän. ABS reunamateriaali tulee siis suksen reunoille suojaamaan ydintä. Samalla se jää näkäsälle ja voi vaurioitua helpommin  vaikkapa suksien mennessä ristiin. ABS reunamateriaalia käytetään usein ratasuksissa, mutta myös muissa suksissa. Se siirtää voimaa hyvin kanteille ja antaa näin sukselle hyvän pidon. Reunamateriaalina voi olla myös muista materiaaleista tehtyä.

Cap rakenne

Tässä rakenteessa suksen komposiittikerrokset ja pintamateriaali taitetaan reunoilta alas kanttiin asti suojaamaan suksen ydintä. Tällä lailla suksesta saadaan hieman kevyempi ja yleensäkin suksea suojaataan enemmän vaurioilta kun  reunan muoto on pyöreämpi. Tämä tekniikka ei anna sukselle yhtä paljon kiertojäykkyyttä eikä pitoa kanteille, joten suksea voi olla hankalampi hallita kovissa vauhdeissa.

Yhdistelmiä

Ja kuten aina, nämä eivät ole ainoat mahdolliset tavat, vaan on myös näiden yhdistelmiä. Voi olla, että suksen keskikohdassa on ABS reuna, mutta kärjestä ja kannasta se puuttuu. Tai rakenne voilla ns. semi-cap, jolloin ABS reuna on matalampi ja pintakerros ja komposiittikerrokset kääntyvät vähän alaspäin. Yhdistelemällä eri tekniikoita saadaa halutut ominaisuudet paremmin esiin.

Komposiittikerrokset

Komposiittikerrokset ovat ytimen ylä- ja alapuolella olevat kerrokset jotka samalla suojaavat ydintä ja antavat erilaisia voimia ja ominaisuuksia sukselle. Yleisin komposiittimateriaali on varmaankin lasikuitu, mutta taaskin usein käytetään montaa materiaalia, jotta saadaan erilaisia ominaisuuksia. Termejä joihin usein törmää vaikkapa suksiesitteissä ovat biaxial ja triaxial wrap. Ne tarkoittavat tapaa miten lasikuitusäikeet on sidottu yhteen, tai ladottu voisi olla oikeampi sana, keskenään antaen erilaista jäykkyyttä ja voimaa. Triaxial wrap on jäykempää biaxialiin verrattuna.

Pinta

Pintamateriaali on se missä suksen grafiikat ovat ja samalla se suojaa suksea. Pintamateriaali on vain muutamin millin paksuista. Grafiikat voidaan printata jollekin materiaalille ja se laitetaan kirkkaan pintamateriaalin alle, tai grafiikka voi olla sulautettuna pintamateriaaliin, joka on monesti nailonia, lasikuitua, muovia tai komposiitteja.

Kantit

Kantit valmistetaan teräksestä tai ruostumattomasta teräksestä. Ne kiinnitetään sukseen T-kirjaimen muotoisilla inserteillä jotka ovat alempien komposiittikerrosten ja pohjamateriaalin välissä.

Pohja

Pohja on usein sintrattua polyeteeniä joka tunnetaan paremmin sen alkuperäisen valmistajan tuotenimellä P-tex.

Kuvaa näistä on erittäin hankala piirtää, ja en viitsi sukseakaan poikki sahata, niin käykää vaikkapa täältä kurkkaamassa näitä eri kerroksia: http://www.mechanicsofsport.com/skiing/equipment/skis/ski_construction.html

Muodot

Suksella on muoto sivulta katsottuna ja ylhäältä katsottuna. Keskitytään ensin sivulta katsottuna nähtyyn muotoon.

Camber

Camber on perinteinen suksen muoto. Kun asetat camber suksen tasaiselle alustalle koskettaa se kärjestä ja kannasta alustaan ja keskikohta jää ilmaan. Tällä rakenteella sukseen saadaan voimaa käännökseen. Kun suksea painetaan rinteeseen se taipuu ja koskettaa koko pituudeltaan lumeen, kun käännös loppuu ja vähennetään painetta sukselta se ikäänkuin ponnauttaa laskijan ulos käännöksestä. Samalla se on tehokas ja voimakas suksi varsinkin kovalla lumella laskettaessa.

Rocker

Rockerista käytetään myös joskus nimeä reverse camber. Eli kun suksi asetetaan tasaiselle alustalle niin suksen keskikohta on kiinni alustassa ja kärki ja kanta ilmassa. Tämä aiheuttaa sen, että syvässä pehmeässä lumessa suksi kelluu lumen pinnalla. Suksea on myös helppo kääntää pehmeässä lumessa, mutta toisaalta kovalla lumella ja rinteessä sen kääntäminen on vaikeaa. Rocker on yleensä ominaisuus jota halutaan leveältä sukselta, mutta se on nykyään tullut myös rinnesuksiin helpottamaan käännökseen lähtöä. Rocker suksi hankitaan yleensä hieman pidempänä kuin camber suksi.

Yhdistelmät

Ja taas kerran, yksi tapa ei ole ainoa oikea. Suksessa voi olla rocker keula, camber keskikohta ja taas rocker kanta, tai suora kanta. Rocker keula kelluttaa tällöin suksea pehmessä lumessa, mutta camber jalan alla antaa käännökseen voimaa ja kanteille pitoa. Jos vaikka lasket jyrkkää kurua, niin on hyvä, että suksen kantit saa pitämään hyvin, mutta voi olla samalla mukava, että sitten kun kurusta on päästy pois avoimelle puuterikentälle, niin rockerkeula helpottaa siinä laskemista. Kannan osuus vaikuttaa myös käännöksiin. Jos siellä samassa kurussa on suksella jossa on voimas rocker kannassa voi suksi helposti karata alta käännöksen lopussa kun kannassa ei ole pitoa. Juuri tätä kuvaa monissa esitteissä ja mainoksissa oleva “tail washout” termi.

Sivuleikkaus eli sidecut

Ylhäältä päin suksea katsella huomaa suksen sivuleikkauksen, eli sidecutin. Sivuleikkauksesta riippuu kuinka tiukasti suksi kääntyy. Suksille ilmoitetaan yleensä kääntösäde, eli mitä pienempi kääntösäde niin sitä suurempi on sivuleikkaus, eli kärjen, keskikohdan ja kannan erot ovat suuret ja suksi on tiimalasin muotoinen. Aikoinaan kun carvingsuksi kehitettiin oli tämä sivuleikkaus juuri se mitä ruvettiin kasvattamaan, kun aiemmin sukset olivat paljon suorempia. Kun sukselle annetaan mitat vaikkapa tyyliin 128-98-118mm takoittaa se juuri tuota sivuleikkausta. Nuo mitat ovat tip-waist-tail leveyksiä, eli kärki-keskikohta-kanta. Näistä eniten itse kiinnitän huomiota tuohon keskimmäiseen mittaan, eli paljonko suksen leveys on keskeltä. Kun leveämmät sukset rupesivat yleistymään, niin tämä mitta kasvoi valtavasti. Nyttemmin on taas tultu ehkä hieman maltillisempiin lukemiin ja Suomen olosuhteissa harvoin tarvitsee todella leveitä suksia. Japanin ja Kalliovuorten puuterit ovat toki oma lukunsa. Rinnesuksissa kääntösäde on monesti paljon pienempi kuin taas takamaastoon tarkoitetuissa suksissa.

Suksen pituus taas on monesti paljon henkilökohtaisesta mieltymyksestä kiinni. Toiset tykkäävät laskea pidemmällä suksella ja toiset lyhyemmällä. Pääsääntöisesti lyhyempää suksea on helpompi käsitellä ja käännellä ja se on ketterämpi. Kannattaa testailla erimittaisia suksia löytääkseen itselle sopivan.

Samoin näitä on omilla piirustustaidoilla hankala kuvata, joten netistä löytyy apu tähänkin: https://theskimonster.com/blog/posts/ski-technology-camber-vs-rocker/

Oman suksen analysointi

Oma sukseni on Black Crowsin Corvus freebird. Se on kohtuullisen iso suksi 188cm pitkänä. Suksen leveydet ovat 139-109-122, kääntösäteen ollessa tällöin 21 metriä. Nettisivu ilmoittaa puuytimen olevan paulowniaa ja poppelia. Komposiittikerrokset ovat triaxial ja biaxial lasikuitua ja lisäksi hiilikuitua. Reunan rakenne on ABS sidewall ja semicap. Lisäksi sivu kertoo, että kantit ovat kevyet. Mitä näistä siis voisi päätellä? Vaikuttaisi, että suksi on kohtuullisen jäykkä lasi- ja hiilikuitu kerroksineen. Lisäksi reunassa on ABS sidewall rakenne joka kertoo, että kiertojäykkyyttäkin pitäisi olla. Tämän kaiken allekirjoitan täysin. Vaikka suksi on kohtuullisen kevyt, niin se kestää vauhtia todella hyvin ja sillä voi runtata jäisessäkin rinteessä tosissaan ja kantti pitää. Tähän vaikuttaa myös suksen muoto, kuten nettisivulla kerrotaan: ”long classic camber: classic camber underfoot with extensive ski/snow contact for alpine-style turns.” Suksessa on myös hyvät laskuominaisuudet syvässä lumessa johon vaikuttaa tämä ominaisuus: ”progressive rocker in the tip”. Eli suksessa on kohtuullisen selkeä rocker keula jonka ansiosta se nousee pinnalle hyvin syvemmässä lumessa. Kannassa ei rockeria juurikaan ole joka helpottaa jyrkän laskua: ”progressive tail: less tail washout and easier pivot initiation.” Pivot initiation tarkoittaa usein jyrkällä käytettyä laskutyyliä jossa mennään suoraan alaspäin, niin sanotusti pitkin fall lineä. Eli kuvittele että pistät lumipallon pyörimään rinnettä alas. Se seuraa tuota fall lineä, eli menee suoraan alaspäin. Nyt kun lähdet laskemaan niin useinhan mennään pitkänkin matkaa sivulle käännöksissä, mutta jos lasket tuota fall linea (ilman että lasket straight linea) niin sinun pitää tehdä käännöksiä suoraan alaspäin menevässä linjassa. Tämä kannan muoto helpottaa tuon tyyliseen käännökseen lähtöä.

Tuon semi-cap rakenteen takia uskoisin, että suksen painoa on saatu alaspäin. Tosin kun kävin katsomassa tuota Corvuksen big mountain versiota, niin siinä on myös semi cap rakenne, mutta siinä puuydin on tehty pelkästään poppelista. Ja lisäksi siinä on paksummat kantit. Nyt pitäisi sitten jo lähteä tutkimaan puiden painoja, että tietäisi mikä puu on keveintä, mutta ehkäpä se jää halukkaiden kotiläksyksi. Kyllä tunnistan suksen ominaisuuksia tuosta nettisivun kuvauksesta.

Ja jälleen kerran suosittelen käymään testaamassa eri suksia kun talvi taas alkaa ja suksiesittelyitä eri keskuksissa järjestetään. Siellä suksien esittelijät osaavat kertoa suksista ja sitten voit vaikka kiinnostavia suksia käydä tutkimassa netistä lisää.


Toivottavasti tämä avaa hieman termejä ja on jollekin apuna suksia valitessa. Toisaalta kun menet asiansa tuntevaan kauppaan, niin saat varmasti sieltä apua ja tietoa juuri näistä käsitellyistä aiheista. Oulussa suosittelen kääntymään Lajikumppanien puoleen.

Tykkäsitkö jutusta? Jaa ihmeessä kavereillesikin somessa ja saa käydä tykkäämässä Facebook ja Instragram sivuistani myös!

Facebook: https://www.facebook.com/alankoulkoilee/

Instagram: https://www.instagram.com/alanko.ulkoilee/

Palautetta otan mieluusti vastaan! Joko tuohon alle, taikka vaikka sähköpostilla.

Tiedot tähän tekstiin ovat tulleet vuosien varrella suksia tutkimalla, lehtiä lukemalla, kavereiden kanssa juttelemalla, suksiesittelijöiltä kyselemällä, nettiä surffaamalla ja ties miten. Alla olevia lähteitä käytin pääosin tarkistaessani eri juttuja.

Lähteet:

http://www.mechanicsofsport.com/skiing/equipment/skis/ski_construction.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suksi

Pyhä – Luosto MTB 2018

Julkaistu: 19.8.2018

Kotitunturin maastopyörätapahtuma!

Syöte MTB:n jälkeen piti muutama päivä palautella ja huilailla, perjantaina oli vielä työpaikan kesäjuhlat ja käytiin Oulujärvellä risteilemässä höyrylaiva Koutalla. Hieno laiva ja iso on Suomen suurin järvenselkä, Ärjänselkä, jonka reunalla käytiin kääntymässä. Sunnuntaina sitten vähän pidempi, mutta kevyt maantielenkki ja keskiviikkona vielä kevyt maastolenkki, niin johan sitä olikin valmis Pyhän koitoksiin.

Perjantaina töiden jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti Pyhää, sääennusteet lupailivat hyvin epävakaista säätä lauantaille. Melkein kaikkea muuta oli luvassa paitsi lunta. Aamuyöstä piti ukkosen alkaa, mutta semmoista ei kuulunut, muuten kuin, että aamulla jyrisi kyllä jossain päin, mutta ei aivan Pyhällä. Maakin oli kohtuu kuiva Pyhällä, että ainakaan paljon ei ollut satanut. Luoston suunnalla taas näytti olevan erittäin synkkiä pilviä. Vähän meni siinä arpomiseksi, että minkä verran laittaa vaatetta, kun sateen uhka vaikutti olevan ilmassa. Toisaalta keli oli ihan lämmin, reilu 15 astetta jo aamulla. Lopulta päädyin laittamaan ohuen pitkähihaisen paidan jonka päälle lyhythihainen ajopaita jonka selkätaskuihin saa näppärästi geelit ja patukat ja oman suola-astiankin. Jalkaan tottakai sortsit, ne riittää pyöräillessä melko kylmillekin keleille. Ja sukiksi laitoin taas vedenpitävät Sealskinzit, niin ei varpaat pääse niin kylmettymään.

Illalla vielä viimeset treenit. Kuvan otti Aleksi.

Pyhä – Luosto MTB 2018

Kymmenen aikaan lähdin ajelemaan hitaasti ylös hotellille ja kohti Calle-taloa jonka edestä lähtö tapahtuisi klo 11. Aurinko paisteli lämpimästi ja vähän tuuli, mutta ei mitenkään pahasti. Calle-talolta sai numerolapun ja sitten vähän ihmettelyä ja kevyttä lämmittelyä. Aleksi ja Heidi olisivat pitäneen kunnon lämmittelynkin minulle, mutta tyydyin aika reilusti kevennettyyn versioon Aleksin korispelejä ennen tekemästä lämmittelystä. Lopulta aurinko lämmitti sen verran, että aurinkolasit piti kaivaa repusta ja sen pitkähihaisen paidan jätin pois myös. Keli vaikutti erinomaiselta ja sitä se olikin koko kisan ajan.

Vähän ennen yhtätoista Keskitalon Antti Lucky Ranch -yrityksestä kertoi hieman kisan kulusta. Antti ja Lucky Ranch ovat siis tämän tapahtuman järjestäjiä, mistä kiitos heille. Lähtöä ja maaliin tuloa oli helpotettu niin, että enää ei menty sinisen rinteen kautta, vaan Calle-talolta lähdettiin toiseen suuntaan ja mentiin Skiway-rinnettä pitkin alas, myös maaliintulo tapahtuisi tuota kautta, joten mahdollisuuksien rajoissa olisi ajaa myös maaliin. Muuten reitti tulisi olemaan sama kuin vuosi sitten, Luoston päähän oli lisätty yksi vesipiste. Muuten huolto olisi vähän ennen kuin 40 ja 80 kilometrin reitit erkanevat toisistaan, eli kaikki pääsevät siihen kaksi kertaa kun reitti osittain on edestakaista saman polun ajamista.

Startti ja sykkeiden seurailua

Kello 11 lähti porukka yhteislähtönä matkaan, sekä pidemmän että lyhemmän reitin kiertäjät. Tuota pidempää reittiä kutsutaan kisasarjaksi, mutta itse kyllä lähdin siihen ihan vaan kisaamaan itseäni vastaan. Muutenkin tämä tapahtuma on rento kisa ja kenenkään ei pitäisi pelästyä kisasarja nimitystä. Sinne vaan mukaan jos haluaa koko matkan ajaa. Ensiksi siis tuo uusi osuus, eli Skiway. Hyvät vauhdit siinäkin sai, ei kyllä lähtö juurikaan vauhdissa hävinnyt vuoden takaiselle. Pyörä sai kyytiä ja tarkkana piti olla, ettei vähän kapeammissa kohdissa aja ulos radalta. Skiwayta rinteen reunaan ja sitten koko rinnealueen yli toiselle puolelle, jonka jälkeen oltiin samalla reitillä kuin vuosi sitten.

Porukka alkaa ryhmittäytyä starttiin. Kuvaajana Aleksi.

Seuraavaksi edessä oli pehmeää pururataa joka suorastaan imee renkaan sisälleen ja ajaminen on todella raskasta. Syötteen reissusta olin oppinut, että nyt pitää oikeasti aloittaa rauhallisemmin ja seurailla sykettä. Porukkaa meni ohi oikealta ja vasemmalta, mutta maltoin kuitenkin mennä rauhassa eikä syke aivan valtavan korkealle päässytkään nousemaan. Toki se korkealla kävi, mutta oltiinhan nyt kisassa, että pitäähän sitä silloin vähän enemmän itsestään irti ottaakin. Meno tuntui mukavalta ja kunhan tuosta pururatapätkästä selvisi ja pääsi polulle vähän Pohjoisrinteiden jälkeen, niin mikäs siinä oli ajellessa.

Ensimmäinen etappi polkuja pitkin on Kiimaselälle ja sen mökkialueen läpi ajetaan alueen sorateitä pitkin. Sitten taas polulle ja reitin märimmät kohdat jotka vievät Huttuloman lähelle ja taas on vähän soratietä tarjolla, ensin nousua ja sitten vauhdikasta laskua. Sitten käännytään aika pitkään Huttutunturin nousuun. Tässä pätkällä alkoi yhtäkkiä tulla reilusti nopeampia ajajia takaa ohi ja vähän ihmettelin, että ovatpas he aloittaneet hitaasti, mutta sitten kävi ilmi, että kärki oli ajanut harhaan siinä kun pururadalta käännyttiin polulle. Siinä oli kyllä maahan spraylla piirretty nuolet, mutta ehkä se olisi voinut olla selkeämminkin merkattu. Kuusi kilometriä tuli kärjellä ylimääräistä ajoa. Takaa tuli nyt useampi ajaja jotka katosivat aika nopeasti horisonttiin. Itse jatkoin omaa rauhallista tahtiani. Seurailin sykkeitä ja ajo tuntui aivan mukavalta.

Huttutunturilta on pitkä lasku alas jossa on paljon terävää kiveä. Tuossa laskussa tuli takaa taas yksi harhaan ajaneista ohi semmoista vauhtia ja aivan yhtäkkiä, että olisi kyllä ollut mukava kun olisi vähän huutanut, että on ohi menossa. Hyvä etten itse kaatunut kun pelästyin yhtäkkiä kanervikon kautta oikaissutta ohittajaa. Yleensähän porukka huutelee kyllä hienosti jos on ohi menossa, niin osaa itsekin vähän väistää ja ohitus onnistuu molempien kannalta mahdollisimman sujuvasti. No eipä siinä sen kummempia kuitenkaan. Huttutunturin ylityksen jälkeen edessä on Kapustan ylitys ja sen jälkeen tullaankin huoltopisteeseen.

Huolto ja kohti Luostoa

Noin 20 kilometriä on tällöin ajettu. Huollosta suklaata ja sipsejä ja vähän suolaa. Yhden oman geelin olin aiemmin jo soratiepätkällä ottanut. Huollosta alkaa pitkä soraistettu lasku latupohjaa pitkin. Kolme kilometriä taitaa olla mittaa tällä laskulla ja siinä mennään välillä lujaa. Vähän se hirvittää kun kohtuu kapeaa soraistettua polkua päästellään menemään, mutta täytyyhän siitä kaikki ottaa irti kun helposti kertyy kilometrejä. Laskua seuraa tottakai nousu. Nyt siis Lampivaaraan. Tämän nousun päältä lähtee pitkä reitti taas laskemaan alas ja lyhyempi kiertää Lampivaaran takaisin huoltopisteeseen ja siitä takaisin kohti Pyhää. Tuo Lampivaaran lasku on yksi mukavimmista tällä reitillä. Se on singletrackia ja sopivasti mutkittelevaa, mutta ei niin kivistä kuin monet muut laskut. Alas kun on päästy niin edessä on suon ylitys metallista verkkopitkosta pitkin ja sitten piiiiitkä nousu Latvavaaraan. Huollosta ajoin yhden toisen kuskin kanssa yhdessä tänne ja menimme samaa tahtia. Nousu kulki hyvin ja kun se niin hyvältä tuntui, niin loppupuolella nousua vähän nostin tempoa ja toinen kuski jäikin sitten jälkeen. Eroa tulee ylämäessä vauhdilla ja kun hyvältä tuntui edelleen, niin annoin mennä. Siitä sitten taas vauhdikkaaseen laskuun ametistikaivoksen ja Latvavaaran kahvilan jälkeen kohti Luostoa.

Luosto kierretään latupohjaa pitkin ja vastapäivään. Tuossa on pitkä pätkä latupohjaa ja aikaa mietiskellä ja tunnostella, että miltä tuntuu. Tuntui hyvältä. Rauhallinen startti oli aiheuttanut sen, että ajaminen oli vieläkin mukavan ja kohtuu helpon tuntuista vaikka alettiin olla jo puolivälissä.

Jo perinteeksi muodostunut selfie Luoston kierroksella

Luoston takana on Torvisen maja, jonka pihassa oli pöydällä itsepalveluna toimiva vesitonkka josta täytin juomapulloni. Siinä oli toinenkin kuski joka oli kuulemma jo pidemmän aikaa miettinyt, että onko enää oikealla reitillä kun ketään ei näy ja tuossa mennään useampi kilometri niin, ettei reittimerkintöjä oikein ole. Eikä niille ole tarvettakaan, mutta rupeaahan se vähän epäilyttämään. Itselläni oli sama epäilys vuosi sitten. Siitä sitten taas latupohjaa eteenpäin ja takaisin kohti ametistikaivosta. Noissa viimeisissä nousuissa ennen ametistikaivoista viime vuonna tuli ekat krampin tunteet, mutta nytpä ei niitäkään tullut. Pystyin polkemaan mäen ylös ihan mukavasti ja edessä oli Latvavaaran pitkä lasku sinne suolle. Sitten suosta yli ja ylös Lampivaaraan ja taas samalle reitille lyhyempimatkalaisten kanssa. Reitillä ei toki tässä vaiheessa enää montaa kuskia ollut, että ei tuossa lyhyempimatkalaisia sentään päässyt näkemään, ehkä kärkikuskit on saattanut nähdäkin. Lampivaaran kierros loppuu erittäin jyrkkään nousuun Porontahtoman laavulle jonka lähellä myös huoltopiste on. Vuosi sitten jouduin taluttamaan jyrkimmät pätkät, mutta nyt nekin menivät ajamalla.

Huolto ja kohti Pyhää

Huollosta vähän syötävää ja eteenpäin. Kapustan nousukin meni kokonaan ajamalla, mutta rupesi kyllä jo painamaan jaloissa. Kapustan laskussa rupesi käsissä tuntumaan erityisesti ja siinä mietinkin, että taitaa olla liikaa ilmaa keulajoustossa. Tuntui, että tanko hakkaa käsille koko ajan niin kovasti ja kun katsoin, niin se o-rengas putken ympärillä ei ollut liikkunut kuin hyvä jos puoliväliin. Puolet joustosta oli siis käyttämättä. En kuitenkaan tuossa ruvennut ilmaan vähentämään kun iskaripumppua ei ollut mukana ja ilmaa on kuitenkin niin vähän siellä säiliössä, että jos sieltä varovasti vähän yrittää ottaa, niin todennäköisesti lähtee kuitenkin liikaa ja sitten jousto ei toimi senkään vertaa. Ennen Syötettä säädin nuo ilmanpaineet ja Syötteellä ne kyllä tuntuivat aivan hyviltä, mutta Pyhällä on enemmän kivikkoalamäkeä joka rytkyttää käsille. No Kapusta alas ja Huttutunturi ylös ja alas ja soratietä eteenpäin. Sitten vielä ne märät pätkät ja alettiin olla Kiimaselällä. Ja siitä ei enää kauhean kauaa mennyt niin jo oltiin pururadalla, eli viitisen kilsaa maaliin. Sen voimalla vaan eteenpäin. Lopulta pururatakin loppui ja viimeinen nousu edessä ja vieläkään ei ollut krampannut. Mutta kyllä nuo loivatkin laskettelurinteet ovat jyrkkiä pyörällä ylös ajettavaksi. Hitaasti vaan eteenpäin ja tulihan se tien ylittävä siltakin näkyviin. Juuri sitä ennen piti hetkeksi nousta pyörältä ja pikku pätkä työntää pyörää ja sitten taas ajaen loppumatka. Uusien rakennusten yläpuolelta pieni lasku ja sitten loppusuora Callen eteen.

Maalissa.
Kuvan otti Heidi.

Aikaa kului loppujen lopuksi vain 7 minuuttia enemmän kuin vuosi sitten, 5:42.11. Jos vertaa, että Syötteellä aikaa meni puoli tuntia enemmän viime vuoteen verrattuna (5:42.32), niin nyt kyllä vauhdin ja voimien jako oli huomattavan paljon parempi. Ja aika hauskaa, että tänä vuonna vain 21 sekuntia eroa näillä ajoilla 🙂 Ajaminen myös tuntui mukavalta jonnekin 50 kilsan paikkeille, sitten rupesi olemaan vähän taistelua. Syötteellä taas oli täyttä taistelua se ”viimeinen” 50 kilsaa.

Lopuksi

Kisan jälkeen sitten Callen terassilla oli tarjolla oikein maukas porokeitto ja hetken päästä myös palkintojenjako ja arvonta. Sarjojensa voittajat saivat palkinnot ja muuten palkinnot arvottiin. Mukavia palkintoja oli tarjolla Luoston yöpymisistä Bliss Adventurerin jääkiipeily lahjakortteihin, mutta eipä osunut arpaonni kohdalla. Ehkä ensi vuonna sitten! Tämän jälkeen olisi ollut mahdollista lähteä vielä Lucky Ranchille saunomaan, mutta me valitsimme nyt helpomman vaihtoehdon ja menimme vaunualueen saunaan ja siitä Huttu-uulaan pitsalle. Ja tulihan se kunnon vesisadekin sitten yöllä. Ei nukuttua meinannut saada kun sade niin hakkasi vaunun kattoa.

Tapahtuma oli taas oikein mukava. Onhan tämä aika erilainen tapahtuma vaikka Syötteen viimeisen päälle järjestettyyn ja mietittyyn tapahtumaan verrattuna. Tämä on vähän kotikutoisempi, jonka toki jo aiheuttaa se, että osallistujia on niin paljon vähemmän. Reittimerkinnät olivat viime vuodesta parantuneet, mutta ilmeisesti niitä voi vieläkin parantaa, kun ajattelee, että kärki ajoi 6 kilometriä ylimääräistä. Toisaalta tässä on myös tosi pitkiä pätkiä, että merkintöjä ei tarvitse, sen kun vain jatkaa suoraan eteenpäin.

Osallistujia oli tänä vuonna reilu 30, viime vuonna oli jonkin verran enemmän, ehkä viitisenkymmentä. Olisi mukava, että Antti ja Lucky Ranch tätä jatkossakin jaksaisivat järjestää, itse ainakin olen osallistumassa. Samaan aikaan järjestettävä Rokua MTB varmaan syö osallistujamäärää täältä, mutta eihän kaikkien tapahtumien toisaalta tarvitse mitään massatapahtumia ollakaan. Pyhälle sopii oikein mukavasti tuommoinen pienempi tunturifiilistely.


Aiheeseen liittyviä postauksia:

 



Syöte MTB 2018

Julkaistu: 05.8.2018

Niin se on kesä kulunut ja työt taas aloitettu ja nyt myös jo tämän vuoden Syöte MTB ajettu. Kovasti oli alkukesästä suunnitelmaa kuinka treenaan tätä varten suunnitelmallisesti, mutta kuinkas kävikään? No niinkuin odotin. Suunnitelmia ei pahemmin tullut noudatettua ja treenaaminen oli sitä, että kävi ajamassa niitä normaaleja lenkkejä. Eli reilun tunnin mittaisia, enemmän intervallitreeniksi sopivia kuin pitkään matkaan valmistavia. Ajokilometrejä on kyllä kertynyt ihan mukavasti, mutta tosiaan aiemmin kesällä Syötteelle suuntautunut ajoreissu antoi jo semmoisia tuntemuksia, että kunto ei paras mahdollinen ole.

Kisaa edeltävä viikko

Viimeisen pitkän lenkin kävin viikko ennen kisaa, silloin tuli jopa ajettua rauhallisesti semmoinen kolmisen tuntia. Sen jälkeen vielä maanantaina kävin kuntotestissä, jossa siis mitattiin aeronen ja anaerobinen kynnys ja kyllähän sekin aivan treenistä kävi kun maksimisykkeetkin otettiin irti. Näistä voit lukea enemmän täältä. Tämän jälkeen viikon aikana lähinnä kävin töissä ja lepäilin. Työmatka on viisi kilometriä suuntaansa ja sen kyllä ajelin pyörällä. Ja tottakai jonkinlaista tankkausta tuli tehtyä, sehän on hauskinta pitkän matkan suorituksissa 🙂 Torstaina sitten vielä pyörän pesu ja tarkistus ja jousituksen säätäminen. Oikein youtuben avustuksella kävin läpi, että on jousituksen palautuksen nopeuskin kohdallaan. Ja toki jouston esijännityksen säätö, tai mikähän se nyt ois suomeksi. Sagin säätö kuitenkin. Ja huomasin, että taas oli takavanteesta yksi pinna poikki, oliskohan jo viides katkennut pinna tässä pariin vuoteen. Pinna/vannesponsoreita etsitään!

Alunperin tarkoitus oli koko perheen lähteä Syötteelle, kuten olemme tehneet kahtena aiempana vuotena, mutta Johannalle tuli kesäflunssa, joten koko perheen reissu peruuntui ja lähdin käymään reissussa yksin päiväseltään.

Kisapäivä

Aamulla oli herätys 5:45 ja autossa olin 6:15. Matka Syötteelle meni hyvin. Aamukahvit otin huoltoasemalta matkan varrelta ja poroja sain väistellä ihan tarpeeksi. Olivat kovasti liikekannalla. Auton ajoin valmiiksi ylös hotellille, jotta kisan jälkeen on helppo hakea autosta vaihtokamppeet, eikä tarvitse ajaa pyörällä enää alas parkkipaikalle. Toki vaihtokamppeet olisi voinut jättää sinne ja ajaa autolla alas, mutta kun oli luvattu sadetta, niin ei kiinnostanut ajatus, että kisan jälkeen puhtaissa kamppeissa pitäisi ajaa vielä alas autolle vesisateessa. Ajokamat siis päälle ja ja pyörä alas auton katolta ja sitten alas tuttujen mökille jossa numerolappu jo odotti valmiiksi haettuna. Numerolappu pyörään kiinni ja pikkuhiljaa kohti lähtöpaikkaa katsomaan ensimmäisen ryhmän starttia. Omiksi eväiksi olin matkaan varannut neljä geeliä ja kaksi energiapatukkaa ja lisäksi juomarepussa oli 2 litraa vettä ja pyörän pullotelineessä juomapullossa 0.75 litraa urheilujuomaa. Vaatetusta mietin pitkään, että pitääkö laittaa pitkähihainen paita, mutta lopulta päätin, että lyhythihainen riittää ja laitoin reppuun ohuen kevyen takin. Lyhythihainen paita todellakin riitti hyvin.

Sää vaikutti erinomaiselta. Pilvistä ja hieman alle 20 astetta lämmintä. Vesisadetta oli kyllä lupailtu päivälle, mutta ei mitään kovin rankkaa, joten sekään ei huolettanut. Lopulta vettä ei kisan aikana satanut oikeastaan ollenkaan, muutama pisara taisi jossain vaiheessa tulla, mutta ei sillä lailla, että maa olisi siitä kastunut. Edellisenä päivänä ja ilmeisesti yöllä oli kyllä satanut mikä aiheutti sen, että joissain paikoissa oli vielä märkää ja jotkut juurakot olivat märkiä.

Itse kisa

Ensimmäinen ryhmä jossa oli 60 kilometrin kisakuskit ja 120 kilometrin ajajat lähti liikkeelle klo 9. Sen jälkeen vähän omaa lämmittelyä parkkipaikkaa ympäri ajellen ja pikku mäkiä nousten. Matkaan olin lähdössä taas samojen kavereiden kanssa joiden kanssa olen aina kisan ajanut. Tosin nyt tiesin, että he ovat kovemmassa kunnossa kuin minä. Ajatus oli kuitenkin lähteä heidän kanssa samaan matkaan.

Startti – ensimmäinen huolto n.17 km

Kohta mennään

Klo 9.30 tapahtui startti. Olimme ryhmässä puolivälin etupuolella ja lähdimme ihan hyvää vauhtia liikkeelle. Ensimmäisenä siis noustaan Pikku-Syötteen huipulle, aika rankka nousu. Pari kilometriä lähdöstä ja sykkeet oli aivan tapissa, näytin kavereilla jotka katselivat taaksepäin, että menkää vaan. Tuntui rankalta heti. Maanantaina mitattu maksimisyke 183 oli heti koetuksella kun syke kävi jo yhden lyönnin päässä siitä. Se siitä rauhallisesta startista. Tuossa alussa on toki hyötyä jos pääsee vähän sinne kärkipäähän ryhmää kun tullaan poluille, niin ei tarvitse sitten niin jonottaa aluksi. Mutta nyt lähdin ihan selkeästi omaa kuntoani ajatellen liian lujaa. Pikkusyötteen päällä tuntui pahalta, mutta eipä se auttanut kuin lähteä laskemaan alas aina yhtä mukavia alaspäin laskevia pitkoksia. Ja nyt kun ne olivat märät niin odotettavissa oli tiukkoja tilanteita. Jätin eteeni vähän tyhjää ennen pitkoksia, mutta joku pysähtyi sinne pitkoksille, niin siinä tuli sitten vähän puolella ja toiselle tippuvia kuskeja. Itse ajoin heti aika alussa pitkoksilta alas vasemmalle puolelle ja sieltä pääsikin kohtuudella ajamaan pitkosten vierestä polulle. Siitä sitten taas laskua eteenpäin ja hyvät vauhdithan siinä saa. Ehkä eniten minua tässä kisassa aina etukäteen huolettaa juuri tuo ensimmäinen nousu ja sen jälkeiset alamäkipitkokset. Olen niissä kaatunut ja niiltä tippunut ja koskaan ne eivät ole menneet hyvin. No nyt joka tapauksessa ne kohdat olivat ohi ja ajattelin, että vähän syke tasoittuu, mutta ei. Olin semmoisessa kohdassa letkaa, että muut kuskit olivat minua nopeampia ja kun letkassa yritin pysyä mukana, niin se meni repimiseksi. Roikuin letkassa mukana ja joissain kohdissa päästin takaa nopeampia ohitse. Yhtäkkiä tuli 10 kilometrin kyltti ja ajattelin, että no enää 7 kilsaa ensimmäiseen huoltoon, kyllä se tästä. Mutta ei se siitä. Pahalta tuntui koko ajan ja syke oli 160 paikkeilla ja yli koko ajan. Välillä kävi mielessä, että ei kai tässä ole järkeä ja sama lopettaa kun sinne huoltoon tulee. Mutta ei nyt oikeastaan kovin vakavasti käynyt lopettaminen mielessä. Kaippa ne ajatukset vaan tulee mieleen kun ei oikein kulje ja tuntuu raskaalta. Hommaa teki tottakai myös raskaammaksi se, kun olin vähän turhan nopeassa kohdassa ryhmää ja piti päästää nopeampia ohitse ja taas kiihdyttää liikenteeseen. Pahoittelut jos olen ollut tielläsi tien tukkona! Matka kuitenkin eteni ja lopulta lasketeltiin huoltoon. Siinä ensimmäinen geeli ja pöydän antimista suolaa, suklaata, sipsejä, urheilujuomaa ja vähän vettä.

Kohti toista huoltoa n. 31 km

Ei se auttanut kuin lähteä liikkeelle. Kun lähdin eka huollosta liikkeelle sinne tuli tosi paljon porukkaa ryppäänä ja ajattelin, että he varmaan sitten ottavat minut kiinni jossain välissä. Ehkä olisikin ollut hyvä odottaa ja lähteä heidän perään, mutta eipä siinä viitsinyt jäädä ylimääräistä huoltoon seisoskelemaan. Välillä sai ajella kaikessa rauhassa yksikseen ja välillä joku nopeampi tuli takaa ohi. Ei kuitenkaan mitään massaohittelua tapahtunut. Sykekin taisi käydä alle 140 tuossa eka huollon aikana, mutta lähti taas nousuun kun liikkeelle pääsi. Tästä etapista jäi parhaiten mieleen se uusi syherö joka oli merkkausnauhaa käyttäen merkattu metsään. Siinä mentiin kyllä niin moneen suuntaan kääntyen, että suuntavaisto oli totaalisen sekaisin sen jälkeen. Mentiin ylös ja alas ja oli rakennettuja kallistettuja kurveja ja porukkaa näkyi joka puolella menossa kuka minnekin suuntaan. Vähän ennen toista huoltoa tuli sitten semmoinen isompi rypäs joka meni ohitse ja he olivat vielä huollossa kun itsekin siihen saavuin. Joku siinä sanoikin, että viiden tunnin ruuhka tuli huoltoon. Katsoin kellosta, että aika lailla 2.5h oli ajettu ja puolimatka aika lähellä. Tämän vuoden 60 kilometrin lenkki oli siis aika tarkkaan 63km. Taas samaa evästä huollosta, suolaa, suklaata ja juotavia ja tällä kertaa myös banaania. Oma juomapullo oli myös tyhjentynyt niin täytin sen tuossa vähän yli puolilleen.

2. – 3. huolto

Nyt kun lähdin liikkeelle tuli se normaali tunne mikä Syötteellä on yleensä ollut. Tuntuu kuin ajaisit yksin siellä metsässä kun olet löytänyt sen oman vauhtisen ryhmäsi. Kukaan ei ole ohittamassa ja itsekään et saa muita kiinni. Pytkynharjun maastotkin rupesivat lähestymään. Ne ovat mielestäni tämän reitin mukavinta ja parasta antia. Maisemia nyt ei pahemmin kerkeä katselemaan, mutta hienoa kuitenkin ajaa siellä harjulla. Kun toisesta huollosta on ajettu muutama kilometri tulee aika pitkä tasainen nousu, jossa myös viime vuonna tuli ensimmäiset krampin tunteet ja samoin tänä vuonna. Se on tuo kolmen tunnin raja suorituksessa semmoinen maaginen. No sitä nousua siis olin nousemassa kun yhtäkkiä oikeassa takareidessä tuntuu tuttu tunne. Ei kuitenkaan krampannut kunnolla, varoitteli vaan ja kun rauhallisesti pyöritteli eteenpäin niin tilanne helpotti. Jotenkin tuo hetken seisoskelu huotopaikalla ja siitä uudestaan liikkeelle lähteminen aiheuttaa helpommin noita kramppeja. Sitten kun on taas päässyt vauhtiin niin on helpompaa. Tällä etapilla tuntui ajoittain ihan mukavalta meno, mutta sitten rupesi matkaa olemaan sen verran takana, että rupesi käymään jo oikeasti voimille ja tilanne muuttui takaisin normaaliksi. Pytkynharjulla käytiin ja laskettiin alas jonkinlainen lenkki tekemään ja tultiin takaisin Pytkynharjun juurelle Kellarilammen rantaan ja laavulle josta leveitä pitkoksia pitkin parkkipaikalle ja pikku pätkä tietä josta enää olikin lyhyt matka polkua pitkin kolmanteen huoltoon. Kolmas ja neljäs huolto ovat samassa pisteessä ja siinä näkee niitä jo sen seuraavan 10 kilometrin etapin ajaneita samaan aikaan huollossa toisella puolella pöytää. Moni kolmanteen huoltoon tullut siinä tuumaili, että olispa mukava oikaista ja lähteä kohti maalia. Mutta toisaalta tuo seuraava etappi on yksi parhaista pätkistä reitillä, että ei sitä kannata väliin jättää. On siinä kyllä melkoista juurakkoakin, mutta silti. Huollossa taas samat eväät, suolaa suolaa enemmän suolaa… Ja oman juomapullon täyttäminen taas.

3. – 4. huolto

Tällä etapilla noustaan oikein kunnolla Pytkynharjun päälle ja ajetaan siellä päällä vauhdikasta polkua. Toki siellä on tiukkoja nousuja, mutta myös vauhdikkaita laskuja. Taas vähän huollosta lähdön jälkeen tuli krampin tunnetta takareiteen, mutta ei taaskaan aivan krampannut. Pitkän matkaa piti kyllä ajella tarkasti ja välttää äkillisiä liikkeitä. Jyrkimmät mäet suosiolla talutin. Pytkynharjulta käännytään vasemmalle alas ja kohta suon ylityken jälkeen tuleekin makeaa juurakkojumppaa. Jos jaloissa on voimaa, niin ei tuo nyt ole kovinkaan paha pätkä, mutta nyt se tuntui kyllä hankalalta. Ei jaksanut oikein pyörittää, että olisi vauhti pysynyt yllä ja juurista päässyt helpommin yli. Meni taisteluksi ja taiteiluksi. Jollakin muullakin oli mennyt kun siellä polun sivussa kramppeja yritettiin parannella etureisistä. Tämä 10 kilometrin etappi meni kuitenkin kohtuullisen nopeasti, vaikka myös käsissä alkoi nyt tuntumaan toden teolla. Hanskat tuntui hiertävän kämmeniin ja kyynärvarsissa tuntui hankalalta ja reppu painoi olkapäitä ja muita mukavia tuntemuksia. Viimein taas kuitenkin huolto tuli näkyviin ja nyt viimeistä kertaa. Enää reilu 10 kilometriä maaliin! Ja taas suolat ja geelit ja suklaat ja juomapullon täyttö.

Kohti maalia ja Loppunousu

Ja taas mentiin alkumatka huollon jälkeen varovasti pyöritellen kun krampit olivat aivan hiuskarvan päässä. Vähän kun liian koukkuun jätti jalan kun liukui vapaalla niin meinasi krampata ja vähän kun joutui kovemmin polkaisemaan niin meinasi krampata. Mutta matka eteni. Taas mutkittelua, tällä kertaa aika tasamaalla reittimerkkien välissä ja Pärjänjoen rantapulevardi lähestyi. Ennen sitä on jyrkkä lasku, jota en ole koskaan aiemmin ajanut. Olen aina kramppien kourissa sen taluttanut. Olin miettinyt, että tällä kertaa sen kyllä ajan, mutta kun krampit oli koko ajan iskemässä niin rupesi mietityttämään. No törmän reuna lähestyi ja huomasin, että laskuun lähtö oli paranneltu tuomalla siihen lisää soraa ja hiekkaa, eikä siinä sen suhteen ollut mitään ongelmaa, niin ei muuta kuin alas vaan. Ja hyvinhän se meni, ei ongelmia, eikä krampannutkaan. Siitä sitten soraistettua rantapulevardia vaan eteenpäin.

Aika hitaasti matka eteni kun voimat oli melko lailla käytetty ja loppunousu kummitteli mielessä. Lopulta laskettiin viimeinen jontka suon reunaan ja loppunousun kyltti oli edessä. 5004 metriä huipulle ja siitä vähän matkaa maaliin. Todella rauhallisesti pyöritellen vaan eteenpäin ja matkahan eteni, hitaasti mutta varmasti. Suorastaan yllätyin kun ensimmäinen kilometrikyltti tuli vastaan. Eteenpäin vaan. Luontokeskus tuli vastaan ja siitä parkkipaikan läpi ja kun pääsi sinne polulle, niin tuntui että matka eteni paremmin kuin sillä soratiellä. Tien ylittävällä sillalla pikku tauko ja juotavaa. Muutamat siinä ottivat samalla viimeiset geelit vielä. Itse olin omani jo syönyt. Yllättävän hyvin nousu kulki. En ole noin paljon varmaan koskaan ajanut tuosta noususta. Mistä lie voimaa vielä löytyi. Toki välillä piti myös taluttaa aika pitkiäkin pätkiä, mutta ajoin myös paljon. Soinin suo tuli vastaan ja sitten jo asfaltti. Sitä pikku pätkä ja mutka polun kautta takaisin asfaltille ja viimeinen tosi jyrkkä nousu soratietä pitkin. Se tuntui kyllä rankalta ja meinasi taas krampata. Sitten hotellin takaa kiertäen kohti huippua.

Huipulta on ennen laskettu aika suoraan hotellille, mutta nyt olikin rakennettu vielä muutamat mutkat siihen mikä meinasi aiheuttaa epätoivon, mutta kyllähän siitä sitten hotellille käännyttiin ja Peltsi kuulutti maaliin tulleeksi! Huh! Eikä mennyt kuin ehkä 5 minuuttia kun 120 kilsan voittaja Henri Ojala saapui maaliin! Käsittämätöntä! Mutta ei saanut kierroksella kiinni. On uskomaton tuo vauhti mitä kärkiajajat ajaa.

Maalissa

Yhteenveto

Aikaa siis minulla kului 5 tuntia ja 40 minuuttia. Tähän asti olen aina noin puolella tunnilla parantanut aikaa joka vuosi, mutta nyt se sitten huononi viime vuodesta noin puolella tunnilla. Vettä ei repusta kulunut loppujen lopuksi kuin noin litra, mutta huolloissa join sitä useamman mukillisen samoin kuin urheilujuomaa. Jota siis myös usempaan otteeseen tankkasin juomapullooni. Yhteensä ehkä noin 2 litraa meni urheilujuomaa ja varmaan saman verran vettä. Suolaa monta hyppysellistä, tai kourallista ja suklaata varmasti ainakin levyllinen. Ja ne 4 omaa geeliä ja 1.5 patukkaa. Lisäksi muutama kourallinen sipsejä ja ehkä yks kokonainen banaani. Niitä kramppejakaan ei lopulta oikein oikeasti tullut ollenkaan. Lähellä oli kyllä, mutta säästyin. Viikolla söin vähän magnesiumia ja samoin aamulla otin magnesiumia ja suolaa söin joka huollossa. Olisko joku näistä auttanut. Huollot toimi loistavasti, ihmiset siellä oli kannustavia ja tankattavaa oli koko ajan saatavilla! Suuret kiitokset heille myös tätä kautta, vaikka aina huollosta lähtiessäni myös kiitoksen huikkasin.

Rata oli toimiva ja loistavasti merkattu. Kertaakaan ei tarvinnut miettiä, että minneköhän päin seuraavaksi. Se yksi silta (onkohan Naamangansilta tms.) jonka jälkeen mennään kisan ajonsuunnasta oikeasta reunasta pitkoksille oli kuulemma ollut vähän ongelmia aiheuttava kun siinä ohjattiin kuulemma yksi ”välikkö” liikaa vasemmalle niillä reittiä kaventavilla merkkauksilla. Itse en tätä niin huomannut, kun paikka oli tuttu ja tiesin miten mennä. Kuulin vain jälkikäteen siitä puhetta. Pärjänjoen rantaan laskeutuvan mäen alun fiksailu oli itselleni oikein mukava, koska nyt sitten eka kertaa uskalsin sen mäen ajaa.

En tiedä mistä johtui, mutta useammassa kohtaa reitillä oli nyt alamäkiin tullut yllättäviä pudotuksia. Ihan semmoisia oikeita droppeja. Yllättäen keula ylös ja painoa taakse, ettei ole sarvien yli naamallaan. Liekkö kuiva kesä olisi tätä jotenkin aiheuttanut, että hiekka olisi helpommin niistä jarrutettaessa irronnut. Ihan mukaviahan semmoset pikku dropit on, mutta vähän yllättäen tuli välillä vastaan niitä. Uskomatonta kuinka se polku vaan jatkuu ja jatkuu tuolla reitillä. Jotenkin helpottavalta tuntui kun 120km voittaja kisan jälkeen Peltsin haastattelussa sanoi, että hänellekin oli tullut ”seinä vastaan”. Ja että minkä tahansa muun kisan olisi keskeyttänyt, mutta ei tätä kun on niin hieno reitti. Peltsi siis kysyi tässä hieman johdattelevasti, että miltä reitti tuntui, kun monessa kisassa on pitkiä tiepätkiä joilla pääsee palautumaan, mutta Syötteellä se ongelma on poistettu 🙂

Järjestelyt muutenkin olivat taas hienosti hoidettu. Toki itse pääsin valmiiksi katettuun pöytään kun vaan tulin paikalle ja numerokin oli valmiiksi haettu. Kiitokset siitä Sami ja Kirsi! Peseytyminen onnistui helposti kisan jälkeen ja ruokaa oli heti saatavilla. Tärkeitä juttuja tuommosen rääkin jälkeen. Mikko ”Peltsi” Peltola osasi kuuluttajan hommat ammattilaisen kokemuksella ja toki hän myös maastopyöräilyn tuntee kuin omat taskunsa joten oli mies paikallaan. Kuitenkaan yhtään mitään aikasempien vuosien kuuluttajan Kankaisen Mikan ammattitaidosta pois ottamatta! Mies paikallaan myös hän.

Suuret kiitokset siis koko järjestävälle porukalle! Pitää olla taas tarkkana kun ilmoittautuminen ensi vuoden kisaan alkaa, että numerolapun saa. Tämän vuoden kisa myytiin siis loppuun ennätysajassa, 18 minuutissa, eikä ihme on tuo niin hieno tapahtuma.

Päivän aktiivisuuskin tuli täyteen

Mitäs seuraavaksi?

Kuntotesti on tehty, kisakausi avattu, kunto luultua heikommaksi todettu. Miten tästä eteenpäin? No tietenkin lähtemällä kohti kisakauden päätöstä, eli 18.8. Pyhä-Luosto MTB:tä. Se on pitempi rupeama, 81 km, mutta helpommassa maastossa. Aikaa kuluu suunnilleen saman verran minulla näihin molempiin. Siellä pitää muistaa aloittaa vähän alhaisemmilla sykkeillä, että jaksaa loppuun asti. Ja sen jälkeen sitten uudella innolla peruskunnon rakentamiseen kohti laskettelukautta. Eihän tässä ole enää kuin hetki, että Rukalla rinteet aukaistaan (5.10. klo 9.30)! Ensi vuoden Syöte MTBtä varten taas pitää hieman painoa pudottaa ja peruskuntoa kasvattaa. Josko sitä joskus vielä alle viiteen tuntiin tuon reitin ajaisi. Tavoitteita pitää olla, olkoon se ensi kerran tavoite!

 



Kuntotestin kautta kohti Syöte MTB:tä

Julkaistu: 30.7.2018

En ole koskaan treenannut sykemittarin kanssa ja sykerajoja katsellen. Tiedossa on ollut kyllä, että siitä voisi hyötyä olla ja kun tuossa alkukesästä sykemittarin sain käyttöön, niin rupesi sykerajatkin kiinnostamaan. Aloitin Polarin ikään perustuvilla laskennallisilla raja-arvoilla, mutta jotenkin tuntui, että ne eivät aivan pitäneet paikkaansa. Laskennallinen maksimisyke minulle iän perusteella on 178 ja näin ollen aerobinen raja 141 ja anaerobinen 169.

Tiedossa oli myös, että todennäköisesti treenaan liian kovilla sykkeillä enemmän intervallityyppisesti ja pitäisi tehdä matalasykkeisiä lenkkejä enemmän peruskunnon kehittämiseksi. Koripallo nyt tottakai on intervallityylistä joka tapauksessa, mutta kun maastopyörälenkitkin meinaavat olla kaverin kanssa kilpaa ajamista aina pikku pätkä ja sitten jutustelutauko ja taas täysiä seuraava pätkä niin on ruvennut vähän hirvittämään tuleva Syöte MTB, että kuinka lie siellä jaksaa pitkää matkaa ajaa.

Pari vuotta sitten kävin Special Biken ja Rokua MTB:n järjestämän maastopyöräkurssin ja siellä yksi vetäjistä oli Hannu Kaikkonen joka tekee kuntotestejä Mediterapian leivissä. Hän silloin mainitsi näistä kuntotesteistä, mutta jäivät silloin käymättä, kun ei ollut sykemittaria, eivätkä ne rajat nyt niin kiinnostaneetkaan. No tässä kun pari vuotta oli nyt mennyt, niin oli sykemittari ja rajatkin kiinnostivat, niin varasin ajan testiin. Kesälomat olivat sopivasti käynnissä, että ajan sain vasta Syöte MTB viikon maanantaille, eli tänään. Näin ollen näistä rajoista ei nyt Syötteelle treenaamisessa ole sinällään hyötyä, mutta jatkossa kylläkin.

Mediterapia sijaitsee Oulun keskustassa Postin talossa. Polkaisin pyörällä sinne loman jälkeisen ensimmäisen työpäivän jälkeen ja terveystietolomakkeen täyttämisen ja vaatteiden vaihdon jälkeen ei muuta kuin kuntopyörän päälle. Hissuksiin ensin vähän lämmittelyä. Testin kulku oli semmoinen, että 60 watin tehoilla lähdettiin liikkeelle ja kahden minuutin välein otettiin ylös syke ja laktaatit verikokeella ja nostettiin tehoa 30 wattia. Tätä jatkettiin kunnes ei enää jaksa. Kadenssi pidettiin noin sadan paikkeilla ja testi loppui kuin ei enää jaksanut pitää kadenssia yli 70 kierroksen. Alkuhan oli toki helppoa ja leppoisaa, mutta kun tehot nousivat sinne 200 watin paikkeille, niin kohta rupesi jo puheen määräkin vähenemään. Syke rupesi lähentelemään 140 bpm. Sitten kun mentiin sinne 160 bpm yli, niin homma oli lähinnä huohotusta ja hikoilua. Lopulta maksimisyke oli 183 bpm, eli 5 enemmän kuin laskennallinen. Tehot olivat tällöin 367w.

Tuloksista kävi ilmi se mitä olin epäillyt. Happoja rupeaa kertymään jo aika aikaisin lihaksiin, eli ne pitkät ja matalasykkeiset lenkit ovat jääneet turhan vähälle. Aerobinen kynnys oli 132 bpm ja anaerobinen kynnys 154 bpm. Eli pitkiä matalatempoisia lenkkejä pitää lisätä ja painoa tiputtaa. Nämä ohjeet olisin kyllä osannut itselleni antaa ilman testiäkin, mutta ehkäpä nämä käyrät ja käppyrät mitkä sieltä sai mukaan antavat vähän lisää motivaatiota hommaan. Mielenkiintoista myös, että laskennallinen maksimisyke oli matalampi kuin todellinen, mutta nuo laskennalliset raja-arvot olivat korkeammat. Kertonee juuri niiden pitkien hitaiden lenkkien puutteista.

Syöte MTB on siis ensi lauantaina ja sinne toki pitää jo säätää sykemittariin nämä uudet rajat kohdalleen, mutta enpä nyt liikaa rupea rajoja tuijottamaan, vaan kokeillaan mennä siten miten tuntuu sopivalta. Mutta tuleviin treeneihin nämä rajat kyllä auttavat. Tällä viikolla ei enää muuta treeniä tulekaan tämän päiväisen lisäksi. Viime lauantaina kävin, silloin jopa rauhallisen, pitemmän lenkin ja nyt sitten vaan lepäilyä ja vähän jonkinlaista tankkaamista ja toivomista, että helle vähän helpottaa lauantaiksi.

Voin kyllä suositella tuommoista kuntotestiä. Tuntuihan se aika pahalta lopussa, mutta nopeasti siitä tulee kuitenkin aivan hyvä fiilis ja tarkoitus kyllä olisi joskus sitten mennä uudestaan katsomaan, että onko mitään muutosta tapahtunut.

Kesäkaupunki Hanko

Julkaistu: 22.7.2018

Alkukesän suurin projekti oli Aleksin rippijuhlat. Niiden miettimisessä ja järjestelemisessä meni aikaa sen verran, että ei pahemmin mietitty kesän muita tekemisiä. Jossain vaiheessa keväällä Johanna totesi, että haluaisi käydä Hangossa ja pikku googlettelun ja kavereilta kyselyn jälkeen ajatus tuntui erittäin hyvältä. Vielä kun asuntovaunun katsastus osui taas tälle kesälle, niin vaunukin tuotiin Pyhältä pois ja sen kanssa voitaisiin lähteä reissuun. Sen enempää ei oikeastaan mietitty kuin, että ajetaan suht nopeasti Hankoon ja ollaan useampi päivä siellä paikoillaan. Yleensä kun reissussa on oltu, niin melkeimpä vähintään joka toinen päivä on ollut ajopäivä ja paikallaan on oltu aika lyhyitä pätkiä. Nyt oli siis tarkoitus tehdä tähän muutos.

Kohti Hankoa

Aleksilla oli siis rippijuhlat sunnuntaina ja Johannan serkku perheineen jäi meille juhlien jälkeen pariksi päiväksi ja näin ollen reissuun lähtö oli suunniteltu keskiviikolle. Tiistai-iltana vaunua pakkaillessa tuntui välillä, että olisiko kuitenkin ollut järkevää siirtää lähtöä vielä päivällä, jotta olisi jäänyt aikaa levähtää kotona yksi päivä ennen reissua. Saman tien kuitenkin todettiin, että siinä ei olisi järkeä, koska sitten vaan tyhjän panttina istuttaisiin yksi päivä kotona ja se kuluttaisi reissuaikaa. Ja niinhän se olikin, että keskiviikkoaamuna oli akut jo aika hyvin latautuneet ja ei mitään ongelmia lähteä reissuun.

Vaunu siis perään ja matkaan. Alunperin oli mietitty, että ajettaisiin normaalisti Jyväskylän, mutta kun kävi ilmi, että meillä säilytyksessä ollut sähköpiano olisi nyt mahdollista toimittaa eteenpäin kohti Zillertalia Seinäjoen kautta, niin todettiin, että pakataan piano vaunuun ja ajellaankin Seinäjoen kautta kohti etelää. Kohtuullisessa ajassa päästiin liikkeelle, että iltapäivän loppupuolella oltiin Seinäjoella ja jätettiin piano sinne, mistä se aloittaa sitten matkansa kohti Zillertalia ja Schwendauta ja samaa asuntoa jossa me talvella asuttiin pari kuukautta. Seinäjoella oli tangomarkkinat alkamassa ja ajateltiin, että Törnävän leirintäalue on täynnä. Soitettiin kuitenkin sinne ja sieltä kerrottiin, että muutama paikka on vapaana, mutta kun oli jo asennoiduttu, että ajetaan vielä hetki, niin jatkettiin matkaa Parkanoon.

Parkanossa oli aivan mukava kohtuu pieni leirintäalue jonka nurmikentälle vaunu laitettiin. Johanna ja Heidi lähtivät uimaan ja itse asettauduin TV:n ääreen katsomaan mm-futiksen välierää. Aleksille oli edellisenä päivänä käynyt semmoinen scoottihaaveri, että sääri oli aikalailla vereslihalla ja todettiin, että parempi kun hänkään ei vielä uimaan lähde.

Aamulla kävin Heidin kanssa aamu-uinnilla ja sitten pakkailtiin kamat ja lähdettiin jatkamaan matkaa kohti Hankoa. Kun ruvettiin Hankoa lähestymään, niin vasta tarkemmin kartasta katsottiin, että leirintäalue on ennen keskustaa ja näin ollen jos ei halua lähteä vaunun paikoilleen laittamisen jälkeen vielä etsimään ruokakauppaa olisi ostokset hyvä suorittaa ennen Hankoa. Lohjalla käytiin ensin etsimässä kauppaa, mutta siellä eteen osuneen Prisman parkkipaikat olivat ainoastaan parkkihallissa joten jatkettin matkaa kohti Tammisaarta. Sieltä löytyi kauppa ja tien vierestä kohtuu läheltä kauppaa myös parkkipaikka. Tuolla kannattaa vaunun kanssa liikkuessa ottaa huomioon, että kauppojen parkkipaikat ovat pieniä ja vaunun kanssa voi olla hankala sinne päästä parkkiin. No mutta kaupassa käytiin ja Hankoonkin päästiin.

Camping Silversand

Iltapäivä alkoi kääntyä taas jo kohti iltaa kun saavuttiin Silversand leirintäalueelle. Turvajärjestelyt olivat kohtuu tarkat siellä kun majoittujien tuli pitää ranteessaan sinistä kuminauharanneketta jotta työntekijät tietävät kenellä on oikeus alueella kulkea.

Alue oli jaettu vyöhykkeisiin, joista kallein oli aivan rannan vieressä oleva kaistale ja siitä muutamalla eurolla hinta tippui kun siirryttiin kauemmas rannasta. Otimme paikan toiselta vyöhykkeeltä rannasta lukien. Ajateltiin, että jos tulee oikein tuulista keliä, niin ei olla heti rannassa tuulta vastaanottamassa vaan vähän suojemmassa. No tästä ei tarvinnut tänä kesänä huolehtia, korkeintaan pientä tuulenvirettä olisi kaivannut kuumuutta viilentämään. Kangasmetsäisellä alueella paikka oli oikein mukava, lähellä rantaa ja huoltorakennusta, muutamia puita suojana. Ranta oli pohjoisen puolella niemeä ja aurinko rupesikin pian laskemaan kohti taivaanrantaa. Tulevina päivinä tulimme huomaamaan, että se olikin oikein kansainvaellus kun leirintäalueen väki noin kello 22 alkoi kerääntymään rantaan kameroiden kanssa ja auringonlaskua kuvattiin ties minkälaisen teeman kanssa. Itsekin siinä istuimme rantatörmällä useampana iltana upeaa auringonlaskua ihailemassa.

Auringonlasku oli joka ilta hieno.

Alue itsessään oli ihan mukava. Paikat oli selkeästi merkitty pikku aidoilla, että ei tarvinnut miettiä mihin kohtaan vaunun laittaa. Huoltorakennuksista osa rupesi olemaan jo vähän vanhoja, mutta paikat olivat kuitenkin siistejä joten eipä se haitannut.

Hanko

Illalla katseltiin sääennustetta ja päätettiin, että eka päivän agenda on käydä tutustumassa itse Hankoon. Aamulla siis rauhassa heräilyä ja sitten pyörät alle ja polkaistiin kohti neljän kilometrin päässä olevaa keskustaa. Pyörällä olikin näppärä liikkua, kun etäisyydet olivat aika lyhyet ja pyöräteitäkin oli mukavasti tarjolla. Ensin ajettiin rantabulevardille ihailemaan huviloita joita Hangossa on paljon. Tarkasteltiin myös hiekkarantoja, että minne tultaisiin sitten rantapäivää viettämään jossain vaiheessa. Myös satama-alue oli hienon näköinen ja jos olisimme veneilijöitä, niin varmasti olisi kiinnostava paikka vierailla veneellä.

Rantojen tarkastelua

Villa mikä lie, näitä oli paljon ja toinen toistaan hienompia.

Kasino

Rannasta siirryimme keskustaa kohti ja kävelykadulle jonka varrella oli pikku kauppoja, mutta sen kummempia shoppailuja ei täällä tehty, vaan lähinnä fiilisteltiin ja kuljeskeltiin auringonpaahteessa. Pikkuhiljaa rupesi nälkäkin tulemaan, niin ajettiin takaisin rantaan aiemmin bongattuun Classic Pizzaan. Pitsat olivat erinomaiset ja niiden jälkeen jaksettiin vielä käydä vesitornista katselemassa maisemia ja sen jälkeen taas rantaa pitkin kohti leirintäaluetta. Todella hieno ja mukava kaupunki. Ei mikään shoppailuparatiisi, mutta mukavaa katseltavaa riitti ja tottakai jotain pientä mukavaa osteltavaakin.

Kauppoja kävelykadulla

Hangon kirkko vesitornista nähtynä.

Hanko MTB

Hain netistä maastopyöräreittejä Hangosta ja löysin mtbreitti.fi sivuston kautta Hankoa kiertävän reitin. Kun päivän kaupunkikierrokselta kotiuduttiin, niin muut lähtivät uimaan ja itse puin pyöräilykamat niskaan ja lähdin kiertämään Hangon niemeä. Reitin lähtöpiste oli juuri leirintäalueen vieressä, joten helppo oli liikkeelle lähteä. Varsin nopeasti huomasin kuitenkin, että olisi ollut hyvä muistaa ottaa mukaan puhelimen pidike tankoon, koska polkuja ja teitä risteilee todella paljon ja vähän väliä piti kaivaa puhelinta taskusta ja tarkistaa mihin suuntaan pitäisi jatkaa. Hyvää singletrackkia oli tarjolla reitin alussa ja sitten tuli itselle uutta tuttavuutta, eli kallioilla ajamista. Se olikin oikein mukavaa hommaa. Jyrkkiä pikku nousuja ja laskuja ja todella hyvä pito. Hissitolppaa olisi kaivannut monta kertaa, että satulan olisi saanut pois tieltä näppärästi ja painon tarpeeksi taakse. Piti jossain kohtaa laskea satula alemmas jotta noilla kalliopätkillä saa painoa siirrettyä helpommin. Toki se sitten söi voimia normaalista polkemisesta.

Kalliopolkua

Rantapolkua

Välillä oli asfalttipätkiä ja välillä mentiin taas polkuja pitkin. Rantoja pitkin kuitenkin ympäri Hanko kierrettiin. Sataman aidan vieren polkua ajellessa näkyi varmaan satoja uusia autoja odottamassa matkaa kohti autokauppoja. Sitten reitti kiersi kohti eteläkärkeä ja aika pitkälle etelään pääsikin. Aivan Suomen mantereen eteläisimpään kohtaan ei tämä reitti kuitenkaan vienyt. Ilmeisesti luontopolkua pitkin olisi päässyt vielä etelämmäs, mutta ei kyllä paljoa. Aika upottavaa hiekkaa oli tuolla pätkällä. Sitten taas toista rantaa takaisin kohti leirintäaluetta. Tässä oli aika pitkästi ihan tiellä ajelua ja sitä samaa rantabulevardia jota jo aiemmin oli ajettu. Reitti olisi myös käynyt kiertämässä kirkon ja vesitornin jotka me jo päivällä katsastettiin, niin jatkoin vain suoraan rantaa pitkin hienoille kallioille ja niiden jälkeen kohti Neljän tuulen tupaa. Hienon näköinen kahvila.

Näkymä kallioilta kohti keskustaa

Tämän jälkeen oli paljon ilmeisestikin latupohjaa, ainakin siellä oli hiihtäjän kuvia monissa risteyksissä. Ei kyllä mitään hajua kuinka paljon lunta tuolla sataa, että kuinka lie ladut ovat käytössä. Siitä sitten pikkuhiljaa taas niemen poikki toiselle rannalle ja leirintäalueelle. Matkaa tuli kolmisenkymmentä kilometriä ja aikaakin oli kaikkine kartanlukemisineen mennyt noin kolme tuntia. Kahden litran juomarakkokin rupesi olemaan tyhjä. Hyvä hetki siis lähteä uimaan.

Helsinkipäivä

Seuraavalle päivälle oli luvattu alunperin vesisadetta Hankoon, niin päätettiin, että mennään silloin käymään Helsingissä. No eihän mitään vettä tullut ja kuuma oli, mutta lähdettiin silti Helsinkiin. Näppärä oli ajaa Matinkylän metropysäkille ja hypätä metroon ja ajella suoraan Kamppiin. Päivä kierrettiin Hesaa ja sitten takaisin ja matkan varrelta Bauhaussista pieni matkagrilli, että ei tarvitse vaunua kuumentaa vielä lisää aina kaasuliedellä ruokia tehden.

Rantapäivä

Ja sitten sääennustuksen mukaan piti olla aurinkoa ja niinhän sitä olikin. Joka päivä. Ja kuuma. Joka päivä. Aamulla uimapatjat ja aurinkovarjot ja vähän evästä mukaan ja polkaistiin taas pyörillä niemen halki toiselle puolelle rantapäivää viettämään. En varmaan koskaa ole noin kauaa ollut rannalla. Reilu neljä tuntia vietettiin rannalla uiden, kirjaa lukien, uiden, ristikoita täyttäen, uiden ja uiden. Oikein mukava päivä oli ja rannan kahvilasta sai hyvän makuiset kanakorit joiden voimalla jaksoi sitten taas polkaista niemen halki perusleiriin. Ja uimaan. Kuuma! Illan suussa mittari näytti vaunun sisällä 34 astetta ja ulkona 31 astetta. Rupesi olemaan jo vähän ongelmia nukkua tuossa kuumuudessa. Aamulla kun heräsin niin vaunussa oli enää 26 astetta lämmintä.

Suppailupäivä

Seuraavaksi päiväksi ei ollut suunniteltu oikein mitään kummempaa, muuta kuin, että suppaamassa pitää jossain välissä käydä. Leirintäalueen kahvilasta pystyikin laudat vuokraamaan. Päätettiin, että iltapäivällä käydään kokeilemassa eka kertaa tuota hommaa. Ensin aamulla piti lähteä käymään kaupassa. Aleksi ja Heidi vietiin siksi aikaa Hangon skateparkkin scoottaamaan ja Johannan kanssa mentiin käymään kaupassa. Melko hikistä porukkaa saatiin kyytiin kauppareissun jälkeen. 30 asteen helteessä scoottailu näyttää irrottavan hikeä ihan kiitettävästi.

Vaunulla lounas ja pikku lepo ja sitten kolmelta käytiin hakemassa meille varatut kaksi lautaa, enempää ei lautoja ollut tarjolla. Minä ja Heidi mentiin toiselle laudalle ja Johannan ja Aleksi toiselle. Rantaa pitkin lähdettiin melomaan. Minä menin laudalle pötköttelemään ja Heidi alkoi melomaan ja matka edistyi hienosti. Toisella laudalla oli sama työnjako, Johanna otti rennosti ja Aleksi teki työn. Melottiin eteenpäin sopivalle hiekkarannalle ja sitten vaihdettiin melojia ja jatkettiin matkaa. Ihan hyvä matka käytiin melomassa ja kaikki vuorotellen meloivat. Mulla oli mukana vedenpitävä säkki jossa oli vähän juotavaa ja puhelintakin pidin siellä. Jossain vaiheessa paluumatkalla pistin paidan ja lippiksen ja aurinkolasit sinne ja yritin varoitella Heidiä joka oli melomassa, että oleppas tarkkana, mutta ei Heidi hoksannut vinkkiä, että meinaan mennä uimaan ja niin me mentiin molemmat  🙂 Hauskaa hommaa oli tuo suppailu ja varmasti hyvää keskivartalon treeniä.

Aleksi kyyditsee Johannaa

Meikälänen suppaamassa

Johanna ja Aleksi saapumassa rantaan

Kalliopäivä

Alunperin oli tarkoitus lähteä tiistaina poispäin, mutta illalla todettiin, että ei kyllä vielä haluta lähteä. Maanantai-iltana sovittiin, että tiistaina käydään katselemassa minun jo aiemmin pyöräreissulla tutustumiini kallioihin joilla oli toisen maailmansodan tykkiasemia. Siinä rauhallisen aamuheräilyn jälkeen lähdettiin siis kohti Varisniemen tykkiasemia. Kallioilla oli taas kerran kuuma! Kiipeiltiin siellä jonkun aikaa ja katseltiin kohti meren ulappaa. Sitten nähtiin hauska tapaus kun rantakäärme ui meressä kohti rantaa. Seurailtiin sitä pitkän aikaa kun se kävi kivillä katselemassa ja uiskenteli rantavedessä. Lopulta se meni jonnekin kallion reunan taakse suojaan eikä enää näyttäytynyt. Mekin todettiin, että on aika lähteä leirintäaluetta kohden. Hauskaa hommaa tuo kallioilla hyppely ja kiipeily. Taas tuli mieleen, että kiipeily olisi kyllä harrastuksena mukava laji. Ehkäpä vielä joku päivä siihen tulee perehdyttyä enempi.

Rantakäärme

Kuortaneen urheiluopisto

Kuusi yötä kun oli Hangossa nukuttu lähdettiin jatkamaan matkaa. Minun vanhemmilla on viikkolomaosake Kuortaneen urheiluopistolla ja heillä oli siellä juuri oma viikko käynnissä niin ajateltiin ajaa sinne seuraavaksi. Kymmeneltä oltiin menossa ja iltapäivällä sitten Kuortaneella. Lämmintä riitti taas ja uimassa piti käydä. Seuraavana päivänä lähdettiin kokeilemaan vähän golffia rangella ja par 3 radalle. Kun ne oli kierretty ja syömässä käyty niin lähdettiin vielä porukalla caddyiksi minun vanhemmille jotka kävivät kiertämässä yhdeksän reikää. Liekkö oli caddyjen ansiota, mutta isäni pelasi elämänsä parhaan kierroksen.

Alangot rangella

Sitten taas vähän uintia, yleensä niin kylmässä järvessä joka oli nyt kuin linnunmaitoa. Aamulla olikin edessä viimeinen etappi kohtia Oulua. Taas oltiin kymmeneltä menossa ja iltapäivän loppupuolella kotona.

Hanko oli kyllä todella hieno kaupunki ja lomakohde. Voin suositella sitä kaikille. Toki meillä oli kelien suhteen loistava tuuri, mutta niistäpä ei koskaan tiedä. Kannattaa käydä, jos vielä ei ole tullut käytyä!



Syöte MTB treenausta

Julkaistu: 30.6.2018

Torstaina tuli äkkiseltään tilanne, että oli mahdollista lähteä lauantaina käymään tarkistamassa Iso-Syötteen polut tälle kesälle. Viesti kaverille ja niin oli kohta ajoseuraakin ja suunnitelmana semmoinen useamman tunnin lenkki. Sen tarkemmin ei kuitenkaan ruvettu speksaamaan tarkkoja reittejä.

Bike Hotel Concept

Syötteellä on jo jonkin aikaa toiminut Hotelli Iso-Syötteen pyörittämä pyöräilijöille suunniteltu palvelukokonaisuus jonka kautta löytää karttoja alueen reiteistä ja pysyy myös vuokraamaan pyöriä ja saa neuvoja ja vinkkejä minne kannattaa suunnata. Jos olet ensi kertaa Syötteelle menossa, niin suosittelen tutustamaan sivuihinsa: http://bhc.fi.

Syötteelle

Lauantai aamuna sopivan aikainen herätys ja kunnon aamupala ja kamat autoon, pyörä katolle ja auton nokka ensin kohti Haukipudasta, josta kävin hakemassa kaverin kyytiin. Nyt kun mietin, niin joka kerta kun olen ollut Syötteelle ajamassa, niin Juhan kanssa olen siellä ollut. Ensimmäinen kerta kohta 4 vuotta sitten jolloin minulta katkesi solisluu, ja sen jälkeen 3 kertaa Syöte MTB:n merkeissä. Ja nyt mentiin taas. Parin tunnin ajomatka ja loppumatkasta huomattiin jo ruveta miettimään, että minkälaista reittiä meinataan ajaa. Päätettiin, että viedään auto Luontokeskuksen parkkipaikalle ja lähdetään siitä laskemaan alaspäin Syöte MTB:n loppunousua ja kierretään ”väärään” suuntaan Syöte MTB reittiä.

Pytkynharju

Luontokeskukselta laskettiin siis ensin vauhdikas lasku alas loppunousun lähtöpisteeseen, josta lähdettiin ajelemaan ajalemaan Syötteen kierroksen reittiä pitkin kohti Pytkynharjua. Keli oli mainio, pilvipoutainen alle 15 asteinen hieman tuulinen. Ei ollut liian kuuma eikä kylmä. Reitti on soraistettu aika pitkän pätkää, myös Pärjänjoen rantabulevardi on soraistettu. Kun Syöte MTB reitti ajetaan toisin päin, niin tuo on viimeisen 10 kilometrin matkalla ja melkoisen hankala oli väsyneenä ajettava, ennen soraistusta. Nythän se kulki helposti tuoreille jaloilla. Noin 1o kilometrin jälkeen aletaan nousemaan Pytkynharjulle, joka on mielestäni kierroksen hienointa paikkaa. Tiukkoja nousuja ja vauhdikkaita laskuja harjun päällä, järvi ja harju/tunturimaisemaa ihaillen. Jos niitä uskaltaisi ajaessaan katsoa. No nyt kun ei ollut kisa käynnissä niin pysähdyttiin harjun päälle vähän syömään patukoita ja ihailemaan maisemia.

Pytkynharjulla

Lounas Myllykoskella

Pytkynharjulla yhdessä laskussa silloin neljä vuotta sitten se solisluukin katkesi. Katsottiin se mäki, mutta kun se olisi vienyt niin paljo alaspäin meidän tämänpäiväiseltä reitiltä, niin ei viitsitty sitä laskea, vaan jatkettiin eteenpäin Pytkynharjun päällä välillä tiukasti ylöspäin ja välillä vauhdikkaasti alaspäin. Vähän matkan päässä Syöte MTB:n reitti kääntyy Pytkyn pyrähdyksen reittiä mukaillen. Meillä oli kuitenkin nyt ideana jatkaa kohti Pitämävaaran lenkkiä ja jatkettiin eteenpäin vielä pitkin Pytkynharjua kunnes tultiin taas tutulle Syöte MTB reitille, jota ajettiin taas väärään suuntaan. Tuttuja kohtia oli monia reitillä, mutta hankala minun on jotenkin tuota reittiä hahmottaa. Se on siinä kisan aikana niin helppo ajaa vain reittimerkkejä seuraillen, että ei ole tullut mietittyä tarkemmin missä mennään. Hämärän rajamailla mennään monta kertaa…

Ylä- ja alamäkiä mentiin monia. Jotkut reitin pätkät toimivat kyllä paremmin toisin päin ajettuna, mutta ei tässä mitään sen kummempia ongelmia ollut. Myllykoskea lähestyttiin ja siellä oli tarkoitus syödä eväät. Siinä Säkkisenlampien rannalla on semmoiset mukavat sivulle viettävät juurakkopätkät jotka nyt kuitenkin tästä suunnasta tullessa menivät kohtuu helposti kun oli hieman laskua koko ajan. Pian tultiinkin jo siihen Myllykoskelle ja laavulle pysähdyttiin syömään leipälounas.

Myllykosken laavu

Vähän urheilujuomaa päälle ja jatkettiin taas matkaa. Enää ei ollut kauhean pitkästi matkaa jäljellä. Pikku-Syöte lähestyi vauhdilla ja tämä meidän reitti ei nyt noussut kuitenkaan huipulle vaan kääntyi jo heti rinteet saavutettuaan kohti Iso-Syötettä. Rinteiden alta ajettiin ja sitten olikin pitkät pitkospätkät suon läpi. Välillä vähän laskua ja välillä nousua. Saipahan pitkostreeniä ihan kunnolla. Muutama porokin siinä oli vasoineen pitkoksien varrella ihmettelemässä meidän menoa. Kauan aikaa tuijottivat meitä, mutta lopulta totesivat, että eiköhän mennä muualle ja lähtivät lönköttelemään. Pitkoksetkin loppuivat ja hiihtosiltaa pitkin tien yli ja sitten olikin enää jäljellä siirtyminen takaisin Luontokeskukselle.

Luontokeskuksen parkkiksella oli aivan hyvä fiilis. Keli oli hyvä, polut hyvässä kunnossa ja lenkki onnistunut. Ainoa asia mikä jäi mietityttämään oli, että kunto ei kyllä taida olla samalla tasolla kuin vaikkapa vuosi sitten. Vielähän tässä on toki kuukausi aikaa, mutta kun tässä on myös kesäloma välissä ja edelliset ties kuinka monta vuotta ovat osoittaneet, että kesälomalla ei tule treenattua kauheasti. No elokuun alussa sitten katsotaan taas kauanko se kierros vie aikaa.

Vähän tilastoja päivän lenkistä:

Aika: 4h13min

Matka: 44,29km

Keskisyke: 138

Max syke: 170

Nousua: 645m


Aiheeseen liittyviä postauksia:

Syöte MTB 2017



Kesäinen Pyhäpäivä!

Julkaistu: 17.6.2018

Vaunu pitää katsastaa joka toinen vuosi, joten tänä kesänä on taas aika käyttää se kotona. Niinpä perjantai-iltapäivänä startattiin eka kertaa sitten vapun kohti Pyhää. Mukavan oloista keliä oli luvattu, mutta päätarkoituksena oli tosiaan vain hakea vaunu pois. Menomatkalla mietittiin, että mitä lauantaina tehtäisiin. Pikku mietinnän jälkeen todettiin, että hyvät vaihtoehdot olisivat käydä lintutornilla Tunturiaapalla taikka ajaa Luostolle ja käydä Luoston huipulla. Aika nopeasti tultiin tulokseen, että käydään Tunturiaavan kierros, koska jostain syystä ei ole siellä vielä koskaan käyty. Sieltä on Pyhän tunturirivistöön mahtava näköala ja sitä kiinnosti lähteä katsomaan.

Tunturiaapa ja lintutorni

Lauantaina keli oli loistava pikku kävelyä varten. Lämpöä oli mukavasti ja kohtuullisen kova, mutta lämmin tuuli viilensi hieman ja piti samalla ötökät poissa. Illalla kävi ilmi, että mäkäräiset olivat saapuneet jo näin aikaisin Pyhälle, mutta nyt niistä ei tosiaan ollut mitään haittaa. Aurinko paistoi ja syvän sinisen taivaan läpi lipui hienoja valkoisia pilviä kun lähdettiin ensin kohti Tiaislaavua, jossa talvella käytiin Bliss Adventurelta vuokratuilta sähköläskipyörillä. Tuosta reissusta voit lukea täältä.

Tiaislaavu, Tunturiaavan reunalla.

 

Ennen lähtöä käytiin luontokeskus Naavan kautta kysymässä metsäpalovaroitustilanne ja sieltä kerrottiin, että metsäpalovaroitusta ei ole, mutta kovan tuulen takia suositeltavaa olisi tulet tehdä mieluummin jossain kodassa. Tämä passasi meille hyvin kun tarkoitus oli nimenomaan paistaa makkarat vasta kierroksen loppupuolella Isokurun kodassa.

Tiaislaavulta reittin jatkuu metsän ja suon reunaa kunnes siirtyy puoliympyrän muotoiselle pitkospuukierrokselle, jonka puolivälissä on lintutorni. Keli oli aivan ihanteellinen ja tuoksu metsässä huumaava. Todella nautinnollista oli kaikessa rauhassa tallustella hiljakseen eteenpäin.

Tunturiaapa ja helppokulkuiset pitkokset.

Some tarvitsee sisältöä.

Vesistön ylitystä

Noitatunturi kauimpana ja lähempänä Ukonhattu, Pikkukuru välissä.

Kultakero

Puolivälissä ehkä noin puolen kilometrin pitkospuukierrosta on lintutorni josta on hienot näkymät joka suuntaan. Ja varsinkin tällä kelillä maisemat olivat upeat!

Noitatunturi lintutornista kuvattuna.

Kierros jatkuu suon läpi takaisin mäntymetsään jossa käki kukkui. Täältä polku liittyy pian tuttuun Oravanlammelle vievään polkuun jota pitkin pääsee takaisin Isokuruun ja makkaran paistoon. Tälle samaiselle polulle lasketaan talvella usein kuin on Ukonhatulla käyty skinnailemassa.

Kaatunut puu Ukonhatun alarinteillä

Isokurun pohjalla mietiskelyä ennen portaiden nousua.

Isokurun kodalla paistettiin tosiaan makkarat ja sitten viimeinen reilun kilometrin pätkä takaisin keskukseen. Ja tottakai kaupasta jälkkäriksi jäätelöt.

Niin totaalisen talvi-ihminen kuin olenkin, niin nämä lämpimät kesäpäivät Pyhällä ovat kyllä aivan mahtavia! Hidas ja rento fiilis valtaa kropan kun siinä vaunualueen lähistöllä pyörii. Ei tarvitse suorittaa mitään, voi vaan rentoutua ja nauttia. Talvella kuitenkin usein on vähän paineita siitä, että saa kaiken irti laskemisesta ja pääsee käymään monissa paikoissa ja laskee paljon. Näin kesällä tulee oikein suorastaan autuas olo, kun voi vaan istua ja tuijottaa kaukaisuuteen kaikessa rauhassa. Aivan loistavaa!

Pienet päiväunet sitten siinä ja sen jälkeen vaunun pakkailua, etuteltan purkamista ja sitten saunaan. Illalla vielä paistettiin lättyjä nuotiolla ja sunnuntaina sitten takaisin kotiin vaunun kanssa.

Suunnitelmat kesän suhteenkin ovat selkiytyneet. Kun Aleksi on konfirmoitu ja rippijuhlat juhlittu, niin lähdetään ajelemaan vaunun kanssa kohti Hankoa. Ei olla koskaan käyty siellä, mutta on kehuja kuultu, niin ajateltiin, että lähdetään käymään katsomassa mikä siellä on meininki.