Bolle Nevada -lasit ja Bolle Beat -kypärä

Julkaistu: 28.2.2019

Sain alkukaudesta testattavaksi Bollelta lasit ja kypärän. Nyt on sen verran laskupäiviä ja myös randopäiviä takana noiden kanssa, että uskaltaa jonkinlaista arviota kirjoittaa.

Bolle Nevada -lasit Phantom linssillä

Aloitetaan laseista, ehkäpä siksi, että nämä olivat itselle aika iso yllätys siinä kuinka yhdellä linssillä pärjää noin hyvin. Minulla oli aiemmin Oakleyn lasit joissa oli kahdet linssit, kellertävä ja sitten selkeästi tumma linssi aurinkoiseen keliin. Ne oli helppo vaihtaa vaikka hissinousun aikana, edellyttäen, että vaihtolinssi oli mukana. Tämän Phantomlinssin kanssa en ole kaivannut kertaakaan vaihtolinssiä ja on menty aivan sumuisesta todella surkeasta näkyväisyydestä ihan kunnon kirkkaaseen auringonpaisteeseen.

Bolle Nevada on kaudelle 2019 tullut uutuus lasi. Etupinnassa ei ole kehystä näkyvillä, mikä minun mielestä näyttää hyvältä. Lasit istuvat erinomaisesti minun naaman muotoihin, joten niitä on mukava pitää päässä ja lasit ovat tarpeeksi suuret, etteivät blokkaa näkökenttää minnekään päin. Pehmuste on mukavan pehmeä ja tuntuu mukavalta poskilla. Nämä nyt toki ovat aika perusjuttuja laseja valitessa ja varmasti kaikissa laadukkaissa laseissa on nämä hommat kunnossa.

Se mihin itse tykästyin oli siis tuo linssi erityisesti. Ensimmäistä kertaa kun olin laskemassa nämä päässä oli pilvinen keli ja erittäin tasainen valo. Normaalisti minulla silloin katoaa rinteen muodot aika helposti ja laskemisesta tulee hankalaa. Tällä linssillä näin selkeästi paremmin kuin millään aiemmilla laseillani. Tässä minun saamassani Nevada mallissa on siis Phantom niminen linssiteknologia, joka on kolmen teknologian summa. Materiaali on NXT-materiaalia, josta nyt en sen enempää osaa sanoa kuin, että toivottavasti se kestää. Ilmeisesti samaa materiaalia on alunperin käytetty taisteluhelikoptereiden tuulilaseissa, että jospa se kestäisi. Ne kaksi muuta teknologiaa taas huomaa helpommin, eli  linssi tummuu UV-valossa photochromic-teknologian ansiosta, mikä tottakai auttaa tuossa aiemmin jo mainitsemassani yhdellä linssillä pärjäämisessä. Linssi tummuu kategorioiden 1 ja 3 välillä. Aiemmissa laseissani ne kahdet eri linssit olivat juurikin näin, että toiset olivat kategoria 1 ja toiset kategoria 3 linssit. Lisäksi Phantom-teknologiaan kuuluu kontrastia parantava kalvo, tai suodatin, joka korostaa värejä ja parantaa näin näkemistä ja tämän avulla hahmottaa rinteen muodot paremmin kun joka puolella on tasaisen harmaata tai valkoista. Tästä voit käydä itse tutustumassa Phantom-teknologiaan.

Rukalla joulun aikaan.

Lasien mukana tuli perinteinen suojapussi, joka toki suojaa laseja, mutta vähän ehkä jäin kaipaamaan Oakleyn mukana tullutta suojaavampaa koteloa, erityisesti matkustaessa kun lasit ovat laukussa. No olen pyrkinyt pitämään lasit sitten aina kypärän sisällä suojassa, niin eiköhän ne niin säily hyvin. Nämä lasit olivat kyllä erittäin positiivinen yllätys ja voin kyllä suositella näitä laseja jos olet uusia hankkimassa!

Bolle Beat -kypärä

Testasin aluksi kahta eri kypärää. Tätä Beat-mallia, sekä Instinct-mallia. Tuosta Instinctistä on myös MIPS-versio joka olisi kiinnostanut, mutta tuo Instinct ei harmillisesti minun päähän istunut. Vaikka mittataulukon mukaan suurimman koon olisi pitänyt minulle riittää, niin kypärä ei ikäänkuin korkeussuunnassa istunut päähän. Se tuntui siltä kuin ei olisi mennyt tarpeeksi syvälle päähän, vaikka periaatteessa päähän mahtuikin. No mutta se Instinctistä ja siirrytään Beat-malliin.

Beat mallissa suurin koko taas riittää aivan erinomaisesti. Kypärä istuu hyvin päähän ja niskan pyöritettävästä kiristysruuvista sen saa sopivalle kireydelle. Itse tykkään pitää pantaa kypärän alla ja senkin kanssa tämä istuu hyvin. Tuo niskan kiristysruuvi tulee kohtuullisen alas, eli kannattaa koittamisvaiheessa huomioida se, että mikä on oikea koko, jottei tuo ruuvi paina niskaan. Kypärässä on hyvät tuuletusaukot ja sisällä irroitettava ja näin ollen pestävä vuori. Korvaläpät voi myös irrottaa, ensimmäisellä kerralla meinasi tosin usko loppua, että niinköhän ne irtoavat, mutta kyllä ne lopulta sieltä kohtuullista voimaa käyttäen irti lähtivät. Kenties kevätkeleillä tulee ilman korvaläppiä laskettuakin. Beat-malli ei ole mikään pieni ja kevyt randoilukypärä, vaan ihan kunnon laskettelukypärä. Semmoisena se on vähän kookas randoiluun, mutta toisaalta olen saanut kypärän ihan hyvin mahtumaan reppuuni päällimmäiseksi avoin puoli ylöspäin jolloin kypärän pohjalle olen laittanut ensin lasit ja siihen päälle kuoritakin, niin ovat siitä helposti saatavilla kun laskumoodiin vaihdon aika tulee.

Talven pakkasilla tällä kypärällä ainakin tarkeni hyvin. Reilun parin kympin pakkasessa ei ollut mitään ongelmaa. Samoin pitkä laskupäivä sujuu hyvin tämä päässä. Pisin päivä taitaa olla kun laskin Pyhällä 10000m korkeuseroa yhden päivän aikana. Aikaa meni reilu 6 tuntia ja lounaan aikaan hetkeksi käytin kypärää pois päästä, muuten se oli koko ajan päässä ilman ongelmia. Minun käyttööni siis hyvin toimiva kypärä.

Nevada ja Beat yhdessä

Tärkeää kypärää ja laseja valittaessa on miten ne toimivat yhdessä. Tässä Nevada ja Beat kyllä onnistuvat erinomaisesti. Otsalle ei jää pienintäkään rakoa ja muutenkin lasit istuvat kypärän muotoihin erinomaisesti. Kypärässä on otsalla tuuletusaukot, jotka auttavat myös lasien tuulettamisessa. Lasien hihnan sisäpinnassa on silikonisuikale joka pitäa hihnan hyvin paikallaan kypärän pinnalla ja kypärän takana on perinteinen nepparilla suljettava varmistus jonka alta lasien hihna kulkee.

Pallaksella. Kypärän ja lasien muoto istuu todella hyvin yhteen otsalla, eikä siihen jää rakoa ollenkaan.

Yleisesti ottaen olen erittäin tyytyväinen molempiin ja erityisesti laseihin. Voin suositella! Kiitoksia Neonsun ja Bolle, että sain lasit ja kypärän testiin.

—————-

Kannattaa ottaa seurantaan myös minun Youtube-kanava, sinnekin tulee materiaalia tässä talven mittaan.

Kommentoi

Pallas ja Ylläs skinnaten

Julkaistu: 18.2.2019

Keskiviikkona 13. helmikuuta piti lähteä Norjaan Lyngeniin laskemaan. Säätiloja seurattiin tarkasti ja koko ajan näytti vähän huonolta. Keli oli hyvä ennen reissua ja reissun jälkeen, mutta meidän aikaikkuna torstai, perjantai, lauantai näytti huonolto. Lämmöt nousisivat reilusti ja alhaalla tulisi vettä kaatamalla ja ylempänä vuorilla näin ollen lunta todella paljon. Ja kovan tuulen kanssa tottakai. Eli mitään ei oikein voisi tehdä. Ylös ei uskalla lumivyöryvaaran takia mennä ja alhaalla sataa vettä. Loppuun asti seurattiin ennusteita, mutta lopulta maanantai-iltana peruttiin majoitus ja todettiin, että ei sinne kannata nyt lähteä ajamaan.

No mitäs sitten keksitään. Aika nopeasti tuli idea, että lähdetään Ylläkselle. Yhdellä porukasta on siellä mökki ja onhan sitä mäkiä sielläkin. Ainakin jotain ulkoilua voi harrastaa. No niimpä sitten torstai-iltana nähtiin kaverin mökillä. Oulusta meitä tuli suoraan mökille kaksi kun taas kaksi muuta olivat aamulla ajaneet Korouomalle jääkiipeilemään ja tulivat sieltä mökille. Siinä sitten sauna lämpiämään ja miettimään, että mitäs tehdään. Pallaksen Pyhäkuru oli ollut mielessä ja päätettiin lähteä sinne perjantaina katsomaan tilannetta. Tiedossa oli, että keskiviikkona kyseisessä kurussa oli ollut melko iso lumivyöry. Meillä ideana oli, että lasketaan Lehmäkeron puolelta jyrkempää seinää kuruun. Edellyttäen, että se laskukunnossa on.

Pallas ja Pyhäkuru

Hotelli Pallas

Aamulla ei kauheaa kiirettä pidetty, vaan lähdettiin kohti Pallasta siinä aamupäivän mittaan. Perillä ensimmäisenä silmiin osui leijalijoitten suuri määrä rinteillä. Siellä oli ollut leijaviikko ja ilmeisesti toista sataa leijailijaa oli siellä ollutkin ja vieläkin oli useita jäänyt taitojaan hiomaan. Hissit eivät vielä auki olleet, vaikka jo heti seuraavana päivänä ne olikin tarkoitus avata kun ensimmäinen hiihtolomaviikko alkaa. Laitoimme skinit suksiin ja lähdimme skinnaamaan kohti Pyhäkurua Pallas-Hetta vaellusreitin merkkejä seuraillen. Tuo on aika mukava ja helppo skinnaus. Nousua tulee kolmisensataa metriä ja matkaa nelisen kilometriä.

Kohti Pyhäkurua

Aurinko paisteli puolipilviseltä taivaalta, mutta Pyhäkurun suunnalla näytti hieman pilvisemmältä. Siinä noustessa välillä siellä näytti enemmän pilviseltä ja välillä pilviverho näytti repeilevän. Mitenkään paksulta pilviverho ei kuitenkaan näyttänyt missään vaiheessa. Pidimme palaveria siinä nousun puolivälissä, että miltä näyttää, jatketaanko, vai annetaanko olla. Silloin näytti siltä, että taivas kenties siitä enemmän kirkastuisi ja päätimme jatkaa perille katsomaan mikä on tilanne.

Hetta-Pallas vaellusreitti, Pyhäkuru lähtee tuonne taakse vasemmalle.

Tunti ja viisi minuuttia noustuamme olimme harjanteella josta Pyhäkuru lähtee alas laskemaan. Sillä hetkellä Lehmäkero ja meidän laskureitti näkyi kohtuullisesti, mutta muutamassa minuutissa Lehmäkero katosi kokonaan. Päätimme syödä vähän evästä ja odotella ja katsella mikä on tilanne. Sovimme, että emme lähde lähestymään lähemmäs ennen kuin olemme nähneet koko mäen, että näyttääkö se laskukuntoiselta. Vähän leipää ja lämmintä teetä termarista maistui oikein hyvältä. Välillä Lehmäkero vähän vilahti pilvien lomasta, mutta ei monesti. Pilvet työntyivät Lehmäkeron yli ja jäivät jotenkin jumiin siihen.

Lehmäkero on tuolla vasemmalla sumussa

Toisella puolella harjannetta oli paljon kirkkaampaa ja aurinko paisteli. Mietimme vaihtoehtoja, tiedossa oli, että noin viiden aikaan pitäisi olla takaisin ylhäällä, jotta ennen pimeää kerkeeä. Toki meillä oli otsalamppuja mukana, että ei sinällään sen pimeän kanssa ollut ongelmaa. Tiedossa oli myös, että kun siitä harjanteelta lähdemme kohti Lehmäkeroa, niin menee ainakin puoli tuntia, ennen kuin olemme valmiina laskemaan. Meillä oli yksi köysi mukana jonka kanssa laskureittiä voi mennä lähempää tutkimaan ja lumivyöryriskiä arvioimaan tai kenties tiputtamaan lunta reunalta. Näitä siinä aikamme mietittyä totesimme, että eiköhän oteta pakit ja lähdetä takaisin kohti autoa. Aikaa olisi todennäköisesti ollut, mutta kun näkyväisyys oli kohtuullista vain muutaman minuutin tai parin kymmenen sekunnin jaksoissa, niin totesimme, että ei kannata mennä. Mäki kyllä siellä säilyy seuraavaankin kertaan.

Kamat laskumoodiin ja alaspäin.

No eipä se sitten auttanut kuin kävellä siitä pikku pätkä takaisin päin ja lähteä laskemaan Vatikuruun. Siinä on ensin laakeaa peltoa ja sitten mäki vähän jyrkkenee kohti Vatikurun pohjaa. Lumi oli vaihtelevaa. Tuulen tekemää kantta ja välillä vähän pehmeämpää lunta. Ei kovinkaan kummoinen lasku, mutta tulipahan laskettua. Lopuksi vaellusreittiä pitkin takasin hotellin pihaan ja hotellin ravintolaan syömään erinomaiset burgerit. Ja sitten taas takaisin kohti Yllästä. Välillä tämän harrastuksen parissa käy näin, että on suunnitelmia, mutta niitä pitää olla valmis muuttamaan olosuhteiden mukaan. Mökillä taas sauna lämpiämään ja seuraavan päivän suunnitelmien pariin.

Ylläs ja neljän tunturin talutus

Aika nopeasti hyväksyttiin ehdotus, että käydään lauantaina kiertämässä neljä Ylläksen huippua. Eli ensin kertanousu Y1:ltä ylös huipulle, sieltä Keskisen laen kautta Kellostapulille josta lasku alas kohti Kesänkijärveä, sitten Kesänki ylös ja lasku pohjoisseinää kohti Lainiota ja Lainio ylös ja lasku Lumikurun reunaa kohti Kotamajaa ja sieltä hiihtolatua hiihdellen pois Kukastunturin yli. Aamulla pitäisi olla ajoissa liikkeellä jotta kerkeäisimme ajoissa Kotamajalle ja sieltä saisi kenties jotain syötävää. Päivästä tulisi pitkä, ainakin 6 tuntia arvioitiin reissun kestoksi.

Aamulla n. 9:30 olimme liikkeellä ja veimme toisen auton Navettagallerian parkkipaikalle odottamaan ja ajoimme toisella autolla Y1:n parkkipaikalle. Tuuli oli melkoinen ja kertanousuja ostettaessa myyjä kysyi, että tiedättehän, että huippuhissit eivät ole auki. No otettiin kuitenkin nousut, mutta kun tajuttiin, että vain alaosan lastenhissit ovat auki, niin meinattiin palauttaa liput. Rahatkin olisi saanut takaisin, mutta sitten ajateltiin, että noustaan nyt sitten se parikymmentä metriä ylöspäin ja otetaan pitkä poikkari kohti Kellostapulia. Tuuli oli melkoinen jo tuolla tunturin alaosassa ja tulisi yltymään vielä moninkertaiseksi.

Skinnattiin Kellostapulille, mutta ei sen huipulle menty, koska se oli niin kivillä, että ei mitään järkeä olisi ollut sieltä laskea. Kovassa tuulessa skinit pois pohjista suksen kärjet alaspäin. Lumi oli karmeaa. Tuulen tekemää kantta joka välillä murtui alta ja aaltopeltiä ja vaikka mitä. Lumivyöryennuste oli kolmosessa joten varoivaisesti piti hiihtää muutenkin. Tuosta laskusta ei paljon jäänyt kerrottavaa, lähinnä se oli siirtyminen ylhäältä alas. Ja alhaalla pikku hiihtely latua pitkin Kesängin keitaalle jossa munkista vähän lisäenergiaa. Siellä meillä kerrottiin, että Kotamaja menisikin jo kolmelta kiinni meidän olettaman neljän sijaan ja todettiin, että eväillä pitäisi sitten pärjätä, kolmeksi ei sinne kerettäisi millään. No mutta siitä Pirunkurua ylös kohti Kesängin lakea. Pirunkuru nousee kohtuu jyrkästi paikoitellen, mutta pito oli nyt niin hyvä, että ei ollut mitään ongelmia. Kurussa tuli myös melko kuuma kun aurinko sinne pohjalle suoraan porotti ja tuulikaan ei sinne sopinut.

Pirunkurun yläpäässä

Pirunkurun yläpäästä jatkettiin suoraan eteenpäin kohti Kesängin oikeaa huippua jonne on aika pitkä matka tasamaata hiihdeltävänä. Tuuli oli valtava. Jälkeenpäin kuultiin, että siellä 25-30 m/s olisi ollut puuskissa ja siltä se tuntuikin. Välillä tuuli oikeasti horjutti miestä. Mutta samalla se joudutti kyllä matkan tekoa. Joka potkulla parikymmentä senttiä ylimääräistä liukua niin se tuossa muutamalla tuhannella potkulla tekee jo aika pitkän matkaa. Aurinko kuitenkin paisteli ja keli ei ollu kylmä niin eipä tuo myötätuuli siinä kauheasti haitannut.

Kesängin lakea skinnaten kohti huippua.

Kesängin topissa sitten taas tuulinen kamojen vaihto. Ja siteet jäässä. Niitä ei saanut kunnolla kiinni. Tuntui muillakin olevan samaa ongelmaa. Napakoilla sauvan iskuilla jäät sieltä Kingpinin joistain väliköistä kuitenkin tippuu ja sukset jalkaan ja menoksi. Kierrettiin huippua vähän eteenpäin vähän suojaisemmalle puolelle, josko sieltä vähän lunta löytyisi. Reissun paras lasku olikin tämä ja jos olisi voinut laskea huipulta asti, niin laskulle olisi mittaakin kertynyt mukavasti. Nyt yläosassa piti vaan väistellä kiviä. Puurajassa lumi muuttui jo puuterin kaltaiseksi, mutta raskaammaksi. Hyvässä takapainossa kun päästeli, niin ei ongelmia. Alhaalla sitten vähän eväitten syöntiä ennen nousua Lainiolle. Tuossa välissä ylitetään kyllä myös latu jota pitkin myös pääsisi pois, mutta todettiin, että mennään nyt koko matka kun keli näytti aivan mukavalle tuulesta huolimatta. Lainiolle ei mennyt valmista latua ja siellä oli metsän puolella varmasti metri puuteria joten siinä matkan teko hidastui. Melkoista rämpimistä ja kahlaamista oli eteneminen kunnes puurajassa lumen pinta rupesi vähän kovettumaan. Tuo metsä olisi varmasti hyvä lasku. Nyt se oli tosin aika hasardin oloinen, reilu puoli metriä puuteria ja alla ihan sokeria ja sitten maan pinta. Ei pohjia siis ollenkaan ja tuommoinen patja sokerin päällä voi helposti vähän siirtyä.

Lainion metsästä näkymä kohti Kesängin pohjoisseinää

No siitä taas skinnaus yhä yltyvässä tuulessa Lainion toppiin ja kamojen vaihto. Siinä kypärää päähän laittaessani pistin aurinkolasin sangan suuhun ja pidin niitä siinä. No tuuli tarttui niihin saman tien ja katosivat näköpiiristä saman tien. En kerennyt edes yrittää ottaa niitä kiinni niin vauhdilla ne lähtivät. Kamojan vaihto laskuasentoon ja pikku koukkaus lasien lähtösuuntaan ja ihme ja kumma noin 100 metrin päässä lasit olivat hangessa sangat vähän lumeen uponneena. Enpä uskonut että niitä laseja olisin enää nähnyt. Lainiolta ei tuonne suuntaan oikein mainittavaa laskua ole, vaan siinä Lumikurun reunaa pitkin luisuteltiin alas. Lumikuru kerää kuulemma normaalisti Suomen mittapuun mukaan valtavan lipan talven mittaan, mutta nyt semmoista ei ollut havaittavissa. Alhaalla oltiin ehkä 15 minuuttia vaille kolme ja eläteltiin toiveita, että Kotamajalla olisi vielä muita asiakkaita ja se olisi näin ollen vielä auki. Nopeasti skinit pohjaan ja latua pitkin sinne päin. Ja olihan se auki. Neljään asti niinkuin alunperin oli ajateltukin. Eli hyvin kerettiin ja porokeitto maistui oikein hyvältä tuossa vaiheessa. Syötiin rauhassa ja vähän yli neljä lähdettiin jatkamaan matkaa, nyt latua pitkin ensin Kukastunturin huipulle ja siellä skinit pois ja latua pitkin laskien ja muutamilla luistelupotkuilla aina autolle asti. Neljän tunturin talutus oli suoritettu.

Kukastunturin huippu. Taustalla Ylläksen rinteiden valot. Ja näkyyhän siinä meidän reittiäkin. Noita huippuja pitkin hiihdeltiin oikealta vasemmalle.

Aikaa meni Kotamajan ruokailuineen vähän yli 6.5 tuntia, matkaa kertyi parikymmentä kilometriä ja korkeuseroa kertyi noin tuhat metriä. Ihan kunnon ulkoilupäivä siis.

Tässä vielä videota näistä reissuista: https://youtu.be/BrK914EcLss

Kannattaa tilata kanava, niin ei mene ohi tulevatkaan videot.

 

Kommentoi

Adventure Free’kend Pyhätunturi

Julkaistu: 11.2.2019

Pyhällä järjestettiin 8.-10. helmikuuta Adventure Free’kend. Yhteistyössä Partioaitan kanssa järjestetty tapahtuma sisälsi monenlaista ohjelmaa. Oli Finlav lumiturvallisuus 1 -kurssi, Advanced freeride skills hiihtokoulu, Jäätikkö-workshop, otsalamppujen valossa lumikenkäilyä ja Partioaitan klubi-ilta jossa oli puheenvuoroja vastuullisesta matkustamisesta ynnä muuta. Itse osallistuin tuohon jäätikkö-workshoppiin, jossa oli siis tarkoitus käydä aivan perusteita läpi ja tutustuttaa osallistujia jäätikköön ja kuinka siellä toimitaan. Kouluttajana oli Partioaitan eräopas, innostunut vuorilla liikkuja Teemu Suominen, joka myös Teemu ihan pihalla -blogista tunnetaan.

Jäätikkö workshop

Niinkuin viikkoa aiemmin tuli todettua, on lumitilanne Pyhällä melko haastava. Lunta on jo jonkin verran tullut, mutta minkäänlaisia pohjia ei lumen alta löydy. Kurssilla oli tarkoitus ensin laskea Karhunjuomalammelle ja edetä sitten Ukonhatulle treenaamaan. Vähän epäilytti, että liekkö sinne asti lähdetään olosuhteiden takia.

Aamulla joka tapauksessa lähdin heti kymmenen aikaan mäkeen tarkoituksena laskea muutamat mäet ennen kuin kurssi puolilta päivin alkaisi. Lunta oli yön aikana satanut muutaman sentin ja rinne oli mukavassa kunnossa. Heti eka nousulla törmäsin yhteen tuttuun ja toisen nousun aikana mietiskeltiin, että minne päin tuuli olisi saattanut lunta kuljettaa ja pitäisikö sitä lähteä vähän etsimään. Päätetiin käydä katsomassa yhtä paikkaa huoltotien varrelta ja sieltä lunta paljon löytyikin, mutta ei oikein niitä pohjia sieltäkään. Joka tapauksessa ihan mukava lasku ja kun sieltä kilometrin verran hiihteli takaisin keskukseen latua pitkin, niin alkulämmötkin oli saatu.

Kävin hakemassa vaunulta valmiiksi pakatun repun ja menin Huttu-uulaan lounaalle siinä yhdentoista jälkeen. Lohikeiton jälkeen huomasinkin tutun näköisen tyypin ravintolan ulkopuolella. Suomisen Teemu, eli kurssin opas siinä pikkuhiljaa oli siirtymässä odottelemaan kurssilaisia Expressin ala-asemalle. Ei muuta kuin tervehtimään ja kerettiin siinä jutella lumitilanteet läpi. Kävi ilmi, niinkuin olin arvellut, että Karhunjuomalammelle ei nyt lähdettäisi, vaan Tajukangas toimisi lähtökohtana kurssille. Ainoastaan neljä henkilöä oli kurssilla mukana, joten varsin henkilökohtaista opetusta kurssilta sai.

Retkeilyhengessä laitoimme Expressin ala-asemalla skinit kiinni ja nousimme omin voimin huoltotielle ja skinnailimme rauhassa Tajukankaalle. Kurssilla myös mukana ollut pariskunta testasi skinnausta eka kertaa ja saikin siinä sopivan helpossa maastossa mukavan ensikosketuksen lajiin.

Kiipeilijöitä Bliss adventuren opastuksessa Tajukankaalla

 

Kurssin vetäjä Teemu Suominen ja jäätikkövarusteita

Tajukankaalla aloittelimme kurssia jääkiipeilyryhmän vielä kiivetessä. Kun he lopettivat pääsimme nuotion ääreen istumaan ja Teemu laittoi kahvipannun tulille. Kurssilla käytiin ihan perusteita läpi jäätiköstä elementtinä ja kuinka se muodostuu ja liikkuu ja sitten tutkittiin eri apuvälineitä mitä jäätiköllä käytetään, hakut, raudat, jääruuvit ja valjaat ja köydet. Keskusteltiin miten jäätiköllä liikutaan ja minne siellä ehkä kannattaa leiriytyä.

Mars-patukan avulla hienosti demottu kuinka railoja muodostuu kun jäätikkö kääntyilee ja jyrkkenee tai loivenee.

Kuinka köysistössä edetään ja mitä tehdä jos joku tippuu railoon. Kaikkea perusjuttua jäätiköstä. Ei sinällään mitään uutta ja ihmeellistä, mutta ihan hyvää kertausta ja nyt oli myös hyvä kysellä asioista. Jossain vaiheessa vesikin kiehui ja saatiin nauttia pannukahvit pullan kera, oikein maukasta!

Pannukahvit tulilla Tajukankaan laavulla.

Siinä varmaan puolitoista tuntia meni nopeasti perusteita läpi käydessä ja sitten siirryttiinkin enemmän käytäntöön. Laitettiin sukset jalkaan ja muodostettiin köysistö. Teemulla oli 30 metrin köysi johon meitä kolme kiinnittäytyi ja lähdettiin skinnaamaan huoltotietä eteenpäin. Testattiin vähän eri vauhteja ja ihan vaan sen köyden kanssa liikkumista ja sen sopivalla tiukkuudella pitämistä. Tämä oli itselle ensimmäinen kerta kun liikuin köysistössä ja hyvä ja mielenkiintoinen sitä oli testata.

Toki tässä ei nyt mitään jyrkkää mäkeä noustu, että olisiko se sitten muuttunut erilaiseksi se meno, jos olisi pitänyt ruveta siksakkia nousemaan. Enpä siinä huomannut silloin kysyä kuinka silloin toimitaan? Edetäänkö samalla lailla köysistössä jos mäki muuttuu niin jyrkäksi, että täytyy mennä siksakkia? Kuinka se köysi pidetään sopivan tiukalla silloin? No joka tapauksessa hetken aikaa edettyämme pysähdyttiin ja harjoiteltiin lumiankkurien tekemistä ja käytiin läpi railopelastamista ankkureineen ja pikaisesti myös z-pulley perusteet ja Teemu näytti esimerkkinä kuinka semmoinen tehdään. Tässä video yhdestä systeemistä, joka rakennettiin enemmän apuvälineitä käyttäen. Me teimme sen ihan prusik-solmuilla, mutta periaate on sama.

Lumiankkuria ja railopelastusta selvittämässä

Tämän jälkeen jatkettiin vielä skinnaten pohjoisrinteelle jonka loppuosan Väijyn jyrkällä testasimme vielä self arrestia, eli itsensä pysäyttämistä hakun avulla. Skenaario on siis, että kaadut jäätiköllä ja lähdet liukumaan alaspäin. Vauhti pitäisi saada pois ja hakun avulla se onnistuu, kunhan kieräytät itsesi mahalleen ja hakun päälle jolla sitten jarrutat ja pysäytät liukusi. Ei mikään helpoin homma varsinkaan kun testasi lähteä liukumaan selällään pää alaspäin. Hauskaa treeniä ja tämäkin itselle ensimmäinen kerta kun tuota kokeilin. Tässäpä opastusvideo.

Tämän jälkeen olikin sitten kiittelyjen aika ja siitä pureskelemaan opittuja juttuja. Itse tykkäsin kurssista. Toki se oli hyvin perusteista lähtevä eikä mikään syvällinen opetus, mutta hyviä juttuja tuli tässäkin esiin. Harmi kun ei päästy Pyhän takamaastoihin kurssia läpi käymään, mutta eipä se varmasti sisältöön vaikuttanut, hyvä näinkin. Suosittelen kyllä käymään noilla Pyhälläkin järjestettävissä erilaisissa kursseissa ja workshopeissa. Aina niissä jotain uutta tarttuu mukaan.

Kiitokset Pyhälle ja Partioaitalle mahdollisuuden järjestämisestä ja Teemu Suomiselle kurssin vetämisestä ja hyvistä tarinoista!

Kommentoi