Lyngen 2019

Julkaistu: 10.5.2019

Lyngeniin iski myöhäisen pääsiäisen aikaan melkoinen lämpöaalto. Lumet suli ja vyöryi, vyöryvaroitukset oli korkealla. Me tutkimme sääennustuksia tarkasti, koska oma reissumme oli tulossa vasta vapun jälkeen 1.-5. toukokuuta. Vaikutti, että kylmä aalto olisi tulossa. Ja kun lumivyöryvaarakin tippui ykköseen muutama päivä ennen lähtöä tuntui aika selvältä, että melkoista betonia tulee mäessä olemaan. Ja sitäkin saatiin, mutta myös monenlaista muuta.

1.5. Keskiviikko, vappupäivä

Meidän seurueemme reissulle saapui monista eri paikoista, kuka lentäen Rovaniemelle ja sieltä eteenpäin ja kuka mistäkin päin ajaen. Oulusta Lyngeniin matkaa tulee vähän reilu 700km ja matkaan lähdettiin 7:30 vappupäivän aamuna. Suunnitelmana oli, että illalla vielä käytäisiin iltamäessä Lyngenissä ja vielä haaveena, että päästäisiin laskemaan edellisellä reissulla väliin jäänyt Sofiatindenin Sofiarenna laskevan auringon punertavassa valossa.

Vappupäivänä tiet olivat aamusta tyhjät ja matka eteni hyvin. Pellossa juotiin toiset aamukahvit ja jatkettiin matkaa. Karesuvannossa taas välikahvit ja kohti Kilpisjärveä. Kilpisjärvellä keli oli erittäin tukkoinen eikä maisemia juuri näkynyt. Saana oli kadonnut pilviverhoon. Kilpishalliin siis ostoksille. Meillä oli kaksi mökkiä varattuna ja mökkikunnittain oli sovittuna vähän mitä ostetaan. Ostokset mukaan ja kohti Norjaa. Kilpparilta ei tarvitse kauan ajaa, niin maisemat muuttuu radikaalisti, saavutaan vuorien keskelle. Alas Skibotniin ja kohti Oterenia, mistä sitten Lyngenin puolelle ja kohti Lyngseidettia. Majoitus meillä oli Svensbyssä, joka on vielä Lyngseidetista parikymmentä kilometria eteenpäin länsipuolelle Lyngenin niemeä. Sofiatinden tulee tuossa välillä vastaan ja kun Sofiatindenin kohdalla oltiin oli keli täysin ummessa ja lunta satoi. Katseltiin siinä hetki levikkeellä tilannetta ja todettiin, että ajetaan nyt ensin majoitukseen ja vaihdetaan kamppeet ja lähdetään ihmettelemään mitä tehdään.

    

Kun majoituksen vuokraaja kuuli, että me olemme samaa porukkaa jotka olimme vuokranneet kaksi mökkiä niin saimmekin käyttöömme koko ison talon, mikä passasi hyvin. Kaksi keittiötä, kaksi suihkua ja kaksi vessaa, kolmessa kerroksessa ja kaikille omat sängyt kahden tai kolmen hengen makuuhuoneissa.

 

Kamojen vaihto ja takaisin autoon ja kohti Sofiatindeniä. Sama pilvi ja lumisade oli edelleen jumissa siinä kohdassa, joten teimme päätöksen, että lähdetäänkin Kjostindenille, missä keli oli ainakin avoimempi.

Store Kjostindenin huippu nousee aina 1500 metrin korkeuteen. Sinne ei ollut tavoitetta näin iltamäessä, vaan ennemminkin käydä vähän tutustumassa olosuhteisiin ja lumeen. Jäätikölle kun lähdetään nousemaan on tuossa ensin pikku kävely kivikossa ja sitten kohtuu jyrkkää skinnausta, että päästään moreenin reunan yli jäätikölle, jossain muistaakseni noin 600 metrin korkeudessa.

Kiivetään moreenia jäätikkö kohden

Kello oli tässä vaiheessa jo kahdeksan pinnassa, joten mitään kovin kummoista nousua ei enää ajateltu tehdä. Päätettiin lähteä nousemaan siihen vasemmalla näkyvää kurua kohden Urdtindenin huipun viereen. Loivalla osalla jäätikköä muutaman sentin uuden lumen alla oli tasainen pohja, mutta kun lähemmäs kurua päästiin oli vanhan vyöryn debris melkoista jääpaakkua. Hiihdettiin vyörypohjan toiselle reunalle ja pistettiin sukset reppuun ja kiivettiin vielä vähän matkaa ylöspäin. Kuru itsessään näytti oikein mukavaprofiiliselta. Joskus voisi käydä sen laskemassa kun pohja on paremmassa kunnossa. Jossain vajaassa 900 metrissä katsottiin sopiva paikka vaihtaa sukset jalkaan ja laskettiin ensin varovasti vyörypohjalta tasaisemmalle alustalle ja sitten tasaisempaa alustaa jäätikön reunalle. Siitä sitten varovaisesti kiviä väistellen niin alas kuin lunta riitti ja viimeiset sadat metrit kävellen takaisin autolle. Aikaa meni kaikkinensa vähän yli 3.5 tuntia ja nousua tosiaan se vähän alle 900 metriä. Ei muuta kuin majoitukseen ja ruokaa syömään ja seuraavan päivän mäkiä miettimään.

Ilta-aurinko osui hienosti vastapäiseen seinään

2.5. Torstai, seikkailupäivä

Aamu valkeni kohtuu samanlaisena kuin edellinenkin päivä, eli puolipilvistä ja hyvin vaihtelevaa. Välillä lumisadetta ja välillä aurinkoa. Porukka jakaantui nyt kahtia, osa lähti vierestä lähtevällä lautalla vuonon toiselle rannalle ja osa meistä lähti nyt kuitenkin sinne Sofiatindenin suuntaan vaikka se aika säkitettynä olikin. Auto parkkiin tien varteen ja jo tutusta paikasta aidan yli pellolle ja marssien kohti lunta. Viimeksi päästiin autolta suoraan skinnaamaan, nyt piti louhikossa kiivetä melko korkealle ennen kuin lumelle päästiin.

Kävelymatkaa on vielä, että lumelle pääsee

Lumet sulaa ylhäältä

Tuonne noustessa noustaan ensin suuren bowlin pohjalle josta pääsee useammalle huipulle, kuten tuo Sofiatinden ja vastapäätä oleva Sultinden. Molemmilla huipuilla olen käynyt, mutta se toiselle puolelle laskeva Sofiarenna oli siis nyt tähtäimessä.

Nousemassa ylemmäs. Pilvet tuli ja meni.

Nousu sujui kohtuu hyvin. Tuuli yltyi aika kovaksi huipun lähestyessä, mutta keli aukesi kuitenkin niin, että näkyväisyys oli aivan hyvä. Terävä huippu on varsin ilmava ja siellä pitää olla tarkkana.

Sofiatindenin huipulla

Sofiarennan lähtö löytyy huipun itäpuolelta vähän kiertämällä. Mentiin sinne katselemaan kun oli ensin vähä tankattu ja pistetty lämmintä päälle ja jääraudat jalkaan. Lähtöön oli tuuli kasannut melkoisen lumikasan, mutta kuru itsessään näytti aivan hyvältä. Päätettiin virittää köysi ja käydä vähän kaivelemassa lunta, että miltä se vaikuttaa. Kasaantunut lumi ei ollutkaan juuri siihen tullutta vaan jo aiemmin siihen kerääntyny kasa joka oli tosi stabiili eikä ollut siitä liikkeelle lähdössä.

Sofiarenna

Päätettiin lähteä laskemaan kurua. Alku on erittäin jyrkkä ja sidesteppaamalla ja luisuttelemalla siitä pääsi nurkan taakse mistä itse kuru aukeaa. Lumi oli erittäin kovaa, jopa jäistä. Menin itse ekana ja minulla lumi oli vielä ihan kohtuullista, mutta kaikki uusi lumi lähti aika lailla samantien ja viimeisillä laskeutuminen oli jo aika jäistä. No lähdetiin siitä laskemaan, pohja oli kovaa, paikoitellen jäässä ja päällä oli uutta lunta muutamasta sentistä pariin kymmeneen senttiin joka ei ollut pohjassa kiinni periaatteessa ollenkaan. Ajatuksena oli kuitenkin, että eiköhän se siitä parane.

Parin sadan metrin laskun jälkeen tuli ensimmäinen kruksipaikka. Kuru kapenee hiukan ja vasemmassa laidassa oli iso kivi näkösällä. Lähdin varovasti hakun kanssa sitä kohti liuttelemaan, mutta kuru muuttui aivan jäiseksi ja lisäksi kurun toisesta reunasta oli mennyt vyöry joka oli kaivanut sen kiven toisen puolen viereen metrin leveän ja varmaan puoli metriä syvän ojan joka oli nyt uutta lunta täynnä. Tätä ei ylempää näkynyt. Hankalalta tuntui ja epäilytti minkälaista edempänä olisi. Siinä mietintämyssyt päähän ja ensimmäisenä todettiin, että raudat jalkaan ja ehkä laskeudutaan tuosta kohdasta ohi katsomaan tilannetta. Vinkkinä voin kertoa, että kannattaa miettiä miten jyrkällä ja jäisellä alustalla otetaan sukset pois niin että ne eivät karkaa. Oli vähän ongelmia itsellä. Ankkuroin itseni hakulla ja lehmänhännällä rinteeseen ja yläsuksen ylsin hyvin irroittamaan. Alasuksi olikin hankalampi kun ei siihen oikein siinä asennossa meinannut yltää. Sain suksen kärjen kautta ujutettua slingin suksen alle jalan kohdalle jolla sain suksen pidettyä paikallaan kun aukaisin takasiteen.

Suksen irrottelua Sofiarennassa (kuva GoProsta joka unohtui päälle joksikin aikaa). Kallion vieressä näkyy vasemmalla kivi jota piti kiertää ja jos tarkasti katsoo niin myös pienenä painaumana se vyöryoja joka on täynnä uutta unta.

Nyt vähän helpotti kun sukset oli tallessa. Jääraudat sain monoihin kun monoilla sain jo pienet hyllyt potkittua rinteeseen. Tässä vaiheessa oli todettu, että helpommalla päästään kun kiivetään takaisin ylös. Ja näin tehtiin. Noin puoli tuntia kiipeämistä ja oltiin huiputettu Sofiatinden toistamiseen sille päivälle. Ja nyt on jo vähän laskettu Sofiarennassa, jos ei nyt vielä koko ränniä laskettukaan…

Hyvä oppima tästä oli, että suunnitelmia pitää pystyä muuttamaan kesken kaiken tilanteiden muuttuessa. Tämä oli nyt ainoa oikea vaihtoehto tuolle kelille. Jälkiviisaana voi sanoa, että olisi pitänyt jo aiemmin hoksata, että ei ollut järkeä laskea edes noin pitkälle.

No mutta aurinko tuli esiin ja päästiin laskemaan hienossa kelissä mukavan pehmeää rinnettä toiselle puolella alas vuorelta. Loppuun vielä aivan ihana louhikkokävely alaspäin ja melko puhki oli kun autolle pääsi. Kaikkine sekoiluineen päivän reissusta tuli 9.5 tuntia pitkä ja vähän yli 1200 metrin vuorta noustiin yhteensä 1535 metriä. Varmasti hieno mäki olisi tuo Sofiarenna kunhan vaan lumiolosuhteet osuvat paremmin kohdalleen. Ehkä siellä joutuu vielä ainakin kolmannenkin kerran käymään.

Aika puhki, tässä kohdassa reilun 9 tunnin liikkeellä olon jälkeen.

3.5. Perjantai, rennompi päivä

Perjantaiaamu oli taas samanlainen norjalainen puolipilvinen, eli ihan mitä vaan oli luvassa. Välillä aurinko paistoi, välillä satoi lunta ja välillä vuonon vastaranta katosi täysin näkyvistä. Sääennuste oli sen verran heikko, että päätettiin lähteä lauttailemaan vuonon yli ja siellä erääseen laaksoon, missä ainakin pääsisi suoraan autosta lumille eikä tarvitse louhikossa kävellä askeltakaan. Aamukahvit parinkymmenen minuutin lauttamatkalla ja sitten saman verran autoilua ja oltiinkin todella lumisessa laaksossa. Tien penkat olivat täällä vielä metrin korkuiset. Jännä kuinka paljon vähän eri puolella kun kiertää niin lumen määrä voi muuttua tosi radikaalisti.

Lautalla vuonon yli

Autolta päästiin tosiaan skinnaamaan kohti Nakkefjellettia. Pilvet roikkuivat alhaalla eikä huippua näkynyt. Lähdettiin nousemaan jäistä pintaa jonka päälle oli satanut muutaman sentin uutta lunta.

Nakkefjellet vasemmalla. Tuosta välistä noustiin ylös.

Aluksi vähän jyrkemmin ja sitten loivemmin kohti huippua. Huipulle veisi pitkä loivasti nouseva pelto, mutta tässä vaiheessa näkyväisyys katosi niin täysin, että ei jatkettu huipulle vaan jossain 800 metrin korkeudessa irrotettiin skinit ja laskettiin takaisin autolle.

White out

Lasku oli aivan mukava, kun oli se ehkä 10 senttiä uutta lunta kovan pohjan päällä ja sopivasti viettävä mäki. Tällä kertaa autolta autolle reissu kesti vain noin 3 tuntia joka edellisen päivän rasituksen päälle olikin aivan sopiva. Ruuan laittoon ja suihkuun ja taas niitä karttoja ja kirjoja tutkimaan. Illathan tuolle menee spekuloidessa seuraavan päivän mäkiä ja suunnitellessa ilman varsinaista tietoa, että minkälaista keliä missäkin on ollut. ”Yhen kaverin kaverit oli käyneet jossain siellä päin, en tiijä ihan tarkkaan missä, mutta siellä oli ollu kuulemma hyvä!” Ja sitten sen tiedon pohjalta tehdään kovasti päätöksiä joita sitten pikku hiljaa pyörretään ja mietitään mieluummin niiden omien aikaisempien päivien kokemuksien perusteella jotain. Ja ollaan valmiina muutoksiin.

4.5. Lauantai, jäätikköpäivä

Ja niinhän se aamu valkeni perinteiseen puolipilviseen keliin. Porukka oli jakautumassa taas pienempiin osiin ja lähdössä vähän eri paikkoihin omien mielihalujen mukaan. Meillä oli selvänä suunnitelmana, että jäätikölle mennään ja mikäpä sen parempi paikka siihen kuin Koppangen. Koppangenissa oltiin pari vuotta sitten laskemassa Store Koppangstinden vapun iltamäkene ja kerran aiemmin siellä on käyty jäätikön reunalla kääntymässä kun keli tuli päälle ja näkyväisyys meni. Nyt oli suunnitelmana lähteä katsomaan tilannetta ja jos mahdollista niin suunnistaa kohti Tafeltindenia. Lyngenin itärannalla keli oli hieman kirkkaampi kuin länsirannikolla, mutta kun Koppangenia kohden ajettiin, niin siellä näytti vähän pilviseltä.

Lyngseidet

Lyngseidetistä kuva vuonon yli.

Tie päättyy Koppangeniin ja siellä tien päässä on parkkipaikka, joka on ollut maksuton. Ilmeisesti porukkaa käy kuitenkin sen verran, että parkkipaikan vieressä olevan talon asukkaat ovat kyllästyneet jatkuvaan autopaljouteen ja P-paikan viereen oli tullut kyltti yksityisestä pysäköinnistä ja maksu on 100 kruunua tai 10 euroa. Yhdellä meistä oli jopa käteistä mukana, 20 euron seteli, ja vaihtorahaakin löytyi talosta, niin saatiin auto parkkiin. Korttimaksu ei kelvannut, jokin norjalainen VIPPS mobilepay systeemi olisi käynyt, mutta eipä siinä tiedetty kukaan edes, että mikä tämmöinen VIPPS on. Juuri äsken sen muistin vasta Googlesta tarkistaa. Myös kielimuuri oli varsin vahva, talon isäntä ei ymmärtänyt sanaakaan englantia ja omakin ruotsi on varsin ruosteessa. No raha vaihtoi omistajaa ja lähdettiin skinnaamaan.

Melko vähissä oli lumi alkumatkasta, mutta heti autolta päästiin kuitenkin suksille. Meitä ennen oli mennyt yksi porukka, joka teki latua, kiitos heille siitä. Uutta lunta oli tullut aivan reilusti, parikymmentä senttiä tuolla alhaallakin joten helpottaa kummasti menoa kun latu on valmiina.

Vesiputous, alkumatkan ensimmäinen jyrkempi kohta. Oikealta puolelta ylös ja kohta jäätikköä.

Putousselfie

Nousu oli nyt varsin helppo, joskus tuossa alussa on taikinoitu pitkäänkin kun on ollut jäistä latua ja monenmoista ongelmaa. Nyt oli hyvä latu ja ei muuta kuin skinnasi menemään. Isoja lumivyöryjä oli laaksoon tullut lämpöaallon aikana, en ennen tuossa ole moisia nähnyt. Auton kokoista murkulaa oli laakson pohjalla. Jäätikölle kun päästiin niin keli kylmeni ja lumi kuivui. Täällä uuden lumen määrä vaan lisääntyi ja kelikin oli tässä vaiheessa auennut. Aurinko paistoi ja ainoastan jäätikön perällä olevat huiput, kuten se Tafeltinden olivat pilvessä.

Tafeltinden jäätikön perällä

Koska päämäärä näytti olevan niin hupussa, niin tässä vaihessa kävimme pikku mutkan Store Koppangstindenin suuntaan, mutta sinne taas aurinko lämmitti niin kovasti, että siinä sohjossa ei tehnyt mieli lähteä kiipeämään. Noin tunnin kestäneen lenkin aikana myös Tafeltinden rupesi välillä näkymään pilvien seasta.

Ketunlenkin varrelta näkyi hyvin jäätikön reuna ja luola sen reunassa. Nousulatu tuossa yläpuolella.

Nyt seurueeseen liittyi pari muuta suomalaista joista toinen oli käynyt vuotta aiemmin Tafeltindenin huipulla ja rupesikin tekemään nyt vuorostaan latua meille koskemattomaan hankeen. Muut jäätiköllä olleet porukat suuntasivat muille huipuille. Lumen määrä vaan lisääntyi, sitä alkoi olla semmonen 40 senttiä, aivan kuivaa puuteria. Tafeltindenin huippua kohti menee aika pitkä tasainen pätkä jota tässä lumimäärässä ei olisi mitenkään voinut laskea. Noustiin siis eräänlaiseen skier’s toppiin josta oli hyvä lähteä laskemaan. Skinit pois ja alaspäin. Aivan uskomatonta puuterin pöllytystä.

Alas Tafeltindeniltä. Kuvan otti Mika Hirvonen.

Eipä tuommosta monesti pääse laskemaan. Ja tämmöisen erikoisen lumitalven viimeinen lasku oli siis 1200m puuterissa. Ei hassummin! Lasku kokonaisuudessaan, välillä toki nopeutettuna, löytyy täältä: https://youtu.be/r6UJv5dGbVA

Autolle asti pääsi suksilla ja niin oli talven laskut laskettu. Mahtava oli päättää kausi Lyngeniin ja vielä näin loistavaan reissuun.

Yhteenvetoa

Lyngen on mahtava paikka. Suosittelen siellä käymistä kaikille. Talvella ja kesällä. Tärkeää on muistaa myös, että nuo ovat oikeasti isoja vuoria ja niihin täytyy suhtautua siten. Hankiraudat ovat ehdottomat, niitä tarvitsee lähes joka nousulla ja jäärautojakin tarvitsee usein. Tottakai riippuu mäestä mille olet menossa. Majoitusta löytyy ympäri niemeä aivan kohtuuhintaan. Myös näin myöhään reissu onnistui hyvin. Yritimme aiemmin mennä jo käymään helmikuussa, mutta silloin satoi vettä korkealle vuorille asti ja jätimme silloin reissun väliin. Nyt tuli sitten lunta ihan reilusti ja vaikuttaa, että kelit ovat siellä jatkuneet varsin talvisina.

The Lyngen Alps -kirja vaan tilaukseen jos semmoista et vielä omista ja reissua suunnittelemaan.

Jos joku asia Lyngenissä mietityttää (tai missä vaan), niin pistä ihmeessä kysymystä vaikka tuosta kommenttien kautta. Yritän vastata ja tuttuja on monia, jotka sieltä ja muualta tietävät vielä paljon enemmän asioita, joilta voin kysyä lisää.

 



Kommentoi