Syöte MTB 2019

Julkaistu: 04.8.2019

19.9.2018 kirjoitin näin: ”3.8.2019 järjestetään seuraava Syöte MTB ja siellä aion ajaa 60 kilometrin kisan alle viiteen tuntiin!”

No nyt tuo vuoden projekti on saatu päätökseen! Kunto on kohentunut hurjasti ja kyllähän siinä niin kävi, että viisi tuntia alittui reilusti. Virallisissa tuloksissa loppuaika kirjattiin 4:37.43. Edelliseen vuoteen siis parannusta reilu tunti!

Tässä kirjoituksessa juttua tämän vuoden reitistä ja tuntemuksista. Laitan loppuun linkit sarjan aiempiin kirjoituksiin, niin voit käydä nekin lukemassa jos haluat. Lopussa myös linkki videokoosteeseen päivästä.

Reitti

Reitti muuttui tänä vuonna aika paljon, kun huipun hotelli paloi ja kisakanslia muutti näin ollen alas Pärjänkievariin. Loppunousua ei siis ajettu kokonaan huipulle asti. Noita missattuja nousumetrejä oli kuitenkin kerätty matkan varrelta lisää, joten kokonaisnousu taisi olla aika sama kuin aiempinakin vuosina. Mielestäni reitti ei myöskään helpottunut kyllä periaatteessa ollenkaan, vaan oli taattua rankkaa ajoa. Reitti oli tosi kuiva ja paikoin aika pölisevä kun vettä ei ole tullut aikoihin.

Keli

Sää oli aika otollinen ajamiselle. Ehkä muutaman asteen lämpimämpi olisi voinut olla, mutta ei minulla kyllä missään vaiheessa kylmä tullut. Kymmenen asteen tietämissä liikuttiin, välillä pilvistä, välillä vähän aurinkoa ja muutama pisara vettäkin välillä.

Startti

Lähdin kotoa kohti Syötettä aamulla siinä vähän ennen puoli seitsemää. Numerolappu piti noutaa kisakanslisasta 8:30 mennessä, joten siihen malliin oli oltava liikkeellä. Oma lähtöryhmä lähtisi liikkeelle kello 9:30. Ennen lähtöä vähän pientä lämmittelyä, mutta aika vähäiseksi se aina tuppaa jäämään. Vähän poljin mäkiä siinä ylös, mutta ei siinä nyt varsinaisesti hikeä pintaan saanut.

Lähtövalmisteluja

Startti tapahtui siis 9:30. Pärjänkievarilta ajettiin asfalttitielle ja sitä vähän matkaa, jonka jälkeen siirryttiin hiekkatielle ja siitä Luokan nousuun, joka vei kohti Pikkysyötettä.

Pikkusyöte

Tuo Luokan nousu oli melkosen rankka heti siihen alkuun. Alkumatka oli paljon rankempi nyt kuin aiempina vuosina, jolloin Pikkusyötteelle nousu on ollut kuitenkin kohtuu helppo kovaa tietä ja uraa pitkin. Nyt ajettu ura kun ei ollut vielä kovettunut, vaan oli vähän pehmeää sammalta, heinää mitä lie metsän pohjaa, joka teki ajosta vähän raskaampaa. Vanhaan reittiin yhdistyttiin vähän ennen huippua ja siinä taisi lopulta juuri ennen hotellin pihaan nousua käydä reissun korkeimmat sykkeetkin, kun siinä yritin hakea hyvää väliä laskea ensimmäinen vauhdikas lasku. Pikkusyötteen lasku on aika tekninen ja vauhdikas. Siinä on ne mukavat alaspäin portaina laskevat pitkokset, joilta olen tippunut ja aikamoisella kuperkeikallakin joskus pyörinyt.

Pikkusyötteen alamäkipitkokset

Nyt pääsin hyvään väliin, että oli tilaa laskea niitä ja ne menikin kohtuudella. Eka pitkoksilta jostain syystä lopussa tipahdin, mutta eipä siinä sen pahemmin käynyt. Sitten tietä ja polkua loppumäki alas ja kohti Peikkopolkua.

Peikkopolku – Pitämävaara – Pytkynharju

Ajaminen tuntui hyvältä alusta lähtien. Heti huomasi, että kunto on huomattavasti parempi kuin aikasempina vuosina. Vauhtia pystyi pitämään yllä eri lailla ja syke ei hakannut aivan tapissa koko ajan. Peikkopolku on tosiaan pikku pätkä tuossa alussa ja siitä sitten lähdetään ajelemaan Pitämävaaraa kohden. Siinä on pitkää tasaista nousua ja välillä vähän teknisempiä pätkiä. Ensimmäinen huolto oli nyt aikasemmin kuin ennen, mutta tällä kertaa jätin siinä pysähtymättä, niinkuin näytti tekevän aika moni muukin. Olin varautunut omilla geeleillä ja muutamalla energiapatukalla. Repussa oli kolmen litran juomapussi täynnä urheilujuomaa ja juomapullossa vielä 0.75 litraa vettä. Ajo kulki hyvin, mutta ei ollut oikein sopivaa paikkaa vauhdissa ottaa niitä geelejä, niimpä kun tultiiin vanhalle ensimmäisen huollon paikalle, noin 17 kilometrin kohdalla, pysähdyin ja imaisin yhden geelin ja siitä Pumppaamoon pumppaamaan vauhtia ojan pohjista.

Jossakin täällä main, en muista ihan tarkkaan missä, oli polun varressa pyörää taluttamassa joku fat bike kuski jolta oli ketju katkennut. Minulla oli mukana pikaliitin joten pysähdyin siihen ja kaivelin sen esiin ja annoin hänelle. Hän meinasi, että minun 10-lehtisen pakan ketjun pikaliitin passaisi, vaikka hänellä olikin 11-lehtinen pakka. Toivottavasti matka pääsi jatkumaan ajaen siitä eteenpäin.

Toiseen huoltoon tultaessa 32 km reitti yhdistyi hetkeksi 65 km reittiin ja juuri kun tulin huoltoon tuli myös 32-matkalaisia siihen paljon ja huoltoon muodostui vähän ruuhkaa. Siinä vähän suolakurkkua ja jotain juotavaa ja matkaan. Siinä ajeltiin hetken aikaan melkoista syheröä pitkässä jonossa, kunnes taas reitit erkanenivat ja jatkettiin matkaa taas vähän vähemmällä porukalla.

Kun sitten Pytkynharjua lähdettiin eka kertaa nousemaan, jossain siellä 30 kilsan paikkeilla, niin eiköhän vanhat tutut krampit ruvenneet vaivailemaan. Takareisi rupesi kiristämään nousussa, mutta kuitenkin pystyin tasaisella pyörittämisellä ajamaan aika hyvin vielä ja sain krampin loppumaan.

Ylös Pytkynharjulle

Pytkynharjulla vauhdikasta laskua ja jyrkkää nousua ja kohti Kellarilampea ja kolmatta huoltopistettä. Siellä suolaa ja sipsiä ja suklaata naamariin ja eteenpäin. Jossain vaiheessa oli ideana, että olisin ajanut ohi enemmänkin huolloista, mutta kun totesin, että en saa vauhdissa niitä geelejä oikein syötyä tarpeeksi, niin päätin, että stoppaan huoltoihin syömään jotain ja samalla voi syödä sen geelin myös. Muutamia pätkiä tuolla on kun mennään hetki soratietä ja niillä pätkillä toki sitten ajaessa voi sen geelin syödä, mutta niitä kohtia on niin vähän, että olisin sipannut jos en olisi huolloissa syönyt lisää.

Kolmannesta huollosta eteenpäin ja sittenhän siinä kierretään Pytkynharjua ylös ja alas vähän joka suunnasta. Kramppeja tuli ja meni. Tosi kivuliasta aina välillä. Sitten vähän ennen neljättä huoltoa on se tasaisempi pätkä, jossa ei nousua ole mutta juurakkoa sitäkin enemmän. Se oli toisaalta ihan tervetullutta, koska juurakkoa ja kivikkoa kotona tulee ajettua eniten joten sitä osaa ajaa, mutta nuo mäet on kyllä myrkkyä.

Pärjänjoen rantabulevardi

Aika pian neljännen huollon jälkeen lasketaan jyrkkä rantatörmä alas Pärjänjoen varteen ja aletaan lähestyä maalia. Reilu kymppi jäljellä. Tuo rantabulevardi oli vielä muutama vuosi sitten reitin teknisin pätkä mielettömällä kivikollaan, mutta nyt se on soraistettu niin, että se on kohtuu helppo ajaa. Toki siinäkin jyrkkiä nousuja on, jotka minä suosiolla talutin. Se on jännä tunne, kun takareidet kramppaa kun yrittää nousta mäkeä ylös, sitten kun nousee taluttamaan niin kramppaakin etureidet. Siinä sitten tasapainoillaan, että miten päin tässä olisi. Tuossa rantabulevardilla aloin olla kohtuu varma, että viisi tuntia alittuisi. Kun sykemittarin mukaan maaliin oli noin 10 kilometriä oli aikaa kulunut vähän alle neljä tuntia. Ajattelin, että pakkohan se viimeinen kymppi on alle tuntiin mennä.

Loppunousu

Lopulta kurvattiin alas suon laitaan ja eteen tuli loppunousun kyltti. Tarkkaan en ollut katsonut kartasta, että minne asti sitä noustaan. Käsitys oli, että pari kilometriä ehkä. Ensin ensimmäinen kilometri luontokeskukselle, joka meni kohtuudella. Siitä sitten taas polulle ja eteenpäin. Hiihtosiltaa pitkin tien yli ja sitten käännyttiin uudelle reitillä. Normaalisti on jatkettu suoraan, mutta nyt käännyttiin oikealle kiertämään lenkki, jotta sitten lasketaan sitä vanhaa nousureittiä tuolle hiihtosillalle ja siitä kohti maalia. Tuolla lenkin varrella oli tosi pahoja nousuja, jotka suosiolla talutin. Viimein sitten lähdettiin laskemaan kohti maalia. Pieni mutka polkuja pitin frisbeegolf alueen läpi ja siitä kurvaus kohti Pärjänkievaria. Samaa tietä jota lähdettiin liikkeelle tultiin myös maaliin. Ja maalissa tosiaan alle viiden tunnin! Vuoden mittainen projekti onnellisesti maalissa. Mahtava fiilis! Ja niinkuin tällä kertaa kuuluttajana toiminut Soinin Kyösti siinä kuuluttukin, niin tässäpä nyt se blogi tämän kertaisesta reissusta.

Maalissa

Loppufiilikset ”projektista”

Täytyy sanoa, että silloin vuosi sitten kun kirjoitin eka kirjoituksen, että ajan alle viiteen tuntiin tänä vuonna, niin kyllähän se jännitti ja mietitytti semmoista kirjoittaa julkisesti esille. Mitäs jos ei onnistukkaan? Mitäs jos treeni ei maistu? Mitäs jos ja jos? Mutta kyllä kannatti. Treenaamiseen tuli paljon lisää järkeä ja kunto kasvoi kohisten. Kuntotestin minulle pitänyt Hannu Kaikkonen kirjotti raporttiin, että ”Syötteellä tavoite väh. 4:30”. Aika lähelle hän veikkauksessaan osuikin.

Pitää nyt katsoa, että vieläkö sitä jotakin muitakin tapahtumia kävisi ajamassa. Pyhä-Luosto MTB olisi kuun lopussa ja se voisi olla yksi vaihtoehto. Kempele MTB on sitten syyskuun alussa, sitäkin voisi harkita. Mutta nyt ensin vähän lepoa.


Syöte MTB alle 5 tuntia muut jutut:

https://www.lumipallo.fi/alankoulkoilee/category/syote-mtb-2019/

Videokooste reitistä löytyy täältä: https://youtu.be/PDKQTdCb3kc

Aiemmat Syöte MTB kirjoitukset:

2017

2018

2 kommenttia