Ukkohalla MTB 2019

Julkaistu: 22.9.2019

Viimeinen maastopyörätapahtuma tälle kaudelle osui syyskuun loppupuolelle ja paikkana Ukkohalla. Siellä järjestettiin ensimmäistä kertaa maastopyöräkisa. Tai siis XC-kisa, enduroahan siellä on ajettu aiemminkin ja tänä samana viikonloppuna myös enskan cup-pisteistä kisattiin. Heillä tämä lauantai oli harjoittelupäivä ja ratoihin tutustumista, kun taas me XC kisaajat ajoimme kisan klo 11 alkaen.

Reitin rakentelussa oli ollut apuna Pekka Tahkola joka myös Syöte MTBssä on mukana, sekä Oulun alueella on monenlaista ollut järkkäämässä. Muun muassa Iinantin vanhalle moottoriradalle rakennettua maastopyöräreitistöä. Reitti olikin erittäin monipuolinen ja vaihteleva. Siinä oli tarpeeksi vaikeutta, mutta myös erittäin nautittavia neulaspolkuja. Kokonaisuudessaan tuo Ukkohallan alue vaikuttikin erittäin hyvältä maastopyöräilyä ajatellen. Pistän tuonne loppuun vielä linkin videoon jonka reitiltä kuvasin ja siellä myös etukäteisvalmisteluista on vähän juttua, tässä enemmänkin kuvausta reitistä ja miten ajo kulki.

Lähtövalmistelut

Lähdimme Oulusta kaverin kanssa vähän seitsemän jälkeen. Numerolaput piti olla haettuna vimeistään klo 10 joten meillä jäi aika reilusti aikaa. Lähtö oli niin aikaisin, koska tässä oli muutamana aamuna ollut jo pakkasta ja ajateltiin, että jos tien päällä sitten onkin jäätä, niin siellä pian ajetaan tuota vajaan 200 kilometrin matkaa melko kauan. No onneksi jäätä ei nyt ollut, vaikka kylmä olikin. Ruska oli komean näköinen tien varsilla ja Ukkohallaan löydettiin, vaikkei kumpikaan siellä aiemmin ollut käynytkään.

Ukkohallassa kisakanslia oli hotellin respan yläkerrassa ja sieltä numerolaput sai mukaan nippusiteiden kera. Numerolaput pyöriin kiinni ja sitten pähkäilyä, että kuinka paljon vaatetta pitää pukea päälle. Lämpömittari näytti muutamaa lämpöastetta ja sääennuste lupaili vettä puolesta päivästä lähtien. Lopulta päädyin pitkiin housuihin ja ohueen tekniseen paitaan jonka päälle lyhythihainen pyöräilypaita, jonka selkätaskuihin suklaapatukat saa talteen. Geelit olin sekoittanut juomapulloon valmiiksi veden kanssa, jotta ei tarvitse geelipussien kanssa sekoilla matkalla.

Kevyttä  lämmittelyä siinä lähimaastoissa, vähän ylämäen nousua, että saa lämpöjä ylös ja muuten vaan ihmettelyä. Endurokuskeja rupesi myös saapumaan paikalle, heillä harjoitukset alkoivat klo 11 myös.

Kisakanslia yläkerrassa ja lähtö tuosta putken alta.

Lähtö klo 11

Noin 10:45 alkoi porukka kerääntyä lähtöalueelle ja siinä kymmentä vaille kisan järjestäjä kertoi vähän infoa reitistä ja muita muistettavia asioita. Kello 11 lähtöauton töötistä lähdettiin auton perään letkana. Kärki lähtikin tosi kovaa. Kovavauhtisia kuskeja oli paljon mukana ja he hävisivät horisonttiin lähtöauton vanavedessä saman tien. Ehkä reilu kilometri auton perässä ja sitten maastoon kohtuu uuden oloiselle pätkälle, ehkä se oli tehty tätä kisaa varten. Vähän pehmeä pohja, johon ei vielä ollut oikein polkua muodostunut. Sitä vähän matkaa ja sitten hiekkatiellä jota pitkin noustiin laskettelukeskuksen huipulle. Nousussa taisi korkeuseroa kertyä reilu 150m ja matkaa pari kilometriä. Tosi rankka nousu ja sykkeet tapissa saman tien. Huipulla piti muistaa seurata XC porukan punavalkoisia reittimerkkejä, eikä lähteä seuraamaan enskaporukan punaisia merkkejä. No ei tuossa nyt mitään vaaraa ollut, tai itse en ainakaan huomannut mitään ongelmakohtaa jossa olisi voinut eksyä. Tosin hyvin oli reitti merkattu koko matkan, samaan tyyliin kuin Syötteelle, tai Kempeleessä, risteyksissä nuolet ja nauhalla tarkasti tarpeellisissa paikoissa.

Tekniikkalasku

Huipulla kierreltiin vähän latupohjaa pitkin välillä vauhdikkaita laskuja ja taas jyrkkiä nousuja, kunnes saavuttiin huoltopisteelle, mistä lähti reitin teknisin osuus. Tästä oli etukäteen varoiteltu, että se on oikeasti tekninen lasku ja kannattaa ottaa tarkasti. Ja kuitenkin se vähän yllätti, että kuinka tekninen se olikaan. Ensin juurakkoista mutkittelevaa polkua ja vähän ajan päästä todella kivistä maastoa jossa kyllä itsellä tuli hissatolppaa ikävä. Olisi ollut kiva saada satula alas ja pois tieltä, jotta painon saa oikeasti taakse. Muutamia jalkakosketuksia piti maahan ottaa, mutta kuitenkin ajamalla alas asti tuo pätkä. Olisiko tuossa vaiheessa laskettu noin puolet aiemmin noustusta korkeuserosta ja nyt oli hieman tasaisempaa kunnes taas lähdettiin laskemaan, mutta nyt helpompaa polkua. Erittäin mukavaa laskua, vähän jo uskalsi antaa vauhdinkin kasvaa, mutta taas jyrkemmissä pätkissä tuli sitä hissitolppaa ikävä. Tuossa oli matkalla myös hieno kanjoni, tai mikä lie rotko olikaan, jonka reunaa ajeltiin. Sitä ei kyllä kerennyt pahemmin ihailemaan, sen verran oli ohjaamossa töitä, kun polulla olevia kiviä kierreltiiin. Jäi vähän mietityttämään, että minkähänlaista laskumaastoa tuo olisi suksilla talvella. Se kanjoni reunoineen varsinkin näytti mielenkiintoiselta…

Pitkokset, neulaspolut ja harjumaasto

Kun nyt oli laskeuduttu alas niin tuli tasaisempaa ja helpompaa maastoa. Suorastaan vauhdikasta. Oikein mukavaa mutkittelevaa neulaspolkua harvan metsän keskellä. Sitä oli mukava päästellä, ehkä olisi ollut syytä myös vähän tasata sykkeitä, mutta kun oli niin mukava ajaa. Pitkät pätkät oli myös pitkoksia jossa sai vähän levähtää.

Jossain välissä tässä kierreltiin myös tosin hienon näköisen harjun reunalla pitkän matkaa. Polku mutkitteli välillä ihan harjun reunalla ja jos se lupailtu sade olisi tullut niin tuossa olisi voinut olla hankalia kohtia. Kalteva harjun reuna jossa paljon juuria ja jos ne juuret olisi kastuneet, niin olisi saanut olla tarkkana. Vettä ei tosiaan tullut, mutta toisen kierroksen alussa hetken aikaa tuli vähän rakeita.

Loppupuolella reittiä oli muutamassa kohdassa vähän heikommassa kunnossa olevia pitkoksia, mutta niistäkin onneksi pahimmat paikat oli paikattu vanerilevyillä ennen kisaa, niin hyvin pääsi ajamaan.

Loppunousu ja -lasku

Kierros läheni loppuaan ja laskettiin alas, jotta päästiin nousemaan taas ylös, tällä kertaa laakson pohjalla olevan järven toiselle puolelle mökkikylän keskelle. Sieltä oli vielä jyrkkä ja taas kohtuu tekninen lasku järven rantaan ja siitä siltaa pitkin järven yli toisella rannalla ja pikku lenkin kautta takaisin hotellin eteen ja uudelle kierrokselle.

Vasemmalta tultiiin alas ja järven yli siltaa pitkin kohti maalia.

Toinen kierros

Toinen kierros oli tottakai sama kuin ensimmäinen joten siitä ei sen kummempia. Huipulta lähtevä lasku ei ollut enää yhtä hauska, koska alkoi olla niin puhki, että homma meni vaikeaksi. Muutenkin toki matkan rasitukset alkoi tuntua koko kropassa. Vielä viitisen kilometriä ennen maalia kävi niin ikävästi, että katkesi ketju. Siitä onkin kauan kun viimeksi on näin käynyt, mutta täytyy myöntää, että aika vanha ketju mulla taisi jo olla. Varmaan sen 3000 kilometriä ajettu ainakin. Aivotkin alkoivat olla jo sen verran jumissa, että tosi kauan kesti laittaa ketju paikallaan. Varmaan 10-15 minuuttia ähersin sen kanssa. Nopeasti kyllä hiki siinä kuivui ja mukava oli päästä taas ajamaan ja lämmittelemään kun ketju oli liitetty takasin pikaliittimellä.

Matkaa ei tosiaan ollut enää pitkästi ja niin se maali sieltä tuli vastaan. Aikaa kului vähän alle neljä tuntia.

Lopuksi

Maalin jälkeen oli tarjolla vielä Saunamaailma missä olikin mukava vielä hikoilla vähän lisää ja sen jälkeen vielä ruokailu ja sitten autoon ja takaisin kohti Oulua.

Tosi mukava tapahtuma oli. Väkeäkin oli saatu mukavasti paikalle, taisi reilu 100 olla kisaajia. Reitti oli aivan loistava ja toivottavasti jatkossa tuonne merkataan enempikin reittejä, niin kyllä tuolla pitää lähteä käymään.

Suuret kiitokset järjestäjille! Hyvin puolustaa paikkaansa tapahtumakalenterissa tämä Ukkohalla MTB.

Video reitin varrelta: https://youtu.be/Ijg8If1K-AM

Kommentoi

Kempele MTB 2019

Julkaistu: 08.9.2019

Kisakausi jatkuu. Pyhä-Luoston jälkeen en viikolla muuta tehnytkään kuin kevyttä työmatkapyöräilyä, piti yrittää palautua loppuunmyytyä Kempele MTBtä varten.

Lauantaina Köykkyrissä olikin melkoinen kuhina. Parkkipaikat oli täynnä ja pikku kojuja oli ilmestynyt, mistä sai ostaa makkaraa ja pyörän osista tehtyjä Remankeli kierrätyskoruja. Ilmassa oli suuren urhelujuhlan tuntua! Me polkastiin kaverin kanssa alkulämpimiksi noin 10 kilometrin siiitymä minun kotoa kisapaikalle sopivasti semmoinen 45 minuuttia ennen starttia joka oli puolilta päivin. Numerolappu ensin kisakansliasta ja sitten vähän vielä lämmittelyä ja tuttujen morjestamista. Reittikarttaa olin vain vilkaissut sen verran, että näytti siltä, että reitti on sama kuin vuosi sitten.

Nuorimpien junnujen lähtö oli ollut klo 11 ja kummipoika Peetu tulikin sopivasti maaliin siinä kun olin numerolapun saanut haettua. Junnujakin oli aivan reilusti mukana. Pyöräily on kyllä Oulun seudulla kovassa nosteessa. Ainakin siltä tuntuu minusta. Kuskeja riittää tapahtumiin ja metsässä näkee paljon pyöräiliijöitä, toki myös maantiellä ja työmatkapyöräily on edelleen suosittua. Junnut kun oli kaikki saatu maaliin alkoi pikkuhiljaa porukkaa kerääntyä starttipaikan läheisyyteen.

Päivän päälähdössä oli pari sataa kuskia lähdössä 12 kilometrin lenkkiä kiertämään. Vähän vanhempia junnuja oli myös tässä lähdössä mukana ja he taisivat ajaa yhden kierroksen ja kuntosarjassa ajettiin kaksi kierrosta ja yleisessä sarjassa 3 kierrosta. Kuskeja oli sen verran, että ruuhkaa oli ensimmäiseen nousuun odotettavissa ja omaa paikkaa lähtöryhmässä piti yrittää arpoa sen mukaan, että olisi suunnilleen oman vauhtisessa kohdassa.

Letka nousemassa eka kertaa Köykkyrin mäen päälle

Klo 12 lähdettiin liikkeelle ja pikku mutkan kautta heti ylös Köykkyrin 25 metriä korkeaa ja 135 metriä pitkää laskettelurinnettä. Rinteeseen oli rakennettu nauhoja vetämällä sopiva siksakki, että ihan suoraan ei sentään tarvinnut yrittää mäkeä nousta. Ruuhkaahan siinä tuli, mutta aika hyvin itse pääsin ajamaan mäen ylös. Rankka puristus tuo nousu on ja sykkeet ylös heti lähdöstä. Mäen päältä sitten latupohjaa pitkin vauhdikas lasku ja sitten pikkuhiljaa poluille joita tuolla metsässä risteilee tosi paljon. Reitti oli hyvin merkattu ja oli helppo ajella sen kummemmin miettimättä, että minne pitää mennä. Eka kierroksen etulenkillä ajoin vielä pitkässä letkassa, jossa vähän vauhti souti ja huopasi. Niinkuin jonossa yleensäkkin, jotain kun tapahtuu kärjessä ja joku tekee kovemman jarrutuksen niin se kertaantuu sinne taaemmas ja siellä joudutaan pysähtymään jne. No ei mitään ongelmia kuitenkaan.

Ensin käydään tosiaan kiertämässä lenkki sinne ikäänkuin Haapamaan suuntaan ja sieltä palataan takaisin Köykkyriin nousemaan taas vähän mäkeä eri kulmilta ja sitten lähdetään takalenkille Honkasen ohi kohti Linnakangasta. Mukavan vaihtelevaa polkua erilaisissa maastoissa on noinkin pienelle alueelle saatu kehitettyä, mistä kiitokset ratamestarille! Tuossa etulenkillä on tosiaan ehkä enemmänkin nousut ja takalenkillä vähän teknisempää juurakkopätkää välillä. Kaikista mukavin pätkä on tuolla takalenkin takaosissa kun ajetaan mutkittelevaa neulaspolkua kohtuu nuoressa metsässä. Flowbaanaa suorastaan. Tuolta sitten palataankin taas takaisin kohti Köykkyriä ja uutta kierrosta.

Toisella kierroksella meitä oli semmoinen vajaan 10 kuskin letka joka ajoi koko kierroksen oikeastaan yhdessä. Vauhti oli itselle sopiva, eli siis yhtään lujempaa en olisi päässyt. Toki tuommoisessa letkassa on erilaisia kuskeja aina ja ehkä tuntui, että niissä teknisemmissä kohdissa olisin itse voinut ajaa vähän lujempaa, mutta sitten tasaisella pätkällä oli kyllä täysi työ pysyä letkan vauhdissa mukana.

Jossain takalenkillä. Kuvan otti Tarja Kivirinta

Kun lähdettiin kolmatta kierrosta kohti letka hajosi, ainakin yksi oli 24km matkalla ja jatkoi maaliin ja nousussa tuli vähän eroja ja yhtäkkiä olinkin yksin ajamassa. Pari pääsi karkuun ja muutama taas jäi siinä nousussa. Yksin siis taistelua etulenkki. Tuntui jo todella raskaalta. Syke ei ollut vauhtikestävyysalueelta tipahtanut pois juuri ollenkaan ja reisissä painoi. Ja yksin kun ajaa, niin on vaikeampi motivoida itseään yrittämään vähän puristamaan ekstraa. Etulenkin lopussa kun nousin viimeistä kertaa vähän teknisemmän kivikkonousun ja sen perään hiihtosillan päälle niin vähän helpotti. Tuntui, että pahin oli takana. Sitten vaan takalenkkiä kohden.

Takalenkin lopussa, ehkä pari kilometriä ennen maalia, näin suoran päässä yhden siitä aiemmasta letkasta tutun selän. Heti tuli vähän tsemppiä. Voisiko tuon saada kiinni. Ei muuta kuin kierroksia lisää kampiin. Vähän pidemmällä hiihtolatupohjapätkällä näin selvästi, että selkä lähestyy. Taas sai lisää voimia. Sitten kun käännytään metsään ja siinä on kohtuu ison ojan ylitys siltaa pitkin, niin vähän isommalla riskillä ja vähemmällä jarrulla menin siihen ja niinpä pääsin kantaan, jossa sitten pystyi roikkumaan loppukiriä odotellen. Viimeinen lasku kohti hiihtostadionaluetta ja 180 asteen mutka kohti maalisuoraa ja siinä edellä ajava kuski jätti sisäkurvin auki, joten siihen isku ja kaikki mitä reisissä oli jäljellä peliin ja ”voittajana” maaliin. Vaikka tässä nyt ”ynnämuut” sijoituksista kisattiinkin, niin pitäähän sitä vähän tsempata kun numerolappu on pyörässä.

Viimeinen kierros oli kyllä melkoista taistelua ja tuntui pahalta ja vaikealta, mutta kyllähän se siitä taas maalissa pikku hiljaa helpottaa. Tavoitteena ollut kahden tunnin alitus jäi haaveeksi, 2:01.40 oli loppuaika. Ehkä sitten ensi vuonna alle kahteen tuntiin. Viime vuonna aika taisi olla 2:13, joten tulihan siihen kuitenkin taas reilu parannus. Kärki ajoi taas käsittämättömän kovaa, alle puoleentoista tuntiin. Hurja vauhti!

Hieno tapahtuma, joka oli kasvanut mukavasti edellisestä vuodesta. Varmaankaan tuohon ei oikein enempää voi osallistujia ottaa, tai sitten pitäisi jotenkin jakaa lähtöjä vielä enemmän. Mutta mukava tämänkokoisenakin tapahtumana.

Kiitoksia järjestäjille!

Videon muodossa minun ajon ja loppukiritaistelun voi katsella täältä: https://youtu.be/YDesp7FqMyY

Kommentoi

Pyhä – Luosto MTB 2019

Julkaistu: 02.9.2019

Tänä vuonna kolmatta kertaa järjestetty Pyhä – Luosto MTB tapahtuma oli nyt siirretty elokuun viimeiselle päivälle. Minulle tämä oli samalla myös kolmas kerta mukana. Odotukset oli tottakai korkealla hyvin menneen Syöte MTBn jälkeen, että täälläkin aikaa saisi parannettua ihan reilusti.

Syötteen jälkeen olin tehnyt muutamia pitempiä lenkkejä ja jonkun enemmän vauhtikestävyyshenkisen juoksulenkin myös. Mutta eipä mitään sen ihmeellisempiä kuitenkaan.

Kisa-aamu oli hieman pilvinen, mutta sadetta ei pitänyt ennusteen mukaan olla tulossa. Lämpötilakin oli jossain 15 ja 20 asteen välissä, eli oikein passeli pyöräilykeli. Lähtö oli kello 11 Calle-talon edustalta hotellitasanteelta. Reitti oli hyvin pitkälti sama kuin aikaisempina vuosina. Matkoja oli tullut lisää ainakin 30 kilometrin matka, joka kävisi Huttujärvellä kääntymässä. Osallistujia oli kaikkiaan nelisenkymmentä, eli ihan kuitenkin mukava määrä. Miten lie vaikutti osallistujamäärään samana päivänä ensimmäistä kertaa järjestetty Ylläs MTB…

No mutta lähtö oli siis kello 11 ja suunnaksi otettiin ensin perherinteet ja siitä Skiwayta alas kohti pururataa. Tuossa on siis heti tosi vauhdikas lasku jossa pitää olla tarkkana. Tien yli menevän sillan jälkeen meinasin mennä itse vähän pitkäksi, mutta ei siinä nyt mitään vaaratilannetta vielä päässyt syntymään. Vähän vaan säikäytti, että nyt tarkkana. Sitten rinnealueen yli ja vielä soratietä alas pururadalle.

Lähtö

Nyt oli tehty hyvä muutos, että pururataa ei ajettu niin pitkästi vaan koukattiin yläkautta hiekkatietä, josta toki tuli vähän lisää nousumetrejä, mutta eipä tarvinnut ajaa sitä upottavaa muhaa niin pitkästi. Muutama lähti heti lähdöstä kovaa vauhtia ja tuossa nousussa he jo katosivat jonnekin kaukaisuuteen. Itse vähän seurailin sykkeitä ja pyrin pitämään niitä jollain tavalla aisoissa, mutta kylläpä ne korkealle nousivat kuitenkin.

Pururadan jälkeen muutama kilometri polkuja ja sitten taas soratietä Kiiimaselän mökkialueen läpi. Tässä ei mitään sen kummempaa ja takaisin poluille taas muutamiksi kilometreiksi. Sitten edessä olikin jo Huttujärvi ja ensimmäinen huoltopiste, joka oli samalla ainoa miehitetty huoltopiste ja myös sen lyhimmän matkan kääntöpiste. Tästä lähtee pitkä tasainen nousu Huttutunturiin. Sykkeet oli aika korkealla koko ajan ja meno tuntui kohtuu raskaalta, mutta eipä se auttanut kuin vaan polkea menemään. Huttutunturista kivistä polkua alas ja seuraavaksi sitten ylös Kapustalle. Tässä välillä taitaa olla pahimmat kivikot, välillä ihan rakkaa ja renkaiden puolesta saa pelätä ihan tosissaan. Kaksi renkaan paikkaajaa ohitinkin tällä välillä. Kapustan tuvalta sitten vauhdikas lasku ja pieni nousu Latvavaaraan, mistä lasketaan alas soraistettua vauhdikasta polkua. Ja sitten taas kiivetään ja sitten lasketaan kohti Lampivaaraa ja sitten taas kiivetään sinne Lampivaaraan missä on ametistikaivos ja kahvila. Yhtä laskua ja nousuahan tuo on, Lampivaaran kahvilalta lasketaan taas alas kohti Luostoa. Luostolla ei pahemmin kiivetä ylös kohti huippua vaan pysytään koko Luoston kierros siellä alakäyrillä.

Perinteinen selfie Luoston kierroksen takakaarteessa.

Luoston kierroksen loppuvaiheissa kun oli nousu tuonne Lampivaaraan takaisin tuli taas tuttu krampin tunne oikeaan sisäreiteen. Onneksi se ei sen pahemmaksi äitynyt, muutaman kerran tuntui loppumatkan aikana, mutta ei häiritsevästi. Lampivaarasta lasku kohti Latvavaaraa ja Latvavaara toista puolta kiertäen kuin tullessa. Sitten nousu Kapustaan ja käsille todella rankka lasku sieltä alas. Tuon kivimäärän jotenkin unohdan aina. Ajattelen, että eipä tuolla kauheasti sitä teknistä pätkää ole, mutta on sitä tuossa ihan tarpeeksi. Kädet aivan puhki rytkytyksestä.

Huttutunturille noustessa rupesin miettimään, että toivottavasti se huoltopiste on vielä siellä Huttujärvellä kun rupesi tuntumaan, että haluaisi jo jotain muuta kuin urheilujuomaa, tai geeliä, tai Snickersiä. Ja olihan se siellä! Ei ole alkoholiton olut maistunut koskaan noin hyvälle! Vähän vielä rusinapähkinä sekoitusta siihen päälle ja taas jaksoi. Aikaa oli kyllä kulunut jo sen verran, että viiden tunnin alitus jäisi haaveeksi, vaikka ei se kaukana olisikaan. Seuraava kymppi kulkikin vauhdikkaasti ja kohtahan sitä oltiin jo taas pururadalla ja muutama kilometri sitä, niin oli enää loppunousu edessä. Aikamoisella taistelulla se piti mennä ja vähän siksakkiakin, mutta nyt ei tarvinnut jalkautua pyörältä niinkuin viime vuonna. Vielä viimeinen suora ja Callen eteen maaliin! Aikaa meni 5:04. Eli parannusta nelisenkymmentä minuuttia viime vuoteen! Ei ollenkaan huonosti. Rankalta kyllä tuntui, rankemmalta kuin Syötteellä. Vertailin myöhemmin sykkeitä Syötteen sykkeisiin ja kyllä Syötteellä menin korkeammilla sykkeillä, mutta nyt tuntui tämä raskaammalta. Ehkä osansa tekee se, kun ajoin niin pitkään aivan yksin näkemättä ketään muuta. Se vähän ehkä samalla hidastaa vauhtia ja tsemppi katoaa. Varmasti toista tuntia, ellei kaksikin tuntia ajoin niin, että en nähnyt muita kisaajia. Muutama patikoijat kyllä tsemppasivat kovasti reitin varrella, mistä sai kyllä kummasti voimia.

Rakka teki temppunsa minunkin renkaalle. Onneksi ei puhjennut kokonaan.

Jos jotain palautetta antaisi, niin olisihan se kiva päästä heti kisan jälkeen käymään vaikka siinä hotellilla saunassa ja pesulla ja sitten vasta syömään. Tapahtuman jälkeenhän olisi kyllä mahdollisuus lähteä Lucky Ranchille saunomaan, mutta se ei nyt ollut itselle mahdollista.

Hauska tapahtuma oli taas ja eiköhän sitä vuoden päästä olla taas starttiviivalla. Sinne vaan kaikki mukaan!

Kiitoksia Antti ja Lucky Ranch taas järjestelyistä!

Video minun ajoista löytyy täältä: https://youtu.be/M6GfcdNE4L0

Kommentoi