Keskiviikkona 13. helmikuuta piti lähteä Norjaan Lyngeniin laskemaan. Säätiloja seurattiin tarkasti ja koko ajan näytti vähän huonolta. Keli oli hyvä ennen reissua ja reissun jälkeen, mutta meidän aikaikkuna torstai, perjantai, lauantai näytti huonolto. Lämmöt nousisivat reilusti ja alhaalla tulisi vettä kaatamalla ja ylempänä vuorilla näin ollen lunta todella paljon. Ja kovan tuulen kanssa tottakai. Eli mitään ei oikein voisi tehdä. Ylös ei uskalla lumivyöryvaaran takia mennä ja alhaalla sataa vettä. Loppuun asti seurattiin ennusteita, mutta lopulta maanantai-iltana peruttiin majoitus ja todettiin, että ei sinne kannata nyt lähteä ajamaan.
No mitäs sitten keksitään. Aika nopeasti tuli idea, että lähdetään Ylläkselle. Yhdellä porukasta on siellä mökki ja onhan sitä mäkiä sielläkin. Ainakin jotain ulkoilua voi harrastaa. No niimpä sitten torstai-iltana nähtiin kaverin mökillä. Oulusta meitä tuli suoraan mökille kaksi kun taas kaksi muuta olivat aamulla ajaneet Korouomalle jääkiipeilemään ja tulivat sieltä mökille. Siinä sitten sauna lämpiämään ja miettimään, että mitäs tehdään. Pallaksen Pyhäkuru oli ollut mielessä ja päätettiin lähteä sinne perjantaina katsomaan tilannetta. Tiedossa oli, että keskiviikkona kyseisessä kurussa oli ollut melko iso lumivyöry. Meillä ideana oli, että lasketaan Lehmäkeron puolelta jyrkempää seinää kuruun. Edellyttäen, että se laskukunnossa on.
Pallas ja Pyhäkuru
Hotelli Pallas
Aamulla ei kauheaa kiirettä pidetty, vaan lähdettiin kohti Pallasta siinä aamupäivän mittaan. Perillä ensimmäisenä silmiin osui leijalijoitten suuri määrä rinteillä. Siellä oli ollut leijaviikko ja ilmeisesti toista sataa leijailijaa oli siellä ollutkin ja vieläkin oli useita jäänyt taitojaan hiomaan. Hissit eivät vielä auki olleet, vaikka jo heti seuraavana päivänä ne olikin tarkoitus avata kun ensimmäinen hiihtolomaviikko alkaa. Laitoimme skinit suksiin ja lähdimme skinnaamaan kohti Pyhäkurua Pallas-Hetta vaellusreitin merkkejä seuraillen. Tuo on aika mukava ja helppo skinnaus. Nousua tulee kolmisensataa metriä ja matkaa nelisen kilometriä.
Kohti Pyhäkurua
Aurinko paisteli puolipilviseltä taivaalta, mutta Pyhäkurun suunnalla näytti hieman pilvisemmältä. Siinä noustessa välillä siellä näytti enemmän pilviseltä ja välillä pilviverho näytti repeilevän. Mitenkään paksulta pilviverho ei kuitenkaan näyttänyt missään vaiheessa. Pidimme palaveria siinä nousun puolivälissä, että miltä näyttää, jatketaanko, vai annetaanko olla. Silloin näytti siltä, että taivas kenties siitä enemmän kirkastuisi ja päätimme jatkaa perille katsomaan mikä on tilanne.
Hetta-Pallas vaellusreitti, Pyhäkuru lähtee tuonne taakse vasemmalle.
Tunti ja viisi minuuttia noustuamme olimme harjanteella josta Pyhäkuru lähtee alas laskemaan. Sillä hetkellä Lehmäkero ja meidän laskureitti näkyi kohtuullisesti, mutta muutamassa minuutissa Lehmäkero katosi kokonaan. Päätimme syödä vähän evästä ja odotella ja katsella mikä on tilanne. Sovimme, että emme lähde lähestymään lähemmäs ennen kuin olemme nähneet koko mäen, että näyttääkö se laskukuntoiselta. Vähän leipää ja lämmintä teetä termarista maistui oikein hyvältä. Välillä Lehmäkero vähän vilahti pilvien lomasta, mutta ei monesti. Pilvet työntyivät Lehmäkeron yli ja jäivät jotenkin jumiin siihen.
Lehmäkero on tuolla vasemmalla sumussa
Toisella puolella harjannetta oli paljon kirkkaampaa ja aurinko paisteli. Mietimme vaihtoehtoja, tiedossa oli, että noin viiden aikaan pitäisi olla takaisin ylhäällä, jotta ennen pimeää kerkeeä. Toki meillä oli otsalamppuja mukana, että ei sinällään sen pimeän kanssa ollut ongelmaa. Tiedossa oli myös, että kun siitä harjanteelta lähdemme kohti Lehmäkeroa, niin menee ainakin puoli tuntia, ennen kuin olemme valmiina laskemaan. Meillä oli yksi köysi mukana jonka kanssa laskureittiä voi mennä lähempää tutkimaan ja lumivyöryriskiä arvioimaan tai kenties tiputtamaan lunta reunalta. Näitä siinä aikamme mietittyä totesimme, että eiköhän oteta pakit ja lähdetä takaisin kohti autoa. Aikaa olisi todennäköisesti ollut, mutta kun näkyväisyys oli kohtuullista vain muutaman minuutin tai parin kymmenen sekunnin jaksoissa, niin totesimme, että ei kannata mennä. Mäki kyllä siellä säilyy seuraavaankin kertaan.
Kamat laskumoodiin ja alaspäin.
No eipä se sitten auttanut kuin kävellä siitä pikku pätkä takaisin päin ja lähteä laskemaan Vatikuruun. Siinä on ensin laakeaa peltoa ja sitten mäki vähän jyrkkenee kohti Vatikurun pohjaa. Lumi oli vaihtelevaa. Tuulen tekemää kantta ja välillä vähän pehmeämpää lunta. Ei kovinkaan kummoinen lasku, mutta tulipahan laskettua. Lopuksi vaellusreittiä pitkin takasin hotellin pihaan ja hotellin ravintolaan syömään erinomaiset burgerit. Ja sitten taas takaisin kohti Yllästä. Välillä tämän harrastuksen parissa käy näin, että on suunnitelmia, mutta niitä pitää olla valmis muuttamaan olosuhteiden mukaan. Mökillä taas sauna lämpiämään ja seuraavan päivän suunnitelmien pariin.
Ylläs ja neljän tunturin talutus
Aika nopeasti hyväksyttiin ehdotus, että käydään lauantaina kiertämässä neljä Ylläksen huippua. Eli ensin kertanousu Y1:ltä ylös huipulle, sieltä Keskisen laen kautta Kellostapulille josta lasku alas kohti Kesänkijärveä, sitten Kesänki ylös ja lasku pohjoisseinää kohti Lainiota ja Lainio ylös ja lasku Lumikurun reunaa kohti Kotamajaa ja sieltä hiihtolatua hiihdellen pois Kukastunturin yli. Aamulla pitäisi olla ajoissa liikkeellä jotta kerkeäisimme ajoissa Kotamajalle ja sieltä saisi kenties jotain syötävää. Päivästä tulisi pitkä, ainakin 6 tuntia arvioitiin reissun kestoksi.
Aamulla n. 9:30 olimme liikkeellä ja veimme toisen auton Navettagallerian parkkipaikalle odottamaan ja ajoimme toisella autolla Y1:n parkkipaikalle. Tuuli oli melkoinen ja kertanousuja ostettaessa myyjä kysyi, että tiedättehän, että huippuhissit eivät ole auki. No otettiin kuitenkin nousut, mutta kun tajuttiin, että vain alaosan lastenhissit ovat auki, niin meinattiin palauttaa liput. Rahatkin olisi saanut takaisin, mutta sitten ajateltiin, että noustaan nyt sitten se parikymmentä metriä ylöspäin ja otetaan pitkä poikkari kohti Kellostapulia. Tuuli oli melkoinen jo tuolla tunturin alaosassa ja tulisi yltymään vielä moninkertaiseksi.
Skinnattiin Kellostapulille, mutta ei sen huipulle menty, koska se oli niin kivillä, että ei mitään järkeä olisi ollut sieltä laskea. Kovassa tuulessa skinit pois pohjista suksen kärjet alaspäin. Lumi oli karmeaa. Tuulen tekemää kantta joka välillä murtui alta ja aaltopeltiä ja vaikka mitä. Lumivyöryennuste oli kolmosessa joten varoivaisesti piti hiihtää muutenkin. Tuosta laskusta ei paljon jäänyt kerrottavaa, lähinnä se oli siirtyminen ylhäältä alas. Ja alhaalla pikku hiihtely latua pitkin Kesängin keitaalle jossa munkista vähän lisäenergiaa. Siellä meillä kerrottiin, että Kotamaja menisikin jo kolmelta kiinni meidän olettaman neljän sijaan ja todettiin, että eväillä pitäisi sitten pärjätä, kolmeksi ei sinne kerettäisi millään. No mutta siitä Pirunkurua ylös kohti Kesängin lakea. Pirunkuru nousee kohtuu jyrkästi paikoitellen, mutta pito oli nyt niin hyvä, että ei ollut mitään ongelmia. Kurussa tuli myös melko kuuma kun aurinko sinne pohjalle suoraan porotti ja tuulikaan ei sinne sopinut.
Pirunkurun yläpäässä
Pirunkurun yläpäästä jatkettiin suoraan eteenpäin kohti Kesängin oikeaa huippua jonne on aika pitkä matka tasamaata hiihdeltävänä. Tuuli oli valtava. Jälkeenpäin kuultiin, että siellä 25-30 m/s olisi ollut puuskissa ja siltä se tuntuikin. Välillä tuuli oikeasti horjutti miestä. Mutta samalla se joudutti kyllä matkan tekoa. Joka potkulla parikymmentä senttiä ylimääräistä liukua niin se tuossa muutamalla tuhannella potkulla tekee jo aika pitkän matkaa. Aurinko kuitenkin paisteli ja keli ei ollu kylmä niin eipä tuo myötätuuli siinä kauheasti haitannut.
Kesängin lakea skinnaten kohti huippua.
Kesängin topissa sitten taas tuulinen kamojen vaihto. Ja siteet jäässä. Niitä ei saanut kunnolla kiinni. Tuntui muillakin olevan samaa ongelmaa. Napakoilla sauvan iskuilla jäät sieltä Kingpinin joistain väliköistä kuitenkin tippuu ja sukset jalkaan ja menoksi. Kierrettiin huippua vähän eteenpäin vähän suojaisemmalle puolelle, josko sieltä vähän lunta löytyisi. Reissun paras lasku olikin tämä ja jos olisi voinut laskea huipulta asti, niin laskulle olisi mittaakin kertynyt mukavasti. Nyt yläosassa piti vaan väistellä kiviä. Puurajassa lumi muuttui jo puuterin kaltaiseksi, mutta raskaammaksi. Hyvässä takapainossa kun päästeli, niin ei ongelmia. Alhaalla sitten vähän eväitten syöntiä ennen nousua Lainiolle. Tuossa välissä ylitetään kyllä myös latu jota pitkin myös pääsisi pois, mutta todettiin, että mennään nyt koko matka kun keli näytti aivan mukavalle tuulesta huolimatta. Lainiolle ei mennyt valmista latua ja siellä oli metsän puolella varmasti metri puuteria joten siinä matkan teko hidastui. Melkoista rämpimistä ja kahlaamista oli eteneminen kunnes puurajassa lumen pinta rupesi vähän kovettumaan. Tuo metsä olisi varmasti hyvä lasku. Nyt se oli tosin aika hasardin oloinen, reilu puoli metriä puuteria ja alla ihan sokeria ja sitten maan pinta. Ei pohjia siis ollenkaan ja tuommoinen patja sokerin päällä voi helposti vähän siirtyä.
Lainion metsästä näkymä kohti Kesängin pohjoisseinää
No siitä taas skinnaus yhä yltyvässä tuulessa Lainion toppiin ja kamojen vaihto. Siinä kypärää päähän laittaessani pistin aurinkolasin sangan suuhun ja pidin niitä siinä. No tuuli tarttui niihin saman tien ja katosivat näköpiiristä saman tien. En kerennyt edes yrittää ottaa niitä kiinni niin vauhdilla ne lähtivät. Kamojan vaihto laskuasentoon ja pikku koukkaus lasien lähtösuuntaan ja ihme ja kumma noin 100 metrin päässä lasit olivat hangessa sangat vähän lumeen uponneena. Enpä uskonut että niitä laseja olisin enää nähnyt. Lainiolta ei tuonne suuntaan oikein mainittavaa laskua ole, vaan siinä Lumikurun reunaa pitkin luisuteltiin alas. Lumikuru kerää kuulemma normaalisti Suomen mittapuun mukaan valtavan lipan talven mittaan, mutta nyt semmoista ei ollut havaittavissa. Alhaalla oltiin ehkä 15 minuuttia vaille kolme ja eläteltiin toiveita, että Kotamajalla olisi vielä muita asiakkaita ja se olisi näin ollen vielä auki. Nopeasti skinit pohjaan ja latua pitkin sinne päin. Ja olihan se auki. Neljään asti niinkuin alunperin oli ajateltukin. Eli hyvin kerettiin ja porokeitto maistui oikein hyvältä tuossa vaiheessa. Syötiin rauhassa ja vähän yli neljä lähdettiin jatkamaan matkaa, nyt latua pitkin ensin Kukastunturin huipulle ja siellä skinit pois ja latua pitkin laskien ja muutamilla luistelupotkuilla aina autolle asti. Neljän tunturin talutus oli suoritettu.
Kukastunturin huippu. Taustalla Ylläksen rinteiden valot. Ja näkyyhän siinä meidän reittiäkin. Noita huippuja pitkin hiihdeltiin oikealta vasemmalle.
Aikaa meni Kotamajan ruokailuineen vähän yli 6.5 tuntia, matkaa kertyi parikymmentä kilometriä ja korkeuseroa kertyi noin tuhat metriä. Ihan kunnon ulkoilupäivä siis.
Tässä vielä videota näistä reissuista: https://youtu.be/BrK914EcLss
Kannattaa tilata kanava, niin ei mene ohi tulevatkaan videot.
