Laskettelu

Pyhätunturi, Peurakuru

Julkaistu: 05.3.2020

Peurakuru sijaitsee Pyhällä tunturijonon neljännen ja viidennen tunturin, eli Laakakeron ja Peurakeron, välissä. Se näkyy Expressin yläasemalta kun katselee tunturijonoa eteenpäin. Ensin on Ukonhattu, eli Kakkonen, sitten Noitatunturi, eli kolmonen, tämän jälkeen Laakakero ja sitten Peurakero. Matkaa sinne tulee ihan kivasti ja laskut siellä ovat kohtuu lyhyitä, mutta se on kyllä näkemisen arvoinen paikka. Koko päivän retkenä aurinkoisella (tai pilvisellä) kelillä aivan mahtava. Aikaa kannattaa tosiaan varata, koska edestakainen matka on noin 15 kilometriä.

Tähän väliin muistutus, että reissusta on myös video ja se löytyy täältä: https://youtu.be/Dlpx4VuY2KA Muistakaa pistää kanava tilaukseen ja tykätä videosta 🙂

Mutta itse reissuun…

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Hiihtolomaviikko alkoi todella hienoissa keleissä auringon paistaessa ja yöpakkasten painuessa parinkymmenen asteen alle. Inversion ansiosta huipulla ei toki ollut kuin vajaa kymmenen pakkasta. Olimme viikonlopun koko perheellä Pyhällä, mutta ikävä kyllä Johanna ei tällä kertaa saanut vapaata tuohon viikon alkuun, niin jäin sitten yksin vielä pariksi päiväksi Pyhälle.

Maanantaina oli tarkoitus tehdä pidempi rando vähän kelistä riippuen joko enempi Noitatunturia kierrellen, tai sitten tuonne Peurakuruun asti hiihdellen. Kun aamu valkeni taas pilvettömänä tein nopeasti päätöksen, että Peurakuruun on päästävä. Olen siellä kaksi kertaa käynyt aiemmin ja molemmilla kerroilla on näkyväisyys ollut aika surkea joten kurun jylhyys on jäänyt enemmän valokuvien kuin omien havaintojen varaan.

Kello 9.35 istahdin Expressin tuoliin ja lähdin kohti Kultakeron huippua josta tarkoitus oli ensin laskea Karhunjuomalammelle ja sieltä nousta Noitatunturin huipulle ja laskea sieltä noin karkeasti ottaen kohti Luostoa ja päästä mahdollisimman pitkälle kohti Peurakurua.

Suunnitelma toteutui hyvin vähän ohi Karhunjuomalammen jonka jälkeen Noitatunturin kylkeä kiivetessä tuuli yltyi melkoiseksi. Tuuli tuli aika lailla pohjoisesta ja puri toiseen poskeen ankarasti.

Näkymä Noitatunturilta kohti mastoa ja laskettelukeskusta. Ensin Pikkukuru, Kakkonen ja Isokuru ennen Kultakeroa, eli Ykköstä.

Huppua kääntämällä sain suunnilleen posken peittoon, mutta kohti piti myös kuoritakki pistää päälle jossa on isompi huppu ja sain paremmin naaman peittoon. Huipun lähestyessä myös pilvisyys lisääntyi. Aurinko kyllä paistoi sen pilviharson läpi, mutta maaston muodot rupesivat häviämään. Mietin siinä, että näinköhän kannattaa sinkissä montaa tuntia hiihtää. Huipulla tuuli oli todella navakka, mutta onneksi talven aikana kovasti puhaltaneet tuulet olivat keränneet huipun opastauluun paksun lumikerroksen jonka takana pääsi hyvin suojaan.

Talven tuulet ja lumisateet olivat keränneet hienon tuulisuojan! Ja näkyväisyys on kadonnut.

Siinä sitten mietiskelin syntyjä syviä ja tarkastelin vielä sääennustetta, joka meinasi, että puolen päivän jälkeen olisi täyttä aurinkoa. Lopulta tein päätöksen, että lähden laskemaan kohti Peurakurua joka tapauksessa. Jospa pilvi olisi vain tunturijonon korkeimman huipun päällä.

Aika nopeasti laskemaan lähdettyäni pääsin pilven alapuolelle ja näkyväisyys parani, mutta samalla näki, että tunturinjonon muutkin huiput olivat pilvessä ja Luoston suunnasta lähestyi alempanakin kaiken peittävä pilvimassa. Tässä vaiheessa olin kuitenkin jo niin pitkällä, että ajattelin, että retkeilen ja kuntoilen nyt joka tapauksessa suunnitellun kierroksen sitten vaikka vaan ”hiihtolenkkinä”.

Laakakeron rinteeltä löytyi latu edellisiltä kävijöiltä, jota pitkin oli helppo hiihdellä kohti päämäärää. Pikkuhiljaa Kapusta ja Huttutunturi katosivat kokonaan näkyvistä ja kun tulin Peurakurun päähän tuli toiselta puolelta kurua pilvimassa vastaan. Näkyväisyys oli onneton, vaikka yläpuolella harso oli edelleen ohut ja aurinko selkeästi näkyi pilven läpi. Tässä oli myös harvinainen näky kun kurun reunalla oli hankeen tökättynä tyhjä kaljatölkki. Harvemmin tuommoisia Pyhän suunnalla näkee, mutta ruttasin tölkin kasaan ja pistin reppuun ja toin pois. Älkää jättäkö niitä roskia sinne luontoon!

Kovin lähelle kurun reunaa ei uskaltanut mennä kun ei tarkasti nähnyt, että missä se reuna edes menee, tasaisen valkoista/harmaata oli kaikkialla. Laakakeron puolelta hiihtelin ylös ja huipun ylitettyäni jäin tykkypuun taakse tuulen suojaan juomaan teetä ja syömään eväitä ja odottelin josko se luvattu kelin kirkastuminen tapahtuisi. Varmaan puolisen tuntia siinä istuskelin ja nautiskelin lämmintä teetä ja sämpylää ja suklaata, mutta kun keli ei tuntunut kirkastuvan pistin sukset jalkaan ja lähdin laskemaan alemmas katsomaan mikä siellä on meininki.

Kun pilven alle pääsi näkyväisyys oli hyvä. Siitä sai hyvän laskun kurun pohjalle puuterissa ja kurun pohjalta näin vastakkaisella puolella ihan mukavan näköisen pätkän joka myös oli pilven alla ja näkyväisyys olisi kohtailainen. Päätin laskea kurun pohjaa sen loppuun ja sieltä kiivetä ylös toiselle puolelle ja lähteä tavoittelemaan sitä toisen puolen laskupätkää.

Siinä kiivetessä keli rupesi sittenkin aukeamaan ja kun pääsin siihen suunnitellun laskun alkuun oli taivas sininen ja näkymä mahtava. Koko kuru paistatteli auringossa ja lisää laskumaastoja avautui ylemmäs. Toki tässä nyt oli se ongelma, että se alunperin suunnittelemani laskupätkä oli semmoisen pikku nyppylän päällä, että nyt piti sitten laskea ensin vähän alas ja lähteä kiipeämään taas ylös aika paljon hankalampaa reittiä kuin mitä olisin mennyt jos olisi koko ajan nähnyt näin hyvin. No siitä vähän skinit pohjassa luisuttelua alas ja sitten vähän matkaa jyrkkää skinnausta ja sitten sukset reppuun ja bootpackkinä loppumatka ja olin sen mäen päällä joka aivan alunperin, jo aamulla, oli suunnitelmissa.

Kamat laskumoodiin ja mukava kurunpätkä alas! Tuolla on kyllä upean näköistä se maisema. Vuoristomaista suorastaan. Jotenkin ei usko olevansa Pyhällä!

Laskulinja ja näkyy siinä kiipeämisjälkikin.

Ja nyt olin taas valinnan edessä. Se mitä olin miettinyt kun näkyväisyyttä ei vielä ollut vaatisi taas kiipeämistä tai sitten vaan kurun pohjaa luisutellen pois päin. Päätin kiivetä takaisin siihen kohtaan missä olin silloin kun keli aukesi ja sain vielä sen yhden mukavan pätkän Peurakurun jyrkillä mutta kohtuu lyhyillä rinteillä laskea. Tämän jälkeen sitten kurun pohjaa eteenpäin ja Laakakeron puolelle ylös ja pikkuhiljaa paluumatkalle.

Tuossa kiipeillessä ja kelin auetessa ajan seuraaminen oli unohtunut ihan kokonaan ja olinkin yllättynyt kun kello näytti jo kahta ja olin vielä Peurakurussa. Toki päivä tähän vuoden aikaan on jo niin pitkä, että mitään hätää ei tullut, mutta jos tuonne aiemmin talvella menee, niin lamppu on hyvä olla mukana.

Tuossa Laakakeron rinteillä on oikein mukavan näköistä laskupätkää myös, mutta kun kello oli jo sen verran paljon, niin en enää niitä lähtenyt laskemaan vaan skinnailin siellä alempana valmista latua pitkin kohti Noitatunturia. Sarvikurun paikkeilla latu lähti nousemaan ylös kohti Noitatunturia mikä passasi minulle hyvin, koska tottakai halusin myös Pikkukurun laskea. Se on kuitenkin tuon reissun paras lasku yleensä. Ja noin muutenkin Pikkukuru harvoin pettää.

Eikä se pettänyt nytkään. Hyvä lasku Pikkukuruun, tällä kertaa tavallista enemmän laskijan vasemmalle ja nousinkin sitten pois kurusta sieltä Karhunjuomalammen puoleisesta päädystä. Ihan mukavaa vaihtelua ja tuli katseltua niitä maastoja sieltä päästä kurua samalla. Tämän jälkeen vielä nousu kakkoselle ja lasku kohti Tunturiaapaa ja pitkä poikkari laskijan vasemmalle kohti Isokurua kohtuu ylhäältä ennen metsää. Näin pääsikin helpolla Isokurun portaiden lähelle ja sieltä vielä viimeiset ponnistukset ja tasatyöntötreenit Isokurun kodalta polkua pitkin takaisin keskukseen. Toki voi tuon metsänkin laskea alas asti ja vaikka skinnailla sitä Oravalammella vievää polkua pitkin pois, mutta itsellä oli jo se fiilis, että loivan metsän laskeminen ei tuo sitä iloa minkä ”ylimääräisen” skinnauksen välttäminen tuo 🙂

Tosi hieno reissu! 6h13min Expressin yläasemalta Perherinteen ala-asemalle, melkein 15.5km ja laskua 1300m. Jos menette tuonne niin muistakaa, että Peurakerolla on rajoitusalue tässä keväällä. Enpä nyt löytänyt linkkiä siihen, että mikä se oli se aika ja tarkempi alue, mutta se on siellä Peurakeron puolella kurua ja tässä keväällä. Aikasemmilta vuosilta löysin Pyhä-Luosto kansallispuistotiedotteista, että petolintujen pesintää rauhoitetaan sillä. Eli pitäkää tämä mielessä.

Tässä vielä uudestaan linkki videoon: https://youtu.be/Dlpx4VuY2KA

PS. Harmittaa kun otin enemmänkin GoProlla kuvia, mutta en muistanut niitä siirtää kun siirsin videot ja sitten menin formatoimaan muistikortin… Kännykkäkuvaamista pyrin välttämään pitemmissä reissuissa kun minun puhelin kuolee tuonne pakkaseen aivan melkein saman tien. Se on enemmän turvavälineenä mukana ja mahdollisimman monen kerroksen alla lämpimässä suojassa. Muutaman kuvan onneksi otin ja akkuakin oli 4% kun pääsin Calleen afterskille…

Kysymyksiä, kommentteja? Antaa palaa! Joko tähän tai tuonne Youtuben puolelle. Blogin puolelle tulee spammia niin paljon, että välillä meinaa kommentit hukkua, että siinä mielessä Youtube toimii paremmin, mutta pyrin kyllä myös blogin kommentteihin vastaamaan.

Kommentoi blogikirjoitusta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *