Matkustaminen on jäänyt tänä vuonna monella vain haaveeksi ja hyvä niin. Koronapandemian takia asetetut, ja nopealla aikataululla muuttuvat matkustusrajoitukset ovat välttämättömät taudin hallitsemiseksi. Alusta alkaen oli kuitenkin selvää, että syksyn leiritykset pyritään järjestämään, jos se on mitenkään mahdollista. Syksyn ”jäätikkökausi” koostuu tavallisesti kolmesta tai neljästä hieman alle kahden viikon leiristä. Variaatioita on toki monenlaisia.

Tänä vuonna kävimme elokuun alussa yhden kymmenpäiväisen puristuksen, minkä jälkeen suunnitelmia muutettiin ja edestakaisen matkustamisen vähentämiseksi vietimme lähes koko lokakuun Itävallan Hintertuxissa, jäätikkötreenaamisen klassikkokohteessa. Sveitsin Saas-Fee on toinen erittäin suosittu paikka kierrellä portteja, ja nopeasti laskettuna vietin siellä noin 100 päivää edellisen neljän vuoden aikana, useiden muiden jäätiköiden lisäksi. 

Yhtenä päivänä näytti tältä…

Kuukausi oli pitkä aika olla leirillä, mutta kaikki sujui hyvin, ja käännösmäärissä pääsin jopa viime syksyn ohi. Olosuhteet olivat kelvolliset koko leirin ajan, vaikka lumisateet tekivätkin rinteestä pehmeän. Periaatteessa vain yksi suunniteltu laskupäivä jouduttiin perumaan kelin takia. Tietenkin mukaan mahtui muutama erittäin heikossa kelissä laskettu päivä, liikaa kompromisseja ei kuitenkaan tarvinnut tehdä. Muutama vuosi sitten kompromisseja tarvittiin, kun Saas-Feessä odoteltiin viisi päivää hissien käynnistymistä.

Hintertuxissa hissit eivät aukea älyttömän aikaisin, joten postinjakajien aamuilta välttyy. Monilla alppihiihtäjillä on jonkinlainen viha-rakkaussuhde jäätiköihin. Jokainen päivä mennään samalla kaavalla, yli 3000 metrin korkeudessa pujottelu on fyysisesti aika rankkaa, ja monien suksiparien kantaminen aamutungoksessa on oma taiteenlajinsa. Toisaalta rutiinit ja tutut paikat luovat turvallisen ympäristön, joka sopii alkukauden toistojen tavoittelemiseen.

Treenipäiviin korona ei vaikuttanut muuten kuin, että maskia piti muistaa käyttää gondolihisseissä, ravintoloissa ja kaupoissa. Toki turhaa liikkumista pyrittiin välttämään, ja kuukausi menikin pääosin hotellissa, rinteillä, alakerran Sparissa ja tien toisella puolella olleessa päivällispaikassa. Koronan positiivisia puolia olivat mm: normaalia hieman lyhyemmät jonot ja Finnairin joustavuus lippuja vaihdettaessa. 

…ja seuraavana päivänä tältä

Maailmancup laskijoilla jäätikkökauden voi ajatella huipentuvan Rettenbachin jäätiköllä laskettavaan Söldenin maailmancup osakilpailuun, jonka jälkeen treeniolosuhteita aletaan pikkuhiljaa etsimään matalammalta Levin lähestyessä. Huipputasolla on viime syksyinä lisääntynyt oikeiden talviolosuhteiden etsiminen Chilestä, Argentiinasta tai Uudesta-Seelannista. Tänä vuonna Söldenin voittajaksi laski miesten puolella norjalainen Lucas Braathen, jonka kehitystä on ollut hurjaa seurata muutaman viime vuoden aikana. Vuonna 2000 syntynyt Braathen dominoi toisena FIS vuotenaan Norjan kilpailuja, kolmantena vuonna Eurooppacupia ja viime kaudella teki läpimurron Maailmancupissa. Samanlaiseen menoon on viimeksi pystynyt Henrik Kristoffersen, joten nimi kannattaa todellakin painaa viimeistään tässä vaiheessa mieleen. 

Meillä matka jatkuu (toivottavasti) Leville, missä avataan kilpailukausi viime keväältä siirretyillä SM-pujotteluilla. Eteenpäin!

PS: Ota Instagramissa @jepsteri1 seurantaan!

Linkki Instagram videoon: https://www.instagram.com/p/CGu0zeZHFdJ/?utm_source=ig_web_copy_link

• Jesper