Ajankohtaista, Lappi, Yleinen

Lufthansa aloittaa suorat reittilennot Frankfurtista Kuusamoon

Kuusamon lentoyhteyksien kehittämisessä otetaan todella vahvoja askeleita eteenpäin. Vastikään Finnair tiedotti lisävuoroista, jotka kokonaisuudessaan tuovat Helsingin ja Kuusamon välille jopa viisi uutta viikoittaista vuoroa tulevalle talvikaudelle.

Maailman suurimpien lentoyhtiöiden joukkoon kuuluva Lufthansa ilmoitti myös aloittavansa suorat reittilennot Frankfurtin ja Kuusamon välillä joulukuussa 2017.

Lauantaihin ajoittuva viikoittainen yhteys lennetään 23.12.2017 – 31.3.2018 Airbus-koneilla, joiden matkustajakapasiteetti on 143-200 paikkaa. Konekokoa vaihdellaan kysynnän mukaan. Suora reittilentoyhteys ulkomaiselta lentokentältä Kuusamon kentälle on ensimmäinen Kuusamon kentän historiassa. Frankfurtin kentältä on erittäin hyvät yhteydet sekä maailmalta meille, että meiltä maailmalle.

”Kuusamon matkailuelinkeinolle tämä on tietenkin erittäin merkittävä saavutus”, kertoo Kuusamon kaupunginjohtaja Jouko Manninen ja jatkaa: ”Samalla tämä on merkittävä saavutus myös laajemmin kaikille Koillismaan elinkeinoille ja asukkaille. Suora yhteys keskelle Eurooppaa on osoitus siitä, että alueella on elinvoimaa ja kiinnostavuutta.” Saavutettavuuden kehittyminen tukee myös Kuusamon alueen elinvoimaisuutta. ”Kuusamon matkailun kehitysnäkymät ovat vahvat; Rukan Itäkylän suunnitelmat gondoleineen, stadionin alueen kehittäminen ja uudet lentoyhteydet ovat tärkeitä virstanpylväitä elinkeino-ohjelmassamme”, painottaa kaupunginjohtaja Manninen.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Kasvavat asiakasmäärät asettavat positiivista painetta alueen majoitus-, ravintola- ja ohjelmapalveluyrityksille, mutta Kuusamossa ollaan tähän jo varauduttu. ”Kuusamon matkailulle tuleva talvi 2017-2018 on todellinen näytön paikka. Uuden Lufthansa-yhteyden ja aikaisemmin ilmoitettujen Finnairin vuorojen lisäysten johdosta lentoyhteydet parantuvat todella paljon. Kansainvälisten matkailijoiden määrän kasvuun on nyt erinomaiset mahdollisuudet. Menneenä talvena matkailijayöpymiset ja matkailutulo kasvoivat vahvasti Kuusamossa. Nämä uudet lennot sekä charter-lentojen kehitys viidestä Euroopan maasta mahdollistavat jopa kasvun tuplaamisen ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymisissä”, innostuu Ruka-Kuusamo Matkailu ry:n toimitusjohtaja Mats Lindfors.

”Olemme yhdessä alueen yritysten ja Visit Finlandin kanssa määrätietoisesti rakentaneet alueemme vetovoimaa ja saavuttaneet hyvän käyttöasteen olemassa oleviin lentovuoroihin, joten lisää lentoyhteyksiä tarvitaan. Myös Finavian tuki asiassa on ollut erinomaista.”, sanoo Lindfors ja lisää: ”Talven lentoyhteyksien hyvän kehityksen myötä työskentelemme jatkossa vielä vahvemmin alueen ympärivuotisen matkailun kehittämiseksi.”

Myös ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun edistämisestä vastaavassa Visit Finlandissa iloitaan Lufthansan uusista lennoista Suomeen. ”Lufthansan kolmas reitti suoraan Saksasta Lappiin vahvistaa markkinoilla olevan vahvan kysynnän jatkuvan ensi talvena. Saksan lisäksi Lufthansan lennot tuovat hubin kautta lisää globaalia saavutettavuutta Kuusamolle ja avaa monia uusia markkinoita”, Finpro Oy:n Visit Finland -yksikön johtaja Paavo Virkkunen kertoo.

Kuusamon lentoasema on valmiina vastaanottamaan kasvavat lentoasiakkaiden määrät. ”Olemme tosi iloisia, että Kuusamo liittyy Lufthansan reittivalikoimaan ja näin vahvistaa edelleen lentoasemaverkostoamme pohjoisessa. Kasvu alkoi, kun Lufthansa aloitti ensimmäisenä suorat reittilennot Saksasta Lappiin vuonna 2015. Viime vuonna hyvä kehitys pohjoisessa jatkui, kun lentoyhtiö avasi uusia reittejä ja lisäsi kapasiteettia merkittävästi ja saimme yhdessä aikaan varsinaisen matkailun supertalven. Toivotamme nyt Lufthansan lämpimästi tervetulleeksi myös Kuusamon lentoasemalle joulukuussa 2017”, sanoo johtaja Joni Sundelin Finaviasta.

Ruka ja Kuusamo ovat pitkään olleet yksi suosituimmista matkakohteista kotimaisille asiakkaille ja uusien lentoyhteyksien avulla Kuusamoa voidaan markkinoida ainutlaatuisen monipuolisena talvikohteena entistäkin tehokkaammin myös kansainvälisille asiakkaille. Pitkä ja runsasluminen talvikausi revontulineen, sekä monipuoliset aktiviteetit aina laskettelusta upeisiin saunapalveluihin ovat hyviä syitä saapua Kuusamoon. Rukalla laskettiin talvikaudella 2016-2017 yhteensä 209 päivän ajan. Rinnepalveluita kehitetään kesän aikana yli 4 miljoonan euron investoinneilla. Rukan rinteet ja uusi SaaruaExpress-hissi avataan 6.10.2017 ja ladut 13.10.2017.

Lähde: Ruka-Kuusamo Matkailu ry
Kuva: Simo Vunneli

VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0.0/10 (0 votes cast)
VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0 (from 0 votes)


Avainsanat:
, , , , , , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Lufthansa aloittaa suorat reittilennot Frankfurtista Kuusamoon
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,50/5 - 2 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.