Salla matkailu
Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, Lappi

Sallan matkailu kovassa kasvussa: tammi-lokakuussa enemmän yöpymisiä kuin koko viime vuonna

Sallan matkailulla menee lujaa. Kasvu on ollut niin kovaa, että viime vuoden rekisteröidyt yöpymismäärät ylittyivät tänä vuonna jo lokakuussa. Lokakuussa vuoden yöpymismäärä ylitti 104 000 yöpymistä, mikä on koko Sallan matkailun historian suurin yöpymismäärä. Tammi-lokakuun kasvu on yli 23 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Kun tammi-lokakuun yöpymismäärään lisätään vielä marras- ja joulukuun luvut, niin viime
vuoden yöpymismäärä ylittynee jopa 20 000 yöpymisellä. Joulukuu on perinteisesti yksi
Sallan kiireisimmistä kuukausista ja tänä vuonna vielä edellisiä kiireisempi kasvaneiden
asiakasmäärien myötä. Virallisia tilastoja marras- ja joulukuun yöpymisistä ei ole vielä
julkaistu.

Sallassa kaikki vuoden 2017 kuukaudet syyskuuta lukuun ottamatta ovat kasvaneet
edellisvuoteen verrattuna. Syyskuussakin yöpymiset vähenivät vain alle prosentin. Tammi-
lokakuussa Sallan matkailijoista 78 % on ollut suomalaisia.

Koko vuoden kestäneen kasvun odotetaan jatkuvan ensi vuoden puolellakin, sillä
majoitusyritysten varauskirjat ovat täyttyneet vauhdilla.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Kasvun taustalla on pitkä yhteistyö kansainvälisten matkanjärjestäjien kanssa sekä Sallan
brändin ajankohtaisuus. Sallan brändi perustuu luontomatkailuun, joka on entistä
suositumpaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Salla tarjoaa myös tilaa ja hiljaisuutta, joita
monet kiireiset kaupunkilaiset kaipaavat.

Kansainvälisistä asiakkaista Sallassa vierailee eniten hollantilaisia, espanjalaisia, venäläisiä,
brittejä ja saksalaisia.

Lähde: Matkalle Sallaan ry
Kuva: Simo Vunneli

VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0.0/10 (0 votes cast)
VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0 (from 0 votes)


Avainsanat:
, , , , ,
Arvostele artikkeli:
Sallan matkailu kovassa kasvussa: tammi-lokakuussa enemmän yöpymisiä kuin koko viime vuonna Salla matkailu
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (5,00/5 - 4 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

  • Sohbet sanoo:

    güzel bir yazı teşekkürler

    VA:F [1.9.20_1166]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VA:F [1.9.20_1166]
    Rating: 0 (from 0 votes)

    Vastaa

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.