Talven 2018/2019 yhteenveto

Julkaistu: 26.4.2019

Iso-Syöte, Pikku-Syöte, Ruka, Sappee, Ellivuori, Hirvensalo ja Himos. Siinä keskukset missä tuli kuluneen talven aikana käytyä. Hieno kausi oli ja rinteeseen ehdittiin enemmän kuin aikaisempina vuosina. Tästä talvesta jäi hienot muistot.

Vaikka lautailu kausi on vasta päättynyt, niin orastava odotus ensikauteen on jo olemassa. Se on pitkälti onnistuneen talven ansiota. Saimme lautailtua enemmän kuin aikaisempina vuosina. Ja kun on ehditty enemmän rinteeseen, niin taidotkin kehittyivät taas huimasti (vaikka itse sanonkin…).
Lapset innostuivat yhä enemmän ja enemmän lumilautailusta. Nyt meidän nuorinkin oppi ankkurihissin käytön sekä käännökset ja jarrutukset molemmille kanteille. Se tuo taas entistä enemmän odotusta ensikauteen.

Tyttöjen laskeminen kehittyi entisestään ja nyt kun varmuutta on saatu selvästi lisää, niin samalla se tuo myös lisää vauhtia laskemiseen.
Pääsimme laskemaan enemmän parkeissa. Pressien ja hyppyreiden laskeminen alkoi selvästi onnistumaan ja sitä harjoiteltiin erityisesti loppukaudesta.
Seuraavaksi pitää harjoitella ollieta ja nollieta sekä nose ja tail pressiä että alkavat sujua paremmin ja varmemmin.

Itse olen saanut laskea nyt enemmän, kun lapset pärjäävät jo paremmin omillaan. Laskemisesta on nauttinut kerta kerralta enemmän. Taidot kehittyvät ja olo lumilaudan päällä on aina vain nautinnollisempaa.
Kuusi eri keskusta tuli testattua tällä kaudella. Huomasimme, että eroja keskusten välillä todellakin on. Meille mieluisia keskuksia on selvästi löytynyt ja jos lähikeskuksia ei lasketa, niin tulevaisuudessa reissut tulevat keskittymään entistä enemmän meidän suosikki kohteisiin. Kahden viimeisen talven aikana on tullut käytyä kahdeksassa eri keskuksessa ja kolmen talven aikana kymmenessä eri keskuksessa. Kokemusta aika monesta kotimaan keskuksesta siis löytyy.

Harrastuksena lumilautailu on hienoa yhteistä aikaa perheen kanssa. Lapset oppivat olemaan ja liikkumaan luonnossa. Samalla he oppivat arvostamaan meidän ympärillä olevaa puhdasta luontoa.
Lisäksi lautailu on todella hyvää liikuntaa. Kun on pitkän päivän ollut rinteessä, niin voi helposti todeta, että kyllä se lumilautailukin on ihan oikeaa urheilua. Jos venyttely on unohtunut, niin heti sen lihaksistossa huomaa. Lihashuoltoon pitääkin panostaa ennen rinteeseen menoa, sekä laskupäivän jälkeen. Kun kroppa voi hyvin ja toimii kunnolla sekä varusteet on oikein mitoitettu, niin rinne päivästä nauttii kaikkein parhaiten. Reissussa minulla on aina mukana lyhyt foam roll sekä trigger ball mitkä auttavat lihashuollossa erittäin paljon.

Himos, Hirvensalo & Sappee

Julkaistu: 17.4.2019

Tämän kauden viimeisiä laskupäivä tuli vietettyä Himoksella, Turussa Hirvensalossa sekä Sappeella. Kevään auringonpaisteessa on hienoa olla rinteessä. Kevät keleissä on puolensa, vaikka tykkään kyllä laskea kovassa pakkasessakin. Tässä vähän kokemuksia näistä keskuksista.

Himos

Tuli käytyä pitkästä aikaa Himoksella. Himoksella on hyvä valikoima rinteitä ja tuolihissillä pääsee ylös. Väkeä oli ihan mukavasti rinteessä, mutta hissi kapasiteetti riittää hyvin ja isoja jonoja ei ollut. Ravintoloissa oli meininkiä ja viikonlopun vietossa pääsee tanssimaan pöydilläkin, jos haluaa. Kaikki kuulostaa hyvältä ja perusasiat ovat kunnossa.
Silti minun pitää omasta puolestani sanoa, että en erityisesti Himoksen rinteisiin syttynyt. Olin reissussa ilman lapsia, mutta ajatuksissani mietin onko tämä keskus mihin voisimme perheen kanssa tulla laskemaan. Ja minun mielestäni olen sitten laskemassa perheen kanssa tai aikuisten kesken, niin menen mielummin Sappeelle kuin Himokselle. Himoksella on kaikki rinteet aika jyrkkiä ja jos ei etsi pelkästään vauhtia, niin aika perus laskemiseksi menee.
Parkki tuntui olevan ihan ok. Keskuksen kokoon nähden aika suppea, mutta ihan toimiva.

 

 

Hirvensalo

Meidän paikallinen keskus Hirvensalo on pieni, mutta toimiva keskus. Hirvensalossa on hyvä harjoitella perus laskua sekä laskutekniikkaa.  Muutama hyppyri ja reili löytyy myös. Tällä kaudella rinteet olivat koko kauden todella hyvässä kunnossa. Kevät auringon paisteessa oli hienoa harjoitella uusia juttuja kuten tail ja nose pressiä. Tärkeä kohde meille lautailu harrastuksen ylläpitämisessä.
Pienenä puutteena on lumilautailijoille suunnattava tarjonta. Kaikki lasten ja nuorten kerhot ja tapahtumat ovat vain suksilla laskijoille.

 

 

Sappee

Sappeella on kaikki perusasiat kunnossa. Monipuoliset ja hyvä kuntoiset rinteet, tarjontaa lapsille ja aikuisille, riittävä hissikapasiteetti sekä monipuoliset parkit. Tähän päälle vielä crossrata, niin tarjonta on kunnossa.
Kun aloitimme lautailun 4 vuotta sitten, niin olemme joka vuosi käyneet Sappeella. Pari hiihtolomaakin olemme siellä viettäneet. Aina on ollut mukava laskea Sappeella ja rinteet ovat aina olleet hyvässä kunnossa. Monipuolisuus on ehdottomasti plussaa ja meidänkin perheestä, kun löytyy laskijoita sekä lasten rinteisiin, että parkkiin/crossrataan niin meidän on luontevaa tulla Sappeelle. Rinteistä löytyy lastenmaan lisäksi helposti laskettavaa perherinnettä ja lasten alppiseikkailua sekä vauhdikkaampaan laskemiseen mm. urjanrinne sekä päärinne. Parkkeja on kaksi mini-street ja iso-street. Kaiken tämän lisäksi vielä crossrata sekä lapsille, että aikuisille.
Kevät auringon paisteessa oli mahtavaa nauttia laskemisesta sekä kokeilla kaikkea tällä kaudella opittua.

 

 

 

 

Lumilauta ja muut varusteet

Julkaistu: 05.4.2019

Lumilautailussa, niin kuin kaikissa urheilulajeissa varusteet ovat tärkeässä roolissa. Tarvitaan itselle sopiva lauta, siteet ja kengät sekä lisäksi suojavarusteita. Meidän perheessä kaikilla laskijoilla on suojavarusteina kypärä, lasit, suojahousut, selkäpanssari sekä rannetuelliset käsineet.
Olemme lautailleet nyt neljä talvea. Tässä matkan varrella on varusteita päivitetty meiltä kaikilta. Lasten varusteita pitää toki päivittää lapsen kasvun mukaan, mutta varusteita on myös päivitetty kehityksen mukaan.

On todella tärkeää, että esimerkiksi lauta on laskijalle sopiva. Ei liian lyhyt, eikä liian pitkä. Laskijan painolla on myös iso merkitys laudan mitoitusta mietittäessä. Meillä oli haasteena vanhimman lapsen laudan ostaminen, kun tyttö kasvoi pituutta ja kenkä suureni, mutta painoa ei tullut lisää kuin hiukan. Lasten laudat kävivät liian pieniksi/löysiksi, mutta aikuisten laudat olivat liian jäykkiä. Oikea ratkaisu meille löytyi Nitron nuorten lautamallista. Laskemiseen saatiin selvä seuraava askel, kun varusteet päivitettiin laskijalle sopivaksi.

Laudat

Aloitin laskemisen K2 käytettynä ostetulla 152cm laudalla. Aika nopeasti päivitin sen Burtonin Clash 155cm lautaan sekä Burtonin freestyle siteisiin ja samalla huomasin, että laudoissa on eroa ja pitää löytää juuri itselle sopiva lauta.
Tällä hetkellä lasken tähän kauteen hankitulla Nitron Team 157 laudalla. Siteinä Nitron Team side. Laudassa on sintrattu pohja ja se on kyllä ehdottomasti hehkuttamisen arvoinen. Helpottaa voitelua ja lauta luistaa pidemmilläkin reissuilla todella hyvin.
Nitron Team lauta on profiililtaan camber ja toimii tällaisella yleislaskijalla erittäin hyvin. Lauta on erittäin hyvä parkissa. Silti se toimii normaalissa rinnelaskussa ja offareita laskiessa kuitenkin todella hyvin. Täydellinen valinta yleislaskuun!
Olen pituudeltani 182cm ja painoa sellaisen 86kg. 157cm lauta tuntui olevan itselleni juuri sopiva.
Stanssi (siteiden etäisyys toisistaan keskipisteestä mitattuna) 58cm ja keskitys taakse 2cm.
Olen regular laskija eli lasken vasen jalka edellä.  Siteiden säädöt ovat etuside +15 ja takaside -9. Erilaisia säätöjä on tullut kokeiltua, mutta olen todennut tämän itselläni kaikkein toimivimmaksi. Jokainen löytää itselleen sopivat säädöt kokeilemalla ja siksi erilaisia säätöjä kannattaakin kokeilla.

Vanhin lapsista laskee Nitron spirit 137cm laudalla ja keskimmäinen Nitron ripper 132cm laudalla sekä nuorin Nitron ripper 121cm laudalla. Kaikilla on Nitron charger siteet.
Lasten laudat ovat kaikki flat rockereita. Helppoja lautoja lasten laskettaviksi. Toimivat silti aloitteleville temppuilijoille todella hyvin. Vanhin lapsista on regular (vasen jalka edellä) laskija ja kaksi nuorimmaista on goofy (oikea jalka edellä) laskijoita. Lapsilla on kaikilla säädöt etuside +15 ja takaside -12. Stanssi 41 – 48 välillä. Keskitys taakse 1,5cm. Tämä siteiden asento tukee switchinä laskemista ja sitä olemmekin kaikkien
kanssa aktiivisesti harjoitelleet lähes alusta alkaen.

Muut varusteet

Laudan lisäksi tarvitaan aika paljon muita varusteita. Itselläni on lumilautailukenkänä pari kautta lasketut Burtonin moto. Aika pehmeä perus kenkä. Uutta kenkää on tullut katseltua ja ensikaudella täytyy alkaa niitä metsästämään. Vähän jäykempi kenkä voisi olla.
Lapsilla on kaikilla kengät joissa on boa-pikakiristys. Se on lasten kengissä ihan ehdoton ominaisuus. Lapset saavat itse kengät auki ja kiristettyä. Ja kiristyksestä tulee tasainen.

Suojavarusteista kypärä on tietenkin ehdoton. Olen sanonut, että ilman kypärää ei rinteeseen ole menemistä.  Jokaiselle on etsitty mieleinen kypärä ja kukaan ei pistä vastaan kypärän käytössä.
Lasit ovat monella kelillä myös tärkeä varuste. Ostin Oakleyn Canopy lasit prizm jade linssillä ja huomasin että taas löytyi yksi varuste, mikä pitää olla kunnollinen, niin siitä on hyötyä. Täytyy vain hommata toinen linssi pilvisille keleille. Hi pink linssi taitaa toimia pilvisellä kelillä aika paljon paremmin.
Ensi kaudelle pitää lapsillekin hommata lasit missä pystyy linssin vaihtamaan.

Kaatumisia tulee rinteessä vielä aloittamisen jälkeenkin. Siksi meistä jokainen käyttää selkäpanssaria sekä rannesuojallisia käsineitä tai rannesuojia + hanskat. Lisäksi vielä jokaiselle on ostettu suojahousut. Kaatumisia tulee, mutta pyrimme ehkäisemään niistä tulevat vammat ja mustelmat mahdollisimman hyvin. Silti se ei aina onnistu, niin kuin tiedossa on…

 

Varusteiden hankinta

Välillä tuntuu, että Etelä-Suomessa asuvalla on haastavaa löytää liikkeistä apua ja kunnon varusteita. Valitettavasti Stadiumin myyjät kenen kanssa olen asioinut eivät tiedä lumilautailusta käytännössä yhtään mitään.
XXL;ssä on meidän alueella kaksi myyjä ketkä ovat perillä asioista. Muiden ammattitaito ei riitä hintalapussa olevia tietoja pidemmälle. Intersportissa ei ole, ainakaan Varsinais-Suomessa, minkään laista valikoimaa lumilaudoissa.
Näiden hankintojen osalta ollaan siis aika pitkälle nettikauppojen varassa. Valitettavasti.
Nettikauppojen osalta pitää nostaa esille Nitron maahantuojan nitrosnowboards.fi toiminta. Erittäin hyvää palvelua puhelimitse sekä sähköpostitse. Varaukseton suositus kaikille, ketkä tarvitsevat lautailu kamoja ja vielä neuvoja / vinkkejä niiden kanssa. Ihan parasta palvelua ja hyvä valikoima kilpailukykyisillä hinnoilla.