Laskettelu, Lumilautailu, hiihtokeskukset, talvi, Suomen luonto, helppo nauttia

Mistä meidän lumilautailu alkoi?

Julkaistu: 14.10.2018

Tervetuloa lukemaan blogiani!

Olen Naantalissa asuva kolmen lapsen isä joka opetteli lumilautailun salat ja hienoudet aikuisiällä. Kahden vanhimman lapsen kanssa aloitimme lautailemaan kaudella 2015/2016. Vanhempi tytär oli silloin 7-vuotias ja nuorempi tytär 6-vuotias.

Muutama kausi on nyt laskettu ja kaikenlaista on koettu. Opettelua, kaatumista, oppimisen riemua ja taas lisää kaatumisia… Yksi leikkausta vaatinut loukkaantuminenkin on sattunut kohdalle. Harjoitus on kuitenkin tuottanut tulosta ja oppiminen on mennyt eteenpäin. Vaikka Varsinais-Suomessa harrastusolosuhteet kelien puolesta eivät parhaat mahdolliset valitettavasti olekaan, niin olemme mahdollisuuksien mukaan matkustaneet lumen luokse kotimaassa.

Kotimaisista keskuksista on koettu; Hirvensalo, Peuramaa, Ellivuori, Meri-Teijo, Sappee, Levi ja Iso-Syöte. Näistä keskuksista erityisesti Iso-Syöte on tehnyt meihin lähtemättömän vaikutuksen. Keskuksista kuitenkin lisää myöhemmissä blogauksissa.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Mistä kaikki alkoi?

Itse olen ennen tätä lasketellut viimeksi silloin kun toppahaalari oli aikuisilla in eli -90 luvulla. Ja silloin suksilla. Myöhemmin kiinnosti enemmän pre-ski ja after-ski kuin itse ski…

Miksi sitten laskea lumilaudalla? Miksi edes aloittaa lasketteleminen, kun asuu Suomen lounaiskolkassa? Niimpä. Alku on (oli) vaikeaa ja tuntuu, että ei tässä ole mitään järkeä… Ennen kuin vihdoin saat juonesta kiinni. Sen jälkeen ymmärrät miksi se on niin hienoa! Koko ajan uuden oppiminen ruokkii innostusta ja rinteeseen pääsyä ihan oikeasti odottaa.

Meille tarjoutui alkuvuodesta 2016 mahdollisuus lähteä muutaman tuttavaperheen kanssa Ellivuoreen viettämään talvipäivää. Mietimme, että lähdemme mukaan kahden vanhimman lapsemme kanssa ja kokeilemme olisiko lapsilla kiinnostusta laskettelemiseen. Puolisoni oli sitä mieltä, että lapset voisivat kokeilla lumilautailua. Itse vähän emmin, kun ajattelin, että en pysty olemaan avuksi, koska en itse osaa laskea laudalla.
Tätä hetken mietittyäni ajattelin, että lähden rinteeseen sen verran mukaan, että lapset oppivat laskemaan. Youtubesta kun katsoin snoukkavideoita, niin se näytti aika helpolta.

Siitä siis alkoi googlettaminen. Millainen lauta ja varusteet pitää olla? Mitä pitää ottaa huomioon? Miten laskeminen on helpointa aloittaa?
Jo tässä vaiheessa haluan korostaa varusteiden merkitystä. Varsinkin aloittelijalla pitää olla hyvät varusteet. Lapsien kengissä (oma mielipide) pitää olla nauhojen pikakiristys. Huomaat mitä tarkoitan, kun laitat varusteita kahdelle lapsellesi ja sen jälkeen itsellesi. Samalla se lapsi, joka oli ensin valmis, hermostuu odottamiseen…
Itse ostin kahdet varusteet. Ensin edulliset ja sen jälkeen kunnolliset.
Meillä ei ollut mitään eli tarvitsimme yhdelle aikuiselle ja kahdelle kasvavalle lapselle; laudan, siteet, lautailukengät, kypärän, lasit, rannesuojat, selkäpanssarin ja suojahousut. Pikku juttu. Tai sitten ei, kun vielä tietotaito varusteiden osalta oli aika heikkoa. Turun alueen kaupoista ei paljon asiantuntemusta valitettavasti löytynyt, joten piti turvautua nettikauppoihin ja tuttujen neuvoihin.
Miksi omat varusteet? Miksi ette vuokraa? Se oli ehkä yleisin kysymys mikä tuli vastaan.
Ostin meille omat välineet, koska ajattelin, että jos laskeminen alkaa lapsia kiinnostaa niin on jotenkin helpompaa, kun on omat varusteet. Meillä on kuitenkin kotona tilaa säilyttää niitä.
Jokainen sai itselle sopivat varusteet. Nyt vain odotettiin reissua ja ensimmäistä laskua.

Eka kerta

Olin sen verran asiasta lukenut ja lukemisesta viisastunut, että varasin meille hiihdonopettajan tunniksi opastamaan meidät alkuun. Se, että heti alkuun oppii perusteet nopeasti, lisää kiinnostusta laskemiseen entisestään. Lisäksi lapset kuuntelevat vierasta opettajaa paremmin kuin omaa vanhempaa. Itselleni oli tärkeää oppia perusteet. Sitten se jo alkaisikin sujua ja pääsisimme laskemaan omassa rytmissä. No, ei se ihan niin mennyt.
Saimme varusteet päälle ja menimme hiihdonopettajan kanssa harjoittelurinteen juurelle.
Laskusuunnan olimme selvittäneet kokeilemalla jo valmiiksi kotona. Minä ja vanhempi tyttäreni olimme regular laskijoita eli laskemme vasen jalka edellä ja nuorempi tytär oli goofy laskija eli hän laskee oikea jalka edellä.
Ensimmäiseksi meille opetettiin mikä on takakantti, etukantti, takajalka, etujalka, nose ja tail. Sitten etujalka siteeseen kiinni ja takajalalla potkiman vauhtia. Pitää osata liikkua laudalla toinen jalka siteessä kiinni.
Siitä naruhissillä ylös rinteeseen ja harjoittelemaan. Opettaja näyttää mallia ja pyytää meitä tekemään perässä eli laskemaan takakantilla liu´uttamalla alas.
Siitä se lähtee sanoi hiihdonopettaja ja näytti minulle mitä meidän pitää opetella sen jälkeen, kun takakantilla jarruttaminen ja liukuminen onnistuu. Näytti helpolta, mutta oli vaikeaa. Ohje oli, että harjoittelua, harjoittelua, harjoittelua!
Tunti kului ja olimme omillamme.
Monta (siis todella monta) kaatumista ja epätoivonhetkeä myöhemmin aloimme saada juonesta kiinni. Yritin opettaa ja kannustaa lapsia sitä mukaan, kun itse vähän opin. Väsymys kuitenkin alkoi iskemään lapsiin ja oli parempi lopettaa. Laskemisen pitäisi olla hauskaa eli on parempi lopettaa riittävän ajoissa.

Ensimmäinen kerta lumilaudalla on jäänyt siis mieleen. Vaikka alku oli vaikeaa ja tuntui, että ei tästä tule mitään, niin loppu meni jo paremmin. Tai ainakin siltä se tuntui. Kotiin päästyämme katselimme youtubesta lisää lumilautailu videoita ja mietimme, että kyllä me tämän vielä opimme. Videoita katsomalla se näyttää niin vaivattomalta ja helpolta.
Löytyi suomalaisista lautailijoista muutama laskija joiden nimi oli jo ennestään tuttu tai tuli nyt tutuksi. Lasten (ja minun) suureksi suosikiksi nousi Enni Rukajärvi sekä hienoja videoita tekevä Roope Tonteri.

Hiihtoloma on tulossa ja siihen ei ole vielä suunnitelmia. Olisiko silloin mahdollista jatkaa harjoittelemista? Saataisiinko varattua joku miniloma jostain keskuksesta että pääsemme oppimaan lisää…?

Miten kävi

Eletään talvea 2018 ja olemme lasten kanssa Iso-Syötteen MiniStreetin yläosassa valmiina laskemaan alas. Parkit ovat alkaneet kiinnostamaan. Samoin kuvaaminen.
Nautimme laskemisesta. Laskupäiviä sekä kokemusta on ehtinyt kertymään erilaisista rinteistä ja keskuksista.
Monta vaikeutta on käyty läpi. Esim. lumilaudalla hissin kanssa ylös meneminen ei aina ole ihan helppoa… Varsinkaan aloittelevalle lapselle. Näihin kokemuksiin ja oppimisen kehittymiseen palataan seuraavassa blogauksessa.
Ja kyllä, myös minä olen mukana laskemassa. Niin kuin aluksi kirjoitin. Minun piti vain olla sen aikaa mukana, että lapset oppivat laskemaan. Kun siinä samalla sitten opin itsekin, niin olen nauttinut laskemisesta sekä huikeista maisemista mitä suomalaiset keskukset ja kohteet ovat tarjonneet. Yhteinen aika lasten kanssa ulkona liikkuen ja talvesta nauttien on mahtavaa!

Katse tulevaisuudessa

Koko perhe odottaa jo Goexpo Winter messuja. Siitä se talven odotus ihan tosissaan alkaa. Messujen jälkeen katse keskittyy jo siihen koska päästään avaamaan kausi 18/19.
Vaikka ajatukset siintävät jo pohjoisen kohteissa, niin harrastamisen kannalta etelän keskuksien merkitys on todella suuri. Lähikeskukset tarjoavat erittäin hyvän mahdollisuuden nauttia laskemisesta useammin ja auttaa hiomaan taitoja. Lisäksi monet Etelä-Suomen keskukset ovat kehittyneet todella hyviksi laskupaikoiksi.
Meidän nuorin lapsi on nyt 6-vuotias. Tämä on varmaan se kausi kun on aika opettaa hänet laskemaan.

Lunta odotellessa!