Pyöräily

Maastopyöräillen Paloheinässä

Julkaistu: 13.9.2016

Syksy tekee tuloaan. Tänään automme suuntasi Paloheinään aurinkoisen syysilman saattelemana. Eihän se välttämättä ollut järkevin ratkaisu lähteä aiheuttamaan lisätungosta pääkaupunkiseudun valtaväylille iltapäiväruuhkan aikaan, mutta toisaalta sain nauttia Valtsun rytmikkäästä kiroamisesta auton madellessa pitkin Kehä 1:stä. Täytyy kuitenkin sanoa, että onneksi ensimmäinen vaihtoehtomme Fiskars jätettiin suosiolla toiseen kertaan myöhäisen ajankohdan vuoksi.

Paloheinä MTB 13.9

Paloheinä MTB 13.9

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Vaikka matka pääkallopaikalle kestikin, oli parkkipaikalta vain pieni luikaus metsänreunaan. Muutama polkaisu ja ryhmämme jo rymisteli poluilla. Tai no, Valtsu ja juuri Kebnekaisen reissulta kotiutunut Vantaan Viikinki polkivat minkä jaloistaan pääsivät minun ja hänen vaaleaverikkönsä tullessa perässä minkä uskalsimme.

Paloheinä MTB 13.9

Reitti alkoi nopeasti edettävällä merkityllä luontopolulla, jossa pitkospuita vilisi toinen toisensa perään. Tasapainoharjoittelua parhaimmillaan! Matka eteni joutuisasti selkeillä sora- ja metsäpoluilla, eikä tarvinnut kuin kerran palata takaisin polun jäädessä tyngäksi. Toisinaan juurakkoisessa ja kivikkoisessa maastossa pääsi harrastamaan myös teknisempää kikkailua.

Silvolan tekojärvelle päin kuljettaessa ajoimme pitkän pätkän hiekkatietä, sillä erehdyimme käyttämään tekojärven länsipuolta. Olisi kannattanut pysytellä etelä-kaakkois puolella, jossa reittejä tuntui löytyvän enemmän. Tällä takaisin Paloheinään päin vievällä polulla pääsi laskemaan endurotyyppistä kruisailua mäeltä alas.

Paloheinä MTB 13.9

Paloheinä MTB 13.9

Eipä ole ensimmäinen läheltä piti -tilanne kuvaajalle!

Paloheinän ja Silvolan tekojärven alue osoittautui kaikin puolin mahtavaksi maastopyöräilykohteeksi. Alueena tämä on varsin monipuolinen, vaikka korkeuseroja ei kerry juuri nimeksikään. Eihän niitä niin huimasti tule täällä Etelä-Suomessa muutoinkaan.

Suuri hymy kasvoillamme päivän alkaessa näyttää pimeämpää puoltaan olimme valmiit lähtemään kotiin.

Paloheinä MTB 13.9

– Janika

Kommentoi blogikirjoitusta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *