Kansallispuistot, Retkeily

Helvetinkoluun ja takaisin – suomaalaisten jäljillä

Julkaistu: 15.5.2018

Kauan kauan sitten Suomen alueella asui kansa, jota ympäröi valtavat määrät soita, niitä vetisiä hillan kyllästämiä maita. Nämä maan ja veden välitiloiksikin kutsutut kosteikot aiheuttivat pelkoa ja kuuluivat salamyhkäisyydessään kansantarustoihin erottamattomasti. Suot saattoivat toimia reittinä tuonpuoleiseen tai jumalille ja vainajille uhrattujen esineiden kätköpaikkoina. Vaikka toisaalta suomalmin ansiosta sitä hyödynnettiin rauta-aseiden ja -työkalujen valmistuksessa. Myöhemmin näitä erikoisessa maastossa eläviä ihmisiä alettiin kutsua suomaalaisiksi.

Tällaiseen tarinaan haluaisin uskoa. Että nimitys suomalaisista olisi syntynyt soisen maamme ansioista, ja ajan saatossa tipauttanut pois toisen a-kirjaimen lyhentäen nimen nykyisin tuntemaksemme. Suomi on nimittäin maailman soistunein maa tai ainakin se on ollut, sillä Suomen pinta-alasta noin 30% on ollut soiden peittämää. Jääkausi sai aikaan painanteita ja altaita, jotka ovat olleet otollisia soiden syntymiselle. Lisäksi Suomen ilmasto runsaine sateineen ja viileine ilmoineen on aina vaikuttanut veden haihtumisnopeuteen. Vettä siis sataa enemmän kuin haihtuu. Sen lisäksi, että suot ovat ainutlaatuisia ekosysteemejä, on niiden hyväksi kerrottava vielä niiden hiilidioksidin sitomiskykyky, mikä keventävää maapallon hiilikuormaa.

Suomaisemaa pitkospuilta

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Kaatunut puu – kuin taideteos

Sammalmatto

Pitkospuilla

Tarina suomaalaisista sai tuulta alleen retkeillessäni tätini kanssa viime kesänä Helvetinjärvellä ja ihastellessamme sen lukuisia soita – korpia, rämeitä ja nevoja. Huomio kiinnittyi kasvillisuuteen rahkasammalmattoineen, veistosmaiseen kallan kukkaa muistuttavaan suovehkaan ja lukuisiin suopursuihin sekä tietysti myrskyn runtelemiin maastoihin. Matka taittui kätevästi pitkospuita ja polkuja tepastellessa tai matkantekoa helpottavia rappusia könytessä, sillä korkeuserot reitillä olivat melkoisia.

Kuten yleensä muutenkin, myös Helvetinjärven kansallispuistosta puhuttaessa suot jäävät helposti unholaan. Esiin nousevat useimmiten sen kuuluisat satoja miljoonia vuosia sitten syntyneet rotkolaaksot, jotka tietysti ansaitsevat huomionsa kaikessa upeudessaan. Matka Haukanhiedalta muutaman metriä leveälle ja Helvetinjärveen laskevalle Helvetinkolulle oli onnistunut ja aika kului kuin siivillä kansallispuiston luontoa ihmetellessä. Rotkon pohjalla seistessä tunsi väistämättä itsensä pieneksi, kun yläpuolella oli useampi kymmenen metriä kalliota.

Enää oli jäljellä retken paras osuus – eväät – ja tietysti matka takaisin lähtöpisteeseen. Päiväretken hyvänä puolena onkin superherkulliset eväät, joita jaksaa kantaa maastoon hiukan enemmänkin, vaikka useamman päivän patikoinnilla saisikin paremman kuvan koko kansallispuiston luonnosta ja voisi vaeltaa Seitsemiseen saakka. Ehkä sellaisellekin retkelle on aikansa ja paikkansa.

Helvetinjärvi

Raatteet ja muut soiden kukat ihastuttavat

Helvetinkolulla