Paavolan tammi – muistojeni maisema
Olen viettänyt yli kolme vuosikymmentä isovanhempieni ja sitä ennen isoisovanhempieni kesämökillä Lohjansaaressa – koko tähänastisen elämäni. Mökki on ollut tärkeä, mutta niin on ollut koko matka aina Lohjansaaren ja Jalassaaren väliseltä Paavolan sillalta Pietilään saakka. Ennen aikaan tuo silta oli puinen. Autolla ajettaessa sillan poikkipuut töksähtelivät takapuolen alla tärisyttäen koko autoa. Viimeistään sillan kohdilla havaihduin unesta, jonka autolla matkaaminen saa minussa aikaan. Nykyään silta on asfaltoitu eikä siksi ole enää niin sykähdyttävä.
Kuitenkin ennen kaikkea muistojeni syövereistä kaivautuvat kohtaamiseni luonnossa. Muistan pähkinäpuulehdot, joiden olemassaoloa ihmettelin aina lapsena. Muistan vattupusikot, jotka hakkuiden ansioista kasvoivat valtoimenaan aurinkoisella aukealla, ja joita mummini kanssa kävimme kesäisin poimimassa. Muistan mahtavat mustikka- ja sienimaastot. Muistan lukuisat peurat ja hanhet. Muistan armottoman pohjoistuulen, joka sai mökkipihamme vilun väreille. Muistan sen kaiken.
En kuitenkaan koko tuona aikana ole tiettävästi kuuluisaa tammea käynyt ihailemassa. En vaikka jossakin vaiheessa pahvinen kyltti ilmestyi opastamaan nähtävyydelle ja myöhemmin vaihtui sille varta vasten tehdyksi.
Tänä keväänä isoisäni myi mökin. Kaiho Lohjansaareen on palannut. Kuin murhaaja palaa rikospaikalleen, on minunkin palattava edes kerran Lohjansaareen, saman tien varteen jota kuljin kaikkina kesinäni. Tällä kertaa en kulje hiekkatien päähän vaan jään aivan sen alkuun.
Pietiläntielle käännyttäessä loputkin muistot ryöpshtävät mieleen kuin padon kourista vapautuva vesi juoksee valtoimenaan eteenpäin. Muistan ajaneeni isäni polvella hiekkatietä mökillemme. Rattiin sai nousta saaren koulun kohdilla. Sen vanhan koulurakennuksen, jota olen ihaillut satoja kertoja miettien miten ihanaa olisi ollut käydä tuollaista kyläkoulua. Sen samaisen koulun, jonka pihasta lähtee polku Paavolan tammelle.
Kesäisenä sunnuntai-iltana neljäsataa vuotiaan tammen luona käy kuhina, sellainen kuin nyt Lohjansaaressa sijaitsevalla tammella voi käydä. Ihmiset talsivat tietä ympäröivän puuston alitse jatkaen matkaansa pitkospuille, joiden lopussa odottaa tammi kaikkien niiden kuusten keskellä. He katsevat hetken ympärilleen ja jokunen käy tallomassa ylvään puun juuria, toiveista huolimatta. Sitten he poistuvat yhtä nopeasti kun ovat tulleet. Näin tammi on nähty.
Meidän täytyy ihailla sitä hiukan pidempään. Kiertää vielä samoissa maastoissa oleva luontopolku. Hyvästellä Lohjansaari. Nämä taitavat olla hautajaiset!