Karu Jurmo – Saaristomeren helmi

Julkaistu: 12.8.2018

Purjevene Veera lipuu helteisessä saaristossa kohti karun kaunista Jurmoa. Saarta, jossa kasvillisuus on matalaa katajikkoa ja kanervaa ja puita on vain osassa saarta. Jurmo on täysin erilainen kuin monet muut saaristomeren saarista. Sen tunnusmerkkeinä on matalan kasvillisuuden lisäksi sen pitkälle jatkuvat kivirannat, jotka kuumana kesäpäivänä polttavat jalkapohjia. Saari kivirantoineen voisi edustaa suomalaista versiota japanilaisesta puutarhasta.

Olemmeko Suomessa todella?

Saaresta suurin osa on matalaa kasvillisuutta ja kivikkoa

Perhosia ja muista pörriäisiä oli paljon ympärillä

Auringonlaskua ihailemassa

Karuudella on syynsä. Perimätiedon mukaan Kustaa Vaasa oli kuullut kertomuksia Jurmossa palavista oudoista tulista ja epäillyt Jurmon edustan haaksirikkojen ja tulien välillä olevan jonkinlaisia yhteyksiä. Niinpä hallitsija päätti lähettää tiedustelujoukkoja saaren asukkaiden harmiksi. Jurmolaiset nimittäin harrastivat rantarosvousta ja tulien tarkoituksena oli antaa vaikutelma majakanvalosta. Näin saaristossa kulkeneet kauppalaivat ajoivat karille ja köyhät saaren asukkaat onnistuvat saada harrastuksensa ansiosta ”lisätiennestinä” himoittua tavaraa.

Kustaa Vaasan lähettämille miehille jurmolaiset sepittivät tarinan lehmien kauloihin asetetuista lyhdyistä, joiden ansiosta lehmät osasivat tulla pimeässä takaisin kotiinsa kolhimatta jalkojaan kivikoissa. Asioiden todellisen tilanteen selvittyä Kustaa Vaasa päätti kostaa pahimman kautta polttamalla saaren ja mestauttamalla sen asukkaat. Tuhopoltto kuitenkin epäonnistui muutaman asukkaan selviydyttyä hengissä saaren luolaan piiloutuneina. Näin Vaasan teot saivat todistajia.

Se johtuuko Jurmon karuus Kustaa Vaasan teoista vai suurista hakkuista, joita saarella on harrastettu jää jokaisen omaan harkintaan, mutta varmaa on, että erityislaatuinen saari Jurmo joka tapauksessa on ja siksi myös ehdottomasti näkemisen arvoinen. Eläinten laiduntaminen on oletettavasti kuitenkin yksi syy, mikä on pitänyt saaren kasvillisuuden matalana. Tätä nykyä laiduntavia eläimiä ei saarella enää pidetä ja villeimpien arvioiden mukaan kasvillisuus saattaa alkaa jälleen rehottaa muuttaen saaren karua ulkomuotoa muiden saarten kaltaiseksi. Haihtuuko Jurmon erikoislaatuisuus tulevien vuosien, vuosikymmenten tai vuosisatojen aikana?!

Ainakaan saaren eksotiikkaa ei vähennä Jurmon kuuluminen Salpausselkiin. Kolmas ja lyhyin Salpausselkä kulkee Hämeenlinnasta Kemiönsaarelle jatkaen Jurmoon asti, joka on Salpausselän viimeinen maanpäällinen osa. Tämä näkyy saarella pääsääntöisesti sorasta muodostuvana jatkeena. Ja löytyypä saarelta myös ensimmäisen maailmasodan aikaisen venäläisen lentotukikohdan jäänteitä.

Pieni kappeli Jurmossa on tunnelmallinen ja kuumalla mukavan viileä

Jurmon satama ilta-auringossa

Punaiset rakennukset luovat oman tunnelmansa saaristoon

Jurmon kauppa ja kahvila

Saaristolaisromatiikkaa kaupan kupeessa

Jurmo oli kuvauksellinen paikka

Kaikki muu paitsi purjehdus on turhaa!

Julkaistu: 09.8.2018

Kun astin Eivoriin, tunsin sen. Olin onneni kukkuloilla, samalla tavalla kuin muutamaa viikkoa aiemmin kuullessani pääseväni purjehtimaan. Silloin hihkuin intoa sisarelleni, vaan nyt sama innostus oli toisessa muodossa. Ulkoa olin rauhallinen, mutta vatsassani perhoset olivat alkaneet räpiköimään. Minua oli jo vuosia vaivannut kaipuu vesille, tuulen vietämäksi purjeet pulleina kulkemaan maailman merillä. En ollut ikinä saanut tarpeeksi suurta tyydytystä moottorin paukkeessa päristellessä.

Lähdin matkaan Helsingistä kolmen aikaan yöllä ehtiäkseni kahdeksalta lähtevään yhteysalukseen. Vielä muutama tunti ja olisin Nötössä valmiina viikon mittaiselle purjehdukselle.

Sinilevästä vihreät vaahtopäät loittonivat aluksen kyljestä muuten rauhallisella saaristomerellä. Vanhemmat miehet tähystelivät kiikareillaan lähiluotoja kuin kilpailisivat keskenään lintubongauksen herruudesta. Aurinkorasvan tuoksu leijaili laivan täpötäydellä kannella yrittäessäni etsiä edes pientä koloa, johon auringonsäteet eivät yltäisi.

Lintubongarit Eivorin kyydissä

Yhteysalus Eivor

Tarkkaillessani muita matkustajia ja tyyntä merimaisemaa unohduin omiin ajatuksiini.

Mietin outoa intohimani purjehtimista kohtaan, vaikka en sitä ole käytännössä tehnytkään. Muistot kulkivat pikakelauksella silmieni edessä. Ensimmäisessä istuin purjeveneemme sinipäällysteisillä penkeillä sisareni kanssa syöden jogurttia yöpuvuissa. Seuraavassa makasin etukajuutassa lukemassa Mauri Kunnaksen koirakirjoja veneen heiluessa puolelta toiselle hirveän myräkän keskellä keulan kattoikkunan tiputtaessa vettä sisään pieninä tippina jokaisella aallon lyömällä, mutta jotka tuntuivat saavilliselta vettä. Kävin myös sen muiston läpi, josta itselläni ei ollut varsinaista muistikuvaa, mutta jonka olin kuulluut kymmeniä kertoja. Näin mielessäni elokuvamaisen kohtauksen, jossa joka ainoalla veneen miehistöstä itseäni lukuun ottamatta oli naamat vihreinä meripahoinvoinnista Kreikan saarten liepeillä.

Hiukan ennen laivan saapumista satamaan havahduin aattoksistani.  Ymmärsin nautiskelleeni purjeiden tuomasta tunteesta pistämättä tikkua ristiin koko hommaan.

Lähdin rauhallisesti etsimään matkatavaroitani autokannen rullakosta ja. laivan keulaluukun avautuessa hyppäsin samalla laiturilla odottavaan purjeveneeseen. ”Vihdoin pääsen purjehtimaan, tuntemaan tuulen, meren aallot ja kaiken sen, jota olen sisimmissäni kaivannut”, ajattelin. Ihka oikeasti purjehtimaan.

Ensimmäiset päivät sain kaikessa rauhassa harjoitella purjeiden kiinnitystä, nostoa ja laskua, opetella kaikkea uutta lähes tuulettomassa ympäristössä. Lilluimme hitaasti eteenpäin, mutta emme käyttäneet moottoria juurikaan. Oli tyyntä ja vielä tyynempää. Aurinko kuumotti niin, että hiki valui norona pitkin selkärankaa. Siitäkin syystä ja siitä huolimatta kaikki oli täydellistä.

On niitä ihmisiä, jotka tahtovat mahdollissimman nopeasti paikasta toiseen ja sitten on niitä, jotka kokevat intohimoa luonnonvoimien avulla etenemisestä. Minä kuulun niihin jälkimmäisiin.

Björkön kaunis luonnonsatama

Kapteeni itse ohjaksissa

Navigointia tyylillä

Helsinholmenin satamassa

Auringonlaskun aikaan

Helsingholmen rantakallioilta