Ensikosketus Mielakkaan

Julkaistu: 30.9.2018

Lippuja myyvä nainen istuskeli auringolta suojassa varjon alla. Katsoi minua päästä varpaisiin ja totesi: ”Tonne pitäisi kyllä olla polvarit ja fullari”, kun pohdiskelin lipun ostoa. Eipä ollut, sillä en tällaisia paikkoja yleensä kolua. Ehkä ne olisivat muutenkin hyvä hankinta, mutta tähän hätään niitä ei ollut saatavilla.

En ostanut myöskään hissilippua, vaan päätin ottaa muutaman tunnin rupeaman kuntoilun kannalta. En ollut ennen käyttänyt ankkurihissiä pyörän kanssa, joten Mielakan jyrkkä nousu ei siksikään houkutellut kokeilemaan. Nousin omin voimin mäennyppylän ylle ja tulin ilman polvareita ja full face -kypärärää alas lipunmyyjän ehdotusta uhmaten. Ja tätä samaa toistin kunnes paikka sulkeutui. Hyvää myyjä kommentilla ehdottomasti tarkoitti. Ajatteli, että en turhaan satuta itseäni. Turvallisuus ennen kaikkea!

Valtsu osti niin sanotun kannatuslipun, joka lauantaipäivänä maksoi 20 euroa. Hän meni kerran ylös ja tuli selkää pidellen alas. Viikko aiemmin selkä oli mennyt muissa harrastuksissa eikä ilmeisesti edelleenkään ollut kunnossa. Jo pelkkä nousu ylös oli saanut selän sellaiseen kramppiin, ettei auttanut muu kuin lopettaa polkeminen heti alkuunsa.

Mielakassa löytyi poljettavaa kaiken tasoisille pyöräilijöille 77 metrin korkeuserolla. Virallisesti helpohkoja ratoja on neljä, haastavia tai vaikeita seitsemän ja endurolinjoja kuusi. Mutta muutama reitti on sen verran lyhyt, että niiden laskeminen kokonaan omiksi radoiksi on jokseenkin turhaa.

En tiedä millainen määrä pyöräilijöitä Mielakassa yleensä on. Vaikka kauden päättäjäisissä oli jonkin verran porukkaa, oli määrä sen verran maltillinen, ettei se häirinnyt millään mittakaavalla omaa laskua.

Bermilinja

Osa porukasta harrasti hyppyhommiakin

Eeron taidonnäyte

Letkajenkkaa

Suojavarusteet vimosenpäälle

Lähdin Mielakkaan, vaikka en ole bike park -ihminen. Minulle maastopyöräilyssä yksi tärkeimmistä asioista on luonto – sen hiljaisuus, raikkaus ja vapaus. Bike parkit eivät useinkaan tätä vaatimusta täytä. Silti sain vietettyä oikein mukavan parituntisen Kouvolan keskustan kupeessa. Maastopyöräily on parasta hyvässä seurassa ja sellaisessa aika kuluu mukavasti, vaikka alamäkiajo ei olisikaan oma juttu. Täytyy tällekin hommalle antaa vielä mahdollisuus eikä tuomita bike parkkeja maastopyöräilyn alkutaipaleella.

On ollut mukava pitkästä aikaa kirjoitella. Syksy on mennyt kiireisissä merkeissä, mutta toivottavasti kirjoittamiselle löytyy taas enemmän aikaa. Nautinnollista syksyä kaikille!