Kuumia kylpyjä ja ainutlaatuista lunta – 4 syytä lähteä Japaniin Hokkaidon saarelle

Julkaistu: 29.3.2019

LUMI

Yöllä satoi ja lunta tulee edelleen. Vaikka näkyvyyttä ei ole muutamaa metriä pidemmälle, ajoväylä on silti hyvin puhdistettu eikä yllätyksiä lumen suhteen ilmene. On suoranainen kulttuurishokki palata takaisin Suomeen ja kulkea auraamattomilla kaduilla. Kaaos saadaan aikaan paljon pienemmästä lumimäärästä.

Hokkaidolla sataa metritolkulla lunta. Kohteesta riippuen lunta voi tipahdella maahan kymmenen, jopa 15 metriä kauden aikana. Ja se, että lunta tupruttaa taivaalta kymmenen asteen pakkasessa tuntuu perin kummalliselta. Yleensä Suomessa lumi tulee nollan tuntumassa, mikä tekee lumesta raskaampaa. Hokkaidolla lumi on huomattavasti kevyempää.

Japania mainostetaan pumpulimaisesta lumestaan. Kuulopuheista huolimatta yllätyn, kuinka monesti pääsen kokemaan kevyen lumen hohdon. Kahteen viikkoon mahtuu myös muutama vähemmän pöllyävä päivä, ja näin saan nähdä myös toisenlaisen puolen Hokkaidosta. Koluttuamme useissa kohteissa aina Keski-Hokkaidolta Länsi-Hokkaidolle tulen kuitenkin siihen lopputulokseen, että saaren lumi on ainutlaatuista.

Joen vartta pitkin Mt. Furanolle

Tulivuoren rinnettä alas

ONSEN

Laskupäivän jälkeen kaipailen saunaa, jossa rentouttaa väsyneitä lihaksia, mutta ensikerran onsenissa käytyäni olen lähes unohtanut tuon suomalaisen kulttuurin tunnusmerkin olemassaolon.

Sisäänpääsy onseniin maksaa saman kuin uimahalli Suomessa, viitisen euroa paikasta riippuen. Mitään muuta samaa niissä ei olekaan! Eikä tuota rentoutumisen paratiisia voi suomalaiseen kylpylään verrata, ei missään nimessä. Onsenissa eivät lapset riehu vaan käyttäytyvät hillitysti, aivan jokainen. Onsenin vesi ei myöskään ole kloorinhuuruista vaan sen mineraalipitoinen vesi on peräisin tuliperäisestä maasta, josta se johdetaan putkia pitkin kylpylään. Vertailukohteena voisi paremminkin olla sauna, sillä japanilaisille onsen tuntuu olevan yhtä pyhä, jollei jopa pyhempi.

Selviydyttyäni värikoodeista ja pukuhuonetavoista muita matkimalla, pääsen näkemään japanilaisen pesuhuoneen. Paikalliset istuvat matalilla jakkaroillaan ja kuuraavat kehoa pieteetillä pienen pyyhkeen avulla. Istumakorkeudella edessä pönöttävä peili tuntuu länsimaalaisesta hassulta, mutta kai sen avulla saa itsensä puhdistettua entistä tarkemmin. Peseydyn huolella, sillä vanhemmat japanilaisrouvat seuraavat silmä tarkkana, etten vahingossakaan pulahda veteen liian aikaisin.

Saatuani itseni puhtaaksi, ulkona odottava kuuma kylpy muuttaa kaiken. Ensin vesi tuntuu jopa shokeeraavan kuumalta, mutta hetken kuluttua siihen tottuu. Ainoa mitä kiveen kiinnitetystä kyltistä ymmärrän ovat lämpötilat. 42°– 45°, mukavan lämpöistä. Toiset suosittelevat viidentoista minuutin kylpyaikoja kerrallaan. Huomaan istuneeni taas tunnin kuumassa. Ei ihme jos hiukan pyörii päässä.

Hienoin Onsen-kokemus jää matkan viimeiseksi. Ajamme muutaman minuutin päähän laskukohteesta. Paikalla ei ole suihkuja, ei pukuhuoneita – ainoastaan lämmin allas. Heitän vaatteeni ripeästi vieressä olevalle kuormalavalle ja hilpaisen veteen.

Makkari onsen

Ulko-onsen

RUOKA

Kuulen kehuja eräältä äitini japanilaiselta tuttavalta Hokkaidon saaren herkullisesta ruoasta. Kuuleman mukaan hän tilaa toisinaan ruokaa Hokkaidolta Honsulle. Tiedä siitä sitten sen tarkemmin. Mutta jotakin tiedän… Japanilainen ruoka Hokkaidolla on kaikessa erikoisuudessaan maistamisen arvoista ja toisaalta yksikertaisuudessaan erinomaista. Ramen, hot pot, tuore kala ja lukuisat muut japaninherkut pyörivät mielessäni pitkään.

Hokkaidolla useampi kaupunki on tunnettu ramenista. Asahikawalla ramenkeitto tehdään perinteisesti soijapohjaiseen liemeen. Keitossa lilluu nuudelia, kananmunan puolikas, kevätsipulia ja paljon muuta herkullista. Jätän sianlihan pois ruoasta. Sen lisäksi, että ramen sopii oivallisesti nopeaksi iltapäivän ruoaksi, on se erinomainen laskupäivän lounas. Jopa Nisekon rinneravintolan misokeiton pohjalle tehty kala- ja äyriäisramen on huikea. Se peittoaa mennen tullen suomalaiskeskusten nakkikorit ja muut.

Käymme sushilla yllättävän monena iltana. Laskujeni mukaan neljästi. Japanilaisen raa’an kalan tuoreus ja kalapalojen suuri koko viehättävät. Vietämme Valtsun kanssa viimeisen illan pienessä sushiravintolassa Chitosen kaupungissa Sapporon tuntumassa. Siinä missä me syömme tarjottimellisen sushipaloja kahteen pekkaan, molemmilla puolillamme istuvat japanilaispariskunnat keskustelevat muutaman hassun sushipalan äärellä keskittyen ennemmin yhdessä oloon hihitellen samalla meidän hervottoman suurelle annoksellemme.

Mutta vaikka japanilainen ruoka on kaiken hehkutuksensa ansainnut, en kykene syömään aamiseksi riisiä, misokeittoa, grillattua kalaa ja pikkelöityjä juureksia, jota hotellimme tarjoilee toisena vaihtoehtona. Illallisella tai lounaalla ne menisivät, mutta aamiaisella tahdon syödä jotakin raikasta.

Kimchiä pekonilla

Hotpot:a illallispöydässä

Kala- ja äyriäishotpot

Alkupalaa, kiitos!

LUONTO

Jo parkkipaikalla on kiirehdittävä puisen rakennuksen taakse pissalle. Se ei käy niin yksinkertaisesti meiltä naisilta. Vaatteita pitää riisua ja kirpeä pakkanen meinaa tehdä hommasta vielä epämiellyttävämpää. Saanpahan ihastella samalla upeita maisemia ja alapuolellani tepastelevaa kettua. Se näyttää pullealta.

Kettu jatkaa matkaansa. Minunkin olisi aloitettava se. Aluksi lumi tuntuu pehmeältä, mutta mitä kauemmin ja korkeammalle jatkan, lumi muuttuu tuulen piiskaamaksi. Matka alas ei tule olemaan yhtä miellyttävä, mutta ei sen väliä.

Nämä maisemat! Vuoria, kirkas taivas ja maan sisältä nousevat savupylväät, fumarolit, lumoavat. Fumarolit haisevat mädälle kananmunalle niistä purkautuvan rikkidioksidin ansiosta. Hajusta viis, ne elävöittävät kummasti maisemaa. Niitä ei aivan joka paikassa näe.

Illalla selailen instagramia. Muutkin ovat nähneet saman ketun, jota parkkipaikalla ihastelin.

Mt. Sandan-Yaman huippu

Mt. Sandan-Yama

 

Koivikoita ja puuteripöllyjä Hokkaidolla

Julkaistu: 08.3.2019

Japanilainen metsä muistuttaa suomalaista. Hokkaidolla hiihdellessä törmää hiljaisena tönöttäviin koivuihin tai sekametsiin, joissa valkokaarnaisten kavereina patsastelevat tuuheat kuuset. Tikka naputtaa läheisellä puulla osoittaen meille, että tämä on hänen aluettaan. Hiihtoretken metsän keskellä kruunaa lumisadepilven takaa pilkistävä aurinko.

Haluaisin saada itselleni pienen osan tuota japanilaista mielenlaatua ja elämäntapaa, joka niin vetreänä ohittaa minut hiihtäen. Ihailen valtavasti näitä kanssani samalla vuorella hiihtäviä yli kuusikymppisiä. Noidenkin kahden täytyy olla lähemmäs 80-vuotiaita ja siinä he etenevät kuin nuorukaiset, ehkä hiukan rauhallisemmin, mutta taatusti tekemättä yhtään turhaa liikettä – ja meitä nopeammin perille.

Vaikka railakkaat huudahdukset kaikuvat korviini kovin kornisti, pääsee minunkin suustani muutama ilonkiljahdus japaninpuuteria kurvaillessa. Keveä lumi pöllähtelee ympärillä ja sukset kääntyvät kuin itsestään.

Ei ole sattumaa, että suomalainen rakastuu Japaniin melkein yhtä paljon kuin japanilainen Suomeen. Molemmat arvostavat luontoa viimeiseen asti ja nauttivat sen antimista mielellään.

Arskat päähän ja matka jatkuu...

Koivikkojen katveessa

Metsälaskua – sitä vartenhan Japaniin tullaan.

Puuterinpöllyttelyä

Kousa droppaa