Leipoessani pakasteesta löytämistä keltavahveroista piirakkaan, huomasin miettiväni kauden viimeistä laskureissua. Vaikka kesä tömisteli kengänpohjiaan jo rappukäytävässä ja katse kuului olla tulevissa retkissä, en saanut viimeisiä laskupäiviä mielestäni. Matka Rundfjelletille ja takaisin oli ollut täynnä hullunkurusia sattumuksia eikä muinakaan päivinä kommelluksilta vältytty. Tästä intoutuneena päätin kirjoittaa muutaman huomionarvoisen pikkuseikan kevätaikaan Lofooteilla seikkaileville tai sinne jonakin päivänä aikoville. Vinkkien lomassa pääsette kuulemaan muutaman herkullisen tarinan.

Vuoristopurot

Purot saattavat kevätaikaan näytellä jos ei pää- niin ainakin sivuroolia varsin useassa vuoristokohteessa. Luonnonrinteille himoitseva laskija voi joutua hypähtelemään useammankin kerran vuoristopuron puolelta toiselle. Toista metriä leveiden jokimaisten vesialueiden ylittäminen haastavat tasapainon ja ketteryyden lisäksi raajojen ulottuvuutta. Eikä varpaiden tai muidenkaan kehonosien kastuminen ole mahdotonta.

Sopivaa ylityskohtaa etsiessä on hyvä muistaa, että maltti on valttia. Vaivannäkö palkitaan kunhan viitsi käyttää hiukan aikaa puronylityspaikkaa hakiessa. Jokainen törmällä oleva kivi, avulias kaveri ja valpas mieli ovat retkeilijän parhaita varusteita.

Hapuilu kiveltä toiselle on jo itsessään haastavaa, mutta kun soppaan lisätään vielä ylättävän suuri virtaus, tulee ylittämisestä melko vaikeaa. Eräällä paluumatkalla päätin tepastella useamman metrin levyisen lätäkönpätkän läpi, jotta repussani matkannut kamera säästyi kastumiselta. Toisella kerralla Iida mätkähti keskelle lammikkoa urhean hyppy-yrityksen harmillisena seurauksena.

Kevätaurinko

Aurinko, tuo yksi elämän mahdollistavista elementeistä, porottaa pyyteettömästi taivaalta näyttäytyen toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Kevät pohjoisella pallonpuoliskolla on kuitenkin ilon aikaa, sillä valon määrä kasvaa huimasti ja lämpimien ilmojen lisääntyessä talveksi sisätiloihin suunnanneet talvenvihaajatkin kömpivät ulos koloistaan.

Vaikka itse pidän talvesta, tuntuu kurvailu auringonpaisteessa mukavalta vaihtelulta pakkaskelien jälkeen. Kun lämpö tunkeutuu vähäisten laskuvaatteiden läpi, voi auringossa paistatella pidemmänkin päivän. Tänä vuonna kevät oli puhjennut Lofoottien saariryhmällä aikaisin ja saimme mukavan sohjolumen lisäksi nauttia auringon lämpöisistä säteistä sekä rantamaisemista.

Auringonpaisteessa on myös miinuspuolensa. Auringon vaikutus on syytä ottaa huomioon laskureittiä suunniteltaessa, mutta myös talven valkaisemassa herkässä ihossa. Meidän 12 henkisestä tiimistä muutama poltti pärstänsä punertavaksi elokuun juhlakaluksikin kutsutun saksiniekkaa muistuttavan olion kaltaiseksi.

Vuorovesi

Suomessa vuoroveden vaihtelu ei käytännössä näy, mutta Norjassa tilanne on toinen. Vuoroveden korkeusero Lofooteilla vaihtelee joidenkin tietojen mukaan puolestatoista metristä kolmeen ja puoleen metriin. Etenkin keväisissä keleissä, jolloin edes lahdenpoukamat eivät ole jäiden peitossa on vuoroveden vaikutus on syytä ottaa huomioon.

Olimme tehneet pitkän päivän Rundfjelletin ympäristössä. Paluumatkan maisemat rantatörmällä tuntuivat muuttuneen alkumatkasta. Maasto vaikutti vetisemmältä, mutten kiinnittänyt siihen suurempaa huomiota. Viimeiset metrit paljastivat tuntemukseni kuitenkin todeksi. Aamupäivällä kuljettu hiekkatie oli veden valtaama. Lahteen päivittäin ryöppyävä vesi oli noussut ainakin puoli metriä. Omat jalkani olivat edellisestä päätöksestä läpimärät, joten ratkaisu oli helppo. Valtsu ja Joonas halusivat säästyä kuivin monoin seikkailusta ja päättivät ylittää tienpätkän paljain jaloin. Vesi ylsi polviin, mutta mielestäni se ei tuntunut liian kylmältä. Poikien ilmeitä seuratessani ja kiljahduksia kuunnellessani päättelin, että ratkaisuni oli ollut ehkä oikea.

Sorry, huonolaatuinen video, mutta se saa ainakin minut joka kerta hymyilemään.