Alamäestä ylämäkeen

Julkaistu: 26.11.2013

Hyvän alun jälkeen bloggailu on kokenut pienen taantuman perheemme pienimmän terveydestä johtuen. Pikkuinen on jo toista viikkoa tarkkailussa sairaalassa ja minä tietenkin vierellä yötä päivää, huolesta nuutuneena. Hätää ei hänellä kuitenkaan ole ja muutenkin alamme kai olla jo ylämäen puolella, sillä tänään pääsimme jo ilman piuhoja ulos sairaalan lähiympäristöön lenkkeilemään.

Samalla huomasin että siellähän alkaa jo tuntua talvelta! Asian teki konkreettisemmaksi tämä näkymä, jonka näppäsin lenkkimatkalla Kauniaisten nyppylän juurella, joka ilmestyi tietämättäni mutkan takaa!

Ottaen huomioon pikkuisemme tilanteen, haaveet pitemmistä mäkiretkistä tuntuvat tällä hetkellä kaukaisilta ja pelottavilta, mutta tärkeää on kuitenkin pitää mieli virkeänä ja olla unohtamatta myöskään tätä uudelleen syntynyttä innostusta mäkiharrastukseen…

Toivotaan että ensi viikolla pääsisimme kotiin ja sairaalareissut eivät enää toistuisi! Siinä tapauksessa palailen tännekin heti kunhan mieli vähän rauhoittuu ja kykenen keskittymään muihinkin asioihin pikkuisesta huolehtimisen ohella!

1 kommentti

Paukkupakkasilla kisaamassa Sveitsissä

Julkaistu: 11.11.2013

Selatessani läpi Lumipalloa, iski silmääni juttu Sveitsin hiihtokeskuksesta. Ellen jo valmiiksi ole ollut viime päivinä haikeana lapsuuden laskumuistoistani, niin varsinkin Sveitsin mainitseminen vei minut kauas memory lanelle ja erääseen ikimuistoiseen viikonloppuun Hyvinkään Sveitsissä.

Olimme ajaneet paikalle Satakunnasta Etelä-Suomi cupin pujottelukilpailua varten. Huipulla tuuli, pakkasta oli varmaankin päälle 20 astetta ja olotila oli niin surkea, että seurakaverini itki äitiä apuun minun ja isänsä nauraessa vieressä. Kylmyydestä huolimatta tunnelma oli ainakin minun osaltani korkealla, sillä paikalla oli iso määrä laskijoita ja tunsin ensimmäistä kertaa olevani kunnon kisoissa! Parhaiten kuitenkin koko laskupäivältä muistan hetken, jolloin istuimme kahviossa lämmittelemässä ja juomassa ensimmäistä kertaa elämässäni urheilujuomaa.

Lieneekö ollut kunnollisen nesteytyksen tai kenties vain korkean adrenaliinitason ansiota, tiedä häntä, mutta laskut onnistui hyvin ja tulin toiseksi… tai kolmanneksi? No, sen muistan, että ensimmäinen en ollut, mutta joku mitali sieltä mukaan lähti. Tuon viikonlopun jälkeen en olekaan Sveitsiin palannut, mutta ehkäpä vielä joku päivä sinnekin eksyn!

Niihin aikoihin ei vielä digikameroita tai älypuhelimia käytetty, joten kuvamateriaalia saa etsimällä etsiä vanhojen albumien kätköistä, mutta yksi kuva sieltä löytyikin juuri tuolta kyseiseltä pakkaspäivältä! Mukana matkassa myös ne hyvin palvelleet Mikki Hiiri-lasit! Minä siis vasemmalla ja se mamiskamuni oikealla, hahah.

6 kommenttia

Minne laskemaan tänä talvena?

Julkaistu: 09.11.2013

Nyt kun päätös alamäkeen paluusta on tehty, pitäisi varmaankin ryhtyä tuumasta toimeen. Ei ehkä kuitenkaan lähteä suksimaan tuonne marraskuiseen vesisateeseen, mutta sentään suunnittelemaan tulevaa kautta. Sillä kyllähän sitä tarvitsee päästä edes hieman kauemmas täältä pääkaupunkiseudun pikkunyppylöiltä, jotta hommaan saisi kunnon kosketusta ja fiilistä.

Vielä en ehkä ala haaveilemaan liian isosti kaukaisista vuoristomaisemista, mutta löytyyhän sitä täältä Suomen rajojen sisäpuoleltakin jos jonkinmoista laskupaikkaa. Oma suosikkini on eittämättä Pyhä, sillä Pyhätunturin kupeesta löytyy kummisetäni mökki, jonka kotoisasta ja lämpimästä huomasta on helppo lähteä tuttuihin ja rauhallisiin rinteisiin, joiden varrella aina sattuu ja tapahtuu. Pyhän ympäristö on muutenkin mieleeni, joten sinne on aina mukava palata.

Tänä talvena reissaamisemme on kuitenkin hieman rajoittuneempaa kuin ennen, sillä mukana on puolivuotias beibi, joka ei ainakaan vielä ole osoittautunut pakkaspukeutumisen ja pitkien automatkojen ihannoijaksi. Senpä vuoksi kyseeseen tulevatkin tällä kertaa lähinnä ne hiihtokeskukset, joihin pääsee mahdollisimman nopeasti tai helposti ja joissa majoittuminen tapahtuu mahdollisimman lähellä rinnettä. Oikeastaan siis kaikkea muuta kuin mihin olen tottunut. Isoista hiihtokeskuksista tuttuja minulle ovat Pyhän lisäksi Levi, Syöte, Luosto, Ruka, Tahko ja Himos, mutta koskaan en ole saapunut perille lentäen taikka junalla ja majoittuminenkin on tapahtunut lähinnä tuttujen luona, Leviä lukuunottamatta.

Levi olisikin oiva paikka sen vuoksi, että lentokenttä löytyy läheltä, vaikka sijainti onkin varsin pohjoinen. Syöte taas kiinnostaisi sen vuoksi, että siellä majoituimme keskellä rinnettä. Siinäpä olisi helppo laskea suoraan sisään, jos (ja kun) pikkuinen kaipaa mammaa (tai toisinpäin). Kaikista kivointa olisi kuitenkin nähdä jotain uutta. Siispä kohteena saattaisi olla esimerkiksi Ylläs. Mitenköhän komppanialtamme sujuisi matkaaminen autoyöjunalla Kolariin? Siinäpä olisi ainakin yksi mielenkiintoinen kokemus lisää!

Suosituksia kohteista sekä kokemuksia hiihtomatkailusta vauvan kanssa otetaan siis erittäin mielellään vastaan!

4 kommenttia

Mikki Hiiri-lasit ja Dachsteinin monot

Julkaistu: 06.11.2013

Selaillessani hieman läpi keitä kanssabloggaajia täältä Lumipallosta löytyy, en voinut olla tuntematta itseäni hieman outcastiksi. Olen auttamatta jäänyt täysin ulapalle kaikesta mitä kyseiseen harrastukseen liittyy. Viimeksi kun minulla oli edes omat välineet, komeili laseissani Mikki Hiiri ja mononi olivat merkkiä Dachstein.

Nykyään kyseinen merkki ei enää edes valmista laskettelumonoja (vaikka ainakin nuo omani olivat erittäin hyvät yksilöt) ja harmikseni nuo silloin itseäni nolottaneet hiirulaisgoggletkin ovat niin muinaisjäännettä, ettei edes Googlen uumenista löytynyt niistä kuvaa. Monot isäni ehti myydä Karibia-vuosinani eteenpäin, aiheuttaen minulle aavistamattaan hirveän itkuslaagin, pelästyttäen silloin suomea taitamattoman poikaystäväni niin pahasti, että poloinen meni peiton alle piiloon raivoavaa suomalaismörköään. Noh.. siitä voi ehkä päätellä miten vahvoja tunteita olen tähän harrastukseen joskus yhdistänyt.

Niinpä minulla on edessäni iso projekti ottaessani selvää missä mennään ja miten parhaiten hoitaa asianmukainen varustelu, jotta olisin edes hieman ”mäkiuskottavampi” kuin viime talvena vuokravälineissä säheltäessäni. Sentään muinaiset sukseni olivat merkkiä Rossignol, joka näyttää pysyneen markkinoilla, vaikkakin itse suksien pituuskasvu on kokenut huomattavan taantuman taannoisista ysärivuosista.

Lisähaastetta matkaan tuonee takinkääntötemppuni, sillä heti ensimmäisenä en taida olla suksia itselleni hankkimassa, vaan tietenkin lautaa. Onhan se nyt vaan niin paljon siistimpää puuhaa ainakin vielä tässä vaiheessa, kun homma on niin paljon haasteellisempaa kuin suksilla laskeminen. Enhän minä tiedä edes millaisen laudan tarvitsen tai miten niitä siteitä säädetään. Apua siis kaivataan, eihän tästä muuten mitään tule!

Pientä jännitystä kuvioihin tuovat myös nämä arvaamattomat sääolosuhteet. Mitä jos emme saakaan tänne etelään lunta lähes ollenkaan? Jääkö kaikki vain suureksi vaahtokerrokseksi vähällä kaakaolla (mucha espuma, poco chocolate) ja laskukertani muutamaan hassuun lomareissuun?

2 kommenttia

Alamäkeni tarina

Julkaistu: 04.11.2013

Nimeni on Eveliina ja olen kirjoittanut blogia jo vuodesta 2003, eli siitä lähtien, kun heitin hyvästit lumimaisemille ja muutin auringon alle Dominikaaniseen tasavaltaan. Paljon on tapahtunut, ympäri on kuljettu ja yhteen on palattu… minä ja lumi.

Jo pitemmän aikaa minusta on tuntunut, että blogielämäni kaipaisi jotain uutta ja erilaista. Yksi vaihe omassa elämässäni on taas sulkeutunut ja sitä mukaa myös blogi etsii tietään uusille urille. Niinpä en voinut vastustaa kiusausta huomatessani Nellan kutsun Lumipallon bloggaajaksi.

Pitemmän aikaa tarinaani seuranneelle tämä saattaa tuntua oudolta, sillä juttuni ovat liittyneet lähinnä aivan kaikkeen muuhun kuin mäkiin, suksiin ja lumilautoihin. Jos joku on kuitenkin ollut hyvin ahkera lukija, muistaa hän ehkä sen hetken, kun löysin tieni takaisin rinteeseen… se, miten iso asia tuo minulle oli, ei kuitenkaan tainnut täysin välittyä kenellekään.

Kerran oli Eveliina, joka laski mäkeä veljensä kanssa. Kävi kilpailuissa ja leireillä pitkin Suomea. Kunnes eräänä talvena ei enää ollutkaan veljeä. Eikä minun haaveitani jatkaa enää mäessä.

Niinpä elämäni muuttui ja haaveni vaihtuivat toisiin. Lähdin kauas pois ja palasin rinteeseen vain muutamia kertoja reissuillani. Kunnes tuli helmikuu 2012.

Olin juuri viettänyt päivän opettaen erästä ulkomaanvierastani laskemaan sukset aurassa alas Pyhätunturin rinteitä. Olin niin fiiliksissä siitä, että sain näyttää taas pitkästä aikaa jollekin, miten hieno juttu laskeminen on. Olin niin ylpeä siitä, että se oli se minun juttuni, asia jossa ainakin joskus olin hyvä. Tunsin niin kuuluvani rinteeseen.

Seuraavana päivänä päätin, että nyt oli minun vuoroni olla oppilaana. Vaihdoin sukset lumilautaan ja suuntasin varaamaan itselleni hiihtomaikkaa. Olin kyllä ennenkin testannut lautaa, mutta vain pari kertaa ja lähes 15 vuotta takaperin (silloin en tuntenut kuuluvani joukkoon, joka koostui lähes yksinomaan takapajulani muka-cooleista jäbistä). Niinpä olinkin yllättynyt siitä, miten hyvin laskeminen alkoi sujumaan… ja niin oli opettajanikin! Siitäkin huolimatta, että onnistuin tulemaan myös pää edellä alas rinnettä.

Tuon päivän jälkeen alkoi kaipuuni takaisin mäkeen. Eikä vähiten sen vuoksi, että tuo minua opettanut ”hiihtopummi” teki juuri kaikkea sitä mitä minäkin voisin tehdä! Talvet hän vietti hiihtokeskuksissa, kesät puuseppänä (olen toiselta ammatiltani juurikin puuseppä)! Tuo asetelma kuulosti yhtäkkiä niin parhaalta, että päätin jo hakea hiihto-opettajakurssille ja ostavani seuraavalle kaudelle lumilaudan.

Elämä kuitenkin astui väliin, sillä juuri niillä hetkillä, kun syksy saapui ja olisi ollut otollisin hetki ostaa uudet välineet, huomasin olevani raskaana. Niinpä talviurheilut saivat taas unohtua… mutta vain hetkeksi. Nyt elän uutta elämääni äitinä ja vaimona, mutta eihän se estä minua palaamasta mäkeen, sillä sinne minä oikeasti tunnen kuuluvani! Näin jopa talvelle ja tälle kylmässä maassa (friolandiassa) asumiselle löytyy jotain järkeä niiden auringon alla vietettyjen vuosien jälkeen!

Siispä… katsotaan mitä tuleman pitää, sillä tänä talvena tämä mamma lähtee alamäkeen!

2 kommenttia