Terve!
Aivan älytöntä todeta, että siitä on kulunut jo vuosi kun tänne viimeksi tein merkintöjäni. Paljon on tapahtunut, mutta ei sitten kuitenkaan niin kovin paljoa. Sama tyyppi täällä edelleen ruudun takana istuu, samoine haaveineen ja kuvitelmineen.
Viime vuoden marraskuu oli rankka, hyvin rankka. Sen seurauksena koko viime talvi oli sen verran vaikea, että kuvitelmat mäkiharrastuksen elvyttämisestä kokivat totaalisen turtumisen. Keskityimme ainoastaan lapsukaisemme hoitamiseen ja tarkkailuun sekä vaikeista tilanteista toipumiseen. Nyt siitä on kuitenkin kulunut jo vuosi ja elämä sydänsairaan lapsen kanssa on ehtinyt asettua omille laduilleen niinkin hienosti, että näin talven kolkutellessa ovea olen uskaltautunut uudelleen toivomaan paluutani huipuille. Siis edes sinne kotipaikkakunnan nyppylöiden korkeimmille kohdille. Sieltä on ainakin hyvä aloittaa. Totuus on kuitenkin se, että jopa sen lähimmän laen saavuttaminen tuntuu tällä hetkellä hyvin kaukaiselta, monestakin syystä:
1. Olen kahden vuoden urheilulakon (+raskauden) jäljiltä fyysisesti niin huonossa kunnossa, että tuntisin itseni lähinnä mammutiksi mäessä. Hengästyn rappusissa ja olen yhtä taipuisa kuin kuiva halko.
2. En omista enää suksia, monoja, lumilautaa, enkä lähes mitään muutakaan tarvittavia oheisvarusteita. Takki ja pipo löytyvät. Ehkä.
3. Aikani urheiluun on hyvin rajallinen hoitovapaan ja iltatyöskentelyn kanssa painiskellessa. Viikonloputkin pitäisi uhrata työnteolle jos mitenkään kuvittelen kykeneväni tekemään yhtään mitään ylimääräisiä urheiluvarustehankintoja, mäkimatkoista ja hotelliyöpymisistä puhumattakaan. Missä välissä sinne siis edes lähtisin?
Vaikka tämä yhtälö tuntuu mahdottomalta, en kuitenkaan aio luovuttaa. Olen luonteeltani hyvin sitkeä ja tykkään asettaa itselleni haasteita, mahdottomiakin sellaisia. Vaikka välillä perille pääsemisessä kestäisikin, en pistä pillejä pussiin ainakaan ennen kuin totean ettei se ollutkaan minun juttuni. Mäkiharrastus on kuitenkin ollut läsnä elämässäni jo niin pitkään, että siitä voin olla jo varma että tämä ON minun juttuni.
Mitä siis aion tavoitteeni saavuttamiseksi tehdä?
1. Aion lähteä kuntoilemaan. Sain päähänpiston ilmoittautua aikuisten telinevoimisteluun ja löysin jo siihen paikankin! Mikäs sen parempi keino kehittää mäkikuntoa rinteen ulkopuolella…
2. Aion löytää itselleni jostain välineet lainaan, tai jos en lainaan niin käytettynä ja mahdollisimman halvalla kunnes ansaitsen (sanan molemmissa merkityksissä) itselleni uudet hienot romppeet.
3. Aion kehitellä itselleni aikataulun, jossa urheiluun käytetty aika vain parantaa suorituskykyäni muissa päivän aikana tehtävissä asioissa. Myös ajokortti on kohta (toivottavasti) taskussani helpottamassa liikkuuvuuttani ja tehokasta ajankäyttöä.
Tältä pohjalta lähden kohti tätä talvea ja toivotan kaikille muillekin hyvää joulukuuta sekä talvikauden alkua! May the snow be with us!
Täällä päästiin jo kerran testaamaan laskuja takapihalla pulkkaillen. Vähän oli asento vielä hukassa kun ei tahtonut pää pysyä pulkassa!
