Rinteet auki!

Julkaistu: 30.12.2015

Koska viime postauksessa oli jokseenkin ranteet auki-meininki, nyt olisi vuorossa sitä toista ääripäätä, nimittäin riemua siitä, että rinteet ovat auki! Ei satanut lumi taivaalta ainakaan tänne Kirkkonummelle, mutta kiitos mahtavien pakkasten tykit ovat laulaneet siinä määrin, että muutama rinne täällä Etelä-Suomessakin on päässyt avaamaan ovensa (Vihti, Talma, Serena, Hirvensalo) ja huomenna 31.12. aukeaa oma lähirinteeni Peuramaa. Naapuririnne Swinghillin avaustavoite on 2.1.

Kävimme eilen hieman kurkkimassa miltä Peuramaalla näyttää ja vaikka vähän huijari olisinkin, nyt voin väittää nähneeni joululomalla kunnon kasan lunta! En tiedä kumpi oli asiasta iloisempi, minä vai kaksivuotias, mutta hauskaa oli molemmilla. Hiippailimme salaa golf-kentän puolelta rinteeseen ja nautimme hetken aikaa lumisateesta ja mahtavasta aurinkoisesta maisemasta. Väittäisin että mies ehti myös nauttimaan tuosta hieman keinotekoisesta talvimaisemasta, vaikka kipeän polvensa vuoksi meinasi ensin jäädä autoon istumaan minun kaivaessani parkkipaikalla kameraa repusta.

Polvivammat ja muut ovat siis pitäneet meidät edelleen täällä kotihuudeilla ja vaikka onkin aika huono homma polttaa vähäiset lomapäivät kotona hengailuun, on tämä rentoilu tehnyt oikein hyvää. Tosin yskä ja kurkkukipu ovat saapuneet tässä vielä kaiken päälle riesakseni, enkä tiedä onko minusta vielä huomenna lähinyppylällekään, mutta on hyvin mukavaa tietää sen olevan kuitenkin mahdollista, minä iltana hyvänsä!

Toivotaan siis että kylmät säät jatkuisivat edes hetken aikaa, muutoin tätä onnea ei taida kauaa kestää…

Ylös on aina noustava

Julkaistu: 22.12.2015

Ei väliä miten monta kertaa putoaisit persiilleen, ylös on aina noustava!

Tämä toteamus pätee niin rinteessä kuin muutenkin elämässä ja on ollut minulle itselleni hyvin tärkeä muistutus viime aikoina.

(kuva Inka / Archie Gone Lebanon)

Olen nyt roikkunut Lumipallon bloggaajana yli kaksi vuotta. Yli kaksi vuotta olen myös yrittänyt palata aktiiviseksi laskijaksi. Välillä tuntuu, että ylämäkeen mennään vauhdilla, mutta sitten jo kohta tullaankin mukavaa mahaliukua alas. Edelliskausi katkesi ennen kuin se ehti alkaakaan ja viime kausi ehti alkaa vasta kun se teki jo loppuaan.

Viime vuosien surkeat talvikelit eivät ole omalta osaltaan tehneet asiasta helppoa, mutta kahden edellisen kauden osalta etusijalle menivät kuitenkin muut elämässä tärkeämmät asiat. Tälle kaudelle toiveeni ovat sen sijaan olleet niin korkealla, että nyt kun mennään jo joulukuun loppupuolta eikä talvesta ole täällä etelässä tietoakaan, olen vuodattanut sisäisesti jo tuhat karvasta kyyneltä sen vuoksi, etten ole pystynyt lähtemään pohjoiseen tai mihinkään muuallekaan lumisemmille seuduille.

Viime viikot olen pitänyt ihan totaalista mökötystä asian suhteen, enkä ole pahemmin sietänyt edes avata Lumipallon sivustoa tai varsinkaan lukea muiden blogeista laskukauden avaijaisjuttuja. En ole kovin kateellista tyyppiä ja osaan iloita aidosti muiden onnistumisista, mutta tämän asian suhteen olen hiljaisesti käynyt yksinäistä ja naurettavaa kamppailua kuin varhaisteini, joka ei pääse muiden mukana perjantain discoon.

(kuva Inka / Archie Gone Lebanon)

Kuukausi sitten kerroin siitä, kuinka en tullut valituksi työtehtävään Ylläksen liepeille. Siitä en kuitenkaan ehtinyt kertoa, että vähän tuon tapauksen jälkeen sain työtarjouksen naapurista Leviltä. Koska olen kuitenkin perheellinen ja asun jaetussa omakotitalossa, ei lähtö Lappiin olisi mitenkään onnistunut niin nopeasti, kuin mitä olisi ollut tarve. Niinpä jouduin huokaisten kieltäytymään tehtävästä ja jäämään edelleen nuolemaan näppejäni Helsingin työpaikalleni.

Nyt olen jo ehtinyt unohtamaan pettymykseni, sillä arjen pyörteet vievät nopeasti mennessään kun päättää olla ajattelematta edes koko asiaa. Samalla myös päätin olla ajattelematta koko Lumipallo-blogiani ja odotella vain rauhassa mitä tuleman pitää.

Kaikkea ei kuitenkaan voi jättää sattuman kaupalle, vaan aina on noustava ylös vaikka isku olisi tullut suoraan vasten kasvoja. Jos jotain haluaa saavuttaa, sen eteen on vain tehtävä hirveästi töitä, eikä välittää muiden sanomisista. Pitäkööt minua hulluna kun edes yritän panostaa yhteen ilmastonmuutoksen tappamaan harrastukseeni näinkin paljon, ei haittaa! Tärkeintä on että oma kumppanini osaa arvostaa intohimoani lumiurheilun suhteen, vaikka itse on kasvanut niin kaukana lumisista rinteistä kuin vain mahdollista.

Kohta alkaa joululoma ja ehkä mekin saamme sen aikana nähdä edes hetken aikaa lunta. Jossain. Ehkä ei, mutta ei senkään väliä. Ensi vuonna sitten.

Laskuharrastuksen riskit

Julkaistu: 19.11.2015

Missä vain voi sattua pahasti. Koti on vaarallisin paikka maailmassa ja onnettomuuksia sattuu myös tilanteissa, jotka selkeästi luokiteltaisiin vaarattomiksi. Harrastuksista laskettelu ja lautailu ovat kuitenkin niitä, joista puhuttaessa tapaturmariski tulee aika nopeasti mieleen. Jyrkkä alamäki ja kova vauhti… Väkisinkin jollekin sattuu jotakin.

Itselleni ei ole koskaan sattunut mitään. Olen laskenut syöksyä, luisunut, pyörinyt, kierinyt, vierinyt ja hyppinyt mäkeä alas niin suksilla kuin laudalla, mutta silti ainoa tapaturma joka minulle on sattunut, tapahtui oman valmentajani seisoessa epähuomiossa keskellä rataa, juuri mäen taitekohdalla minun halkoessani keppejä. Sain sääreeni mahtavan arven, mutta mitään ei kuitenkaan mennyt rikki.

Nyt koputtelen puuta, sillä vaikka olisi miten varma laskija tahansa, kaikkea voi aina sattua, kuten tuo edellämainitsemani ääliömäinen tapahtuma. Tapaturma on harvoin omaa syytä, vaan monen asian sattumaa. Joku kääntyi eteen, kinoksen alla oli kanto, tai tuulenpuuska veti hypyn pitkäksi. Näin kävi esimerkiksi Pekka Hyysalolle, jonka lasku-ura päättyi jo 19-vuotiaana aivovammaan ja neliraajahalvaantumiseen.

Näin eilen Pekan, enkä voinut olla muuta kuin hyvin iloinen ja ylpeä hänen uskomattomasta kuntoutumistaistelustaan. Hän on niin loistava esimerkki siitä, että mikä vaan on mahdollista kun vain antaa kaikkensa. Pekkaa kuunnellessa koin mahtavan inspiroitumisen tunteen, mutta samalla tajusin myös jotain paljon arkipäiväisempää, joka helposti unohtuu: tapaturmavakuutus. Pekalla ei sitä laskuhetkellä ollut, eikä itseasiassa ole minullakaan.

Vaikka minä en harrasta hyppyjä, enkä pahemmin laske edes puuterilla (vaikka mieli tekisikin), olisi vakuutus oikein fiksua hoitaa kuntoon tällaisia lajeja harrastaessa. En osaa pelätä laskemista, enkä tunne oloani epävarmaksi sukset jalassa, mutta kieltämättä laudalla olen edelleen aika paha tumpelo. Jos jotain sattuu, niin eihän sitä vakuutuksen avulla saada pyyhkäistyä pois, mutta muuten sen olemassaolo saattaa vaikuttaa hyvinkin radikaalisti omaan sekä läheisten elämään.

Vakuutusta tai ei, onneksi Pekka Hyysalo on kuitenkin löytänyt keinot ja motivaation jatkaaksensa uskomatonta fight backiaan. Käykää ihmeessä kurkkaamassa myös hänen Team Fight Back-sivuaan!

Jäätävä kaipuu lumille

Julkaistu: 06.11.2015

Ei natsannut työpaikka Ylläksellä, mutta olen silti tyytyväinen että hain ja sain taas hieman tuntumaa työhaastatteluhommiin vuosikausien tauon jälkeen. Ensimmäistä kertaa tuli hoidettua sellainenkin Skypen videopuhelun kautta ja vaikka yhteys hieman pätkikin, onnistui homma ihan hyvin. Lieneekö ollut syynä liika vai liian vähä kokemus, vaiko aivan muut seikat, vaikea sanoa, mutta vaikkei tämä duuni osunutkaan kohdille, niin ei se ainakaan kaipuuta pohjoiseen vähentänyt, vaan päin vastoin. Nyt tuntuu siltä, että työnhakureviirini on laajentunut suunnattomasti ja joku päivä tässä vielä löydän itselleni sen uuden jutun, vaikkei töitä kauheasti ole tarjolla missään suunnalla. 

Sillä välin työarki pääkaupungissa jatkuu ja jäätävä kaipuu lumille kasvaa yhä kovemmaksi mitä pidemmälle marraskuun pimeyteen mennään. Lumesta ei ole tietoakaan, mutta eiköhän pidetä tätä intoa yllä edes jollain tapaa, kuten urheilukauppoja kierrellen. Laskulasit hankittuani seuraavaksi listalla olisivat kypärä sekä takki.

Tutkailtuani tarjontaa olen saanut päähäni, että tarjolla olevista pääsuojuksista paras (ja samalla kivoimman näköinen) vaihtoehto olisi Sweet Protectionin Trooper MIPS, jolla on kyllä hintaakin sen verran, että hymyilyttää. Testeissä Sweet Protection on saanut parhaimmat pisteet, eli ehkä tämä sitten olisi hintansa väärti kumppani laskuretkille. Kai sitä omaa päätä pitää osata arvostaa, mutta järki pitää toki pitää mukana kauppareissuillakin. Niinpä tuo oranssi potta jäi ainakin vielä toistaiseksi kaupan hyllyä piristämään…

(Kuva Snapchatistani (evelaluna), siksi nuo härpäkkeet kuvassa!)

Pisteet Ruotsiin Skiexpoilla

Julkaistu: 31.10.2015

Ehdin eilen ensimmäisten joukossa hieman haistelemaan messutunnelmia. Pidin pidennetyn lounastauon töistä ja kävin moikkaamassa hiihtokeskustyyppejä sekä lumipallolaisia. Koska messujen väenpaljous alkaa yleensä ahdistamaan jo viidessä minuutissa, oli aivan loistava idea rynnätä paikalle ennen muita, koska ensimmäistä kertaa ikinä ehdin saamaan hyvin lyhyessä ajassa paljon irti.

Suomen kohteet olivat hyvin esillä Matkailykylässä, mutta pakko myöntää, että helpoiten lähestyttävissä olivat Ruotsin hiihtokeskukset! Lieneekö se ruotsalainen sosiaalisuus vai mikä syynä, mutta parhaat esittelyt ja aidompi mielenkiinto potentiaaliseen asiakkaaseen löytyi järjestäen jokaisesta naapurimaan pisteestä! Ykkössijoille  messuesittelyssä nousi Hemavan Tärnaby, mutta myös Riksgränsen ja Björkliden alkoivat houkuttelemaan suunnattomasti! Näillä molemmilla ständeillä oli myös hyvät messutarjouskupongit, suosittelen siis tutustumaan!

Nälkä kasvaa syödessä, se tuli taas todistettua… mutta olihan se jo tiedossa messuille lähtiessä! Mutta mitä konkreettista sieltä messuilta jäi käteen? No Spektrumin gogglet! Aika ruotsalaisvoittoinen reissu siis kaiken kaikkiaan, sillä Spektrum on årelainen yritys. Laskulasit ovat olleet hankintalistallani, joten mikään heräteostos ei sinänsä ollut kyseessä, mutta  hyvät tyypit messuilla ja juuri sopivat lasit kivalta merkiltä saivat minut tekemään kaupat.

Myös hallin perällä sijaitseva kamapörssi kiinnosti kovasti, sillä niitä laskuvehkeitä pitäisi edelleenkin hankkia, niin itselle kuin muulle suvulle, mutta vielä siihen aikaan päivästä ei välineitä kauheasti ollut saapunut myytäväksi. Uusien välineiden testailun päätin jättää tälle tai huomiselle päivälle, kunhan tästä nyt vielä ehtisi paikalle! Olisi kiva käydä tsekkaamassa Rail Jam-kisoja yllättävän isolla lumikasalla, mutta kiirehän tässä tulee!

SKIEXPO 2015 – messulippuarvonta!

Julkaistu: 28.10.2015

Kuten yleensä – olen hyvin aikaisin liikkeellä… mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten pistin kaksi kappaletta Skiexpo-lippuja jakoon Friolandian Facebook-sivun kautta.

Käypä siis kommentoimassa Facebook-sivun Skiexpo-arvontaa, niin voit voittaa liput messuille itsellesi ja kaverille. Messut alkavat perjantaina 30.10. ja kestävät sunnuntaihin 1.11.

Liput arvon huomenna torstaina 29.10. klo 14:00.

Kotimaan Top 5 laskukohteet kaudelle 2015-2016

Julkaistu: 25.10.2015

Samalla kun pyöritän päässäni ajatusta mahdollisesta talvesta Äkäslompolon kylässä, yritän myös pitää jalat maassa ja innostustason matalalla, sillä muutto olisi iso juttu, enkä ole vielä edes ollut kuin puhelinhaastattelussa.

Samaan aikaan yritän jatkaa tämän kauden suunnittelua normaalin pääkaupunkiseutuarjen määrittämänä. Minulle tämä talvi aukeaa ensi viikonloppuna Skiexpon muodossa Helsingin Messukeskuksessa. Olen suuntaamassa messuapajille heti perjantaina ja mahdollisia tarjouksia ajatellen päätin tehdä itselleni top 5 listan kotimaan kohteista, joihin haluaisin tällä kaudella suunnata:

1. Ylläs

Ykkösvaihtoehtona on tietenkin Ylläs, työn taikka loman muodossa. Tämä on ehkä vähän yllätys, sillä minun suosikkikohteeni Suomessa on edelleen Pyhä, mutta koska kaipaan uutta ja erilaista, haluan lähteä ensisijaisesti Ylläkselle, jossa en ole siis vielä koskaan edes käynyt. Ylläksen tuntumassa voisin kuitenkin kuvitella jopa asustavani, joten vaikkei duunipaikkaa ja asuntoa irtoaisikaan, toivottavasti edes kohtuuhintainen lomamatka mahdollisimman pian.

(Kuva: http://www.eriklinna.fi/chalets/kuva/panorama_originaali.jpg)

(Kuva: http://www.holidayclubresorts.com/globalassets/destinations/yllas-saaga/gallery/front-page/yllas-saaga-gondolit-ilta-2400×1600.jpg?e=1400)

2. Levi

Kakkosena perässä tulee Levi. Levillä olen ollut 90-luvulla, joten en tiedä voinko edes väittää käyneeni. Toki tunturi on edelleen sama tunturi, mutta muuten paikka on varmaan hieman muuttunut, varmasti ainakin yhtä paljon kuin minä. Viime kohtaamisellamme harjoittelin vasta laskutekniikkaani ja luin hirsimökin parvella Pikku Naisia.

(Kuva: http://www.levi.fi/media/files/kuvia/levi-ski-resort-kuvat/levi_rinnekartta-2015.jpg)

(Kuva: http://www.levi.fi/media/files/siteimg/1500×1000/levi-ski-resort/havainnekuva-levi-south-tuolihissi.jpg)

3. Pyhä

Pyhä pääsee kuitenkin listalleni kolmosena, sillä vaikka nuo kaksi isointa jäisivät tälläkin kaudella käymättä, olisin täysin tyytyväinen päästessäni Pyhän huipulle. Hyvät rinteet, laskurauha sekä tuttu ja rakas ympäristö. Ei siinä enää muuta tarvitse.

(Kuva: http://magazine.suomenlomapalvelu.fi/wp-content/uploads/rinnekartta.jpg)
(Kuva: http://www.holidayclubresorts.com/globalassets/destinations/pyha/gallery/pyha_january_hr_3631_4090-2400×1600.jpg?e=1400)

4. Iso-Syöte

Neljäntenä listalle pääsee Iso-Syöte, tai molemmat Syötteet. Sinne olin jo viime kevättalvella suuntaamassa, mutta pääsiäinen menikin kotona sairastaessa… Syötteellä olin viimeksi vuonna 2006 ja huh miten kaunista siellä olikaan. Mahtavat hiihtoladut ja mökki keskellä rinnettä olivat plussaa.

(Kuva: http://www.lapland.nl/reizen/winterwonderland/iso-syote/hotel-iso-syote/sfeerimpressie/2565_12.jpg)

(Kuva: http://www.lumipallo.fi/wp-content/uploads/2013/11/iso-syote-5-majoitus.jpg)

5. Koli

Viidenneksi listalle pääsee Koli. Olen tänä vuonna nähnyt niin monta kuvaa Kolilta, että se on iskostunut päähäni paikkana jonne täytyy päästä käymään. Nuo Koli-maisemat ovat kylläkin olleet kesäisiltä patikkaretkiltä, mutta myös talvinen Koli laskettelurinteineen houkuttelisivat.

(Kuva: http://www.koli.fi/fi/Rinteet/Rinnekartat)

(Kuva: http://outa.fi/joomla3/images/stories/2-2011/koli%20outa1.jpg)

Mitkä ovat sinun top 5 laskukohteet tälle kaudelle?

 

Hiihtopummiksi Lappiin?

Julkaistu: 19.10.2015

Jo ihan ensimmäisessä Lumipallo-blogikirjoituksessani kerroin sivuseikkana haaveestani elää talvet hiihtopummina, kesät puuseppänä. Pöljää, ehkä, mutta toisaalta ei niinkään.

Olen toiselta ammatiltani puuseppä ja asun maassa, joka on täynnä hiihtokeskuksia. Kaikenlisäksi mietin lähes päivittäin reittiä ulos pääkaupunkiin ja toimistoon keskittyneestä työelämästäni.

Tosiasia on kuitenkin se, että olen naimisissa ja minulla on kaksivuotias lapsi. Muutto hiihtokeskuksen laitamille Lappiin ei siis ole ihan tuosta noin vain yksin päätettävänäni. On otettava huomioon niin monta asianhaaraa, että järkevänä ihmisenä sitä kai vain pysyisi kiinni nykyisessä…

Silti, jokin minussa vaatii päästä kokemaan ja tekemään asioita, joista oikeasti nautin. Asioita, jotka tekevät elämästä elämisen makuista. En halua huomata viisikymppisenä, etten edes yrittänyt.

Niinpä minä täytin eilen jotain niinkin hullua, kuin työhakemuksen Kolariin Ylläksen laitamille.

Otinpahan ainakin yhden pienen askeleen lähemmäs jotain, jota olen aina halunnut tehdä.

Cooperin testi

Julkaistu: 10.10.2015

Olihan se sitten pakko lähteä juoksemaan 19 muun crossfittaajan seurassa Cooperia, juuri ja juuri flunssasta parantuneena, lähestulkoon pakkaslukemiin pimeälle Kauklahden urheilukentälle.

Kiirehdin paikalle suoraan töistä, vaihdoin juoksukamppeet päälle autossa, samalla kun huristelimme pitkin Länsiväylää. Mies dumppasi kentän laitaan ja jatkoi matkaa kotiin. Sitten vasta tuli mieleeni että vesipullo ja sykemittarikin olisi ollut hyvä ottaa mukaan sieltä työkassin uumenista. Vessassa olin muistanut käydä ennen lähtöä, mutta mitä vielä, puskapissallakin oli pakko käydä vessojen ollessa lukittuina.

Tärkein, eli omat jalat olivat kuitenkin mukana ja niillä mentiin. Noin tunnin verran ehdimme hölkkäillä, hyppiä, tehdä lankku+burpee-kierroksia ja venytellä ennen kuin ehdimme itse asiaan. Itselleni ehti jo tulla hieman nälkä, jano ja väsy siinä illan pimetessä (valmistautuminen treeniin siis kohdillaan, hah), mutta intoa silti riitti, kuten koko porukalla. Juuri siksi halusinkin juuri nyt lähteä kentälle mukaan flunssailusta huolimatta. Yksin cooperoiminen ei varmasti olisi niin onnistunutta, enkä halunnut jättää hommaa ensi vuodelle.

Vaikka sykemittari unohtuikin, oli minulla sentään puhelin matkassa, josta sain itselleni Stravan käyntiin seuraamaan liikettäni. Toki valkkumme oli ottamassa aikaa ja laskemassa kierroksia, mutta Strava oli hyvänä lisänä. Olin tosin sullonut puhelimen juuri ennen liikkeelle lähtöä juoksutakin hihataskuun, joten sieltä siitä ei oikein apua ollut. Olikin tosi ärsyttävää juosta tietämättä tarkalleen omaa vauhtia tai jäljellä olevaa aikaa, enkä edes saanut selvää mitä aikoja se valkkumme sieltä toiselta puolen kenttää huuteli.

Hyvinhän se juoksu kuitenkin meni, vaikka lähdin juoksemaan hieman liian kovaa (oli ihan pakko päästä ulkokaarelta sisäkaarelle ja samalla koko lössin eteen), jonka jälkeen toisella kierroksella himmasinkin hieman vauhtia ja jämähdin juoksemaan liian hiljaa siihen asti kunnes kuulin jäljellä olevan enää puolitoista minuuttia. Jossain puolivälissä alkoi tuntua että hitto kun ei jaksais enää, mutta viimeiset 150 metriä yritin vielä kiriä niin kovaa kuin pystyin. Loppulukemiksi tuli 2500m. Se on täysin riittävä tulos, sillä se on juuri oman ikäluokkani hyvän ja erittäin hyvän rajalukema.

Tiedän, että aika helposti olisin voinut juosta vähän paremmin, mutten kuitenkaan niin paljoa, että sillä olisi ollut mitään merkitystä. Oletin, että olisin ehtinyt hulluudessani vetää itseni ihan piippuun tuon 12 minuutin aikana, mutta pah, ihan normaali fiilis oli lähestulkoon heti. Yritin hyppiä ees taas kentällä pitääkseni itseni lämpimänä kunnes pääsin autoon, ettei hiki ja kylmettyminen käynnistäisi uutta flunssaa…

Alla vielä kuvakaappaus Stravasta todistusaineistoksi. Aika oli tosiaan tasan 12 minuuttia, nuo ylimääräiset sekunnit tulivat siitä kun laitoin luurin taskuun ennen juoksua ja kaivelin pois pysähdyttyäni. Yhden oman ennätyksen Stravassa sain rikottua, eli mailin juoksumatkan, mutta muut parhaimmat ajat jäivät rikkomatta. Vaikka keskivauhti olikin alle 5 min/km, ei se ollut niin kova kuin ajattelin, sillä olen yksinänikin juossut aina välillä samoihin lukemiin pientä parin kilsan spurttia lähimmän korttelin ympäri, yrittämättä edes tehdä mitään ennätyksiä.

Tästä on siis erittäin hyvä lähteä ensi vuonna päihittämään itseäni!

Se tuli muuten huomattua, että aika raskaaltahan tuo juokseminen radalla paksuissa lenkkareissa tuntui. Jalkoihin on kai jäänyt muistiin lapsuuden juoksukisat piikkarit jalassa. Enää ei kyllä askelta saisi yhtä kevyesti liitämään kentällä edes ne piikkarit jalassa :D.

 

 

Ylämäkijuoksua Peuramaassa

Julkaistu: 06.10.2015

Ensi perjantaina minun olisi tarkoitus juosta Cooperin testi ensimmäistä kertaa sitten lukion. En edes muista oliko tuo lukion Cooper 12 minuutin vai pelkästään 7 minuutin mittainen, mutta kuitenkin… No, itse Cooper ei minua paljoa hirvitä, sillä onhan tässä tullut tehtyä ihan vahingossakin pieniä coopereita harvase aamu, juoksiessani 2,1 kilometrin mittaisen matkan lähimmältä ilmaiselta parkkikselta työpaikalleni. 12 minuuttia on alitettu helposti, siitäkin huolimatta että jalassa ovat olleet vanhat Eccot ja kädessä on roikkunut kangaspussillinen roinaa, jota kuvittelen päivän aikana tarvitsevani. Muutamat liikennevalotkin sattuvat vielä matkan varrelle. Sunnuntaina iskenyt flunssa sen sijaan saattaa hieman haitata matkantekoa.

En tiedä minkä verran flunssan puhkeamiseen oli vaikutusta  sunnuntaina aamulla saamallani päähänpistolla lähteä juoksemaan ylös Peuramaan rinnettä. Olen jo jonkun aikaa kuullut tarinoita Malminkartanon täyttömäen portaista, jotka ovat ahkerassa käytössä treenihullujen keskuudessa. Näin vielä Facebookin kautta videon, jossa joku urheilija yritti vetää huippuajalla kyseisten rappujen huipulle. Eiköhän siitä sitten lähtenyt hinku päästä itsekin vetämään treeniä ylämäkeen.

peuramaa_running_suunto_-11

peuramaa_running_suunto_-13

Ylämäkitreenistä minulle tulee ensimmäisenä mieleen lapsuuden puikkaharkat Harjavallan Hiittenharjulla. Syksyllä juoksimme ylös rinnettä ja venyttelimme ”huipulla”. Niinpä mieleeni tuli nytkin lähteä Malminkartanon sijaan hieman läheisempään ylämäkeen, eli tuohon Peuramaan kukkulalle.

peuramaa_running_suunto_-6

peuramaa_running_suunto_-8

Paras paikka tarpoa ylös näytti olevan kilparinteen läheinen hissipolku, eli ei muuta kuin sykemittari käyntiin ja mäkeen! Hieman taisi alkuverryttelyt siinä intoilussa jäädä vähäiseksi, eikä kunto oikein seurannut omaa tahtia, kun jo puolivälissä ensimmäistä ylösmenoa puuskutin kuin maratoonin jäljiltä. Ei auttanut kuin painaa käsillä reisiä ja jatkaa ylös! Huipulla odottikin lähtökoppi ja mukavat näköalat. Harmi vain että kamera jäi alas miehen ja lapsen seuraan…

peuramaa_running_suunto_-14

peuramaa_running_suunto_-15

Niinpä reippailinkin jo koetuksestani palautuneena helposti alas ja lähdin tarpomaan uudestaan ylös 12 kiloisen puntin kanssa, jotta saisimme vielä otettua kuvamateriaalia ylhäältä. Tuuli tosin pusersi sen verran kovia lukemia, että lasta ajatellen totesin olevan paras lähteä takaisin alas ja kotiin ruoanlaittoon… mutta niin siinä vaan kävi, että taaperon sijaan olinkin itse jo samana iltana flunssan kourissa.

Mutta, tulipa todistettua että vielä on matkaa sinne hyvään kuntoon. Täytyypi ottaa tuo Peuramaan rinnejuoksu uusiksi vielä ennen talven tuloa!

peuramaa_running_suunto_-17

peuramaa_running_suunto_-19

peuramaa_running_suunto_-21

peuramaa_running_suunto_-20

peuramaa_running_suunto_-22