Oranssi Poc Receptor + ja takapihan laskuharjoitukset

Julkaistu: 28.1.2016

Kauan ei ehtinyt talvista riemua kestää, kun jo vesisateet saavuttivat meidän huudit. Onneksi sentään pariin otteeseen ehdin rinteeseen asti kunnon pakkassäällä ja eiköhän tässä nyt vielä jotain toivoa ole lumitalven jatkumisestakin. Sen sijaan takapihan laskuharjoitukset eivät taida enää tulevana viikonloppuna onnistua, vaan laskemaan olisi lähdettävä hieman kauemmas. Oma kotirinnekin kun alkaa jo pikkaisen nyppimään hissijonoineen, mutta ei hätää, ihan kunnon laskureissu tai parikin ovat sentään suunnitteilla vielä tälle talvelle!

Loppusyksyn varuste-etsintäni tuottivat muuten lopulta tulosta. Oranssi Sweet Protection sai jäädä kaupan hyllylle, kun löysin tilalle toisen oranssin kaverin 100 euroa halvemmalla hinnalla (170e). Kyseessä on Pocin Receptor +, joka on ainutlaatuinen siinä suhteessa, että sillä on ainoana maailmassa sekä laskettelu-, lautailu-, pyöräily-, että vieläpä vesiurheilukypärän raskaamman sarjan sertifioinnit. Monipuolinen kaveri siis kyseessä, joten eiköhän tämä ollut hintansa väärti. Aivan kuin juuri minulle oranssihullulle tehty!

Nyt olisi enää se uusi takki hankkimatta, mutta kyllähän näilläkin Prisman alelöydöillä vm. 2012 laskut sujuu yhtä hyvin… tai yhtä huonosti. Vähän nimittäin alkaa tuntua siltä, että nyt pitäisi jo päästä uudelle tasolle laskutaidoissakin. Kaipuu isoille rinteille alkaa olemaan sietämätön, sillä takapihalla ei kovin montaa käännöstä ehdi tekemään vaikka lunta riittäisikin.

Laskuvideoita ja laskuhulluutta

Julkaistu: 16.1.2016

Tämä viikko alkoi niin mahtavalla lumisateella, että mielessä kävi kerran jos toisenkin pakata lumilauta autoon ja kääntyä kesken työmatkan Nuuksion suuntaan nauttimaan puuterilumesta. Siinä vaiheessa piti jo naurahtaa itselleni, sillä minähän se olin aikoinaan Dommareissa asuessamme ensimmäisenä pyörittelemässä päätäni lankomiekkoselleni, joka surffikonkarina seuraili aaltotutkaansa ja saattoi yhtäkkiä lähteä urheiluautollaan kiitämään toiselle puolen saarta surffaamaan, oli tilanne kotona mikä tahansa. No, minä en kuitenkaan ihan niin seonnut ole, vaan yksi jos toinenkin velvollisuus tulee ennen kuin mitkään laskuhommat.

Sen verran kajahtanut kuitenkin olen, että tänä talvena olen ensimmäistä kertaa elämässäni vetänyt laskukamppeet päälleni kotipihassa, laskien talon kulmalle kertyneeltä lumikasalta takapihan loivaa mäkeä alas pilkkopimeässä illassa, taskulamppupipo päässäni. Katastrofaaliset kotivideot mielessäni yritin jopa kuvata tuota touhua videolle, mutta yksin pimeässä laskeminen kamera kädessä oli sen verran haastavaa puuhaa, että onnistuin pudottamaan koko kameran lumihankeen niin monta kertaa, että päätin jättää videohommat sikseen.En sentään laskenut päin talon kulmaa niin kuin pelkäsin.

Tämän kauden aloituslaskut ehdin huitaisemaan viikko sitten Peuramaalla, mutta myös siellä tuli todettua, ettei yksin laskeminen varsinkaan pienessä lähirinteessä todellakaan ole niin hupaisaa puuhaa kuin yhdessä laskeminen. Tälle viikonlopulle olinkin suunnitellut laskuretkeä kaveriporukalla, mutta pakkasen ja kaksivuotiaan kuumeilun seurauksena laskemaan lähtivätkin lopulta vain mies ja Dubaista Dominikaaniseen matkalla oleva miehen veli, joka saapui vieraaksemme vuorokaudeksi. Alla tosin oli suksien sijaan ihan vaan pulkka, mutta hupia siitäkin saa irti kun kaksi kolmenkympin paremmalla puolella olevaa saarelaista vetävät Peuramaan pulkkamäkeä ylös alas pikkulasten seassa. Tässä pieni videopätkä, jonka nuo veljekset kuin ilvekset latasivat laskuhuviensa päätteeksi Instagramiin:

Syntynyt suksille

Julkaistu: 04.1.2016

Minulle on jotenkin muodostunut sellainen kuva, että pienet lapsukaiset ovat kovin innokkaita suksimaan, mutta sitten kun päästään tositoimiin, alkaa sen päiväinen kiukuttelu ja märinä kun homma ei luistakaan ihan niin kuin oli kuvitellut.

No, näin ei kuitenkaan käynyt meillä.

2,5 vuotiaamme oli odottanut kovasti mutta kärsivällisesti lumen tuloa. Sitten kun sitä vihdoin saapui, halusi hän heti ensitöikseen lähteä hiihtämään. No, mikäs siinä kun suksetkin jo löytyivät valmiina varastosta! Lapsi kiinnitettiin suksiin ja niin hän lähti hiihtämään.

Ei itkua, ei kaatuilua, ei paikallaan tönöttämistä. Ei kysymystäkään mitä pitäisi tehdä. Sauvat kävivät tiuhaan tahtiin sivuilla ja latu piirtyi hetkessä talon ympäri. Mistä se tämän oli oppinut? Ilmeisesti niistä lastenohjelmista jotain hyötyäkin on, sillä voisin väittää, että mallia on otettu Mokon seikkailuista, eli tämänhetkisestä suosikkiohjelmasta.

Saa nähdä onnistuuko yhtä vaivattomasti vielä sittenkin kun vaatimustaso tästä hieman nousee… nyt kuitenkin harjoitellaan niin kauan kun suksi edes jotenkin luistaa pihamaalla ja toivotaan että innostus suksihommiin pysyy yhtä korkealla!

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Ensimmäiseen lasketteluretkeen on vielä matkaa, mutta tästä on hyvä aloittaa! Niin mahtavaa!!!