Moi!

Yli puoli vuotta on taas päässyt kulumaan, eikä täällä lumiblogin puolella ole tapahtunut yhtään mitään. Viimeiset laskut laskin huhtikuussa ja heti perään karkasimme koko perhe Karibialle. Siihen jäivät lumitunnelmat.

Syksyn koitettua laskuhommat ovat kyllä käväisseet mielessä kerran jos toisenkin, mutta kieltämättä fiilikset kulkevat taas sitä samaa rataa, eli rinteet auki = ranteet auki. No ei, ei tietenkään, niin vakavasta asiasta ei todellakaan ole kyse, mutta laskuharrastuksen mahduttaminen tulevaan talveen tuntuu aivan toivottomalta. Ei siksi etteikö ehtisi, vaan siksi, että oikeasti budjettini varusteiden, lippujen ja reissujen suhteen tulee olemaan nolla euroa. Tästä ei siis ole helppo lähteä liikkeelle.

Olen kuitenkin sinnikäs. Toistuvista hiljaisista kausista huolimatta en vieläkään aio luovuttaa tämän harrastuksen, enkä myöskään siitä kirjoittelun suhteen. Olen laskija, vaikka viime kevään viimeisten laskujen jälkeen ehdin jälleen kerran miettiä että olenko lintu vai kala. Millä välineillä minä lasken ja missä minä oikein lasken? Olisiko oikeasti järkevintä unohtaa se lumilaudalla pelleily ja ottaa rohkeasti ne sukset takaisin alle? Vai pitäisikö minun kuitenkin panostaa siihen lumilautailuun ja ostaa kunnon välineet…

No, viimeisimmästä päästään takaisin ympyrän alkupisteeseen, eli siihen, etten voi priorisoida juuri nyt mitään varustehankintoja tai laskureissuja, sillä haluan jatkaa keväällä alkanutta yrittäjän uraani, siitä huolimatta että tuloni ovat kaikkien kulujen jälkeen vielä toistaiseksi hyvin surkeat. Toisekseen haluan muuttaa uuteen kotiin, sellaiseen jossa mahdumme kääntymään ilman että tavarat putoilevat lattialle.

Elämä tuntuu juuri nyt hyvältä, paljon paremmalta kuin aiempina syksyinä, mutta talven odotus tuntuu sata kertaa paremmalta, kun voi odotella pääsyä lumisille huipuille. Miten sinne pääsen, sitä en vielä tiedä, mutta eiköhän tässä ehdi ennen sitä vielä fiilistelemään yhtä sun toista. Ainakin niitä keväisiä kommelluksia Ruotsin rinteillä sekä kohta koittavia SkiExpoja! Sen jälkeen voi sitten miettiä jatkoa.

Kuvat: Inka Khanji