Henkilökohtaista, Lajipohdintoja

Ylös on aina noustava

Julkaistu: 22.12.2015

Ei väliä miten monta kertaa putoaisit persiilleen, ylös on aina noustava!

Tämä toteamus pätee niin rinteessä kuin muutenkin elämässä ja on ollut minulle itselleni hyvin tärkeä muistutus viime aikoina.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

(kuva Inka / Archie Gone Lebanon)

Olen nyt roikkunut Lumipallon bloggaajana yli kaksi vuotta. Yli kaksi vuotta olen myös yrittänyt palata aktiiviseksi laskijaksi. Välillä tuntuu, että ylämäkeen mennään vauhdilla, mutta sitten jo kohta tullaankin mukavaa mahaliukua alas. Edelliskausi katkesi ennen kuin se ehti alkaakaan ja viime kausi ehti alkaa vasta kun se teki jo loppuaan.

Viime vuosien surkeat talvikelit eivät ole omalta osaltaan tehneet asiasta helppoa, mutta kahden edellisen kauden osalta etusijalle menivät kuitenkin muut elämässä tärkeämmät asiat. Tälle kaudelle toiveeni ovat sen sijaan olleet niin korkealla, että nyt kun mennään jo joulukuun loppupuolta eikä talvesta ole täällä etelässä tietoakaan, olen vuodattanut sisäisesti jo tuhat karvasta kyyneltä sen vuoksi, etten ole pystynyt lähtemään pohjoiseen tai mihinkään muuallekaan lumisemmille seuduille.

Viime viikot olen pitänyt ihan totaalista mökötystä asian suhteen, enkä ole pahemmin sietänyt edes avata Lumipallon sivustoa tai varsinkaan lukea muiden blogeista laskukauden avaijaisjuttuja. En ole kovin kateellista tyyppiä ja osaan iloita aidosti muiden onnistumisista, mutta tämän asian suhteen olen hiljaisesti käynyt yksinäistä ja naurettavaa kamppailua kuin varhaisteini, joka ei pääse muiden mukana perjantain discoon.

(kuva Inka / Archie Gone Lebanon)

Kuukausi sitten kerroin siitä, kuinka en tullut valituksi työtehtävään Ylläksen liepeille. Siitä en kuitenkaan ehtinyt kertoa, että vähän tuon tapauksen jälkeen sain työtarjouksen naapurista Leviltä. Koska olen kuitenkin perheellinen ja asun jaetussa omakotitalossa, ei lähtö Lappiin olisi mitenkään onnistunut niin nopeasti, kuin mitä olisi ollut tarve. Niinpä jouduin huokaisten kieltäytymään tehtävästä ja jäämään edelleen nuolemaan näppejäni Helsingin työpaikalleni.

Nyt olen jo ehtinyt unohtamaan pettymykseni, sillä arjen pyörteet vievät nopeasti mennessään kun päättää olla ajattelematta edes koko asiaa. Samalla myös päätin olla ajattelematta koko Lumipallo-blogiani ja odotella vain rauhassa mitä tuleman pitää.

Kaikkea ei kuitenkaan voi jättää sattuman kaupalle, vaan aina on noustava ylös vaikka isku olisi tullut suoraan vasten kasvoja. Jos jotain haluaa saavuttaa, sen eteen on vain tehtävä hirveästi töitä, eikä välittää muiden sanomisista. Pitäkööt minua hulluna kun edes yritän panostaa yhteen ilmastonmuutoksen tappamaan harrastukseeni näinkin paljon, ei haittaa! Tärkeintä on että oma kumppanini osaa arvostaa intohimoani lumiurheilun suhteen, vaikka itse on kasvanut niin kaukana lumisista rinteistä kuin vain mahdollista.

Kohta alkaa joululoma ja ehkä mekin saamme sen aikana nähdä edes hetken aikaa lunta. Jossain. Ehkä ei, mutta ei senkään väliä. Ensi vuonna sitten.

Kommentoi blogikirjoitusta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *